Värejä elämään

Pyöräilykautta odotellessa olin tänään kaupungilla kävelemässä, kulkemassa, kiertelemässä. Pyöräkuumehan on ollut kova, mutta tämmöiseen en ole törmännyt aiemmin. 😀
Vaikuttaa vähän sellaiselta ”kaikki katastrofin ainekset olemassa”.

Aika hiljaista oli, tosin olin taas aika aikaisin liikkeellä. Spesiaaliruokatarpeita hain, ja Eevikselle ostin kevätmekon. Ihan selvästi on kevään tuoma värien kaipuu ja tarve. Nyt kun on jo valoa, että värit näkyvät.

Kukkia pienen mekossa ja kukkia kotona pöydillä. Vihreä-keltaiset tabletit Festassa. Omat mustat T-paidat kotona on vaihtuneet valkoisiin tai pinkkeihin. Huomenna on huhtikuu, on pyöräilykauden alku!! Tänä vuonna jalkakäytävillä on ainakin viime vuotiseen verrattuna todella vähän hiekotussoraa, joten putsauskin tulee varmaan sujumaan nopeammin. Jee!

Ravintolasulun ajan meillä on ollut ”lupaus”, että kerran viikossa haetaan noutoruokaa, ja tänään Pehtoori sitten otti tämän hoitaakseen. Merikosken kiinalainen ravintola (entisen Ärrän ja makkarakopin paikalla) on monen muun aiemmin (ravintolassa) testaama, mutta meille oli eka kokemus. Tälläkin kertaa kaksi annosta, possua ja fritti-broileria. Annokset olivat esim. Saurahaan ja Pad Thaihin verrattuna maltilliset, ja huomattavasti halvemmatkin (30 > 20 euroa), mutta myös maku oli vaatimattomampi. Olivat ”ihan hyviä”, mutta ei niistä kyllä isommasti mitään makuelämyksiä irronnut. Ei jatkoon tämä. Noh, ehkä ihan hyväkin ennen pääsiäisen herkuttelujen alkua syödä vähän vähemmän ja vaatimattomammin.

Pääsiäisruokia meiltä ja muualta

Tikkutiistai.

Pääsiäisviikon, hiljaisen viikon, tiistai on tikkutiistai. Kansanperinteen  kerrostumissa kerrotaan, että tikkutiistaina vuoltiin tavallista parempia sytykkeitä. On myös selitetty, että juuri pääsiäisviikon tiistaisin olisi tikuilla ja päreillä tilkitty hirsiseinien koloja ja välejä.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla pääsiäisviikonpäivien nimien taustalla kerrotaan kuitenkin olevan enemmän kielelliset perusteet, alkusoinnut kuin maaseutuyhteisön työvuoden päiväjärjestykseen liittyvät toimet. (ks. täältä)

Mutta enpä nyt puutu pääsiäisen viettoon liittyviin perinteisiin enempää; aiemmin olen kirjoitellut ainakin tällaiset kaksi:

Lyhyt juttu pääsiäismunien pitkästä historiasta

Pieni pääsiäisruokakirjanen

ja kolumnini pääsiäispullista (kulitsa, colomba etc.):
Colomba – italialaisten pääsiäispulla vailla vertaa

Tein viikonloppuna tätä italialaisten kyyhkyn muotoon (jos osaa ja/tai on vuoka) leivottavaa pääsiäispullaa (ks. kuva ja pääsiäispulla-kolumni). Se on kyllä melkein enemmän kakkua kuin pullaa, vaikka hiivalla nostatetaankin. Kakkumainen tulee ainakin sillä reseptillä, jonka minä vuosia sitten sain käyttööni. Vähän nyt selkiytin vanhaa ohjetta:

Colomba di pasquale

Taikina (huom. vaatii yön yli nostatuksen) 

 7 – 8 dl vehnäjauhoja
1 + 1½ dl sokeria
2 + 1 keltuaista
½+1½ dl vettä
60 + 60 g voita
½ pkt hiivaa
raastettu appelsiinin, limen ja sitruunan kuori
100 g hillottua appelsiininkuorta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
60 g tummaa suklaata

Päälle kuorrutus
3 valkuaista
120 g tomusokeria
70 g mantelijauhetta
150 g manteleita (lastuja tai kokonaisia)
raesokeria

Liota hiiva lämpimään vesitilkkaan, lisää 2 dl jauhoja ja nostata tunnin verran.
Lisää 1 dl sokeria, 2 keltuaista, 1½ dl vettä, 3 dl jauhoja ja vaivaa hyvin. Nostata taas tunti.
Lisää loput jauhot (noin 2 dl), sokerit ja 1 keltuainen sekä suola ja 60 g pehmeää voita. Vaivaa erittäin hyvin. Peitä kulho kelmulla, nostata yön yli.
Lisää kuoriraasteet, hillottua appelsiininkuori, yksi keltuainen, vaniljasokeri, murskattu suklaa ja 60 g voita. Vaivaa tasaiseksi.

Laita taikina  yhteen isoon tai kahteen pieneen vuokaan, kohota kolmisen tuntia ja tee päällys. Vatkaa valkuaiset kevyesti, lisää mantelijauhe ja tomusokeri ja levitä seos kohonneen pullan päälle, koristele manteleilla (tai mantelilastuilla) ja raesokerilla.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Italiassa tämän kanssa voidaan tarjota kermavaahtoa, pashaa, olenpa kerran saanut sen ohessa gelatoakin. Myös mascarponevaahto, joka sopii myös esim. hedelmäsalaatin tai marjojen kastikkeeksi, on tähän makuparina vailla vertaa.

Mascarponevaahto

250 g Mascarpone-juustoa (äärimmäisessä hädässä 200 g Philadelphiaa tai Creme Bonjouria)
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
2 rkl Amaretto-mantelilikööriä (tai pari tippaa manteliöljyä)
Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa
varten ostaa. Toisaalta liköörilasillinen sopii oikein hyvin kastikkeen ja
marjojen seuraksi.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää juusto. Lisää vaahdoksi vatkattu kerma. Mausta liköörillä. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita kevyesti käännellen juustomassaan. JOS tätä jää, niin pakasta loput, saat hyvää jäätelöä. 

Mutta entäs suolaisia alkupaloja?

Sitruunainen mätimousse

1 dl kermaa
1 dl ranskankermaa
1 punasipuli
100 g siianmätiä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
pari ruokalusikallista silputtua ruohosipulia
suolaa

Vatkaa kerma vaahdoksi, ja lisää siihen ranskankerma. Hienonna punasipuli,  ja lisää se sekä mäti, ruohosipuli, raastettu sitruunan kuori kermaseokseen. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tämä on Tomi Björckin keittokirjasta, tätä meillä syödään ehkä vain pääsiäisenä. Se toinen, perheen äänestyksessä ehdottomasti paremmaksi äänestetty = minun mätimousseni ohje :D.

Nämähän sopivat hyvin alkupalohin, oheen kanan- tai viiriäisenmunia, rieskaa ja graavikalaa. Mitenkö poikkeaa joulun tai juhannuksen alkupaloista? Nuo tuo sitruuna! 😀

Alkuun tai lisukkeeksi tai lounaaksi

parsarisotto!

 

Jollet haluat tehdä perinteistä lampaanviulua tai lammaspaistia, tai jos pöytään ei tänä vuonna tulekaan kahta enempää, tee patee; on helpompaa, ehkä vähän vaatimattomampaa, mutta kyllä hellii pääsiäispöydässä makuhermoja tämäkin. Lisäkemahdollisuudet ovat monet, mutta ainakin smetana ja suolakurkut täydentävät makumaailmaa, ja myös tämän kanssa fetavaahto maistuu.

 

Lammas- ja karitsaruoka tykkäävät australialaisista shiraz-viineistä (esim. Peter Lehmann)

 

Lammaspatee 

1 kg lammasjauhelihaa
1 hienonnettu punasipuli
1 dl vihreitä oliiveja viipaleina
½ dl kaprismarjoja
3 munaa
10 valkosipulinkynttä
1 ½ tl suolaa tai yrttisuolaa
mustapippuria
rosmariinia
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja

Laita jauheliha isoon kulhoon ja lisää muut ainekset
kermaa ja perunajauhoja lukuun ottamatta.
Vaivaa seos tasaiseksi massaksi.
Lisää kerma ja lopuksi perunajauho.
Kaada seos voideltuun vuokaan
ja laita uuniin paistumaan runsaan tunnin ajaksi.
Kypsä patee tuntuu painellessa kiinteältä.
Anna jäähtyä vähän aikaa vuoassaan ja kumoa sitten. 
Koristele esim. tuoreella rosmariinilla 

Kaikkien aikojen suosituin reseptipostaukseni on kevyt pasha. Tänä vuonna ajattelin uudistaa tuon vanhan respetin, ja käyttää kuivattuja karpaloita ja cashew-pähkinöitä. Sekoitus on aamumyslini vakiolisä nykyisin. Ja sämpylöihin niitä olen joskus upottanut. Tänä vuonna saakoon myös pasha niistä makua.

Tässä vielä linkkejä ruokiin ja kokonaisiin menuihin, jotka saattavat innostaa pääsiäispyhien kokkailuihin kotosalla ja mökillä…

Fenkolikeittoa

Karitsaa ja stout-kastiketta

Siideri-marinoitu karitsankare

 

Porkkanakeittoa, karitsanfilettä, lemon possetia…

   Mangotuorejuustokakku

Karkkihyllystä kannattaa poimia tällainen pussi. Enemmän aikuisten kuin pienten makumaailmaan, mutta niin hyviä, niin hyviä!

Sananen pääsiäisviineistä. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä: ei kannata antaa ulkoviinillisten tekijöiden (”sopii pääsiäispöydän kattaukseen”) hämärtää valintaa. Ko. viini maistui Pez-karkeilta.

Sen sijaan tämä on AINA hyvä valinta. Myös pääsiäisenä.

 

Ennakkotieto

Suuri Pääsiäispostaus, joka on ollut tekeillä jo muutamina päivinä on vielä kesken,  – siirrän julkaisua huomiselle.

Vesisateisena päivänä olen vain jatkanut konmarittamista, – sekä roskiin että kierrätykseen on lähtenyt puoli jätesäkillistä roskaa ja tavaraa/vaatetta (mm. viisi pipoa!! – mistä niitä oikein tulee, kuka niitä on oikein kutonut, eikä käytä?) ) Ja järjestystä ja tilaa on myös tietokoneelle tullut. Siinäpä ne päivän kuulumiset, huomiseen!

Sateinen sunnuntai

Virvon varvon koronan hiiteen,
jengin koolle
vaik aamuviiteen.
Virvon varvon reissut matkat,
raflat auki,
pöytiin safkat.
Virvon varvon klubit keikat,
teatterin penkit,
yksiin juhliin vaarit ja veikat.
Virvon varvon muksut kouluun,
täydet junat
Turkuun, Ouluun.
Virvon varvon paremmat ajat,
maailman vapaan,
avoimet rajat. 

