Reija

Pieniä iloja

Kun ei ole paljon tekemistä, ei tule tehtyä paljon mitään.

Tähän kiteytyy koko päiväni syvämietteinen yhteenveto.

Noh, joka tapauksessa, kun Vävy yövyttyään kotikotonaan tuli aamukahdeksan aikaan hakemaan Tyärtä ja lähtivät sitten ajelemaan melkein kahden kuukauden Oulu – Hangasoja – Oulu -oleskelunsa jälkeen kohti kotiaan, kohti Järvenpäätä, mie lähdin hiihtelemään. Oulun latupalvelun nettisivuilta olin löytänyt tiedon, että Pyykkärin (Pyykösjärven) latukin oli nyt avattu, enkä ole siellä koskaan ennen käynyt, päätin ajella autolla lähtöpisteeseen. Mukavahan se taas oli…

Aamupäivällä kun Apsu ja isänsä lähtivät sählytreeneihin, Eevis tuli – koska eilen oli ilmoittanut niin tekevänsä – kanssani askartelemaan ja pelaamaan. Luettiinhan me myös. Ja yhtäkkiä kesken kaiken hän toteaa pöllön kuvia katsellessamme: ”unohin eilen sanoa, että ossaan jo sanoa ”pallo” ja ”suklaa”!

Tytöllä on L-kirjan ollut hukassa, korvattuna ässällä. Yleensä muksuille vaikeampi ässä vaatii kypsyttelyä kauemmin kuin ällä, mutta Eeviksellä se on ollut toisin päin: nyt tuli pöLLökin ihan oikein, eikä ollut kuvakirjassa enää pössöjä.

Eilen jäi postaamatta – vaikka tarjolla olikin – uudesta pikkuherkusta, – karkin korvikkeesta. En ole kovinkaan paljon karkkien ystävä, enkä todellakaan sellainen suklaansyöjä kuin Pehtoori 🙂 , vaikka toki joskus ostankin irtiksiä: persikoita, vanhoja autoja (salmiakki), lehmätoffeita, englannin lakritsia tms. ja melkein jokaisella kaupppareissulla yhden turkinpippurilakun. Yksi riittää. Tuoreus on olennaista.

Eilinen ”Lauantaikarkki”, josta muut eivät paljon perustaneet, olivat kuivatut karpalot, joita olin pyöritellyt raakalakritsijauheessa (vrt. lapsuuden apteekin salmiakkipulveri). En muista, mistä moinen vinkki on tullut tietooni, mutta kun kaapissa on taas ollut johonkin jälkkäriin tarvittua raakalakritsijauhetta (jo yliaikaista 🙁 ) ja aina myös kuivattuja karpaloita (kreikkalaisen jukurtin sekaan niitä ja pähkinöitä), niin päätin kokeilla tätä. Näillä voisi koristella vaikka täytekakkua tai jotain rahkajälkkäriä. Ja kyllä minä saan nämä napsittua ihan tällaisenaan, ihan itseksenikin.

Fredrikan päivän aattona

Porvoosta – Fredrika on varmasti tästä kulkenut …

Huomenna on Runebergin päivä. Tänä vuonna minä vietän nimenomaan Fredrika Runebergin päivää. Kaikki ansaittu kunnia miehelleenkin, mutta kyllä nyt pieni (eikä niin pienikään) feministi minussa kehottaa nauttimaan Runebergin torttuja nimenomaan Fredrikan muistolle ja kunniaksi. Hänen arvostuksensa nousi entisestään, kun kuuntelin viikolla Fredrikan kirjoittaman romaanin ”Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä” (1858).

