Töistä harrastuksiin

Innostua jostakin, innostua taas niin kovasti ettei meinaa lopettaa, vähentää, hiljentää, – –  Ja ettekä arvaa, mistä puhun? Töistä! Nyt on taas ollut viime ajat ihan hullun hauskaa töissä. Tänä aamunakin oli jo ennen seitsemää sinne kiidettävä. On taas pitkästä aikaa sellainen ”olisipa-maailmassa-kahvat-niin-kääntäisin” -olo. Lopun alkua? 🙂 Ehkäpä.

Kävimme pehtoorin kanssa äsken pyörällä kaupungisssa (meidän vuorikiipeilijöiden täytyy koettaa liikkua aina kun mahdollista) ja olimmekin aika kauan. Etsimme meille päiväreppuja sinne Alppi-turneelle. Onhan meillä mökillä yksi pieni reppu, johon mahtuu vesipullot, kompassi ja kamera, sadeviitta ja kartta, tulitikut ja nenäliinoja. Eikä sitten juuri muuta. Ja sitten minulla on city-reppu, jota käytän duunimatkoilla ja kamerareppuna. Mutta nyt me halusimme/tarvimme uudet isommat reput. Aiotaan Lapissakin tehdä vähän aiempaa pitempiä taivalluksia tulevan vuoden kuluessa.

Ja menimme sitten Partioaittaan, jossa saimme vähintäänkin erinomaista palvelua. Ja nyt meillä on reput. Hienot ovat: varustetaso on kuin sporttiautoissa. On ilmaviilennettyä selkämystä ,  ja leveät viilekkeet ja kaikkinensa ihan reppujen a-luokkaa!

Ja sitten  minulla on yhdeltä parhaalta duunikaverilta saamani retkilusikka. The Spork.  Limited Edition.  Siis ei mikä tahansa tupperi-muovi-turhake. Parasta tässä oli lahjapuhe. Tämä lahjanantanut  työkaveri on ollut meillä vasta pari vuotta ja olen sitten ollut hänelle lähin jelppaaja ja mentori (hieno sana eikö?) koskapa hoidamme omissa oppiaineissamme suunnilleen vastaavia hommia. Hän on verraton verbaaliakrobaatti – erityisesti kirjallista tekstiä tuottaessaan – mikä taas tänään tuli ilmi.

Aamuvarhain kun olimme vasta kaksistaan (kuten yleensäkin aamuisin) duunissa hän tuli huoneeseeni vallan ovelan näköisenä, kädet selän takana ja aloitti (voi kunpa osaisin kirjoittaa puoliksikaan niin mainiosti kun hän puhui):

”Kun meillä nyt ainakin vähään aikaan on viimeinen yhteinen työpäivä [hän lähtee huomenna Japaniin]  ja kun eläköitymisesi lähenee [muistanette sen lehtijuttuun jääneen virheen] haluaisin nyt muistaa jollain pienellä ja samalla  kiittää  avusta —

Kun nyt olen antanut itseni ymmärtää, että lomallasi haluat nimenomaan aikaa ja rauhaa, ajattelin hankkia jotain niihin liittyvää. Mutta kun aikaa ei voi panna pulloon, tuli mieleeni, että hakeudut varmaan pohjoiseen, tuntureiden katveeseen rauhaan ja patikoimaan, joten päätin ostaa sinulle maastopuvun. Mutta hyvin pian huomasin, että nehän ovatkin varsin hintavia, ja – kuten tiedät –  yliopistonlehtorin tulot eivät ole kovinkaan mittavat, päätin luopua ideastani, semminkin kun en edes tiedä kokoasi.

Ja sitten tulinkin ajatelleeksi että ehkä sittenkin olisi parasta muistaa jollakin, mikä liittyy ruokaan. [evästelemme hyvin usein yhtä aikaa työpaikan kahvihuoneessa, ja minulla on paha tapa urkkia, ja aivan!: pyytää saada maistaa hänen eväitään. Hänellä kun on japanilainen vaimo, joka pakkaa miehelleen evääksi kaikkea muuta kuin ruisleipäviipaleet ja jukurtin tai eilisen makaroonilaatikon jämät. Tulemme siis usein keskustelleeksi ruoasta, japanilaisesta ruoasta, suomalaisesta ruoasta  ja… ] Pian ajatuskulku johtikin siihen, että muistan jollain, joka liittyy sekä retkeilyyn että ruokaan: the Spork. Ja nimenomaan tällainen hohtoversio. Se heijastaa pimeässä. Voit Lapissa jos sinne aiot kerran pidemmäksikin aikaa jäädä, nauttia kaamoksessakin herkkuja… ”

Nyt minulla on siis superhieno reppu ja ihan ylivertaisen erinomainen lusikka-haarukka, joten voin jo laskea päiviä lomaan: viisi. VIISI työpäivää. Vain? Enää? Vielä?

Huomennakin on.

8 kommenttia artikkeliin ”Töistä harrastuksiin”

  1. Hauska tarina! Varmasti hieno aamuhetki. Taidan kirjoituksesi perusteella tunnistaa tämän verbaaliakrobaatin…:)

  2. Katri, ei ehkä ole vaikea tunnistaa jos hänen kanssaan on ollut samoissa ”piireissä” niin kuin olette tainneet ollakin…

  3. Voin vahvistaa Temmatun kiinnostuksen toisten eväitä kohtaan!:) Elimme 70-luvun alkupuolta, minulla oli koulussa eväät ( teetä, ruisleipää ja ehkä joku hedelmä ) kun yhtäkkiä huomasin usein jakavani eväitä hänen kanssaan. Liekö se ollut alkusysäys vuosikymmeniä jatkuneeseen ’eväiden jakoon’, mene ja tiedä!:)

  4. Hei, varustelu-urheilusta:
    kai teillä on kävelysauvat? Teleskooppiselllaiset? Vähintään yksi / nuppi, silleen riittää ihan hyvin. Ihan ehdoton Alpeilla ja Lapissakin.

  5. Pehtooriseni, on kiinnostusta eväisiin ja on kiinnostusta eväiden jakajiin. Tietänet mikä oli se syy, että sinun ruisleipäsi niin hyvin maistuivat. 😉

    Taije, on meillä kävelysauvat, mutta eilen kyllä katselin sellaista vakaata oikeaa vaelluskeppiä… Ehkäpä sellaiset vielä hankimme. Lapissa on pärjätty ilmankin, mutta Itävaltaa varten voisi varustella vielä sen verran.

  6. Ottakaa ennemmin teleskooppisellaiset…luonnollisesti vakaaseen oikeaan vaelluskeppiin voi alkaa naulata kaikkien huiputtamiensa vuorien ja kiertämiensä perinteisten reittien pinssit.
    Teleskooppisauva, yksikin riittää, antaa yllättävän hyvän tuen vuoripolkuja kiipeillessä. Tämäkin on sellainen asia, että sitten kun sen on kokeillut ilman ei halua olla, ei Lapissakaan 🙂

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.