    Minna Kuukan varsin pätevä päivitys palmusunnuntain virpomisperinteestä (lainaus Instagram-tililtään).

Aamusella takana huonohkosti nukuttu täydenkuun yö, uuteen kellonaikaan herääminen (jota olen kyllä luontaisesti tehnyt jo pari viikkoa) sekä harmaa taivas ja vesisade. Ne nyt riepoivat sen verran, etten edes ajatellut ulkoilua, hiihtoa varsinkaan. Kohtuullinen draivi kuitenkin oli olemassa, joten romu-vaatehuone joutuivat turhautumisen purkamisen kohteeksi.

Siinä se sunnuntai kului: papereita, laatikoita, kansioita, mappeja, kuvakoteloita, romurasioita etc siivotessa, peratessa, luututessa, deletoidessa ja järjestellessä. Jäin pitkiksi toveiksi vanhojen kuvien, luentojen ja muiden omien työpapereideni, omien opiskelijoideni postien äärelle, … Muistoja, muistoja. Enimmäkseen hyviä. Ja paljon jo unohtuneitakin kokemuksia, tuntoja, tekemisiä. En ole ihan varma, onko se hyväksi noissa pyöriä, niitä muistella, surra, ikävöidä, ilota, ihmetellä… Mutta hyvä mieli ja olo on urakan loppuunsaattamisesta.

 

 

Monien makujen lauantai

Olipa aikeeni, että tästä tulisi huikea makujen lauantai: kaukana pääsiäispaasto, kaukana mikään muukaan ruoan välttely tai vähättely. Päinvastoin.

Meille oli kutsu Juniorin luo: ystävät olivat järjestäneet pojalle 30 v.-synttärijuhlat toisaalla (ruokajuhla juurikin kokoontumisrajoitusten puitteissa), mutta meille vanhemmille oli kutsu kotiinsa neljän hengen etkoille. Tiesimme saavamme samppanjaa, mutta että näin huikeaa!!! Enpä muista noin vanhaa (1985), vanhempaa kuin kuopus, samppanjaa koskaan maistaneeni. Ja vaikea on nimetä parempaakaan koskaan maistetuksi.

Lasilliset nautittuamme ja muisteltuamme omia kolmekymppisiä (joista vain hämärä muistikuva, että kotona ilman mitään erityistä…) totesimme, että Pehtoorilla sentään oli kunnon juhlat (talkoosynttärit) 29-vuotispäivänä! Meillä oli raksalla ystäviä ja sisaruksia perheineen… booliakin … Raksa-pikkujoulujen ja yksien blinikestien lisäksi taisivat olla ainoat kunnon kekkerit koko rakennusvuonna.

Ja tänä talkoopäivänäkin tehtiin hommia, ainakin vieraat tekivät. 🙂

Sankarilla on vapaapäivä. Ainakin iltapäivä.

Lakkaboolia! Ja kattaus on hieno!

Toinen toistamme tukien. Oltiin tuossa nuorempia kuin Juniori on nyt!

Tänään Juniorin ”cocktail-kutsuilta” palattua jatkoin eilen aloittamaani La colomban leivontaa. Palaan asiaan. Siitä tuli niiiiiiin hyvää.

Ja sitten oli myös tykötarpeet uuden lohiruoan valmistamiseksi; lisukkeetkin ennen kokkailemattomia, ja ”kaiken takana” vuoden kuohuviini ja sille netistä (Viinilehti) löytynyt lupaavan oloinen resepti.

Värkkäsin lohen kanssa (fileen nahan poisto ja halkaiseminen eivät sujuneet aivan mallikkaasti, mutta sujuivat kuitenkin), täyte maistui jumalaiselle jo valmiseluvaiheessa, ja kaikkinensa oli mukavaa puuhastella keittiössä. Tekeillä ei kylläkään ollut mikään ”fastfood”, mutta onhan tässä aikaa. Saan ruoan valmiiksi (ja kuvatuksikin) ja —

Pehtoori tulee Festaan, kerron, että tarjolla on vuoden kuohuviini ja sille passeli ruoka (ja mainitsen, että minusta kuohuva on kyllä turhan vaatimaton vuoden skumpaksi), ja Pehtoori, joka nyt ei ihan aina ole meistä se parempi viinitrendien tuntija, ilmoitti, että sehän pitäisi olla se Bernard-Massardin Organic, eikä tämä Millisime! Huoh!

Tästä huolimatta en tuhonnut ruoka-annoksia, eikä viinikään joutunut lavuaariin, mutta kyllä vähän harmitti. Toisaalta: ruoka oli hyvää, vaikka ohjeen mukaisen rullauksen jälkeen en onnistunut leikkaamaan lohesta ”kääretortun kaltaisia viipaleita” kuten ohjeessa neuvotaan. Any way, uudet aasialaiset maut olivat hyviä, home-made teriyaki-kastiketta teen varmasti toistekin. Eikä tuo luxemburgilainen millisimekään ollut mikään huono.

Kuten ehkä moni matkaava blogin lukija muistaa, Bernard-Massard on kovin tuttu niiltä kaukaisilta ajoilta, jolloin tuli matkustettua lentokoneella ties mihin: Finnairin ”luottoskumppahan” on juuri tämän talon piccolo. Kuinkahan monen lomamatkan alkua on juhlistettu sen siivittäminä!!! Ehkä vielä joskus.

Ja vielä minä sen Organicinkin testaan.

Broccoliineille (varsiparsakaalit, joita meillä on juuri nyt viikottain ruokalistalla) valmistustapa oli uusi ja meille molemmille mieluisa. Hyviä tuli.

Ohje tähän hyvään ruokaan on TÄÄLLÄ.

La Colombaan ja muihin pääsiäisherkkuihin palannen huomenissa.

Keväällä kuvaillen

Kevät, kevät, kevät — kyllä tämä taas tästä, uskokaa pois!

Eikä edelleenkään ulkonaliikkumiskieltoa, joten ulos!! Tänään riddari-kelit: + 8 c varjossa, kotipihalla tovin + 15 C. Lähdin aamupäivän kauppa-asioiden jälkeen merenrannalle, Nallikariin, hakemaan pajunoksia,  kuvailemaan, kävelemään, olemaan, miettimättä isompia. Hyvä niin.

Olin (mm.) Nallikarissa tepastelemassa ja reilun tunnin aikana vastaan tuli, ohi meni, rannalla oleili noin 50 muuta ulkoilusta nauttijaa ja bongasin kolme muuta riddaria. Suomalaiset ovat koronatalven aikana kutoneet! Ja tulipahan todettua, että neule on lämmin (alla vain ohuehko fleecepusero), ei takkia, ei anorakkia. Oli hyvä! Islantilaislangan ”tuplakierre” ei ole turha.

