Reija

Home Reija (Page 64)
Showing: 631 - 640 of 6 405 RESULTS
Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Instakelpoinen ruoka?

Kauppareissulla ostin kukkakimpun. Hyvin harvoin maanantaina noin törsään. Varsinkaan kun viime viikon naistenpäiväkimppu on vielä hyvässä hapessa. Siis ihan freesi vielä. Leinikkikimppu oli puoleen hintaan, joten nappasin mukaan. Jaloleinikit on mun lempparikukkia, ehkä siksikin, että niitä on aika harvoin myynnissä, ei ainakaan ruokakauppojen ämpärimyynnissä. Niihin ei ole päässyt kyllästymään.

Vasta kotona ymmärsin syyn ”puoleen hintaan”; puolet kukista oli poikki tai muuten vähän epäkuranttia laatua. Joten oli sovelleltava esillepanossa. Siispä laittelin kukkia pieniin snapsilaseihin.

Ja sitten kuvaukseen liedelle. Miksikö liedelle? – Siinä on hyvä, keraaminen musta tausta ja liesituulettimessa ja kattospoteissa on kirkas, ylhäältä tuleva valo. Varsinkin mökillä käytän tätä lokaatiota usein ruokakuvia ottaessani. Ihan vaan vinkkinä jos Instaan tai muutoin tykkäät ruokakuvia ottaa.

 

Itse en juuri ole Instagramiin ruokakuvia laittanut, sillä minulle se on ollut ehkä enemmänkin sellainen valokuvauksen ja korttien myynnin sekä esittely- ja mainostamiskanava, portfolio. Niin ja Lappi-maisemien jakaminen kaikkien iloksi.

https://www.instagram.com/tuulestatemmattu/

Viime aikoina minun Instagramin käyttöni on käynyt kovin vähiin, ja milloinhan viimeksi olen jotain julkaissut Facessa? Instastooreihin sentään jotain (mökki)reissuilta. Hiipuminen johtuu tietysti paljolti siitä, että enää en valokuvaustoimintaani juuri mainosta. Muistikuvia ei tarvitse näkyvyyttä.

Ja minun ruokakuvani ovat yleensä, useimmiten päätyneet tänne blogiin.

Katsoin vastikään yhden jakson jotain brittien (?) masterchef- tms.-ohjelmaa ja hämmästyin kovasti, kun siinä kerrottiin kilpailijoina olleille ammattikokeille annetun tehtävän arvosteluperusteet:  yksi kolmesta perusteesta oli ”Instagram-näyttävyys”.  Siis, että hyvän ruoan kriteeri on Insta-kelpoisuus?? – Pöyristyttävää! Kyllä ruoan pitääkin olla herkullisen näköistä ja pleittaus on toki tärkeä tekijä mutta, mutta … Ja tuomarina oli kahden Michelin tähtiravintolan omistaja ja keittiömestari.

Olenhan paljonkin kuvaillut ravintoloiden somemarkkinointia varten kuvia ja kokkikilpailuissakin kuvaajana, ja tietysti kuvista halutaan somekelpoisia, ”myyviä”, mutta että joku valitsisi ruoan sen perusteella onko se kuvauksellinen. Vaikea uskoa.

 

 

 

Ruoka ja viini Viini

Makujen maailmassa tänäänkin

Maaliskuun sunnuntaina päivä on kulunut…

Taas on päivä kulunut, nopeasti, aika aikaansaamattomasti – noh, lupaamaani pääsiäisruokapostausta varten vähän reseptiikkaa ja kuvia sentään taas ”työstettynä”.  Koskapa tällä hetkellä lukijakyselyn (kysely vielä avoinna) tulokset viittaavat siihen, että eniten vakkarilukijoita kiinnostavat ruoka ja viini -jutut, niin tähän yksi kuohuviinivinkki tältä päivältä.

Olen aiemminkin, ainakin kerran, suositellut Engelin kuohuviiniä, se suositus on edelleen voimassa. Ko. cremantia saa edelleen useimmista Alkon myymälöistä, samalla talolla on muitakin hyviä, ja sen tietäen ostin meille pullollisen pinot noir -rypäleestä tehtyä äärimmäisen kuivaa kuohuvaa. Se ei todellakaan ole tuon edellä mainitun kaltaista ”sellaisenaan” nautittavaa kuohuvaa, vaan nimenomaan ruokakuohuva.

