Aamun rankkasateessa lähdin töihin, Linnanmaalle oli jo palannut paljonkin henkilökuntaa kustannuspaikalle. Käytin päivän itseni häivyttämiseen yliopistosta, mm. nettisivuilta: Unpublish KLIKS! ja olen poistettu henkilökuntaluettelosta, oven pielestä nimi pois ja avaimen luovutus – ja minulla ei enää ole työhuonetta, henkilökuntakortin mitätöimisen jälkeen olen yliopistolla vieras, jonka on liikuttava siellä vain silloin kun ovet ovat auki yleisölle ja opiskelijoille.

Autopaikan sanoin irti ja työluurin kävin viemässä Mobiilitukeen, saatesanoilla, että ensi viikolla seuraajani tulee hakemaan sen, pitäkää numero hänelle varattuna. Kirjastokortista ei tarvinnut luopua, eikä onneksi edes oikeudesta lainata kotiinkin periaatteessa vain ”tutkijasalikäyttöön” tarkoitettuja kirjoja, saan siis edelleen rajoituksetta lainata, mikä on erinomaisen hyvä ja mieluinen asia.

Dekaanilta kävin pyytämässä työtodistuksen. Niitä minulla onkin ennestään vain muutama. Vuoden 1990 jälkeiseltä ajalta ei yhtään. Lupasi ensi viikoksi kirjoittaa. Tietohallinnon kanssa neuvottelin yliopiston sähköpostikansioissa olevien viestien siirtämisestä siviilisähköpostiini. Todettiin, että sekin on hoideltava ensi viikolla ja liekkö onnistuukaan: parikymmenvuotinen sähköpostikansioiden kerääminen ei ole pikku juttu, ja posteissa on myös henkilökohtaisia, minulle tärkeitä kirjeitä, enkä nyt – vielä – jaksaisi ruveta perkaamaan tuhansien postien matskuja, joten toivotaan, että postien konfigurointi, tai mitä se lieneekään, onnistuu. Olen kirjautunut ulos monista sähköpostilistoista ja poistanut nimeni yhdeltä sun toiselta nettisivulta.

Olen siis tänään luopunut yliopistollisesta identiteetistäni tai ainakin monista sen ulkoisista merkeistä, järjestellyt itseäni ulos yliopiston järjestelmistä, ja roudannut loputkin romppeeni pois kampukselta.

Ensi viikolla menee ainakin vielä yksi päivä erinäisissä lähtöpuuhissa. Mutta lähdön tunnelmaa oli … Pientä haikeutta. Tai sellaista ”minä-en-enää-kuulu-tänne” -fiilistä. Eikä se ole pelkästään hyvä tunne.

Aivan eri tunnelma oli sitten illalla: Juniorin päästyä töistä lähdimme Iihin. Sisareni oli kutsunut meidät ja pikkuperheen kylään. Emmekä suinkaan menneet mihinkään iltakahville.

Alkuruokana lohta ja avokadoa, sitruunaa saaristolaisleivillä.

Pääruokana brasilialaisia lihavartaita ja marinoituja kasviksia feta-pastan kera.

Ja jälkiruoaksi espresso-pannacotta marinoitujen mansikoiden kanssa.

Se oli todella hyvää. Kokeilen varmasti itsekin. Olisiko jopa kalaasien jälkiruoka.

Ja siinäkö kaikki? Ehei, kahvin kera vielä valkosuklaa-kahvi-täytekakkua.

Siis kahviteemalla koko menu (eturuoka kahvikupeista kumotut annokset 😉 ).

Että sellainen maanantain päivällinen.

Oli kyllä mukava, ilta vierähti, Tahvokaan ei malttanut nukkua, kun oli niin mukavat kekkerit. Höpöttelimme ja ihailimme Iijoen maisemaa.

Auringonlaskusta ”oli pakko” ottaa HDR-kuva… Ei satanut, ja tuntui kesäillalta.

