Pirttipäivä

Tänään on ollut pirttipäivä. En ole ihan varma, voiko kaupungissa olla pirttipäiviä, mutta ehkäpä. Pirttipäivä-käsitteen minulle opetti muuan Kemijokivarren talonisäntä, pohojosen ihiminen. Hän oli avuksi yhdessä työprojektissa pitkästi toistavuosikymmentä sitten: korvaamaton informantti ja monin tavoin avulias, jäyhä ja juureva mies. Meidän tapaamisemme sovittiin aina ”pirttipäiväksi”, mikä tarkoitti tammi-helmikuun pakkaspäiviä, jolloin ”ei voinu lähtä mettätöihin”, eikä ollut muutakaan ”tähellisempää” tekemistä. Silloin isännällä oli aikaa kaupunkilaishistorioitsijan kanssa menneitä muistella.

Vietyäni lapset mummulaan tai päiväkotiin ja ajettuani reilun toistasataa kilometriä saavuin Kemijoen itäpuolen komean, 1840-luvulla rakennetun talon pihalle: pohjoisen talvinen aurinko paistoi jo vaakasuorasti, pakkanen narskui kenkien alla ja nikkarityyliselle kuistille asti tuoksui ruismarjapuuro, joka minua aina siellä odotti ”että jaksat sitte kirjottaa”. Pirttipäivään kuuluukin ehdottomasti leivinuunin lämmittäminen ja ruispuuro, Karjalanpaisti tai lihapata, jollainen meilläkin tänään oli.

Pirttipäivänä on pakkasta ja silloin tehdään sisähommia, jotka leivinuunin kupeella sujuvat. Kemijokivarren isännän pirttipäivään kuului menneiden muistelu, kirjeiden kirjoittaminen (kirjoittipa hän kotiseutuhenkisiä runojakin), paljo lukeminen ja koko pitäjän perinneasioiden hoitaminen ja ”maisterisihmisen” kanssa raataaminen. Hyvinkin meillä vierähti koko pakkaspäivä avaran, räsymatoin kotoisaksi tehdyn pirtin lämmössä, vanhoja papereita selatessa ja julkaistavia kuvia valitessa.

Pirttipäivänä, Pohjoisen paikallishistoria -luentoa jo värkätessäni ja tuon talonisännän juttuja vieläkin hyödyntäessäni, on yhtäkkiä pakko lukea ja luentoonkin tunkea

Heikki Niskan runo ”Pohojosen ihiminen”:

Pohojosen ihimisessa on ujua lasta:
aikusenaki sen tekkee mieli mennä
autotallin taka ko tullee vieraita.
Jähämiänä ja varruillaan se
tarkkailee ja haistelee,
tempautuu pikkuhilijaa mukkaan.
Äkkiä pajot murtuu,
silimäkki nauraa, pohojesen asukki
tarijuaa kahavit ja nisut.
Se puhhuu kovalla äänellä ko innostuu,
kahtoo aina silimiin ja pittää sanansa.
Kesken kaiken se muuttuu hilijaseksi,
toivoo sallaa, että vieraat jo lähtis.
Se himuaa yksin hangille ja mehtiin,
kojon rakkaaseen luontoon.

(Heikki Niska, Ulijasta väkiä. Runoja. 2003, s. 14)

3 kommenttia artikkeliin ”Pirttipäivä”

  1. ”Nytpä tahdon olla mä,
    pienen mökin laittaja.
    Seinät kun saan valmihiksi,
    toisen pään teen kamariksi.
    Päähän toiseen PIRTTISEN,
    pienen, hauskan, puhtoisen”.

    Kukapa ei pirteistä (pirtti, pirteistä; EI pirteä, pirteistä) pitäisi! Omassa hushållissamme oleva (huonosti vetävä) takka-leivinuuniyhdistelmä mahdollistaa myös pirttipäivät.

    Vuoden 1982 mallia olevan betonielementtipirtimme uunin puuhuolto nojaa halkoihin/klapeihin, joiden lämpöarvo ei liene kummoinen: salava (Terijoki), kirsikka (puuaineksena), haapa, tuomi, punaherukka (p.-a.), omena (p.-a.), happomarja, männynkäpy. Koivu, kuusi ja mänty ovat edustettuina vain oksan pätkinä.

    Mutta: kyllä näidenkin antamassa lämmössä voi pirttipäivää viettää!

  2. Nauti pirttipäivästä! Minä olen jo kaukana uunin lämmöstä: täällä kampuksellakin on tosin rauhallista.

  3. Täydennystä halkolistaan: Pihlaja (tietysti! – melkoisella volyymilla), koiranheisi ja siperianhernepensas.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.