Reija

Laskiaistiistai – jonka ehkä muistan kauan

Laskiaistiistai kului Eepin kanssa.

Pitkä brunssi, pelihommia, humputtelua,

ostettiin herkkuja ja aurinkoisessa kaupungissa kävimme puistossakin.

Piirrettiin, pelattiin eskaripeliä,

kerrottiin toisillemme tarinoita, – elettiin hetkessä.

Mumminelämää!

~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa Pehtoorin kanssa laskiaisen hernekeitto!

Helposti todella hyvää, etten sanoisi melkein sofistikoitunutta keittoa,

Tuunattu hernekeitto

(Viinilehden ohje muokattu 2 hengelle)

1 tlk Jalostajan hernekeittoa
3–4 dl vettä
1 prk (120 g) smetanaa
1 rkl dijonsinappia
5 viipaletta patonkia
( tai 2 Lemppari-leipäviipaletta)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
½ ruukkua lehtipersiljaa

Valmistusohje:
1. Kuumenna hernekeitto kattilassa yhdessä veden kanssa pakkauksen ohjeen mukaan. Anna kiehua 5–10 minuuttia.
2. Mausta smetana sinapilla keiton kiehuessa. Kuori ja hienonna valkosipulit.
3. Kuumenna öljyä pannulla ja lisää valkosipulit. Murustele sekaan leipäpalat ja paista, kunnes murut ovat rapeita ja saavat hieman väriä. Hienonna lehtipersiljan lehdet.
4. Soseuta hernekeitto sauvasekoittimella.
5. Jaa hernekeitto tarjoiluastioihin. Levitä pinnalle dijon-smetanaa, ripottele leipämuruja ja koristele runsaalla määrällä lehtipersiljaa.

Niitä näitä

Muksut elämänilon tuojina

Kaksi hiihtolomalaismuksua olivat viettämässä lomapäivää meidän kanssa. Olipa tärkeää ja kallisarvoista, että olivat. Eepihän se halusi jäädä vielä yöksikin – nyt jo tuhisee unillaan.

Yhdessä kokkailua, brunssi- ja ruokapöydässä lasten iloa ja naurua – kuinka hyvälle ne tuntuivatkaan. Tänä vuonna Oulussa ei hiihtolomalla oikein innosta harrastaa talviliikuntaa tai ulkoiluretkeiä, joten iltapäivällä kirjastoon ja keilaamaan!

Huomenna jatketaan…

Historiaa Mökkielämää

Laskeuduttiin laskiaissunnuntaina

Aamupäivällä kotimatkalla pois Lapin talven ihmemaasta, vielä eilisen auringonpaisteen pistämänä ja ladulla olleena, Lappiin – sen luontoon ja rauhaan – taas kerran hurahtaneena ja mökkikuplaan humplahtaneena havahduin siihen tosiasiaan, että helmikuu on joka tapauksessa nyt selätetty. Helpostihan se meni. Ainakin tänä vuonna, jolloin puolet sai viettää mökillä.

Surkeassa, loskaisessa, liukkaassa säässä palatessa annoin mielelläni Pehtoorille ajohukin koko matkalle. Neuloin, surffailin, luin uutisia – mieletön, mieletön maailma! Ja sitten viesteilin suuntaan jos toiseenkin.

Ja lähettelin laskiaissunnuntaikortteja.

Kuvat ovat mökkipuron rannasta. Yli satavuotiaan kelkan kyydissä Roope-nalle, ja pikku nalle (ehkä se on Roi?) . Roope-nallella on Tiu-neule, jonka alunperin neuloin Miniälle. Tulinpahan huovuttaneeksi heppaneuleen nallelle sopivaksi ja jämälangoista tein myös tyynyn vanhaan kelkkaan.

Kelkka on lähtöisin Albergasta (Leppävaara) 1800-luvun lopulta. Ostin sen Oulun kauppahallin pop-up antiikkikaupasta (Minnan antiikki) joululahjaksi itselleni viime jouluna.

Leppoisaa laskiaista, ”pitkiä pellavia, hienoa hamppua”!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Mitä pidemmälle laskettiin, sen parempi tuleva sato olisi!
Syksyllä naiset kehräsivät ja muokkasivat pellavia, hamppuja ja villoja, ja sitten laskiaisen aikoihin alettiin kutoa kankaita.
Laskiaisen koko huuto kuului: ’Pitkiä pellavia, hienoa hamppua, nauriita kuin lautasia ja lanttuja kuin nurkanpäivät!’.

