Talvipäivän seisaus, joulun ajankohta ja Tuomas joulun tuo

Päivä pitenee jo. Talvipäivän seisaus ja jakoaika on nyt.

Euroopan ja Välimeren alueella jo ennen kuin Jeesus syntyi, oli tähän aikaan vuodesta, juuri näinä päivinä, yksi vuoden suurimmista juhlista. Juhla kulki eri nimillä eri puolilla, ja sillä oli monia eri muotoja, se yhdistyi sadonkorjuun päättymiseen, myös kekriin, mutta tunnetuin ja vaikuttavin lienee ollut roomalaisten Saturnalia-juhla. Se oli kaikkien jumalten kantaisän Saturnuksen (kreikkalaisilla Kronoksen) juhla, johon liittyi perheiden yhdessäolo ja lahjojen antaminen. Viikon kestävän Saturnalian ajaksi keskeytettiin kaikki kaupankäynti ja käytännössä kaikki muukin työnteko, ja orjat saivat tuona aikana olla tasavertaisia isäntiensä kanssa. Paikat koristeltiin laakeriseppelein ja viheriöivillä puunoksilla. Tutun kuuloista?

Kun sitten Jeesus syntyi ja kristittyjen keskuudessa ryhdyttiin pitämään muistojuhlaa, hänen syntymäjuhlansa kunniaksi, päiväksi vakiintui loppiainen, selkeästi Saturnalian jälkeen siis. Loppiainen olikin tutkijoiden mukaan aika lähellä Jeesuksen todellista syntymäpäivää toisin kuin 25.12., johon Jeesuksen syntymäjuhla päätettiin siirtää 300-luvun Roomassa pidetyn kirkolliskokouksen jälkeen.

Ihan samoin kuin Johannes Kastajan syntymäpäiväksi on päätetty kesäpäivän seisaus (pakanallisen keskikesän juhlan ”päälle”), päätettiin Jeesuksen syntymäjuhla siirtää tarustoon, taivaankappaleiden kiertoon ja työvuoteen liittyvän pakanallisen Saturnalian ja muiden keskitalven juhlien päälle ja paikalle. Karkeistaen voisi väittää, että kristillinen juhla yhdistettiin vanhaan juhlakalenteriin.

Nyt talvipäivänseurauksen päivänä alkoi vanhan kansan mukaan joulu: hyvä Tuomas joulun tuopi. Erityisesti miehet saivat lopettaa työnteon ja ryhtyä joululevolle, pirtissä ja navetassa oli naisilla paljon tekemistä, ja sitähän naisväellä riitti toki joulunakin.

 

Hyvä Tuomas joulun tuopi, ja sen kunniaksi meillä tänään riisipuuroa ja luumurusinasoppaa pienellä brunssilla. Olkoon tämä sitten tämän jouluviikon jokaviikkoinen soppamme.

Näistä aineksista se puuro syntyi. Tuo Kiehu-maito on kyllä hyvä puuromaito. Ja miksi voita jo tekovaiheessa? – Kuullotan riisit aluksi ruokalusikallisessa voita. Ennen kuin oli tuota Kiehua, voi auttoi pohjaanpalamattomuudessa, ja kyllä se antaa vähän hyvää makuakin puurolle.

Ja kyllä me puuron jälkeen keittiön ikkunasta ulos katsellessa jo nähtiin tonttukin! Ihan varmasti nähtiin.

Mökilläkin keittoa: kermainen korvasieni-porokeitto

Tiistai, sehän on tänä vuonna ollut melkein aina soppapäivä. Jokaviikkoinen soppamme on rulettanut myös ”eräolosuhteissa”, itseasiassa mökillä on tullut keiteltyä vähintään yhtä hyviä keittoja kuin kotonakin. Lapissa kun ollaan niin siihen liittyen oli luontevaa, että vihdoin tein korvasieni-porokeittoa, jota tiedän monien oululaisravintolaissakin tilaavan. Ainakin Sokeri-Jussin ja Hugon listoilla sellainen on ollut. Tänään oli meidän Myötätuulen listalla. Ja olihan se ihan hirmuhyvää.

