Yliopistoelämää

Showing: 271 - 280 of 414 RESULTS
Yliopistoelämää

Oppia ikä kaikki

Pihalla on kuollut jänis. Tai ei se enää ole, kun poika kävi kotona ja kantoi sen metsään. Ei ole mukavan tuntuista kun melkein ovenpielessä pötköttää pupuvainaa, kun tulee töistä. Ehkä se oli jo aamulla siinä, mutta kun hain lehden niin varhain, että oli vielä pimeää ja lähdin hämärän aikaan, joten en nähnyt sitä. Täällä onkin ihan poikkeuksellisen pimeää kun Koskelantiellä tehdään katuvaloremonttia, mikä merkitsee, ettei meidän kujallakaan ole katuvaloja. Siinä delanneet puput jää huomaamatta. Tämä on muutaman viikon sisällä toinen kuollut jänö ihan liki. Siis joku myrkyttänee niitä? Vai mistä muusta se voi johtua?

Töissäkin tieto kuolemantapauksesta. Sekin toinen ihan lähiaikoina. Tämä toinen ei niin koske, ei niin lähellä. Minun opiskelukaverini kuitenkin, tai noh, kaveri? Enemmänkin tuttu ja pienryhmäohjaajani. Molemmat meidän dosentteja, molemmat minua vain vähän vanhempia.

Muutoin töissä kyllä kovin eläväistä. En voi kuin ihailla sellaisia ”fukseja”, jotka tänään juttusillani kävivät. Yksi Englannissa egyptologiasta maisteriksi opiskellut, toinen yli 50-vuotiaana töiden ohessa kauppatieteen maisteriksi valmistunut, ihan toisella alalla työtään tekevä ja kolmas minun kanssani yhtä aikaa opiskellut, mutta työelämään kesken kaiken lähtenyt, yrityksen perustanut, pian jo eläköityvä  – kaikki nämä haluavat opiskella historiaa ja suorittaa FM-tutkinnon, ehkä jatkaakin. Siis kaiken nuorten tulvan keskellä ”elinikäisiä oppijoitakin”. Mukavaa.

Tänään olinkin ajoissa, ennen pimeää kotona. Olisin ehtiyt lenkillekin, mutta olinkin pihalla, jonkunhan täällä on puutarhatöitä tehtävä kun pehtoori (sairas)lomailee Lapissa. 🙂 Ei kuulemma ole juurikaan ruskaa, satanutkin kuulemma on. Mutta eihän se toipilasta ole estänyt tunturiin lähtemästä.

Hieman houkuttaisi lähteä huomenna kohti mökkiä, mutta perjantaiksikin riittää kyllä duunia, joten jätän nyt väliin tämän syksyn ruskareissun. Ja onhan minulla nämä muutamat yksinolon illat täällä kotona – niistäkinhän kovasti pidän. Olen ja touhuilen. Postailenkin, ja koetan oppiakin jotain…

Luettua Yliopistoelämää

Opiskelijoita ja opettajia

Tänään oli fuksien tervetulotilaisuus. Me historiatieteiden väki (kolme proffaa ja reilun tusinan verran (sijaiset mukaanlukien)  yliopistonlehtoreita ja yksi tuntiopettaja) tapasimme 40 uutta historian opiskelijaa, enimmät 90-luvun alussa syntyneitä, – ovat siis nuorempia kuin meidän Juniori! Taas huomasin tarkkailevani tilannetta jotenkin ulkopuolisena, samalla kun muistan missä viime vuonna olin tämän samaisen tilaisuuden ollessa meneillään… Ja mitä minä ulkopuolisena näenkään;  . .. ehkä en kerro, mutta henkilökunnassa kyllä on keski-ikäisiä miehiä joukossa aika monta, liiankin? Ja sitten muutama vielä vanhempi. Koulumaailmasta yliopistoon tulleet opiskelijat ovat saaneet viikon aikana infoähkyyn asti tietoa … eikä me tänään heidän ähkyään varmaan helpotettu. Luulimmeko me vanhat että nuorille voi kerralla loputtomastai kaataa tietoa?