Lappi Mökkielämää

Rauha tunturissa

Punatulkku lauleskeli ja käpytikka naputti jossain puronrannassa, kun lähdin mökkipihasta. Muutoin täysin hiljaista.

Ajelin autolla Laanilan parkkiin, olin iloinen, kun sää ja keli näyttivät suosivan kaksiviikoisen mökkielon viimeistä hiihtopäivää. Ehkei tänään sadakaan lunta, ei vettä, ei räntää, – voisiko jopa paistaa?

Savottakahvilan nurkalta lähdin samalle reitille kuin eilenkin. Eilen totesin tämän hyväksi, sopivaksi, miksenpä siis heti toistamiseen. Niin hyväksi, kauniiksi ja komeaksi olin reitin eilen aatellut, että tänään otin Canonin mukaan. Ja eka kertaa hiihtämään lähtiessä puin myös kameravaljaat päälle.

Kannattihan se: järkkäri kulki mukana melkein huomaamatta. Tosin välillä kamera rinnuksilla ”hyytyi” ~ automaattitarkennus jäätyi, vaikka pakkasta ei ollut kuin puolenkymmentä astetta. Manuaalisti kuitenkin onneksi pelitti!

Ja ennen kuin pääsin Piispanojan taukotuvalle, aurinko jo paistoi siniseltä taivaalta.

Jo siellä tupisin, huudahtelin ääneen: ”Oi, että”, ”Kuinka voikaan olla näin kaunista?” Niinhän siinä kävi, että vietin ladulla reilun parituntisen. Nimenomaan enemmänkin vietin kuin hiihdin/kuntoilin. Reilut 13 kilometriä pelkkää liikkumisen iloa, hiljaisuutta.

Rauhaa, mielenrauhaa, maailmanrauhaa. Lapin luonto, aurinko, tarpeeksi aikaa,mahdollisuuksia ja terveyttä. Sini-valkoinen maisema, korkea sinitaivas, valkoiset, kimmeltävät hanget. Melkein tuntui, että kaikki hyvin.

Eihän se mikään vaellus ollut, eikä ”verenmaku suussa” -hiihto.

Lauantaina keskipäivällä hiljalleen hiihdellen, paljon kuvaillen. Kiitos taas mökkimaisemat, Lapin luonto, Saariselän ladut.

Päivän latu/kuvaretki täällä (50 kuvaa) : https://pic.fi/VH2R4APJKG

Niitä näitä

Mökkipihassa, ladulla, kylillä

Selfiet eivät ole mun juttu, enkä oikein osaa muitakaan pyytää ottamaan kuvia itsestäni. Miksi tarvitsisi? Mutta nyt on ollut tarve.

Juttuhan on niin, että jo edellisenä jouluna tein tyttärentyttärelle kaksikin kuvakirjaa: E:n kaverikirja ja E:n mökkikirja. Molempien taustalla ajatus, että yksivuotias oppisi edes kuvista tuntemaan isovanhempansa, tätinsä, enonsa ja serkkunsa ja että pieni tietäisi, missä on elämänsä ekan ja tokanki vuoden aikana viettänyt aikaa aika monta kuukautta. Että mökki ja sen lapselle ehkä tärkeät jutut (tontut ja pihapiiri, kuukkelit ja porot), olisivat Järvenpään kodisssa kuvina katsottavina ja muisteltavina.

Noh, pieni on tykännyt näistä kuvakirjoista, ja nyt minulla on tekeillä ainakin yksi uusi. Siksipä kuva Pehtoorista ja itsestänikin nyt otettu mökkikirjaan liitettäväksi. Ja ihan poikkeuksellisesti tänne blogiinkin julkaistavaksi!

Aamupäivällä otin oikein asiakseni kuvailla mökkipihalla lapsen maailmaan mielenkiintoisia juttuja. Ja siksi kuukkeleille ruokintaa. Sainhan mie niitä kuviin!

Puolenpäivän jälkeen sitten hiihtämään. Oi että! Olihan mukava.

Tänään jos koskaan olisi ollut aika täydellinen päivä lähteä myös mäkeen, rinteeseen, laskettelemaan. Pari vuotta on nyt mennyt etten ole käynyt ollenkaan mäessä. Oli vuosikymmeniä, jolloin olin vain mäessä, enkä laduilla: ”jo vuodesta …”

Olisi jo aika palata skimbaamaan – kuten 80-luvulla sanottiin, kohta en enää rohkene. Tänään ei tuullut, yön jälkeen oli pehmeää hankea, ehkä puuterilunta ja rinteissäkin varmasti hulppea, pehmeä, ei jäinen pinta. Offareillekin olisi ehkä uskaltautunut? Katselinkin jo varastosta monot, sukset, etsin lippujen hinnat ja (uudet, yksi hissi on siirretty) rinteet. Hinnat olivat yllättävänkin korkeat: vrt. vapaaehtoiset latumaksut = kausilippu laduille melkein sama kuin kolmen tunnin lippu mäkeen. Hinta ei ollut kuitenkaan syy jättää laskettelu odottamaan seuraavaa kertaa. Ehkä siis pääsiäisenä jos tänne taas tullaan, lähden verestämään muistoja.