Kermainen korvasieni-porokeitto

(kahdelle pääruoka, neljälle alkuruoka)

pari kourallista korvasieniä pakkasesta
10 cm pätkä purjoa
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl riista/lihaliemifondia
4 dl vettä
2 dl Valio kuohukermaa
mustapippuria, suolaa

Sulata ja valuta ryöpätyt korvasienet (tai liota kuivatut).
Hienonna valutetut korvasienet ja purjo.
Kuullota ne voissa.
Paista, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut.
Lisää vehnäjauhoja, sekoita, ettei tule paakkuja.
Lisää kerma ja vesi. Anna keiton kiehua kokoon ilman kantta vähintään 10 min tai kunnes keitto on sopivan sakeaa, mitä kauemmin sen parempi.
Sekoita välillä.
Mausta suolalla ja pippurilla, tarkista maku.
Tarjolle tuotaessa sekoita keiton joukkoon pieneksi silputtua kylmä- tai mieluummin lämmin)savuporoa.

Sainpa (vihdoin) kootuksi melkein kattavan ”sisällysluettelon” tänä vuonna keitetyistä keitoista. Nimen perässä on myös linkki soppapostaukseen, joten sieltä voit hakea mahdollisesti keittämäsi tai sellaisen, jonka aioit keittää, mutta jäi … Ensi vuoden alussa teen kyselyn tähän projektiin liittyen, ehkä sinulla on näistä joku kokemus?

Jokaviikkoinen soppamme – luettelo linkkeineen


Tämänpäiväinen keitto oli ehkä vähän kevyttä pääruoaksi siihen nähden, että Pehtoori kävi hiihtämässä (”pakkohan” se oli kun kerran uudet suksetkin tuli ostaneeksi (selkäkipujen uhallakin… hmmmm)) ja minä olin aamulla varhain lenkillä ja kuvailemassa Saariselän keskustassa.

Melkein suoraan herättyäni hyppäsin autoon, kamera ja jalusta mukana, ajelin kylille: kuvauksen ykköskohteena Saariselkä City ja sen jouluvalot.

Olipa jännä seurata kuinka turistibussit täyttyivät hotelleista tulevista asiakkaista, ainakin kymmenen bussillista pakkautui aamun pimeydessä (ihan selvästi klo 9 oli startti) täyteen englantilaisia ja aasialaisia turisteja, jotka halusivat lähteä Siidaan, Kiilopäälle, West Villageen, kiertoajolle ja ties mihin.

Tänä vuonna Saariselällä majoittuneista 60 % on ulkomaalaisia, ja tuntuu että juuri nyt, tässä joulun alla, 80 %.

Aamun sarastaessa, tai siis pimeyden ja sinisen tunnin vaihduttua leppoisaksi, harmaaksi talvipäiväksi minä siirryin Tunturihotelliin, jossa oma luottohieroja sai kuvankäsittelystä yms. jumittuneen niskani ja olkani taas relaamaan ja kivuttomaksi.

Aamun kuvakavalkadi on täällä. Melkein tekisi mieli järjestää kuvista bingo: etsi ihminen, etsi ”Kiiinan muuri”, montako ravintolaa (eikä näissä ole edes kaikki), etsi poro, missä myydään Pentikin tuotteita, missä käristystä? No mutta joka tapauksessa, tässä 3/4 Saariselän keskustasta aamusella…  Tai sitten suora linkki KLIKS.

 

Tomaattia ja piparkakkumaustetta! – Jokaviikkoisessa sopassa

Jokaviikkoinen soppamme -projektini on jo loppusuoralla. Kolme viikkoa vielä, ja sitten on (periaatteessa, todellisuudessa ei ihan) vuoden jokaiselle viikolle soppa keitetty.

Miltäs tuntuu ajatus keitosta jossa on tomaattia ja piparkakkumaustetta? – Hieman minua arvelutti, mutta vain hieman. Alkuperäisohjeen löysin kun googlettilin hakusanoilla ”joulukeitto”, ”kevyt keitto”, ”jouluinen keitto”. Ja sitä kaikki tämä Mausteinen tomaattikeitto on! Väriään myöten.

