Näissä maisemissa tänään. Pari pakkasastetta, rinne priimakunnossa ja aurinko siniseltä taivaalta. Siis mäkeen?  – Mutta kun hissit ei pyörineet!

Kun kerran hissit eivät pyörineet ja kun kaikki lasketteluvermeet on mökillä, niin jäi taas mäkeen menemättä. Viime vuonnakaan en käynyt kertaakaan, tänä vuonna on vielä pieni mahdollisuus…

Aina se vähän houkuttaa laskemaan lähteä. Olihan meillä sellainenkin vaihe, että minä olin yksikseni rinteessä ja Pehtoori hiihti. Ainakaan kymmeneen vuoteen (selkäleikkauksen jälkeen) mies ei ole mäkeen lähtenyt, eikä kyllä nyt viime vuosina ole paljon hiihdellytkään. Vaikka minä olen mökilläkin hiljalleen siirtynyt rinteistä laduille, niin kyllä olen kerran, pari kaudessa käynyt verestelemässä vanhoja hiihtoloma- ja pääsiäismuistoja, – vuosikymmenten ajoilta niitä riittää!

No en minä tänään ollutkaan varsinaisesti mäkeen menossa, vaan ajelin tuonne Ruskotunturin juurelle vain parkkiin, ja lähdin sieltä sitten hiihtelemään. Ruskotunturi on meiltä puolenkymmenen kilometrin päässä oleva rakennettu ”tunturi”.  Kaatopaikan jätekumpu, täyttömaa ja maisemointi ”nostivat” kymmenkunta vuotta sitten aakeaan laakeaan oululaiseen maisemaan tunturin, jossa on nyt oikein laskettelukeskus. Hissejä on neljä ja korkeuseroakin 5o metriä.

Eipä ole koskaan tullut käytyä tuolla mäessä, eikä siis tänäänkään. Ja eka kertaa koskaan tuolta tuli lähdettyä hiihtämään. Ison parkkiksen nurkalta pääsee laduille:  tänään Auranmajalle ja sieltä Kaijonrantaan ja vielä Pyykösjärven toisellekin puolelle. Ihan paras hiihtolenkki tälle talvelle, – tai ainakin paras Oulussa.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.