Yliopistoelämää – Sivu 29 – Tuulestatemmattua

Ohjaaja ohjauksessa

Tämän kesän kolmas (?) päivä, jolloin helleraja ylittyi. Niinpä olisin kyllä voinut olla jossain muualla kuin Oodi-Hops-koulutuksessa, tai muutenkaan duunissa. Pihatyöt tai lenkkeily olisivat olleet ylivertaisen mukavia, mutta menihän tuo päivä kampuksellakin.

Eilen oli yhdeksäs Ohjausetappi-koulutus, joista varmastikin seitsemässä olen ollut ja tänään oli tuon eHopsin vuoro. Vuoden irtiotto näistä piireistä pisti tarkkailemaan tilannetta… ja tässä tuloksia osallistuvasta havainnoinnista: koulutuspäivien läsnäolijoista 90 %, jollei enemmänkin, oli minua nuorempia. Mukana oli aiempaa enemmän miehiä. Tarkoittaa mitä? Että yliopistossa ohjaustyötä – jota tietyissä piireissä hieman halveeraten myös paapomiseksi tai hoivatyöksi kutsutaan – tekevät aiempaa enemmän

myös miehet. Mielenkiintoista!

Entistä enemmän oli esillä kannettavia, siis läppäreitä, entistä useampi leikki/teki töitä/lähetteli tekstareita älypuhelimilla. Monilla oli luentosalin pöydällä kaksikin puhelinta; meillä kun on nyt erikseen nämä duuniluurit. Entistä harvemmalla oli mukanaan kynä (osallistujaluetteloon nimen kirjoitus vaati kynän lainaamista).

Sekä eilen että tänään minua – pikkusieluista?, vanhaa?, opettajaa?, oppimishaluista? – häiritsi se, että osan porukasta oli supateltava/ääneen keskusteltava keskenään pitkin koulutusta. Molempina päivinä hoksasin, että ismejä on vähemmän, suorittamista ja sen mittaamista enemmän kuin aiemmin. Nelikenttiä ja kaavioita riitti, saipa yksi kuvio nimekseen ”Tikkurilan värikartta”, mikä tilannetaju minua merkillisesti huvitti.

Tänään jo minun teflon-asenteeni pari kertaa koetteilla. Melkein yhtään en muistanut, että minun ei kuulu välittää kenestäkään, mistään, eikä varsinkaan opiskelijoista … mutta ei vielä pahoja lipsumisia.

______________________________

PS. Oulu Messuilla/Kirjamessuilla/Huutomerkin ständillä on myynnissä Vuorotellen-kirjaamme. Ja myös sisareni runokirjaa ”Puhdas vesi silittää unet”. Ja nyt on ALE! Vuorotellen on kympin ja molemmat kirjat yhteensä 15 euroa. Siis jos menet messuille ja Vuorotellen-kirja ja/tai runokirja kiinnostaa, käy ostamassa… 🙂

Yliopistoelämää

Ennemerkkejä

Paljon sellaista, mikä viittaa syksyyn.

Koko yön satoi. Satoi paljon.

Mistäkö tiedän? Tiedän koska ensimmäistä kertaa vuorottelun jälkeen heräsin aamuyöstä miettimään työasioita, mietin niitä ja kuuntelin sadetta. Argh!

Meille tuli pitkästä aikaa siivooja kotiin. Se oli asia, jota tervehdin suurella ilolla.

Töihin lähtiessä ei tullut edes harkituksi pyöräilyä/kävelyä. Rankkasateen lisäksi mittari näytti aamukahdeksalta kahdeksan astetta. Hrrrr.

Monia työkavereita (P:kin, mukavaa :)) jo paikalla. Ensimmäiset opiskelijoiden sähköpostit.

Humus-kuppila on auki! Sekin on plussamerkkinen juttu.

Väitöskirjan ohjaajaksi lupauduttu. Plusmiinusnolla.

Kesähiukset on saksittu ja siistitty virkanaiskondikseen. Blondiudesta en enää luovu. 🙂

Iltakävelyllekään ei ”ehdi” (lupasin itselleni leipomis/kokkaamisillan); siis selityksiä liikkumattomuudelle alkaa löytyä.

Viesti, muisto, kesästä tuli Umbriasta tänään. Tähän palaan vielä.

Mutta ei anneta miinusmerkkisten juttujen ahistaa; viikonlopuksi lupasi jo lämpenevää, paksu pilviverho hälvenee taas.

Miksi palasit?

480 km ja 5½ tuntia erottaa minut Linnanmaan kampuksesta. Tämä ero ei tunnu ikävänä. 😉

Koko tulomatkan paistoi aurinko ja minulla oli merkillisen kevyt olo, enkä puhu fyysisestä habituksesta. Fyysisesti päällimmäisenä tuntui juiliva olkapää, – ja kamala nälkä. Mutta ihan sama.