Jouluinen tomaattikeitto

Ainekset

450 g Grillatut kasvikset-pakasteseosta (Pirkka)
tilkka öljyä
2 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä
0.5 dl öljyä
2 prk Mutti-tomaattimurskaa
200 g aurinkokuivattuja tomaatteja
1.5 l vettä + 1 dl valkoviiniä + 1 kanaliemifondi
(tai 1,2 l kanalientä jollaista minulla kerrankin oli pakkasessa)
1 rkl tummaa sokeria
1 tl mustapippuria
2 tl suolaa
2 tl oreganoa
2 tl timjamia
ripaus chiliä
1 tl piparkakkumaustetta
2 dl kermaa

Ja pinnalle tomaattikuutioita ja yrttejä

Valmistusohje

Kaada jäiset pakastekasvikset uunipannulle. Kaada päälle hieman öljyä ja paahda 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit öljyssä, lisää paahdetut kasvikset ja muut ainekset kermaa lukuunottamatta.
Hauduta aineksia noin puoli tuntia ja soseuta. Tarkista tomaattikeiton maku ja lisää kerma.
Halkaise tomaatit ja poista siemenet. Silppua tomaatit pieniksi paloiksi ja lusikoi ne keiton pinnalle. Koristele tomaattikeitto basilikanlehdillä.

Jopas oli hyvää, täyteläistä keittoa. Paljon parempaa kuin joskus keväällä keittämäni Kermainen tomaattikeitto. Tästä taisi tulla yksi niistä keitoista, jotka tämän projektin myötä meidän soppakulhossa tulevat maistumaan vastaisuudessakin. Ja vaikka joulun välipäivien keittona tällä on paikkansa. Keitin koko ison satsin, joten huomenna on pikkuperheelle alkukeittona kipolliset.

Tänään meillä tuo oli pääruoka, jolla oli hyvä lisäke.

Tein nyt niitä Viinilehdessä olleen ohjeen mukaisia lohitorttuja, joita Juniori ehdotteli jo viime viikolla. Ihan Myllyn Paras valmista torttutaikinaa ja sitten hyvä täyte paistettujen torttujen päälle. Tästä voisi varioida vaikka lapaksia… tekis lämminsavuporosta?

Viiniä mietin tälle keitolle, mutta aika haastavaa on.. Päätinkin kokeilla ranskalaista uutuussiideriä, jota poika suositteli (eka kertaa tänään olin Välivainion Alkossa kun kausityöntekijä-poika siellä ihan asiansa osaavan näköisenä töissä). Ja kyllä siideri sopi. Harvoin nykyisin siidereitä juon, noh, mökillä notskilla makkaran kans, mutta tämä oli sellainen ruokasiideri. Ei makea, muttei sellainen happoinen kuten monet englantilaiset ovat.

Lohitäytteiset tähtitortut

10-12 kpl
15 min + 1 h sulamiseen, paistamiseen ja jäähtymiseen

1 pkt (500 g) voi- tai torttutaikinalevyjä
1 muna
1-2 rkl unikonsiemeniä

Täyte:
1 dl vispikermaa
1 pkt (200 g) lohituorejuustoa
1 rkl sitruunamehua
150 g graavi- tai kylmäsavulohta
1/2 dl tilliä hienonnettuna
mustapippuria

1. Leikkaa sulaneet taikinalevyt neliöiksi ja taittele, kuten tekisit perinteisiä tähtitorttuja. Paina taikinasuikaleet tortun keskustaan napakasti kiinni, jotta ne eivät aukea uunissa.
2. Voitele tähtitortut munalla, ripottele pintaan unikonsiemeniä.
3. Paista 210-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia, kunnes taikina on kypsää.
4. Valmista täyte. Vatkaa kerma. Notkista tuorejuusto sitruunamehulla. Leikkaa lohi hyvin pieneksi kuutioksi. Sekoita kaikki ainekset.
5. Siirrä lohitäyte pursotuspussiin ja pursota jäähtyneen tortun keskelle nokare lohitäytettä. Voit myös nostaa kahdella teelusikalla täytettä tortun keskelle.
6. Säilytä viileässä tarjoiluun asti.

Saaristolaisleivät jouluksi leipasin aamupäivällä samalla kun hoitelin kapituliasioita, Muistikuvien logo-asiaa ja äidin pankkiasioita ja sen sellaista sälää …

Saaristolaisleipäkin kyllä kävisi tuon keiton kanssa. Ja sehän käy kaiken kanssa, parhaiten suolaisen voin ja graavilohen. Ohjehan on  täällä.