(Mainospuhe menee näin: ”Kahdesta eri kuidusta pehmeästä ja lyhyemmästä alemmasta karvasta sekä pidemmästä ja paksummasta päällimmäisestä karvasta. Tästä ainutlaatuisesta yhdistelmästä saadaan lanka, joka on lämmittävä ja samalla hengittävä. Valmiit neuleet ovat kevyitä ja samalla ihanan tuntuisia. Halutessasi kauniin vaatteen, joka kestää pohjoismaista kylmyyttä on Léttlopi sinun lankasi.)

~~~~~~~~~~~~~~

Muistan kun olin about 10 vuotta sitten kansalaisopiston valokuvauskurssilla ja yksi kurssikavereista teki ko. viikon harjoitustyön pelkillä lätäkkö/rapakkoheijasteilla. Minusta se oli mahdottoman hieno idea, enkä ollut ollenkaan varma, osaisinko ollenkaan sellaisia itse kuvailla. Mutta tänään yritin minäkin. Ja kyllä, kyllä minä tästä otoksestani tykkään. Ei ole kymmenen vuoden oppisen yrittäminen mennyt ihan hukkaan. 😀 Ja mihinhän minä tätä taitoa tarvitsen? – Rapakoiden kuvaaja! – Onko paljon kysyntää moisella taidolla? Mietin sitäkin, että onko aina pakko tarvita?

Maailma ylösalaisinkin on kaunis.

Toissapäiväisestä ”kuva-arvoituksen” taustoista lupasin kertoa tänään. Siis: fotojooga-kurssilla on ollut sellaisia tehtäviä, joissa olisi osattava/yritettävä kuvilla/tulkita omia mielenliikkeitään, tunteitaan, minäkuvaansa (kaikkein kamalinta!!), miettiä kuvien kautta omia vahvuuksiaan/heikkouksiaan etc. . Minulla on vahva tunne, että osaan tehdä tuota kaikkea sanoilla ja ihan itsekseni, ihan vaan omiin tarpeisiini, mutta että koettaa valokuvata tunteita ja tuntemuksia! – Ehkäpä juuri tämän haasteellisuuden vuoksi mukaan lähdin, – oppiakseni jotain uutta sekä kuvaamisesta ja itsestäni.

No nyt oli tehtävänä kuvata omaa suojakuorta (tämä on hyvin yksinkertaistettuna ko. tehtävänanto). Eihän minulla mennyt kauan kun tiesin, mihin liittyen ja mikä olisi minun suojakuoreni: teflon! Olenhan joskus (vuosia sitten, silloin kun sille oli ihan erityinen tarve) täällä blogissanikin tätä sivunnut: todennut että olen / että osaisinpa olla teflon: etteivät minuun sattuisi sanat, ei kommentit, ei loukkaukset. Tefloniin ei helposti tartu, ei satu, ei jää kiinni pahimmassakaan kuumuudessa juuri mikään. Sellaista suojakuorta minä olen viime vuodet rakennellut … tietoisesti ja tiedostamatta.

Mutta miten sen kuvaat? Miten ilmaiset kuvalla suojakuoren joka hylkii, antaa/pakottaa sanojen jäädä ”ulkopuolelle”? – Teflon-pannusta ei saa oikein ”vaikuttavaa” kuvaa, joten koetinpa toista kautta: tehtävänannossa oli myös, että kuvassa pitäisi olla mukana myös ”oma soundi”. Aika vaikeeta, eikö?

Noh, minun oma soundi on usein ruoanlaitossa, ja vaikka en juuri molekyyligastronomiasta perusta (lue: en osaa sitä), niin nyt sitä päätin vähän koettaa. Siis: kuvassa on pohjalla oliiviöljyä. Siihen puhalsin pillillä balsamico-viinietikkakastiketta – vauhdilla! Aiheuttaa roiskeet!!- Ja ilokseni yksi kupla jää pintaan ja lähtee ”kellumaan” öljyn pinnalla, samalla heijastellen ympärillä olevia valopisteitä. (Öljy hylkii hapanta—)

Lopulta ja lisäksi otoksen numero 25 (tai jotain) kohdalla vielä levitän balsamico-roisketta vetämällä sitä sekä pillillä että hammastikulla pitkin oliiviöljyn pintaa: saadaan lisää dramatiikkaa!

Koetin tänään tehdä kuvasarjan, jolla ajattelin selventäväni, miten toissapäiväinen kuva syntyi. Tiedä häntä, auttaako ollenkaan tämäkään kertomaan, miten otos syntyi  …  Kokeilehan itse: alle öljyä, päälle balsamicoa/viinietikkaa = kaunis salaattikastike tai dippikippo leivälle. Hyvänen aika, ruokahan se nyt on tässä tärkein juttu. 😀

 

Maaliskuun lopulla


Tästä on tasan 30 vuotta.

Minusta tuli – aika vauhdilla – pienen pojan äiti.

Kun kuopus täyttää 30 vuotta, ja itse oli vielä vanhempi hänen syntyessään, niin kyllä tänään on tuntunut olo aika iäkkäälle.

Synttärijuhlia vietetään perhepiirissä vasta pääsiäisenä, joten tänään ihan tavalllinen kotoilupäivä.

 

Ohraruohoja kylvin useampaankin astiaan ja lautasille, – onpahan sitten äidille ja pienillekin jos haluavat pääsiäisiinsä vihreää. Kunhan jyvät ovat itäneet lisään väleihin vähän rairuohonsiemeniä, siten tulee mahtavan tuuheita. Hieman harkitsin pääsiäisruohoa popcornista, joka näyttää olevan tämän vuoden ilmiö, mutta enpä sentään noin rohkeaksi ryhtynyt.

Jos huomenna hakisi pajunoksia… Pyhien menut alkavat olla suunniteltu. Huomenna teen Colomba-taikinan. Katsotaan nyt mitä tulee, en ole moneen vuoteen tehnyt. Kohti pääsiäistä. Eikä tietoakaan mistään paastosta.

Pehtoori palasi pohjoisesta, mikä merkitsi että oikein kokkailinkin tänään. Kokeilussa oli ”soija-broileria”.  ”Like Chicken beats” paistetaan muutama minuutti pannulla öljyssä ja siinä on päivän ruoalla proteiini valmis. Eikä ollut ollenkaan huono. Kunhan saan tehtyä jonkun oman version tästä, niin tiedottelenpa sitten. Mutta kannattaa kokeilla.

 

Kaikkea sitä – taas

Tänään minä sitten tein sen, minkä olin tehdä jo jokunen viikko aiemmin, mutta silloin Pehtoori hoksautti asiasta, enkä silloin ehtinyt mokata. Tänään saatuani kuvapaketin asiakkaalle valmiiksi, pyykit kuivausrumpuun, pari geriatriaan liittyvää puhelua soitetuksi, löydettyäni aurinkolasini ja puettuani (liikaa) ulkokamppeita ylleni lähdin huurruttelemaan Beetlelläni kohti Auranmajaa vakaana aikeena hiihtää ainakin 15 km. Jo matkalla laittelin nappikuulokkeet korviini ja etukäteen iloitsin luistavasta kelistä, mahdollisuudesta hiihdellä tuosta noin vain ja …. kilometri ennen kuin Alakylän tieltä käännytään majan parkkipaikalle: HITTO, sukset!!!

Nehän olivat tietysti autotallissa, eivät autossa. Tyylipuhdas, nopea U-käännös ja tupisten ja mutisten takaisin (about 6 km) kotiin. En sitten enää viitsinyt tuonne asti ajella, vaan lähdin lähiladulle, ja melkein tuo 15 km sitten kuitenkin tuli sivakoitua.

Olipa mahtava auringonpaiste, lämmin (+ 6 C) ja viihdykettä ladulla oli, kun parista lähikoulusta oli (varhais)teinejä hiihtämässä. Heillä ei ollut liikaa päällä: takit auki (jos nyt edes oli takkeja, pelkät hupparit), avopäin ja -käsin, napapaidat tytöillä, pojilla kollegehousut ja -puserot, monilla niitä repalefarkkuja, polvet paljaana. Meitsi koetti olla ottamatta mitään kukkahattutäti-asennetta, totesin vain, että mahtava kun ovat lähteneet hiihtämään. Se ei kai ole ihan pakko nykyisin? Sitä paitsi osalla näytti oleva oikeasti kivaa, nauraa rätkättivät ja koettivat edetä. Ja olihan siinä sekin hyvä, että minäkin sain kerrankin ohittaa joitakin! 😀 Yleensähän se on niin, että tiukoissa hiihtoasuissa luistelutyylillä nuoremmat viuhtovat ohitseni tai sitten eläkeläiset, elämäntapahiihtäjät tikkaavat perinteistä vasemmalta ohi. Tänään minäkin ohittelin! Wuhuu. Ei turhaan ole tullut hiihdetyksi pitkin talvea. 😀

Iltapäivällä oli lähdettävä uudelleen ulos: kotipiazzalle tekemään kevättä. Petkeleellä jäät palasiksi, puroja ja lirinää ränneistä. Kevät!

Fotojooga-kurssin tehtävänantoa en kerro (edelleen olen sitä mieltä, että kuva puhukoon ilman selitystä), mutta joka tapauksessa sain kuvan pitkällisen yrityksen jälkeen otetuksi ja laitanpa sen tähänkin. Ei ole mikään mustaläikkä-testi, mutta mitähän tämä kuva sinussa herättää? Mistä kertoo? 😀 Mitä siinä on?

Etätöitä minullakin :)

Retriitin päivä ei nyt ole kovin ”henkistyneessä” saatikka hengellisessä tilassa kulunut. Paitsi että olen kaiken muun ohessa kuunnellut professori Timo Airaksisen teosta Jäähyväiset uskonnolle. En muista, että olisin koskaan ennen lukenut yhtäkään Airaksisen kirjaa, mutta hämärä muistikuva on siitä, että 1980-luvun alussa, jolloin suorittelin (myös) aate- ja oppihistorian approa, hän olisi ollut Oulussa vierailevana luennoitsijana ja että olisin ollut jopa luennollaan. Joka tapauksessa hänhän on satiirinen, kyseenalaistava ja mainiota analyysejä tekevä filosofi, joka ei osoita oppineisuuttaan turhilla käsiteapparaateilla, ei filosofian klassikoita syväluodaten eikä ylenpalttisia abstraktioita rakennellen, vaan päinvastoin puhuu ja kirjoittaa yhteiskunnasta ja ihmiselämästä ja -mielestä hauskasti, tarkkanäköisesti ja ironisestikin – ja minusta ainakin aika viisaasti. Nämä kaikki tekevät kirjasta mielenkiintoisen ja ahaa-elämyksiä tarjoavan, välillä myös hymyn kareen tai naurahduksen itsekseen. Siis hyvä.

Airaksisen tahdittamana kevätsiivoustouhuiluni pääsi hyvään alkuun, mutta homma keskeytyi ja jäi sikseen mm. koska sain sähköpostissa tarjouspyynnön ja lyhyen kirjeenvaihdon jälkeen toimeksiannon kuvapaketin  toimittamisesta tilaajalle. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Vastavaloon puuhaamistani 2000 valmiista, muokatusta kuvasta voin valita suoraan asiakkaalle toimitettavaksi kuvia. Eli se puolitoistavuotinen kuvien ottaminen, tekeminen ja toimittaminen kuvatoimistoon on tuottanut tulosta paitsi Vastavalon kautta myös ”suoramyyntinä”. Tälläkin kertaa on kyllä otettava ja tehtävä uusiakin kuvia, mutta eipä se haittaa. Päinvastoin. Onpahan jotain puuhaa ja tulosta ”Muistikuvissa”.

Alla oleva kuva ei liity mihinkään, mitenkäänn, tulipahan vain vastaan kuvakansioista, mutta eiliseen postaukseen liitin lupaamani Ratko-pumpun suojakatoksesta kuvan. Olivat remppamiehet mökillä saaneet operaation suoritetuksi.

 

 

 

Retriitti ad. 2021

Pääsiäisretriittini on nyt.

En ole kuitenkaan Hangasojan varrella, luonnon rauhassa, vaan ihan vaan kotosalla. Mutta Pehtoori on möksällä. Pakattuaan jo eilen illalla auton ja peräkärryn ja haettuaan tänään aamulla kaverin mukaan ja remppa-avuksi lähti pohjoiseen. Viime mökkireissulla hajonneeksi todettu Ratko-pumppu tuotiin pois, ja nyt menevät vaihtamaan uuden. Pehtoori teki kotiautotallissa pumpulle uuden suojan, vähän sellaisen vanhanaikaisen kaivon näköisen ”hupun”, ehkäpä huomenissa siitä voisi saada tännekin kuvan (nyt on tuossa alla) . Samassa kuormassa meni rantasaunan lattiaan uuden laudat, jotka tosin vaihdettaneen vasta kesällä.

Minun retriini ei ole vielä kovin syvällisiin svääreihin edennyt: aamupäivällä sain melkein kaikki kolme veroilmoitusta (oma, äidin ja Muistikuvia-yritykseni) tarkistetuksi ja täydennetyksi. Sitten vielä tovi järjestellen  huomenna sairaalasta kotiutuvan äidin asioita ennen ladulle lähtöä. Olipa jo lämmin ja näyttää, että aurinko alkaa jo suoda, talven jäljiltä kalvakoihin kasvoihin, vähän väriä.

Nyt on keittiönkaapit siivottu Chopinin Nocturnon, Albinonini Adagion ja U2:n Beautiful Dayn soidessa ja mietin, että jos sittenkin pyörtäisin päätökseni pitää taukoa jumppereiden kutomisessa, ja vielä yhden aloittaisin. 😀

 

~~~~~~~~~~~~~~

 

Näkyviä aikaansaannoksia

Tänään tekemisen meininki, tai ainakin käsillä ja itetehyn meininki.

Aamusella sain viimeisteltyä Pehtoorin riddarin – saa nyt ukkeli sen mukaan mökkireissulle. Tämän kanssa meni kauemmin kuin omani, – osin siksi, että meidän kahden viikon mökkireissulla minulla ei ollut tarpeeksi lankoja mukana. Pitkästi toista kuukautta meni. Tosin tein välissä itselleni kaulurin ja yhdet lyhytvartiset villasukat. Mutta eihän tämä ole mikään sprinttilaji. Ja onhan se vaan niin rentouttavaa… istua takkatulen ääressä, kutoa ja kuunnella äänikirjaa.

Nyt ollaan sitten vähän samiksia. Vaikka tuskinpa muualla kuin mökkimaisemissa näissä yhtäaikaa liikummekaan. Ja samapa tuo. Omani olen jo lämpimäksi ja mukavaksi havainnut.