Jäätyneessä räntäsolskeessa, punaisissa liikennevaloissa kuuntelen Ed Sheeranin ”Thinking Out Loud” -biisiä ja hämmästyn, kun huomaan, että lumipenkat todella yltävät auton ikkunoiden alareunaan asti. Todellakin hanget, korkeat nietokset. Hanget ovat vielä valkoisia, maisema kaupungissakin kuin Muumilaakson talvessa, tai Hangasojalla. Pehmeitä, pulleita kinoksia.

Työpaikan isolla parkkipaikalla mietin, että taaskin olisi mieluisampaa lähteä kuvailemaan, olemaan ulkona, kuin mennä sisälle työhuoneen uumeniin. Näin siitäkin huolimatta, ettei tälle päivälle mitään erityistä, hankalaa, töisevää juttua ollutkaan tiedossa.Kiltisti nousin kolmanteen kerrokseen, hiljaisen, aution käytävän varren työhuoneeseen menin. Tulihan niitä muitakin, mutta aika levollisesti pakertelin hommia menemään, rauhallinen päivä oli.  Olisi yliopistolla ollut kaikki puoluejohtajatkin arvopalaverissa keskustelemassa, mutta enpä minä moiseen lähtenyt kuuntelemaan. Ihan oman oppiaineen ”arvopalaveria” maanantaille järkkäilin. Uusien ihmisten ja uusien opetussuunnitelmien ja uusien tavoitteiden ja uusien tulosperusteiden vuoksi on reivattava myös arviointiperusteita, ohjeistusta ja määriteltävä vaadittava taso. Sitäpä sitten yritämme maanantaina keskustella tiettäväksi.

Nyt suurin ongelma, mitä laittaisi päälleen. On nimittäin sattunut sellainen tapaturma, että meidät on vahingossa, tahtomattamme ilmoitettu, ”Sisälmysiltaan”. Yksi tutuntuttumme järjestää silloin tällöin yhteisillallisia, joilla on jokin tavallisuudesta poikkeava ruokateema. Olimme pari vuotta sitten ”Äyriäisillassa”. Ja hieno ilta olikin. Nytkin tämäniltainen houkutti, mutta kun minulla on huomenillaksikin kutsu illalliselle, ja muutoinkin olemme vähän koettaneet pitäytyä kaikista kesteistä näin tammi-helmikuussa, niin oltiin päätetty ettei mennä. Mutta kun sellaista ei järjestävä osapuoli ollut osannut ollenkaan ottaa vakavissaan, ettemme tulisi, niin olemme ilmoittautuneiden listalla. Ja kun arvelen ja tiedän, ettei tällaisen erikoisillallisen ennakkotilauksia niin vain kuluitta peruta, päätimme uhrautua, ja lähteä sittenkin. Eikä taida nyt iso uhraus olla. Menu ainakin vaikuttaa erinomaisen mielenkiintoiselta ja ennakkoluulottomalta.

Alkuun pieniä maistelupaloja

Muikunmätiä ja pikkublini, smetana ja sipuli
Lintuterriini
Vasikan kateenkorva friteerattuna
Karitsansydäntä
Vasikan poskea

Pääruokana
Samppanjamunuaisia (lampaasta)
Vasikanmaksaa
Fenkolirisotto

Jälkihyvä
Limepannacotta, kookoskastike ja kaurasuklaapitsi

Otan kameran mukaan. Jollen jo illallisen jälkeen niin huomenissa liittelen mukaan kuvat ja kommentit.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lauantaiaamu klo 8.00

Ihan ensimmäiseksi saimme pienet ankanmaksaleipäset kuohuviinin kera – hienostunut tervehdys keittiöstä. Ja sitten pikkublini, joka oli tämän kauden paras.

Kuten kuvasta näkyy annoskuvat on on otettu kännykkäkameralla. Pikku Makella ( = digipokkarilla) en osaa vieläkään ottaa kunnollisia lähikuvia. Mutta ruoka? Vasemmalla ylhäällä on karitsansydäntä, joka on yllättävän paljon pihvin makoista. Lihashan se sydän on kuten pöytäseurana ollut biologiystävä kertoi. Että se sitten siitä romantiikasta, joka sydämeen liitetään. 😉 Sen alapuolella frittikateenkorva. En ole ennenkään ymmärtänyt kateenkorvan päälle, eikä käsitys muuttunut. En vieläkään ymmärrä, mikä siitä tekee niin suuressa maineessa olevan herkun. Etualalla vasikanposkea, joka oli erinomaista ja oikealla kahden linnun terriini; sisällä metsäkyyhkyfile ja sitä kiersi peltopyy. Terriini olisi vaatinut ehkä kastiketilkan tai pienen hillokenokareen; vähän makea karpalo olisi minusta voinut mehevöittää.