 

Torstai on hernekeittopäivä

Torstai on hernekeittopäivä. Miksi juuri torstai? – Ihan siitä samasta syystä kuin sitä jo keskiajalla syötiin ennen pääsiäispaaston alkamista: laskiaisena hernekeitto oli hyvä ruoka kohtuullisen rasvaisena ja tuhtina appeena. Katolisessa maailmassa perjantai on paastopäivä, joten sitä edeltävänä päivänä, torstaina, rasvainen ja proteiinipitoinen soppa oli hyvä tankkausruoka.

Ruotsissa, jonka osa Suomi oli, katolinen aika kuitenkin loppui jo keskiajan kanssa yhtäaikaa, mutta jatkui tulevilla protestanttisen uskon ja vanhaluterilaisen elämänmenon vuosisadoilla. Onpa olemassa legenda, jonka mukaan juuri Kustaa Vaasan määräyksellä tämä hernerokkaa torstaina -perinne joka tapauksessa jatkui. Kustaa Vaasahan uudisti (loi) verotuksen Suomessa, ja kruunun veroparseelit maksettiin yleensä voilla, viljalla, lohella ja myös herneillä. Kustaa sai niin paljon herneitä, että hoveineen kyllästyi niihin ja määräsi rahvaan pitämään torstaisin hernekeittopäivän, jottei koko hernesato kertynyt Tukholmaan. Pikkuisen kyllä suhtaudun varauksella tällaisen juttuun.


[Kuva vanhasta soppatölkistä ja muutamat tiedot Juhani Seppovaaran kirjasta ”Muistojen markkinoilla!”]

Armeija ja koululaitos ovat jatkaneet ja ylläpitäneet perinnettä, ja mukaan ovat tulleet henkilöstö- ja työpaikkaruokalat.

Jos satavuotiaassa Suomessa itseään ruokahistorioitsijaksi nimittävä bloggaaja ja harrastaja-paistinkääntäjä, joka kuvallisesti, kirjallisesti ja livenä tarjoilee joka viikko soppia, ei sisällytä vuotuiseen menulistaan hernesoppaa ja vielä Jalostajan purkkikeittoa, niin homma ei ole kunnossa.

Jalostan hernesopan historia alkaa jo sotavuosista: silloin ei vielä ollut tölkkihernekeittoa, mutta kuivamuonaa ja muita säilykepurkkeja Jalostajalta lähti rintamalle. Heti sodan jälkeen jälleenrakennustyömailla ja metsäkämpissä jo syötiin tölkkiherneitä ja Ahti-silli lanseerattiin vuonna 1947. Ja viisi vuotta sen jälkeen alkoi Jalostajan legendaarisen hernesopan Suomen valloitus.

Meillä sitä ei ole ollut vuosikymmeniin. Emme ole kotosalla syöneet hernekeittoa. Kuka on syönyt milloin yliopistolla, milloin koulussa tai muissa lounaspaikoissa,… Koska todellakaan – toisin kuin kaikkien muiden (pl. juhannusjuusto) Jokaviikkoisten soppien kohdalla, en tänään itse keittänyt soppaa, vaan ostin meille ison purkin Jalostajan hernekeittoa.

Tulipa kyllä opiskeluajat mieleen. Minun yksinasujavuosinani keittelin joskus tölkkisoppaa, ja kyllä me tätä yhteiselomme alussa, Toivoniemessä asuessa söimme varmaan, jollemme kerran viikossa, niin kerran kuussa kuitenkin.

Kansakoulussa minulla ja monella muulla oli tapana silputa vanikkaa eli näkkäriä sopan sekaan. 60-luvun krutonit? 😀 Myöhemmin tykkäsin laittaa sinappia sekaan, varsinkin jos tölkkisoppaan olin lisännyt nakkeja tai pekonia. Koulussa oli hernekeittopäivänä niitä Valion kolmiojuustoja, joskus taisi olla Koskenlaskijaakin? Niinpä sitten näitä tykötarpeita hommasin nytkin. Koulunäkin korvaa nuo Oululaisen Jälkiuunilastut. Hyvin toimivat. Merisuolalla maustetut lastut, joita Juniori mökin kaupasta löysi, olivat nekin hyvä.

Maitolasillinen on ihan pelkkää kuvausrekvisiittaa. Meillä ei maitoa ruoan kanssa juo kuin Apsu. Lämmin pulla on ainoa jonka seuraan kelpuutan jääkylmän, rasvattoman maitojuoman. Mutta hernesoppaa, ja tölkkisoppaa nimenomaan, taidan kyllä keitellä uudelleen, josko vaikka laskiaisena. Silloin sitten punssiloraus sekaan!

