Category

Jokaviikkoinen soppamme

Showing: 1 - 41 of 41 RESULTS
Jokaviikkoinen soppamme

Pitkästä aikaa uutta keittoa

Vaiherikkaan siivous-, ulkoilu- ja kuvauspäivän jälkeen oli aika sopalle. Torstai on tietysti hernekeittopäivä, mutta ei meillä, eikä varsinkaan tänään.

Viinilehden asiakaspostissa tuli resepti, joka minua palsternakan ja graavilohen fanittajaa heti kiinnosti ja innosti kirjoittamaan kauppalappuun tarpeet palsternakkakeiton ja graavilohisalaatin kokkaamiseksi. Kolmen komponentin jokaviikkoinen soppa! Ohje täällä. Keittolautasen pohjalle tehdään trendikkäästi ”salaatti”, jonka päälle kuuma keitto kaadetaan.

Lopuksi vielä viimeistellään kiehautetulla, vispatulla rasvattomalla maidolla.

Maitovaahto ohensi kuvassa näkyvän liki pyremäisen annoksen keitoksi. Se oli todella samettista, sakeaa, pehmeää, lempeää syksyistä sadonkorjuuajan juhlakeittoa.

Ihan vierasruoaksikin sopii, – alkuruokana rieslingin kanssa varmasti maistuisi. Vaikka eipä tässä vierasruokia ole viime aikoina ole paljon tullut kokkailtua. Soppatykkikin on ollut aika tarpeeton jo pitkään.

 

Historiaa Jokaviikkoinen soppamme Joulu

Talvipäivän seisaus, joulun ajankohta ja Tuomas joulun tuo

Päivä pitenee jo. Talvipäivän seisaus ja jakoaika on nyt.

Euroopan ja Välimeren alueella jo ennen kuin Jeesus syntyi, oli tähän aikaan vuodesta, juuri näinä päivinä, yksi vuoden suurimmista juhlista. Juhla kulki eri nimillä eri puolilla, ja sillä oli monia eri muotoja, se yhdistyi sadonkorjuun päättymiseen, myös kekriin, mutta tunnetuin ja vaikuttavin lienee ollut roomalaisten Saturnalia-juhla. Se oli kaikkien jumalten kantaisän Saturnuksen (kreikkalaisilla Kronoksen) juhla, johon liittyi perheiden yhdessäolo ja lahjojen antaminen. Viikon kestävän Saturnalian ajaksi keskeytettiin kaikki kaupankäynti ja käytännössä kaikki muukin työnteko, ja orjat saivat tuona aikana olla tasavertaisia isäntiensä kanssa. Paikat koristeltiin laakeriseppelein ja viheriöivillä puunoksilla. Tutun kuuloista?

Kun sitten Jeesus syntyi ja kristittyjen keskuudessa ryhdyttiin pitämään muistojuhlaa, hänen syntymäjuhlansa kunniaksi, päiväksi vakiintui loppiainen, selkeästi Saturnalian jälkeen siis. Loppiainen olikin tutkijoiden mukaan aika lähellä Jeesuksen todellista syntymäpäivää toisin kuin 25.12., johon Jeesuksen syntymäjuhla päätettiin siirtää 300-luvun Roomassa pidetyn kirkolliskokouksen jälkeen.

Ihan samoin kuin Johannes Kastajan syntymäpäiväksi on päätetty kesäpäivän seisaus (pakanallisen keskikesän juhlan ”päälle”), päätettiin Jeesuksen syntymäjuhla siirtää tarustoon, taivaankappaleiden kiertoon ja työvuoteen liittyvän pakanallisen Saturnalian ja muiden keskitalven juhlien päälle ja paikalle. Karkeistaen voisi väittää, että kristillinen juhla yhdistettiin vanhaan juhlakalenteriin.

Nyt talvipäivänseurauksen päivänä alkoi vanhan kansan mukaan joulu: hyvä Tuomas joulun tuopi. Erityisesti miehet saivat lopettaa työnteon ja ryhtyä joululevolle, pirtissä ja navetassa oli naisilla paljon tekemistä, ja sitähän naisväellä riitti toki joulunakin.

 

Hyvä Tuomas joulun tuopi, ja sen kunniaksi meillä tänään riisipuuroa ja luumurusinasoppaa pienellä brunssilla. Olkoon tämä sitten tämän jouluviikon jokaviikkoinen soppamme.

Näistä aineksista se puuro syntyi. Tuo Kiehu-maito on kyllä hyvä puuromaito. Ja miksi voita jo tekovaiheessa? – Kuullotan riisit aluksi ruokalusikallisessa voita. Ennen kuin oli tuota Kiehua, voi auttoi pohjaanpalamattomuudessa, ja kyllä se antaa vähän hyvää makuakin puurolle.

Ja kyllä me puuron jälkeen keittiön ikkunasta ulos katsellessa jo nähtiin tonttukin! Ihan varmasti nähtiin.

Jokaviikkoinen soppamme Lappi Niitä näitä

Mökilläkin keittoa: kermainen korvasieni-porokeitto

Tiistai, sehän on tänä vuonna ollut melkein aina soppapäivä. Jokaviikkoinen soppamme on rulettanut myös ”eräolosuhteissa”, itseasiassa mökillä on tullut keiteltyä vähintään yhtä hyviä keittoja kuin kotonakin. Lapissa kun ollaan niin siihen liittyen oli luontevaa, että vihdoin tein korvasieni-porokeittoa, jota tiedän monien oululaisravintolaissakin tilaavan. Ainakin Sokeri-Jussin ja Hugon listoilla sellainen on ollut. Tänään oli meidän Myötätuulen listalla. Ja olihan se ihan hirmuhyvää.

Kermainen korvasieni-porokeitto

(kahdelle pääruoka, neljälle alkuruoka)

pari kourallista korvasieniä pakkasesta
10 cm pätkä purjoa
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl riista/lihaliemifondia
4 dl vettä
2 dl Valio kuohukermaa
mustapippuria, suolaa

Sulata ja valuta ryöpätyt korvasienet (tai liota kuivatut).
Hienonna valutetut korvasienet ja purjo.
Kuullota ne voissa.
Paista, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut.
Lisää vehnäjauhoja, sekoita, ettei tule paakkuja.
Lisää kerma ja vesi. Anna keiton kiehua kokoon ilman kantta vähintään 10 min tai kunnes keitto on sopivan sakeaa, mitä kauemmin sen parempi.
Sekoita välillä.
Mausta suolalla ja pippurilla, tarkista maku.
Tarjolle tuotaessa sekoita keiton joukkoon pieneksi silputtua kylmä- tai mieluummin lämmin)savuporoa.

Sainpa (vihdoin) kootuksi melkein kattavan ”sisällysluettelon” tänä vuonna keitetyistä keitoista. Nimen perässä on myös linkki soppapostaukseen, joten sieltä voit hakea mahdollisesti keittämäsi tai sellaisen, jonka aioit keittää, mutta jäi … Ensi vuoden alussa teen kyselyn tähän projektiin liittyen, ehkä sinulla on näistä joku kokemus?

Jokaviikkoinen soppamme – luettelo linkkeineen


Tämänpäiväinen keitto oli ehkä vähän kevyttä pääruoaksi siihen nähden, että Pehtoori kävi hiihtämässä (”pakkohan” se oli kun kerran uudet suksetkin tuli ostaneeksi (selkäkipujen uhallakin… hmmmm)) ja minä olin aamulla varhain lenkillä ja kuvailemassa Saariselän keskustassa.

Melkein suoraan herättyäni hyppäsin autoon, kamera ja jalusta mukana, ajelin kylille: kuvauksen ykköskohteena Saariselkä City ja sen jouluvalot.

Olipa jännä seurata kuinka turistibussit täyttyivät hotelleista tulevista asiakkaista, ainakin kymmenen bussillista pakkautui aamun pimeydessä (ihan selvästi klo 9 oli startti) täyteen englantilaisia ja aasialaisia turisteja, jotka halusivat lähteä Siidaan, Kiilopäälle, West Villageen, kiertoajolle ja ties mihin.

Tänä vuonna Saariselällä majoittuneista 60 % on ulkomaalaisia, ja tuntuu että juuri nyt, tässä joulun alla, 80 %.

Aamun sarastaessa, tai siis pimeyden ja sinisen tunnin vaihduttua leppoisaksi, harmaaksi talvipäiväksi minä siirryin Tunturihotelliin, jossa oma luottohieroja sai kuvankäsittelystä yms. jumittuneen niskani ja olkani taas relaamaan ja kivuttomaksi.

Aamun kuvakavalkadi on täällä. Melkein tekisi mieli järjestää kuvista bingo: etsi ihminen, etsi ”Kiiinan muuri”, montako ravintolaa (eikä näissä ole edes kaikki), etsi poro, missä myydään Pentikin tuotteita, missä käristystä? No mutta joka tapauksessa, tässä 3/4 Saariselän keskustasta aamusella…  Tai sitten suora linkki KLIKS.

 

Jokaviikkoinen soppamme Joulu Niitä näitä

Tomaattia ja piparkakkumaustetta! – Jokaviikkoisessa sopassa

Jokaviikkoinen soppamme -projektini on jo loppusuoralla. Kolme viikkoa vielä, ja sitten on (periaatteessa, todellisuudessa ei ihan) vuoden jokaiselle viikolle soppa keitetty.

Miltäs tuntuu ajatus keitosta jossa on tomaattia ja piparkakkumaustetta? – Hieman minua arvelutti, mutta vain hieman. Alkuperäisohjeen löysin kun googlettilin hakusanoilla ”joulukeitto”, ”kevyt keitto”, ”jouluinen keitto”. Ja sitä kaikki tämä Mausteinen tomaattikeitto on! Väriään myöten.

Jouluinen tomaattikeitto

Ainekset

450 g Grillatut kasvikset-pakasteseosta (Pirkka)
tilkka öljyä
2 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä
0.5 dl öljyä
2 prk Mutti-tomaattimurskaa
200 g aurinkokuivattuja tomaatteja
1.5 l vettä + 1 dl valkoviiniä + 1 kanaliemifondi
(tai 1,2 l kanalientä jollaista minulla kerrankin oli pakkasessa)
1 rkl tummaa sokeria
1 tl mustapippuria
2 tl suolaa
2 tl oreganoa
2 tl timjamia
ripaus chiliä
1 tl piparkakkumaustetta
2 dl kermaa

Ja pinnalle tomaattikuutioita ja yrttejä

Valmistusohje

Kaada jäiset pakastekasvikset uunipannulle. Kaada päälle hieman öljyä ja paahda 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit öljyssä, lisää paahdetut kasvikset ja muut ainekset kermaa lukuunottamatta.
Hauduta aineksia noin puoli tuntia ja soseuta. Tarkista tomaattikeiton maku ja lisää kerma.
Halkaise tomaatit ja poista siemenet. Silppua tomaatit pieniksi paloiksi ja lusikoi ne keiton pinnalle. Koristele tomaattikeitto basilikanlehdillä.

Jopas oli hyvää, täyteläistä keittoa. Paljon parempaa kuin joskus keväällä keittämäni Kermainen tomaattikeitto. Tästä taisi tulla yksi niistä keitoista, jotka tämän projektin myötä meidän soppakulhossa tulevat maistumaan vastaisuudessakin. Ja vaikka joulun välipäivien keittona tällä on paikkansa. Keitin koko ison satsin, joten huomenna on pikkuperheelle alkukeittona kipolliset.

Tänään meillä tuo oli pääruoka, jolla oli hyvä lisäke.

Tein nyt niitä Viinilehdessä olleen ohjeen mukaisia lohitorttuja, joita Juniori ehdotteli jo viime viikolla. Ihan Myllyn Paras valmista torttutaikinaa ja sitten hyvä täyte paistettujen torttujen päälle. Tästä voisi varioida vaikka lapaksia… tekis lämminsavuporosta?

Viiniä mietin tälle keitolle, mutta aika haastavaa on.. Päätinkin kokeilla ranskalaista uutuussiideriä, jota poika suositteli (eka kertaa tänään olin Välivainion Alkossa kun kausityöntekijä-poika siellä ihan asiansa osaavan näköisenä töissä). Ja kyllä siideri sopi. Harvoin nykyisin siidereitä juon, noh, mökillä notskilla makkaran kans, mutta tämä oli sellainen ruokasiideri. Ei makea, muttei sellainen happoinen kuten monet englantilaiset ovat.

Lohitäytteiset tähtitortut

10-12 kpl
15 min + 1 h sulamiseen, paistamiseen ja jäähtymiseen

1 pkt (500 g) voi- tai torttutaikinalevyjä
1 muna
1-2 rkl unikonsiemeniä

Täyte:
1 dl vispikermaa
1 pkt (200 g) lohituorejuustoa
1 rkl sitruunamehua
150 g graavi- tai kylmäsavulohta
1/2 dl tilliä hienonnettuna
mustapippuria

1. Leikkaa sulaneet taikinalevyt neliöiksi ja taittele, kuten tekisit perinteisiä tähtitorttuja. Paina taikinasuikaleet tortun keskustaan napakasti kiinni, jotta ne eivät aukea uunissa.
2. Voitele tähtitortut munalla, ripottele pintaan unikonsiemeniä.
3. Paista 210-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia, kunnes taikina on kypsää.
4. Valmista täyte. Vatkaa kerma. Notkista tuorejuusto sitruunamehulla. Leikkaa lohi hyvin pieneksi kuutioksi. Sekoita kaikki ainekset.
5. Siirrä lohitäyte pursotuspussiin ja pursota jäähtyneen tortun keskelle nokare lohitäytettä. Voit myös nostaa kahdella teelusikalla täytettä tortun keskelle.
6. Säilytä viileässä tarjoiluun asti.

Saaristolaisleivät jouluksi leipasin aamupäivällä samalla kun hoitelin kapituliasioita, Muistikuvien logo-asiaa ja äidin pankkiasioita ja sen sellaista sälää …

Saaristolaisleipäkin kyllä kävisi tuon keiton kanssa. Ja sehän käy kaiken kanssa, parhaiten suolaisen voin ja graavilohen. Ohjehan on  täällä.

 

Historiaa Jokaviikkoinen soppamme

Torstai on hernekeittopäivä

Torstai on hernekeittopäivä. Miksi juuri torstai? – Ihan siitä samasta syystä kuin sitä jo keskiajalla syötiin ennen pääsiäispaaston alkamista: laskiaisena hernekeitto oli hyvä ruoka kohtuullisen rasvaisena ja tuhtina appeena. Katolisessa maailmassa perjantai on paastopäivä, joten sitä edeltävänä päivänä, torstaina, rasvainen ja proteiinipitoinen soppa oli hyvä tankkausruoka.

Ruotsissa, jonka osa Suomi oli, katolinen aika kuitenkin loppui jo keskiajan kanssa yhtäaikaa, mutta jatkui tulevilla protestanttisen uskon ja vanhaluterilaisen elämänmenon vuosisadoilla. Onpa olemassa legenda, jonka mukaan juuri Kustaa Vaasan määräyksellä tämä hernerokkaa torstaina -perinne joka tapauksessa jatkui. Kustaa Vaasahan uudisti (loi) verotuksen Suomessa, ja kruunun veroparseelit maksettiin yleensä voilla, viljalla, lohella ja myös herneillä. Kustaa sai niin paljon herneitä, että hoveineen kyllästyi niihin ja määräsi rahvaan pitämään torstaisin hernekeittopäivän, jottei koko hernesato kertynyt Tukholmaan. Pikkuisen kyllä suhtaudun varauksella tällaisen juttuun.


[Kuva vanhasta soppatölkistä ja muutamat tiedot Juhani Seppovaaran kirjasta ”Muistojen markkinoilla!”]

Armeija ja koululaitos ovat jatkaneet ja ylläpitäneet perinnettä, ja mukaan ovat tulleet henkilöstö- ja työpaikkaruokalat.

Jos satavuotiaassa Suomessa itseään ruokahistorioitsijaksi nimittävä bloggaaja ja harrastaja-paistinkääntäjä, joka kuvallisesti, kirjallisesti ja livenä tarjoilee joka viikko soppia, ei sisällytä vuotuiseen menulistaan hernesoppaa ja vielä Jalostajan purkkikeittoa, niin homma ei ole kunnossa.

Jalostan hernesopan historia alkaa jo sotavuosista: silloin ei vielä ollut tölkkihernekeittoa, mutta kuivamuonaa ja muita säilykepurkkeja Jalostajalta lähti rintamalle. Heti sodan jälkeen jälleenrakennustyömailla ja metsäkämpissä jo syötiin tölkkiherneitä ja Ahti-silli lanseerattiin vuonna 1947. Ja viisi vuotta sen jälkeen alkoi Jalostajan legendaarisen hernesopan Suomen valloitus.

Meillä sitä ei ole ollut vuosikymmeniin. Emme ole kotosalla syöneet hernekeittoa. Kuka on syönyt milloin yliopistolla, milloin koulussa tai muissa lounaspaikoissa,… Koska todellakaan – toisin kuin kaikkien muiden (pl. juhannusjuusto) Jokaviikkoisten soppien kohdalla, en tänään itse keittänyt soppaa, vaan ostin meille ison purkin Jalostajan hernekeittoa.

Tulipa kyllä opiskeluajat mieleen. Minun yksinasujavuosinani keittelin joskus tölkkisoppaa, ja kyllä me tätä yhteiselomme alussa, Toivoniemessä asuessa söimme varmaan, jollemme kerran viikossa, niin kerran kuussa kuitenkin.

Kansakoulussa minulla ja monella muulla oli tapana silputa vanikkaa eli näkkäriä sopan sekaan. 60-luvun krutonit? 😀 Myöhemmin tykkäsin laittaa sinappia sekaan, varsinkin jos tölkkisoppaan olin lisännyt nakkeja tai pekonia. Koulussa oli hernekeittopäivänä niitä Valion kolmiojuustoja, joskus taisi olla Koskenlaskijaakin? Niinpä sitten näitä tykötarpeita hommasin nytkin. Koulunäkin korvaa nuo Oululaisen Jälkiuunilastut. Hyvin toimivat. Merisuolalla maustetut lastut, joita Juniori mökin kaupasta löysi, olivat nekin hyvä.

Maitolasillinen on ihan pelkkää kuvausrekvisiittaa. Meillä ei maitoa ruoan kanssa juo kuin Apsu. Lämmin pulla on ainoa jonka seuraan kelpuutan jääkylmän, rasvattoman maitojuoman. Mutta hernesoppaa, ja tölkkisoppaa nimenomaan, taidan kyllä keitellä uudelleen, josko vaikka laskiaisena. Silloin sitten punssiloraus sekaan!

Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini Valokuvaus

Arkisoppa, juhlasoppa ja Tarte flambee

Kaksi Jokaviikkoista soppaa ja lopuksi vielä kerran Tarte flambee alias Flammkuche — siis reseptien rästipostauksia tänään!

Kun jokaviikkoisia soppia on pian tullut tehtyä vuosi, tein maanantaina koko sarjan nopeimman, sakean sopan. Melkein puolivalmiste tämä kyllä on.

Pikainen broileri-nuudelisoppa

Ainekset

2 rkl kookosöljyä
200 – 300 g maustamatonta broileria (fileistä leikkasin suikaleet)
5 kevätsipulin vartta 
1 valkosipulin kynsi
1 rkl Asian Green and Fresh-fondia
2 pss Mama-pikanuudeleita (makuna Chicken)
6 – 7 dl vettä

Tarjolle kevätsipulia ja punaista chilitahnaa

Kuumenna kookosöljy ja paista siinä broileria ja kevätsipulia (jätä osa kypsentämättä)
ja lopuksi murskattu valkosipulin kynsi.
Lisää joukkoon 1 rkl fondia ja nuudelipussimausteet,
mutta jätä chilipussi käyttämättä sekä 6 – 7 dl vettä.
Kun neste kiehuu, lisää joukkoon murskatut nuudelit ja anna kiehua muutama minuutti.

Nopea, kepeä, helppo ja ihan hyvä arkiruoka!

Viime viikon soppa oli sitten vähän enempi, parempi, siis itseasiassa juuri minun makuuni.

Tätä tein perjantaina, kun Pehtoori ja Juniori lähtivät kaupungille ”miehissä syömään” ja jäin yksikseni viettämään juhlailtaani. Kuvan Codorniu on lavaste, sillä me avasimme samppanjan ja  pojat ottivat vain lasilliset ennen kuin lähtivät ja minä nautin sitten lopun puolikkaan mm. tämän keiton kanssa.

