Pääsiäispöytään (2018, vol. I)

Joko tiedät mitä tarjoat pääsiäisenä perheellesi, vieraillesi, itsellesi?

Meidän perheessä kirkkovuoden paikat ovat hieman heitelleet, tai siis että ruokakalenteri ei aina ole ollut yhtä kirkollisten juhlien kanssa, mihin ehkä suurin syy on ollut se, että Esikoinen on ollut paikalla tai pois ”väärään aikaan”.

Muutama vuosi sitten tarjosin jouluruokia jo ennen joulua, koska tytär muutti Meksikoon jouluksi (ja seuraavaksi vuodeksi) ja juhannusruokia oli mökillä viime heinäkuussa, jolloin tyär ja poikaystävänsä kesälomallaan ehtivät pohjoiseen … jne.

Ja tämän kanssa samaan sarjaan meni se, että jo viime viikonloppuna meidän La Festa oli kovin pääsiäisen värinen ja makuinen. Pääsiäispaastosta ei siis ole ollut syntisessä huushollissamme tietoakaan…

Aloitan jälkkäri- tai siis kakkuresepteillä, huomenna tai maanantaina lisää ja muutakin …

Yläkuvan kakku on Ulla Svenskin ”Kuningattaren suklaakakku” -ohjeesta varioitu ja sovellettu.

 

27-vuotiaiden synttärikakku; kaakaota, mandariineja, marjoja 

Pohja

100 g voita
3 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Sulata ja jäähdytä voi.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Kaada taikina irtopohjavuokaan, paista noin 20 minuuttia.

Tästä eteenpäin sitten minun sovellustani… 🙂

Täyte
purkki valutettuja mandariinilohkoja

Pohjan jäähdyttyä halkaise se, ja levitä pohjalle mandariinilohkot ja 2 dl vatkattua vispikermaa (jossa 2 tl vaniljasokeria ja ½ dl sokeria)  ja sitten kansi päälle. Laita yöksi jääkaappiin. Seuraavana päivänä levitä pinnalle purkillinen Irish Cream -rahkaa ja sen päälle marjoja ja hedelmiä ja sitten valele hyytelösokerilla.

Alemmassa kuvassa  on pala mangokakkua, jota meillä oli mökillä. Mökkikakuksi sikälikin hyvä, ettei se tarvitse uunia. Kakun varioin vanhasta kaarnikkakakkuohjeestani. Kaarnikan (variksenmarjan) korvaa mango. Mango on hyvää sellaisenaan, smoohthiessa, etelänmailla drinksussa, rahkassa, kakussa — mango on minun herkkuani. Mangokin.

Tällä kertaa tein pohjan puoliksi Bastogne- ja puoliksi Muro-kekseistä, hyvä vaihtoehto olisi ollut myös Lotus Biscoff -keksit, jotka ovat nykyisin suosikkejani, myös juuston ohessa. Ne eivät ole ihan niin ”fariinisokerisia” kuin Bastognet, ja pidän niistä ihan sellaisenaankin kahvin kanssa. Joka tapauksessa Digestivet ovat nyt vähän off, ehkä palatakseen joskus.

 

Mangotuorejuustokakku

Pohja:
120 g keksejä
50 g voita

Murustele keksit muovipussissa, sulata voi ja lisää se keksimuruun. Sekoita. Painele voi-keksimuruseos irtopohjavuoan (halkaisija 20 cm) pohjalle ja nosta kylmään täytteen teon ajaksi.

Täyte:
4 liivatetta
4 dl mangososetta (pakasteesta mangokuutioita pamixilla soseeksi)
2 dl (luomu)vispikermaa
1 rkl sokeria
200 g Philadelphia (light) -tuorejuustoa

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vispaa kerma vaahdoksi, mausta sokerilla.
Sekoita mangosose, tuorejuusto ja kermavaahto tasaiseksi massaksi.
Kiehauta mehutilkka (2 – 3 rkl) ja sulata siihen lionneet liivatteet. Sekoita tilkka loppuun (mango/appelsiini)mehun joukkoon.
Kaada liivateseos tuorejuustoseokseen ohuena nauhana kokoajan sekoittaen.
Sekoita tasaiseksi, kaada täyte keksimurupohjan päälle ja nosta kylmään yöksi.

Kiille:
3 liivatetta
2 dl mangomehua/valmista mangosmoothieta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Ota mehusta pieni tilkka ja kiehauta se mikrossa.
Lisää lionneet liivatteet kiehuvaan mehuun ja sekoita hyvin.
Kaada liivateseos loppuun mehuun kokoajan sekoittaen.
Kaada lusikkaa apuna käyttäen mehu kiilteeksi täytteen päälle,
ja nosta kylmään jähmettymään muutamaksi tunniksi.

 

Nyt kun jälkkäriasia on järjestyksessä niin huomenna sitten viinejä ja pääruokaa…

Tosin jo nyt mainittava, että Lindauerin reserva kuohuva on VIELÄ parempaa kuin Lindauerin peruskuohuva. Ja se on jo aika paljon se.

2 kommenttia artikkeliin ”Pääsiäispöytään (2018, vol. I)”

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.