Showing: 621 - 630 of 6 405 RESULTS
Muistikuvia Ruoka ja viini

Muistikuvia hiipuu hiljalleen

Tänään ja eilen on ollut minun yhden hengen Muistikuvia-yritykseni loppusuoran valmistelua. Yritys täyttää seitsemän vuotta huhtikuussa, ja siihen se sen tehtävä tässä universumissa taitaa loppuakin.

Veroilmoituksen teko ja sen lisäksi puuhia toiminimen lakkauttamiseksi olen tässä selvitellyt ja laitellut vireille. Tuli jotenkin mieleen se, kun syksyllä pitää pihakalusteet viedä varastoon ja kesäkukat hävittää, yrttimaa putsata. Tai kun joulun jälkeen on luovuttava kausivaloista, joulukoristeista ja kynttilöistä.

Keväisin aina illolla laittelee kaikkea, siivoilee pihaa, istuttelee kesäkukkia, etsii uusia ideoita. Saatikka joulun valmistelu: ihan into pinkeänä puuhailee kaikkea säästelemättä aikaa ja vaivaa. Mutta sitten on aika luopua.

Niin se oli Muistikuvienkin kanssa. Seitsemän vuotta sitten oli liiketoimintasuunnitelman tekoa (se oli yksi osa ammattitutkinnon näyttökokeesta), nettisivujen teko, kaikki – toki aika vähäinen – aloitusbyrokratia, verotusasioiden selvittäminen, y-tunnuksen ja ennakkoveropäätöksen saaminen, logon hommaaminen, pankkitili, vähän mainontaa ja tiettäväksi tekemistä, asiakkaiden hankkimista, käyntikortit ja kaikkea muuta pientä jännää. Jota varten piti opiskella, selvittää ja oppia kaikenmoista ja nyt sitten kaiken alasajo hiljalleen. Tällainen vaihe nyt menossa.

Tänäänkin ulkona syömässä: systerillä oli pieni, tai oikeastaan aika isokin, syy juhlaan, ja sen merkeissä kävimme Hanko Aasiassa lounaalla ja päivittämässä kuulumisia livenä. Eilen italialaista, tänään japanilaista ja viikonloppuna sitten kotiruokaa kahdelle. Ja toivon mukaan niistä ja aiemmista kokeiluista saan sunnuntai-illaksi valmiiksi jonkinlaisen koosteen. Myös viinisuosituksia pääsiäispöytäänne on tulossa.

Niitä näitä Rotissöörit Ruoka ja viini

Rotissöörit Patiolla

Vuosikokoukset jatkuvat: tänään vuorossa rotissöörien vuosikokous, joka pidettiin uudessa Nallikarin Aallossa. Oulun = Valkean kaupungin Pohjolan Rivieraksi kutsutun hiekkarannan äärelle on avattu uusi ravintola.

Aallossa on majoitushuoneistoja, välinevuokraamo ja elämyskeskus Nallikari Safaris ja hyvinvointipalveluja tarjoava yritys Osfysio Wellness, sekä ravintola Bistoria Patio. Ja siellä me nautimme vuosikokouspäivällisen.

Bistrohenkistä ruokaa oli illan menussa

MENU

FOCACCIA DELLA CASA (L)
Talon focacciaa ja italialaisia levitteitä
(Basilikahummusta, tomaatti-tuorejuustotahnaa, vuohenjuustomoussea, hunajaa ja pinjansiemeniä)

BURRATA AL TARTUFO (L, G)
Italialaista burratajuustoa, pinaatti, kirsikkatomaattia, punasipulia, hasselpähkinää ja tryffeliä

PASTA AL SALMONE AFFUMICATO (L)
Strozzapretipastaa, savustettua lohta, punasipulia, fenkoli, kermaista kapriskastiketta ja rucolaa

PANNA COTTA (G, L)
Vadelmapannacottaa

COFFEE & TEA
Paulig Mundo luomu kahvia ja Bradley ́s mustaa teetä

Ruoka oli hyvää, annokset vähintäänkin riittäviä, ja erityismaininnan ansaitsee antipastien vuohenjuustomousse, hunaja ja pinjansiemenet. Jotain tuollaista yritän kehitellä viikonloppuna, raportoin sitten tuloksen.

Ja Burrata al tartufo!!! Perfetto. Annos oli liiankin iso, mutta onneksi oli. Tryffeliä oli juuri sopivasti. Burrata tuoretta, pehmeää, raikasta.

Ketään ei hämmästyttäne, että pöytäseurueen keskustelun aiheena oli ruoka, muukin ruoka kuin tarjolla ollut.