Tämä voisi hyvinkin olla nimeltään Sinkkusoppa. Yhden hengen juhlakeitto. Toki tämä sopisi hyvin myös amuse-keitoksi, tarjottavaksi pienistä kupeista ennen isompaa ateriaa…

Sinkkusoppa

2 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
pieni punainen paprika

½ l vettä
1 pieni prk tomaattipyrettä
2 rkl hummerifondia (tai kalafondia)
ripaus sokeria
2 – 3 rkl Creme Bonjour -tuorejuustoa (mustapippuri, katkarapu, ruohosipuli)
2 dl kevyt ja paksu Ruokakermaa
(ehkä suolaa ja pippuria)

100 – 200 g katkarapuja

Kuullota öljyssä pilkottu punasipuli, valkosipulinkynnet ja paprika.
Lisää vesi, tomaattipyre, fondi ja sokeri.
Anna kiehua kohtuullisella lämmöllä 15 minuuttia.
Siivilöi liemi kattilaan ja heitä sipuli-paprika seos pois.
Lisää liemeen tuorejuusto, ruokakerma ja loput mausteet.
Anna hetken hiljalleen kiehua.

Tähän asti voit tehdä valmiiksi, ja laittaa vaikka puolet jääkaappiin (huomiseksi).
Lisää huoneenlämpöiset katkat mukaan ja annan hetken lämmetä, missään tapauksessa älä enää keitä.

Näin keitto on samettista, jollaisena Pehtoori siitä tykkää, mutta minä tykkään pienestä potkusta, ”kärjestä”, keitossa, joten siksi keiton pinnalle pari, kolme koriste- ja maustetäplää Sriracha-chilikastiketta. Se käy paremmin kuin tabasko tai punainen chilitahna. Oikein minun mieleiseni keitto on tämä.

 

Ja sitten vielä kerran se Tarte Flambeen ohje – vähän eri versio kuin aiemmin. Tätä tein tiistai-illaksi kolminkertaisen annoksen, siten että kaikille vieraille riitti pari, kolme palasta.

Tämähn ei Jokaviikkoiseen soppalistaan todellakaan kuulu, mutta tieasiassa tämä voisi olla hyvä side-ruoka kevyille kasvissokeitoille, ikäänkuin kuin se tavallisen ”rustiikkinen maalaisleipä” -jutun sijaan..

Tarte Flambee eli flammkuchen

Tarte flambee on alsacelainen ruoka, joka muistuttaa kovasti pizzaa. Ja sama ruoka kulkee Saksassa nimellä flammkuchen eli liekkipiirakka. Westfalenin rauhan (1648) jälkeen tarten ja kuchenin raja on ollut hyvin häilyväinen…

Taikina
2 dl haaleaa vettä
10 g hiivaa
½ dl öljyä
1½ tl suolaa
5 ½ dl vehnäjauhoja
Päälle
2 sipulia
3 rkl ranskankermaa
savukinkkua ja/tai pekonikuutioita (tiistaina oli molempia)
mustapippuria myllystä.

Sekoita veden joukkoon hiiva, öljy ja suola ja alusta joukkoon vehnäjauhot. Ota taikina leivinpöydälle ja alusta sitä siinä vielä noin 5 minuuttia. Peitä liinalla ja anna nousta. (Kunnollinen alustaminen on ymmärtääkseni ratkaiseva tekijä taikinan oikeanlaisen koostumuksen aikaansaamiseksi.)

Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Laita ne likoamaan maitoon tai (kuten versiossani oli Chez Jouni Törmäsen vinkin mukaan) tilkkaseen valkoviiniä. Myös myllystä mustapippuria ja vähän suolaa kannattaa laittaa mukaan.

Kuumenna uuni 275-asteiseksi.

Leikkaa taikina kahteen osaan, kaaviloi taikina ohueksi levyksi ja nosta leivinpaperille ja pellille. Levitä taikinalle ranskankerma, valutetut sipulit ja kinkku- ja/tai pekonisiivut tai kuutiot. Jauha päälle mustapippuria ja paista uunissa noin 10 – 12 minuuttia ja tarjoa heti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Soittivatpa Kalevasta ja kysyivät, saavatkos laittaa lehden FB-sivun otsikkokuvaksi yhden eilisistä otoksistani… Laitoin kuvan päivällä ”melkein vahingossa” Kalevan lukijakuviin, jonne tosi harvoin (nykyisin) mitään lähetän, ja olivatpas tykästyneet siihen.. Siellä se nyt on KLIKS. Oikein ”haastattelun” kera. Noh, ilmainen mainoshan tämä on, unohdin vaan mainita ”Muistikuvia”! ”Aikuisikä” kyllä hieman hymyilyttää, noh, voihan sen melkein kuuskymppisyyden noinkin todeta. 😀

Jokaviikkoinen soppamme Valokuvaus

Suppissoppaa ja kurpitsapiirakkaa pyhäksi

Tämänviikkoinen soppa on (oli jo maanantaina) suppiskeitto. Oikeastaan se on ”näyttökeitto”, sillä ostin perjantaina matkalla mökiltä Tornioon kuvausrekvisiittaa marjoja, parsakaalta ja rasiallisen suppilovahveroita. Pakasterasiakuviin niitä tarvitsin. Eikä mikään ollut kertakäyttörekvisiittaa, vaan hyvää popsittavaa.

En ole ikinä ennen tehnyt suppiksista soppaa, niitä on meillä ollut äärimmäisen harvoin, ja silloin kun on ollut, olen tehnyt kastiketta. Mutta nyt siis soppa. Mukaillen Valio-reseptiä keittelin tällaisella ohjeella.

Suppilovahverokeitto

1 rasia suppilovahveroita
1 sipulia
2 rkl voita
½ dl jauhoja
6 dl kasvislientä
½ pkt Creme Bonjour -tuorejuustoa (mustapippuria)
1 prk (3,3 dl) kuohukermaa

Huuhdo ja silppua sienet, ja hauduta niitä kattilassa miedolla lämmöllä niin kauan, ettei enää irtoa ylimääräistä nestettä.
Silppua sipuli ja lisää se sekä voi kattilaan. Sekoittele hetki, ja lisää jauhot. sekoita tasaiseksi ja sitten kasvislientä vähän kerrallaan, ettei suurus paakkuunnu.
Lisää joukkoon tuotejuusto ja lopuksi kerma. Anna kiehua miedolla lämmöllä vartin verran.

Tarjoile vaikkapa lohileipien kanssa.

Tuohan voisi olla vaikka pyhäinpäivän lounaskeitto tai alkuruokakeitto. Ja sitten jälkkäriksi kurpitsapiirakkaa.

Pumpkin pie eli kurpitsapiirakka

3 munaa
1½ dl fariinisokeria
1 prk (425 g) kurpitsasosetta
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 dl Valio Oivariini (juokseva) tai sulatettua voita

Kuorrutus
1 iso pkt (300 g) Philadelphia-tuorejuustoa
½ dl omenamehua
1 tl inkivääriä (tai Paleo-shotti *)
1½ dl tomusokeria

Vatkaa munat ja fariinisokeria vaahdoksi
Lisää joukkoon kurpitsasose.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kurpitsavaahtoon, lopuksi sula rasva.
Kaada taikina isoon (28 cm halk.) vuokaan.
Ja sitten uuniin (175 C) puoleksi tunniksi.

Jäädytä pohja kunnolla, tee kuorrut sekoittamalla aineet keskenään ja levitä tasaisesti pinnalle.

Yllä piirakan kuvan ilman halloween-käsittelyä, ja tässä sitten jotain sellaista koetin tavoitella.

Pariakin kuvahaastetta varten minäkin tälläiseen halloween-hömpötykseen taas lähdin.