Fredrika Runeberg kirjoitti ensimmäisen suomalaisen (tosin ruotsiksi) historiallisen romaanin. Tosin Zachris Topelius, joka oli Fredrikan tukija, opettaja ja kollegakin, ehti saada ensin julkaistuksi oman historiallisen romaaninsa – silloin Fredrikankin romaani oli valmis, mutta julkaistiin myöhemmin. Topeliusta olen lukenut – aika paljonkin – mutta vasta nyt Fredrikan romaanin. Ja kuinka se onkaan hyvä. Isonvihan aikaan sijoittuvassa romaanissa naiset ja heidän asemansa ovat keskeisessä osassa, ”kulissina” on rakkautta ja sotaa. Moni ns. nykykirjallisuuteen luettava rakkaustarina, yhteiskunnallisestikin kantaa ottava teos, jää jälkeen Fredrikan kirjasta.

Ehkä se, että työkseni olen lukenut vanhoja tekstejä, 1800-luvun suomen kieltä, tämä oli minusta oikeastaan ihan herkullinen opus. Siispä suosittelen muillekin: ennakkoluulottomasti kirja lukuun/kuunteluun…

Kahdeksan lapsen äiti, toimittaja, miehensä tukija, ja pitkään miehensä hoitamiselle omistautunyt Fredrika tahdotaan 2000-luvulla muistaa lähinnä (vain) näiden leipomusten mukaan.

Tein niitä perhepäivälliselle. Perhe (aika suppeasti käsitettynä) syömässä tänään: pohjoisesta palannut Tyär ja Juniori, Apsu ja Eevis, sekä me Pehtoorin kanssa.

Kun oli pakkaspäivä (- 22 C aamulla mittarissa) oli hyvä kokkailla ja värkkäillä.

Pääruokana oli cannelloneja. NYT tuli tosi hyviä. Ja paljon. Eka kertaa niitä oli tarjolla muksuillekin, ja aika nopeasti lautaset hupenivat tyhjiksi.

Runebergin – Fredrikan!! – tortut kostutin amarettolla, – siis punssin, rommin tms. sijaan sokeriliemeen mantelikööriä. Muutoin tein Kinuskikissan ohjeella.

Ja lapsia varten ja muutenkin sitten myös laskiaispullia. Tosin Apsu kommentoi hieman kipakasti ”viimeksikin oli jälkkäriksi laskiaispullia”, mutta eipä se lopultakaan tuntunut haittaavan. Hyvin upposi pullat pienille.

Italialais-suomalaista Runebergien (huom. monikko) päivän aattosta ja perheen yhteisestä ajasta on nautittu.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Ruoan parissa taas

Eilen ja tänään. Arki ja juhla. Ruokapöydässä siis.

Eilen salviapestopasta ja tänään madetta Michelin-tähtiravintolan keittomestarin ohjeella. Kumpi voitti?

Salviapestopasta

Miksi tämä kuva on näin petroolinen?? Eikä muutenkaan tee oikeutta ruoalle.
Jossa siis väritön, huomaaton, herkullinen made todella hyvässä kastikkeessa!
ja snack-sitruunoita. Kuvausreksvisiittaa, ei olisi kannattanut lautaselle asetella. Paitsi että ovat kivan näköisiä. 😀

Siis eilen meillä oli Liemessä-blogista vohkittu ohje Salviapestopasta. Kyllä se oli hyvää, mutta ehken tee toiste. On niin monia muitakin hyviä pastaohjeita. Tässä taas ja edelleen suosittelen Harri Syrjäsen Onepot -postauksia. Nytkin siellä on mielenkiintoinen klassikkoruoka Cacio e Pepe -sovellutus (Sovellutus? onko ollenkaan oikea sana?!) Joka tapauksessa aion tuonkin kokeilla.

Ja tänään madetta! Viimeisen päälle sesonkiruokaa. Ja sellaista, joka ei ole minulle ihan ykkösvalinta. Tosin jo muutamana vuonna meillä on syöty madekeittoa, jota sitäkin voin suositella. Ja samalla suositella oman kalakauppiaan luona käymistä. Pehtoori kävi taas kerran kälyltään kalaa hakemassa: valmiiksi nyljetty made oli helppo ruoaksi tehdä. Yksissä tuumin totesimme mateen kuhaa paremmaksi kalaksi; ja meillä kuhaa tehdään ja siitä tykätään aika lailla. Siispä..