Kahden tekeminen ainakin vähäksi aikaa riittää minulle; ei ole neuloosi iskenyt ihan niin voimallisesti kuin joihinkin muihin (24 jumpperia/8 kk). Ehkä seuraavaksi teenkin luotolaisen tikkurin. Niihin ihastuin jo kaivauskesinä 1980-luvun puolivälissä, jolloin hailuotolaiset isännät (ainakin S:n isännällä oli tikkuri) kävivät päivittäin meidän kirkonpaikan arkeologisilla kaivauksilla ihmettelemässä touhujamme.

Tänään harrastuneisuutta myös keittiössä. Tein elämäni parhaan parsarisoton. Ja söin sitä ihan liian paljon. Sehän ei ole mikään kevyt kasvisruoka, vaan voilla, viinillä ja juustolla aateloitu kevättalven, kevään, ruoka. Tällä kertaa tein Alkon sivuilta löytyvän ohjeen mukaan. Ja hyvää oli!! Ehkä pääsiäispyhien yksi ruoka on tässä!

Meksikolainen kevätpäiväntasaus

Kevätpäiväntasaus. Tuntuu hyvältä, että ollaan jo tässä.

Sataa vettä. Ensi katsomalta se ei tunnu hyvältä, mutta sitten — hei, sehän vie lumia! Ollaan hiljalleen menossa kohti sulia pyöräteitä, hiljalleen kohti  kevättä.

Aamupäivällä ei vielä satanut, – oli lentävä hiihtokeli. Ja ihan hurjan paljon hiihtäjiä lähiladulla. Mutta mahduin mukaan.

Muutoin päivä mennyt enemmän vähemmän ruoan parissa.

Kun pienetkin olivat tulossa syömään, halusin tehdä jotain heille mieluista. Olenhan jo kertonut, että perhepäivällinen pienten isäviikonloppuina on siirretty sunnuntailta lauantaille, mikä on ehdottomasti hyväksi havaittu. On aikaa, ei erotuskaa, ei kiire mihinkään.

Apsun lempiruokaa ovat tortillat ja niinpä tänään tex-mex-menu. Tein salsa-broileria ja tavallista jauhelihatäytettä, guacamolea ja salsaa, – kattaus ja muut tykötarpeet mahdollisimman huolellisesti Meksikon malliin. Siitähän meidän keittiössä ja pöydässä on jo vankka kokemus.

Ja löysinpä eilen kaupasta uuden tuotteen: wrap-taskut!! Kyllä olivat varsinkin lasten tortilla-ruokailun kannalta hyvä juttu. Eivät valu täytteet syliin ja ohi lautasen. Vähän vaikea noihin taskuihin on kaikkia täytteitä latailla, mutta pienet nyt eivät paljon muuta kuin jauhelihamurua, creme-fraichea, hunajamelonia ja kurkkua haluakaan. Tällä kertaa kurkku ihan spesiaalia. Lidlissä on snack-kurkkuja, joista me kaikki tykättiin kovasti.

Ruokaviininä oli meksikolaista  ”Petite Sirah”-viini (huom. kirjoitusasu 🙂 ). Todettiin merkillisen tunkkaiseksi tai jotenkin sulkeutuneeksi tuoksultaan, mutta kyllä se ruoan kanssa oli oikein hyvä makupari. Kuriositeettina kannattaa maistaa. Harvoin meksikoilaisia punkkuja Suomessa edes on myynnissä.

Ja jälkkäriksi perinteistä 😀 meksikolaista vadelmarahkaa! Meksikossa ei taideta rahkasta eikä vadelmista juuri perustaa, mutta meidän cross-kithcenissä se toimi oikein hyvin.

Tasa-arvoisesti koko päivä

Onhan tässä taas ollut.

Kello oli soittamassa kuudeksi, – soittamassa, etten vaan myöhästyisi. Aloin heräillä jo neljän jälkeen, jokaisen puolen tunnin välein kuulin kellon lyönnit. Kuuden jälkeen lopetin kuuntelun, ja nousin. Puuroa, kahvia…

Oli aamuvuoro. Mummin elämän merkityksellisyys täällä taas tänään!

Kun isältään lapset sain tänne Rantapeltoon, oli aika leivonnalle. Pitkästä aikaa pullan leivontaa. Noh, Eeviksellä enemmänkin taikinan syöntiä, mutta Apsu oikeasti teki pullaa. Muoteilla ja ilman. Ja olikohan parasta viimeistely: … ”Mummi, isi haluaa paljoooooon sokeria.” Hassua, että pienen napsiessa raesokeria muru kerrallaan suuhunsa, tulin ajatelleeksi, että ehkä myös joku muu (Apsullahan tänään karkkipäiväkin! ja sitten: ”Mummi! Sun kuuluu lelliä meitä!!!”) kuin isänsä tykkää sokerin syönnistä.

Meillä oli yhdessä aika lyhyt päivä, mutta sitäkin intensiivisempi. Lapsille se ei varmaankaan ollut niin tunnetta täynnä kuin meille isovanhemmille … paljon naurua, meillä vain välillä huomaamatonta kyynelten kuivaamista silmäkulmista. Jos Apsu olisi nähnyt, olisi kysynyt: ”Mitä ihmettä, mummi?”

Onneksi Apsu ei nähnyt liikutustani pitkin päivää, eikä kukaan nähnyt, kun olin yksikseni iltapäivällä lenkillä kaupunginsairaalan ja hautuumaan tienoilla. Ees-taas, sitä me Apsun kanssakin tänään pohdimme. Sitä, että mitä se oikein tarkoittaa… Ees-taas. Mitä ootetaan, mistä tullaan, mihin mennään, mihin palataan …

Joskus ennen olen löytänyt tasa-arvopäivään, Minna Canthin päivään sisällön, syyn liputtamiselle, ehkä vähän ylevimmistä aatoksista, mutta tänäänkin, pienen pienessä maailmassani ajattelen edelleen, että

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.”

Minna Canth
Niin kauan kuin minulla on nuo pienet, ei ole puolikuollutta!!!

Olen ESFJ

Historian alkuhämärissä, joskus 2000-luvun alkupuolella suoritin töiden yhteydessä ja ohessa korkeakoulupedagogisia opintoja, ja siellä perehdyttiin myös persoonallisuustyyppeihin, ja halutessaan pääsi testattavaksikin. Tietysti halusin ja minulla on vielä tallessa tuloksetkin. Kaivoin ne viime viikolla esille, kun fotojooga-kurssilla käytiin keskustelua persoonallisuuspiirteistä (ja niiden vaikutuksesta myös valokuvaukseen ja myös persoonallisuuden näkymiseen omakuvissa/selfieissä).

Tuon keskustelun kautta löysin persoonallisuustestin, joka on aika lailla tieteellisempi kuin FB:n sähköposteja tai tilejä kalastelevat mitä merkillisimmät ”luonne-testit” (erityisesti Nametest.com), joissa käyttäjä antaa yritykselle luvan hyödyntää käyttäjän antamia tietoja hyvinkin monella tavalla. Ja samalla myös testin tekijän kavereidenkin tiedot kulkeutuvat kolmannelle osapuolelle. Ei hyvä (ks. YLEn artikkeli)

Persoonallisuustesti, jonka tein (luottaen että se ei ole edellisen kaltainen uhka) on täällä. Ja sen tulos on hyvin samankaltainen kuin silloin parikymmentä vuotta sitten tehdyn tulos. Sekin taisi olla juuri Myers-Briggs-tyyppi-indikaattorilla tehty ja ainakin tämän nyt tekemäni perusteeella persoonallisuustyyppini on ”konsuli”, joita on 12 % väestöstä.

Iltalehdssä viime keväänä julkaistussa artikkelissa kerrotaan nimenomaan suomalaisten yleisimmistä persoonallisuustyypeistä ja käyttämisen dimensioista.

Käyttäytymisen keskeisiä dimensioita ovat:

  1. Ekstraversio (E, suuntautuminen ihmisiin ja asioihin ulkoisessa maailmassa)
  2. Introversio (I, ajatusten, tunteiden ja vaikutelmien pohtimiseen sisäisessä maailmassa)
  3. Tosiasialliseen tietoon tukeutuja (S, hankkii tietoa mieluiten viiden aistin kautta, pitää konkreettisesta, käytännöllisestä, hallitsee yksityiskohtia)
  4. Intuitio (N, hankkii tietoa mieluiten kuudennen aistin kautta, hallitsee kokonaiskuvaa ja suvaitsee muutoksia)
  5. Ajattelija (T, looginen päätöksenteko)
  6. Tunteva (F, tunteisiin ja arvoihin perustuva päätöksenteko)
  7. Järjestelmällinen (J)
  8. Spontaani (P)

Dimensioita on kahdeksan ja niistä muodostuu 16 erilaista persoonallisuustyyppiä, joille annetaan em. testissäkin oma ”koodi” Minä olen ESFJ. Testissä saa ylläolevan kuvion lisäksi parisivuisen analyysin omasta persoonallisuustyypistään, ja kyllä minä siitä itseni tunnistin.

Löytyykö blogin seuraajista kaimojani? Tiedätkö sinä millainen oikein olet tyypiltäsi? 🙂

Testin etusivulle KLIKS

Kevättä jo ikävä…

Tänään on ollut jotenkin väljä ilma, taivas korkealla. Kuin olisi korkeapainetta, mutta aika lämmin kuitenkin. Aamupäivällä ladulla tuntui melkein keväiseltä.

Tosin lunta riittää varmasti vielä toukokuun lopulle asti.

Eilen aamulla meidän pihalla näytti tältä!

Päiväkirjamerkintöjä vallitsevassa tilanteessa

Tänään, kuten toki moniin päiviin viimeisen vuoden aikana, vallitseva tilanne (= perkelöityvä korona meidän kotikielessä) on vaikuttanut tekemisiin, olemiseen, ajatteluun. En ole ollenkaan vakuuttunut, että näitä aikoja koskaan haluaisi niin kovin paljoa muistella, mutta jo aamulla ajattelin, että tarkastelenpa päivääni korona-ajan näkökulmasta: mihin kaikkeen ”vallitseva tilanne”, ”uusi normaali”, ”kiihtymisvaihe” vaikuttaakaan.

Aamun puheluissa (äidin, sisaren ja Juniorinkin kanssa) koronalla tai tarkemmin ottaen rokotuksilla (Astra Zeneca -kriisi etc.) iso osansa. Isompi kuin pitkiin aikoihin. Ja samalla ihan muu kipu ja kuntoutus, lääkäriin lähtö ja lähtemättömyys, hermostumista ja huolta, avunpyytämisen, -ottamisen ja -saamisen vaikeus ja helppous riippuen tapauksesta.