Paitsi että tämän vuotiselle fuksivuosikerralle oli leimaa-antavaa nuoruus, myös se että joukossa oli poikkeuksellisen paljon opiskelijoita Oulusta. Vain yksi Kemistä, yksi Rovaniemeltä, yksi Tornionjokivarresta, muutama Kainuusta, kiintiö-haapavetinen, muutama alavieskalainen, kaukaisin taisi olla Kiuruvedeltä ja huomiotaherättävän monta Kalajoelta. Suomen historiasta kiinnostuneita oli tavallista vähemmän, Itä- ja Kaakkois-Aasia kiinnostaa, globaali historia on nousussa. En ihmettele.

Tänään olin kirjastossa etsimässä Mika Kallioisen kirjaa ”Rutto ja rukous.  Tartuntataudit esiteollisen ajan Suomessa” sekä Eero Kuparisen kirjaa ”Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia”. Tenttikysymyksiä piti tekemäni. Teinkin, mutta samalla reissulla tarttui mukaan muistelmateos ”Aarne Kinnunen, Päätoiminen elämä”. Estetiikan tutkimusprofessori Kinnunen vaikuttaa viime vuonna julkaistujen muistelmien ensimmäisten kymmenien sivujen perusteella nokkelalta, hauskalta, syvästi sivistyneeltä mieheltä, joka osaa kirjoittaa. Vaikka välillä vanhan miehen ote tuntuu tekstistä herpaantuvankin.

Minulla olisi tuossa nippu pohjoista historiantutkimusta luettavana ja  kommentoitavana, mutta olen varma, että keksin itselleni hyvät selitykset, miksi voin siirtyä Kinnusen pariin ja jatkaa siitä, mihin eilen lähempänä puolta yötä jäin.  – – Miten minuun niin vaikuttikaan teksti:

”Jos nyt pitäisi näillä voimilla ryhtyä johonkin työhön, olisi se ammatinvalinnanohjaus laajassa merkityksessä. Väitöskirjan ohjaaminen on liian raskasta, mutta seurustelu, keskustelu, kahvittelu oppilaiden kanssa on aina hauskaa ja enemmänkin. Saattaisin hyvinkin osata opastaa nuoria ammattiin ja opintoihin. Miksei siinä ohessa voisi keskustella ankarammistakin aiheista.”

Luulen että huomenna niin käykin. Että on ankarampiakin aiheita keskusteltavana.

 

Niitä näitä Yliopistoelämää

Töitä ja muuta touhuamista

Yliopiston avajaiset tänään. Moni osallistuikin Rotuaarilla. Minä en. Olin kampuksella, omassa pienessä kammiossani ja kirjoittelin ja vastailin sähköposteihin. Herra varjelkoon, kuinka paljon tänään onkaan tullut sähköpostia hoideltua!

Mutta olen minä joskus osallistunutkin avajaisiin.  . . . 2000 Valtakunnalliset kotiseutujuhlat olivat Oulussa ja minulla niiden kanssa elämää suurempi projekti, joka koitui suureksi iloksi ja suureksi suruksi ja toi kutsun virallisiin, pönäköihin avajaisiin. Sitten promootion jälkeisenä syksynä 2006 oli myös virallinen kutsu. Siitä ei jäänyt mitään suuria tunteita. Muina vuosina avajaiset ovat olleet meitsille ihan yhdentekevä tapahtuma. Niinpä sitten tänäänkin.

Mutta tänään oli oikein reipas touhupäivä töissä. Kuten viime aikoina tapana on ollut, olin tuhottoman aikaisin liikkeellä ja kieltämättä moni asia loksahti eteenpäin. Toivoisin saaneeni monelle ihmiselle asioita eteenpäin viedyksi.

__________________________

Ja sitten.

On seminaareja ja on seminaareja. Töistä hitaasti kiiruhtaen Alsace-seminaariin. Harvoinpa on seminaarit olleet noin hauskoja ja hyviä. On vapaaehtoistyössä hyvätkin puolensa… 😉

Niitä näitä Yliopistoelämää

Maalla on mukavaa – ja töissäkin

Ihanat aurinkoiset ja oikeastaan aika lämpimätkin päivät jatkuvat. Juuri sellaisia alkusyksyn päiviä, joista pidän. Aamulla olisi haluttanut pyöräillä pitempäänkin kuin reilun kolmen kilsan duunimatka. Jos olisikin tehnyt ohikkaan ja polkenut Kuivasjärven rantaan, ja sieltä torin kautta vaikka Nalskuun ja …