Halloweenistä ja kekristä olen kirjoittanut useinkin, täällä Halloweenin lyhyt historia.

~~~~~~~~~~~~

* Hain sunnuntaina Ärrältä pari Ad Librikselta tilaamaani kirjapakettia, ja tiskillä oli Paleo-shotteja. Minähän en mistään kivikauden ruokavaliosta ja valmisshoteista paljon perusta, mutta ostinpa pikkuruisen pullollisen inkiväärishottia (kylmäpuristettua omenaa, inkivääriä ja sitruunaa), ja se korvasi kurpitsakakun kuorrutteeseen tavallisesti tulevan omppumehun ja raastetun inkiväärin oikein kätevästi. Aika tujua oli raakana, mutta hoiti hyvin hommansa leivonnassa.

Jokaviikkoinen soppamme Lappi Liikkuminen Vanhemmuus

Syyslomasen pieniä, isoja iloja

Mökkiunilta herätään siten, että yhdeksän aikoihin istutaan puuropadan ja verraten runsaiden aamiaisherkkujen äärelle. Ja siinä sitten yleensä päätetään, mitä tänään tehtäisiin.

Tänään päätimme, että lähdetään koko porukalla, yhdessä lenkille, ja sehän tarkoittaa, että reitin valintaan vaikuttaa se, että rattailla on päästävä kulkemaan. Siispä Saariselän talvikävelyreitille, jota oli vähän taas muutettu. Sumussa tepastelimme.

Haloilmiö, häivähdys sateenkaaresta, vähän sinistä taivasta, sumua, tyventä, pikkupakkasta. Ja Apsu halusi itse kävellä ja sitten taas istua rattaissa, valitsi vuorotelellen sopivimman pukkaajan. Ja taas käveli itse. Ylämäkeenkin pitkästi, – jälkiä lumessa oli edelleen mukava tehdä ja katsella. Ei ihme, että oli nukahtaa istualleen iltapuurolla.

Jihuu, ja hiio-hoi! Huipulle asti noustiin!

Pikkupakkanen.

Mökille päästyä aika saunalle ja sopalle. Jokaviikkoinen soppamme oli Kermainen poro-juustokeitto. Palaan asiaan kotiuduttua.

Ja sitten alkoi olla jo lähdön tunnelmaa, … viiden aikaan lähdin viemään tyttären Ivalon lentokentälle, oli Helsinkiin paluun aika. Ja vaikka oli ikävä jo matkalla kentälle, niin kyllähän minä taas kiitollisena ajattelin, että Helsingin koneella, ei Meksikon koneella, tyär lähtee.

Lentokenttäreissun aikaan oli auringonlaskun aika, Ivalossa käväisin kaupassa ja jäin muutaman kerran kuvailemaan matkalla. Taas kerran näkyi selvästi, kuinka Saariselän tunturijono on pilvienjakaja: meidän puolella = etelässä oli edelleen sumua, mutta pohjoisempana, heti Magneettimäen jälkeen, ihan kirkasta, ei oikeastaan juurikaan lunta, ja tie liki jäätön.

Ivalojoki tyven, vähän jääriitettä jo, auringonlasku upea (klikkaa oikealla Insta-kuva auki…).

 

Jokaviikkoinen soppamme

Loppuviikon tunnelmia – ja ihanaa soppaa!

Alkaa olla jakoaika. Alkaa olla kekrin, halloweenin, pyhäinpäivän aika.

Ja on myskikurpitsan aika. Myskikurpitsan (butternut) opin tuntemaan Etelä-Afrikan reissulla, enkä siitä ole sen jälkeen luopunut. Aika monessa se on meillä ollut mukana. Nyt yksi sellainen on kuleksinut jääkaapin hyllyltä toiselle jo muutaman viikon, ja tänään oli aika tehdä siitä soppa.

Paahdettu myskikurpitsakeitto

Ylllä on Soppa365:sta löytyvä resepti. Enkä oikeastaan mitään muuttanut. Pähkinöistä ja wasabikermasta ei kannata luopua; juuri ne tekevät tästä huipun…

Minulla kun on ”Jokaviikkoiset sopat” pikkuisen jäljessä aikataulusta Kroatian matkan vuoksi, joten siksipä tällä viikolla toinen soppa. Eikä ollut ihan vähän mausteita siinä!

Ja hyvin se sopi alkuruoaksi, kun meillä oli pääruoaksikin ´vain´ vegeä = tattirisottoa ja paistettuja kampasimpukoita. Nämä on kyllä sellaista ruokaa, jolla voisin elää vaikka viikon yhteen menoon, ihan pelkästään näillä, ihan hyvin, valittamalla sanallakaan. Vielä kun oheen avasimme hyvän punaviinin, joka nyt ei ollut ihan tuolle sopalle paras mahdollinen kumppani, mutta jonka loppujen siemailu sopi erinomaisen hyvin nuorten kanssa whatsappeiluun.

Ihan pienessä tovissa saimme liki 300 viestiä aikaiseksi. Olikohan itsellä alle kolmekymppisenä työelämän, opiskelun, urakehityksen, harjoittelupaikkojen saatikka maisteltavien samppanjoiden kanssa noin paljon miettimistä. Mutta eipä tuossa iässä tunnettu samppanjoita, eikä työelämä ollut noin hurjaa kuin tänä päivänä on.

Minun ”työelämääni” on nykyisin mm. kuvailu, bloggailu, ruokakuvailu etc. Niinpä tänään sitten tein sen, mitä en olisi vielä vuosi sitten uskonut tekeväni: kävin antiikkiliikkeestä ostamassa alpakka-aterimia (yllä kuvassa jo yksi niistä). Minä, jolla on perintöserviisi hopeita vaikka tusinalle vieraita! Mutta ei; dark food photographyyn ei kiillotetut perintöhopeat sovi. Nyt on alpakkaa! 😉

Ja nyt on perjantai, hivuttauduin sohvalle, Vain elämää… Huomenna studiopäivä. Toivon painajaisetonta yötä! Alkaa oikeasti ahdistaa kaikki öiset sodat, kidnappaukset, sairaudet, — olisipa kaukosäädin uniin. Pistäisin kiinni ennen kuin mikään ehtii alkaa..

Jokaviikkoinen soppamme Puutarhahommia

Syyspäivän soppaa

Puutarhan valmistelu kohti talvea oli eilen päivän projekti numero yksi, varsinkin Pehtoorilla, mutta touhuilinpa siellä minäkin. Melkein kaikki kesäkukat pois, ja yrttipenkeistä sadonkorjuuta. Meidän ainokainen syötäviä omenoita tuottava puumme on vielä kovin vähäsatoinen, mutta aroniat poimin ja huomenissa keittelen hyytelön.

Edes jotain säilöntää tölkkeihin, kun suolasieniä on ihan hävyttömän vähän. Ei pakkasessakaan niitä. Mutta meidän tontin reunalla, takapihalla on!

Ovat kuulemma jotain lahottajasieniä.

No mutta sentään jotain syötävääkin: yrttejä, lehtikaalta ja valkosipuleita omasta maasta.

Yrtit ja tämänpäiväinen viheliäisen kylmä, sateinen ja tuulinen päivä innostivat tekemään paksua, italialaista soppaa, melkein pataa siitä tuli. Makua ja lämpöä ja väriä siinä riitti. Jokaviikkoinen soppamme syntyi hyvin luovasti. Lienenkö muistan miten tein, mutta yritänpä. Olkoon sen nimi:

Syksyinen italialainen sakea soppa (4:lle)

oliiviöljyä
4 valkosipulin kynttä
2 isoa sipulia
3 porkkanaa
1 paprika
1 punainen mieto chili
400 g jauhelihaa
2 prk Mutti-tomaattimurskaa
4 dl vettä
1 tl sokeria
2 tl suolaa
paljon mustapippuria
basilikaa
salviaa
ruohosipulia

Kuullota silputut sipulit öljyssä. Lisää kuutioidut porkkanat, parikat, chili ja sekoittele hetki. Lisää joukkoon jauheliha ja anna ruskistua. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tomaattimurske, sokeri  ja vesi ja anna muhia puolisen tuntia. Lopuksi yrttisilput.

Tarjolle laittaessa pinnalle parmesanlastuja ja silputtua basilikaa. 

Simppeliä, rustiikka nonnan ruokaa …

Jokaviikkoinen soppamme

Soppien aatelia: gratinoitu sipulikeitto

Itkuhan siinä tuli. Vuolaana valuivat kyyneleet…

Jokaviikkoinen soppamme -projekti on enimmäkseen ollut mukava, itsellekin paljon antava ja opettava, sekä kokkaamisen että kuvaamisen osalta, mutta tänään kyllä homma alkoi melkoisella itkulla, vaikken minä yleensä…

Kaikki alkoi siitä kun lähdin aamupäivällä lenkille ajatuksena kävellä NalliSportin parkkipaikalta kohti Villa Pukkilaa (missä ihmeessä sitten onkaan?), jossa piti olla syysmarkkinat, keskiaikameininkiä, miekkailunäytöksiä, myynnissä satokauden tuotteita (mehuja ja hilloja) etc. Lähdin rantareittiä kuvitellen, että Villa Pukkila on Vaaskiventien varressa. Ei ollut. Kolme varttia tepastelleena otin lopulta puhelimen ja Heren (karttasovellus) esille, ja hupskeikkaa: Villa Pukkila on ihan toisella puolen Hietasaarta. Periksi en anna, semminkään kun on mitä mukavin ilma, – vaikkei paistanutkaan.

Löysin Pukkilan, markkinat ja miekkailunäytökset, palannen niihin huomenna, ja siinä vaiheessa olin jo keksinyt, mitä olisi tänään eturuokana, siis lounaskeitto eli tämän viikon soppa: pitkästä aikaa olisi sipulikeiton vuoro. Se on minun lempikeittojani.

Parin tunnin Hietasaari-kierroksen jälkeen ajoin kotimatkalla kotimarkettiin ja hain kassillisen erilaisia sipuleita, ja eiku kuorimaan ja siivuttamaan niitä. Itkuhan se tuli. Tekniikan maailman -sivuilta löysin näin selkokielisen selityksen sille, miksi sipuli itkettää…

Ilmiö johtuu sipulin solujen hajoamisesta. Solujen tuhoutuessa normaalisti erillään olevat ainesosat pääsevät yhdistymään tehden sipulista potentiaalisen kemiallisen aseen.

Kun sipulin soluissa esiintyvät sulfoksidit yhdistyvät solunesterakkuloissa olevien alliinaseina tunnettujen entsyymien kanssa, muodostuu propeenisulfeenihappoja. Kun muodostunut kaasu saavuttaa silmän sarveiskalvon, käskevät aivot kyynelrauhasia tuottamaan kyyneliä ärsytyksen vähentämiseksi.

Sulfoksideja tai ei, kuorin ja siivutin kahdeksan sipulia ja tein keiton.

SIPULIKEITTO 

kilo sipulia 
4 rkl voita
1½ rkl vehnäjauhoja
1 l Puljonki-vasikanlihalientä (tai vettä ja fondia)
½ pulloa valkoviiniä
laakerinlehti
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia

gratinointiin paahtoleipää ja emmentaljuustooa

Kuori ja viipaloi sipulit ohuiksi renkaiksi. Kuumenna voi ja kuullota sipuli vaaleanruskeaksi. Noin 15 minuutin jälkeen lisää vehnäjauhot sekä vasikanliemi ja viini sekä laakerinlehti ja suola.

Hauduta vähintään puoli tuntia. Sekoita lopuksi joukkoon mustapippuri ja timjami.

Annostele keitto lautasille/kulhoihin ja asettele keiton pinnalle paahtoleivän palasia ja niiden päälle juustoa. Gratinoi keitto uunissa grillivastuksen alla.

Tämän kanssa olemme aika usein nauttineet joko vettä tai punaviiniä, tänään kokeilimme tuota Sauvignon Blancia, jonka löysin viinikaapistamme. Tehän tiedätte, että minä EN ole SB:n ylin ystävä, joten siksi raskin pullon avata keittotarkoituksiin. Ja sen puolikkaan, joka sopan keiton jälkeen jäi, nautimme ruoan ohessa. Ja sehän oli oikeinkin mielyttävä Sauvignon Blanc, joka tulee Loiren laaksosta. Eikä hintakaan ole paha, 13 – 14 euroa. Tässä ei ollut minusta vastenmieliseltä tuntuvaa yliruohoista tuoksua saatikka makua, raikas, ryhdikäs mutta ei ”nurmikkoinen”. 🙂 Jos on oluen ystävä se sopisi tämän sopan kanssa varmaan kaikkein parhaiten. Minä en ole. Oluen siis, sopan kylläkin. Kuten sanottu, mun lempparikeittoja. Ja ehdottomasti: hauduta vähintään puoli tuntia, mieluummin tunti tai vaikka kaksi. Aina vaan paranee.

Otin samasta sopasta kaksi erilaista kuvaa. Tässä kun ruokakuvaus on nyt hyvinkin ajankohtaista, ja olen Youtuben ruokakuvaus-tutoriaaleja katsellut enemmän kuin aikoihin, olen (taas) huomannut koulukuntaeroja … Nyt on vallalla ”dark food photography” ja minäkin pidän siitä, mutta vain rajallisesti. Ruoka pitäisi kuitenkin ruokakuvauksessa olla se ykkösjuttu, ei se pimeys…. Uusissa keittokirjoissa ihan järkiään on todella tummia, tukkoisia kuvia, joissa sävyt on ihan hukassa, ja varjoja ei ole ollenkaan aukaistu. En tykkää. Kummasta soppakuvasta sinä pidät enemmän? Tosin ovat monin tavoin ihan samankaltaisia, mutta kumpi miellyttää enemmän?

Jokaviikkoinen soppamme Oulu

Punajuuri viikon keitossa

Kasvisten ja juuresten huumassa mennään tänäänkin.

Jo ennen tätä minun ”jokaviikkoinen soppamme” – projektiani minä olen ajatellut keittoja etupäässä juures- ja kasviskeittoina. Ehkä taustalla on koulukeittoloiden hyvät ja huonot kokemukset, parivuotinen vegetaarivaihe elämässäni, ehkä siksi, että juuri keitoissa syksyn sadonkorjuu maistuu parhaiten.

Kasvisruokakeittokirjoja kyllä on, tässä minun top kolmonen, mutta onko soppakirjoja? Onko pelkästään keittokeittokirjoja? Kerro jos tiedät sellaisesta? Minä en ole löytänyt yhtäkään suomenkielistä…

Punajuuresta olen tykännyt aina, ja juuri opiskeluaikana, niinä vegevuosinani punajuuripihvit ja porkkanaraastepihvit/letut olivat juhlaruokaa. Kermaviilikastikkeen kanssa. Kermaviili tuli juuri niihin aikoihin kauppoihin…

Punajuurikeittoa en muista silloin keittäneeni, olisi kannattanut. Tosin silloin en tuntenut, olisiko ollut edes myynnissä, vuohenjuustoa, joka on tämän keiton toinen tärkeä aines. Juuri se tekee tästä gourmetia, samettia, ihan juhlaruokaa.

 

Punajuuri-vuohenjuustokeitto

2 rkl voita
6  punajuurta
3 jauhoista perunaa
1 punasipuli
7 dl kasvislientä
150 g vuohenjuustoa
1 dl kuohukermaa
suolaa ja pippuria
crème fraicheä annoksiin

Kuori punajuuret ja peruna ja paloittele nei. Kuori ja silppua sipuli. kuullota sipulisilppua voissa viitisen minuuttia.  noin 5 minuuttia. Lisää joukkoon kasvisliemi, perunat ja punajuuret . Keitä puolisen tuntia. Leikkaa vuohehnjuusto paloiksi, lisää se ja kerma keittoon. Kiehauta ja soseuta keitto. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjolle vietäessä lisää annokseen nokare creme fraichea tai smetanaa… 

Ihan ensimmäiseksi on tuosta ylemmässä kuvassa olevasta viinistä sanottava, että se oli pääruoalle valittu portugalilainen Montoito-viini, ja sen tölväisin muutamaan kuvaan, kun sopi värimaailmaan ;)…  Mutta eipä se sitten paljon muuhun sopinutkaan, ei edes pääruoalle. Joten sellainen negatiivinen viinisuositust; jos näet, jätä hyllyyn.

Mutta keitto! Se oli hyvää, samettista, lempeää, syksyistä, ei liian punajuurista edes Pehtoorin makuun. Sopan peruna ja vuohenjuusto antavat pehmeyttä keitolle. Ja miten ihanan väristä se onkaan!

Ja keitto oli meillä (näin lauantaina) alkuruokana, mutta on tässä mainittava – bonuksena – myös pääruoan lisäkkeestä. Paahdettu palsternakka-juustosalaatti on ”tuliainen” reilun viikon takaisesta vierailusta Karjasillalla viininmaistiaisissa, jossa tätä oli tarjolla. Tästä tuli meillä nyt ”Juhan salaatti”, vaikkakin ohje on alunperin K-ruokaresepti. KLIKS.  Ihan kuin jälkkäriä söis! Makeaa, hyvää, pehmeää, raikasta, makoisaa. Lounasevääksi tämmöisen loput voisin kuvitella. No ei meillä paljon jäänytkään, eikä tarvi töihin eväitä pakata. .. Mutta voinpa suositella makkaran oheen, lihapullien oheen, pihvin oheen, … tai eväslounaaksi tai arjen pääruoaksi. Helposti valmistuu … (resepti)

Ennen kaikkea kokkailua ja kotistudiossa kuvailua, olin aamupäivällä paitsi kaupassa myös kävelemässä Hupisaarilla, hautausmaalla, Intiössä, Värtössä.  Tämä kuva Ainolan puistosta Rauhalan suuuntaan. Oli tyven, vaikkei nyt niin tavattoman lämmin ollutkaan…

Hupisaarilla ruusut vasta nyt kauneimmillaan… Niitä on paljon!

Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä Ruoka ja viini

Eikä rapujuhlia – mutta juhlaa ja katkakeittoa kuitenkin

Miten tässä näin kävi? Mikä se aamulla naksahti, että torilla käydessäni aiottu simppeli, laidunkauden-lopettajais-kasvislasagne-sapuska vaihtui aasialaiseksi viiden ruokalajin dinneriksi?

Aamulla, pitkään (huonosti) nukuttuani, katselin sääkarttoja ja totesin, että ei ole mitään syytä jättää lenkkiä väliin; siis autolla kaupungille ja auto parkkiin, tepastellen tunnin kierros silloilla, saarilla, kaduilla ja sitten torille ja halliin hakemaan tarpeita kasvislasagneen, ja kotiin palattuani hoksaan, että korissa on sitruunaruohoa, korianteria, katkarapuja, graavilohta, riisiviinietikkaa, … Aasiaanhan se on menossa tämän päivän menu!

Ja kunpa olisinkin tyytynyt tekemään thaikeittoa ”jokaviikkoiseksi sopaksemme” ja sen lisäksi vähän sushia, mutta ehei. Joku naksahti, ja niinhän siinä kävi, että kun pikkuperhe neljäksi tuli syömään oli kaikenmoista aasialaista pöydässä: thaimaalaista katkarapukeittoa, japanilaista sushia, kiinalaisia (?) kevätrullia ja korealaista salaattia ja jälkkäriksi eilisen viinimaistelun jälkkärin innoittamana vadelmia ja lakritsikermavaahtoa.

Eihän se ihan näin pitänyt mennä, ja kyllähän sitten päivällisellä oli muutakin yllättävää, mm. samppanja, jolla on tarinansa. Juniori se osaa yllättää… 🙂

Istuksimme kauan ruoan ääressä ja sen jälkeenkin.

Apsu höpötteli omiaan, auttoi mummia täyttämään tiskikonetta, puhua pulputti. Oli oma ihana kaksivuotias.

Taittinger 2006 kului, ja maistui loppua kohti aina vain paremmalta.

Thaimaalainen katkarapukeitto

 

3 rkl seesamiöljyä 
2 rkl raastettua inkivääriä
½ punainen chili
3 valkosipulinkynttä
2 sitruunanruohonvartta
1 rasia herkkusieniä
1 paprika
1 tl punaista thai-curry tahnaa (tämä vaatimaton määrä oli meille hyvä, … talvella voi kyllä tuplata tai triplata…)
4 dl kookosmaitoa
4 dl kanalientä
1 limen mehu
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kalakastiketta
reilusti korianteria
200 g katkarapuja

Pilko valkosipulit, chili ja inkivääri. Poista sitruunaruohon uloimmat, puumaiset osat ja pilko pehmeämpi sisäosa. Paista öljyssä muutama minuutti.

Lisää sekaan sienet ja sitten paprika ja paista vielä muutaman minuutin ajan. Lisää joukkoon currytahna ja sekoita hetki. Lisää kanaliemi ja kookosmaito. Kuumenna ja lisää lopuksi (sulaneet) katkaravut. 

Mausta kalakastikkeella, sokerilla, suolalla, limellä ja tuoreella korianterilla. 

 

Ja tässä muut ruoat (poislukien kevätkääryleet jotka eivät kovin kuvauksellisia olleet…

Tämän ohje on täällä…

Ja sitten tämä jälkkäri, johon idea eiliseltä. Vadelmia ja oheen tymäkkää kermavaahtoa, jonka sekaan on sekoitettu (suola)lakritsikastiketta. Koristeeksi vähän marenkihippusia, kurkkuyrttiä ja vaniljarouhetta. Annoskuvassa on kermavaahtoa ihan naurettavan vähän, mutta onneksi ”livenä” sitä oli lusikoitavissa paljon lisää…. Ja onhan hyvää!

Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini

Parasta pinaattikeittoa metsästämässä

Kippari-Kalle oli se sarjakuvaikoni, jonka esimerkillä meitä 60-luvun lapsia houkuteltiin syömään pinaattia. En kyllä aivan tarkkaan käsittänyt, mitä tekemistä yksisilmäisellä, lihaksikkaalla, piippua polttavalla tyypillä oli pinaattikeiton kanssa, enkä kyllä käsittänyt sitäkään, mitä tämä voimaa uhkunut sälli säilypurkeista söi…

Koulun tai kodin pinaattikeitolla kun ei ollut mitään tekemistä säilykepurkkien kanssa. Ainakaan minun lapsen mielessäni niillä ei ollut mitään tekemistä keskenään. Enkä minä olisi edes tarvinnut Kippari-Kallea heiluttelemaan nyrkkejään, jotta olisin syönyt pinaattikeittoa, sillä pidin siitä. Pidin jopa koulun pinaattikeitosta. Ei mitään ongelmaa, kuten kansakoulun alaluokkien kaverillani An:lla, jolle kerran kolmessa viikossa ollut pinaattikeittopäivä oli itkun päivä.

Kun tämä Jokaviikkoinen soppamme -ideani näki päivänvalon, systeri pyysi, että koetappas kehitellä tai löytää hyvän pinaattikeiton ohje, ja sitähän minä olen tässä reilun puolisen vuotta metsästänyt. Ja juuri nyt kun kauppojen hevi-osastot ja torikauppiaiden laatikot pursuavat toinen toistaan tuoreempia ja värikkäämpiä vihanneksia ja muita sadonkorjuun herkkuja, ei voi olla joka päivä kokkailematta jotain vegeä. Joten juuri nyt oli hyvä päivä keittää pinaattikeitto.

Lupaavan oloinen resepti löytyi Gullichsenien Safkaa (II)-kirjasta. Olennaista on, että se on tuoreesta pinaatista, ei purkista, eikä edes pakasteesta, vaan tuoreesta, ja keitto ilman maitoa.

Ihan pikkuisen muuttelin ohjetta. Oikaisin vähän, ja silti tähän jäi enemmän vaiheita kuin tavalliseen pinaattikeittoon, muttei missään tapauksessa vaikea.

Kyllä oli raikas, ihanan täyteläinen, pinaatille ja hyvässä mielessä terveelliselle maistuva pinaattikeitto. Annoksesta riitti meille kahdelle, ja ohessa oli vielä graavilohi-karjalanpiirakat. Kyllä tähän varmasti olisi pinnalle hyvin sopinut rapeaksi paahdetut pekonikuutiotkin, ehkä ensi kerralla sitten niitä.

Pinaattikeitto

150 g tuoretta pinaattia
1 rkl voita
2 salottisipulia
1 rkl vehnäjauhoja
1 valkosipulinkynsi
6 dl kanalientä 
1 dl kuohukermaa
1 rkl ruohosipulisilppua
2 basilikanvartta lehtineen
suolaa, pippuria, jauhettua muskottipähkinää
2 luomukananmunaa

Huuhtele pinaatti, laita 2/3 siitä lävikköön ja kaada kiehuvaa vettä päälle. Purista vesi pois ja hakkaa pinaatti (myös ryöppäämätön) silpuksi. Sitähän ei ole kuin desi, pari tämän jälkeen. 
Silppua sipulit, kuullota ne voissa pehmeäksi, ripottele pinnale vehnäjauhot, sekoita hyvin, kaada päälle lämmin kanaliemi ja anna kiehua pari minuuttia.
Sekoita pinaatti, silputtu basilika ja ruohosipuli liemeen ja soseuta keitto. 
Lisää kerma, mausteet ja ehdottomasti vähän tai vähän enemmän kuten minä mielelläni teen, muskottipähkinää.

Muskottipähkinän myllyssä olen tuonut Italiasta.. ei ole enää tuoreinta, mutta tuo on todella hyvää, aromaattista. Juuri pinaatti ja porkkanaruokiin sitä usein laitan. Juustogratiineissa se myös maistuu hyvälle.

Toinen, vielä paljon enemmän käyttämäni tuote, nimenomaan näissä keittohommissa on Puljonki. Olen puhunut ja kirjoittanut näistä ennenkin, ja olin Stockan Herkun lähdettyä Oulusta todella huolissani kun Puljonkeja ei tahtonut löytyä mistään. Kunnes hoksasin, että Kauppahallistahan sitäkin saa: Pekurilta kalalientä ja Torin Lihamestarilta lihalientä. Ja on noita nyt tullut muutamiin marketeihinkin, ja Valkeaankin kun asiasta myymälässä kerran kyselin. 😉

Eihän noitä aina raski käyttää, mutta jos haluaa ”premium”- keiton tehdä, eikä ole itsellä pakkasessa valmiiksi keitettyjä liemiä, niin tämmöinen – vaikka maksavatkin moninkertaisesti sen mitä fondiloraus! Ja isosta purkista voi toki käyttää vain osan ja pakastaa. Hyvin on esim. mökillä toiminut kastikepohjina.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Niin etten sitten tänään kesäkuvaretkelle lähtenyt? – ei en lähtenyt, mutta ei johtunut säästä, ei ole edes satanut, vaan tuli taas pari muuttuvaa tekijää. Mutta en ole vielä luopunut ajatuksesta, kyllä elokuu on vielä kesäkuukausi. 😀

Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini Valokuvaus Vanhemmuus

Sadonkorjuuajan sunnuntaipäivällinen

Lieneekö minulla ollut joku kokkausvaje (kaksi edellistä sunnuntaita reissussa), jemmassa monta kokeilematonta ohjetta, se, että systerikin tuli syömään vai mikä kumma, että tein oikein juhladinnerin tänään.

Menu oli kuin paremmissakin pilheissä, – ja aika hyvää oli kaikki. Aloittelin kokkailun lenkiltä ja puutarhahommista palauduttuani paljon ennen puoltapäivää ja kolmelta kaikki oli valmista. Toki kuvailinkin ja katoin pöytää, siivoilin Festaa ja nautin ”ihan hitokseen” kun sain tehdä ja olla rauhassa. Ei kiirettä, ihan omilla ehdoillani, en ollut luvannut mitään erityistä, tein minkä ehdin … Ehkä tämä oli myös jonkinlainen pakomatka maailman pahuudesta; ihan kuin Turkua ei maailmassa olisikaan.

Niin tai näin, harrastelijakokkaaminen on mun juttu. Monessa mielessä.

Ja MENU oli tämmöinen:

Hernecappucino

Grillattua lampaan sisäfilettä hiiligrillistä
Vuohenjuustokastiketta
Kukkakaalipyree
Marinoitua punasipulia
Sienisalaattia
Lehtikaali-rucola-salaattia
Uunitomaatteja

Kirsikka-clafoutis
Tonkapapukermavaahtoa

Visbyn karkkituliaisia

Alkuun hernecappuccino oli mukaelma monista ohjeista, mutta suunnilleen näin nuo pienet kupposet tein. Tämä on nyt se ´rästisoppa´ edelliseltä viikolta. Siis voi tästä tehdä isommankin version. Oikein hyvä pika-hernekeitto on tämä. 😉

Hernecappuccino (4 – 5:lle)

1 pieni sipuli
1 rkl voita
3 dl pakasteherneitä
1 ½ dl kasvislientä
suolaa, pippuria myllystä

Silppua sipuli ja kuullota voissa. Lisää joukkoon herneet, sekoittele tovi ja lisää kasvisliemi. Kiehauta ja soseuta sen jälkeen sauvasekoittimella. Mausta ja kaada kuppeihin. Laita jokaiseen kuppiin teelusikallinen turkkilaista jukurttia tai creme fraichea sekä mintun lehtiä. Pala paahdettua ruis- tai saaristoleipää sopii oheen.

Kukkakaalipyree, jonka tein paahdetusta kukkakaalista (ks. riemastuminen keiton yhteydessä) ei ollut vielä ihan priimaa, mutta söimmepä senkin.

Pehtoori grillasi fileet hiiligrillissä, olin eilen laittanut fileet ”jukurtti-omien-monien-yrttien-ja-valkosipulin marinadiin”. Hassua, ettei meillä ole ennen lampaan tai karitsan kanssa ollut vuohenjuustokastiketta. Tämän yhdistelmän löytämiseksi piti käydä Visbyssä asti, mutta nyt sitä ei unohdeta. En tiedä, miten se oli Värdhusetin keittiössä tehty, mutta minä tein sekoittamalla ”pyramidi”-paketilliseen juustoa puoli desiä ranskankermaa ja vähän ruokakermaa (joka olisi ehkä kannattanut jättää pois), pikkuisen timjamia ja se oli siinä. Siis kylmä soosi. Tulen jatkojalostamaan tätäkin, vaikka hyvää se oli näinkin.