Aamupäivällä valokuvien parissa, nettikeskustelua ja oppimista. Fotojooga-kurssilla keskustelu FB:ssa on vilkasta, – sisällöltäänkin erilaista kuin aloittaessani ajattelin. Ja tuskin ilman koronaa, tätä kotoilun loputonta määrää, olisin kurssille ilmoittautunutkaan. Mutta kyllä minä olen jo nyt sieltä saanutkin, sekä ajateltavaa että olen ”pakottanut” itseni kuvaamaan myös abstrakteja aiheita ja tunteita, ei vain ”dokumentaarista” kuvausta.

Rännänsekainen lumisade loppui, aurinko pilkahteli ja puolelta päivin olinkin valmis ulos: olisinkohan hiihtänyt tänä talvena näin paljoa tai ollenkaan, jos kuntosalilla käyminen ei olisi lopahtanut koronan myötä? En tiedä. Mutta niinpä vain tänäänkin kävin kympin (Niittyaro – Kuivasjärvi – Vahtola) hiihtelemässä. Nyt se jo tuntuu aina välillä kulkevankin.

Söimme tänään vähän tavallista myöhemmin, sillä Pehtoori käytti äitiään koronarokotuksella. Niin se maailma muuttuu, että anoppinikin antoi itsensä rokottaa. Hän kun on ollut rokotusvastainen ennen kuin sitä oli vielä ”keksittykään”. Pehtoorin isosisko oli se, joka huolehti nuorempien veljiensä rokotuksella käyttämiset niinä kertoina, kun ne eivät automaattisesti sujuneet neuvolassa tai kouluterveydenhoitajan tarkastusten yhteydessä. Mutta niinpä M-mummu 90 v. tänään rokotukselle lähti.

Minä istahdin toviksi kutomaan ja äänikirjan pariin. Tusinan verran kirjoneulevillasukkia ja nyt toinen (Pehtoorin) riddari ovat ihan selviä koronan seurauksia. Äänikirjoja kuuntelin toki jo ennen pandemiaa, mutta määrä on ehkä noin kaksinkertainen verrattuna aikaan ennen sitä.

Onkohan tälle vuodelle jo melkein 40 kuunneltuna? Eilen julkaistiin Sirkku Salovaaran La Mia Italia (kiitos vinkkaamisesta Marja) ja sain sen iltapäivällä kuunnelluksi: olipa ihana olla ajatuksissa ja mielikuvissa Sisiliassa, Napolissa, Firenzessä – ja ajatella, että ”kyllä me vielä”.

Ruoan tilaus ja haku: Saurahasta noutoruokaa – tällekin viikolle valitsimme aasialaista ruokaa, tällä kertaa nepalilaista. Sieltä haettiin kevään lockdownin aikana kerran ja tänään uudelleen. Ei ennen pandemiaa todellakaan viikoittain haettu ruokaa kaupungista. Ehkä neljä kertaa vuodessa, ja nekin aina pizzaa.

Mutta tänään: 41. Makhani Kukhuro: Tandoori grillattuja kananrintafilettä tomaatti-voi-cashewpähkinä kermakastikkeessa ja 53. Swadilo Bheda: Haudutettua lammasta juusto-cashewpähkinä-tomaatti-kermakastikkeessa.

Kaikkiin take-a-way -ruokiin tulee mukaan basmatiriisiä, tandoori naan leipää, raita- ja chatani-kastiketta. Tälläkin kertaa kassillinen ruokaa maksoi vähän alle 30 euroa, ja ruoka oli hyvää, joskin Pad Thai viime viikolla tarjosi parempaa.

Ja nyt illansuussa meillä oli Oulun viininystävien vuotuisjuhla. Dionysos-jumalan kunniaksi järjestetty Dionysia-ilta on (meille) vuosia ollut hieno ravintolaillallinen ystävien ja tuttujen kanssa esitelmiä, viinejä, hyvää ruokaa ja seuraa. Aikanaan antiikin Ateenassa juhla oli vähän laajempi. 😉

Nyt pandemian alla tämä juhla pidettiin etänä. Teams-yhteyden äärellä meitä oli tusinan verran osallistujia, pieniä pullollisia tällä kertaa. Huomisellekin meille jäi vielä lasilliset … Mutta olipa kiva. Opimme taas paljon, oli mukava keskustella, esittää toiveita tulevasta. Kyllä me vielä. Livenä. Kun normaali on jotain muuta kuin mitä se nyt on.

Mietteitä ja odotuksia

Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Eikä aina voi olla hyvä mieli, eikä huoleton.

Tästäkin keskusteltiin Juniorin kanssa tänään.

Ja todettiin yksissä tuumin, että saa ja ehkä jopa pitää näyttää, jos on huono päivä, olo. Miten ja kenelle sen näyttää, on tietysti hyvä kysymys.

Jotain olen tänään voittanutkin: myin pyöräni. 🙂 Liki 10 000 yhteistä kilometriä takana, ja heippa! Hyvillä mielin erosimme: sykkeli pääsi hyvään kotiin ja minulla on nyt mahdollisuus hankkia uusi! Vanha pyörähän on ihan hyvä, miksi siis uusi? – Uudella voi tehdä vielä pitempiä matkoja kuin entisellä. Lähimatkailu on varmasti ensi kesänäkin hyvä laji ja mainio, terveellinen ajanviete. Ensi kuussa sukset vaihtuvat pyörään. Siitä on jo nyt hyvä mieli.

Kevättalven aurinko

 

Kevättalven aurinko paistaa jo sisälle asti. 🙂 Se tuntuu hyvälle.

Olen miettinyt, josko alkaisin tekemään kevätkylvöjä. Taimien kasvatusta siemenestä, kodinhoitohuoneen pöydille pieni herbaario tai mikä lieneekään. Daalioita, auringonkukkia, basilikaa ja mitä näitä nyt on. Mutta ehkä en sittenkään. En viitsi. Kun pihalla on paikka paikoin 1,5 metrin korkuiset lumikinokset, kesäiset yrttipenkit kodin takapihalla tuntuvat melkoisen kaukaisilta jutuilta. Tämänkin kohdalla sellainen puolankalainen ”mitäpä se hyvejää” -fiilis.

Pikkuisen tuntuu, että jossain minussa heräilee kevätsiivous-niminen hurrikaani, mutta toivon, että se torkuttelesi vielä jonkun viikon. Sitten olisikin jo pääsiäinen, ehkä pääsy mökille ja sen jälkeen alkaa pyöräilykausi, joten ei enää ehdi. 🙂

Kevättä myös lautasella: parsakausi avattu. Eilisen sushi-näpertelyn jälkeen kaapissa lohta, nieriää ja poroa, ja ne kaikkihan sopivat parsan ja hollandaisen oheen oikeinkin hyvin. Nyt on kolmen päivän runsas syöminen tehnyt tehtävänsä ja ensi viikolla on tiedossa kurinpalautus.

Hyvä ruoka, — tiedättehän

Kun ei oikein ole muutakaan tekemistä [hah! Toki on ja olisi, mutten vaan viitsi.] niin sitten ulkoilua ja ruoanlaittoa.

Nehän ne ovat minun keinoni nauttia, paeta, rentoutua, tehdä sijaistoimintoja, olla perusasioiden äärellä, tehdä jotain, jolla on merkitystä. Merkitystä ainakin itselleni. Rohkenin kutsua ruokaseuraakin meille: Juniori avec tulivat seuraksemme, eivätkä valittaneet tarjoiluista.

Pitkään olen harkinnut kokeilevani sushiin lappilaista ”twistiä” (onhan tästä ollut puhetta. Siis twisti-sanan käytöstä ruoanlaiton yhteydessä, – enhän minä siitä pidä, mutta onhan se kuitenkin kertova ilmaus. Siis: sushi meets Lappi?). Hain eilen hallista mm. nieriää ja savuporolastuja, ja niitä(kin) laittelin makirulliin ja nigirien päälle. Suolasin nieriäfileen kevyesti, pistin pakkaseen muutamaksi tunniksi, jotta sitä olisi helpompi siivuttaa ohuesti ja riisipalleroiden päälle laitettuani kypsensin ne tohottimella. Hyviä olivat.

Viinivalinta Moshi Moshi – alsacelainen sekoiteviini, todettiin oikeinkin hyväksi makupariksi sushille. Kannattaa harkita.

 

Koskapa sushi oli sekä alku- että pääruoka (niitä oli kyllä aika paljon 🙂 ) , olin tehnyt jälkkäriksi ruokaisan piirakan. Viimeisen päälle retro: Aura-juusto-ananas-piiras. En ole tehnyt vuosikausiin, miksi ihmeessä en?

– Mahdottoman hyvää se oli. Jos yksikään lukijoista ilmoittaa olevansa kiinnostunut reseptistä, niin voin postailla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Edit 14.3.2021 aamusella

Yleisön pyynnöstä

Aura-ananaspiiras

 

Ohje on ensimmäisessä keittokirjassani (Riemusta ruuanlaittoon), josta sen tuohon skannasin. Eilen minulla ei ollut kardemummaa, eikä sitä kyllä välttämättä tarvitsekaan. Ja käytin piirakkaan koko pussillisen (150 g) Aura-murua. Jos olet jälkiruokaviinien ystävä, niin tälle kannattaa avata oheen joku Sauternesin alueen viini tai Trockenbeerenauslese Itävallasta tai Saksasta. Me avasimme eilen Höplerin viinin (2015), jonka toimme Wienin joulutorimatkalta muutama vuosi sitten. Nam. Kahvin kanssa piirakka ei oikein sovi, mutta teen kyllä.

Näillä mennään

Enpä olisi uskonut, että hiihdon jälkeisessä endorfiinin huumassa heittäydyn kerta kaikkisen innokkaaksi kauppa-asioille, mutta niin vain kävi.

Ei muuta kuin ”ykköset ylle”, maski naamalle ja kaupunkiin. Ensin halliin, sitten Torin Lihamestarille ja vielä markettiin. Uusia reseptejä ”takataskussa” ja suunnitelma kahden hengen ”kynttiläillallisesta”. Ajatus oli tehdä kuvakooste Burgundin padan valmistamisesta ja maa-artisokkaherkun houkuttelevuudesta, mutta —

Palaan reseptien kera asiaan tulevina päivinä, mutta jo nyt on todettava, kannustettava, että kyllä kotona kokkailu kannattaa. Rentouttaa se, ja maistuu.

Ilta takkatulen, kirjan, netin, Pehtoorin riddarin, kynttilänvalon äärellä… Ja koronaa kiroten ja miettien sitä, vähän sitä peläten, myös siitä ahdistuen, … Ja sitten päättää, että ei tässä hätää.

Onkohan se vain päätettävissä?

Kotiruokaa kotona

Tänään kotona. Sarjassamme ”kotiruokaa kotona”.

Viime vuonna telkkarin kokkisodassa Arttu Harkki (joka yllätyksekseni paljastui melkein vegetaristiksi, ei ainakaan syö punaista lihaa) teki kalkkunajauhelihapihvejä. Ohje on tosi simppeli ja pihvit valmistuvat nopeasti.