No niin, mutta en siis polkenut. Kiltisti painuin omaan kammiooni, jossa totisesti ei ole viime päivinä tarvinnut miettiä, mitähän seuraavaksi tekisi.  Parasta ovat olleet opiskelijat. Vanhat ja vielä vanhemmat. Hyvin ovat palauttaneet vuorottelijan kartalle ja opintopolkujen varrelle. 🙂

Ovat olemassaolollaan osaltaan vastanneet siihen meidän vaksin esittämään kysymykseen ”Miksi palasit?”

Mutta piti kertomani eilisestä maalla vietetystä illasta. Duunin jälkeen pikaisesti potilaalle ruokaa ja sitten huristellen Muhokselle. Slow Food -poppoon (vajaa tusina meitä oli) kanssa pääsimme tutustumaan Viskaalin tilaan.

Viskaalin tila Muhoksen ja Oulun rajalla on yksi Oulujokilaakson vanhimpia tiloja, nimensä mukaisesti vanha käräjöintipaikka sekä tullut tunnetuksi siitossonniasemana. Vuodesta 2011 alkaen tila on kuulunut Tuula Kukkola-Räinälle ja Heikki Räinälle, jotka kasvattavat tilalla Limousin-pihvikarjaa ja Texel-lampaita. Tilalle rakennetaan paraikaa myös teurastamoa. Tila on osa Viskaalin lähi- ja luomuruokakonseptia, jonka puitteissa pyöritetään muun muassa Viskaalin lähi- ja luomuruuan verkkokauppaa.

Olenhan puhunut Viskaalista ennenkin. Sen verkkokaupasta tilaamiani juttuja suositellutkin, mutta eilen päästiin katsomaan tilan touhuja. Meitsi on kyllä oikein paraskin agraarihistorian tutkija, – eipä juuri maataloustuotannosta ole ennen eikä nyt mitään kokemuksia. Sitä paitsi olen niin allerginen, että ihmettelen, etten eilen enempi tukkoinen ollut.

Ja tosiahan on se, että pelkään lehmiä. Mutta eilen ne olivat aitauksen takana, sonneja ei nähtykään. Sitä paitsi se Limousin-karja oli tavattoman kauniin väristä. Joo, tiedetään: ei ole ehkä se ensimmäinen asia, jota kuuluu tilavierailulla tarkastella.

Eniten pidin kyllä Manusta. Lammaskoira? Paimenkoira? Ihana koira.

 

Kierroksen jälkeen saimme maistella vaikka mitä verkkokaupan herkkuja. Vuohenmaidosta tehtyä leipäjuustoa ostin ja vein töihin aamukahville tänään; kyllä kelpasi. Ja ostin laatikollisen, itse asiassa kaksikin, kasviksia ja kesäkurpitsan kukkia! Olen syönyt niitä kahdesti Roomassa. Friteerattuina ne olivat täydellisiä Campo di Fiorin läheisen aukion reunan ristorantessa Da Giovanni ar Gallettossa heinäkuussa 2010. [Hyvin tyypillistä: muistan ruoan maun ja ristoranten nimen, mutta en historiallisesti merkittävän aukion nimeä!]

Osaisinkohan huomenna tehdä…

Punajuuria, punajuuren salaattilehtiä, porkkanoita, kesäkurpitsaa kahdenkin mallista, salaattia, kukkakaalia, kyssäkaalia … vielä ei ole ehditty kaikkia maistaa mutta porkkanat ainakin olivat makeita ja kyssäkaali herkkua. Paitsi että olivat hyviä, myös erinomaisen kuvauksellisia.

Historiaa Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus Yliopistoelämää

Töitä, kuvatakaumia, potilasruokaa

Taiteellisen vaikutelman saavuttamiseksi, blogini ylenpalttisen kuvadokumentaation runsaannuttamiseksi laittelen vielä viikonlopulta tähän otoksia.