Tässä on nyt juuri se, mitä tarkoitin, kun vastasin meidän työpaikan vaksin (virastomestari virallisesti) kysymykseen viime viikolla. Meidän mukava vaksi kysyi, että miksi oikein päätin tulla takaisin töihin, enkä jäänytkään kotoilemaan tai freeksi. Aikamme kun siinä jutustelimme sain kiteytettyä: tulin töihin, että pääsen sieltä pois.

Niinku mitä? Siis palasin siksi, että on oltava arjen ja juhlan ero. On oltava maanantain ja perjantain ero. On oltava mahdollisuus lähteä ja on oltava velvollisuus pysyä. Viikonloppu on ansaittava, lomapäivät pitää tienata.

Olen etuoikeutettu kun minulla oli mahdollisuus valita, palaanko vai en. Olen onnekas, kun minulla on työ, josta kuitenkin pidän niin paljon, että oli hyvä palata. Olen hyvin iloinen, että työssäni on ihmisiä jotka saavat minut unohtamaan tekeväni töitä.

Nyt on pidennetty viikonloppu ja viikon työt tehty. Olen levollinen ja olemme mökillä!

Me olemme Lapinmaan kauniissa ja lämpimässä (vieläkin + 19 C) kesässä, Hangasojan hyvässä huomassa. Myötätuuli tuntuu taas erityisen hyvälle, tuntuu juuri siksi, että täältä on taas pian Linnanmaalle palattava. Jos tätä armollista olotilaa voisi jatkaa loputtomiin, ei tämä niin hyvä olisikaan.

Ja näitä riitti! Ihan hurjasti poroja oli matkalla.

Vuotson eteläpuolella Roivaisessa ne näkyvät, ensimmäisen ja viimeisen kerran. Nattaset.

Aina eivät näy, tänään näkyivät.

Pian perille päästessä taivas ja pilvet erilaisia kuin koskaan ennen.

Elämä on.

Yliopistoelämää

Yliopistossa kaikkea uutta

Drupal, Oodi-HOPS, UniOGS, Unitime ja kaikkea uutta kivaa lyhennettä on tullut yliopistomaailmaan poissaollessani. Tänään olen käyttänyt päivän Drupalin parissa; se on uusi julkaisujärjestelmä, jolla päivitellään oppiaineen www-sivuja. Vaikuttaa vallan käyttökelpoiselta systeemiltä, ja yhtään en jää kaipaamaan HTML-koodaamista, Dreamvieweria ja FTP-systeemejä, joilla aikanaan aloittelin www-sivujen teon. Vahinko, ettei ole jäljellä mitään niistä ensimmäisistä www-sivuista, joita laitokselle ja sen kaikille oppiaineille joskus 1990-luvun puolivälissä tein. Ne olisivat jo ihan retrokamaa.

Ja mikä parasta tässä Drupalissa? Se otettiin käyttöön viime vuonna – tai siis monet yksiköt ottivat – ja sijaiseni oli se, joka teki sen meidän oppiaineessa ja poissaollessani :). Ja hyvin tekikin. Pääsen siis valmiille vain opettelemaan ja päivittelemään. Tänään oli tietohallinnosta ihminen pari tuntia antamassa minulle vielä tukiopetusta ja enköhän minä nyt tämän asian kanssa opi pärjäämään. Onhan näitä erilaisia www-maailmoja ennenkin opittu. Luulisin että tämä uudistus on hyväksi.

Sitten OodiHops on tuttu kun olen ollut sitä osaltani aikoinaan ideoimassakin ja UniOGS (yliopiston uusi uljas tutkijakoulu ei tule minun maailmaani niin tavattoman paljon järkyttämään – joskin koskettaa monin tavoin). Mutta tämä koko (lähes) yliopiston läpikulkeva UniTime-lukujärjestys ei oikein mahdu meitsin käsityskyvyn puitteisiin!

Tästä Lukkari-ohjelmasta ja -järjestelmästä puhuttiin jo edeltävänä keväänä. Silloin minä ja monet muut humanistit yritimme selittää asiaa innokkaasti ajaville yliopiston johtohenkilöille, ettei sellaista meillä tarvita, eikä se meillä toimisi, se ei sovi humanisteille, ei pienille ryhmille, ei hyvin erilaisia aineyhdistelmiä opiskeleville opiskelijoille. Yritimme selittää, että me olemme jo luoneet toimivan ja opinnoille esteettömän lukujärjestyksen ihan itse, se toimii eikä sen laatimiseen kulu yhtä henkilötyövuotta per tiedekunta, mutta nyt on kuitenkin koko organisaatioon väkisin tuotu systeemi, joka uhkaa tehdä opiskelijoiden ja opettajien työnteosta jotensakin farssia ja joka on vienyt ihan kohtuuttomasti aikaa.