Punasipulin(kin) ohje löytyi torstaisella kampaajareissulla.

Marinoitu punasipuli

Leikkaa kaksi punasipulia ohuiksi renkaiksi, raasta ruokalusikallinen inkivääriä ja lisää se ja puoli desiä öljyä sekä kaksi ruokalusikallista hunajaa ja yksi viinietikkaa, lopuksi mustapippuria ja suolaa. 

Lehtikaali-rucola-salaatti oli täysin omaa tuotantoa: olen vakavasti harkitsemassa, että ensi kesänä laitan lehtikaalta yhden kokonaisen renkaallisen.

Onpa meille ja muille maistunut varsinkin Björckin versio ”kale-salaatista”. (Kuvasta puuttuvat paahdetut pinjansiemenet)

Ja uunitomaatteja olen tehnyt ennenkin, ohje täällä (ja sieltäkin puuttuvat kuvat!! että vieläkin harmittaa se keväinen haaksirikko blogin kanssa. Yli 10 000 kuvaa on hävöksissä!!!).

Ja sitten jälkkäriksi kirsikkapannaria, nyt eri ohjeella kuin heinäkuussa. Tästä piti alunperin tulla karviaispannari, mutta vielä ei Oulun torilla ollut karviaisia, joten avasinpa hapankirsikkapurkin keittiön kaappien perukoilta. Kyllähän tämä kauppansa teki. Oli ehkä parempi kuin se edellinen versio.

Kirsikka-clafoutis vol. 2

(ohje Glorian ruoka- ja viinilehdestä)

½ kg karviaisia tai tölkki hapankirsikoita tai tuoreita kirsikoita
4 kananmunaa 
1 dl sokeria
1 dl maissitärkkelystä 
½ dl mantelijauhetta 
2 tl vaniljasokeria 
¼ tl suolaa
2 dl kermaa
3 dl maitoa
2 rkl ruokosokeria

Lisäksi
2 rkl voita
tomusokeria tai marenkimuru

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Vuoraa irtopohjainen kakkuvuoka (halk 24 cm) leivinpaperilla ja voilla. Perkaa karviaiset.
Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi. Vatkaa maissitärkkelys, mantelijauhe, vaniljasokeri ja suola joukkoon. Lisää kerma ja maito ja vatkaa tasaiseksi.
Ota kourallinen karviaisia erilleen koristelua odottamaan. Laita loput karviaiset vuokaan. Kaada taikina päälle. Kypsennä uunissa 30 minuuttia. Ripottele ruokosokeria pannarin pinnalle ja kypsennä vielä noin 20–30 minuuttia, kunnes pannari on keskeltäkin kiinteä.
Anna pannarin jäähtyä, jotta se ei valahda vuoasta irrotettaessa. Ripottele loput karviaiset päälle ja koristele tomusokerilla tai murustetulla marengilla.

Ja oheen kermavaahtoa tonkapapuraasteella maustettuna. Ja yrttipenkistä kurkkuyrttiä, sitä nyt riittää!

Ja sitten karkkituliaisten vuoro. 😉

 

En millään muista, ketkä kalaasivieraista toivat voimallisen Riojan punaviinin, mutta joka tapauksessa juuri tänään se avattiin. Sellaisenaan ihan hurjan vahvaa, tuoksuvaa, melkein hyökkäävää, mutta mausteisen ruoan ja lampaan myötä se kesyyntyi ihanaksi elokuun iltapäivään sopivaksi punaviiniksi. Juhla meillä on ollut! Parasta että kaikille maistui, sanoivatkin tykänneensä, että oli mukava, leppoisa yhdessä syömisen ilo.

Jokaviikkoinen soppamme

Kaalikeittoa reissun jälkeen

Viime viikolla jäi soppa keittämättä. Jokaviikkoinen soppamme -sarjassa ilmestynee tällä viikolla siis kaksikin keittoa; yritän viikonloppuna tehdä jonkun alkuruoka- tai ”keittiönterveinen” keiton, jottei jäisi rästejä.

Tämän viikon keitoksi valitsin kaalikeiton. Monestakin syystä. Mutta vaikka yksi syy onkin edes jonkunlainen keventely viime viikon runsaan hyvin syömisen ja jokapäiväisten viinilasillisten jälkeen, niin kyseessä ei ole mikään diettaajien kaalisoppa. Toinen syy on se, että nyt kaali, kuten kaikki vihannekset ovat parhaimmillaan ja yrttipenkissäni on lipstikkaa liiaksikin asti. Kolmanneksi kaalisoppa jatkaa viime viikon keskiaikateemaa sopivasti. Kaali on ollut keskiajalla(kin) hyvin suosittu ruoka-aine.

En kuitenkaan halunnut mitään ihan tavallista kaali-jauhelihakeittoa, vaan vähän muokkailin, ja koskapa jääkaapissa on vielä kalaasien kokkailujen jälkeen japanilaisia maustepulloja ja -purnukoita, tuli tähän keittoon pieni häivähdys myös aasialaisesta makumaailmasta.

Ja tässä on taas yksi keitto, jonka upgradaaminen kouluruoan jälkeen on ehkä paikallaan. Kaalikeittohan oli kouluruokalistan vakiosapuska ainakin koko 60- ja 70-luvun. Olipa liha-kaalimuhennos mukana kun kansakouluissa 70 vuotta sitten aloitettiin maksuton ruokailu. Ensimmäisenä maailmassa juuri Suomessa kouluruokailusta tuli ilmaista; jo sodan aikana (1943) eduskunta määräsi kaikki kansakoulut tarjoamaan koululaisille lämpimän lounaan ilmaiseksi vuoteen 1948 mennessä. Alla ehdotelma, joka tuolloin annettiin koulukeittoloille. ”Mukaeltu luukeitto”? – Mukaeltu? Sitä meillä ei eilen ollut, mutta kuten tiistaille ehdotellaan listalla oli meilläkin tänään lihaa ja kaalta.

 

Kaalikeitto 

1 rkl voita
2 sipulia

400 g jauhelihaa

1 varhaiskaali

4 porkkanaa
2 dl lipstikkasilppua
1 rkl tuoretta timjamia
1 kasvis- ja 1 lihaliemifondi
3–5 rkl teriyakikastiketta
2–4 rkl soijaa
1 litra vettä

Silppua sipuli, kaali ja pieni porkkanat.
Kuullota sipulia voissa, lisää jauheliha ja anna sen ruskistua.
Lisää kaali, ja anna muhia tovi.
Lisää vesi ja fondit ja anna kiehua miedolla lämmöllä puolisen tuntia.
Lisää porkkanat, teriyaki ja soija (suolaa tuskin tarvitsee).

Keitä vielä niin kauan (15 min?), että porkkanoissa on vielä suuntuntuma.

Kuten pikkukuvasta näkyy, on keiton pinnalla pienet kultaiset rasvahelmet. Siis ei mikään dieettisoppa, voinokare ja sika-nautajauheliha nuo renkaat tekevät. Ja ne tekevät myös maun. Ei mitään naudanpaistijauhelihaa tämmöiseen soppaan. Se vaan nitisee hampaissa…

Tarjolle jääkylmää (kupla)vettä ja ruisrevittyä. Ei siitä elokuun tiistain kotiruoka paljon parane. Ihan makean makoisaa tuli tästä. Jos olisin tehnyt vain itselleni (tai kaltaisilleni mausteisen ja tulisenkin ruoan ystäville) enkä myös Pehtoorille ja äidin muonavarastoon, niin olisin laittanut enemmän teriyakia ja ehkä vähän jotain chiliä, tabascoa tai muuta antamaan terävyyttä. Mutta tulihan tässä jo muutenkin taas suomalaista perinneruokaa ”tärveltyä” ilman noitakin…

Lisptikkaa on pienen pensaan verran.

Huomenna palailen vielä viime viikon reissuun, mm. ruoka-asioiden ja Tallinnan osalta… joten nyt jatkuu reissukuvien työstäminen.

Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä

Kukkakaalista jokakesäiseksi keitoksi

Elokuun yksi hyvä puoli ovat vihannesten ja marjojen runsaus ja tuoreus. Meillä kyllä syödään kukka- ja parsakaalia mielellään talvellakin, mutta juuri nythän ne ovat parhaimmillaan. Joten oli aika etsiä Sadun tammikuussa lähettämän kukkakaalikeiton ohje.

”Jokaviikkoinen soppamme” -projektin aikana on tullut melko monta uutta vihannessosekeittoa kokkailtua, mutta kyllä nyt ollaan asian ytimessä! Tämä oli ihan mahdottoman hyvää, ja basilikaöljy ja rapeaksi paistettu prosciutto nostavat keiton juhlaruoaksi.

Voisinpa hyvinkin ajatella tarjoavani tätä ”keittiön terveisenä” espressokupeista. Tässä on niin vahva, täyteläinen maku, että pikkukipollisessakin maistuu.

Ja se, mikä on tämän koko keiton juju, on kukkakaalin paahtaminen uunissa (vaaleanruskeaksi) ennen kuin se laitetaan soppakattilaan. Paahtaminen antaa keitolle hienon aromin.

 

Sadun paahdettu kukkakaalikeitto ja basilikaöljy

Ainekset (neljälle tai alkuun kahdeksalle)

1 kukkakaali
1 iso sipuli
1 rkl voita
1l kasvislientä
2 dl kuohukermaa
1 valkosipulinkynsi
valkopippuria
suolaa

1 pkt prosciuttoa

Basilikaöljy

1 ruukku tai nippu tuoretta basilikaa
1 dl oliiviöljyä
1 ripaus suolaa

Laita uuni päälle (150 C). Huuhtele kukkakaali, puolita se ja leikkaa paksuin ruoti pois. Paahda kukkakaalin puolikkaita uunissa noin 35 minuuttia niin, että ne kypsyvät pehmeäksi ja pinta alkaa saada väriä.

Suikaloi prosciutto ja paista pannulla rapeaksi, ja siirrä sivuun odottelemaan. Tee valmiiksi myös basilikaöljy; kulhoon oliiviöljy, ripaus suolaa ja basilikanlehdet. Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi.

Kuori ja lohko sipuli ja valkosipuli, ja paista sipuli voissa kattilanpohjalla kullankeltaiseksi ja lisää sitten mukaan valkosipuli. Lisää kasvisliemi kattilaan, ja kun se kiehuu, laita kukkakaali pilkottuna sekaan. Mausta valkopippurilla ja suolalla ja anna kiehua hetki. Kun kukkakaali on pehmeää, soseuta sekin sauvasekoittimella ja lisää lopuksi kerma. Sekoita vielä kuohkeaksi.

 

Ja ehkä on vielä tarpeen korostaa, että tällä kukkakaalikeitolla ei ole mitään tekemistä sen epämääräisen vaalean keitinvedessään lilluvan kammotuksen, joka myös keitetyksi kukkakaaliksi kouluruokaloissa nimitetiin, kanssa. Ei mitään.

Kukka- ja parsakaaligratiineita olen harrastellut paljonkin, meillä syödään kukkakaalia myös raakana salaateissa, lämpimänä kasvisruokana (Hannen kukkakaali) ja siitä tehdään tortilloja, ja nyt tämän paahtamisjutun opittuani aion kokeilla myös lisäkeruoan tekemistä paahtamalla…

Tiistain ruokapöydässä ei viiniä ollut, eikä kukkakaali (ainakaan ilman reilua juustogratinointia) ole mikään viinin paras kaveri, mutta makustelin keittoa miettien, että mikähän voisi olla hyvä vaihtoehto. Ja ihan väistämättä tuli mieleen samppanja, tai noh, kuiva, oikein kuiva, hedelmäinen kuohuviinikin varmasti sopisi. Ehkä jopa rose… Näin kesällä ainakin.

Kuten kuvistakin ehkä voi nähdä, tänäänkin on paistanut aurinko, on ollut kesä. Kun keitto oli sekä etu- että pääruoka ja lopultakin aika kevyt, niin joskopa lähtisi taas Nallikariin kuvailemaan ja tepastelemaan, ja voisi ostaa jätskitötterön jälkkäriksi.  😀

Jokaviikkoinen soppamme

Kesäkeittoa – ei ihan perinteisesti

Nyt se on tehty!

Kesäkeittopäivä on ollut tänään. Jos rössypottu oli minulle lapsuuden ruoka, jota en edes tämän ”Jokaviikkoinen soppamme” -projektin puitteissa mitenkään mielelläni halunnut syödä, mutta söin kuitenkin, niin Pehtoorille kesäkeitto on ollut (maksakeiton lisäksi) soppa, jota hän ei olisi keittiössämme halunnut keitettävän. Onpa tainnut olla Pehtoorin inhokkiruoka numero yksi.

Mutta minkäs teet? – Soppapäivä ja sillä hyvä.

Totta puhuen en minäkään mikään kesäkeiton ylin ystävä ole ollut, joten pikkuisen perinneruokaa piti taas mennä soveltelemaan. En suurustanut keittoa jauhoilla vaan juustolla. Annos, jonka tein on vähän isohko; tästäkin menee enin osa äidille pakkaseen; tämä jos joku on hänen mieliruokaansa. Muistanpa, kun hänellä oli Markkuun siirtolapuutarhassa oma ”Töllinsä”, jossa eläköidyttyään vietti kaikki kesät, hän keitti kaupunkiasunnossa alkukesästä 10 litran kattilan kesäkeittoa ja roudasi sitten sitä Töllille – eli varmaan viikkoja kesäkeitolla ja graavilohileivillä. 😀

Näin ollen: on siis hieman riskaabelia, että tässä keitossani on sekä sokeriherneitä eikä tuoreista herneenpaloista riivittyjä herneitä, että pinaattia, ja kaiken huippu on tuo juusto! Mutta rohkeninpa kokeilla.

Meille maistui ihan hyvin. Kyllä tämä varmaan kerran kesässä kuuluisi jokaisessa suomalaiskodissa tehdä.

Kesäkeitto

8 keskikokoista perunaa
1 pieni kukkakaali
nippu porkkanoita
1 pss sokeriherneitä
1 pss babypinaattia
7 dl vettä
2 tl suolaa
7 dl maitoa
1 pkt Koskenlaskija-juustoa
silputtua ruohosipulia ja persiljaa
mustapippuria

Rapsuttele perunat ja porkkanat, ja pilko ne. Paloittele kukkakaali. Keitä kasvikset suolavedessä lähes kypsiksi, lisää herneet ja pinaatti. 
Kiehauta maito toisessa kattilassa, ja sulata joukkoon paloiteltu Koskenlaskija. 
Lisää juusto-maito keittoon ja anna kiehua vielä pieni tovi. 
Pinnalle persiljaa ja ruohosipulia silputtuna. 

Ja oheen ruisleipää ja oikeaa suolaista voita.

JOS tykkäisi kotikaljasta, niin se olisi jääkylmänä tähän oheen vasrmasti hyvää. Mutta kun en tykkää. Jääkylmä vesi oli hyvää. 

Soppapäivän lisäksi kaupunkiasioita. Kampaajalla värin (lue: harmaan) päivitys, joten monta tuntia taas siellä. Ja sitten vihdoinkin sain realisoiduksi vanhoja kameratarvikkeita ja nimenomaan sen Japanista ostamani pikkujärkkärin. Tuhannen kuvan ottamisen jälkeen se oli periaatteessa ihan pakasta vedetty ja sain Digitarvikkeesta sentään aika kohtuullisen korvauksen siitä.

Tässä kesäsiivousten hiljalleen edetessä siivoilin toissaviikolla korurasiaani (laatikko se itse asiassa on), ja ”löysin” sieltä yhden hyvin kauniin sormuksen, jonka olen vuosia, vuosia sitten saanut Pehtoorilta. Se on sellainen ”pikkurillisormus”, ja kun minä en semmoista oikein osaa pitää, niin vein sen koruliikkeeseen suurennettavaksi. Työ ei ollut ihan ilmainen, mutta maksoinkin sen ”romukullalla”. Keräsin korurasiasta kaksi paripuolikorvista, yhden teiniajan hopeisen ranneketjun ja yhdet koskaan käyttämättömät Kataloniasta kesällä 1995 ostamani korvikset. Nyt minulla on ”uusi” reilusti suurennettu valkokultasormus oikeassa nimettömässä. Ihana juttu!

Ja juuri kun toissapäivänä sain päätökseen työhuoneeni kirjahyllyn siivoamisen, imuroinnin, kirjojen perkaamisen, ja päätettyäni, että laitan ison kassillinen kirjoja kiertoon ystäville ja loput vien Linnanmaan kirjastoon ”saa ottaa”-hyllyyn… Juuri nyt oli sitten hyvä käydä ostamassa pari uutta kirjaa: ei kesä ole mikään kunnon kesä, jollei ole Donna Leonin uusinta ja paria muuta dekkaria.

Ja päivän ohjelmaan on kuulunut myös Kalaasien valmistelua: ne tosin ovat vasta reilun viikon päästä, mutta on hyvä syy ja tarve valmistella jo nyt!

Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini

Talvinen soppa kesäisenä keskiviikkona

Keittoreseptejä netistäkin etsiessäni törmäsin jo kevättalvella ohjeeseen, jonka laitoin jemmaan: ajatuksena tehdä pakkaspäivään sakea soppa. Unohtui.

Tein sen sitten tänään. Keiton alkuperäisohje on Jaelin ”Appelsiineja ja hunajaa” -blogissa, jota aina satunnaisesti vieläkin seurailen. Vähänhän minä taas soveltelin itse, ja mietin vielä, että ehkä limeä tai sitruunaa olisi voinut olla enemmänkin, ainakin näin kesällä tarjottuna.

Indonesialainen maapähkinäkeitto (3 – 4 annosta)

5 dl porkkanaraastetta
3 kesäsipulia (tai nippu kevätsipulia)
6 – 8 valkosipulinkynttä
80 g inkivääriä silputtuna
1 punainen chili
2 dl sokeritonta maapähkinävoita
1 rkl soijakastiketta
1 litra kasvislientä
1 lime (raastettu kuori ja mehu)
(5 kpl kaffirlimenlehtiä)
2 rkl manteli/oliiviöljyä
korianteria

Lämmitä öljy paksupohjaisessa kattilassa ja kuullota porkkanaraastetta alhaisella lämmöllä kunnes se on pehmentynyt. Lisää silputut sipulit, inkivääri ja chili ja jatka kuullottamista viitisen minuuttia.

Lisää maapähkinävoi ja soijakastike, vähitellen myös kasvisliemi. ja lisää kasvislientä vähitellen keittoon. Sekoita tasaiseksi vispilällä. Lisää raastettu limenkuori ja mehu kaffirlimenlehdet. Anna keiton kiehua miedolla lämmöllä ilman kantta noin 40 minuuttia välillä sekoitellen.

Lisää lopuksi keittoon ja pinnalle korianteria.

Tästä tuli tuhtia, mausteista, ”erilaista” keittoa. Kyllä se sopi (melko) viileään kesäpäiväänkin, mutta ehkä on enemmän talven keitto. Ehdottomasti kannattaa kokeilla.

Ohessa meillä oli torilta ostettua focacciaa.

Street Food Fiesta & Choco Festival -ruokatori on nyt Oulussa, ei ole ollut ennen. Kävimmepä kiertelemässä ja katsomassa, ja väistämättä myös jotain tuli ostetuksi: Pecorino Sardoa ei (tietääkseni) Oulusta saa mistään, joten kunnon kimpale tätä lempijuustoani lähti mukaan. Ja nougatia ensi sunnuntain perhepäivällisen jälkkäriksi. Ja sitten focacciaa, joka kyllä oli vähän pettymys. Sitä olisi pitänyt syödä jo torilla, heti ja lämmitettynä. Eikä kotona keiton kanssa.

(klikkaamalla pikkukuvat suurenevat galleriaksi)

 

Jokaviikkoinen soppamme Oulu

Perämeren lohesta jokaviikkoinen soppa

Tällä viikolla Jokaviikkoinen soppamme edellytti käymistä Oulun kauppahallissa, Kellon kalasatamassa, – tai sitten kalastamista Perämerellä.

Nyt kun meidän huushollissa on puoli vuotta joka viikko keitetty ainakin yksi (eri) keitto ja jokaviikko on sopasta kuvat ja ohje täällä Tuulestatemmatussa ollut, oli tänään juhlakeiton aika: lohisoppaa! Mutta ei ihan mitä tahansa lohikeittoa, vaan nimenomaan Perämeren lohesta keitettyä soppaa…

Perämeren lohi on vähän vaaleampaa kuin Norjan lohi, eikä se ole niin rasvaistakaan. Se on hyvää. Siinä on kalan, ei rasvan, maku. Sitä saa aina tässä kesä-heinäkuulla, samaan aikaan kun tulevat uudet perunat, porkkanat, sipulit, herneet. Niinpä teinkin tällaisen kesäisen lohikeiton: torilta uuden sadon vihannekset ja Kauppahallista lohi. Niin ja Jaanan puodista ”Ruisrevittyä” – muuta soppa ei seurakseen kaipaa.

Kesäinen Perämeren lohikeitto

400 g Perämeren lohta
6 perunaa
4 uutta sipulia
3 (pienehköä) porkkanaa
1 dl herneitä
nippu tilliä
8 dl vettä
2 dl kermaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl voita
6 maustepippuria
6 valkopippuria
1 laakerinlehti
1 tl suolaa
2 kalafondikippoa

Laita vesi kiehumaan kattilaan, lisää mausteet ja fondi.
Kuori ja leikkaa perunat, sipulit ja porkkanat, riivi herneet. Paloittele lohi.
Lisää kiehuvaan veteen perunat, sipulit, porkkanat ja herneet ja keitä lähes kypsäksi.
Lisää joukkoon sitruuna, lohi, kerma ja tilli sekä voi.
Anna kiehua hiljalleen kunnes kala on kypsää (noin viisi minuuttia?).

Sitruunaahan perinteiseen pohjoispohjalaiseen lohisoppaan ei laiteta, mutta tähän kesäiseen versioon sitä halusin kokeilla. Siksikin kokeilla, että pari ammattilais-paistinkääntäjäystävääni usein valittelevat, ettei suomalaisissa keittiöissä aina muisteta, että ruoassa on hyvä olla myös happoa. Eikä sitruuna ainakaan huonoa ollut tässä keitossa, päinvastoin; valkoviinihän tietysti ajaisi saman asian, ehkä ½ dl tähän annokseen olisi sopiva määrä.

Kyllähän se riski tietysti on mennä paikallisia perinneruokia muokkailemaan, mutta rohkenimpa, vaikka lohisoppa jos joku, on Oulun seudun perinneruoka. Sitä on tarjottu häissä (meidänkin) ja hautajaisissa, herrasväen pidoissa ja pitäjänjuhlissa vuosisatojen ajan. Vasta viime sotien jälkeen kun karjalaiset toivat paistinsa ja piirakkansa koko Suomeen, on Pohjanmaallakin karjalanpaisti tullut lohikeiton rinnalle, ehkäpä jopa ohi?

Kyllä tässä on hyvä soppa vaikka viikonlopun ruokapöytään! Huomenna tai ylihuomenna kirjoittelen tänne kesäviinisuosituksia; vakuuttuneena siitä, että taas lämpenee ja alkaahan monilla loma!

Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini

Juustokeitto juhannuksen soppana

Mikäs se olisi juhannuksen soppa eli keitto? – Makia juustokeitto tietenkin.

Makiaa juustua, juhannusjuustoa, punaista heraa, makiaa juustokeittoa syödään Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla nimenomaan juhannuksena, mutta – varsinkin ennen – usein myös kesän muissa juhlissa.

Sen paikka ruokavuodessa johtuu siitä, että karjan päästyä laitumille maitoa oli saatavissa paljon ja sitä oli varaa keitellä juustoksi asti. Onpa se kuulunut kosiorituaaleihinkin: talojen tyttäret kilpailivat, kuka keitti makeimman juuston ja nuoret miehet kiertelivät juhannuksena maistelemassa juustokeittoja. Arveltiin, että hyvän juhannusjuuston keittäjä olisi taitava emäntä muutoinkin.

Minä en ole koskaan itse keittänyt, Pehtoori oli minut emännäksi kelpuuttanut ilmankin. Juttuhan on niin, ettei Pehtoori paljon makiasta juustokeitosta perusta, ei vaikka äitinsä sitä ennen keitti, ja opettipa minuakin keittämään. Mutta en koskaan ole kuitenkaan tullut itse keittäneeksi, ehkä siksi, että anoppi antoi minulle aina purkin mukaan, kun juhannuksen tienoilla heillä käytiin. Ja jollei anopilta saanut, niin isäni – joka ei-oululaisena kyllä oppi tuosta paikallisesta herkusta tykkäämään – toi sitä meillekin asti ostettuaan Kauppahallista irtomyynnistä.

Minä ostin tänään marketista kaksikin purkkia, paljolti juuri tämän ”Jokaviikkoinen soppamme” -postauksen takia. Tämä onkin tässä sarjassa ensimmäinen – ja todennäköisesti viimeinen – viikon keitto, jonka tyydyn hoitelemaan ”purkkiruokana”.

Koivulan – isorakeisempi – ”Makia juustokeitto” on tutumpi ja sitä on ollut myynnissä pitkään. Tuo oikeanpuoleinen Arctic Milkin ”Makia juhannusjuusto, punainen hera” on minulle uusi tuttavuus. Ja pidin siitä kyllä enemmän.

Juustokeiton tekoon ei tarvita muuta kuin vanhan ajan täysmaitoa ja juustonjuoksutinta, suolaa, hella ja aikaa. Valion resepti on sellainen, jonka muistan anopilta saaneeni (siis vähän siirappia mukaan) Valio Juhannusjuusto. ja mainio on Valion minuutin mittainen youtube-video: se on hyvin selkeä ja kertoo, miten homma hoituu.

Makiaa juustoa syödään yleensä jälkiruokana, monet syövät myös juhannusaamiaisella ja välipalaksi. Oikeaoppisesti siihen ei laitella mitään lisukkeita, – minä tykkään laittaa vähän sokeria: makiaa makialle.

Laitoinpa aiheeseen liittyvän kyselynkin tähän. Ja kommenttilaatikko on tietysti avoin!


Jokaviikkoinen soppamme Lappi Ruoka ja viini

Jokavuotinen korvasienikeitto

Tänäänkin on ollut korvasienipäivä. Ja patikkapäivä. Säätiedotus lupaili vähän mitä sattuu, muttei me sellaisista piitattu, vaan painuimme tunturiin, tosin vasta yhdentoista aikoihin.

Meillä oli tietty visio reitistä: ensin käydään katselemassa pari vakituista korvasienipaikkaa, sitten lähdetään kapuamaan kohti Pieravaaran huippua. Sellainen yhdistelmäjuttu siis kyseessä. Aika hyvin löysimmekin sieniä, yhteensä sellaiset neljä litraa, pakkasimme ne Pehtoorin reppuun, ja lähdimme tepastelemaan: oli patikkaosuuden aika. Ihan yhtä matkaa huiputimme Pieravaaran (368 mpy).

Siellä on poikkeuksellisen paljon kauniita, merkillisiä mäntyjä ja olisinpa halunnut niitä kuvailla. Kamerani oli (poikkeuksellisesti) repussa ja huutelin edeltä laskeutumaan lähteneelle miehelle, että tarvisin kameraa, mutta kun hän ei kuullut, ajattelin kokeilla, mihin kännykkäni kamera riittää.

Ihailin ja kuvailin puita, ja reilun puolen tunnin päästä saatuani viestin Pehtoorilta tiesin, että reittimme alas ja patikoinnin jatkamisen kannalta olivat erkaantuneet. Osasin sentään yksin palata mökille. Minähän en ole niin kauhean hyvä suuntavaistoni kanssa. 🙂

Mutta joka tapauksessa: juhannus ja joulu perheelle on turvattu. Korvasienimuhennosta varten on hyvinkin riittävästi sieniä (10 litran kattila liki puolillaan). Nyt ne on jo ryöpätty ja  matkalla pakkaseen.

Tänään en soppaa keitellyt, söimmehän sitä vastikään torstaina.

Minun korvasienikeittoversioni on varmasti maailman tavanomaisin, mutta miksipä mennä tärvelemään hyvää soppaa millään kommervenkeillä. Vastikään kuulin ammattilaisen vinkin ”timjami käy kaikkeen”, joten kokeilinpa tähänkin. Ei huono.

Korvasienikeitto

pari desiä ryöpättyjä korvasieniä
1 – 2 rkl voita
1 – 2 salottisipulia
1 – 2 rkl vehnäjauhoja
4 dl kasvis/kanalientä
2 – 3 dl kuohukermaa
suolaa, mustapippuria

Laita sienet (ryöpäämisen, sulattamisen) jälkeen teflonkattilaan ja haihduta sienistä neste.
Laita kattilaan voi ja silputtu sipuli. Kuullota sipuli ja sienet.
Lisää vehnäjauhot, sekoittele vähän aikaa, tasaiseksi.
Sekoita joukkoon kuuma liemi (Puljonki?!)
Anna keiton kiehua puolisen tuntia, tai kauemminkin.
Lisää kerma ja kiehauta. Lisää suola ja rouhi pippuria joukkoon.

Keiton ohessa tarjosin Kuukkelin hyviä, pehmeitä karjalanpiirakoita ja munavoita. Olisipa ollut vielä muutama siivu kylmäsavuporoa. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että munavoin pitää olla huoneenlämpöistä, eikä haittaa vaikka karjalanpiirakoita on käytetty hetki uunissa tai vaikka vain mikrossa. Maut tulevat siten paremmin esille.

Tänään oli simppeliä mökkiruokaa, kun oli muutakin puuhaa kuin ruoanlaitto, mutta juuri soppelia vaikka juhannukseksi.

Tuo avokadosalsa (tms.) on kyllä hyvää… myös helpon uunilohen kanssa.

