Paistiinkääntäjien kanssa nauttimassa ja oppimassa

Eilinen ilta Diner Amical Pallastunturilla oli äärimmäisen muistettava. Tunnelma välitön, ruoka vastaansanomattoman hyvää, tutustuttiin uusiin ihmisiin, molemmat rotissööri-kumminikin olivat paikalla, ja yksi vanha tuttukin tavattiin. Pehtoorin lapsuuden ja nuoruuden paras kaveri, toki myös minun tuttuni lukioaikoina, vaimoineen kuuluvat Lapin voutikuntaan  ja vietimme heidän kanssaan ison osan ajasta. Oivallista.

vouteja

Pallakselta palasimme Oloshotellille puolen yön aikoihin, jollon pehtoorin kanssa päätimme jättää jatkot porovorscmakkeineen väliin ja lähdimme  mökkihuoneistoomme. Turnauskestävyys ei ole ammattilaisten tasoinen. No aamiainen sitten maistui. Mm. Lapin perunarieska ja jääkellerilohi ja metsämarjapannacotta pitivät nälän juuri ja juuri pois ensimmäiseen ruokarastiin asti.

piknik

Bussilla menimme Jerisjärven kalamajoille, 1700-luvulta asti säilyneet kalamajat hienoja, patikoitiin katsomaan nuotanvetoa, en ole koskaan ennen nähnyt. Saaliina vain yksi hauki mutta muuta evästä oli onneksi piknikille varattuna.

Aamupäivän ja alkuiltapäivän ulkoilun aikana sain monta vinkkiä Myötätuulen vieraita ja oman perheen kekkereitä varten. Mutta nyt ei ehdi kirjoitella enempää… On lähdettävä valmistautumaan.

Ritarillisesti teidän kapitulikirjeenvaihtajanne Olokselta..    R.

Käätyjä ja niiden ”arvot” näkyvät tuolla: klikkaa.

Tuossa alla on sellaiset, jotka minä parin tunnin päästä saan… 😉

Dame de la Chaine

Lainaus Rotissöörien sivuilta:

Rôtisseurs on ranskalainen, kansainvälinen gastronominen järjestö, jonka päämaja on Pariisissa. Järjestö toimii n. 100 maassa ympäri maailman. Järjestön ydin on gastronomiassa, ruokakulttuurin vaalimisessa, ruokailutapojen kunnioittamisessa, kansallisen keittiön kunnioittamisessa ja sen kehittämisessä. Järjestön tavoitteena on maailmanlaajuisesti saattaa yhteen gastronomiasta kiinnostuneet harrastelijat ja ammattilaiset. Ruokailuun liittyy olennaisena osana myös juomat; viinit, vedet, viinat ja oluet.

2 kommenttia artikkeliin ”Paistiinkääntäjien kanssa nauttimassa ja oppimassa”

  1. Mahtavaa, Ihanaa 🙂 Onnea !!!
    Sinä, jos kuka, olet Paistinkääntäjien veljeskunnan jäsenyyden ja käädyt ansainnut.
    Varmaa ikimuistoisen Juhlan ja viikonloppun olette Oloksella viettäneet, voi vain kuvitella, mutta en varmaan pääse kuvitelmissani lähellekään todellisuutta.

    Vastaa
  2. Huomenta Mannu, käädytettynä kiittelen onnitteluista. Kyllä tämä on aikas suurenmoiselta tuntunut…

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.