Toisin kuin yleensä pidin pääruoasta enemmän kuin alkupaloista. Lampaanmunuaiset olivat saaneet konjakkiliekityksen. Ja ne olivat kyllä tavattoman hyviä. Maksan ystävänä syön usein ravintolassa maksaa; vaikka tämä oli paistettu hieman roseeta tummemmaksi, oli se mureaa ja makoisaa. Porkkanoista pidän aina, jollei niitä ole ylikeitetty, näitä ei oltu. Ja takana näkyvä fenkolirisotto oli taivaallista. Juuri oikean kypsää, olematta puuroa.

Pannacotta on joskus sellaista lirua, useimmiten vähän hengetöntä, mutta tässä oli ”oikea tytinä” kuten pöytäseurueen sattuvasanaisin sitä luonnehti.

Kaikkinensa mukava illallinen. Puhetta ja pulputusta riitti. Uusiin ihmisiinkin tuli tutustuttua, ja lopuksi vanhojen tuttujen, viinikerhoystävän ja vaimonsa, kanssa lähdimme vielä ”yhille” = juomaan neljästään pullollisen amaronea viinibaari Voxiin. Olipa mukava istua, jutella, leppoisaa seuraa, – viikonlopun tuntu.

Tänään arki on ollut juhlaa. Ihminen, joka on ollut arjessani vuodesta 1980 asti, on siirtymässä eläkkeelle. Töissä ja illallisella vietimme läksiäisjuhlaa. Meidän samurai-professori on työnsä tehnyt… Arjen juhla on nyt vietetty. Japani-menu Puistolassa … Arki voi olla juhlaa.

Päivällä kyyneleet olivat lähellä, tuntuivatkin. Illan selvisin kyynelehtimättä, ehkä hyvä ruoka auttoi… 😉 Illallisen menun olin tilannut ”Japani-twistillä”. Osa piti, osa ei. Päivänsankari, moniaita vuosia Japanissa asunut, piti. Sillä oli merkitystä.

Menu Junnelius  

KasvisTemaki ja misokeittoa
Marieta Albariño, Martin Codax, Espanja 12 cl

***

Viskaalin tilan Limousin-pihvikarjan ylikypsää rintaa, chorizo-perunakakkua ja portviinikastiketta
Little James’ Basket  Press, Rhone, Ranska  16cl

***

Vihreäteepannacotta
Moscato D’asti, Paolo Saracco, Italia  8 cl 

Kuvakollaasin vasemman ylänurkan lime-juustopiirakka-räpellys ei todellakaan ollut ravintolan tuotos, vaan ihan allekirjoittaneen tekele oppiainekokouksen kahville. No ainakin sävytetty työpaikan kahvihuoneen kaitaliinaan. 🙂 Ei se pahaa ollut. Ohje on Valion uusien reseptien mukaan tehty.

Toinen ”lahjani” oli kun viime päivien illat, muutaman viikonlopun, olen koonnut kuva-kollaasijulistetta (liki 30 kuvaa julisteeseen), josta kehystin taulun kollegalle. Ja pitihän hän siitä. Kuvatutkija kun on. 🙂

Siispä nyt on vietetty toinen professorin läksiäisilta noin puolen vuoden sisällä. … vuoden vierivät. Nyt on käymässä niin, että minä olen pian virkaiältäni vanhin työpaikalla. Se EI kuulosta hyvälle.

