Tänään tekemisen meininki, tai ainakin käsillä ja itetehyn meininki.
Aamusella sain viimeisteltyä Pehtoorin riddarin – saa nyt ukkeli sen mukaan mökkireissulle. Tämän kanssa meni kauemmin kuin omani, – osin siksi, että meidän kahden viikon mökkireissulla minulla ei ollut tarpeeksi lankoja mukana. Pitkästi toista kuukautta meni. Tosin tein välissä itselleni kaulurin ja yhdet lyhytvartiset villasukat. Mutta eihän tämä ole mikään sprinttilaji. Ja onhan se vaan niin rentouttavaa… istua takkatulen ääressä, kutoa ja kuunnella äänikirjaa.
Nyt ollaan sitten vähän samiksia. Vaikka tuskinpa muualla kuin mökkimaisemissa näissä yhtäaikaa liikummekaan. Ja samapa tuo. Omani olen jo lämpimäksi ja mukavaksi havainnut.
Kahden tekeminen ainakin vähäksi aikaa riittää minulle; ei ole neuloosi iskenyt ihan niin voimallisesti kuin joihinkin muihin (24 jumpperia/8 kk). Ehkä seuraavaksi teenkin luotolaisen tikkurin. Niihin ihastuin jo kaivauskesinä 1980-luvun puolivälissä, jolloin hailuotolaiset isännät (ainakin S:n isännällä oli tikkuri) kävivät päivittäin meidän kirkonpaikan arkeologisilla kaivauksilla ihmettelemässä touhujamme.
Tänään harrastuneisuutta myös keittiössä. Tein elämäni parhaan parsarisoton. Ja söin sitä ihan liian paljon. Sehän ei ole mikään kevyt kasvisruoka, vaan voilla, viinillä ja juustolla aateloitu kevättalven, kevään, ruoka. Tällä kertaa tein Alkon sivuilta löytyvän ohjeen mukaan. Ja hyvää oli!! Ehkä pääsiäispyhien yksi ruoka on tässä!
Ihan ite tehtyjä ! olet kyllä ahkera ja aikaansaapa, kauniit puserot ja risotto niin herkullisen näköistä !
Ahkeruudesta tiedä, mutta riddarit ja risotto ovat tuoneet iloa, sekä tehdessä että valmistuttuaan. 🙂