Sellaisena tuo toimi tänään mausteisen broilerkastikkeen  ja juustokuorrutteisten palsternakkojen ja parmesan hunnutetun parsakaalin kanssa.

~~~~~~~~~~~~

Ollaan keskenään ja viinikerhon kanssa jo aika päiviä sitten todettu, että aina kannattaa kotona olla pieni pala tummaa suklaata tai pehmeää (Porvoon) lakua, koska jos sattuu niin, että  ruokaviiniä jää tilkkanen, on vallan mukava nauttia se ruoan päätteeksi suklaan kera.

Olen pitkään kaipaillut jotain vastaavaa, mikä sopisi voimallisen chardonnayn tai muun vahvan valkoviinin kanssa, ja sehän olikin ihan helppo juttu!! Se Pandan valkosuklaa, josta mökillä tein pienen kakunkin, sopii tähän tarkoitukseen vallan mainiosti. Ehkä kannattaisi kokeilla?

Ruoan ja viinin lisäksi päivässä on ollut hiihtämistä ja telkkarin katselua!! Meillä on jäänyt väliin muutama jakso Sanansaattajista – äsken katselimme ne. Kuinka se onkaan minulle niin mieluinen ohjelma! Sanojen etymylogia on ”aina” kiinnostanut, älyllistä huumoria ja sanailua, tietoa ja naurua samassa paketissa. Tykkään!

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Uusi vaihe ruoan äärellä

Tänään oli hyvä päivä lähteä kaupungille syömään.

Olimme syömässä uudessa ravintolassa: georgialainen ravintola Marani on Pakkahuoneenkadulla Viinibaari Voxin ja ravintola Olimpoksen välissä, pastisseria Mon Chou´ta vastapäätä. Pikkuisen arvelutti, että onkohan sittenkään meidän mieleen. Nettisivut ja julkisivu eivät välttämättä anna kuvaa etnisen ravintolan tarjoaman kulinaarisen nautinnon korkeasta tasosta [huh, mikä (kierto)ilmaus!!!], mutta moni kakku onkin parempi kuin päältä näyttäisi. Siis hyvä valinta.

En ollut tehnyt pöytävaraustakaan, mikä oli virhe, mutta pääsimme kuitenkin sisälle. kun lupasimme olla vain 1½ tuntia. Siis vain alku- ja pääruoka; totta puhuen jälkiruokalista oli niin vaatimaton ettemme olleet ollenkaan pahoillamme, että meidän oli hakeuduttava toisaalle jälkkäreille.

Onneksi oli puolitoista tuntia sillä ruoka oli todella, todella hyvää! Mausteista, lämmintä, täyttävää, ”paikallisista” astioista ystävällisen palvelun kera tarjoiltua.

Alkupaloista kuvissa munakoisokääryleitä pähkinätäytteellä ja (erinomaisesti kypsytettyjä) sieniä tryffeli-juustokuorrutteella.

Pääruokana Harcho (= mausteinen kanapata pähkinäkastikkeessa) ja Lobio (papupata, joka tarjoiltiin kauniissa saviruukussa, mutta kuva julkaisukelvoton 🙁 ) .

Olimme tyytyväisiä, kylläisiä. Hyvin tyytyväisiä. Myös viiniin. Kolmisin nautimme pullollisen Saperavia. Siitä on viinikerhon kanssa sekä hyviä että huonoja kokemuksia, – tänään hyviä. Se lämmitti ja maistui. Suunmyötäistä annostemme parina.

Jälkkäri oli ”pakko” lähteä nauttimaan jonnekin muualle. Tovin pyörimme Rotuaarilla, vielä kuudelta oli valoisaa, siitä iloitsimme ja sitten päätimme vetäytyä Laplands Hotellin Oula-ravintolan baariin. Baarihenkilö järjesti meille mukavan nurkkauksen, jossa nautimme Irish Coffeet ja portviinin. Ja jatkoimme jutustelua.

Oli hyvä kolmisin muistella, – olimme ensimmäistä kertaa yhdessä ilman M:oa. Ikävä iso. Muistot hyviä. Mutta oli hyvä hoksata, että voidaan me kolmisinkin käydä yhdessä syömässä, yhdessä jakaa surua ja suunnitellla tuleviakin tapaamisia.