Iltapäivällä piipahdin vielä kylillä, koska postitus- ja kuvausjuttuja. Ja sitten vihdoin hankkiuduin paikallisten käsityöntaitajien pop up -myymällään. Jo marraskuussa olin menossa Ivaloon heidän tuotteitaan katsomaan/hankkimaan.

Mutta vasta tänään ajelin Tunturi-hotellin parkkiin ja piipahdin hankkimassa jotain pientä. (Ja missähän taas oli oikea kamera!!)

Tarjolla oli kauniita, käsintehtyjä, ”erilaisia”, paikallisia tuotteita. Hamppupyyhkeitä (olisipa mökillä tarvetta!), kynttilöitä, taideprinttejä. Kannatetaan!

Lappi Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Myönnettävä on: olipa hyvää

Ennakkoluulot tai (perusteettomat?) epäilykset on hyvä asettaa kyseenalaiseksi, ja antaa toinen (tai kolmaskin) mahdollisuus…

Saariselän keskustassa on ollut Teerenpesä-ravintola vuosikymmeniä. Se oli olemassa jo ennen kuin meillä oli lapsia, siis liki 40 vuotta? – Joskus noihin aikoihin, me kävimme siellä Pehtoorin kanssa yhillä tai drinksuilla kuten silloin sanottiin. Oltiin paikalla aika alkuillasta (kuten meillä useimmiten on aina ollut tapana, jos vain on voitu valita 🙂 ). Päivä oli oltu rinteessä, laskettu se viisi-kuusi tuntia Kaunispään ja Iisakkipään kylkeä, käyty saunassa, lähdetty ski-bussilla lähdetty kylille humputtelemaan. Ehkä Retkeilykeskukseen syömään ja tanssimaankin?! Ja tutustumaan Teerenpesään. Enkä (kai) ikinä unohda daamia, joka iltakuudelta istui baaritiskillä laskettelumonot jalassa, huolellisesti meikattuna, viimeisen päälle trendikkäät ulkoiluvermeet viereisellä tuolilla, jossain upeassa kashmirneuleessa ja MINKKIpanta otsallaan.

Ja siinä kun me ne bacardi-colat tai irish coffeet nautimme, ehdimme kuulla kuinka hän oli laskenut vain osan päivästä ”koska rinteissä ei ollut haastetta” ja ties mitä kaikkea … Tämä nainen löi meidän mieliimme leiman, että Teerenpesä ei ole meidän paikka, vaikka totta puhuen hän taisi todellakin olla erityisen harvinainen poikkeus asiakaskunnasta.

Minkkipantaisen naisen aiheuttama torjunta piti meidät pois Teeren pesästä aina uudenvuodenvaihteeseen 2015. Siis kymmenen vuotta sitten kävimme siellä: Tyär oli meillä mukana mökillä palattuaan jouluksi Meksikosta, ja sai meidät sinne uudenvuodenaattona odottamaan ilotulitusten alkamista [paluu siihen iltaan täällä]. Jo silloin Teerenpesän paikalla oli toiset omistajat kuin alussa, ja paikan konsepti kai aika lailla muuttunut.

Ja tänään: tämän viikon ”ulkoruokintapaikkaa” (tiedättehän, kerran mökkiviikossa kylille syömään) mietin kauan, surffailin ja kuinka ollakkaan: Teerenpesän menussa oli monta mielenkiintoista juttua. Sitä paitsi Saariselkä FB-ryhmässä ravintola oli saanut mainesanoja, varsinkin hyvän poronkäristyksen vuoksi. Päätimme antaa ravintolalle kolmannen mahdollisuuden. Ja kannattihan se!

Emme syöneet käristystä, mökilläkin saa hyvää 🙂 , vaan alkuun porocarpaccio ja frittimuikkuja (ehkä parhaita ikinä!) ja pääruoaksi kalaruokafriikille Pehtoorille Inarijärven rautua rapukastikkeella ja minulle Lapin herkkulautanen, josta tuli mieleen meidän perheen jouluaaton alkuruoat.