Ammattilaiset ja amatöörit vaihtelivat ravintolakokemuksia ja pääsiäisruokavinkkejä. Ja puheeksi tuli tietysti mämmi: eivät muut olleet maistaneetkaan LakuMämmiä! Siis nyt viimeistään on tästä täälläkin vinkattava. Hyvää ilman kermaakin, mutta kerman tai vaniljakastikkeen kanssa ihan mahdottoman hyvää.

Keskustelimme myös siitä, mitä itse kukin vastaa ”sitten kun olet” kuuluisa, ja sinusta tehdään juttu Anna- tai RuokaGloria-lehteen, ja sinulta kysytään, ”mitä sinulla on AINA jääkaapissasi”. Vain kaksi tuotetta, raaka-ainetta tai ruokaa saa mainita. Meistä kuudesta minulla ja yhdellä nuorella miehellä oli samat: sitruunaa ja parmesaania.

Lupasin järjestää huomenna kyselyn rotissöörien FB-ryhmässä, mutta kyselenpä nyt teiltäkin hyvät blogin seuraajat: Mitkä kaksi ainesta sinulla on aina jääkaapissasi?  Kerrohan kommenteissa, olisipa mukava kuulla …

 

PS. Ja sillä aikaa, kun mietit vastaustasi, katsohan otsikkokuvaa! Sydän pilvien keskellä!

Liikkuminen Niitä näitä Oulu

Tunturin juurelta ladulle

Näissä maisemissa tänään. Pari pakkasastetta, rinne priimakunnossa ja aurinko siniseltä taivaalta. Siis mäkeen?  – Mutta kun hissit ei pyörineet!

Kun kerran hissit eivät pyörineet ja kun kaikki lasketteluvermeet on mökillä, niin jäi taas mäkeen menemättä. Viime vuonnakaan en käynyt kertaakaan, tänä vuonna on vielä pieni mahdollisuus…

Aina se vähän houkuttaa laskemaan lähteä. Olihan meillä sellainenkin vaihe, että minä olin yksikseni rinteessä ja Pehtoori hiihti. Ainakaan kymmeneen vuoteen (selkäleikkauksen jälkeen) mies ei ole mäkeen lähtenyt, eikä kyllä nyt viime vuosina ole paljon hiihdellytkään. Vaikka minä olen mökilläkin hiljalleen siirtynyt rinteistä laduille, niin kyllä olen kerran, pari kaudessa käynyt verestelemässä vanhoja hiihtoloma- ja pääsiäismuistoja, – vuosikymmenten ajoilta niitä riittää!

No en minä tänään ollutkaan varsinaisesti mäkeen menossa, vaan ajelin tuonne Ruskotunturin juurelle vain parkkiin, ja lähdin sieltä sitten hiihtelemään. Ruskotunturi on meiltä puolenkymmenen kilometrin päässä oleva rakennettu ”tunturi”.  Kaatopaikan jätekumpu, täyttömaa ja maisemointi ”nostivat” kymmenkunta vuotta sitten aakeaan laakeaan oululaiseen maisemaan tunturin, jossa on nyt oikein laskettelukeskus. Hissejä on neljä ja korkeuseroakin 5o metriä.

Eipä ole koskaan tullut käytyä tuolla mäessä, eikä siis tänäänkään. Ja eka kertaa koskaan tuolta tuli lähdettyä hiihtämään. Ison parkkiksen nurkalta pääsee laduille:  tänään Auranmajalle ja sieltä Kaijonrantaan ja vielä Pyykösjärven toisellekin puolelle. Ihan paras hiihtolenkki tälle talvelle, – tai ainakin paras Oulussa.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Koemaistelu

Kaikkea sitä!

Lauantaisessa menussa oli jälkkärien kohdalla ”kiivimarjajamaistiaiset”. Tosiasiassa niitä oli vain kirjoitetussa menussa, niiden maistelu jää toiseen kertaan. Mutta olin kuitenkin ostanut meidän supermarketin hevi-osaston ”erikoishyllystä” jotain uusia, pieniä, erikoisia hedelmiä/marjoja – yhden meille jokaiselle. Olin kuullut/lukenut niistä, joten tietysti halusin kokeilla. Kokeilla siitä huolimatta, että ne olivat aivan tolkuttoman kalliita.

Nämä eivät siis olleet mitään kiivimarjoja, vaan näyttivät pieniltä sitrushedelmiltä. Ne ovat vain noin neljän sentin mittaisia, sormenpaksuisia pikkuisia. Maku oli kuin limen ja ehkä jonkun makean hedelmän, kiivin/viinirypäleen välimuoto. Makua oli kyllä vaikea tunnistaa, sillä noita ei syödä kuorineen, vaan vain nuo pienet pallerot ovat syötäviä, maisteltavaa on aika niukasti. Raikkaita, vähän kirpeitä, koskapa ovat kuin kaviaaria, voisivat olla hyviä vaikka graalilohileivän päällä koristerippusina. Pallerot saa ulos puristamalla hedelmää kevyesti.