Voisin kirjoitella, että hyvä ruoka, parempi mieli. Onhan se niinkin, mutta lopulta – taas – muistan, että ystävyys kantaa.

Liikkuminen Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Naistenpäivän leppoisaa nauttimista

Perjantai. Viikonloppu. Vielä on sellainen elämänvaihe, että viikonloppu erottuu arkipäivistä. Tänäänkin on tuntunut ihan perjantailta. Väsyneeltä sellaiselta. Ei siksi, että olisi rankka työviikko takana, vaan siksi, että viime yönä uni oli taas vain pieni osa siitä, mitä olisin tarvinnut. Tiedä häntä miksi näin, mutta kuitenkin. Tällaista tämä nyt kuitenkin välillä on. Mutta ei auta: ei muuta kuin kuntoilemaan.

Tämän päivän hiihtosuorite, -lenkki, -nautinto numeroina:

Lähtö kotoa: ennen yhdeksää
Automatka ladun alkupisteeseen: (poikkeuksellisen lyhyt) noin 10 minuuttia
Säätila: – 3 C
Tuulennopeus: jostain pohjoisesta tai koillisesta, hyvin vähäinen
Latu: Niittyaro – Ahvenoja, noin 11 km
Suorituskerta tällä latupätkällä tällä kaudella: ensimmäinen ja viimeinen (ks. kolme kohtaa loppupuolella)
Nähdyt eläimet: 3 oravaa, yksi lutra lutra (= saukon poikanen Kuivasjärven sulapaikassa), jotain lintuja
Aika: kaikkinensa (mm. yritys kuvata em. saukko) reilu tunti (= noin 1 t 25 min)
Taivalta moottoritien kyljessä: noin kaksi kilometriä suuntaansa
Liikennettä, liikennemerkkejä, tietyömaita, raksoja: liikaa
Vastaantulijoita: ehkä parikymmentä
Ohitettavia: yksi pieni (alle kouluikäinen) äitinsä kanssa, joku todella vanha pariskunta, yksi somettamaan pysähtynyt luistelijahiihtäjä
Ohittajia: monta – luistelijoita kaikki tyynni  (aamulla ei niitäkään kuitenkaan kovin monia)
Tuttuja: kaksi yliopistovuosien kollegaa, naapuritiedekunnnasta eläköityneitä
Ylitettyjä kevyen liikenteen väyliä: 6 (ja palatessa toiset 6), joista kahdessa oli pakko ottaa sukset pois, hiekkaa niin paljon
Aliskoja: 6 (kahden alla mahdollisia vaaratilanteita = soraa latupinnassa)
Koko edestakaisella reitillä: 24 aliskaa ja risteystä (kevyen liikenteen hiekoitettujen teiden kanssa)

Tuntuma hiihtolenkin mukavuudesta versus suorituksen vaativuudesta: 8/10 (hyvin kulki, oli kiva hiihdellä, melkein kuin olisi kunto kohentunut tammikuusta!)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja kun on liikkunut, tarvitsee ravintoa. Tälle päivälle halusin jotain itselle mieluista: siispä mereneläviä. Kirjoittelin kauppalappuun tonnikalaa ja kampasimpukoita – Pehtoori roudasi ne ja muutkin ruokatarpeet.

Puolenpäivän aikoihin minä suuntasin viemään äidille naistenpäiväkynttilän ja kertomaan mökkikuulumiset. Samalla Raksilassa hain ompelijalta uudet tyynyt ja kaitaliinat – oi, että! Kylläpä ne ilahduttavat nyt. Laittelen kuvia joku päivä.

Kotiin palatessa pöydällä naistenpäiväkimppu ja avasimmepa siihen ”kylkiäiseksi” kuohuviinin, Vicarage Lane. Se sopi naistenpäiväteemaan vallan mainiosti, sillä etiketin on suunnitellut Sirpa Alalääkkölä, joka on Marlborough’ssa asuva suomalaistaiteilija. Uusseelantilainen chardonnay-pinot noir -kuohuva on aika voimakas, ja siksipä se sopi jopa ruokaviiniksi oikeinkin hyvin. Samalta tuottajalta (ja etiketin suunnittelijalta) näyttää olevan muitakin Alkossa, ehkä on perehdyttävä niihinkin, sillä ainakin tämä oli varsin makoisa tuttavuus.