Ohje Vottosen kuhaan oli jo viime vuonna Kalevassa. Sellaista fine dining -ainesta (onhan Vottonen kahden Michelin tähden ravintolassa keittiömestari), mutta sopii kotikeittiöönkin. Hyvinkin sopii.

Huomenna, kun saamme tänne muksut, on aika arpoa ”reseptejä hukassa”- postauksessa julistetun arvonnan voittajat. Siis vielä ehdit osallistua.

Vottosen maderesepti tässä:

Madetta Vottosen tapaan

400 grammaa kuutioitua madefileetä
30 grammaa vehnäjauhoa
30 grammaa voita
300 grammaa kalalientä
300 grammaa kermaa
1/2 punttia tilliä
3 oksaa persiljaa
30 grammaa piparjuurta
1 sitruuna

Lisäksi tarvitset suolaa, mustapippuria ja ruskistettua voita.

Valmistusohje:

Valmista kastike sulattamalla voi ja lisää vehnäjauho joukkoon.
Kypsennä hetki ja lisää joukkoon kiehuva kalaliemi ja kerma.
Kypsennä 20 minuuttia ja mausta.
Lisää kalat joukkoon ja hauduta noin viisi minuuttia miedolla lämmöllä.
Lisää lopuksi joukkoon hienonnetut yrtit, raastettu piparjuuri, sitruunan kuori ja mehu.
Viimeistele muutamalla lusikalla ruskistettua voita. Tarkista lopuksi vielä maku.

Liikkuminen Valokuvaus

Maadoittavaa

Ladulla Risuniitystä kohti Auranmajaa mietin, että ehkä postaan tänään jotain vuosikymmenien jälkeen uudelleen löytämästäni hiihtämisen ilosta, siitä, kuinka sille on ihan eri lailla aikaa ja mahdollisuuksia sen jälkeen, kun en enää ole viettänyt talvia yliopiston kampuksella.

Päätinkin sitten ottaa tunnelmasta ladulla muutaman kuvan, pienen videoklipinkin. Toiveena, että siten välittyisi lumisen taipaleen rauhallinen tunnelma ja tunne.

Nyt kun katson tuota muutaman sekunnin harmaata välähdystä, tulee mieleen kaksi juttua: Juniori on aivan oikeassa, kun hän on todennut, että minun kannattaisi ostaa uusi kännykkä (”kun kerran järkkäriä et enää joka paikkaan raahaa”), jossa olisi videokuvaamisessa apuna vakain. Ja jossa olisi muutenkin parempi kamera.

Pojalla itsellään on joku aika uusi IPhone, ja sekä ottamansa videot että kuvat ovat kyllä hyviä. Mihin tietysti vaikuttaa sekin, että Juniori osaa kuvata, myös järkkärillä. Yhteen aikaan ihan harrastikin kuvaamista. Mutta minähän en – ainakaan ihan heti – puhelimen vaihtoon ryhdy. Reilun kolme vuotta vanha Huawei pelittää ihan hyvin viestimenä ja äänikirjojen kuuntelussa.

Mutta tosiasia on, että kun muutama vuosi sitten ryhdyin hiihtämään myös kaupungissa, pitkät kävelylenkit Oulujokisuistossa ja merenrannoilla, sekä keskustassa taloja ja puistoja kuvaamassa, ovat jääneet. Ne ovat jääneet myös siksi, etten enää niitä kuvatoimisto Vastavaloon kuvaile. Kuvatoimistossa on jo satoja kuviani Oulusta, – enkä enää innostu niistä, ja tuskin myyntivolyymi enää lisääntyisi. Uusia korttejakaan en ole pariin vuoteen tehnyt. Tämä kaikki tietysti näkyy myös tämän blogini kuvittamisessa: kuvia lenkeiltä on vähemmän kuin vielä pari vuotta sitten, siis ei juuri ollenkaan. Joku päivä otan järkkärin ladulle!