Ne eivät siis olleet kiivimarjoja (ks. täältä) vaan jotain vielä erikoisempia: sitruskaviaaria tai ”Finger limeä”, sormilimettiä. On vaikea kuvitella, miksi ostaisin näitä joskus uudestaan. Ei siksi, etteivätkö olisi pikantti lisä jonkin ruoka-annoksen koristeena ja makua antamassa, mutta raja se on koristeidenkin hinnalla.

Nämä maksavat 180 euroa kilo! Nuo kuusi sormenpätkän kokoista hedelmää, joista ei siis juuri syötävää irronnut, maksoivat 7,50 €.  Miksikö ovat niin tyyriitä?  Hedelmän kausi on kuulemma erittäin lyhyt, ja sitä kasvaa villinä vain Australiassa (Citrus australasica) ja vain muutamissa paikoissa. Ja sittenhän ne on lennätettävä pallon toiselta puolelta – tosin rahti ei nyt kovin paljoa paina. Harvinaisuus maksaa…

Nyt on testattu – voin todeta kuten viinikerhossamme tämän kaltaisissa tilanteissa usein lausumme: ”Voin maistaa toistekin, mutten tavoittele”.

Niitä näitä

Pyhäpäivän pienet jutut

Takana puolikuu, suoraan edessä aurinko ja hangilla kristallisia hippuja kuin olisi pieniä paljetteja sinne tänne aika tiuhaan metsän reunaan ripoteltu. Latu sopivan jäinen, hyväkuntoinen. Aluksi aika hiljaista, kanssahiihtäjiä vain muutamia: tulossa vastaan ja menossa ohi, palatessa jo monia ohittajia ja muutamia ohiteltaviakin.

Kotipihalle palatessa jo tinttien lauluakin. Pihallamme tiittailee joku epävireinen, tai jotenkin kummallisen monotooninen lintunen.

Kuten usein, tänä sunnuntainakin ”kotikylpylä”. Kaikenlaista ihon ja kehon huoltoa  – kun ei ollut kummoisempiakaan puuhia rästissä.

Tarkoitus oli myös kuvailla, ihan tätä blogiakin varten pihakuvia, kevättalven kimmellystä. Kuvailinkin aika pitkän tovin, mutta vain sisällä ja enimmäkseen ruokatarpeita. Mm. tuon otsikkokuvan juttua koetin saada edukkaasti esille. Sepä olikin aika mainio syötävä. Kerron huomenissa, viimeistään tiistaina.

Miten päivä voi mennä näin vähällä ohi näin nopeasti?  – Se ei ole pelkästään, ei oikeastaan ollenkaan, hyvä asia.

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Synttärietkot

Tälle päivämäärälle 33 vuotta sitten oli laskettu aika meidän Juniorille. Kesti toista viikkoa ennen kuin poika oli valmis tulemaan maailmaan. Tästä ”viivästyksestä” huolimatta juuri tänään oli hyvä päivä viettää synttärietkoja.

Otin ihan asiakseni järjestää lahjaksi kunnon dinnerin koko perheelle: kuudestaan söimme ykkös-, kakkos- ja kolmosruoan  — kuten Eepi sanoi. Ja isoveljensä kysyi, miksi täällä melkein aina pitää olla kolme ruokaa! Mutta eipä hänelläkään sitten ollut mitään niitä kaikkia kolmea vastaan. Varsinkin ykkös- ja kolmosruoka sekä kakkosen liharuoka maistuivat pojanpojalle oikeinkin hyvin.

 

 

Tämän päivän menussa parasta oli kastike. Sehän se yleensä liharuoan kruunaa.  Ja kalaruoan, ja pastaruoan, ja jälkiruoan ja … Miten se menikään: ”kastikkeistaan kokki tunnetaan”. Tämän päivän perusteella voisi luulla, että olen oikeinkin hyvä kokki!  😀

Mustapippuri-lakritsikastike

1 litra lihalientä (fondista)
1 litra kanalientä (fondista)
2 dl punaviiniä
½ dl punaviinietikkaa
½ dl tummaa balsamicoa
1 porkkana
1 palsternakka
1 sipuli
1 valkosipuli (solo)
pala juuriselleriä
2 rkl oliiviöljyä
mustapippureita (kokonaisina noin 20)
laakerinlehti
5 katajanmarjaa
12 kpl turkinpippureita (karkki)
timjamia ja rosmariinia
valkopippuria
1 rkl voita

Pilko juurekset ja kuullota ne kattilassa (saavat saada vähän väriäkin).
Lisää etikat ja punaviini ja keitä hetki.
Lisää liha- ja kanaliemet ja mausteet.
Keitä hiljalleen kokoon niin, että jäljellä on reilu puoli litraa.
Siivilöi ja suurusta kastikkeeksi.
Lopuksi voinokare kastikkeen kiillottamiseksi.