Mutta yksi iso projekti ohi, ja suuntaan ajatukset kohti pohjoista. 🙂

Kävimme pehtoorin kanssa illansuussa Kauppahallissa. Siellä oli mukavia pieniä maistiaisia. Arctic flavours -päiviin liittyviä tietoiskuja. Siellä oli tuttuja. Hassua että jossain oululaisessa ruokatapahtumassa tapaan tuttuja.

Kukkakaali-pannacotta ja karisiika olivat mukava yhdistelmä.

Tyrni-valkosuklaaherkut vielä parempia.

Hallissa söin pienen annoksen rössypottuakin. Olisko ollut kouluvuosien jälkeen ensimmäinen kerta? Se on niitä harvoja ruokia, joita en syö, saatikka että tekisin. Se on oululainen perinneruoka, johon tulee perunoita, veripalttua ja siankylkeä. Minä en ollut koskaan lapsuudenkodissani sitä syönyt, ja kun menin kouluun, olin ihan ihmeissäni moisesta keitosta. Eikä se koulun keitto ollut ehkä lajinsa parasta antia. Se oli juuri niitä ”kouluruoka-jota-itkin-ja-söin”, ”söin-kun-oli-pakko” -ruokia. Pehtoori on saanut äitinsä tekemänä parempaa ja nyt sitten joskus käy Kauppahallin kahvilassa sitä lounaaksi nauttimassa, minä en suin surminkaan. Mutta tänään söin sellaisen desin kipollisen. Eikä se nyt mitään pahaa ollut. Ehei. Soppa mikä soppa. Itse asiassa ihan hyvää keittoa. 🙂

Kauppahallin Juustokuu-puoti on vaihtanut pitäjäänsä, mutta edelleen siitä löytyi muutama mukava juustokimpale kotiin ostettavaksi. Siellä oli sitä Valdeon-sinihomejuustoa, jota oli Tampereen kapitulin lounasruoan jälkkärissä: ostettiin palanen ja äsken nautimme sen sunnuntailta jääneiden kylmien uuniomenoiden kanssa. Ei huono! Ja kalaakin M:lta ostettiin. Huomisen ruoka-ainekset ovat valmiina.

Hyvä niin, sillä voipi olla vähän hoppu päivä. Vähän ajattelin, että jos hyvin käy, voin huomenillalla lähteä maratonille. Siis vielä voisitte esittää kuvaushaasteita. Olisi mukava kun esittäisitte. ks. täältä

Tänäänkin meinasi olla vähän hoppu: opiskelijat todella ovat täyttäneet käytävät ja luentosalit. Me otimme tänään vastaan fuksit: 42 uutta historian opiskelijaa. Me henkilökunta esittäydyimme, ja opiskelemaan päässeet pienet (nämä on syntyneet pääosin 1993, viisi vm. 1994 ja muutama edellisiä vuosikertoja) esittäytyivät. Reipas vuosikurssi näyttäisi olevan. Persoonia, nuoresta iästään huolimatta.

Motivaatiot lähteä lukemaan historiaa vaihtelivat: ”en päässy muualle”, ”olen sukuni viimeinen toivo” (suvun edeltävät jotka olivat (korkea)kouluopinnot aloittaneet, olivat keskeyttäneet tai heidät oli potkittu pois opinahjoistaan tai muuten hämärissä oloissa jättäneet opintonsa kesken), ”isoisän mustanpörssinkauppa sotavuosina herätti historiakiinnostuksen”, poikkeuksellisen usealla oli kiinnostus antiikkiin, ja kun jo kyselin, jotta miksi, selvisi, että monet antiikin maailmaan sijoitetut supersankarielokuvat olivat kiinnostuksen taustalla, monella oli ”vain yleinen uteliaisuus”, ”kiinnostus kansainvälisistä asioista”, ”ajatus siitä,  että historia on paras mahdollinen aine kirjoittamiseen vaadittavaan yleissivistykseen …”

Ajatella – ja herra varjelkoon, onneksi! – yksikään ei sanonut, että haluaisin valmistua ammattiin, jossa tienaa paljon.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ai niin, pehtoorista on tullut tänään isoeno. Meidän ensimmäinen kummilapsi sai tänään pojan. 😉 Suvun ”neljäs sukupolvi” on alussa.