(miedosti suolattua rautua, paahdettua Inarijärven siikaa, lohimoussea,
savustettua poronpaistia, sienisalaattia, rapukastiketta, puolukkakastiketta)

Ja ruoan maittavuuteen vaikutti tietysti myös se, että olimme hiihdelleet keskipäivän aikoihin – taas kerran tahoillamme – hyvinkin toistakymmentä kilometriä ja saunoneet rauhassa. Joku muu oli tehnyt ruoan, ja minä saatoin vain nauttia.

Päivän hiihdosta:
Hirvaskurussa, Onnin jäljellä, Pieranvaaran kupeessa paistoi, satoi, luisti, tökki ja oli hyvä. Ja viime öisen sateen jäljiltä kaikkialla uutta, melkein nuoskaista, valkoista, valaisevaa lunta. Puut valkoisia, taivas enimmäkseen harmaa.

Jo aamulla viimeöisen sateen jälkeen melkein satumaista. Mökkipuron rantaan kuljin hiljaisuudessa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Asioita on suhteutettava

Ihan turhan aikaisin hereillä tänään. Monestakin syystä, mutta onpa ollut päivä aikaa tehdä kaikenlaista.

Ensimmäisenä tietysti ravitseva ”hiihtäjän aamupala”, heh! = kahvia, hedelmiä, jukurttia, rahkaa, kahvia, pala kampanisua. Ja sitten lehdet (päällisin puolin) ja muu nettiseuranta (nopeasti).

Tälläkään kertaa en puutu maailman tilanteeseen, enkä somesumuun, mutta yksi kuva, joka Kalevan sivulta sattui silmiin, on kopioitava tähän kuvateksteineen. Eilen Oulussa:

Tämä kuva mielessäni hiihtelin Sivakkaojan varressa ja mietin, että eihän meillä onneksi ole vielä perjantaina aietta, eikä ehkä tarvettakaan lähteä Ouluun. Niinpä hiihto tuntui tavallistakin paremmalta.

Tänään oli ehkä reilun viikon paras keli, vaikka ei ihan jaksanut paistaakaan. Jo lähtiessä päätin, että en (tälläkään kertaa) ota kameraa mukaan, enkä pysähtele edes mitään kännykkäräpsyjä ottamaan. Muttaku. Olen selvästi kyvytön katsomaan, nauttimaan, taltioimaan maisemia, hetkiä, tunnelmia, valoa, keliä, … yhtikäs mitään ilman että katson sitä linssin läpi. Jossain muistissani ja verkkokalvoillani on pakottava tarve nostaa kamera esiin ja ottaa kuva.

Tänään olin päättänyt, että katselen tunturimaisemaa, talvista Sivakkaojaa, Kiiloselän pehmeitä, ”muumilaakson talvi -maisemia” siten, että koetan vain sanoittaa, en ollenkaa kuvata, näkemääni.

Että tänään en blokkaisikaan kuvien kera, vaan kertoisin eläväisin, tunnistettavin, muistettavin, kuvailevin sanoin, kuinka ainutlaatuista, liki unenomaista, rauhoittavaa, toisaalta voimaannuttavaa, (teksi mieleni kirjoittaa maadoittavaa, mutta sanasta on tullut vähän turhan ”muodikas”), antoisaa ja yksinkertaisesti hyväätekevää liikkuminen ulkoilmassa hurjan valkoisessa, puhtaassa ja kauniissa luonnossa voikaan olla. Että kuinka pienestä, latu ja luonto, mutta niin suuresta, tuleekaan kiitolliseksi.

Mutta eihän se taaskaan onnistunut. Sanoja ei pulpunnut, ja kuvia otin. Paljon hyvää tänäänkin.

Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Kampanisuja ja linnuille ruokaa

Hiihtämään?

– Aamupuuron äärellä yhteispäätös: Laduille ei lähdetä. + 2 C ja vesi/räntäsateen uhka, joka sitten tuli todeksi, olivat hyvä peruste pitää jonkinlainen palautumispäivä liikkumisesta.

Aamupäivä kului minulla viesteillessä ja Kuukkeli Bistro&Cafen kuvia editoidessa. Ja viikon kauppareissukin Kuukkeliin oli ajankohtainen. Tänään sinne mahduimme me mökkiläisetkin, – ulkomaalaiset taitavat käydä myöhemmin iltapäivällä ja illalla.

