Tänään oli vihdoin aika kampaajalle. Nyt on niin lyhyt tukka, ettei varmaan koskaan.
Olisinpa kansakouluaikoina saanut näin lyhyen tukan, olisi sopinut minun varsin poikamaiseen lookkiini (jalkapallokengät, sinivalkoiset verkkarit ja vihreä reppu), mikä minulle sallittiin ymmärttääkseni ja mukisematta aika helposti, mutta leteistä ja lettinauhoista äiti piti kiinni.
Pitkä tukka, ja aina – juhlapäiviä lukuunottamatta – tiukat letit ja ne hiton silkkiset lettinauhat! Äiti kävi ostamassa Nappikauppa Kikasta metritavarana silkkisiä valkoisia ja sinisiä-valkopalloisia nauhoja, joista leikattiin sopivia pätkiä rusetteja varten. Nauhoja kului, koska minä hukkasin niitä. Ne jäivät aina jonnekin kiinni, tarttuivat o
ksiin metsässä, nelskapelissä tippuivat. Mutta ei hätää, äidillä oli ompelukoneen laatikossa lettinauharulla, josta voitiin leikata uudet. Huoh!
Olisinpa saanut poikatukan kuten kaverillani Anitalla oli. Ja Raijalla, Merjalla ja Aijallakin oli lyhyt tukka. Mutta minulla ja muilla tytöillä oli letit (kuvassa olen 8 v.).
Ja tänään minulla on harmaat hiukset, harmaammat kuin koskaan. Ja uskokaa pois, se on enimmäkseen purkista se harmaa. Vastoin tapojani tähän selfie, kännykällä otettu omakuva, automaattifiltteri, joka näyttää jättävän heijasteet rilleihin, mutta peittää aika hyvin mustat silmänaluset! 😀
Tammikuu on taputeltu, tukka hyvin, kaikki hyvin!
(Kuten huomaatte: todella oli vaikea keksiä mitään postattavaa! Todella! )
Kampaus on hyvä!
Mitä otsikkoon tulee ”aiheet hukassa”. Minä seuraan mielenkiinnolla teidän matkakertomuksia, haaveita, mietteitä, kokemuksia.
Jatka vaan!
Kiitos paljon, Riitta! Ja onpa kiva kuulla ”uudesta” seuraajasta. Jatkanhan minä, näillä näkymin ainakin vielä tämän vuoden, vaikka noita ”aiheet hukassa” päiviä tahtoo nykyisin olla aina vain useammin. 🙂