Toinen juttu, jota mietin kännykällä kuvaillessa, oli se, että laitan kuvatekstiksi ”Tämä maadoittaa”. Ryhdyin kuitenkin pohtimaan, onkohan tuo ”maadoittaa” sittenkään ihan paras ilmaus sille, miltä minusta tuntui. Ja mitä sillä ylipäätään käsitetään… Ja eiku googlettamaan! Wikipedia kertoo tällaista:

Maadoittuminen (grounding, earthing) on filosofiaan, mietiskelyyn ja itsetutkiskeluun liittyvä termi, jolla pyritään kuvaamaan tilaa, jonka ihminen saavuttaa tietynlaisen meditaation avulla. Maadoituksen pohjana usein on luontomystiikkaan sekoittunut idealistinen käsitys maailmasta, jossa meditoija uskoo pääsevänsä mietiskelyn ja mentaaliharjoitusten avulla yhteyteen luonnon kanssa. Luonnon voimien nähdään rauhoittavan ihmistä ja antavan tämän käyttöön luonnossa virtaavia energioita. Näillä energioilla voidaan uskoa olevan myös parantavia vaikutuksia. Ilmiöstä ei ole tieteellistä näyttöä.
Maadoittuminen on käsitteenä yleistynyt 2010-luvulla ja sen taustalla vaikuttava luontomystinen ideologia voidaan nähdä vastareaktiona kaupungistumiselle.

Eihän minulle hiihtäminen pikkupakkaspäivän valoisimpana hetkenä hiljaisilla laduilla helmikuisena torstaina sentään ihan meditaatiosta käy. Vielä vähemmän taustalla vaikuttaa luontomystinen ideologia!

Jospa vain pysyn endorfiini- ja ehkä vähän myös dopamiini-fiiliksissä.

Tai sittenkin yksinkertaisesti vain, että hirmu hyvä olo hyvästä hiihtolenkistä tulee, hyvä mieli tulee, ja kroppakin tykkää. Tuo kertoo paremmin ja paremmasta kuin maadoittuminen. 🙂

Ruoka ja viini

C-vitamiinit ja muuta terveellistä

Jos ruokavaliossani on jotain, mitä syön nimenomaan sen takia, että tiedän (tai ainakin uskon 🙂 ) sen olevan terveellistä, ovat appelsiinit. Ja nimenomaan tammi-helmikuun veriappelsiinit.

No ja salaatit, tai siis, että teen aina meille salaatin ruoalle. Aina. Vuodenajan ja pääruoan mukaan salaatin ainesosat vaihtelevat, mutta yleensä aina jotain vihersalaattia (ja rucolaa) alle, ja sitten päälle milloin mitäkin kasvista, vihannesta, hedelmää, – usein myös jotain juustoa (feta, mozzarella, raastettu pecorino, raejuustoa), ja joskus, jos on kalaruokaa niin kananmunia. Ajatuksena on, että tämä edesauttaa ruokavalion pysymistä monipuolisena. Ja saahan siinä samalla kuituja ja vitamiineja ja ties mitä antioksidantteja. Sitä paitsi tykkään salaateista. Pehtoorille ja muille satunnaisemmin ruokapöydässämme viipyville salaattikulho sopii myös vallan mainiosti.

Mutta täsmävitamiinit hankin veriappelsiineista (ja D-vitamiinit pillereistä).

Veriappelsiineissa (ihan sama, onko ne vain vähän punertavia vai eivät, ovatko isoja tai pieniä, Taroccoja tai muita) on kaksi kertaa niin paljon C-vitamiineja kuin tavis appelsiineissa. Siis yksi pieni appelsiini täyttää päivän tarpeen. On vahinko, ettei C-vitamiini varastoidu, minulla olisi tälle vuodelle varastoa jo nyt ainakin pääsiäiseen asti. Ja veriappelsiinisesonki on vasta puolessa.

