Minunhan se piti tänään tehdä postaus lukijakyselyn tuloksista. Sehän nyt kyllä siirtyy huomiseen, sillä on ilta tullut vietetyksi hyvän ruoan ja erinomaisen seuran parissa.

Harrastetoiminta ja ruokafriikkiys vei De Gamlas Hemiin illalliselle. Oli Oulun Viininystävien vuosikokous ja illallinen – Dionysia-juhla. DGHissä minulla on tavallisesti työkuvauskeikkoja, mutta tänään juhla. Kolme tuntia humahti huomaamatta, nauttien. Ja uutta oppien.  Ilman turhaan pönötystä.

Olin täysin vakuuttunut, että erinomaisen savumateen ja saaristolaisleivän ja samppanjan jälkeen en mitään sisäfilettä ja perunakakkua jaksa enää syödä, mutta olihan vaan niin hyviä, täyteläisiä, suunmyötäisiä makuja, – mureaa, kaikkea muuta kuin kuivaa lihaa, että en voinut olla nauttimatta kaikesta, vaikka olin kovin kylläinen jo puolivälissä.

Siinä jutustellessa, kuunnellessa, katsellessa vähän epätodellinen olo; ruokaystävistä kiitollinen. Kaikesta.

Moselin rieslingin koreat etiketit veivät ajatukset viiniharrastuksen alkulähteille, muistoja, muistoja.

Arjessa juhla, jossa parasta ihmiset.

1 Comment

  1. Hi,
    I have earlier read an article on this blog about the Tiernapojat-statue in Uleåborg. I am doing a research about the subject and I want to ask you if it is possible for med to receive one of your photos of this statue? I do not have the opportunity to travel to Uleåborg myself. I want to show the photo in a printed report about the subject of star singing. I would be glad if you are able to mail me in this matter: emma.ode@arkivcentrum.se
    Best regards
    Emma Ode, archivist in Örebro, Sweden

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.