Eihän tälle päivälle ollut mitään aikeissakaan tehdä. Eikä kyllä ole tullut tehdyksikään. Ja sehän on vain hyvä merkki. Tuntuu hyvälle, ettei ole välttämätöntä tehdä mitään, eikä ole huono omatunto tai riittämätön olo, kun en ole tehnytkään.
Kunhan aamupäivän vitkaisesta, verkkaisesta tekemisestä – vähän pyykkejä, kukkahuoltoa, tietskarin siivoilua, kaikkea hissuksiin, kaikkea vain aika vähän – irrottauduin ja lähdin liikkeelle oli jo melkein puolipäivä. Enkä tänään edes yrittänyt hiihtämään, suosiolla lumipyryiseen säähän lähdin aikeissa kulkea ja vain kävellä siellä sun täällä.
Ainoa varma rasti oli Bauhaus, josta kävin hakemassa anopille orkidean, vai kämmekkäkö se on oikea sana? Maanantaiksi vasta, mutta tänään oli hyvä hakea. Minulla kun on kummallinen käsitys, että parhaat (ja aika edullisetkin) orkideat on juurikin Bauhausissa. Ja onnistuin välttelemään heräte-viherkasviostoksia. Ei yhtäkään kotiin! Ei edes tulppaaneja. Noh, Pehtoori olikin niitä onneksi kauppareissulla ostanut.
Sitten ajelin Oulujokivarteen. Venevalkamasta tepastelin Knuutilanrannan ”lähdettä” katselemaan. Eipä ollut mitä katsella. Niin olin arvellutkin, nyt sekin on varmistettu. Ei ole tästä kuvasta kollaasin osaksi, ei. Lähteen ”mysteeri” on ratkennut, kunhan kevät koittaa, jää sulaa, niin kirjoittelen…
Oulujoen pappilan kohdalla jo jotain …
Kaupassa ja Alkossa käväisin, hautausmaalla, lankakaupassakin. Ei mitään erityisen tähdellistä, kunhan kuleksin.
Tällainen toimeton päivä sopii minulle, joskus. Niin kuin nyt tänäänkin.