Klikkaa hdr-kuva isommaksi…

Miksi noin korulauseiseksi heittäydyn? Se on tarttunut. Sujuvasanainen kollegani arvosteli/arvotti/arvioi viime aikaista toimintaani töissä ja ilmaisi asiansa varsin mainioin sanakääntein, – kuten hänelle ominaista on. Evästellessämme hän pohti, monisanaisesti ja kiistämättä vallan eläväisesti, aamulla koko työ- ja meidän opiskelijayhteisölle lähettämiäni (info)kirjeitä, ja sanoi, että empiria ei oikein osoita, että olisin uuden ”mää oon täälä vaa töisä” -asenteeni  kanssa yhtään edennyt. Ehkä tätä kollegan argumentointia tukee myös se, että noiden kirjeiden jälkeen sain melkoisen yhteydenottotulvan, joissa eräässäkin spostissa kiiteltiin äidillisestä holhoamisesta, toisessa todettiin että olen yhtä monisanainen kuin ennenkin ja kolmannessa opiskelija kirjoitti ”hyvästi huoleton hopsiton elämä”.

Mutta siis noista kuvista piti kirjoittamani, niitä lisäämäni… digikuvallisen osaamisen osoittamiseksi, heh!

Tässä on kuvapari, ei sinänsä kovin kummoinen, mutta niissä on se juju, että vasemmanpuoleinen on otettu valkotasapainon automatiikalla (AWB) ja oikeanpuoleinen hehkulamppu-asetuksella. Siis: jos haluaa ulkona todellisuutta sinisempiä kuvia kannattaa asetukseksi valita hehkulamppu-symboli.

Piispanletto-nimestä kysyin esimieheltä, nimistötutkija kun hän on, ja hän pohti, että ei ole mahdotonta, että se juontuisi jo keskiajalta. Piispan kymmenyksiä maksettiin tästä apajasta saaduilla lohilla tai piispallinen pyyntipaikka olisi ollut tässä merenrannan edustalla.

Tässä kohta koko talonseinustan peittävästä orvokkikivikosta samalla idealla kuvapari. (suurenevat klikkaamalla)

No nyt sitten kun on tullut jutut Yliopistoelämää ja valokuvaus ja historia -kategoriaankin, niin pitäisikö vielä kirjoitella yksi ruokaohjekin.

Pehtoori pääsi tänään pois sairaalasta, kävelee ja kohtuullisella kipulääkityksellä pärjää jo aika hyvin, mutta nälkäinen oli iltapäivällä hänet hakiessani. Ja nälkäinen olin minäkin. Aamuviideltä kun olin herännyt, merkitsi se, että aamiaisella ja surkeahkoilla eväillä ei puhettakaan mistään ”illallisesta”, ei jaksa odottaa, syödään heti. Pastakattila tulelle ja tekeille nopein kastike, minkä keksin.

Ensimmäisessä keittokirjassani (Riemusta ruuanlaittoon)  on ohje nimeltä

Pastakastike kylmäsavulohesta  (s. 46)

1– – 2 rkl öljyä
2 valkosipulin kynttä
2 rkl kuivattua persiljaa
kylmäsavulohta
1 prk herkkusieniviipaleita
2 rkl vehnäjauhoja
herkkusienten liemi
2 – –4 dl kevytkermaa

Öljyyn valkosipuli, persilja, sitten lohi ja sienet. Suurusta jauhoilla. Nesteeksi sienten liemi ja kermaa sopivasti. Varsinkin vihreän pinaattitagliatellen kanssa herkkua.

Tuota simppeliä kastiketta meillä on tehty pari vuosikymmentä. Silloin kun tuo jo klassikko kastike meidän keittiöön rantautui, ei Suomesta tainnut tuoreita herkkusieniä vielä saadakaan, saatikka mitään Creme Bonjour Culinairea. Tuo vanhakin ohje on edelleen hyvä, mutta tuore, jauhosuurustamaton versio oli tänään meille kahdelle ehkä parempi.

4 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 pkt tuoreita herkkusieniä viipaloituna
pala kylmäsavulohta
2 rkl Creme Bonjour Culinairea (valkosipuli-yrtit)
2 dl ruokakermaa
sileälehtistä persiljaa

Kuumenna oliiviöljy, lisää joukkoon murskatut valkosipulinkynnet, sitten sienet.
Kun sienet ovat pehmenneet, lisää lohikuutiot. Kuumenna.
Lisää lopuksi kermat ja persilja. Keitä kokoon ja tarjoile pastan seurana.