Jos lähikaupan uudet perunat ovat hieman arveluttavia ”uutuudessaan” niin kuin nyt meillä täällä sattui olemaan, niin niistä voi tehdä ”Uusia valkosipuli-kermaperunoita”. Ensin perunat ohuen ohuiksi siivuksi, sekaan yksi pieni valkosipulin kynsi ja loraus ruokakermaa päälle ja uuniin porkkanalastujen (päälle agavesiirappia, suolaa ja persiljaa) ja kesäkurpitsakuutioiden (öljyä, suolaa) kanssa.

 

Jokaviikkoinen soppamme

Kesän lämpöön kylmä kurkkukeitto

Tämän viikon postauksista puuttuu ”Jokaviikkoinen soppamme”.  Niitä alkaa olla jo yli kaksikymmentä, puoli vuotta on pian soppia keitelty ja maisteltu.

Kun keskiviikkona oli kesä, oli väistämätöntä, että tein kurkkukeittoa. Sitä meillä tehdään monta kertaa kesässä. Se on helppoa kahdelle tai kahdellekymmenelle. Se on parasta kun teet aamulla ja tarjoat illansuussa. Maistuu toki seuraavanakin päivänä.

Kahden hengen annos syntyy seuraavista aineksista…

Kurkku-jukurttikeitto

1 kurkku
½ tl suolaa
1 valkosipulin kynsi
1 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
4 dl Bulgarian jukurttia
ruohosipulia

Raasta kurkku, sekoita joukkoon suola ja laita siivilään valumaan.
Silppua valkosipulinkynsi, laita ne kulhon pohjalle, kaada päälle ruokalusikallinen oliiviöljyä ja rouhi mustapippuria. Sekoita 4 dl Bulgarian jukurttia (sen olen monien kokeilujen jälkeen todennut tässä parhaimmaksi, raikkaimmaksi) joukkoon, silppua sekaan ruohosipulia.

Sekoita lopuksi sekaan valunut kurkkumassa ja anna makuuntua jääkaapissa vähintään puolisen tuntia.

Kun tuot keiton tarjolle, sekoita joukkoon muutama jääpala ja oheen silputtua paprikaa ja kurkkua, ehkä sipulia ja krutoneita. Sekä tietysti hyvää leipää.

 

Ja sitten linkki viime kesän ”hittikeittoon” = Kokkolan kurkkukeitto.  Se on hienostuneempi versio tästä samasta asiasta. Suosittelen.

Kurkkukeitto ja muuta hyvää

Jokaviikkoinen soppamme

Astetta parempi sosekeitto – parsakaali & al.

 

Se Parempi Parsakaalikeitto

Kuvassa on ainekset, jotka tarvitaan, – ja sitten lisäksi paketti pinaattia (unohtui kuvatessa… 😉) .

3 salottisipulia
3 valkosipulikynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 parsakaali
1 Rosamunda-peruna
8 dl kana- tai kasvislientä (5 dl  Puljonkia + 3 dl vettä)
1½ dl ruokakermaa
70 g tuore/salaattipinaattia
1 pkt (150 g) vuohenjuustoa
mustapippuria ja suolaa

Kuori, silppua ja kuullota sipuleita öljyssä muutama minuutti. Lisää joukkoon paloiteltu parsakaali (nuput irti, ja varsi kuorittuna palasiksi) ja kuorittu ja kuutioitu peruna. Keitä kypsäksi (n. 15 minuuttia).
Ota kattila liedeltä lisää pinaatti, kerma ja vuohenjuusto ja kuumenna keitto ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi.
Kuumenna keitto, ja halutessasi voit vielä tarjolle laittaessa murustella pinnalle vuohenjuustoa. 

Paras ”tykötarve” olisi sellainen Välimeren maissa yleinen vaalea, sitkeä, rapeakuorinen vaalea leipä, mutta kun sitä ei ollut tarjolla, niin uskokaa pois Tuc-keksit (Sourcream tms.) olivat ihan tolkuttoman hyviä tämän kanssa. (Huomaatteko muuten tuon lusikan; se on yksi niistä ”rekvitisoinneista”, joita näitä ”Jokaviikkoisen sopan” -postauksia varten olen hankkinut (H:gin Stockalta huhtikuussa). Eikä hankinta johtunut vain siitä, että halusin soppakuviin vaihtelua, vaan myös siitä, että yksi soppakuvani, jonka laitoin helmikuun VAT-näyttöön pomppautettiin sen takia, että lusikassa oli ”valaisuvirhe”. Kai huomasitte (kliks)? Mattapintaisessa lusikassa sellainen ei näy. 😀

Joka tapauksessa tämä on oikein hyvä keitto. Sopii kevääseen, kesään, syksyyn. Täyteläinen, runsas. Ja kannattaa tehdä hyvään liemeen (= Puljonki).

Noh, vaikka vaikka keitto ei ollut mitenkään kevyt, meillä oli jälkkäriäkin. Minulla on jo pitkään tehnyt mieli tätä meillä oikein juhlaruokanakin tarjottua ananas-minttu-sokeri-turkkilainen jukurtti -herkkua. Olennaista on, että sekä ananas että minttu ovat tuoreita. Apsullekin maistui. Miksipä ei olisi maistunut. Ohje täällä (LappItalian sivulla 28).

 

Jokaviikkoinen soppamme Oulu Ruoka ja viini

Tällä viikkolla rössypotulle mahdollisuus

Lähtökohta oli tämä: minä en ole syönyt rössypottua vuosikymmeniin, ehkä viimeksi koulussa, ja makumuistoni siitä eivät ole hyviä, mikä on syy sille, etten ole sitä myöskään koskaan edes yrittänyt keittää. Pehtoori sen sijaan on aina pitänyt rössypotusta, erityisesti äitinsä keittämästä, mutta muutoinkin. Kun aloitin tämän Jokaviikkoinen soppamme -projektin, lupasin, että tänä vuonna sen keitän ja syön.

Niinpä tässä kun oltiin anoppilassa käymässä, kysyin anopilta, miten hän soppansa on keittänyt. Ymmärtääkseni olennainen ero tavalliseen on siinä, että anoppi ei käytä pekonia vaan voita, ehkä joskus mukaan savukylkeä (joka ymmärtääkseni kuuluu ”perinteiseen”). Ainesmääriä ja keittoaikoja tms. en saanut, mutta soveltelin. Ja tässä nyt

Minun rössypottuni!
(tästä annoksesta jäi vähän)

6 kiinteää perunaa
150 g rössyä eli veripalttua
4 cm pätkä purjoa
3 rkl voita
8 – 10 dl vettä
½ – 1 tl suolaa
3 + 3 mauste- ja mustapippuria

Kuori, paloittele ja keitä perunat suolavedessä kypsiksi.
Kaada vesi erilliseen astiaan, lisää kattilaan voi, silputtu purjo ja paloiteltu rössy.
Miedolla lämmöllä viitisen minuuttia niin että rössy vähän pehmenee (muttei murene).
Kaada keitinvesi takaisin kattilaan ja kuumenna keitto.

Purjo ei kuulu anopin soppaan, minä halusin vähän sipulin makua, sitten kun en tiennyt että mustia vai maustepippureita ja kuinka paljon, laitoin molempia kolme.

Tämä on varmasti tähänastisista halvin soppa. Olisikohan koko pikku kattilallinen tullut maksamaan kolme euroa. Rössy maksaa seitsemän euroa kiloa, joten mikään luksus-elintarvike se ei ole. Eikä tekemistä voi väittää monimutkaiseksi tai aikaavieväksi.

Koskapa en lopultakaan ollut ihan varma, tulenkohan sittenkään kylläiseksi tästä oululaisesta perinnekeitosta, vaikka kuinka koettaisin taiten sen tehdä ja ennakkoluulottomasti siihen suhtautua, ostin ja laitoin pöytään myös Tositummaa Reissumiestä (lempparileipä nyt) ja pari siivua graavilohta. Ja katoin meille ruoan Huvilaan, jonka tänään sain talven jäljiltä puhtaaksi pestyksi ja ikkunat kirkkaiksi. Useinhan ruoan, kuten viininkin makuun vaikuttavat seura ja miljöö, joten ajattelin, että nyt todellakin annan tälle lapsuuteni inhokkiruoalle mahdollisuuden.

Ja?

Ei se ollut pahaa. Ei ollenkaan. Erityisesti perunat olivat hyviä! 😀 Luulenpa, että juuri tämä anopin tapa käyttää voita pekonin sijaan, oli minulle se ratkaiseva tekijä. Ja se, että rössy oli tuoretta, ei kuivaa, palanutta käppyrää tai pekonirasvaiseen liemeen murentunutta kuten koulussa usein oli.

Pehtoorin kommentti oli, että olisi tätä jo aiemminkin meidän pitkästi yli 30-vuotisen yhteisen keittiötaipaleemme aikana tehdä. Pehtoori otti lisääkin.

Ehkä joskus keitän uudelleenkin. Mutta onhan tässä tänä vuonna vielä seitsemän kuukauden jokaviikkoiset sopat edessä, joten seuraava rössypottupäivä ei ole ihan näköpiirissä. 😉

Rössypottuhan on nimenomaan oululainen perinneruoka, ja sen nimissä Oulusta poismuuttaneet (= Helsinkiin muuttaneet) ovat perustaneet oikein oman rössypottuseuransa. Kirjoitin siitä ja jäseneksi pääsystä lyhyesti viime kesänä (KLIKS), mutta seuran koko 10-vuotishistorian on Oulun murteella oikein hyvin ja hauskasti kirjoittanut Seppo Hentilä. Nythän seura on jo 21-vuotias, ja on ymmärtääkseni edelleen elossa ja voi hyvin. Vaikka muuttaisin Helsinkiin, en ainakaan rössypotun takia seuraan liittyisi. ;D

Jokaviikkoinen soppamme Reseptit Ruoka ja viini

Jokaviikkoinen parsamme, pulla auttaa flunssaan ja palovaroitinten testaus

Tänään keittopäivä. Nyt on koko vuosi syöty ainakin yksi kotitekoinen keitto per viikko ja parsaa ainakin kerran viikossa parin kuukauden ajan. Jokohan tälle sesongille parsa riittäisi? Tänään vielä soppa vihreästä parsasta, sillä äidin keittorepertuaarissa ei ole koko keväänä ollut parsaa. Siksipä keitoksi valikoitui tällainen vähän tuhdimpi, perusparsakeitto.

Parsakeitto (perus)

Valmistusaineet

1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
2 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi
1 rkl vehnäjauhoja
8 dl vettä
1 fondikuppi
nippu vihreää parsaa
100 g tuorejuustoa (ruohosipuli-, yrtti- tms.)

Silppua sipulit ja kuullota ne voin ja oliiviöljyn seoksessa. Sekoita vehnäjauhot hyvin, etteivät paakkuunnu, lisää vesi ja fondi. Anna kiehua pieni tovi ja lisää joukkoon paloiteltu parsa. Kun parsat ovat kypsiä, ota jokaiselle lautaselle nuppu tai pari koristeeksi. Soseuta parsat ja lisää tuorejuusto.

Tästä riittää neljälle alkuruoaksi tai kahdelle keitoksi paahdetun saaristolaisleivän tai paahtoleivän kanssa.

Me nautimme tämän alkuruoaksi, pääruoaksi tein Katin eilen suosittelemaa kikherne-sitruunapastaa. Laitan sen ohjeen joku päivä…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja jälkiruokana meillä oli tänään pullaa. Minulla on pitkään tehnyt mieli pullaa, ja nyt kun flunssan takia en uloskaan oikein viitsinyt lähteä, päätin sitten leipoa. Pullaa ja vieläpä kookospullaa! Minä pidän kookoksesta ihan joka muodossa.

Erinomaisen hyvälle vaikuttivat uudessa Tomi Björckin Australia-kirjassa olevat ”Minkan kookospullat”. Vaimo on antanut ainakin nimensä näille kookospuustisille.

Ohje on suunnilleen peruspullataikinan resepti, mutta maidon tilalle tulee kookoskermaa. Tosin … me oltiin aamulla Pehtoorin kanssa kimpassa kaupassa, enkä silti vaihtanut hänen kärryyn laittamia Alpron cuisene -purkkeja ”oikeaan” kookoskermaan, mutta eipä tuo haitannut. Erinomaisen hyviä tuli cuisinellakin.

Minka´s Coconut Buns

Taikina

1 pkt tuorehiiva
5 dl kookosmaitoa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 kananmuna
13 dl vehnäjauhoja
100 g pehmeää voita

Täyte
100g pehmeää voita
1 dl sokeria
paljon kanelia

Voiteluun käytin kananmunan ja kookosöljyn sekoitusta. Pinnalle raesokeria.

Eikä leipomisessa mitään ihmeellistä; leivotaan ihan kuten tavalliset korvapuustitkin.

Ja toisen kohottamisen jälkeen uunnin 225 C 10 – 12 minuuttia uunista ja pullien koosta riippuen.

Ja sittenpä tapahtui niin, että tämä nuhanenä oli poissa keittiöstä ”studion puolella” (= vierashuone) tekemässä ´set uppia´ päivän ruokakuvauksia varten, ja hieman tuoksuttelin, että onpas toisessa pellillisessä paljon vahvempi pullantuoksu kuin toisessa, ja saman tien palovaroitin antoi kuulua olevansa kunnossa. Eikä siinä vielä kaikki: eka kertaa sain pullaleivonnallani ja ylipäätään millään tavoin aikaiseksi meidän Verisuren-palohälytyksen täydellisen laukeamisen. Oli muuten vakuuttava meteli. Vielä paljon isompi kuin varashälytin-liiketunnistimesta lähtee, vaikka sekin kyllä kuuluu naapureihin asti oikein hyvin.

Olinpa nimittäin laiskuuttani [en hakenut Festasta toista peltiä] latonut pullat leivinpaperin päälle ritilälle, ja tietysti siellä takimmainen kunnolla voinen ja öljyinen puustinen oli kaatunut ja vilahtanut uunin takaseinän ja ritilän välistä uunin pohjalle. Lähti muuten ihan hurjan sankka savu siitä! Sellainen Australian barbeque-fiilis oli käsin kosketeltava tai siis korvia huumaava, silmiä kirvelevä, entistä ahtaammaksi hengittämisen tekevä.

Mutta pullasta tuli hyvää, ihan mahdottoman hyvää. Teen toistekin. Kahdella pellillä.

Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini

Kolmen viikon sopat

Sen aikaa kun en tänään ole viettänyt Apsun kanssa (onneksi kuitenkin monta tuntia!), enkä lenkillä, enkä keittämässä tämän viikkoista soppaamme, olen istunut koneella. Vain pieni osa ajasta on mennyt ensi viikon luentoa tehdessä, ja suurin osa ajasta helpottuneena, tuskaisena, sittenkin menettämistä pelänneenä, kokeilevana, netistä ohjetiedostoja etsien ja virheitä tehden.

Mutta siis sittenkin! Vanha (kymmenvuotias) Tuulestatemmattua on pelastettu ja se jo aukeaa myös täältä uuden webbihotellin kansioista kaikkien nähtäville. Hostingpalvelu.fi -webhotelli on siis ainakin tähän asti osoittautunut toimivammaksi, halvemmaksikin, monipuolisesti tukipalveluja tarjoavaksi kuin entinen!

Reilun viikon pätkä vanhan blogin häntiä on hävinnyt bittiavaruuteen, mutta en nyt jaksa sitä surra. Pikkujuttu siihen nähden, mitä pelkäsin. Osoite on vanha www.satokangas.fi/blogi Yritän ehkä yhdistää tämän jatko-osan siihen, tai oikeastaan toisin päin, mutta katsellaan.

Bloggauskatkon aikana jäin kahden keiton reseptit ja kuvat postailematta, joten laitanpa ne nyt tähän ennen tämänpäiväistä keittoa, joka oli selvästi paras näistä kolmesta. Ensin vaatimattomin ”Kermainen tomaattikeitto”, jolta odotin aika paljon, mutta jäipä kyllä aika pliisuksi. Jos siihen olisi laittanut valkosipulisia-yrttisiä krutoneja tai uunissa rapsakaksi paistettuja prosciutton viipaleita olisi se varmasti petraantunut olennaisesti.

Kermainen tomaatti-basilikakeitto

4 annosta

25 g voita
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
900 g luumutomaatteja
7 dl kasvislientä
1,25 dl kuivaa valkoviiniä
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl basilikanlehtiä
1,5 dl kuohukermaa
suolaa
pippuria

Koristeeksi:
kokonaisia basilikanlehtiä

Kuori ja hienonna sipuli. Pilko tomaatit.
Sulata voi öljyn kanssa isossa paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sipuli ja kuullota sekoitellen 5 min. tai kunnes sipuli on pehmentynyt. Lisää murskattu valkosipuli, tomaatit, liemi, viini ja tomaattipyree. Sekoita hyvin. Mausta suolalla ja pippurilla.
Peitä kattila osin kannella ja anna keiton hautua 20-25 min. ajan, kunnes ainekset ovat pehmeitä ja meheviä.
Siirrä kattila pois levyltä. Lisää basilikanlehdet revittyinä. Kaada keitto tehosekoittimeen ja soseuta. Soseutuksen voit suorittaa myös sauvasekoittimella.
Sekoita kerma keiton joukkoon ja lämmitä keitto varovasti uudelleen. Älä anna keiton kiehahtaa. Koristele keitto tarjoiluvaiheessa kokonaisilla basilikanlehdillä.

Tämän keiton ohje on suoraan Tunnelmallisia makuja -blogista. Olen aika päiviä sitten siihen törmännyt ja pistänyt ohjeen talteen … Taisi kyllä jäädä ainoaksi kerraksi tämä,… minulla on toinenkin tomaattikeitto kokeiltavana joskus myöhemmin.

Viime viikon soppa oli jo makoisampi keitto, joka ehkä on enempi syksyn keitto, mutta myskikurpitsan ovat hyviä näin kevätpuolellakin, joten ei muuta kuin kokeilemaan.  Tähän sitten laitoin sitä prosciuttoa ja olisin ehkä mieluusti maistellut vähän chilisempää soppaa, mutta kun Pehtoori ei oikein tymäkkää chiliä kestä. Tämöisiä keittoja joskus keittelin itselleni duuniin eväskeitoksi. Kattilallisesta riitti moneksi kerraksi.

Myskikurpitsa-chilisoppa

1 myskikurpitsa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
3 rkl oliiviöljyä
½ litraa kanalientä (Puljonki tai fondista)
1 prk ruokakermaa
1 tl suolaa ja pippuria

Pinnalle prosciuttoa

Silppua sipulit ja chili pieneksi, kuori ja pilko kurpitsa. Kuullota sipulit ja chili öljyssä, lisää mukaan kurpitsat ja hauduttele vielä hetki.   Kaada päälle kanaliemi siten, että kurpitsat juuri peittyvät. Lisää suolaa ja mustapippuria. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia, lisää kerma ja soseuta keitto sauvasekoittimella.

Keiton kypsyessä paahda uunissa (225 C) prosciutto-viipaleita muutama minuutti. Murustele niitä keiton pinnalle.

Ja sitten tänään oli keitto nimeltä Pimun kanakeitto. Tämän keiton nimellä on mukava tarina. Käy lukemassa se täältä. KLIKS. Tunnenpa tämän ”Pimun” aika hyvinkin. Terveisiä vaan Turun suuntaan, josta Pena tämän ohjeen minulle tämän soppaprojektin alkumetreillä lähetti. Ja onneksi lähetti. Tästä keitosta tulee meille yksi niistä monista keitoista, joihin tässä reilun neljän kuukauden aikana olen tutustunut.

Pimun kanakeitto

(4 hengelle)

Grillattua broileria q.s. (quantum satis) eli niin paljon kuin edelliseltä päivältä jäi syömättä

avokadoöljyä
1 isohko keltasipuli, kuorittuna ja silputtuna
2 hienoksi hakattua valkosipulinkynttä
3 teelusikallista curryjauhetta
4 dl kuivaa valkoviiniä
3 dl itse keitettyä, siivilöityä kanalientä
1 dl fondista tehtyä kanalientä *
2 porkkanaa, kuorittuna ja kuutioituna
3 perunaa, kuorittuna ja lohkottuna
mausteeksi suolaa ja pippuria
3 dl vispikermaa
suurusteeksi Maizenaa (vaalean kastikkeen)
1 nippu tuoretta korianteria

Valmistus:

Kuumenna öljyä paksupohjaisessa kattilassa. Kuullota siinä sipuli ja valkosipuli mutta älä päästä ruskistumaan. Lisää curryjauho ja sekoita. Lisää viini, kanaliemet ja anna kiehahtaa. Lisää porkkanat ja perunalohkot ja keittele n. 10 minuuttia. Mausta ja lisää mahdollisesti eilisestä jääneet kananpalat ja vispikerma. Anna taas kiehahtaa. Suurusta sopivaksi Maizenalla ja lisää puolet karkeaksi silputusta korianterista. Sekoita. Tarjoile keitto koristettuna tuoreella korianterisilpulla.

* Fondista valmistetaan lientä suhteella 1,5 rkl fondia + 5 dl vettä. Eli tippa ja loraus.

Tein melko tarkkaan tuon ohjeen mukaan, ainoa vaan että vapulta oli jäänyt vain kolmisen desiä valkkaria ja kermaa taisi sitäkin olla vähän vähemmän kuin ohjeessa. Mainio keitto; eilen söimme kaupasta ostetun valmiin broilerin rintapalat, ja loput riivin ”keittolihoiksi” ja keitin luista liemen. Tulihan tästä mahtavan täyteläistä. Korianteria ei vielä lumen alta yrttipenkistä puske, eikä sitä ollut merkitty kauppalappuunkaan, mutta en tiedä tarviiko tämä edes välttämättä. Ihana kermainen curryn maku oli todella mieluisa ja makoisa.

Sopan voimalla jaksettiin sitten Apsun kanssa saippuakuplia pihalla puhallella ja kaivaa krookuksia metsän reunan vanhasta kukkapenkistä esiin…

Jokaviikkoinen soppamme Lappi Ruoka ja viini

Mökkiviikolla porokeittoa

Runsaahkoiden lumitöiden, mökille kunnolla asettautumisen ja rantasaunan jälkeen oli illansuussa aika istahtaa mökin ruokapöytään. Tänään oli soppapäivä! Uusi soppa meidän ruokapöydässä. Mutta tulee jäämään listalle! Madekeiton ja borssikeiton kanssa on nyt kärkikolmikossa kun soppia on yli tusina testailtu ja postailtu.

On alkuruokakeitoksi turhan tuhti, mutta erinomainen ulkoilupäivän ja talven ruokaisa keitto, jonka oheen luomu-ruisreikäleipä suolakiteiden kanssa sopii erinomaisen hyvin.

Porokeittojahan on monenlaisia, on lihakeittoa, poroliemikeittoa, koparakeittoa ja luikkuvelliä, muiden muassa. Koparakeitto? – Sitä en ole maistanut, enkä haluakaan. Olen kerran ollut mökissä, jossa koparakeitto oli liedellä kypsymässä, ja totta totisesti ei näky eikä tuoksu (haju!) ollut houkutteleva. Koparakeitto tehdään poron sorkista. Ei ole minun ruokani. Enkä ole koskaan syönyt luikkuvelliäkään: se tehdään poron ydinluusta. Luikkuvelliin luikut halkaistaan rautapataan, lisätään vettä ja riisiä tai ohraryyniä, sitten suurustetaan ja lopuksi vielä maitoa. Tässä kohtaa olen kyllä ennakkoluuloinen.

Ennen äsken syötyä poro-juustokeittoa paras porokeitto on ollut kermainen korvasieni-savuporokeitto, jota on Oulussa Sokeri-Jussissa ollut listoilla ja monissa Lapin ravintoloissa, joskus olen tehnyt itsekin, mutta nyt on uusi ihan mahdottoman hyvä porosoppa reseptikansiossa.

Klikkaamalla kuvat isommiksi,
näet pohjoisen valon ja herkullisen keiton kunnolla. 😉 

Poro-(leipä)juustokeitto

400 g poronkäristyslihaa
2        sipulia silppuna
2 rkl  voita
1 pkt  kylmäsavuporo Koskenlaskijaa
1½ l  lihalientä fondista
5        isohkoa perunaa kuutioina
4 rkl  raastettua parmesaania
5        katajanmarjaa
mustapippuria
soijaa
leipäjuustoa (oman maun mukaan)
persiljaa
voita

Sulata käristysliha kuumassa padassa. Lisää silputtu sipuli ja voi ja kypsyttele, kunnes liha on ruskistunut ja sipuli kuullottunut. Anna hautua miedolla lämmöllä puolisen tuntia välillä sekoitellen.

Lisää lihaliemi ja sulata juusto liemeen. Lisää kuutioidut perunat, parmesaaniraaste, katajanmarjat, soijaa ja mustapippuria. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes perunat ovat kypsyneet. Se tuoksuu ihanalle jo tässä vaiheessa.

Ripottele kuutioitu leipäjuusto sekä persiljasilppu keiton päälle. Niitä voi kyllä sekoitella keiton joukkoon kypsentämisen loppuvaiheessa.

Annoksesta riittää neljälle, – jos hyvin käy. 😉



Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä Ruoka ja viini

Fenkolikeitto de luxe ja pääsiäisviinejä

Tämän viikon soppapäivä olikin vasta eilen, eikä tiistaina kuten usein. Eikä ihan minkä tahansa keitto eilen ollutkaan: Veskuyks posteili ohjeen ”Kermaiseen fenkolikeittoon” ja minähän sitten päätin, että tarjoan sitä viinikerhon tullessa meille maisteluun ja rustiikille illalliselle. Eipä ollut ihan loppuun asti mietitty valinta: keitto kun on sellainen monesta koottava versio, niin maisteluillassa yhdeksälle sen tarjolle saaminen ei ollut ihan simppeleinpiä juttuja. Ja jäipi mm. kuva valmiista keitosta ottamatta. Mutta teen varmaan aika pian uudelleen joten silloin sitten kuviakin.

Veskun ohje on pieni novelli, ja sen perusteellisuus on vertaansa vailla (tämän postauksen lopussa), mutta toisaalta siinä ei ollut mitenkään tarkkoja ainesmääriä, että oli itse sävellettävä. Niinpä kirjoitan tähän siten kuin minä tein – tästä annoksesta riitti pienet alkuruokakeitot yhdeksälle.

Fenkolikeitto de Luxe

5 fenkolia
10 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
3 rkl voita
3,3 dl kuohukermaa

1–2 dl jälkiruokaviiniä
5 viipaletta saaristolaisleipää
oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
prosciuttoa

Leikkaa fenkolin uloimpien kerroksista pieniä noppia suunnilleen ruokalusikallinen/lautanen ja laita pieneen kattilaan. Siivuta loppu fenkoli ohuiksi siivuiksi, samoin salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota ne voissa pehmeiksi ja lisää sitten kerma. Suolaa 1 tl ja valkopippuria – sopivasti. Jatka keittämistä ainakin parikymmentä minuuttia ja sitten sauvasekoittimella samettiseksi.

Keitä fenkolinopat jälkiruokaviinissä pehmeiksi , al dente. Nosta sivuun ja valuta.

Levitä prosciuttosiivut leivinpaperin päälle uunipellille ja käytä niitä muutama minuutti 200-asteisessa uunissa jotta niitä tulee rapeita.

Paista fenkolinopat voissa makeiksi. Ja toisessa pannussa saaristolaisleivät crostineiksi: oliiviöljyyn valkosipulia ja pieniksi kuutioiksi leikatut leipäpalat.

Paistinpannu numero yksi, voita, aiemmin pilkotut fenkolinopat paistumaan, nakellen ja paiskoen kuten Oliverin Jammie telekkarissa. Karkki pinta kantille kuin kantille.

Kuumenna keitto, mausta (suolaa, pippuria, ehkä sitruunamehua tai tilkka valkoviiniä) ja pyöräytä vielä pamixilla.

Kokoa keitto lämpimille lautasille, keiton päälle sauternes-viinissä keitetyt, pannulla voissa paistetut fenkolinopat ja saaristolaisleipäkuutiot. Oheen uunissa paahdettua parmankinkkua.

Eilisistä viineistä  vielä sananen …

Eiliseltä jäi ´tilkka´ Sagrado-viiniä (kuten myös niitä ylikypsiä toscanalaisia 🙁 ) ja maistoin sitä ihan yksikseen, ilman verrokkeja ja ilman ruokaa, ja kyllähän se oli erinomaisen hyvää. Pehmeää, tanniineiltaan pyöristynyttä, lämpimässä kasvaneista rypäleistä melkein vuosikymmenen kypsynyttä syvänväristä punaviiniä. Sitä ei taida enää kovin paljon olla Alkon myymälöissä, joten nyt hamstraamaan pääsiäistä varten.

Eilisen viininmaistelun tuloksena todetttiin, että kaikki neljä portugalilaista sopivat pääsiäisen ruokapöytään, mikäli siellä on lammasta tai karitsaa, tai jotain mausteista lihapataa tai vaikka kovien, voimakkaiden juustojen oheen. Italialaisista kaksi oli kesällä 2010 Toscanasta Montepulcianosta roudattuja. Ja minä olen niin odottanut sopivaa hetkeä niiden korkkaamiseksi: eikä ollut ensimmäinen kerta kun olen jemmannut jotain (nimenomaan Biondi-Sandi) hienoa viiniä liian kauan. Oli jo ”yli”. 🙁

Siis tämän maaottelun Portugali voitti ihan selkeästi.