Voisikohan kulhollinen kastiketta olla pääruoka – ja jälkiruoka? – Onhan tämä hyvää.

Tänä vuonna (toisin kuin viime vuonna) perheen klassikkojuhlakakku (Italialainen suklaakakku) oli sellaista kuin kuuluikin. Sopivan kosteaa, sopivan kuivaa, sopivan tekeytynyttä, sopivan yksinkertaista, sopivan kaikkea. Ei kovin häävin näköinen – tälläkään kertaa – mutta sitäkin parempi.

Toinen kakku, joka oli enemmän lasten mieleen, oli viikolla tekemäni appelsiini-rahkakakku.  (Laittelen molempien reseptit pääsiäisruokapostaukseen – ensi viikonloppuna, luulisin.)

Päivän viinin valitsin kellaroiduista punaviineistä. Ainakin puolenkymmentä vuotta jemmattu Barolo (vuosikertaa 2010) pääsi vihdoin pöytään, mikä oli kyllä Juniorille ja toki meille muillekin  mieleen. Barolohan vaatii aikaa kypsyäkseen. Tämä oli kypsynyt. Nyt Alkossa on myynnissä vuosikerta 2019, joten vaatisi ehkä kymmenen vuoden kellaroinnin, jotta viini olisi yhtä hyvää kuin meillä tänään.  Kymmenen vuoden päästä Juniori on jo 43 vee, ja minä ehkä, varmaankin, innostumaton kokkailemaan synttäripäivällisiä?

– Olin Juniorin ikäinen kun hänet sain. 33 vuotta sitten en edes yrittänyt ajatella, millaista elämä, maailma, kaikki, on 33 vuoden kuluttua. Nyt en oikeastaan edes halua ajatella 33 vuoden päähän.

Tänään oli ruoanlaittopäivä, perhepäivä. Nyt hyvä.

 

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Aika perusperjantai

Kuten monena muunakin perjantaina aamupäivällä ruokakauppa/Kauppahalli-asioita, sitten liikkumista (ehkä paskin hiihtokeli ikinä!! – mutta tulipahan hiihdettyä perinteinen kymppi, nimimerkillä ”minä ainakin yritän”), alkuiltapäivästä hain muksut meille muutamaksi tunniksi viikonlopun aloitukseen ja sitten illansuussa hyvin syömistä kaksistaan.

Tästä on tulossa hyvän ruoan viikonvaihde, ja se alkoi kalaruoalla. Kuten katolisessa Euroopassa on vuosisatoja tehty, meilläkin vuosikausia: perjantaisin kalaa. Tänään kuhaa. Pitkästä aikaa ”myllärin tapaan”. En oikeastaan tiedä, mikä sille on ”klassikko”-lisuke, mutta minä tein tänään kukkakaalipyreetä (oikeasti kukkakaalimuusia!), joka ei tähän aikaan vuodesta ole ihan yhtä herkkua kuin kesällä, mutta voi ja kerma tekevät ihmeitä!

Ja sitten hoksasin, että ei todellakaan ole ”instakelpoista”-ruokaa: vaaleaa kalaa, vitivalkoista kukkakaalia ja oheen vielä salaattia (pinaatti-jäävuorisalaatti-kurkku-feta), jossa ei mitään värejä.

 

Kuhaa Meunier
( ~ Myllärin tapaan.
Ne on nuo vehnäjauhot jotka tekevät ruoan myllärin nimikkoruoaksi)

Annos neljälle, me söimme kaksistaan 🙂

100 g kirkastettua voita
4 kuhafilettä (150 g/kpl)
vehnäjauhoja ja suolaa
20 g kylmää voita
3 rkl hienonnettua persiljaa
1 sitruunan mehu

 

Sulata 120 g voita miedolla lämmöllä, kaada korkeaan lasiin ja kun hera on laskeutunut pohjalle, kaada kirkas keltainen osa toiseen astiaan.
Kääntele kuhafile vehnäjauhoissa ja suolassa.
Kuumenna kirkastettu voi paistinpannulla ja paista fileitä kaksi minuuttia puoleltaan:
ota fileet pannulta, lisää pannuun kylmä voi ja persiljasilppu ja freesaa nopeasti, minuutin verran.
Lisää sitruunamehu ja anna liemen kevyesti ruskistua.
Kaada kuuma persilja-sitruunavoi kuhafileiden päälle ja tarjoa heti.