  Buon appetito!

Niitä näitä Yliopistoelämää

Humanistit Maikkulassa

Missä mennään -päivä Maikkulassa.

Menin tuntia ennen kuin info- ja koulutuspäivä alkoikaan.

Halusin kuvata, ja käveleskellä Oulujokirannan syyskesän aamussa.

Maikkula on minulle tärkeä paikka. Olen viettänyt siellä 5-vuotissynttärini.

Ja karonkkanikin vietettiin siellä. Promootiopurjehdusta olin sinne järjestämässä ja viettämässä.
 Ja äidin 80-vuotissynttärit vietettiin siellä..

Maikkula on paljolti 1800-luvun asuunsa entisöity kartanorakennuskokonaisuus. Se on ollut mm. Oulun pitäjän (Oulujoen) nimismiehen tila 1860-luvulla. Silloin rakennettiin Fredrikan talo, jonka portaille synttärivieraiden kanssa istahdimme yhteiskuvaan toukokuussa jokunen vuosi sitten… 🙂

Kartanon (1830-luvulta) ja Fredrikan talon lisäksi pihapiirissä on 1700-luvun aitta, talli ja väentupa. Nyttemmin – Maikkulan uuden elämän alettua – sinne on rakennettu lohikellari, savusauna, liiteri (kokous/juhlatiloja), pieni kesäteatteriaukio, lammasaitaus, … Istutukset ovat kauniit ja kaikki hyvässä kunnossa.

Yritänkö kierrellä miten meni? Ehkäpä. Siis osasinko olla välittämättä, pyytämättä puheenvuoroa, kyseenalaistamatta? Miten minun uusi teflon/tämähän ei minulle kuulu -asenteeni toimi? no eihän se minulta mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Enhän minä osaa olla kysymättä.

Eihän se mennyt ihan niin kuin Strömsössä, sanoi koulutusrehtorikin, eikä tarkoittanut minun yritystäni olla hiljaa. Ja sanoi paljon, paljon muutakin jotta ei tarvinnut nostaa kissaa oikeasti pöydälle. Jo aamukahvilla ennen kuin koko info alkoi hän sattui samaan pöytään ja enhän minä sitten ihan osannut olla kyseenalaistamatta yhtä sun toista. Mutta hyvässä hengessä… 🙂

Barrikadeille ei noustu, humanistit eivät ihan hymistelleet, mutta ei paljon muutakaan, minä näin kaikenmoisia absurdeja juttuja (tilankäyttökö se oikeasti ratkaisee miten meidän toimintaa rahoitetaan? eikö ne tulokset ole kuitenkin tärkeämpiä?) koulutusrehtori pahoitteli aiheuttamaansa mielipahaa, pyysi pari kertaa anteeksi tiedekunnallemme aiheutunutta häslinkiä ja totesi lopuksi ….

 Jotta ihan runolliseksi heittäytyi.

Itkeäkö vai nauraa? Vai jatkaa harjoituksia teemalla ”tämähän ei minulle kuulu”.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Palapelipäivä – valmista ei taida tulla

Sirpaleista on tämä päivä ollut. Sellainen olkoon sitten postauskin.

* Martti, joka istuu tuossa uudessa bannerissakin (pikkukuvassa  oikealla) ja josta pidän hyvin paljon, on saanut talvikamppeet ylleen. Käy katsomassa Kalevan hyvä kuva ja pikku juttu asiasta. KLIKS

*Yliopistoa ravisutteleva Unitime-farssi on yltänyt ihan uusiin svääreihin. Enkä enää puhu mistään pienistä työyhteisöä ja työniloa riepovista muutoksista, vaan alkaa olla kyse jo mahdollisuudesta tehdä töitä. Ainoa toivomme alkaa olla, että homma kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Huomenna on Suuri Keskustelu Päivä Maikkulassa. Mielenkiintoista. Ja onhan siellä ainakin hyvä ruoka. Oisko parempi mielikin? Elämme jännittäviä aikoja.

* Muistin taas, kuinka vesimelonikuutiot ja auramurut ovat erinomaisen hyvä eväsruoka. Kuuluu elokuuhun.