~~~~~~~~~~~~

Veksuyks omin sanoin keitostaan…

 

Fenkolista ne paksuimmat ”soirot” irti, kuutioiksi. Pieniksi nopiksi. Sivuun.
Loput tai puolet, riippuen kuinka paljon tekee – fenkolia ohuiksi slaisseiksi. Oikein ohuiksi. Salottisipulia samoin. Salottisipulin määrä kaiketi sopeva jos 1/3 fenkolin määrästä.
Kattilaan voita, niin että tirahtaa vaahdoksi, slaisseiksi hienonnetut salottisipulit perään, fenkolit kohta kans. Raasta päälle valkosipulin kynsi-kaksi hienona. Paistellen pehmiäksi, ei kuitenkaan niin, että ruskistuu. Onko se se ”kullan sävyinen?”

Em. törsteet kattilassa kun pehemenny, niin kermaa perään, niin että peittyy. Suolaa ja valkopippuria aluksi hieman. Jatketaan maustamista myöhemmin. Keitellen hiljaa, että pehmenee.
Siinä sivussa toiseen kattilaan aluksi pilkotut fenkolinopat, makeaa sauternes-viiniä päälle, niin että peittyy. Pikkunen kattila näppärä, niin ei tarvi holovata tätä makiaa sauternesia aivan pölijänä. Ei sillä että sitä juuri juoda viitsisi, mutta suhteellisen arvokas viini hankittavaksi ruoanlaittokäyttöön, juuri samaisesta syystä ei jälkiruokaviinien ystävälle (hankittavaksi.)

Näitä noppia ei tarvitse olla paljon, reilu ruokalusikallinen per annos. Keitä hiljolleen sauternes-viinissä pehemiäksi, muttei ylikypsäksi mössöksi. Napakan kypsäksi. nappaa sivvuun että jähtyy. Viinin voi kattilasta kaataa pois.

Isossa kattilassa kun kerma on keittänyt salottisipulit, valkosipulit ja fenkolit pehemiäksi, törräytä sauvasekottimella aivan hienoksi. Kökköjä ei jää, jos ainekset on keittyneet pehmeiksi.

Uuniin passeli 175-200 ylä- tai grillivastuksella, parmankinkkusiivut uuniin paahtumaan mahtavan rapsakoiksi. Ei vaadi montaa minnuutia. Voi nostaa jähtymään, uuni nollille ja kuumaan uuniin ne hienoimmat syvät keittolautaset lämpiämään.

Paistinpannu numero yksi, voita, aiemmin pilkotut fenkolinopat paistumaan, nakellen ja paiskoen kuten Oliverin Jammie telekkarissa. Karkki pinta kantille kuin kantille.

Paistinpannu numero kaksi, kuutioi saaristolaisleipää samanmoisiksi kuutioiksi, kuin aiemmat fenkolinopat. Pannuun oliiviöljyä, pari liskuun painettua valkosipulia niin, että öljy maustuu. Saaristolaisnopat perään – paista leipäkuutiot rapsakoiksi – mukava valkosipulilla maustunut oliiviöljy kun imeytyy rapsakoihin saaristolaisleipäkuutioihin – on hyvvää!

Tässä vaiheessa vielä maista ja mausta keittoa kattilassa. Huomaat sen kaipaavan jotain. Maustan sitruunasta puristetusta mehusta, suolaa ja pippuria myllystä – jos kaipaa. Törräytä sauvamallin sekottimella vielä hienoksi, sekaisin, pinta vaahdoksi.

Kokoa: uunista kuuma, syvä lautanen, pohjalle keittoa kattilan pohjalta, päälle vaahtoa pinnalta, ripottele keiton päälle sauternes-viinissä keitetyt, pannulla voissa paistetut fenkolinopat, samoin ne rapsakat saaristolaisleipäkuutiot. Kylkeen yksi rapsakka slaissi uunissa paahdettua parmankinkkua.

 

Jokaviikkoinen soppamme

Jokaviikkoinen soppa fenkolista

Olisi ollut mahdollisuus rössypotullekin tänään, sillä olin aamupäivän keittiössä, jossa tehtiin (mm.) rössypottua. Vaikka tiistai on meillä nykyisin soppapäivä, jätin kuitenkin väliin. Keskityin kuvaamaan teatteriravintolan keittiömestaria työssään.

Ja oli kyllä mukava nähdä sekin, miten lounasravintolassa aamupäivän hommat hoidellaan. Oli oikein mukava kuvauskeikka.

Ja sitten kotona tein meille fenkolikeittoa. Fenkolin aniksinen, raikas maku soveltuu minun mielestäni erinomaisen hyvin hyvän pihvin oheen, voissa haudutettuna ja hunajalla karamellisoituna, mutta myös fenkolikeitto on maistunut. Tämän (Vapun reseptit -kirjan) ohjeen mukaan tein syksylläkin, eikä se näin kevättalvellakaan ollut yhtään huonompaa. Söimme melkein kaiken kaksistaan, vaikka olin tehnyt oheen (pakastimen ja jääkaapin keräilyeristä oheen pieniä voitaikinahärpäkkeitä).

Voitaikina palasten päälle pestoa, aurinkokuivattuja tomaatteja, parmesaaniraastetta ja peperoni-siivuja, ja sipulirengasversioitakin oli.

Tämä on sellainen ”keep it simple” -keitto. Ensi viikon perjantaina taidan tehdä sitä Veskun gourmet-versiota. Silloin meille tulee viinikerho, ja olen luvannut tarjota jotain ruokaa. Mutta sitä ennen ehtii tapahtua vielä paljon.

Fenkolikeitto

2 salottisipulia
2 tuoretta fenkolia
1 rkl voita
1 ½ dl valkoviiniä
½ l kanalientä (kuutiosta tai itse tehtyä)
2 ½ dl ruokakermaa
suolaa ja mustapippuri

Silppua sipulit pieneksi ja leikkaa pestyt fenkolit viipaleiksi.

Laita voi kattilan pohjalle ja freesaa sipulisilppua hetki. Lisää fenkolit ja jatka kuullottamista. Kaada sekaan valkoviini ja anna kiehahtaa. Kaada sekaan kanaliemi. Odota, että keitto alkaa kiehua ja laske lämpöä niin, että se kiehuu hiljalleen.

Anna porista noin vartin verran, että fenkolit ovat kypsiä. Lisää kerma ja sekoita sileäksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Mausta keitto suolalla ja pippurilla.

Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä

Sipuli-pancettakeiton vuoro

Sipuli on ihanaa. Käytän paljon monenlaisia sipuleita: puna-, kelta-, valko-, kevät- ruoho-, salotti-, pikku-, kesä-, purjo-, hopea-, kepa, banaanisalotti-, hillo-, onpas noita!

Muistan kun kotoa muutettuani kävimme Pehtoorin kanssa joskus (yhteen aikaan lähes joka sunnuntai) äidin luona syömässä, ja siellä oli pari vakioruokaa ylitse muiden: currykana ja jauheliha-sipulipihvit. Äiti paistoi pannulla paistijauhelihasta isoja, pari senttiä korkeita pihvejä, jotka loppukypsensi uunissa ja sillä aikaa paistoi isolla pannulla voissa sipulirenkaita isoiksi, ruskeiksi keoiksi pihvien päälle. Että ne olivat hyviä.

Jokaviikkoinen soppamme! 