Arttu Harkin kalkkunajauhelihapihvit

400 g kalkkunajauhelihaa
0,5 dl korppujauhoja
2 rkl worcester-kastiketta
2 rkl soijakastiketta
1 tl paprikajauhetta
2 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 rkl sileää dijon-sinappia

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja muotoile halutun kokoisiksi pihveiksi.
Paista pihvit pannulla molemmin puolin, kunnes kypsiä.

Harkin pihvit tulivat hampurilaisiin (ks. koko settiin ohje täältä KLIKS),
mutta koska niihin ei tule kananmunaa, ne murenevat helposti.
Mutta sopivat hyvin vaikka riisin kanssa tarjottavaksi.

 

Tänään mausteiset, hyvin koossapysyvät, kevyet pihvit valmistuivat alla olevan ohjeen mukaan.
Ohjeen vohkin täältä.

Vähän monimutkaisempi ja hitaampi tämän mukaan on tehdä, mutta ei näissäkään kauaa mene.

Kalkkunajauhelihapihvit

    • 400g kalkkunan jauhelihaa
    • 1 dl vettä
    • 2 tl kanafondia
    • 1 kananmuna
    • ½ dl korppujauhoja
    • 1 pieni sipuli (70-90g)
    • 1 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
    • ½ tl suolaa
    • ½ tl mustapippuria
    • ¼ tl maustepippuria
    • ½ tl paprikajauhetta

Laita astiaan vesi ja sekoita siihen kanafondi, lisää korppujauho,
sekoita ja anna turvota 10 min.
Lisää silputtu sipuli sekä loput aineet ja sekoita.
Anna seistä noin 15 minuuttia.

Muotoile taikinasta pihvejä ja laita ne leivinpaperilla peitetylle uunipellille.
Paista pihvejä 200 asteisessa uunissa 20 – 25 minuuttia.

Maustepippuri sopii näihin tosi hyvin, mutta varo, ettet laita liikaa.

Tarjosin näitä salaatin kanssa. Kyllästynköhän fetaan koskaan? – Tuntuu, että käytän sitä aina vain enemmän.

Lisäksi paistelin oheen sienilisäkkeen. Tätä meillä on tavattoman usein.

Ruskeat herkkusienet – oheen 

1 pkt ruskeita* herkkusieniä
1 – 2 valkosipulin kynttä
2 – 4 salottisipulia
2 – 3 rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Kuullota sipulit puolessa öljyssä.
Lisää öljyä ja puolitetut sienet.
Sekoittele, lisää lopuksi suola ja pippuri.
Anna olla miedolla lämmöllä,
välillä sekoitellen niin kauan,
että pääruoka on valmis.

(* ehdottomasti ruskeita.
Ne ovat napakampia ja maukkaampia kuin lötkööntyvät tavalliset.
Ruskeitakin alkaa olla jo lähes kaikissa marketeissa. )

Lisäksi meillä oli vielä toissapäiväiseltä ruoalta jäänyttä kermaviilikastiketta, ei välttämätöntä. Myös kermatilkalla ohennettu maustettu tuorejuusto sopii tähän tai Puljongin Paholaisen hillo. Sehän nyt sopii melkein mihin vaan. Paholaisen hillo on uus ketsuppi. 🙂

Talvikauneutta kaupungissa

Aamulla pakkasmittarissa – 25 C. Reipasta.

Päätinkin, että päivän ulkoilman hankkisin kävellen. Ja pitkästä aikaa kameran kanssa Oulussa ulkona. Onnistuin vitkuttelemaan lähtöä iltapäiväksi, jolloin oli jo lämmin. Kiertelin, kaartelin, hautausmaallakin kävin. Enpä ole ennen sellaisena sitä nähnyt. Useimmat haudat olivat todellakin kumpuja. Eivät hauta- vaan lumikumpuja. Käytävät on ajettu lingolla, joten standardikokoiset, ns. matkalaukkuhautakivet, olivat jääneet lumen alle.

Siellä täällä hangesta pilkisti pieni (lyhdyn) risti.

Kaupungilla oli kovin hiljaista. Sulku ja hiihtolomaviikko vaikuttivat – vain Woltin ja Foodorin ruokalähetit kulkivat ristiin, rastiin Rotuaarilla. Minäkin hain noutoruokaa. Viime viikolla Novalla peräänkuuluttivat ihmisiä tekemään päätöksen tehdä jotain uutta, hyvää, erilaista elämässään (ainakin) kolmen sulkuviikon aikana, ja eräs kuuntelija kertoi päättäneensä huolehtia omasta ja perheen ruoasta tukien paikallisia ravintoloita (ja omaa jaksamistaan) tilaamalla kaksi kertaa viikossa jostain ravintolasta.

Siitä idea: päätin samoin. Paitsi että vain kerran viikossa ja haetaan itse. Olenpa lukenut ravintoloitsija-ystävien FB-seiniltä, että take-a-wayssa on se huono puoli, että 30 % katteesta menee juurikin joille ruokalähettifirmoille, ei paikallisille ravintoloille. Any way, me haemme itse. Ensi viikolla jotain muuta kuin aasialaista, vaikka ei tämänpäiväisessä ollut mitään vikaa. Päinvastoin. Hain Pakkahuoneen thaimaalaisesta (Pad Thai Baan Naa) kassillisen ruokaa. Tilasin kaksi annosta: Paistettua riisinuudelia isoilla katkaravuilla ja paistettua kanaa (ja riisiä) cashewpähkinöillä sekä rapeat salaatit. Annokset olivat valtavia. Yhdestä olisi riittänyt kahdelle. Ne maksoivat vähän yli 30 euroa, mutta lounasaikaan (klo 11 – 15) ala carte -annoksista saa 20 prosentin alennuksen, joten alle 30 eurolla tuo ravintolaruoka kotiutui meille.

Lähdin vielä illansuussa toiselle lenkille. Ajelin Nallikariin, auringonlaskua kuvailemaan, ja katselmaan ”jäätaidetta” – oululaisten tekemiä jäädytyksiä (vrt. mun iglukylä 😀 ).

Auringonlaskuun lisäkauneutta toi halopilari.

Melkein olisi ollut ulkomailla koko päivän. 🙂

Tänään vain luettelo

Pakkasta, aurinkoa, fotojoogaa, hiihtoa, mahdottoman hyvä kalalisuke (pinaatti-munakokkeli + salainen juttu 😀 : kerron siitä tässä joku päivä), äidin kanssa pitkä puhelu (harvinaista nykyisin), Master Chef, sortuminen lukemaan iltapäivälehtiä, huonohko kirja (Ranskalainen valokuvaaja), .. . ei yhtään virettä kirjoittaa postausta. Kuvakin on kuukauden takainen.

Huomenna olen reippaampi. 🙂

Hiihtoa ja kuvia – siinä kaikki

Ei hassumpaa, mietin tänään ladulla kohti Ruskotunturia.

Tunturia? – Ollaanko taas pohjoisessa? Ehei, vaan Ruskotunturi on kymmenkunta vuotta sitten rakennettu ”keinomäki” Ruskon kaatopaikan jätevuoren päälle. Sinne on kaupungin keskustasta seitsemisen kilometriä, meiltä saman verran. Eipä ole koskaan tullut käytyä siellä mäessä, paitsi kerran kesällä oltiin Pehtoorin kanssa kävelyllä. Ja pyöräretkillä on joskus ajellut sen juurelle. Tänään olisi rinteet olleet auki, mutta en mennyt lähellekään, vaan kaarsin takaisin Auranmajalle ihan vaan pertsaa sivikoiden. Kymppiviikko on pohjoisen hiihtolomaviikko, mikä näkyi kyllä laduilla: porukkaa oli iltapäivän auringossa hiihtelemässä paljon.

Muuta tähdellistäpä en sitten olekaan saanut aikaiseksi. Kuvien tekoa ja tekniikoita koko päivä.

Ruokaa ja ”joogaa”

Nyt on uusi herkku löytänyt tiensä meidän ruokapöytään. Tänään täytettyjen broilerfileiden ohella meidän kahden hengen päivällisellä oli tällaista lisuketta: juuripersiljaa. Näyttää vähän porkkanoiden ja palsternakan risteytykseltä ja pikkuisen sellaiselta se maistuukin, – paitsi että on parempaa. Nuo tein siten, että leikkasin kannat pois, harjasin juuresharjalla (ei siis kuorita), leikkasin pitkittäin neljään osaan ja kierittelin rypsiöljyssä, minkä jälkeen pyörittelin seoksessa, jossa oli parmesanraastetta, mantelijauhetta ja ripaus suolaa. Sitten uuniin (+ 220 C) noin 25 minuutiksi. Nämä oli parempaa kuin karkki! Mikähän on juuripersiljan sesonki? Onko sitä saatavissa ympärivuotisesti? Täytyy perehtyä. Parempaa kuin palsternakka, josta pidän kovasti.

Ja jälkkäriksi eiliselle perhepäivälliselle tehtyä sitruunapiirakkaa. Eilen tarjosin sitä suoraan jääkaapista, mikä oli virhe. Tänään huoneenlämpöisenä se oli jo hyvää, pehmeää, sopivan kirpeää… Ohje täältä. Olen parempiakin sitruunapiirakoita leiponut, mutta ei tämä missään tapauksessa huono ole.

Tälle päivälle minulla oli agendalla paljonkin asioita, mutta sainpahan huushollatessa ja ulkoillessa kulumaan aikaa niin, että höpö-hopöksi meni päivän suoritussaldo. Yksi iso ”tuskien taival” tuli kuitenkin suoritetuksi. Uudella valokuvauskurssilla (Fotojooga – vierastan kyllä sanaa jooga. En ole koskaan edes kokeillut, mutta nyt sitten tällaista pääsiäiseen asti.) on ensimmäisen viikkotehtävän ensimmäisenä osana ottaa selfie. Ainahan se:  selfien otto on kaikilla valokuvauskursseilla. En tykkää, eikä juuri ole kokemusta. Mutta ehkä juuri tällä nimenomaisella kurssilla on tarkoitus mennä omalle epämukavuusalueelle. Niinpä sitten tänään kaupungille kamera, jalusta sekä kaukolaukaisin mukaan ja etsimään miljöötä, jossa olisin kuvaajana ”aidoimmillani”.

Ja tässä tulos: ei ole blogissani kovin montaa selfieta ollut, mutta nyt rohkeasti tännekin tämä. 🙂 . En halunnut itsestäni kuvaa ”siitä, miltä näytän, vaan enemmänkin siitä, millainen olen.” Tiedä häntä, miten onnistuin. Ainakin ulkona ollessa olen näin hymyilevä. 🙂

Pyryä ja hyviä makuja

NYT ei haittaisi vaikka olisi ulkonaliikkumiskielto.