Kaliumin tarpeen turvaamiseksi minulla on oikein reseptikin (sydämen rytmihäiriöön, eteisvärinään, lisälyöntisyyteen pitäisi kuulemma auttaa), mutta olen kyllä koettanut pitää kaliumini viitearvoissa ruokavaliolla: entistä tarkemmin huolehdin siitä, että lohta on ainakin kerran viikossa. Ja onhan sitä, ja jotain muuta kalaa jonain toisena päivänä, jollei kolmantenakin.

Silmänruokaa ja toki makuakin on herneenversoissa. Eka kertaa olen ”viljellyt” niitä sisätiloissa. Liotin muutaman desin kuivattuja herneitä, laitoin pariin kukkapurkkiin pari senttiä yrttimultaa pohjalle, idätin liotettuja siemeniä pimeässä ja kelmun alla pari päivää, ja sitten kelmu veks ja purkit ikkunalaudalle. Tässä tulos viikon päästä. Tuosta riittää sopan tai salaatin päälle monena päivänä. On niissä ainakin kuitua ja proteiinia, mutta ennen kaikkea ne ovat mukava pieni saareke keittiössä. 😀

Ruoasta puheenollen: perjantai-iltaan asti on vielä mahdollisuus osallistua arvontaan ja kertoa, onko joku tai jotkut blogin ruokajutut tuoneet iloa ja hyviä makuja sinunkin ruokapöytääsi?

Reseptien kokoamispostaus ja osallistuminen arvontaan on täällä.

Niitä näitä

Postausaihe hukassa

Tänään oli vihdoin aika kampaajalle. Nyt on niin lyhyt tukka, ettei varmaan koskaan.

Olisinpa kansakouluaikoina saanut näin lyhyen tukan, olisi sopinut minun varsin poikamaiseen lookkiini (jalkapallokengät, sinivalkoiset verkkarit ja vihreä reppu), mikä minulle sallittiin ymmärttääkseni ja mukisematta aika helposti, mutta leteistä ja lettinauhoista äiti piti kiinni.

Pitkä tukka, ja aina – juhlapäiviä lukuunottamatta – tiukat letit ja ne hiton silkkiset lettinauhat! Äiti kävi ostamassa Nappikauppa Kikasta metritavarana silkkisiä valkoisia ja sinisiä-valkopalloisia nauhoja, joista leikattiin sopivia pätkiä rusetteja varten. Nauhoja kului, koska minä hukkasin niitä. Ne jäivät aina jonnekin kiinni, tarttuivat oksiin metsässä, nelskapelissä tippuivat. Mutta ei hätää, äidillä oli ompelukoneen laatikossa lettinauharulla, josta voitiin leikata uudet. Huoh!

Olisinpa saanut poikatukan kuten kaverillani Anitalla oli. Ja Raijalla, Merjalla ja Aijallakin oli lyhyt tukka. Mutta minulla ja muilla tytöillä oli letit (kuvassa olen 8 v.).

Ja tänään minulla on harmaat hiukset, harmaammat kuin koskaan. Ja uskokaa pois, se on enimmäkseen purkista se harmaa. Vastoin tapojani tähän selfie, kännykällä otettu omakuva, automaattifiltteri, joka näyttää jättävän heijasteet rilleihin, mutta peittää aika hyvin mustat silmänaluset! 😀

Tammikuu on taputeltu, tukka hyvin, kaikki hyvin!

(Kuten huomaatte: todella oli vaikea keksiä mitään postattavaa! Todella! )

Historiaa Reseptit Ruoka ja viini

Paljon vuosia ja onnistunut kakku

Jos vähennät omasta syntymävuodestasi tämän hetkisen ikäsi, niin mihin päädyt?

Kun minä vähennän syntymävuodestani tämän hetkisen ikäni, olen vuodessa 1895. Ei siis ainoastaan viime vuosituhannella, vaan paljon yli vuosisadan takana, ihan 1800-luvun lopussa.

