Korkealla kunnahalla hongat huminoi,
kirves paukkaa, puuta haukkaa pokasaha soi.
Jätkät siellä päänsä hiellä leivän saada voi,
mut huilatessaan unelmoi.
Onpahan pehtoorin kanssa metsuroitu tänään. Vietimme päivän Iijoen uitossa, eikun systerin rantatontilla ja huhkimme jokinäkymän näkyviin.
Tuommoisessa me ollaan pehtoorin kanssa hyvä työpari, olen siitä puhunut ennenkin, mutta nythän oli vaan käydä niin, että meitsin kunto alkoi projektin lopulla todellakin hiipua.
Viiden tunnin puiden kaadon ja vitikon raivauksen ja tienvarteen rahtaamisen jälkeen toimintani ei enää ollut erityisen ripeää – mutta sitten parahiksi nuoriparikin tuli käymään [tiesivät ruoan illansuussa olevan tarjolla 🙂 ] ja auttoivat loppurutistuksessa.
Sisaren rantasauna on pikkuisen isompi kuin meillä möksällä – ja kylläpä löylyt maistuivat! Meistä metsureista on kiva saunoa päivän päätteeksi.
Saatikka nauttia ”talkooruokaa” (”hiellä leivän saada voi”). Liekö italialaiset ahvenfileet ja valkosuklaajäädykkeet savottakämpillä olleet ihan tavallista einettä? Olen kyllä lukenut käristyksestä monissa tukkilaisten muistitietoaineistoissa, mutta en valita, vaikka ruoka ei ihan autenttista ollutkaan. 😉
Onpahan liikkunut olo, ja mukava päivä meillä oli. Tekeminen on.
Ja nyt tämä jätkän heila lähtee nukkumaan!


















































