* Siitäpä tulikin mieleeni, että meidän Vuorotellen-ruokakirja on saanut ensimmäisen ”virallisen” arvostelun. Se löytyy kokonaisuudessaan täältä. Onhan hienoa, kun on tehty oikein arvosteltu opus.

Ensimmäinen arvostelu kirjasta, jossa olin mukana (yksi artikkeli Oulua käsittelevässä historiaopuksessa) oli neljännesvuosisata sitten, ja kritiikki oli murskaavaa. Minun mielestäni ainakin. Itse asiassa pitkän arvostelun yhdessä lyhyehkössä kappaleessa todettiin minun osuudessani olleen muutamia puutteita, jotka kyllä totta puhuen nyt allekirjoittaisin itsekin,  ja sitten loput arvostelusta johtui oikeasti siitä, että kirjoittaja ei voinut sietää minua, eikä taida sietää vieläkään.

* Kun olin kesken työpäivän käyttämässä äitiäni lääkärillä, olin sillä välin saanut uuden väitöskirjaohjattavan. Tuosta vaan. Minun uusi työminäni aikoo kyllä keskustella asiasta. Eihän se nyt ihan näin voi mennä.

* Vuorottelun jälkeen päivittäinen kävely/lenkkeily ja kuvaus on kutistunut olemattomiin. Osa huomisista digikurssin läksyistä edelleen tekemättä. Mitenhän verkkokurssilla jäädään jälkkkäriin? Pitääkö istua tyhjän näyttöpäätteen ääressä tietty aika?

Yliopistoelämää

Ruusuilla tanssimista?

Syksyn tuntua, ripsiikin jo. Flunssaakin tuntuu olevan liikkeellä niin kuin syksyllä ainakin. Pehtoori laittoi jo eilen lämmöt taloon, liekö koskaan ennen laiteltu elokuun puolella? Vaikka kyllä tämä elokuu tuntuu hyvin pitkälle. Ehkäpä siksikin, että olin jo heinäkuussa viikon töissä. Ja siksi, etteivät opiskelijat tule meille vielä ensi viikollakaan: vasta 5.9. on uusien opiskelijoiden vastaanotto. Joskin tällä viikolla on jo käynyt muutamia vanhoja,  ”omiani”. Toiset lähetelleet posteja ja piipahdelleet. Toivotelleet tervetulleeksi takaisin. Sellaisestahan ei voi tulla kuin hyvälle mielelle.

Kaikenmoista kotipaperityötä olen tehnyt tässä, ja samalla katsellut työhuoneeni ikkunan alla olevaa ruusupenkkiä. Sekään ei ole koskaan ennen ollut tuollainen. Voisinpa oikeastaan jakaa teille ruusuja… 🙂

Pehtoorin kasvattamia ja hoitamia kylläkin. Virtuaalisesti voin niitä teille postitella!

Klikkaa ainakin tämä alimmainen kuva isommaksi. Montako kukkaa näet yhden varren päässä? Niitä on PALJON.

Niitä näitä Valokuvaus Yliopistoelämää

Pyhä byrokratia!!

Menin tarmoa puhkuen töihin. Kirpeä aamukeli (+ 3 C näytti mittari aamulla ja työkaveri, joka kulkee Simosta, kertoi, että aamulla oli ollut maa kuurassa) pyöräillessä kohti kustannuspaikkaa vain lisäsi tarmoani ja olin niin valmis tekemään hommia oikein reilummasti. Ja olipa sellainen sähköposti odottamassa, että meillä kaikilla meni aamupäivä kapinaa valmistellessa!

Tai ainakin urputimme ja tuohduimme, – oikeasti pohdimme, mitä tehdä. Tämä uusi uljas Lukkari-tietojärjestelmä, joka on väkisin ajettu läpi ja jonka joltinenkaan toimiminen on vaatinut varmaan muutaman henkilötyövuoden, ei vielä ole lähelläkään valmis, vaikka opiskelijat kahden viikon päästä tulevat. Ja nyt tuli tieto että kaikki muutokset, joita me Lukkariin teemme on ensin anottava koulutusdekaanilta ja odotettava, että häneltä saadaan muutokseen lupa kirjallisesti. Voi, pyhä byrokratia, keskusjohtoisuuden karmea kukkanen, orwellilaisen valvontajärjestelmän ikävä esimerkki, – ihan  mieletöntä ajan ja kärsivällisyyden tuhlaamista.