Arkisoppa, juhlasoppa ja Tarte flambee

Kaksi Jokaviikkoista soppaa ja lopuksi vielä kerran Tarte flambee alias Flammkuche — siis reseptien rästipostauksia tänään!

Kun jokaviikkoisia soppia on pian tullut tehtyä vuosi, tein maanantaina koko sarjan nopeimman, sakean sopan. Melkein puolivalmiste tämä kyllä on.

Pikainen broileri-nuudelisoppa

Ainekset

2 rkl kookosöljyä
200 – 300 g maustamatonta broileria (fileistä leikkasin suikaleet)
5 kevätsipulin vartta 
1 valkosipulin kynsi
1 rkl Asian Green and Fresh-fondia
2 pss Mama-pikanuudeleita (makuna Chicken)

Tarjolle kevätsipulia ja punaista chilitahnaa

Kuumenna kookosöljy ja paista siinä broileria ja kevätsipulia (jätä osa kypsentämättä)
ja lopuksi murskattu valkosipulin kynsi.

Lisää joukkoon 1 rkl fondia ja pussimausteet,
mutta jätä chilipussi käyttämättä sekä 6 – 7 dl vettä.
Kun neste kiehuu, lisää joukkoon murskatut nuudelit ja anna kiehua muutama minuutti.

Nopea, kepeä, helppo ja ihan hyvä arkiruoka!

Viime viikon soppa oli sitten vähän enempi, parempi, siis itseasiassa juuri minun makuuni.

Tätä tein perjantaina, kun Pehtoori ja Juniori lähtivät kaupungille ”miehissä syömään” ja jäin yksikseni viettämään juhlailtaani. Kuvan Codorniu on lavaste, sillä me avasimme samppanjan ja  pojat ottivat vain lasilliset ennen kuin lähtivät ja minä nautin sitten lopun puolikkaan mm. tämän keiton kanssa.

Tämä voisi hyvinkin olla nimeltään Sinkkusoppa. Yhden hengen juhlakeitto. Toki tämä sopisi hyvin myös amuse-keitoksi, tarjottavaksi pienistä kupeista ennen isompaa ateriaa…

Sinkkusoppa

2 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
pieni punainen paprika

½ l vettä
1 pieni prk tomaattipyrettä
2 rkl hummerifondia (tai kalafondia)
ripaus sokeria
2 – 3 rkl Creme Bonjour -tuorejuustoa (mustapippuri, katkarapu, ruohosipuli)
2 dl kevyt ja paksu Ruokakermaa
(ehkä suolaa ja pippuria)

100 – 200 g katkarapuja

Kuullota öljyssä pilkottu punasipuli, valkosipulinkynnet ja paprika.
Lisää vesi, tomaattipyre, fondi ja sokeri.
Anna kiehua kohtuullisella lämmöllä 15 minuuttia.
Siivilöi liemi kattilaan ja heitä sipuli-paprika seos pois.
Lisää liemeen tuorejuusto, ruokakerma ja loput mausteet.
Anna hetken hiljalleen kiehua.

Tähän asti voit tehdä valmiiksi, ja laittaa vaikka puolet jääkaappiin (huomiseksi).
Lisää huoneenlämpöiset katkat mukaan ja annan hetken lämmetä, missään tapauksessa älä enää keitä.

Näin keitto on samettista, jollaisena Pehtoori siitä tykkää, mutta minä tykkään pienestä potkusta, ”kärjestä”, keitossa, joten siksi keiton pinnalle pari, kolme koriste- ja maustetäplää Sriracha-chilikastiketta. Se käy paremmin kuin tabasko tai punainen chilitahna. Oikein minun mieleiseni keitto on tämä.

 

Ja sitten vielä kerran se Tarte Flambeen ohje – vähän eri versio kuin aiemmin. Tätä tein tiistai-illaksi kolminkertaisen annoksen, siten että kaikille vieraille riitti pari, kolme palasta.

Tämähn ei Jokaviikkoiseen soppalistaan todellakaan kuulu, mutta tieasiassa tämä voisi olla hyvä side-ruoka kevyille kasvissokeitoille, ikäänkuin kuin se tavallisen ”rustiikkinen maalaisleipä” -jutun sijaan..