Paistetut sipulirenkaan maksapihvin päällä ovat tietysti klassikko, mutta kyllä meillä on jo ennen tätä uutta soppabuumia aika usein ollut ranskalaista sipulikeittoa, joka on lempeää, paksua, täyttävää, ihanaa talviruokaa. Niinpä Sadun lähetettyä sipuli-pancettakeiton reseptin ajattelin heti, että nyt tulee Italia – Ranska maaottelu.

Sipuli-pancettakeitto oli minulle uusi tuttavuus, joten siksikin mahdottoman mielelläni sen halusin kokeilla.

Sipuli-pancettakeitto

4 annosta

100 g pancettaa* tai pekonisiivuja, joista on poistettu näkyvä rasva, leikattuna 1 cm:n kokoisiksi paloiksi
2 rkl ekstraneitsytoliiviöljyä
700 g sipulia ohuina siivuina
litra kanalientä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
6 tuoretta basilikanlehteä revittynä
4 rkl vastaraastettua parmesaania

    • Paista pancettaa tai pekonia suuressa kattilassa keskilämmöllä pari minuuttia koko ajan käännellen. Kaada joukkoon oliiviöljy ja sipuli ja sekoita ainekset yhteen. Pienennä lämpöä ja paista 20 minuuttia, kunnes sipulit ovat kauniin kullanruskeita.
    • Kun sipulit ovat saaneet väriä, kaada joukkoon kanaliemi ja tomaattimurska. Mausta suolalla ja pippurilla ja kuumenna kiehuvaksi. Pienennä lämpöä, peitä kattila osittain kannella ja anna keiton hautua 30 minuuttia silloin tällöin sekoittaen.
    • Lisää basilika juuri ennen tarjoilua ja tarkista maku. Koristele annokset parmesaaniraasteella ja tarjoile kuumana.

(* Pancetta on italialainen vastine, tosin maustettu, pekonille. Sitä ei juuri erikoisherkkukauppojen ulkopuolelta tahdo saada. )

 

Hyväähän tästä tuli. Paljon kevyempää kuin tuhti ranskalainen serkkunsa, melkein kesäinen keitto, vaikka vähensin liemen määrää (alkup. 1,3 l). Vaikka italialainen keittiö on paljon lähempänä sydäntäni, tai siis vatsaa, kuin ranskalainen, niin tällä kertaa Ranska kyllä voitti. Mikä ei tarkoita etteikö tätäkin tehdä meillä toistekin.

 

 

Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä

Makkarasoppaa tällä viikolla

Tänään oli makkasoppapäivä. Enkä muista milloin meillä olisi ollut edellisen kerran. Lepolandian väki tämän vinkkasi silloin kun kyselin uusien keittoreseptien perään. Ja todellakin: tämä on jotain ihan muuta kuin lapsuuden HK:n sinisestä tehty ”makkarapotut”. Ohjeen alkuperäisversio on maku.fi-sivustolta, ja siitä suoraan puolittelin annoksen, ja silti tästä jäi pakkaseen kahdeksikin kerraksi.

Puutarhurin makkarakeitto (via Lepolandia)

1 l vettä
4 isoa perunaa
2 porkkanaa
pala lanttua
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
100 g pekonia
1 pkt Grilli-Balkania
2 rkl lihaliemifondia
1 prk yrtti-tomaattimurskaa
puolikas Musta Pekka -juustoa
tuoretta timjamia

Kuori ja pilko perunat, porkkanat ja lanttu. Silppua sipulia ja kuutioi kesäkurpitsa. Pilko pekoni ja makkarat.

Laita kiehuvaan veteen perunat, porkkanat ja lanttu, lisää tomaattimurska ja lihaliemifondia. Paista pannulla voissa sipulit, makkara sekä pekonipalat ja lisää ne keittoon. Keittämisen loppuvaiheessa  lisää mukaan kesäkurpitsanpalat sekä Musta Pekka -juusto. Viimeiseksi tuore timjami.

Tämä oli jo kymmenes keitto, ja kyllä me on todettu projekti hyväksi. Jos haluat hakea jonkun noista (tai mitä tahansa tästä blogista) niin oikealla olevaan HAE-laatikkoon vain teksti ja resepti löytyy…

Ruoasta puheenollen: viikonlopuksi on jo kaksi juhlamenua suunniteltuna, raaka-aineet hankittu, valmisteluja tehty, ja arvaatteko mitä? – On hiihtolomaviikko, ja vaikka meillä ei ole (enää) matkalle lähtöä, häiritsee huominen lentoliikennettä koskeva lakko taas kerran meitäkin!

Tyär kavereineen kun oli tulossa huomenna viikonlopuksi Ouluun, ja – hitto!!! – tietysti juuri tällä kertaa Finskillä, joka on perunut mm. iltapäivälennon Hki – Oulu. Juuri tänä viikonloppuna kun Miniälläkin on vapaat illat, kun minulla ei ole koulua, kun tyär ja kaverinsa saivat järjestyksi siten, että pääsevät lähtemään jo aiemmin töistä, että olisivat ajoissa Rantapellossa: olisi syöty yhdessä, tyär olisi nähnyt kummipoikaansa (Aapelia), mutta nope! Hiton lakko!

Tulevat sitten – onneksi edes – junalla, mutta ovat niin myöhään Oulussa, että pikkuperhe, joka menee huomenna jo kuuden jälkeen töihin ja Aapeli toiseen mummolaan, eivät kyllä enää mihinkään illalliselle voi tulla. Sentään lauantaina näkevät kuitenkin. Ja ihana, että tulevat, vaikka sitten junalla!!

Historiaa Italia Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini

Laskiaistiistain soppa: ribollita, per favor

Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Ja laskiaisesta alkaa paasto. Pääsiäisen ajankohdan puolestaan määrittää niin sanottu ”pääsiäissääntö”, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan kuuluu näin: pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai. Tänä vuonna se tarkoittaa pääsiäisen ”venymistä” huhtikuun puoliväliin, ja siksipä laskiainen on nyt näin myöhään; niinkin myöhään kuin Kalevalan päivänä, helmikuun viimeisenä.

Ja laskiaisen ruokana on Suomessa perinteisesti ollut hernesoppa ja laskiaispullat (niiden historiasta kerroin täällä).

Hernesoppaa en nyt kuitenkaan halunnut ryhtyä keittelemään, enkä syömään 🙂 , vaan vähän oikaisin ja – yllätys, yllätys – valitsin italialaisen, tarkemmin ottaen toscanalaisen papukeiton, ribollitan, tämän viikon jokaviikkoiseksi sopaksemme. Semminkin kun sen väri sopii kuvakollaasiini paremmin. 😀

klikkaamalla kuvat suurenevat

Ribollita tarkoittaa ”uudelleen keitetty” ja yhden hyllyssäni olevan keittokirjan (Maggie Beer & Stephanie Alexander, Toscanalainen keittiö, tarinoilla höystettyjä ruokaohjeita) mukaan ribollita on ”lämmitettyä minestronea, johon on lisätty leipää, jolloin siitä on saatu ruokaisampaa”. Minestrone on minusta kyllä ihan eri soppa kuin ribollita. Ribollita on ensisijaisesti papusoppa ja kaalisoppa, mitä minestrone todellakaan ei ole.

Italia-keittokirjoja minulla on jos vaikka ja kuinka, on Ellaa, Jamieta, Sikkeä, Kolmea tenoria, Saku Tuomista ja on Leslie Forbesia (ehkä mieluisin). On italialaisia, on suomalaisia, on käännöksiä, uusia ja vanhoja (eikä kuvassa edes kaikki), mutta lopultakin aika harvassa noista oli ribollitan ohjetta. Niinpä taas keittelin oman version. Ja sellainen ribollita oikeasti – ihan kuten minestronekin – Italiassa onkin: jokainen tekee omanlaisensa.

Ribollita kuuluu ”cucina poveraan” ~ kansankeittiöön, köyhään keittiöön, talonpoikaiskeittiöön. Ihan aitoon kuuluisi kai käyttää ´cavolo neroa´ eli mustaa kaalta, jota meidänkin marketissa aina joskus on, mutta ei nyt, joten vaihdoin sen tilalle lehtikaalin.

Ja tyydyin käyttämään purkkipapuja, liottamalla kuivista voisi tulla vielä parempaa, mutta kyllä tämä pikaversiokin pakkaspäivänä nälän hyvin vei.

Ribollita
(tästä riittää monelle 4 – 6)

Ainekset

1 prk valkoisia papuja
2 punasipulia
2 valkosipulinkynttä
2 varsisellerin vartta
2 porkkanaa
1 pss (200 g) lehtikaalta
oliiviöljyä
2 tl suolaa
mustapippuria
(peperoncinoa)
1 prk tomaattimursketta
5 – 6 dl kasvislientä (fondista tai Puljonki)
kuivahtanutta rustiikki- tai paesano-leipää, patonkia tms.

Pilko sipulit, porkkanat ja varsiselleri, ja laita ne kuullottumaan oliiviöljyyn kattilaan. Sekoita joukkoon tomaattimurske, pavut ja hetken kuluttua silputtu lehtikaali.

Keitä hiljaisella lämmöllä parikymmentä minuuttia. Jos keitosta on tulossa muhennos tai pata, lisää kasvislientä.

Lisää lopuksi leipäkuutiot ja hauduta vielä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla ja halutessasi ripauksella pereroncinoa tai chiliä ja ennen tarjolle viemistä lisää ribollitaan pieni loraus hyvää oliiviöljyä: se tekee keitosta kauniin kiiltävän ja samettisen. Ja anna keiton tovi jäähtyä, liian kuumana maut eivät pääse oikeuksiinsa.

Jos talossa on chiantia, vieraita tai viikonloppu, tai jollei teillä on olla reissun jälkeisellä viinittömällä viikolla niin kuin täällä, niin tämän kanssa ehdottomasti lasillinen tai kaksi hyvää chiantia kuuluu asiaan. Parmesan-lastut ovat ”cucina poverassa” luksusta, mutta kyllä niitäkin voisin suositella. Ainakin ”kuvausteknisesti” ne olivat tärkeitä. 😉

Tämä oli nyt yhdeksäs soppa tässä sarjassa. Ei yllä kärkikolmikkoon, mutta arkikeittona, hernekeiton korvikkeena ja vaihtoehtona, puoltaa paikkansa.

Bon Appetito, amici! 



Jokaviikkoinen soppamme

Jokaviikkoinen soppamme etelän tunnelmissa – sakea katkarapukeitto

Että ruoka ei unohtuisi! Jokaviikkoinen soppamme!

Tänään oli siinä ja siinä, että tarjoanko pikkuperheelle sapuskaa, sillä kotiuduimme viime yönä vasta kahden jälkeen… että viitsisinkö?

Oli kuitenkin hyvä ja tarpeen nousta kahdeksan tietämissä pakkasaamuun, jotta päästäisiin taas kotimaan ja arjen rytmiin. Paluurutiinit (laukkujen purku, lähipiirin ”check”, kauppa, pyykki, lenkki, hammaslääkäriajan varaaminen, posti, kuvien (1600) lataaminen koneelle etc.), mutta nykyisin uutena kotiinpaluujuttuna on, että Aapelia olisi ilo nähdä. Ja ”Jokaviikkoinen soppamme”! Siispä kutsu pojalle perheineen tulla sunnuntaipäivälliselle.

Laskiaissunnuntaina olisi ollut papukeiton aika, mutta …

Vielä etelämaalaisissa tunnelmissa, vielä äyriäisten maussa pysyäkseni tein alkuruoaksi katkarapukeiton, jonka pohjaidea on vanhassa Hesarin ”Ruokatorstain” ohjeessa, mutta jota olen itse mukaillut ihan omanlaisekseni. Tämä on enempi kevään keitto, ehkä pääsiäis- tai vappupöytään tai kesällä illan lopun kevyt päätös, mutta nyt meidän ruokavuodessa tämän paikka oli tänään. (Ohjeen Puljonki-liemiin palaan tässä joku viikko.)

Katkarapukeitto (neljälle)

1 sipuli
1 porkkana
1 fenkoli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
½ l Puljonki-kalalientä (tai vastaava määrä nestettä kala/äyriäisfondista)
1 prk Campbell-tomaattikeittoa
1 dl valkoviiniä
1 dl kuohukermaa
tilliä, ruohosipulia
suolaa, valkopippuria (ripaus peperoncinoa)
katkarapuja, paljon (500 g)

Pilko kasvikset nopan kokoisiksi kuutioiksi. Kuullota ne hyvin voissa. Ripottele päälle vehnäjauhot, ja lisää kalaliemi. Anna kypsyä kymmenisen minuuttia, lisää tomaattikeitto, valkoviini ja jatka keittämistä miedolla lämmöllä, kunnes keitto sakenee. Lisää loppuvaiheessa kerma ja koristeeksi tilliä ja ruohosipulia. (Tähän asti voit tehdä valmiiksi odottamaan syöjiä).

Aivan lopuksi lisää keittoon puolet katkaravuista ja kuumenna nopeasti, ja sitten laita loput ravut keiton pinnalle ja vie tarjolle.

Oheen bruchettaa, ja lasillinen hyvää valkoviiniä, niin ei edes kunnolla huomaa palanneensa kotiin. 😉 Semminkin kun iltapäivällä paistoi aurinko!

Jokaviikkoinen soppamme

Madekeitto – jokaviikkoinen soppamme on hyväksi!

On aikaa – hetkinen – liki pari vuosikymmentä vuotta, kun olimme Pehtoorin kanssa Helsingin (nyt jo edesmenneessä) Havis Amandassa syömässä ja silloin oli juuri ilmestynyt ”Havis Amanda. Merenneidon kalaherkut” -keittokirja, jonka Pehtoori osti kotiin – joko minun keittokirjojen keräilijän iloksi tai sitten toiveenaan saada kalaherkkuja kotonakin. Joka tapauksessa: kirjan moni ohje on kokeiltu, mutta ´Herra varjelkoon´, että olisin edes kunnolla avannut sen sivun, jossa on madekeiton ohje!

Aika ennakkoluulottomana ruokakokeilijana/maistajana olen itseäni pitänyt, mutta madekeitto ei todellakaan ole ollut kokkauslistallani. Lapsuudenkodissani se oli iskän herkkua, erityisesti hänen herkkuaan oli keiton päälle laitettu maksa, jonka päälle pentuna ymmärsin vielä vähemmän kuin valkoisen, aneemisen näköisen jokatalvisen ´pakkopullakeiton´.

No mutta: tämä ”Jokaviikkoinen soppamme” -projekti liki velvoitti helmikuussa kokeilemaan kauan kartettua madekeittoa. Niinpä tänään aamulla ennen asioille ja äidin luo lähtöä soitin Kauppahalliin, kysyin kalakauppiaalta (Pehtoorin veljen vaimolta, kälykseltäni) Minnalta, onko madetta ja voisiko hän sen nylkeä ja fileoidakin valmiiksi. Enhän minä nyt sentään ihan alusta uskalla tätä ryhtyä tekemään!

Ja kuten tavallista, homma hoitui, kävin kalan ruodot, maksan ja fileen hallista hakemassa. Ja kun kysyin, niin kyllä, kyllä tällainen luksus-palvelu hoituu kaikille muillekin asiakkaille, – ei tarvitse olla sukulainen. 😀 Suosittelen.

Varmuuden vuoksi ostin hallista Jaanan puodista ruisleipää, enemmänkin kuin mitä ohje [alla] vaatii. — Ihan vaan siltä varalta, ettei soppa maistuisikaan: olisipa sitten edes erinomaisen hyvää leipää. Tuo Jaanan ruisvarrasleipä on sellaista ihanan ohutta, ”nitkuteltavaa”, pikkuisen sitkeää, sopivan rukiista, madesoppaan ja sopalle, ja moneen muuhun erinomaisen hyvää leipää.

Kunhan ehdin kotiin, oli aika ottaa Havis Amanda -keittokirja esiin ja ryhtyä sopan keittoon.

Todella kermainen madekeitto 

kokonainen made
2 sipulia
6-8 perunaa
3 rkl voita
5 dl madelientä
2 dl ruokakermaa
suolaa
5 kpl kokonaisia maustepippureita
runsaasti hienonnettua tilliä
ruisleipää

Madeliemi:
mateen ruotoja
6 dl vettä
1 sipuli
½ purjoa
1 palsternakka
1 porkkana
laakerinlehti
suolaa
maustepippuria

Keitä ensin madeliemi. Laita ruodot kattilaan, kaada vettä päälle niin, että ruodot peittyvät. Lisää kuoritut ja pilkotut kasvikset ja laakerinlehti. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä liemi ja siivilöi. Leikkaa fileet kuutioiksi, hienonna toinen sipuli ja leikkaa kuoritut perunat lohkoiksi.

Hauduta sipulia ja perunoita rasvassa muutama minuutti (minulla ehtivät jopa vähän ruskistua mikä ei välttämättä ollut huono asia).

Kaada joukkoon madeliemi ja hauduta perunat kypsiksi. Lisää kerma, madekuutiot ja kiehauta keitto. Mausta suolalla ja maustepippurilla ja lisää tilli. Ripottele lopuksi keittoon paahdettuja ruisleipäkuutioita ja päälle raakaa hienonnettua sipulia.

Paistoin maksan nopeasti erikseen voissa, viipaloin ja asettelin keiton päälle; ihan karkkia oli se. Iskälle terveiset!

Sain eilen vinkin, että maksan voisi paistaa käärittynä prosciuttoon ja tarjota vaikka ennen keittoa tai ohessa, – ehkäpä ensi vuonna teenkin niin. Niinhän se on, että tästä tuli meidän jokavuotinen helmikuun ruoka blinien oheen. Miksi juuri helmikuun? Koskapä äitini tietää (~ on kuullut, oppinut) että helmikuun jälkeen made painuu alemmas, mutaan, ja alkaa sen vuoksi maistuakin mudalle… Tiedä häntä, mutta kyllähän madetta helmikuun ruokana on kautta maailman sivu pidetty.  Tästähän voisi tulla perinteinen ystävänpäivä ruoka meillä — (BTW: Ystävänpäivän historian juurista ja historiasta kirjoittelin viime vuonna näin.)

Keittokirjassa sopan oheen suositeltiin valkoista burgunderia, mutta sellaistahan meillä ei jemmassa ollut, joten ihan kuvausrekvisiitaksi avasin pikkupullon Kloster Eberbachin Rieslingiä (2015) – eikä valittamista! Hedelmäinen, raikas mutta täyteläinen. Ainakin meidän makuun sopi oikein hyvin… Näin lomatiistaina.

Italia Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä Ruoka ja viini

Viikon soppa – italialainen minestrone

Minun on tunnustettava – olen käyttänyt Knorrin minestrone -pussikeittoja – jopa säännöllisesti useamman vuoden ajan. Kun ennen ylioppilaskirjoituksia muutin pois kotikotoa, muutin omilleni, niin useimmiten söin koululla, sittemmin OKL:n opiskelijaruokalassa ja Hilikussa, ja välillä kävin kotikotonakin syömässä. Mutta aika usein koetin kokkailla itsekin. Ja silloin yksi vakkarisapuskoista oli Knorrin Minestrone, jonka sekaan pilkoin HK:n nakkeja. Voi tätä soveltamisen loputonta riemua jo silloin!

No mutta eipä tässä enempää pimeästä menneisyydestäni, vaan nyt on ”Jokaviikkoinen soppamme” -sarjan ensimmäisen italialaisen keiton vuoro, per favor. Eikä minkä tahansa keiton, vaan keittojen keiton: minestrone. Eikä tehdä pussikeitosta.

Tein keittoa viime viikolla systerin luona – taas yksi influenssapotilas, joka sai influenssan rokotteesta huolimatta – ja jäimme pohtimaan, mistä nimi ´minestrone´ oikein tulee. Sisareni on suorittanut italian kielen yliopistollisen kielikokeen ja kun aikamme surffailimme pääsimme lopputulemaan, että oikeastaan se on ”keittojen keitto” ~ minestra on keitto, keittää… ´Minestra milanese´ on milanolainen keitto, joka tainnut kyllä parilla Milanon reissulla jäädä väliin… Ehkä kun menen sen kolmannen kerran, menenköhän koskaan?, maistan keiton ja samalla pääsen vihdoin sinne hautausmaalle kuvaamaan.

Minestronea on varmaan niin monenlaisia kuin on ”mammoja”, vuodenaikoja, maakuntia, vuodentuloja, lempparivihanneksia ja keittiöitä. Tämä soppa on loputtomasti varioitavissa. Tässä siis suuntaa-antavia ainesmääriä ja ohjeistus. Ja tämä, jos joku, keitto on parempaa seuraavana päivänä.

Vuosikymmenien Minestrone

oliiviöljyä
puolikas valkokaali
2 porkkanaa
2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
1 prk tomaattipyreetä
1 litra vettä
2 prk (Mutti) tomaattimurskaa
2 lihaliemi tai kasvisfondia
mustapippuria
ehkä suolaa
2 tl sokeria
purjo
paprika
200 g palvikinkkua
2 dl rakettispaghettia
kourallinen persiljaa

Keiton pinnalle sekoita keskenään 1 prk raejuustoa, 2 rkl luonnonjukurttia, 2 rkl pestoa, 1 tl sokeria.