Entäs sitten se ruoka? Olen tuoreen tonnikalan ystävä, muttaku. Tonnikala ja sen vastuullinen käyttäminen? – Tämäkin pienehkö tonnikalapalanen oli MSC-sertifikaation mukaisesti pyydetty ja pakattu, joten sallimme itsellemme sen nauttimisen. Pehtoori on aika usein tullut syöneeksi valmistamaani tonnikalaruokaa ja väitti tätä tämänpäiväistä parhaaksi ikinä. Parempaa tai yhtä hyvää oli – kuulemma – vain New Yorkissa: eikä siitä ole kuin 15 vuotta! KLIKS 

Tänään valmistin kalan (ja muutaman kampasimpukan) ohjeella, jonka löysin täältä. Ohjeessa on myös tuon annoksessa näkyvän avokadosalaatin (toinen epäeettinen ruoka-aine samalla lautasella!!) ohje. Salaatti ei ollut niin hyvä kuin toivoin, ja valmistustavan (”sekoita ainekset muovipussissa”) vuoksi siitä tuli aika tuhnuisen näköistä. Noh, ei se missään tapauksessa huonoa ollut.

Niin paljon hyvää tänäänkin.

Ai, niin, sekin, että eiliseen kyselyyn on käyty aika ahkerasti vastailemassa. Kiitos siitä, ja homma jatkukoon!

Bloggailu

Lukijakysely 2024

Jos kaikki menee hyvin, kirjoittelen ensi viikolla postauksen, joka on jo kuudestuhannes!

Blogin yli 16 vuoden elinkaaren aikana on tullut tehtyä lukijakyselyjä noin kolmen vuoden välein. Tässä ensimmäisen, vuoden 2010 kyselyn tulokset (luvut prosentteja). Silloin blogissa kävi päivittäin noin 100 henkeä, joista kai noin kolmannas vastasi tähän kyselyyn. Nyt Tuulestatemmattuun klikkaudutaan päivittäin vähän yli 300 kertaa, ja olisipa mahdottoman mukava jos ainakin 2/3 seuraajista vastaisi!!


Vuoden 2010 jälkeen on ollut lukijakyselyt vuosina 2012, 2015, 2018 ja 2021. Ja joka kerta kysymyspatteri on vähän vaihdellut, mutta aika samansuuntaisia kysymykseni ovat lopulta olleet.

Te seuraajat tiedätte minusta ja tekemisistäni suunnilleen kaiken, tai noh ei sentään 🙂 , joten olisi mukava ja blogin ´sisällöntuotannon´ kannaltakin tietää taas jotain teistä siellä toisella puolellakin. Semminkin kun kommentointi minun – kuten kai monissa muissakin – blogeissa on hiipunut hyvin, valitettavan, vähäiseksi. [Palaan tähän sitten kun kyselyn tulokset ovat valmiita.]

Nyt on siis hyvä kysellä ja tilastoida 🙂 lukijakunnan profiilia.

Odottelen vastauksia viikonlopun ylikin, ja sitten kun on se kuudestuhannes postaus julkaisen tulokset. Runsasta osallistumista toivon kovasti!

Isovanhemmuus

Lomahommia pienten kanssa

Yhteen päivään mahtuu paljon jos on touhukkaita kavereita.

Varhain heränneet hiihtolomalaiset olivat jo yhdeksältä aamupalalla. Ihan rauhassa suunniteltiin päivän hommia, – elokuviin oli liput puoliyhdeksi joten paljon ehdittäisiin tehdä sitä ennen. Ja vielä vähän sen jälkeenkin.

Askarreltiin ja piirreltiin (ja samalla höpöteltiin kaikkea) kolmisin, kunnes Eepi ilmoitti melkein tunnin maltettuaan ilmoitti haluavansa jo ulos.

Pakkasyön ja aamun jälkeen lumilinnavuori oli niin jäinen ja kova, ettei sitä ryhdytty laajentelemaan eikä ulkovuorausta hienosäätelemään.

 