Tarte Flambee eli flammkuchen

Tarte flambee on alsacelainen ruoka, joka muistuttaa kovasti pizzaa. Ja sama ruoka kulkee Saksassa nimellä flammkuchen eli liekkipiirakka. Westfalenin rauhan (1648) jälkeen tarten ja kuchenin raja on ollut hyvin häilyväinen…

Taikina
2 dl haaleaa vettä
10 g hiivaa
½ dl öljyä
1½ tl suolaa
5 ½ dl vehnäjauhoja
Päälle
2 sipulia
3 rkl ranskankermaa
savukinkkua ja/tai pekonikuutioita (tiistaina oli molempia)
mustapippuria myllystä.

Sekoita veden joukkoon hiiva, öljy ja suola ja alusta joukkoon vehnäjauhot. Ota taikina leivinpöydälle ja alusta sitä siinä vielä noin 5 minuuttia. Peitä liinalla ja anna nousta. (Kunnollinen alustaminen on ymmärtääkseni ratkaiseva tekijä taikinan oikeanlaisen koostumuksen aikaansaamiseksi.)

Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Laita ne likoamaan maitoon tai (kuten versiossani oli Chez Jouni Törmäsen vinkin mukaan) tilkkaseen valkoviiniä. Myös myllystä mustapippuria ja vähän suolaa kannattaa laittaa mukaan.

Kuumenna uuni 275-asteiseksi.

Leikkaa taikina kahteen osaan, kaaviloi taikina ohueksi levyksi ja nosta leivinpaperille ja pellille. Levitä taikinalle ranskankerma, valutetut sipulit ja kinkku- ja/tai pekonisiivut tai kuutiot. Jauha päälle mustapippuria ja paista uunissa noin 10 – 12 minuuttia ja tarjoa heti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Soittivatpa Kalevasta ja kysyivät, saavatkos laittaa lehden FB-sivun otsikkokuvaksi yhden eilisistä otoksistani… Laitoin kuvan päivällä ”melkein vahingossa” Kalevan lukijakuviin, jonne tosi harvoin (nykyisin) mitään lähetän, ja olivatpas tykästyneet siihen.. Siellä se nyt on KLIKS. Oikein haastattelun” kera. Noh, ilmainen mainoshan tämä on, unohdin vaan mainita ”Muistikuvia”! ”Aikuisikä” kyllä hieman hymyilyttää, noh, voihan sen melkein kuuskymppisyyden noinkin todeta. 😀

Suppissoppaa ja kurpitsapiirakkaa pyhäksi

Tämänviikkoinen soppa on (oli jo maanantaina) suppiskeitto. Oikeastaan se on ”näyttökeitto”, sillä ostin perjantaina matkalla mökiltä Tornioon kuvausrekvisiittaa marjoja, parsakaalta ja rasiallisen suppilovahveroita. Pakasterasiakuviin niitä tarvitsin. Eikä mikään ollut kertakäyttörekvisiittaa, vaan hyvää popsittavaa.

En ole ikinä ennen tehnyt suppiksista soppaa, niitä on meillä ollut äärimmäisen harvoin, ja silloin kun on ollut, olen tehnyt kastiketta. Mutta nyt siis soppa. Mukaillen Valio-reseptiä keittelin tällaisella ohjeella.

Suppilovahverokeitto

1 rasia suppilovahveroita
1 sipulia
2 rkl voita
½ dl jauhoja
6 dl kasvislientä
½ pkt Creme Bonjour -tuorejuustoa (mustapippuria)
1 prk (3,3 dl) kuohukermaa

Huuhdo ja silppua sienet, ja hauduta niitä kattilassa miedolla lämmöllä niin kauan, ettei enää irtoa ylimääräistä nestettä.
Silppua sipuli ja lisää se sekä voi kattilaan. Sekoittele hetki, ja lisää jauhot. sekoita tasaiseksi ja sitten kasvislientä vähän kerrallaan, ettei suurus paakkuunnu.
Lisää joukkoon tuotejuusto ja lopuksi kerma. Anna kiehua miedolla lämmöllä vartin verran.

Tarjoile vaikkapa lohileipien kanssa.