Suikaloi kaali ja porkkana. Leikkaa halkaistut sipulit ohuiksi siivuiksi. Hienonna valkosipulin kynnet. Kuumenna oliiviöljy, lisää kaali, porkkana, sipulit ja tomaattipyree ja kuullota. Lisää joukkoon vesi, tomaattimurske, fondi, pippuria ja sokeri.

Keitä hiljalleen vartin verran. Sillä aikaa pilko purjo, paprika ja kinkku. Lisää ne ja pasta sekä palvikinkku keittoon, keittele 10–15 minuuttia.

Kun tuot tarjolle, laita pinnalle runsaasti persiljaa ja raejuustopestoa. Se on hyvää, ei kannata fuskata sen suhteen. Ja sopii moniin muihinkin keittoihin. Valion sivuilta tuon olen oppinut. Ja patonkia – naturalmente!

Tästä tulee iso annos. Joten ehkä jää pakastettavaakin. Eikä kovasti kärsi siitäkään. Erinomainen eväskeitto. Loputtomiin varioitavissa – keitä omanlaisesi keittojen keitto!

Buon appetito!


Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Arvontapäivä

Tänään oli arvontapäivä, selfiepäivä, Apsu studiossa -kuvauspäivä, pirttipäivä, lumisadepäivä.

Aamulla olohuoneeseemme nousi jälleen kotistudio: ensi tiistaina pitää olla näyttöön uusinnat ja viikon päästä torstaina myös näyttö kolmosen kaikki kuvat ja kirjallinen tehtävä. Tänään Aapelin vanhemmilla oli koulua ja töitä yhtäaikaa, joten Apsu oli meidän kanssa leikkimässä, touhuamassa, syömässä, – ja mummille mallina. Ei voi ainakaan syyttää mallia, jos näytöt eivät mene läpi.

Ehdottamasti kuva kannattaa klikata isommaksi. 

Viime viikonlopun Campbell´s Tomato Soup – Andy Warhol – selfie – soppamannekiinikuvia otin Pehtoorin avustuksella aamupäivällä. Kaikkea sitä opintojensa eteen joutuu tekemään. Huoh!

Ja sitten tänään oli Jokaviikkoinen soppamme -teeman arvonta. Lopulta kisaan osallistui yksi pariskunta (Lepolandian väki – kiitos muuten joulukortista; tuli viime viikolla. 😉 ), kaksi Markkua, Satu ja Outi molemmat kahdella reseptillä, yksi kolumnisti vaimonsa sopalla (ks. Penan Pimun kanakeitto ja siihen liittyvä mukava juttu) ja Sirpa aika pian testaukseen pääsevällä siikakeitolla ja Vesku fenkolikeitolla, jonka resepti on pieni novelli.

Kiitos paljon kaikille ohjeen lähettäneille, – eipä yhtäkään noista ole meillä testattu aiemmin. Nuo kaikki meillä testataan, ja luulenpa, etta nuo kaikki ovat vielä ”Jokaviikkoinen soppamme” -postauksissa mukana.

Palkinnoksi lupasin omatekoisen ”Oulu kuvissa” -kalenterin, ja niitähän olikin vielä kaksi jäljellä, joten Aapeli arpoi kaksi voittajaa. Tänään – kuten viimeksi – meillä ei ollut ”virallista valvontaa”, mutta voitte olla varmoja, että Apsu ei ole lahjottavissa, eikä vilppiä sallita. Tässä video tärkeästä arvonnasta.

ARVONTAVIDEO   <-  KLIKS (linkki avautuu kuvasivustolleni, siellä vasemmalla alhaalla kuva, klikkaa siitä ja sitten vielä nuoli)

Äänet päälle, niin lopussa kuuluu kahden voittajan nimet. En ole ihan varma, onko minulla voittajien osoitteita, mutta lähettäkääpä ne sähköpostitse minulle, niin pistän kalenterit postiin. Niin ja onneksi olkoon!

Soppailu jatkuu ensi viikolla, ja koko vuoden! Nyt minulla on kymmenen viikon reseptit jo valittuna ja valmiiksi kirjoitettunakin!

Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini

Jokaviikkoinen palsternakkamme

 

Keskivertosuomalainen syö edelleen vähemmän kuin yhden palsternakan vuodessa.

Noin lukee ”Satokauden ruokaa” -kirjassa. Se on aika vähän se. Ei meilläkään ihan joka viikko palsternakkaa syödä, mutta melkein. Tykkään käyttää sitä uunijuureksiin ja sitten se on vakio ”noppa” porkkanan ja lantun ohella, kun pääruokana on poronsisäfilettä. Pilkon (tai usein mökillä laitan nuoret tai vieraat pilkkomaan) noita juureksia nopan kokoisiksi kuutioiksi, keitän pikaisesti, sitten kierittelen voissa pannussa ja vielä pieni loraus hunajaa… Paras lisuke porolle.

Juuressoseeseen olen käyttänyt, ja aikonut tehdä palsternakkalettuja – tänään tein ensimmäistä kertaa palsternakkakeittoa. Jokaviikkoinen soppamme -päivä oli jo tänään räntäsateisena maanantaina, joka iltapäivällä muuttui huikean kauniiksi auringonlaskuineen.

Tuosta em. kirjasta luin, ettei palsternakkaa kannattaisi kuoria, koska ”suurin osa makua muodostavista yhdisteistä sijaitsee kuoressa”. Olen aina kuorinut. Tänäänkin, kun ohjeessa sitten kuitenkin niin kehotettiin. Ehkä ensi kerralla sitten en.

Sopan resepti on sekin tuosta samaisesta kirjasta, joka ilmestyi viime vuonna ja on ”jatkoa” Satokausikalenterille. Sehän on myös nettisaitti, jossa on paljon hyvää tietoa nimenomaan kasviksista ja kasvisreseptejä koko ruokavuoteen. Suosittelen.

Tämän keiton perustana on resepti vuoden 1918 keittokirjasta, joten sopii hyvin Suomi 100 -vuoteenkin. Tänään tuli muuten siihen liittyen toinen esitelmöimään pyyntö (se ensimmäinen oli yliopiston promootiopurjehdukselle toukokuussa ja tämä toinen Pohjanmiesten kerhon juhliin syyskuussa), ja minä osasin kieltäytyä! Olen niin ylpeä itsestäni. No mutta sopasta piti kirjoittaa…

Se oli hyvää, tein ihan kirjan ohjeen mukaan. Jopa kahvilla maustetun kerman. Jos teen toistekin, ehkä teenkin, niin jätän toisen omenan pois, laitan vähän vähemmän vettä, haluaisin vähän sakeampaa…

Kuvissa näkyvä ja keittoon lisäämääni Nobleza-sherryyn tutustuimme 1920-luku gaalaillassa, jossa se tarjottiin lintuliemen seurana. Sopi tähänkin hyvin ja varmasti myös sienikeiton kanssa aiotaan sitä maistella.

Palsternakkakeitto

400 g palsternakkaa kuorittuna
200 g juuriselleriä kuorittuna
2 omenaa kuorittuna
1 sipuli
2 valkosipulikynttä
2 rkl voita
2 rkl timjamia hienonnettuna
1 l vettä
suolaa ja mustapippuri
2 rkl puolikuivaa sherryä
1 rkl sitruunamehua

Kuori ja pilko juurekset ja kuullota niitä voissa viitisen minuuttia. Lisää timjami, 1 – 2 tl suolaa ja reilusti mustapippuria myllystä. Keitä miedolla lämmöllä juurekset kypsiksi. Lisää kerma ja sherry ja kuumenna. Ota kattila pois liedeltä, lisää sitruunanmehu ja soseuta sauvasekoittimella. Tarkista suola.

Yhdistä kerma (1 dl kuohukermaa) ja kahvi (½ dl espressoa tms) ja kuumenna ja sekoita sekin kuohkeaksi. Koristele keitto sillä. Paahdetut mallas/saaristolaisleipäkuutiot ja timjamia keiton pinnalle sopivat mainiosti makuu.

~~~~~~~~~~~~

Lepolandian väki Instasssa ja kaksi muuta sähköpostitse ovat tähän asti osallistuneet huomenna illalla päättyvään arvontaan, joten nyt kyllä kannattaisi osallistua: lähetä minulle lempparikeittosi ohje ja olet mukana.


Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä

Jokaviikkoinen soppamme – Tavallista Parempi Nuudelikeitto

On ”Jokaviikkoisen soppamme” aika.

Tämä kotikeittoinen (mistä lie olen reseptipohjan aikanaan vohkinut) nuudeliruoka on nopea tehdä, varioitavissa ainesten saatavuuden ja mielitekojen mukaan. Ja sopasta voi jättää broilerin kokonaan pois. Tämä on juuri näitä ruokia:

Maija Paavilaisen ”Kuningatarkokki”-kirjassa on paljon lähtemättömän hyviä lausauduksia. 

Aina tämä keitto valmiit nuudelipussikeitot voittaa. Ja tämän voi tehdä valmiiksi tuohon nuudeleiden lisäämiseen asti. Jollet tiedä tarkkaan, milloin perhe tai kaverit saapuvat syömään, voit tehdä kattilallisen soppapohjaa valmiiksi ja juuri ennen ruokaa vain heittää nuudelit mukaan, ja sitten kypsentää pikaisesti. Ei tarvitse seisoa kauan keittiössä.

Jos haluat hifistellä, leivo itse naan-leipää tälle kaveriksi. Tai osta kaupan puolivalmiita paketillinen ja paista samalla kun keitto kypsyy.

Jalostettu nuudelisoppa

6 dl kanalientä
1 pieni prk kookosmaitoa
suolaa
1 tl sokeria
1 punasipuli suikaleina
2 porkkanaa pieniksi pilkottuna
1 chilipalko hienonnettuna
pala inkivääriä raastettuna
2 valkosipulin kynttä
2 rkl sitruunan mehua
2 rkl (kalakastiketta) fish saucea
200 g broilersuikaleita
100–200 g munanuudeleita
tuoretta korianteria

Kiehauta kanaliemi ja kookosmaito, ja mausta suolalla sekä sokerilla. Lisää kiehuvaan liemeen punasipuli- ja porkkanasuikaleet, sekä chili, valkosipuli ja inkivääri. Lisää sitruunan mehu sekä kalakastike. Keitä muutama  minuutti ja lisää broilersuikaleet. Keitä miedolla lämmöllä kunnes broileri on kypsää. Lisää nuudelit keittoon ja keitä muutama minuutti. Ripottele päälle korianteria. Paljon.

Ilman korianteria tätä ei kannata tehdä. Muuten voi kyllä varioida vaikka ja miten. Sopii pakkaspäivään, tai helteelle. Mitä enemmän chiliä, sitä paremmin helteelle. Se, että thai-keittiössä käytetään paljon chiliä, johtuu kuulemma siitä, että chili auttaa kestämään kuumuuden haittavaikutuksia… Hmmm.

Joka tapauksessa tämä aasialainen soppa, jonka chilin määrää jokainen voi lämpötilan ja oman sietokyvyn mukaan säädellä, on helppo ja hyvä arkiruoka. Sen kanssa on hyvä opetella käyttämään puikkoja, ja sitten nauttia liemi kulhosta juomalla.

~~~~~~~~~~~~~~

Vasta kaksi (Satu ja Markku) ovat osallistumassa arvontaan. Lähetähän oma lempparikeittosi, hyvän sopan tai kauan kokkaamisaikeen alla olleen keiton resepti minulle ennen tammikuun loppua, niin olet mukana arvonnassa. Ks. tark. 

Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä Ruoka ja viini

Jokaviikkoinen soppamme

Minulla on nyt elämässä sellainen vaihe, että on erityinen tarve tehdä keittoja, ja kuinka ollakkaan minulla on myös ilo tehdä keittoja. Niinpä tiistaina keksin: Jokaviikkoinen soppamme! Yhdistän arjen ja blogin, keittämisen ilon ja kokeilun, kuvaamisenkin.

 

Siis: joka viikko keitän (ainakin yhden) keiton, jonka reseptin julkaisen täällä blogissa. Yritän saada kirjoitetuksi postaukseen myös keiton historiaa, variaatioita, jonkinlaista tarinaa, keiton kanssa tarjottavia lisukkeita, vinkkejä kokkaamiseen yleensäkin. Olennainen osa ideaa on, että pyrin kuvaamaan kaikki keitot ja jotain niihin liittyvää = raaka-aineet, lähdekirjat, miljöön, seuran, jossa keitto nautitaan, joka tapauksessa jotain … ennen kaikkea tavoitteenani on, että joka viikko otan myös ”jokaviikkoiseen soppaan” liittyvät kuvat. Onpahan taas hyvä syy harjoitella kuvaamista ja ehkä saada jopa palautetta kuvista.

Aion kokata alkuruokakeittoja, lihakeittoja, jääkaapin-tyhjennys-keittoja, perinneruokakeittoja, vegekeittoja, juhlakeittoja, nuudelikeittoja, jälkkärikeittoja, eväskeittoja, kylmiä keittoja, aasialaisia ja (tietysti!) italialaisia keittoja. Ehkä minä vielä eka kertaa elämässäni sen madekeitonkin keitän, ehkä jopa rössypotun! Ajatuksena on, että teen vuoden aikana erilaisia soppia ja keittoja, juhlaan ja arkeen, kuumia ja kylmiä, lohduttavia ja innostavia. Soppia kesään ja talveen, keittoja syksyn sadosta tai kevään tulosta innoittuneena. Opinpahan itsekin. Yksi soppa joka viikko. Ehkä tosiaan jaksan koko vuoden – onhan keitoissa voimaa!

Tarpeen tullen koetan etsiä keitolle sopivan viinin, ja ehkä annan ohjeen keiton ohessa tarjottavalle leivälle.

Joka tapauksessa, olen ainakin itse kovasti täpinöissäni tämän jutun kanssa, toivottavasti tästä on iloa myös lukijoille, toivattavasti tämä tuo Tuulestatemmattuun uusiakin seuraajia. Jokaviikkoinen soppa on vuorossa – varmastikin useimmin – tiistaisin, mutta myös keskiviikko tai torstai ovat mahdollisia julkaisupäiviä. Katsotaan nyt, miten tämä lähtee sujumaan. Reissuista sitten paikallisia keittoja, mökkiviikoilta lappilaisia keittoja – koparakeittoa en kuitenkaan aio tehdä!

Pitkin tulevaa vuotta soppavinkit teiltä kaikilta lukijoilta ovat tervetulleita, mutta kaikki te, jotka lähetätte (joko suoraan kommentteihin tähän alle tai sitten suoraan sähköpostilla) minulle lempikeittonne ohjeen ennen tammikuun loppua, olette mukana seinäkalenterini ”Oulu kuvissa” tai kirjani Vuorotellen arvonnassa. Lupaan joka tapauksessa testata kaikki saamani reseptit.

Koska on kyse vuosihaasteesta itselleni, niin muutamat edellisen viikon keitot otan tähän mukaan. Siis: porkkana-juustokeitto ja puolalainen borssikeitto ovat jo osa Jokaviikkoinen soppamme -vuotta. Niistähän tämä koko idea lähti liikkeelle!

Varsinaisesti ensimmäinen ihan ja vain ainoastaan tätä haastetta varten oleva soppa on maa-artisokkakeitto. Vähän sellainen hienompi, erinomaisen hyvin alkuruoaksi sopiva keitto.

Edelleen muistutan: kannattaa klikata kuvat isommiksi. 

Tämän ohjeen taustalla on Oulu A la Carte -kirja, jonka olen saanut sisareltani lahjaksi, ja siinä ohje on laitettu Unirestan nimiin. Hieman muokkailin ohjetta, etten sanoisi rahvaanomaistin sitä. Silti tein koristeet/lisukkeet. Kyllä ”tilpehöörien teko” kannatti: jokiravun pyrstöt olisivat olleet vielä parempia kuin lähikaupan katkat, ja ranskankerma-pinaatti-lisä oli kyllä hyvä.

Ainoa huono puoli  maa-artisokkaruuissa on tuon mainion juureksen hieman työläs kuorminen. Minulla on tapana vain ronskisti napsia nuo muhkurat, ylijäämät pois. Silti tämänkin satsin kuorimiseen hurahti reilu vartti …

Toinen hyvä, melkein parempi?, maa-artisokkakeitto-ohje on vanhassa, ensimmäisessä keittokirjassani ”Riemusta ruuanlaittoon” (s. 12). Kannattaa katsella sekin.

Kuohkea maa-artisokkakeitto koristeineen

800 g (luomu)maa-artisokkaa kuorittuna (= 2 x ½ kilon pussi)
3 sipulia
2 perunaa (Rosamunda)
1½ l kasvislientä (3 fondia)
2 dl kuohukermaa
1 pussi/rasia pinaattia
1 prk ranskankermaa
oliiviöljyä
suolaa, valkopippuria
muskottipähkinää
jokiravunpyrstöjä

Kuullota maa-artisokat ja sipulisilppu oliiviöljyssä. Keitä maa-artisokat kypsiksi kasvisliemessä, ja soseuta sitten sauvasekoittimella. Lisää kerma, suola ja muskotti ja kiehauta.

Ryöppää pinaatit vesitilkassa ja jäähdytä ennen kuin sekoitat sauvasekoittimella ranskankerman joukkoon. Kuumenna ranskankerma (ettei juoksetu) ja lisää suola.

Koristele keitto ravuilla (mieluuusti jokiravuilla, eikä katkoilla kuten kuvassa) ja pinaatti-ranskankermalla.

Tämä on hieno alkuruokakeitoksi tai lounaaksi sopiva soppa. 

Makoisaa keittoviikonloppua teille kaikille. Minä täällä olen kovin innossani tästä… Olisinpa kovin iloinen, jos linkkiä jakaisitte, ehkä jopa lähtisitte viikottaiseen testailuun mukaan… 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#Jokaviikkoinensoppamme myös Instassa…


Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä Ruoka ja viini

Soppapäivä

Mikä ero on puolalaisella ja venäläisellä borssikeitolla? – Puolalainen on paljon parempaa. Se on voimakasta, mausteista, maistuvaa, ei pelkkää vegeä, lempeää, sellaista kuin talvinen keitto parhaimmillaan on. Olennainen ero on se, että venäläiseen ei tule lihaa, tähän puolalaiseen tulee (makkaraa, pekonia, naudanpaistia).

Yhteensä seitsemän kiloa kasviksia – punajuuria, porkkanoita, kaalia, sipulia, selleriä, purjoa, valkosipulia ja paljon yrttejä ja mausteita, liha- ja kasvisfondia ja sulatejuustoa ja vähän muita tykötarpeita nostin keittiön työtasolle kunhan olin aamupäivän lenkin saanut tehdyksi. Onneksi oli icebugit jalassa, sillä kyllä oli Möljällä ja Nallikarissa liukas, ja jotenkin ihan tuhottoman nuiva ilma.

Silloin kuin keli on noin väritön ja noin vähän innostava, on keittiössä hyvä touhuta värikkäiden kasvisten kanssa ja tehdä kaksi valtavaa kattilallista soppaa.

Borssikeiton tein vanhan hyväksi todetun ohjeen (se on täällä ja myös Vuorotellen-kirjassani) mukaan, mutta toinen soppa meni soveltaessa.

Porkkana-juustokeitto
(perusohje suunnilleen näin, tein kolminkertaisena)

1 kg porkkanoita
8 dl vettä
3 sipulia
1 purjo
2 valkosipulinkynttä
2 kasvisfondia
½ pkt Koskenlaskijaa
½ prk creme Fraichea (ruokakerma olis ollut varmasti parempi, muttei ollut kaapissa)
mustapippuria
½ prk aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna

Pilko ja keitä kasvikset kypsiksi kasvisliemessä. Soseuta pamixilla, lisää paloiteltu juusto, ranskankerma. Anna juuston sulaa, ja lopuksi lisää aurinkokuivatut tomaatit ja kuumenna vielä.

Kylmäsen poronakit palasina sopivat soppaan sattumiksi, – parempien krutonien puutteessa. 😀

Kasvisten pilkkominen, sopan ”luominen” on terapeuttista puuhaa, hyvin rentouttavaa. Semminkin kun sitä ei tarvitse joka päivä tehdä. Jossain välissä tuli mieleen äitini, joka oli ihan ekspertti tekemään pakastimeen keittoja, erityisesti kesäkeittoja. Noh, hänellehän näitä soppatykkipäiviä nytkin pidän; onpahan taas hyvää ja maistuvaa, ja äitini tuntien tärkeää on myös, että halpaa, täydennystä ja vaihtelua palvelutalon aika ajoin hieman ruokahaluaherättämättömään ateriatarjontaan.

Pressen hommia ja kotitöitä… kirjeenvaihtoakin. Kotisunnuntai. Ei hassumpaa.