Muistanpa ainakin kerran olleen juuri tällainen myräkkä kun kymppiviikoksi oltiin teinien kanssa matkalla pohjoiseen. Perjantaina lähdettiin töiden ja koulujen jälkeen ajelemaan, ja kaikeksi huipuksi heti Sodankylän jälkeen eteen sattui venäläinen rekka, joka ajoi about seitsemääkymppiä, eikä vahingossakaan antanut tietä. Niinpä sitten pyryssä ja lumituiskussa ajeltiin puolitoista tuntia sen perässä. Jäipähän mieleen se hiihtoloman aloitus. Nyt alkamassa erilainen kymppiviikko: koronasulku ei kovin paljoa meidän elämää edellisistä kuukausista hetkauta, mutta onhan tämä merkillistä aikaa.

 

Päivällä sää oli melkein samanlainen, mutta pakotin itseni ulos ja tepastelemaan reppu selässä kauppaan.

Hain pientä täydennystä (= karkkia) temppuradan palkinnoiksi, ja vähän ruoallekin. Jälkkäri oli minun makuuni liian makea, mutta (muiden muassa) Eevis totesi MONTA kertaa: hyvääää!

Eikä helpompaa jälkkäriä voi olla.

Dumle-mousse

3 dl kuohukermaa
1 ps (220 g) Dumle-toffeeta
1 pieni rasia vadelmia
4 Bastogne-keksiä

Kuumenna kerma kiehumispisteeseen, ota pois hellalta ja liuota 200 g toffeekarkkeja sekoitellen kerman joukkoon. Jätä muutama annosten koristeluun.

Anna jäähtyä yön yli jääkaapissa. Vatkaa jäähtynyt kerma vaahdoksi.

Tee annokset jälkiruokakippoihin tai laseihin: kerroksittain vadelmia, murskattuja keksejä ja Dumle-vaahtoa.

Isoin juttu on muistaa tehdä valmistelut tarjoilua edeltävänä iltana. Minäkin olen jo pari kertaa aiemmin aikonut tämän tehdä, mutta nyt eka kertaa olin ajoissa valmistelujen kanssa.

Pääruokana oli lohilasagnea muutaman erilaisen salaatin kera. Ja viini. Pluma, Alvarinho Portugalista. Tämä on Alkon tilausvalikoimissa, ja kyllä kannattaa tilata. Alvarinho/Albarino-rypäleestä tehnyt valkkarit ovat nykyisin minulle mieluisia, ja tämä oli kyllä yksi parhaista.

Nyt vetäydyn takkatulen ääreen: kutomaan ja kuuntelemaan kirjaa. Sujuuhan tämä näinkin…

Helmet-lukuhaaste: helmikuu

Elämäni toinen kuukausi lukuhaasteen parissa on ohitse. Edelleen olen sitä mieltä, että haaste on hyväksi elinikäiselle lukuharrastukselleni.

Harrastuneisuus ja haasteeseen vastaaminen on  jatkunut aktiivisena: helmikuussa 13 kirjaa luettuna, mitä pidän aika yllättävänäkin. Ja kuten jo tammikuussa, niin nytkin sellaisia kirjoja, jotka olisivat jääneet avaamatta ilman tätä haastetta.  Ja tämän haasteen FB-ryhmän seuraaminen  – edes satunnaisesti – on ollut hyväksi; sieltä olen saanut lukuvinkkejä.

Myös helmikuussa kirjalistassani on elämäkertoja ja pari dekkaria. Yksi matkakirja ja pari, joita voisin luonnehtia vähän hömpäksi.

En ole vielä ihan varma, mihin kohtaan haastetta minkäkin kirjan laitan, sillä jokainen mahtuu vähintääkin kahteen kohtaan, mutta tässä ne luetut ovat. Kirjan nimen jälkeen on arvosanani (asteikolla 0 – 5) kirjasta.

Aino Huilaja, Jerry Ylkänen, Pakumatkalla, 5, 28.2.2021

16. Kirjassa eletään ilman sähköä

Vahingossa tartuin tähän. Onneksi tartuin, tai siis latasin puhelimeen ja kuulokkeisiin. Ehkä on ostettava myös kirja, kuvien vuoksi, sillä niitä on kehuttu. Ne ovat ex-uutistoimittaja Aino Huilajan miehen ottamia ja niitä on kehuttu monessa yhteydessä. Nyt jo seuraan molempia tekijöitä Instassa.

Tätä oli hyvä kuunnella Koilliskairan laduilla, ajatella sitä, kuinka ihmiset sanoutuvat irti hyväpalkkaisista töistään, tekevät irtioton, lähtevät, joutuvat palaamaan (kertomus koronan takia sulkeutuvan Euroopan läpi Espanjasta Suomeen oli kirjan parasta antia), kuinka pohtivat, kannattiko, löytävät jonkinlaisen levon, miettivät tulevaa ja mennyttä.

Tykkäsin Huilajan konstailemattomasta ja rehellisestä tavasta kirjoittaa kokemuksistaan, parisuhteestaan, elämästään, peloistaan.

Ann-Christin Antell, Puuvillatehtaan varjossa, 4, 26.2.2021

3. Historiallinen romaani
11. Kirja kertoo köyhyydestä
20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen

Paljon mainostettu, historiallinen ja romanttinen tarina, joka sijoittuu 1800-luvun lopun Turkuun, teollistumisen alkuvaiheeseen ja naisten muuttuvaan asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa; ne eivät voi olla huonoja aineksia romaanille.

Jos vielä mukana on hyvä taustatyö historiasta ja arkeologiasta, niin ei voi mennä pahasti ohi minun mieltymysteni. Mutta. Vähän oli sellainen siirappinen tunnelma välillä, mutta vain vähän ja vain välillä. Kaikkien Kaari Utrioiden, Pirjo Tuomisten, Laila Hirvisaarten jälkeen hyvä saada uutta verta …

Jenni Linturi, Mullojoki, 1950, 4½, 24.2.2021

3. Historiallinen romaani
10. Kirjan nimessä on numero

Suomen historiaa kaunokirjallisesti, nykykirjallisuutta menneestä maailmasta. Ehkä luen tämän jälkeen Linturin edellisiäkin romaaneja, joihin en ole aiemmin kajonnut. Tällainen karu suomalainen mielenmaisema ja arjen todellisuus koskettavat kuitenkin. Ehkä juuri omien tutkimusaiheidenkin takia. Mutta myös kirjan kaunis sanonta, henkilöiden tunteiden sanoittaminen ovat syy, miksi pidin tästä kovasti.

Pauliina Vanhatalo, Tuntemani maailma, 5, 23.2.2021

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa
34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa

Olen lukenut melkein koko Pauliina Vanhatalon tuotannon. Tämä on hänen omakertatrilogian kolmas osa. Tämä oli paras. Mitä tarkoittaa paras? – En osaa sanoa. Mutta kuten aina Vanhatalon hieno kyky sanoittaa syviä vesiä, elämän korkeita keskipäiviä, matalia mietteitä, oman itsen rakentamista, eheytymistä, toipumista koskettaa, hämmästyttää, pysäyttää.

Tämä kirja opetti minulle paljon. Myös auttoi kuluneen vuoden kipujen käsittelyä, oppimista.

Liisa Louhela, Kaikkeus on meidän, 4, 22.2.2021

6. Kirja kertoo rakkaudesta
11. Kirja kertoo köyhyydesta
49. Kirja on julkaistu vuonna 2021

Tätä kirjaa en vallinnut sen takia, että se sopisi haasteeseen, vaan koska olin päässyt lukemaan sitä jo käsikirjoitusvaiheessa. Se, että siihen tehtävään tulin kutsutuksi ja se, että pidin kirjasta, johtunevat paljolti samasta syystä. Se kertoo ihmisten arjesta Suomen maaseudulla sotien välisenä aikana, se kertoo vähimmistöistä (romaanit), se kertoo naisten asemasta ja sen muutoksesta. Pidän kirjan murteesta, aitouden tunteesta, hetkistä. Se on hieno esikoisromaani. Suosittelen.

Sarah Crossan, Yksi, 5, 20.2.2021

38. Kirja on käännetty hyvin

Yksi on ”säeromaani”, joka kertoo siamilaisista kaksosista. Jokainen luku päättyy säkeisiin, melkein runoon. Se on jotenkin hienovarainen, tavattoman herkkä kirja. Tämä sai kyyneleet silmiin, hetkeksi puhumattomaksi. Kaunis, karu kirja. Tähänkään en olisi tarttunut ilman Helmet-haastetta. Tämä menee siellä kohtaan ”38. Kirja on käännetty hyvin”. Kaisa Katteluksen käännös on taitava, runollinen, herkkä, – varsinkin kun kirja rakentuu säkeistä. Kirja ja käännös  toimivat jopa äänikirjana, luettuna teksti on vielä hienompaa..

Donna Leon, Perintöprinssi, 3½, 19.2.2021

46. Kirjassa syödään herkkuja 
31. Jännityskirja tai dekkari

Minähän olen Donna Leon -fani. Suunnilleen sama mitä hän kirjoittaa, niin annan hyvän keskinkertaisen. Niin tällekin (3½). Jo se että kirjojen päähenkilön komissario Guido Brunettin tutkimukset liikkuvat Italiassa, Venetsiassa, ovat riittävä syy lukea nämä kirjat.

Erin Carlson, Meryl Streep, 3½, 16.2.2021

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa

Pidän Meryl Streepistä sellaisena kuin hänet julkiksena näen. Erittäin ammattilainen, ”aina” onnistuva näyttelijä, yhteiskunnallinen vaikuttaja, feministi, uran ja perheen yhdistänyt nainen, joka ei ole ryvettynyt julkisuudessa. Ehkä näistä syistä odotin kirjalta enemmän kuin siltä sain. Tai siis: kirja käsitteli enimäkseen hänen uraansa, hänen loistokkaimpia roolisuorituksiaan etc. Olisin halunnut tutustua enemmän ”ihminen” Streepiin, en niinkään näyttelijä Streepiin.

Adam Kay, Kohta voi vähän kirpaista, 3½, 13.2.2021

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

Ensimmäiset 100 sivua kuuntelin jossain ladulla, paremman puutteessa. Jo silloin päätin, että arvostelen tämän siten, että minusta se on kokoelma ”sketsikäsikirjoituksia”. Tekohauskaa. Toki todellisuudessa varmasti kaikka muuta kuin hauskaa, mutta jotenkin ylipirteää. Kysymys on siis nuoren lääkärin kokemuksista. Kieltämättä hän osaa olla hauska, välillä upposi niin että hihittelin keittiössä tai lenkillä, mutta ei todellakaan aina. Kirjan loppu nostaa arvosanan alkuperäisestä numerolla. Merkitystä on myös sillä että kirja pohjautuu todellisiin kokemuksiin, päiväkirjamerkintöihin.

