Marjanin niemimaan peittää 178 metriä korkea kukkula Marjan, jonka huipulle lähtee reitti meidän hotellin nurkalta.
Sinne lähdimme aamupuolikymmeneltä kapuamaan. Sää paras mahdollinen.
Kävelimme läpi koko niemimaan, ja sitten vielä Benen kalliouimarannan suuntaan reilun kilometrin verran. Pysähdeltiin paljon, kuvasin paljon, kuuntelimme lintujen aamulauluja, niitä oli paljon ja erilaisia, mereltä kuului välillä isojen risteilyalusten kumea hurina, toinen lähti, toinen tuli. Sellaisia 300 metriä pitkiä 15-20 -kerroksisia ”kerrostaloja” on satamassa suoraan ikkunastamme ollut koko ajan yksi tai kaksi. Noin 2000 amerikkalaista/englantilaista tulee päiväksi täyttämään Splitin rantapromenadin ja vanhan kaupungin.
Polku oli hyvin vaihteleva, erilaisia pintoja, korkeuseroja, portaita ja polkuja, kasvillisuus vaihtui, tuttuja juttuja ja jotain uusia. Opastekylttien (joita oli reitillä kiitettävän paljon ja niissä paljon mielenkiintoista tietoa) mukaan sekä endeemisiä, ”ainoita” maailmassa että tuikitavallisia kaktuksia, timoteitä, ruusuja, kaikenmoisia.
Reitin varrella on meteorologinen asema, pieniä kappeleita, eläintarha, kahvila, linnoituksen raunioita, iso lasten leikkipuisto, piknik-alueita, tasanteita ja penkkejä. Kissoja ja perhosia oli paljon, ja ötököitä. On siellä kuulemma pupuja ja kauriitakin, mutta eipä meidän kohdalle sattuneet. Paljon pinjamäntyjä isoine käpyineen, ja aika vähän muita kulkijoita.
Näköalat kaupunkiin ja naapurimaihin asti huikeat.
Tässä kuvassa tuo rannassa näkyvä pinja- ja sypressivyöhyke on se vanha luostarialue/puisto, jossa eilen kävimme ja josta pidin hyvin paljon.
Puolenpäivän aikaan olimme määränpäässä: Benen rannalla, jossa on Va Bene -kahvila-ravintola. Meillähän ei ollut mitään eväitä, joten kyseltiin ravintolasta, olisko jotain pientä suolaista ”sandwich with dalmatian prosciutto, please” tai jotain sellaista, ja lasillisen after-hiking kuohuvaa lomamaanantain lounaalle.
Ja tulihan meille jotain pientä! Molemmille omat tuollaiset leipätornit! Jätimme suunnilleen kaikki paahtoleivät syömättä, mutta leipien välistä kananmuna, dalmatian kinkku, tomaatit, salaatit, kurkut ja ehkä elämäni paras rapea pekoni olivat kerrassaan perfetto. Ja koko muhkea lounas kahdelle kuohuviineineen, Orangireineen, espressoineen, tyylikkäässä puistoravintolassa ja huom. kankaiset mankeloidut lautasliinat (eivätkös ne ole joka patikoijan toive 🙂 🙂 ) maksoi 31 euroa. Va bene!
Alla kuvakavalkadi – toivottavasti kertoo edes vähän hienosta päivästä. (Osa kuvista kummallisen keltaisia, turhan ”lämpimiä” sävyiltään. Lämmintä on kyllä ollutkin – ehkä noin 24 C, ja tuolla luonnonpuistossa korkealla ehkä vähän vähemmän. Siis aika lailla paras mahdollinen patikkakeli.
Yhden jälkeen lähdimme rannalta bussilla n:o 12 takaisin keskustaan (2 €/henk., parikymmentä minuuttia kului matkaan niemimaan eteläreunaa pitkin.
Kaupan kautta hotellille, huilailua ja kuvien perkaamista ja editointia, huoneen terassilla istuskelua, ja viiden aikaan lähdimme vanhaan kaupunkiin, tutustumaan Diocletianuksen palatsiin sekä kiertelemään putiikeissa. Ja syömään. Niistä sitten huomenissa… Nyt silmät jo luppasevat, askelia sen verran takana, että uni on tarpeen.