Oheen avasimme viinikaapista italialaisen Roero Arneis -viinin. Olen tätä ennenkin suositellut, joskin nyt on todettava, että ei ehkä paras mahdollinen tälle kuharuoalle (ehkä Sauvignon blanc, riesling, grüner veltliner .. joku sellainen), mutta ei tämä ”rikkonut” mitään.

Ja viini on hyvä pitää mielessä vaikka pääsiäisen juhla-aterioita suunnitellessa. Broilerin ja kanan oheen oikeinkin hyvä kumppani on tämä: Serra Lupini Roero Arneis

Ruokajutut jatkuvat: kakku saakoon kuorrutuksensa ja karitsanfileet marinadiin. Huomenna saadaan vanheneva Juniori poppoonsa kanssa tänne syömään.

 

Luettua

Helmet-lukuhaaste 2024 vol. 2

”Luokittelen kaikki lukijat kahteen ryhmään: heihin, jotka lukevat muistaakseen ja heihin, jotka lukevat unohtaakseen.”  Näin toteaa William Lyon Phelps. Minä kuulun kyllä molempiin ryhmiin.

Helmi-maaliskuussa Bookbeatin listoilta on tullut valituksi hyvin monenlaisia kirjoja, ja todella monia sellaisia, joita en olisi edes aloittanut ilman lukuhaastetta. Ja onneksi haaste on saanut etsimään itselle ”uudenlaisia” kirjoja.  Näiden 21 kirjan joukossa on aika montakin sellaista. (Aiemmin tähän haasteeseen luetut täällä.)

Nyt puuttuu ainakin tusinan verran haasteen 50 kirjasta. Olisiko vinkkiä esim. seuraaviin kohtiin: 14 Kirjassa harrastetaan, 29 Kirjassa valehdellaan, 31 Kirjassa on vammainen henkilö, 15 Kirjalla on vähintään kolme tekijää, 34 Kirjan nimessä on käsky, 45 Kirjassa pelataan…

Tässä lista viime viikkoina luetuista. Kaikki kannatti lukea, – erityisesti tykkäämäni olen tähdittänyt.

Philip Ellis
18 Kannessa tai nimessä on koru
Rakkautta ja muita vedätyksiä
Yhden sortin veijaritarina. Ja kannen kuvassa on sormus, joten haastekohta tällä kuitattu.

Emily St. John Mandel
13 Tapahtumapaikka on suljettu
Asema 11
En pidä dystopioista, en ole tainnut paria enempää koskaan aloittaakaan. En ole ihan varma, lasketaanko tätä sellaiseksi. Mutta joka tapauksessa maailmanlopunmeininkiä tässä on. Ja on tässä paljon hyvääkin, inhimillisyyttä ja toisista välittämisen hyviä hetkiä, mutta  … Dystopiat ei oo mun juttu.

Sanmao
40 Kirjassa on todella kuuma tai kylmä
Tarinoita Saharasta  ⭐️⭐️⭐️⭐️
Tämä on ensimmäinen taiwanilaisesta alkuteoksesta suomeksi käännetty kirja, ja kertoo espanjalaisen miehen ja taiwanilaisen naisen elämästä Saharassa. Siinä on ”tarinoita”, mutta se ei ole fiktiota, kuin ehkä paikoitellen. Pidin tästä. Aika paljonkin. Se kertoi elämästä. Se oli pätkä elämäkertaa.

Nura Farah
36 Kirjailija on maahanmuuttaja
Lumimaa

Joel Haahtela
49 Julkaistu 2024
Marijan rakkaus
Haahtelaa luen mielelläni, mutta on minulle liian filosofinen, liian intertekstuaalinen, liian jotain. Silti pidin.

Katarina Widholm
30 Kirjassa ei ole nimettyjä lukuja
Viaton sydän lyö

Sakari Siltala
16 Kirjassa on valokuvia
Korkea peli – Teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä ⭐️⭐️⭐️⭐️
Tietofinlandia-ehdokkaana oleva järkele Ahlströmista kiinnosti. 

Jenna Kostet
33 Kirjassa muutetaan maalle
Punainen noita ⭐️⭐️⭐️⭐️
Noitavainoja oli Suomessa 1600-luvulla. Tämä kirja kertoo niistäkin, mutta myös paljon muusta tuon ajan ihmisten elämässä ja maailmankuvasta. Kirja on fiktiota, mutta perustuu 1600-luvulla eläneen Valpuri Kinnin vaiheisiin. Käräjäpöytäkirjoista ja muista lähteistä on ollut mahdollista saada Valpurin omia ajatuksia kirjaan.