Kampanisuja

Olipa kaupassa tuoreita (Lapin Leipomon) kampanisuja! Nehän on enemmän läntisen Lapin, Torniojokivarren ja Koillismaan kuin tunturi-Lapin perinneleivonnaisia, mutta toki niitä on yhtä lailla täällä ”ylhäälläkin” kahviloissa tarjolla. Ja tänään meillä jälkkäriksi mökillä. Hyviä olivat, kun olivat tarpeeksi voisia. 🙂

Joskus niitä leivoin itsekin, nimenomaan hiihtolomille. LappItaliassa on niiden ammattilaisohjekin (joka toimii puolitettunakin). Jos Runbergin tortut ja laskiaispullat alkavat olla jo kohta menneen helmikuun herkkuja niin nämä sopisivat

Joskus niitä leivoin itsekin, nimenomaan hiihtolomille. LappItaliassa on niiden ammattilaisohjekin (joka toimii puolitettunakin)

Koulukuntaerot näiden leivonnassa koskevat sokerin määrää, samoin kananmunien määrää.

Pihahommia – katoilta lumia ja linnulle ruokaa

Ennen iltapäivän sateita ehdittiin puuhailla mökkipihalla. Pehtoori lapioi raskasta lunta terasseilta, patioilta ja nilin katolta.

Nyt kun täälläkin on jo (valitettavasti) keväisen lämmintä, ajateltiin, että linnutkin voivat palata pihapiiriin. Niinpä laittelin auringonkukan siemeniä ja koiranruokaa ehdolle ruokintapaikoille, ja tulihan yksi aika surkean näköinen kuukkeli evästelemään.

Mökkielämää Niitä näitä

Maanantaina arkisesti

Hyvin vähän sadetta tänään, sekin ohutta pakkaslunta, pyrynpoikanen illansuussa, pilvistä, harmaata. Tuulta reilusti, pakkasta asteen verran. Kaikki tämä merkitsi että oli liki ”lentävä” keli. Sivakkaoja, Kiiloselkä, Kakslauttanen -huudeilla oli alamäet laskettava varovasti, jarrutellenkin.

Siinäpä ne päivän jännittävimmät hetket.

Lisäksi yhdet pienet villasukat, uusi paahdettu, aika hyvä kvinoasalaatti* ja paljon telkkaria. Aika arkista, kyllä.

~~~~~~~~~~~~

* Kvinoasalaatin ja muutaman muuan kokeilulistalla olevan salaatin ohjeen löysin YLEN sivuilta.

Otsikkokuva EI ole tältä päivältä. Jos tänään olisi kuvannut samassa kohdassa, niin näkyisi vain harmaata apatiaa.

Niitä näitä

Ei aina paista

Olisihan se mukava ”raportoida” ja jakaa ilosanomaa Lapin luonnon tarjoamista loputtoman hyvistä ulkoilumahdollisuuksista, huikeista talvimaisemista, ulkoilun ja liikkumisen ylivertaisista olosuhteista.

Nyt ei voi! Rehellisesti on todettava, että onpa ollut aika p-ska keli koko päivän. On satanut vettä, räntää, lunta, taas vettä, sitten tihkua, – on tuullut, on tuullut kovaa, hangen korkeus on pudonnut, metsä on märkä, maisema harmaa. Mutta sentään: ei ole kylmä, ei kuuma.

Aamupäivän tuskailin ja tupisin, mietin, mille alkaisin, mitä ihmettä tekisin. Yritin taas opetella olemaan tekemättä mitään, neuloin, luin, viesteilin (hyvinkin huolestuneena), surffailin netissä, mietin, mentäisiinkö minne (Kultamuseo, Kakslauttasen taidegalleria tai planetaario, Inarin Siida… ), mutta eipä innostanut, enkä keksinyt mitään siivottavaakaan. Todella huolettavaa!

Tein vähän aikaa Saariselkä- ja Hangasoja -postikortteja – tai siis niiden aihioita, ja sitten ”ei-niin-paljon-hiihtämisestä-piittaava” mieheni touhusi lähtöä ladulle todeten ykskantaan: ”ei siellä nyt just sada”, joten enhän voinut muuta kuin ryhtyä etsimään hiihtokamppeita, monoja ja suuntaamaan ladulle minäkin. Melkein kymppihän se tuli täyteen, kun Savottakahvilan parkista kohti Piispanojaa, Välimaata ja Prospektoria sekä vähän sivuladuille lähdin hiihtämään. Pehtoori toiseen suuntaan.

Rauhoittihan se, ja toi nälän. Tänään pakastimen tyhjennys-keräilyeriä. Niitäkään ei juuri ilahduta kuvailla, saatikka jakaa.

Vähän nolo tällainen urputuspostaus, varsinkin kun ei niin kovin isoja murheita kuitenkaan. Huomenna taas parempi päivä.

(Otsikkokuva on ihan erilaisesta päivästä.)