Olisihan se mukava ”raportoida” ja jakaa ilosanomaa Lapin luonnon tarjoamista loputtoman hyvistä ulkoilumahdollisuuksista, huikeista talvimaisemista, ulkoilun ja liikkumisen ylivertaisista olosuhteista.
Nyt ei voi! Rehellisesti on todettava, että onpa ollut aika p-ska keli koko päivän. On satanut vettä, räntää, lunta, taas vettä, sitten tihkua, – on tuullut, on tuullut kovaa, hangen korkeus on pudonnut, metsä on märkä, maisema harmaa. Mutta sentään: ei ole kylmä, ei kuuma.
Aamupäivän tuskailin ja tupisin, mietin, mille alkaisin, mitä ihmettä tekisin. Yritin taas opetella olemaan tekemättä mitään, neuloin, luin, viesteilin (hyvinkin huolestuneena), surffailin netissä, mietin, mentäisiinkö minne (Kultamuseo, Kakslauttasen taidegalleria tai planetaario, Inarin Siida… ), mutta eipä innostanut, enkä keksinyt mitään siivottavaakaan. Todella huolettavaa!
Tein vähän aikaa Saariselkä- ja Hangasoja -postikortteja – tai siis niiden aihioita, ja sitten ”ei-niin-paljon-hiihtämisestä-piittaava” mieheni touhusi lähtöä ladulle todeten ykskantaan: ”ei siellä nyt just sada”, joten enhän voinut muuta kuin ryhtyä etsimään hiihtokamppeita, monoja ja suuntaamaan ladulle minäkin. Melkein kymppihän se tuli täyteen, kun Savottakahvilan parkista kohti Piispanojaa, Välimaata ja Prospektoria sekä vähän sivuladuille lähdin hiihtämään. Pehtoori toiseen suuntaan.
Rauhoittihan se, ja toi nälän. Tänään pakastimen tyhjennys-keräilyeriä. Niitäkään ei juuri ilahduta kuvailla, saatikka jakaa.
Vähän nolo tällainen urputuspostaus, varsinkin kun ei niin kovin isoja murheita kuitenkaan. Huomenna taas parempi päivä.
(Otsikkokuva on ihan erilaisesta päivästä.)