Erja Tulasalo
39 Kirjassa on bi- tai panseksuaali
Oranssi puutarha ⭐️⭐️⭐️⭐️
”Väkevä esikoisromaani uskonnollisen yhteisön muotteihin kelpaamattomasta nuoresta naisesta.” <- Kirjan esittelyteksti . Tämä on herkkä, hyvin todentuntuinen kertomus. Kaunista kieltä.

Elizabeth Strout
48 Kaksi kirjaa joilla on sama kääntäjä (Kristiina Riikala)
Nimeni on Lucy Burton

Claire Keegan
49 Kaksi kirjaa joilla on sama kääntäjä (Kristiina Rikman)
Kasvatti ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Tämä todella viehättävä, surullinenkin pieni kirja.

Kari Enqvist
42 Kirjan nimessä on alaotsikko
Tulivuoren varjossa – Löytöretkellä identiteettiä etsimässä ⭐️⭐️⭐️⭐️
Tästä olen jo kirjoitellutkin

Mikael Niemi
19 Suomi mainittu
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
En oikein tiedä miksi tämän otin kuunteluun. Tämä luettiin aikanaan sen ilmestyessä, ja silloin se oli ”iha älyttömän hyvä ja hauska”. Nyt se ei ollut. Ehkä se 90-luvulla oli niin uudenlaista kirjallisuutta.

Eeva Joenpelto
6 Kirjan tapahtumat ovat 1920-luvulla
Vetää kaikista ovista
Taisi olla elämäni ensimmäinen Joenpelto. Taisi olla myös viimeinen. Ei tämä huono, mutta ihan liian pitkä, jotenkin ilkeäkin? Laila Hirvisaari on enemmän mieleeni – jos on ”pakko” lukea tämän genren kirjoja.

Johanna Annola
41 Kirjassa syntyy lapsi
Valkenee kaukainen ranta ⭐️⭐️⭐️⭐️
Tämäkin on historiallinen romaani. Ja tästä pidin kovasti.

Johanna Elomaa
9  Kirjassa joku karkaa
Prinsessan pako  ⭐️⭐️⭐️⭐️
Kirja oli pari vuotta sitten ilmestyessään varsinainen ”hitti”, lehdissäkin siitä kirjoiteltiin, mutta jätinpä kuuntelematta. Dubain prinsessan pako suomalaisen ystävänsä kanssa olikin paljon enemmän tietokirja kuin olin osannut odottaa. Kerran on käyty Dubaissa, se oli ihan hyvä reissu, – mutta eipä ole ollut tarvetta lähteä toistamiseen ja tämän kirjan jälkeen en varmasti lähde.

Varpu Tavi
44 Naisen kirjoittama tietokirja
Viisaus on vanhoissa naisissa
Kirjassa on monia viisaita vanhoja naisia.

Jenni Kokander
8 Kirjan nimessä on perheenjäsen
Äidit palaavat aina 
Kokanderin toinenkin dekkari oli hyvä. 

Tatu Kokko
20 Pieni kustantaja (Icasos)
Heinäkuun päivä
Tämä oli mukava kirja.

Mélissa Da Costa
5 Kirjailijan nimikirjaimia (MDC) ei esiinny nimessäsi
Kaikki taivaan sini ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Tämä kirja kosketti (kuuntelin tammikuun lopussa), viihdytti, sai unohtamaan ja muistamaan. Jos sanon, että tämä oli hieno lukuromaani, se ei anna oikeutta kirjalle. Vaikka oli se sitäkin.

Marja-Leena Tiainen
35 Kirjassa vietetään aikaa luonnossa
Sydänystäväni Kirsti

Anthony Doerr
3 Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja
Kaikki se valo jota emme näe ⭐️⭐️⭐️⭐️
En (enää) lue/kuuntele mielelläni sotakirjoja. Tämä oli kuitenkin erilainen. Ja pystyin hyvin laittamaan kuulokkeet muutaman kerran äänettömiksi, niin oli vain tehtävä: väkivaltaa en katso, en lue, en kuuntele. Kun kerran voi valita, niin en. Eikä tässä sitä olekaan kuin parissa kohtaa. Tässä oli paljon kaunista ja hyvää. 

Sirpa Kähkönen
37 Kirja herättää voimakkaita tunteita
Mustat morsiamet

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

Bloggailu

Lukijoilta ja lukijoista tietoa

Viime viikolla julkaisemaani lukijakyselyyn tuli vastauksia liki ilahduttavan paljon. Kun oletan, että ikäkysymykseen ovat vastanneet kaikki, jotka osallistuivat kyselyyn muutenkin, niin vastauksia tuli yhteensä 62 seuraajalta (mikä lienee noin kolmannes  vakiseuraajiksi laskettavista). Kiitos teille jokaiselle, jotka vastauksia klikkailitte.