Silloin Aleksanteri III oli Suomen suuriruhtinas, elettiin autonomian viimeisiä vuosikymmeniä, Venäjä ei ollut sodassa millään suunnalla (erinomaisen poikkeuksellista Venäjän historiassa), rautatieliikenne Suomessa oli jo hyvällä alulla, päästäkseen opiskelemaan yliopistoon naisten tuli hakea ja saada vapautus sukupuolestaan, vuosi 1895 oli paha katovuosi, hätäaputyöt ja pettuleipä olivat osalle väestöä elannon lähde ja myöhempi nobelisti A. I. Virtanen syntyi.

Me pohdittiin tänään ajan kulumista, kun oltiin Jäälissä Pehtoorin kanssa äitinsä synttärikahveilla. Kun M-mummun ikä vähennetään hänen syntymävuodestaan ollaan vuodessa 1839!! Häthätää Ruotsinvallan aika on takana, … Menneistä ja tulevasta, kivuista ja iloista juttua, hiihtämisestä, lotista ja lääkkeistä.

Ja kakku oli ihan hyvää, päivänsankarikin tykkäsi.

Kakku on mehevää, eikä kovin rasvaistakaan, kun ei ole ollenkaan voita.

Italialainen mascarpone omenakakku

4 omenaa (n. 700 g)
sitruunamehua
4 kananmunaa
2 dl sokeria
250 g mascarpone-tuorejuustoa
4 ½ dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria

tomusokeria

Kuori kaksi omenaa, poista siemenkota ja leikkaa omenat noin 1-1,5 cm kuutioiksi. Laita kulhoon odottamaan ja sekoita omenakuutioiden joukkoon hieman sitruunamehua tummumista estämään.

Pese kaksi omenaa ja poista siemenkota. Leikkaa ne muutaman millimetrin paksuisiksi siivuiksi, jotka ohenevat sisusta kohti. Laita nekin kulhoon ja pirskottele niille sitruunamehua ja laita syrjään odottamaan.

Rutista leivinpaperista pallo, avaa se ja vuoraa sillä kakkuvuoka.

Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaneli. Vaahdota kulhossa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lusikoi joukkoon mascarpone ja lisää vaniljauute. Sekoita vatkaten ainoastaan sen verran, että ainekset sekoittuvat tasaisesti.

Siivilöi jauhoseos joukkoon ja kääntele lastalla tasaiseksi taikinaksi. Älä sekoita enempää kuin on tarpeellista. Kääntele lopuksi joukkoon omenakuutiot. Levitä taikina tasaisesti vuokaan.

Asettele omenasiivut taikinaan kakun pinnalle hieman limittäin sisäkkäisiksi kehiksi, jolloin pinnalle syntyy ruusumainen kuvio. Paloja voi laittaa hieman tiiviimmin ja enemmän kuin itselläni tässä kuvassa.

Omenalohkoista syntyy kakun pinnalle kaunis ruusukuvio.

Paista uunin alaosassa noin 45 minuuttia 170 C, kunnes tikulla koitettaessa siihen ei enää jää taikinaa. Mikäli pinta alkaa ruskistua liikaa paiston aikana, peitä vuoka höllästi foliopalalla.

Anna kakun jäähtyä ja vetäytyä ennen tarjoilua.

Alkuperäisohje on Kulinaari-blogista (jossa on usein mielenkiintoisia ruokajuttuja) ja siinä kakun oheen suositellaan italialaista makeaa, mietoa kuohujuomaa Moscato d´Astia ja varmasti sen ja/tai vaniljakastikkeen kanssa vieläkin parempaa.