Jyrki Erra, Kaunasin sivut, 4, 12.2.2021

46. Kirjassa syödään herkkuja 
31. Jännityskirja tai dekkari

Luettuani Jyrki Erran kirjan ”Lyijyharmaa” tiesin mitä odottaa: kulttuurihistoriaa, arkkitehtuuria, antiikin mytologiaa, dekkaria, illallisia Roomassa, seikkailuja, danbrownimaisia juonenkäänteitä. Tämä lähti kovin verkkaisesti käyntiin, olin jo lopettamassa, … Älykäs dekkari. Parasta on Rooma. Ja olipa mielenkiintoista tutustua myös Kaunasiin ja sen luostariin. Ehkä joskus vielä Liettuassakin tulisi käytyä.

Yaa Gyasi, Maa ja taivas, 4½, 9.2.2021

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen

Tätä on vaikea sijoittaa haasteen luokituksiin. Mutta: tämä on hyvä kirja!!! Meille eurosentrisen maailmankuvan parissa eläville tekee hyvää nähdä (= lukea) muistakin. Tämä on vähän absurdi, vähän epätodellinen, toisaalta melkein luulin elämäkerraksi, mutta hienosti rakennettu, jopa tietokirjan aineksia siinä on. Kertoo neurotieteistä, ghanalaisesta perinteestä, naisen asemasta Ghanassa, Yhdysvalloissa ja tiedemaailmassa. Tunnelma ei ole ahdistava, vaikka aihe ja tapahtumat ovatkin. Pidin tästä paljon.

Jani Toivola, Musta tulee isona valkoinen, 3½, 4.2.2021

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä
26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa

Valitsin tämän kirjan ”haasteen takia” – ”kirja kertoo sateenkaariperheestä”. Toki mielelläni luen ja kuuntelen suomalaisten nuorten henkilöiden omaelämäkertoja, mutta tässä henkilön erityislaatuisuus (karmea luonnehdinta, sori) houkutti aloittamaan. Ja kyllä, kyllä oli kiinnostavaa lukea Suomen ensimmäisen tummaihoisen, sukujuuriltaan kenialaisen, homon, kansanedustajan elämänvaiheista, päätymisestä pienen tyttären isäksi. Avartava, ymmärrystä lisäävä, paikoin erinomaisen hyvin argumentoitu ja kirjoitettu kirja.

Jessica Fellowes, Mitfordin skandaali, 3½, 3.2.2021

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen (kamarineiti)
31. Jännityskirja tai dekkari

Fellowesin kaikki suomeksi käännetyt kirjat luettuani en odottanut tältä kovin paljoa. Itse asiassa aloitin tämän jo kerran aiemmin, nyt sain luetuksi. Ja se todellakin parani loppua kohti – puolivälin jälkeen olin jo koukussa. Mutta jo nyt (kuukausi kirjan kuuntelun jälkeen) on vaikea muistaa kirjan juonta, tunnelmaa, ansioita tai mitään muutakaan. Ehkä siksi sana viihdyttävä on paras mahdollinen tätä kuvaamaan. Ja kyllä ajankuvan huolellinen rakentaminen vie mukanaan. Ei suuria tunteita. Äänikirjalle tuo plussaa, että lukijana on Mervi Takatalo, josta pidän.

Maaliskuun ensimmäinen kirja on jo kuunneltu. Homma jatkuu ja tuntuu hyvälle.

Ihmisten ilmoilla

Tänään olen puhunut enemmän kuin koko edeltävän viikon aikana yhteensä. Ei, ei mitään sellaista, että emme Pehtoorin kanssa olisi olleet puheväleissä möksällä, mutta eipä siellä kaksin ollessa, omilla tahoilla hiihdellessä, pihahommissa tai suoratoistoja katsellessa tule kovin paljoa jutskailtua. Mutta tänään. Tänään on ollut kohtaamisia ja tapaamisia, joten myös juttelua.

Aamusella oikein ”pukeuduin”, en vain vaihtanut pyjamaa lötkyihin farkkuihin ja löysään, ohueen neuleeseen tai suoraan ulkovermeisiin, jonkinlaisiin outdoor-kamppeisiin, vaan puhtaat farkut ja Gejrumin tunikan tälläsin ylleni ja pitkän talvitakin, ei mitään toppaa. Käsilaukunkin etsin repun tilalle, paksut rukkaset vaihdoin nahkasormikkaisiin.  Meikkasinkin! Yli viikkoon en ollut käyttänyt muuta kuin naamarasvaa ja huulipunaa (jopa ladulle sitä on laitettava, semminkin kun ei tarvinnut pukea maskia). Tänään siis ihan city-olo!!

Karanteeninomaisten viikkojen jälkeen juuri tänään oli hyvä käydä tervehdyskäynneillä äitiemme luona, minulla kampaajakin (metsäläisyys häipyi viimeistään siellä 🙂 ) ja lounaskahvitreffit systerin luona: astmaatikko on jo saanut ajan rokotukselle, joten ei loppumetreillä halunnut enää riskeereta mitään – Kauppahallin kahvila jätettiin välistä. Juttujen taso ei kyllä heikentynyt vaikka emme kahvilaan päässeetkään. Päinvastoin. 🙂

Iltapäivän lopulla kävin muka hiihtämässäkin: meren jäälle menin, ja kyllä oli maiseman, ladun kunnon, kelin, tuulen suojan osalta aika totaalinen romahdus parin edeltävän viikon kokemuksiin. Mutta liikuin, ulkoilin.

Ja keskustelupäivän huipennus oli sitten iltasella, kun meillä oli Apsun kanssa hyvinkin pitkä ääniviestikeskustelu.

Internetsin ihmeellisessä maailmassa alkoi myös uusi verkkokoulutus, johon olin ilmoittautunut mukaan ja joka kestää seuraavat kuusi viikkoa. Kerron lisää kunhan se etenee, – äsken ollut aloitus ei lamaannuttanut; ei hyvässä eikä pahassa. Luulen, että seuraan koko koulutuksen.

VIikonloppuna postailen tänne Helmet-lukuhaasteen helmikuun kirjani, joita on (yllätyksekseni) jopa 13. Edelleen on hakusessa uutta, hyvää luettavaa/kuunneltavaa. Olisiko kenelläkään vinkkiä ”kirjasta jossa tarkkaillaan luontoa”, tai ”kirjasta jossa kuunnellaan musiikkia” tai ”kirjasta jossa matkustetaan junalla”.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Päivän kuva ei liity mihinkään. Eikä ole ehkä ihan helppo hahmottaa edes sitä, mitä se esittää, mutta kun kerran ikioman iglukylän mökkipihaan tein ja kun sen kerran kuvasin, niin tässä sitten…

Kotiin on hyvä tulla

Jäähyväisrevontulet eilen illalla Hangasojan varrella…

Oli melkein puoliyö, joten kuva sopii Maailman luontopäivän (3.3.) kuvaksikin.

Jo illalla katoin pöydän aamiaista varten valmiiksi. Niin meillä on usein tapana tehdä, kotonakin. Samalla kun illalla tyhjentää tiskikoneen päivän tiskeistä, voi laittaa aamupalalle astiat valmiiksi.

Koskapa illalla jo pakattiinkin vähäiset romppeemme, ja Pehtoori ”alasajoi” pihapiirin ja saunan, olimme aamulla tien päällä heti kahdeksan jälkeen. Liki sula, vähäliikenteinen keli, vain yksi pysähdys (kahvitauko ja kuskin vaihto Napapiirillä), uusi sujuva Kemintie, joten taisimme tehdä ennätyksen talvirajoitusten aikana = vähän alle 5½ tuntia.

Kahden viikon poissaolon jälkeen (milloin viimeksi oltu näin pitkään pois? – Umbria-keväänä 10 vuotta sitten?) koti tuntuu isolta, valoisalta. Kotipihalla (ja Oulussa) enemmän lunta (jota Juniori on kiitettävästi käynyt puskemassa penkoiksi) kuin mökillä.

Hyvälle tuntui palata: alkoi jo tuntuakin, että voisi tehdä muutakin kuin ulkoilla, nukkua, syödä, saunoa, sometella (blogin lisäksi olen FB:iin ja Instaan tunkenut kuvia jo maaliskuunkin kiintiöni), kutoa, lukea ja katsoa suoratoistoja. Jotain kontaktejakin jo soisi olevan…

Taivaantulia ja muita valoilmiöitä

Lapin valo ja sen erilaiset muodot ja ilmiöt ovat olleet viimeisen vuorokauden aikana keskeisiä.

Eilen illalla, sittenkin, alkoi revontulinäytös, jota en voinut sittenkään vastustaa. Koetin mökkipihassa, mökkitien varrella reposia kuvailla, hakeutua hyvään kohtaan ja aina tunsin olevani väärässä paikkaa. Eilen ei sentään ollut niin pelottavaa kuin toissailtana, jolloin pimeässä, liki vesisateisessa, lauhassa ja tuulisessa iltayössä puiden oksilta tippuvat vetiset tykkykimpaleet tömähtelivät maahan säikäyttäen useammin kerran. Yksin valottomassa (paitsi kuu!) maisemassa, märkien lumimöhkäleiden tippuessa maahan mutta myös niskaan oli vähän turhaa jännää. No eilen ei  sellaista, mutta oli niin kova tuuli, että kameran jalustaa oli pidettävä paikallaan, jottei kuvista olisi tullut ihan sutta ja sekundaa.

Että tällaiset vähän häävimmät pihavalot meillä täällä Hangasojan varrella.

Menihän se sitten taas aika myöhään, mutta aamun auringonpaisteessa, pikkupakkasessa, tuulen tyynnyttyä aamuyön aikana ja kunhan se oli vienyt loputkin lumet puista, oli taas intoa lähteä ulos. Ja iltapäivällä ladulle.

Neljän ladun risteys: Hirvaspirtti.

Ei maskille tarvetta, aurinkolaseille kylläkin.

Ja eikun uusia valoilmiöitä.

Rumakurulla oli komea haloilmiö. Ja päivätupa täynnä hiihtäjiä tauolla.

Enpä edes yrittänyt tunkea sisälle, tovin huilasin kämpän edustalla, ja sitten matka jatkui. Piispanojalla oli JONO tupaan. EIhän se iso tupa olekaan, ja ehkä oli jotain turvavälejä tms. mutta silti, että hiihtelijät oikein jonottivat! Kaikkea sitä.

Nyt sukset on pakattu pussiin ja autoon. Lähdemme mekin turvaväleilemään, ihmisten ilmoille. Kaksi viikkoa on mennyt nopeasti, – lähes ilman kontakteja. Ehkä vain kerran aiemmin olen ollut täällä yhteen menoon näin kauan (esikoista odottaessa, etätöissä jo silloin, kevättalvella 1989). Mutta voisinpa olla toistekin. Toisaalta nyt ei ihan niin paljon tympäise lähteä kuin tavallisesti. Lappi ja mökkielo on tehnyt hyvää.