Laskin taulukkoon prosentit 62 vastauksen perusteella. Minulla on hyvin vahva tunne, että tämä otos/otanta kertoo seuraajien ”profiilin” aika hyvin.

Kuten oikeastaan osasin odottaakin, seuraajien keski-ikä on noussut. Kolme vuotta blogin aloittamisen jälkeen vuonna 2010 kolmannes lukijakyselyyn vastaajista oli alle 30-vuotiaita. Silloin minä olin yliopistonlehtori, jonka bloggausharrastus oli opiskelijoiden tiedossa. Ja kirjoittelin silloin paljon yliopistomaailmaan liittyviä juttuja. Joten ei ihme, että seuraajissa oli paljon alle kolmekymppisiäkin.

Ja jos joku silloin seuranneista opiskelijoistani on jäänyt lukijajoukkoon, niin johan nämä – nyt jo historian maisterit – ovat hyvinkin työikäisten (30  – 65 v.) ryhmässä. 😀  Blogi ja sen ylläpitäjä vanhenee, ja elämänmeno muuttuu sen myötä, niin myös seuraajien keski-ikä nousee.

Onhan joukossa hyvinkin jo toistavuosikymmentä vuotta mukana kulkeneita -aatelkaapa! Yli kolmannes vastanneista ilmoittikin seunneensa blogiani ”aina” ja loput sitten vähintään pari vuotta. Ja ilokseni muutama vastaikään blogiin ”eksynytkin” vastaili kyselyyn.

Lukijakunnalle on tyypillistä, että blogissa tulee piipahdettua joka päivä tai ainakin pari kertaa viikossa. Seuraajille Tuulestatemmatut-jutut ovat osa päivittäisiä rutiineja, ihan samalla tavoin kuin minulle on näiden juttujen ”kirjailu”.

Kävijälaskuri on vilkkaimmillaan illalla kahdeksan ja kymmenen välillä ja sitten taas aamukahdeksan ja -yhdeksän välillä. Minusta on oikeastaan aika yllättävää että viikonpäivistä vilkkain on lauantai!

Kyselyyn vastanneista 21/62 ilmoitti tuntevansa minut. Minä tiedän varmasti muutaman: noh Pehtoori 😀  (jaa, mutta ei tainnut vastata?), ja pari ystävää, sisareni ja sitten… Sitten? –  Tiedän satunnaiset/vakikommentoijat! 🙂 mutta entäs te muut?

Oululaisia (32 %)  ja muita pohjoissuomalaisia (22 %) on enemmän kuin puolet lukijoista. Se määrä on mielestäni kasvanut vuosi vuodelta. Ehkä siksikin, että juttuni alkavat vuosi vuodelta pyöriä pienemmissä ympyröissä: kotona ja mökillä. Olisikin pitänyt laittaa yhdeksi valittavaksi paikaksi osa-aikainen asuminen Hangasojalla! Ainakin yksi, jollei jopa neljä tai viisi klikkausta olisi saattanut tulla.

Postausaiheista matkakertomukset sekä ruoka ja viini ovat 75 prosentille mieluisia. Muu elämänmeno, höpinät, valokuvaus ja mökkielo ovat nekin saaneet hyväksyviä klikkauksia.

Minulle tuli henk.koht. viesti jossa oli kiitos mummeilupäivien ”raporteista”. Vähän olen miettinyt, ovatkohan ne turhankin henkilökohtaisia, mutta kun ne ovat mulle niin iso ja tärkeä osa elämänmenoa ja merkityksellisiä päiviä, niin enpä osaa olla kirjoittelemattakaan. Ja jo nyt on itselle ollut mukava palata vanhojen postausteni kautta muistoihin muksujen kanssa eletyistä hetkistä. Pianhan mummin kanssa hengailu on lapsille paljon vähemmän mieluista kuin näinä heidän lapsuusvuosinaan.

Kyselyn kommenttikenttään oli tullut vielä sanallisiakin palautteita. Parissakin kiiteltiin historiajutuista, mikä minua tietysti ilahdutti, varsinkin kun niiden sanottiin olevan innostavasti kirjoitettuja. Kyllä tuli hyvä mieli tästä.

Ja se, että muutama kiitteli joko kyselyn kommenteissa tai lähetti sähköpostilla kiitoksia lukukokemusten jakamisesta ja ”hyvin natsaavasta kirjamausta”, tekee ”Luettua”-postausten kokoamisen  mielekkääksi. Seuraava onkin jo melkein valmis.