Tuohan voisi olla vaikka pyhäinpäivän lounaskeitto tai alkuruokakeitto. Ja sitten jälkkäriksi kurpitsapiirakkaa.

Pumpkin pie eli kurpitsapiirakka

3 munaa
1½ dl fariinisokeria
1 prk (425 g) kurpitsasosetta
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 dl Valio Oivariini (juokseva) tai sulatettua voita

Kuorrutus
1 iso pkt (300 g) Philadelphia-tuorejuustoa
½ dl omenamehua
1 tl inkivääriä (tai Paleo-shotti *)
1½ dl tomusokeria

Vatkaa munat ja fariinisokeria vaahdoksi
Lisää joukkoon kurpitsasose.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kurpitsavaahtoon, lopuksi sula rasva.
Kaada taikina isoon (28 cm halk.) vuokaan.
Ja sitten uuniin (175 C) puoleksi tunniksi.

Jäädytä pohja kunnolla, tee kuorrut sekoittamalla aineet keskenään ja levitä tasaisesti pinnalle.

Yllä piirakan kuvan ilman halloween-käsittelyä, ja tässä sitten jotain sellaista koetin tavoitella.

Pariakin kuvahaastetta varten minäkin tälläiseen halloween-hömpötykseen taas lähdin.

Halloweenistä ja kekristä olen kirjoittanut useinkin, täällä Halloweenin lyhyt historia.

~~~~~~~~~~~~

* Hain sunnuntaina Ärrältä pari Ad Librikselta tilaamaani kirjapakettia, ja tiskillä oli Paleo-shotteja. Minähän en mistään kivikauden ruokavaliosta ja valmisshoteista paljon perusta, mutta ostinpa pikkuruisen pullollisen inkiväärishottia (kylmäpuristettua omenaa, inkivääriä ja sitruunaa), ja se korvasi kurpitsakakun kuorrutteeseen tavallisesti tulevan omppumehun ja raastetun inkiväärin oikein kätevästi. Aika tujua oli raakana, mutta hoiti hyvin hommansa leivonnassa.

Syyslomasen pieniä, isoja iloja

Mökkiunilta herätään siten, että yhdeksän aikoihin istutaan puuropadan ja verraten runsaiden aamiaisherkkujen äärelle. Ja siinä sitten yleensä päätetään, mitä tänään tehtäisiin.

Tänään päätimme, että lähdetään koko porukalla, yhdessä lenkille, ja sehän tarkoittaa, että reitin valintaan vaikuttaa se, että rattailla on päästävä kulkemaan. Siispä Saariselän talvikävelyreitille, jota oli vähän taas muutettu. Sumussa tepastelimme.

Haloilmiö, häivähdys sateenkaaresta, vähän sinistä taivasta, sumua, tyventä, pikkupakkasta. Ja Apsu halusi itse kävellä ja sitten taas istua rattaissa, valitsi vuorotelellen sopivimman pukkaajan. Ja taas käveli itse. Ylämäkeenkin pitkästi, – jälkiä lumessa oli edelleen mukava tehdä ja katsella. Ei ihme, että oli nukahtaa istualleen iltapuurolla.

Jihuu, ja hiio-hoi! Huipulle asti noustiin!

Pikkupakkanen.

Mökille päästyä aika saunalle ja sopalle. Jokaviikkoinen soppamme oli Kermainen poro-juustokeitto. Palaan asiaan kotiuduttua.

Ja sitten alkoi olla jo lähdön tunnelmaa, … viiden aikaan lähdin viemään tyttären Ivalon lentokentälle, oli Helsinkiin paluun aika. Ja vaikka oli ikävä jo matkalla kentälle, niin kyllähän minä taas kiitollisena ajattelin, että Helsingin koneella, ei Meksikon koneella, tyär lähtee.

Lentokenttäreissun aikaan oli auringonlaskun aika, Ivalossa käväisin kaupassa ja jäin muutaman kerran kuvailemaan matkalla. Taas kerran näkyi selvästi, kuinka Saariselän tunturijono on pilvienjakaja: meidän puolella = etelässä oli edelleen sumua, mutta pohjoisempana, heti Magneettimäen jälkeen, ihan kirkasta, ei oikeastaan juurikaan lunta, ja tie liki jäätön.

Ivalojoki tyven, vähän jääriitettä jo, auringonlasku upea (klikkaa oikealla Insta-kuva auki…).