Keväällä kuvaillen

Kevät, kevät, kevät — kyllä tämä taas tästä, uskokaa pois!

Eikä edelleenkään ulkonaliikkumiskieltoa, joten ulos!! Tänään riddari-kelit: + 8 c varjossa, kotipihalla tovin + 15 C. Lähdin aamupäivän kauppa-asioiden jälkeen merenrannalle, Nallikariin, hakemaan pajunoksia,  kuvailemaan, kävelemään, olemaan, miettimättä isompia. Hyvä niin.

Olin (mm.) Nallikarissa tepastelemassa ja reilun tunnin aikana vastaan tuli, ohi meni, rannalla oleili noin 50 muuta ulkoilusta nauttijaa ja bongasin kolme muuta riddaria. Suomalaiset ovat koronatalven aikana kutoneet! Ja tulipahan todettua, että neule on lämmin (alla vain ohuehko fleecepusero), ei takkia, ei anorakkia. Oli hyvä! Islantilaislangan ”tuplakierre” ei ole turha.

(Mainospuhe menee näin: ”Kahdesta eri kuidusta pehmeästä ja lyhyemmästä alemmasta karvasta sekä pidemmästä ja paksummasta päällimmäisestä karvasta. Tästä ainutlaatuisesta yhdistelmästä saadaan lanka, joka on lämmittävä ja samalla hengittävä. Valmiit neuleet ovat kevyitä ja samalla ihanan tuntuisia. Halutessasi kauniin vaatteen, joka kestää pohjoismaista kylmyyttä on Léttlopi sinun lankasi.)

~~~~~~~~~~~~~~

Muistan kun olin about 10 vuotta sitten kansalaisopiston valokuvauskurssilla ja yksi kurssikavereista teki ko. viikon harjoitustyön pelkillä lätäkkö/rapakkoheijasteilla. Minusta se oli mahdottoman hieno idea, enkä ollut ollenkaan varma, osaisinko ollenkaan sellaisia itse kuvailla. Mutta tänään yritin minäkin. Ja kyllä, kyllä minä tästä otoksestani tykkään. Ei ole kymmenen vuoden oppisen yrittäminen mennyt ihan hukkaan. 😀 Ja mihinhän minä tätä taitoa tarvitsen? – Rapakoiden kuvaaja! – Onko paljon kysyntää moisella taidolla? Mietin sitäkin, että onko aina pakko tarvita?

Maailma ylösalaisinkin on kaunis.

Toissapäiväisestä ”kuva-arvoituksen” taustoista lupasin kertoa tänään. Siis: fotojooga-kurssilla on ollut sellaisia tehtäviä, joissa olisi osattava/yritettävä kuvilla/tulkita omia mielenliikkeitään, tunteitaan, minäkuvaansa (kaikkein kamalinta!!), miettiä kuvien kautta omia vahvuuksiaan/heikkouksiaan etc. . Minulla on vahva tunne, että osaan tehdä tuota kaikkea sanoilla ja ihan itsekseni, ihan vaan omiin tarpeisiini, mutta että koettaa valokuvata tunteita ja tuntemuksia! – Ehkäpä juuri tämän haasteellisuuden vuoksi mukaan lähdin, – oppiakseni jotain uutta sekä kuvaamisesta ja itsestäni.

No nyt oli tehtävänä kuvata omaa suojakuorta (tämä on hyvin yksinkertaistettuna ko. tehtävänanto). Eihän minulla mennyt kauan kun tiesin, mihin liittyen ja mikä olisi minun suojakuoreni: teflon! Olenhan joskus (vuosia sitten, silloin kun sille oli ihan erityinen tarve) täällä blogissanikin tätä sivunnut: todennut että olen / että osaisinpa olla teflon: etteivät minuun sattuisi sanat, ei kommentit, ei loukkaukset. Tefloniin ei helposti tartu, ei satu, ei jää kiinni pahimmassakaan kuumuudessa juuri mikään. Sellaista suojakuorta minä olen viime vuodet rakennellut … tietoisesti ja tiedostamatta.

Mutta miten sen kuvaat? Miten ilmaiset kuvalla suojakuoren joka hylkii, antaa/pakottaa sanojen jäädä ”ulkopuolelle”? – Teflon-pannusta ei saa oikein ”vaikuttavaa” kuvaa, joten koetinpa toista kautta: tehtävänannossa oli myös, että kuvassa pitäisi olla mukana myös ”oma soundi”. Aika vaikeeta, eikö?

Noh, minun oma soundi on usein ruoanlaitossa, ja vaikka en juuri molekyyligastronomiasta perusta (lue: en osaa sitä), niin nyt sitä päätin vähän koettaa. Siis: kuvassa on pohjalla oliiviöljyä. Siihen puhalsin pillillä balsamico-viinietikkakastiketta – vauhdilla! Aiheuttaa roiskeet!!- Ja ilokseni yksi kupla jää pintaan ja lähtee ”kellumaan” öljyn pinnalla, samalla heijastellen ympärillä olevia valopisteitä. (Öljy hylkii hapanta—)

Lopulta ja lisäksi otoksen numero 25 (tai jotain) kohdalla vielä levitän balsamico-roisketta vetämällä sitä sekä pillillä että hammastikulla pitkin oliiviöljyn pintaa: saadaan lisää dramatiikkaa!

Koetin tänään tehdä kuvasarjan, jolla ajattelin selventäväni, miten toissapäiväinen kuva syntyi. Tiedä häntä, auttaako ollenkaan tämäkään kertomaan, miten otos syntyi  …  Kokeilehan itse: alle öljyä, päälle balsamicoa/viinietikkaa = kaunis salaattikastike tai dippikippo leivälle. Hyvänen aika, ruokahan se nyt on tässä tärkein juttu. 😀

 

7 kommenttia artikkeliin ”Keväällä kuvaillen”

  1. Niin, ja aattele kun Pehtoorin suvussa ei olisi vaihdeltu sukunimiä talojen mukaan, niin nimeni olisi Reija Rapakko. Olisihan se komea laittaa käyntikorttiin ja nettisivulle: ”Reija Rapakko Photography, – rapakkokuvaaja.” 😀 😀 😀

    Vastaa
  2. Kaiken ei aina tarvitse olla hyödyllistä, vaikka joku joskus sanoikin: Teen vain hyödyllisiä asioita. Hyödyttömyys on ilon lähde, luovuuden koti. Kauneuden läpimitta ja turhuuden ilolla palava rovio. Rapakko kuvaaja on suurenmoinen titteli. (Lukija ottanee huomioon, että kommentti on kirjoitettu Anna, a lopussa tv-sarjan jälkimainingeissa, vastuu sisällöstä omani.)

    Vastaa
    • Kiitos, Raila. Onneksi en tee vain hyödyllisiä asioita. Enimmäkseen en. 🙂 ”Anna, a lopussa” osoittaa ja opettaa meille paljon.

      Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.