Niitä näitä

Kotosalla

Näinä aikoina, tässä iässä, tässäkään iässä, ei ole samantekevää, miten yönsä nukkuu. Yöunista on tullut vuosi vuodelta tärkeämpiä – mitä paremmat, pidemmät, levollisemmat unet, sitä parempi päivä, viikko, jopa vuosi. Nyt kun on ollut vähemmän ahdistavia, enemmän huolettomia päiviä ovat yöunetkin olleet pitkähköjä, keskeytymättömiä, painajaisemattomia. Ja toisinpäin: syy ja seuraus, kehäpäätelmä? Mutta hyvänen aika, millaista melskettä yhtenä sun toisenakin yönä on ollut unissani. Olen varma, että aika uusi melatoniini (Nova Night) on yksi osasyyllinen näihin yöllisiin vilkkaisiin yöuniin. Mutta ihan sama, kunhan on unta. Ja viime aikoina on ollut. Se on kiittämisen aihe! Oi että. Aika iso osa hyvinvointia!

Kotieloa keskenään, kaikkea pientä puuhaa, siivouksen siirsin suosiolla huomiseksi, eihän sitä pyhänä. Mutta pyykkiä voi pestä, silittää ja järjestellä, se ei riko pyhäpäivän rauhaa… Ja hiihtää, mutta hitto, onhan kädet vuoropäivinä kipeät. Noh, liikkuvat kuitenkin. Ja ajattelen, että liike on lääke. Kympin verran lääkettä tänäänkin.

Ja bujoilua: tämän vuoden kalenteripohja on melkein valmis. Vuoden verran kestänyt kalenterin teko, bujoilu, planeraaminen, mikä ikinä sen nimi onkaan, siis jatkuu. Koetan muistaa joku päivä laittaa jonkun kuvankin tämän vuotisesta kalenteristani.

Leivoinkin. Huomenissa reseptiä ja kuvakin, jos kakku on onnistunut.

Niitä näitä

Vähän on paljon

Eihän tälle päivälle ollut mitään aikeissakaan tehdä. Eikä kyllä ole tullut tehdyksikään. Ja sehän on vain hyvä merkki. Tuntuu hyvälle, ettei ole välttämätöntä tehdä mitään, eikä ole huono omatunto tai riittämätön olo, kun en ole tehnytkään.

Kunhan aamupäivän vitkaisesta, verkkaisesta tekemisestä – vähän pyykkejä, kukkahuoltoa, tietskarin siivoilua, kaikkea hissuksiin, kaikkea vain aika vähän – irrottauduin ja lähdin liikkeelle oli jo melkein puolipäivä. Enkä tänään edes yrittänyt hiihtämään, suosiolla lumipyryiseen säähän lähdin aikeissa kulkea ja vain kävellä siellä sun täällä.

Ainoa varma rasti oli Bauhaus, josta kävin hakemassa anopille orkidean, vai kämmekkäkö se on oikea sana? Maanantaiksi vasta, mutta tänään oli hyvä hakea. Minulla kun on kummallinen käsitys, että parhaat (ja aika edullisetkin) orkideat on juurikin Bauhausissa. Ja onnistuin välttelemään heräte-viherkasviostoksia. Ei yhtäkään kotiin! Ei edes tulppaaneja. Noh, Pehtoori olikin niitä onneksi kauppareissulla ostanut.

Sitten ajelin Oulujokivarteen. Venevalkamasta tepastelin Knuutilanrannan ”lähdettä” katselemaan. Eipä ollut mitä katsella. Niin olin arvellutkin, nyt sekin on varmistettu. Ei ole tästä kuvasta kollaasin osaksi, ei. Lähteen ”mysteeri” on ratkennut, kunhan kevät koittaa, jää sulaa, niin kirjoittelen…

Oulujoen pappilan kohdalla jo jotain …

Kaupassa ja Alkossa käväisin, hautausmaalla, lankakaupassakin. Ei mitään erityisen tähdellistä, kunhan kuleksin.

Tällainen toimeton päivä sopii minulle, joskus. Niin kuin nyt tänäänkin.

Reseptit Ruoka ja viini

Reseptejä hukassa?!