Ei edes kaakaobaaria aamiaisen ja lounaan väliin ryhdytty rakentelemaan. Kestohankien kestävyyttä koeteltiin, kestäviksi todettiin.

Pikkuinen kävelylenkki tehtiin, ja kävin näyttämässä muksuille vanhan(maalais)talon/talot tuosta toiselta puolelta Koskelantietä (noin 300 metriä tästä meiltä) ja kerroin, että kun olin heidän ikäinensä, minä kävin siellä joskus, kun luokkakaverini asui siellä ja joskus olin hakemassa sieltä maitoakin, kun talossa oli lehmiä. Tämän jälkeen varsinkin Apsu katsoi minua hieman ihmeissään. Aivan kuin olisi osannut pohtia, että kuinka mahdottoman kauan siitä olikaan, kun mummi oli ollut lapsi ja/tai kuinka maaseutua tämä meidän nykyisen (ja tuossa lähellä minun lapsuutenikin) koti oikein onkaan ollut. Tovin oltuaan mietteliäänä vain totesi ykskantaan: ”Ai jaa”, ja lähti etsimään lisää rutskuja.

Rutskuja? – Sekin oli lapsille uusi asia. Tai ainakin sanonta ”olla rustkuilla” oli heille uusi.

Tästä on täällä blogissa ollut juttua ja keskusteluakin laajemminkin kymmenen vuotta sitten  ks. ”olla rustkuilla”. Sitä me tehtiin pentuna juuri tällaisina kevättalven päivinä: pakkasyönä jäätyneitä sulamisvesiä potkittiin rikki; kuului ratinaa ja rutinaa. Rutskuilla saatettiin olla lampien ja muiden vesien rannoilla.

Sitten jo ulkoa sisälle, ja hopusti tekaisin hunajabroiskua ja nuudeleita, raejuustoa, naanleipää ja hunajamelonisalaattia. Nautimme home made fast foodia ja sitten ajeltiin Tuiraan: elokuvateatteri Starissa on nyt hiihtolomaviikolla monia lasten elokuvia päivänäytöksinä. Me mentiin katsomaan Heinähattua ja Vilttitossua. Olipas mukava lastenelokuva. Niin kesäinen, että jäin haikailemaan sitä vielä palattuamme ja A. piirsi minulle kesäisen piirroksen vähän kuin lohdutukseksi.

Puolineljältä viedessäni lapsia isälleen Eepi totesi takapenkiltä: ”Olipa meillä kyllä mukava päivä!”  – Olen ehdottomasti samaa mieltä.

Niitä näitä

Kevätaurinko

Tänään kevätaurinko!

Ulkona on näyttänyt monta päivää siltä kuin tavallisesti maalis-huhtikuun, ei helmi-maaliskuun, vaihteessa. Edelleen muutama lämpöastekin.

Ja olihan meillä pari aurinkoa tänäänkin käymässä. Muksut (+ Juniori & R) tulivat myöhäiselle brunssille, kun olivat käyneet aamutuimaan pelaamassa sulkapalloa isänsä kanssa. Pitkään istuskeltiin syömässä kaikenmoista, mitä olin pöytään laitellut.

Kun puolenpäivän jälkeen aurinko vihdoin alkoi paistaa siirtyi muu porukka pihalle lumitunneleiden kaivuupuuhiin ja mie lähdin hiihtelemään. Kummasti valo ja lämpö tuovat siihenkin puuhaan iloa ja intoa lisää.

Loppupäivä sitten aika levotonta. Yritän nyt nimittäin pakottaa itseni toviksi tauolle kutomisesta, joten olen hoidellut pyykkejä, järjestellyt kaappeja, tuunannut kalenteriani, aloitellut firman veroilmoituksen tekoa. Eikä mitään valmista.

Kuvat meidän takkahuoneesta. Auringonvalon siivilöityminen sälekaihtimien välistä, varjot seinällä… Jostain syystä pidän tästä valosta, juuri tällaisesta hetkestä, tavattomasti. Kotona on hyvä.

Niitä näitä

Mielekästä ja mukavaa