Tämmöinen ei todellakaan tee opintojen sujumista esteettömäksi. Esimerkiksi jos sairastun opetusta edeltävänä päivänä, joudun anomaan koulutusdekaanilta muutoksen lukujärjestykseen ja odottamaan, että saan kirjallisen luvan siirtää opetukseni jonnekin hamaan tervehtymisen ajankohtaan. Jos huomaamme lukujärjestykseen jääneen virheitä (joista tällä hetkellä suurin osa näyttää olevan juuri tämän kyseisen tietojärjestelmän automaattisesti aikaansaamia) joudumme anomaan lupaa muutoksiin. Jos koulutusdekaani (jolla herra varjelkoon luulisi olevan muutakin tekemistä kuin perehtyä koko tiedekunnan opetustarjontaan ja ajoituksiin!!) antaa luvan pääsemme vasta sitten järjestelemään opetusta uudelleen. Ja samaan litaniaan liittyi vielä nipullinen mitä merkillisimpiä ohjeistuksia. Meillä on OLLUT toimiva systeemi, nyt ei enää ole. Pyhä  yksinkertaisuus!

Tunnelman tyynnyttämiseksi muutama kuva lauantaiaamun lenkiltä Jyväskylän Lutakosta.

Kuvat suurenevat klikkaamalla

Yliopistoelämää

Ohjaaja ohjauksessa

Tämän kesän kolmas (?) päivä, jolloin helleraja ylittyi. Niinpä olisin kyllä voinut olla jossain muualla kuin Oodi-Hops-koulutuksessa, tai muutenkaan duunissa. Pihatyöt tai lenkkeily olisivat olleet ylivertaisen mukavia, mutta menihän tuo päivä kampuksellakin.

Eilen oli yhdeksäs Ohjausetappi-koulutus, joista varmastikin seitsemässä olen ollut ja tänään oli tuon eHopsin vuoro. Vuoden irtiotto näistä piireistä pisti tarkkailemaan tilannetta… ja tässä tuloksia osallistuvasta havainnoinnista: koulutuspäivien läsnäolijoista 90 %,  jollei enemmänkin, oli minua nuorempia. Mukana oli aiempaa enemmän miehiä. Tarkoittaa mitä? Että yliopistossa ohjaustyötä – jota tietyissä piireissä hieman halveeraten myös paapomiseksi tai hoivatyöksi kutsutaan – tekevät aiempaa enemmän

myös miehet. Mielenkiintoista!

Entistä enemmän oli esillä kannettavia, siis läppäreitä, entistä useampi leikki/teki töitä/lähetteli tekstareita älypuhelimilla. Monilla oli luentosalin pöydällä kaksikin puhelinta; meillä kun on nyt erikseen nämä duuniluurit. Entistä harvemmalla oli mukanaan kynä (osallistujaluetteloon nimen kirjoitus vaati kynän lainaamista).

Sekä eilen että tänään minua – pikkusieluista?, vanhaa?, opettajaa?, oppimishaluista? – häiritsi se, että osan porukasta oli supateltava/ääneen keskusteltava keskenään pitkin koulutusta. Molempina päivinä hoksasin, että ismejä on vähemmän, suorittamista ja sen mittaamista enemmän kuin aiemmin. Nelikenttiä ja kaavioita riitti, saipa yksi kuvio nimekseen ”Tikkurilan värikartta”, mikä tilannetaju minua merkillisesti huvitti.

Tänään jo minun teflon-asenteeni pari kertaa koetteilla.   Melkein yhtään en muistanut, että minun ei kuulu välittää kenestäkään, mistään, eikä varsinkaan opiskelijoista …   mutta ei vielä pahoja lipsumisia.

______________________________

PS. Oulu Messuilla/Kirjamessuilla/Huutomerkin ständillä on myynnissä Vuorotellen-kirjaamme. Ja myös sisareni runokirjaa ”Puhdas vesi silittää unet”. Ja nyt on ALE! Vuorotellen on kympin ja molemmat kirjat yhteensä 15 euroa. Siis jos menet messuille ja Vuorotellen-kirja ja/tai runokirja kiinnostaa, käy ostamassa… 🙂