Blogiuudistus ja uuden julkaisuteeman käyttöönotto kaikkine lisäosineen ja vimpaimineen (oikeasti niiden – esim. sivupalkin hakemisto – lisäämiseksi sivulle tarvitaan ”vimpain” (widget) , en ole varma, onko käännös kaikkein onnistunein. Vimpain kuulostaa ’hilavitkuttimelta’, ehkä ´widgetti´ anglismi olisi ollut sittenkin parempi. Noh, mutta joka tapauksessa uudistus ei ole yhtään parantanut blogissa olevaa hakutoimintoa. Blogiuudistus ei tuonut hakutoimintoon parannusta. En minä ainakaan osannut sitä tehdä, enkä ole löytänyt sopivaa hilavitkutinta, jolla asia paranisi.

Sivupalkin ”Kategoriat” ja ”Menneet vuodet, kaikki päivät” -kalenteritoiminto oikeassa reunassa auttaa vähän, mutta ihan yhtä vähän kuin ennenkin.

Esimerkiksi reseptien etsintä tahtoo olla aika vaikeaa. Eilen iltasella ryhdyin etsimään ruokaohjetta, jonka mukaa olin joskus tehnyt kuhaa prosciutton kanssa. Kun laitan hakukenttään sanan ”kuhaa”, tulee ainakin puolen tusinaa postausta, jotka käsittelevätkin lukuhaastetta. Siis hakukone bongaa KUHAA sanasta luKUHAAste. Ei hyvä. Ei todellakaan.

Ja minullehan tämä blogi on paitsi päiväkirja, matkakirja, kuvakirja, tallennusmuoto monille jutuille, kontaktiväline, arjen jäsentäjä, etc., etc. niin hyvin merkittävä osa tämän jokapäiväisen postailun ideaa on tallentaa itselleni hyviä ruokaohjeita! Nyt kun niitä on täällä jo satoja, niin monet niistä hukkuvat ja häviävät postausten ”pohjalle”. Aina silloin tälloin joku teistä blogin lukijoistakin lähettää spostia tai messenger-viestiä, ja kyselee jonkun ohjeen perään.

Blogitilastoista näen, että on muutamia suosikkireseptejä, joiden äärelle google tai joku muu hakukone johdattaa (esim. kevyt pääsiäispasha, porolasagne, jääkellarin lohi, rex-kakku, hillatiramisu, saaristolaisleipä). Ja Jokaviikkoinen soppamme -postaussarja houkuttaa vieläkin kävijöitä (esim. fenkolikeitto de luxe, gratinoitu sipulikeitto ja Perämeren lohesta kalakeitto)

Tänään sitten lopulta näistä ohjeista mukaillen ruoka meille: Kuhafileet italialaisittain ja Kukkakaalimuusi

Mutta!

Nyt olen jo aloitellut keräämään jonkinlaista hakemistoa blogin resepteistä. Joten nyt kysely: onko joku leivonnainen, ruoka, jälkkäri tai muu tarjoilu- tai kokkausvinkki, jonka ohjeen olet Tuulestatemmatusta löytänyt ja erityisen hyväksi havainnut? Joku joka ehkä on jäänyt vakituisesti repertuaariisi? Tai onko joku ohje, jonka mukaan olet joskus tehnyt jotain hyvää, mutta et enää toistamiseen ole löytänyt ohjetta (koska huono ”vimpain”!)? Onko mielessäsi yksi tai useampikin ohje, joka mielestäsi olisi ehdottomasti tähän hakemistoon merkittävä?

Olen joskus jossain lukijakyselyssä aiemminkin kysellyt jotain tämän suuntaista, mutta mikäs on tämänhetkinen tilanne?

Kommentoi tähän alle, voit myös lähettää messengerillä, whatappilla tai spostilla (reija at satokangas.fi) vastauksesi. Vastausaikaa viikko! Sen jälkeen kaikkien vastanneiden kesken arvon yhden varastooni jääneen Saariselkä kuvissa -kalenterin.

Toivon runsasta osallistumista. Jokainen vastaus on ilo ja palvelee muitakin blogissa kävijöitä. Makoisan viikonlopun toivotuksin …