Reija

Enkö ole jo oppinut, ettei kaikki mene niinkuin ollaan odotettu, toivuttu, suunniteltu? – Ei, ei se mene. Sellaista se elämä on.

Ajattelin eilen illalla, että nukun aamuyhdeksään.  – – Tiedättehän: ”koska mä voin!” Mökillä, hiihtolomalla, elämänmenon ”jälkkärivuosikymmenillä”. No, en ainakaan viime yönä voinut. Ja kun aamuyöstä herää, ja jää hereille, niin pianhan se tuntuu, ettei voi enää yhtään mitään muuta kuin pakata kamat ja lähteä kotiin heti aamusta, kesken kaiken.

Noh, ei sittenkään tarvinnut lähteä, ei ainakaan vielä tänään. Riitti että käytiin Ivalossa. Kyllä, jälleen kerran on kyse minun hampaistani!

Iltapäivällä ehdittiin vielä ladulle.

Aurinkoinen oli sitten mielikin.

Maanantaiaamun viikkopalaveri Myötätuulen pirtin pöydän ääressä: päätimme että mitään ei lyödä lukkoon, että ei ole toimintasuunnitelmaa, eikä minkäänlaisia aikatauluja. Päätös syntyi nopeasti ja täysin yksimielisesti äänin 2 – 0.

Aika pian tämän jälkeen lähdin hiihtämään. Upouusi hiihtotakki yllä peilailin ennen lähtöä ulos, ja mutisin peilin edessä tyytyväisenä, että ”eikö ookki ihan hyvä”, ja mitä toteaa mieheni: ”Katoin kyllä että ihan ku Raili (anoppinsa) olis lähdössä hiihtämään.”  Noh, ei ollut ensimmäinen kerta kun minua äitini näköiseksi nimitellään, ja taitaapa tuo luumunvärinen takki olla jotensakin samankaltainen kuin äidillä oli jo 1980-luvulla. Mutta hyvä se oli hiihtäessäkin.

Hiihtelin hissuksiin ”omaa” metsälatua kohti Rönkönlampea ja sieltä edelleen paliskuntarajalle, – poroaidalle. Pakkasta vähemmän kuin kymmenen astetta, hanget vitivalkoiset, metsä hiljainen, koivut lumihuurteen pitsittämiä ja männyt harmaantuneet kuurasta. Onni oli olla.

Lunta, hiljaista ja kaunista on mökkipihassa. Purouoma ei ole jäässä, pulahduspaikalla jopa vähän kirkasta vettä, mutta eipä silti houkuttele.

Ei edes saunaa – vielä tänään – lämmitetty. Huomenna sitten. Ehkä.

Kolme viikkoa pysyttiin täältä pois. Ja yksi niistä oltiin Teneriffalla.

Nyt oli hyvä välämä palata mökille. Onko ensimmäinen kerta kun ´palaamme´ tänne? Yleensä palataan kotiin, ja mökille tullaan. Mutta tänään tuntui, että palatttiin tänne.

Keli oivallinen, olimme ajoissa liikkeellä, muita ei juurikaan, eikä ainakaan pöllyttäviä rekkoja. Paluu poikkeuksellisen helppo, tai siis kaikki asettautuminen sujui sutjakasti, nopsastikin. Eikä  luntakaan ollut tullut niin paljoa, että olisi kulunut koko päivä kahden hengen lapioitavaksi, lingottavaksi, harjattavaksi asti. Pehtoori hoiteli enimmät lumet yksikseen reilussa tunnissa.

Kaikki kohdallaan, edellisen kerran jälkeen mukana tuodut ja mökillä olevat vaatteet vuodenaikaan sopivat, kaikki muukin puuttuva hankittu ja mukana tuotu. Nettiyhteys rakentui nopsasti, ruokakomerossa on kaikki tarpeellinen.

Ainoa, mikä puuttui, oli mun hiihtotakki! Nyt kun jo voin sanoa, että hiihtoharrastus on tullut jäädäkseen, lupasin itselleni uuden takin. Vanhan ostin about 10 – vai 12 vuotta – sitten. Se oli silloin kun siirryin mäestä, laskettelusta, laduille ja opettelemaan hiihtoa. Kamppeet olivat ja ovat edelleen hyvät, mutta ovat jo ainakin puolenkymmentä vuotta olleet paria kokoa turhan väljät. Olen siis keplotellut anorakilla, riddareilla, kevytuntuvalla etc. Hyvin niilläkin olen pärjännyt, mutta onhan se mukava ostaa uuttakin! Ja tilasin takin Haltin kaupasta suoraan tänne Saariselän postiin.

Olisinhan ehtinyt aamullakin hakea, mutta sama se – samoin tein – ajelin kylille. Varmuuden vuoksi (kaupan alan lakonuhan ollessa voimassa) päätin hakea vähän jukurtteja, rahkaa, maitoa, hedelmiä, juustoa, salaattia jemmaan (ja toki niitä tarvitaan muutenkin) – suunnilleen kaikkea muuta onkin ainakin viikoksi.

Siis uuteen K-Supermarkettiin neljän aikaan sunnuntaina! Todellakaan en sesongin aikana tee sitä toiste! Eilen ja tänään on vaihtopäivä: brittejä, japanilaisia, ja suomalaisia etelän hiihtolomalaisia kauppa täynnä!!

Ei, en valita. Olenhan edelleen sitä mieltä, että vain siten Lappi saadaan pysytettyä asuttuna ja eläväisenä, että annetaan turismin elää ja voida hyvin. Ja kyllä kai meidätkin lopulta lasketaan turisteiksi, vaikka nykyään ollaan muka niin osa-aikapaikallisia. Niin paikallisia, että tänne nimenomaan ”palataan”.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja kauppareissulla hankin pari pientä juttua arpajaispalkinnoksi! Arpajaiskuulutus koskee minun (mahdollista) ruokafilosofiaani. Mitä ajattelet sen olevan, millaiseksi sen aattelet?

Katso postaus asiasta, osallistu arvontaan keskiviikkoiltaan (sanotaanko vaikka klo 18)  mennessä. Tällä hetkellä osallistujia on viisi, joten voittomahdollisuudet ovat edelleen vallan kelvolliset. Arvonnan voittajalle lähtee pieni paketti, jossa on (aika hyvää, ja marjateeksi oikeinkin hyvää) hillateetä ja pieni rasia revontuli pastilleja!

Huomenna ladulle. Koetan tulevan viikon aika kertoa muustakin kuin hiihtämisestä…