Poronkäristystä ja pottuvoita, jälkkäriksi pannaria ja kaikenmoista kaapeista löytynyttä: ”Vaahterasiirappia! En oo ikinä ennen maistanu.” Ja hyvin sekin kelpasi. Kaikki hupeni: kilo käristystä, puolitoistakiloa puikuloita ja iso kimpale voita muusiksi, fenkoli-veriappelsiinisalaattia (saavillinen), puolukat, sinihomejuustot, hillosipulit ja lopuksi pellillinen ohutta pannaria. Humps! Sinne meni.

Ja lapsille limpparimaistiaiset. Sekä Pepsi-Max että Cocis (normi, ei zero) ovat olleet suosikkeja vaihtelevalla menestyksellä. Koskapa meillä aikuisilla oli uusi viini maisteltavaksi, ajattelin järjestää myös muksuille sokkomaistelun. Ja Apsuhan tunnisti ja erotti nämä kaksi toisistaan pelkän tuoksun perusteella. Eepikin innostui vertailemaan ja testailemaan, ja aika vakuuttavasti hänkin osoitti viimeistään mausta erottavansa. Ja tuloksena – ainakin tänään – oli että Pepsi Max on parempi. Ja olihan se muksuille mukava testailla ja tunnistaa.

Ja mikäkö  aikuisten maistelu oli? – La Spinetta Il Nero di Casanova (Pienikokoinen Musta Casanova??  – Olen aika varma että käännökseni on täysin pielessä).  Toscanalainen Sangiovese oli odotusten mukaisesti oikeinkin hyvä. Vahinko vain, ettei ole perusvalikoimassa, mutta helpostihan sen saa tilatuksi omaan Alkoon.

Hyvin syötyä vielä erilaisia ”aktiviteetteja”. Minulla ja Apsulla meni pitkä tovi Suomen historian parissa. ”En oikein tajunnu sitä Kalevala juttua? Mikä se niinku on? Onko ne ihmiset ollu oikeesti olemassa?”, ”… Ja melkosta, että Relander oli vaan 42-vuotias ku se valittiin presidentiksi”, ”Siis miten niin suomalaisia on voinut olla siellä Karjalassa? Eihän se oo Suomea… Onko se, se Suomen ”hameenhelma?”  – Kahdeksanvuotias pojanpoika haastaa mummin ihan erilailla kuin opiskelijat luennoilla.

Muulla perheellä taisi olla jotain liikunnallisempaa ja kilpailullisempaa puuhaa. Emme antaneet meitä häiritä. 🙂

Hyvä päivä tänään.

Niitä näitä

Mökin talvesta kodin kevättalveen

 

Tunnelman vaihtaminen mökkihöperyydestä, tuntureiden valkoisilta hangilta, hiljaisista päivistä, mökkielosta kaupunkiin ja ihmisten ilmoille.

On latuja, ja on latuja. Tänään tällaistakin. Ei liene ihme, että tovin mietin, että siinä saman tien lähden ajelemaan takaisin Saariselän laduille!

Tämän jälkeen Eepi ja Apsu isänsä kanssa tulivat pariksi tunniksi pelailemaan (MasterMind on vaatehuoneen hyllyltä palannut elämääni) ja hiihtolomakaakaolle. Pikkuisen jäi kyllä sellainen hyvä hyrinä, että minä en ole ollutkaan se ainoa, jolla on ollut ikävä. 🙂

Tein tänään illansuussa meille kahdelle huolella ruokaa. Pehtoori käveli aamupäivälenkillään Kauppahalliin ja toi siikafileitä. Niiden oheen olin suunnitelllut lisukkeita ja kastiketta. Valmiiksi jo etsin reseptipohjankin, jotta voin täällä hienosti julkaista ohjeen. En julkaise. Tässä vain pohja. 😀 Tabula rasa. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. Tänään oli se ”ei edes joka kerta”.

Paljon hyvääkin tänään. Mm. ”oliivilehtoni” (= kaksi oliivipuun tainta 😀 ) on talvehtinut autotallin + 5 asteessa hyvin. Nyt päätimme ottaa ne huoneenlämpöön. Enää kolme kuukautta ja nämä voi nostaa ulos! Tästä rohkaistuneena taidan ostaa näille kaveriksi tänä vuonna kolmannen.

Kevättä on jo.

Nämä olkoot tämän kevättalven viimeiset tulppaanit.