Kyselyn kohtaan ”Olisi mukava saada postaus aiheesta…” tuli muutama ehdotus. Saatanpa minä joku kerta – asioiden kohdalle sattuessa – niistä kirjoitellakin. 🙂 Kiitos ideoista.

Melkein puolet vastanneista oli suositellut blogia kaverilleen. Mukava juttu! Ja 38 % ”tunnusti”, ettei ole koskaan kommentoinut yhtäkään postausta. Tosiasiahan on, että vuosi vuodelta kommentointi on monissa blogeissa hiipunut. Niin minullakin.

Blogini tilastointiluvuista puuttuu pari ensimmäistä vuotta (2007 ja 2008) mutta vuodesta 2009 lähtien on saatavissa joitakin tunnuslukuja. Tämän artikkelin postattuani artikkelien määrä on tasan 6000!  Kommentteja on tällä hetkellä aika paljon näköisesti, mutta ne jakautuvat melkein 16 vuodelle ja enemmän kuin puolet niistä ovat minun vastauksiani. Joten petrattavaa olisi. 🙂

Kommentoinnista on tilastointia alla. Tässä tilastossa minun kommenttieni määrä on noin vähäinen, koska siinä on vain ne kommentit, jotka olen tehnyt nykyisen sähköpostiosoitteeni aikana, siis lähtien vuoden 2016 syksystä, jolloin yliopisto-osoitteeni jäi pois. Ja tästä puuttuu muitakin, mm. nimimerkki Koivu, joka 2010-luvun alkupuolella kommentoi hyvinkin ahkerasti, hänelläkin on satoja kommentteja. Tässä kuitenkin kommentoijien TOP 6 sellaisena kun nykyinen tilastointi näyttää.

Kommentointia kuitenkin siis on, joten ei tämä ihan yksipuolista, täysin epä-interaktiivista (vau mikä sana!!) touhua ole. Ja se, mistä olen kiitollinen, on se, että täällä ei ole näkynyt koskaan mitään ilkeilijöitä, kiusaajia, rassaajia, saatikka trollaajia.

Keskustelua on ollut edes vähän, kysymyksiäkin on ollut, mutta enimmäkseen on ollut enemmänkin sellaisia tervehdysluonteisia kommentteja, kannustusta ja kiitoksiakin. Ja ne kaikki ovat olleet ja ovat tervetulleita. Itselläni on hiljaisuudesta huolimatta vähän sellainen yhtöisöllinen olo teidän lukijoiden kanssa: ainakin osin samat kiinnostuksen kohteet, aika monien kanssa monella tavalla samanlainen elämäntilanne, samat harrastukset, samankaltaisia työtehtäviä; useampi kuin yksi tangeeraava (esim. vaikka ruoka tai kirjat tai matkustelu) elämänalue.

Vähän harmittaa kun jäi kyselemättä muutamia kiinnostavia juttuja, mutta ehkä minä teen pian toisen vähän erityyppisen kyselyn.

Joka tapauksessa, kiitos jo tästä, kiitokset seuraamisesta. Ilman seuraajia, en näin ahkerasti tätä touhua harrastaisi, enkä mitään julkaisisi.

Ravintolat Ruoka ja viini Viini

Vuosikokousten aikaan

Minunhan se piti tänään tehdä postaus lukijakyselyn tuloksista. Sehän nyt kyllä siirtyy huomiseen, sillä on ilta tullut vietetyksi hyvän ruoan ja erinomaisen seuran parissa.

Harrastetoiminta ja ruokafriikkiys vei De Gamlas Hemiin illalliselle. Oli Oulun Viininystävien vuosikokous ja illallinen – Dionysia-juhla. DGHissä minulla on tavallisesti työkuvauskeikkoja, mutta tänään juhla. Kolme tuntia humahti huomaamatta, nauttien. Ja uutta oppien.  Ilman turhaan pönötystä.

Olin täysin vakuuttunut, että erinomaisen savumateen ja saaristolaisleivän ja samppanjan jälkeen en mitään sisäfilettä ja perunakakkua jaksa enää syödä, mutta olihan vaan niin hyviä, täyteläisiä, suunmyötäisiä makuja, – mureaa, kaikkea muuta kuin kuivaa lihaa, että en voinut olla nauttimatta kaikesta, vaikka olin kovin kylläinen jo puolivälissä.

Siinä jutustellessa, kuunnellessa, katsellessa vähän epätodellinen olo; ruokaystävistä kiitollinen. Kaikesta.

Moselin rieslingin koreat etiketit veivät ajatukset viiniharrastuksen alkulähteille, muistoja, muistoja.

Arjessa juhla, jossa parasta ihmiset.