Lukujärjestyksessä on tällä hetkellä muutamia ”kukkasia” tai sammakoita tai mokia tai ihan miksi niitä haluaakaan nimittää… Olen kuullut vain muutamia esimerkkejä: meidän perusopinto-opiskelijoiden pakollisia kursseja on päällekkäin, samana ajankohtana – fuksiparkojen olisi revettävä kahteen paikkaan. Naapurioppiaineessa on merkitty seminaarit alkaviksi ennen kuin on annettu metodiopetusta. Minun tammi-helmikuun luentosarjani on merkitty pidettäväksi perjantaisin klo 16 – 18! Opiskelijat menevät tentin jälkeen kaljalle, kotipaikkakunnalle äidin hoiviin, pelaamaan sählyä tai omaan opiskelijaboksiin tyttö/poikaystävän kainaloon. Ei opiskelijat tule tenttipäivän iltana, perjantai-illansuussa luennolle! No onpahan minulla helppoa kun ei ole kymmeniä tai satoja harjoitustöitä tarkastettavana. Itsekseni voin höpistä sosiaalihistorian tutkimuksen perusteita perjantaiehtoilla.

Ja Lukkarin paras fiba kaikista: arkeologian opetuskaivaukset on merkitty pidettäväksi luentosalissa!

Voi taivahan talikynttilät!

Niitä näitä Yliopistoelämää

Kesätyöpäivän kulku

Pikkuisen on laajaa tämä minun paluumuuttoni Linnanmaalle. 🙂 Piti parkkipaikka aidata, että muuttokuorma saatiin purettua.

Oikeesti KTK:n remppakamoja siellä tuotiin…

Joka tapauksessa sain tänään oman tutkijankammioni oman näköisekseni. Ifolorilta on tullut kuvia, kortteja ja julisteita, joista kaksi laitoin huoneeseeni. Kalenteria jo täyttelin. Ja siinä samaan tahtiin kuin se täyttyy työjutuista, tulee kutsuja ja ”käskyjä” myös vapaa-ajalle. Uuden verokortin sain tilatuksi, mapit päällisin puolin lärättyä, tietokoneen tiedostokansioita järjesteltyä ja mietin taas, mitä laitan sähköpostisloganiksi. Vuosi sitten oli ongelmana, mitä laitan sähköpostin automaattiallekirjoitukseksi? Pehtorinnaa en sitten laittanut (ks. täältä) 🙂 . No nyt ei ole ongelmia yhteys- ja nimeketietojen kanssa, nehän on pysyneet ihan samoina kuin olivat lähtiessä, mutta kun haluaisin laittaa alle jonkun sloganin. Meillä kun duunissa on vähän sellainen tapana. Minulla on ollut iät ajat tämä lähtemättömän hyvä.

– Mitä olet tehnyt viime aikoina?
– Lukenut, niin kuin aina. Historiaa lähinnä, sanoin.
– Niin, täytyyhän ihmisen aikaansa seurata.
(Juice Leskinen)

Minun mielestäni hyvä… Ja olen kyllä saanut siitä joskus positiivista palautettakin. .. Nyt yliopiston eläessä taas (jatkuvaa!) uudistusvaihetta, jolla on seurauksensa ja minun samaan aikaan vielä hieman kipuillessa tämän paluuni kanssa, ajattelin tämän Oulun murteella lausutun viisauden panna motokseni:

Rojektit ja seurannat
tuheroittavat monta
työpäivää mutta täyttävät
monta ittettuntua ja
arkistua.

Siihenpä ei lisättävää.

Ennen kustannuspaikalle rientämistä ehdin käydä merenrannassa lenkillä. Voimaantumassa? Ehkä niinkin. Jätin jopa iPodin ja kännyradion kotiin ja kuuntelin kaupunkiaamun hiljaisuutta. Jo varhain tuuli aika lailla, mutta oli kaunis KESÄaamu. Sen kunniaksi laittelimme sitten hieman erilaisen aamiaisen. Tummapaahtoista kahvia, keitettyä vaahdotettua maitoa, paahtoleipää ja vehnäkorppuja kirsikkahillolla. Hyvään aamuun kuului vielä pihalla kuvaamista. Jalopähkämöt ovat jo kauniisti kukassa.

Ja kuunlilja nupullaan.

Ja sitten tälläinen yksinäinen ”hörhö”.. Kannattaa klikata isommaksi, se on aika jännä.
Näkyy jalopähkämökuvassakin.

Niin ja sitten tiedoksi vielä, että sataa – vaihteeksi! Ja että Pinocchio-kakkuun kannattaa kokeilla pensasmustikoita. Äsken oli tarjolla. Oli hyvää. Ja entäs mansikat ja pensasmustikat sekaisin…hmmm? Ensi kerralla sitten.

Vuorotteluvapaa Yliopistoelämää

”Mää oon täälä vaa töisä”

Vuorottelun jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä kävin työehtosopimusneuvottelut ja kehityskeskustelut yhteen syssyyn. Ihan yksissä naisin, ihan itseni kanssa sovin monista asioista.

♦ Pidän kaikki mahdolliset sairaslomat, enkä käy kipeenä töissä.
♦ Viikonloppuja ei ole tarkoitettu luentojen tekemistä varten.
♦ Olen menettämättä yöunia yhdenkään opiskelijan takia. Se ei estä, ettenkö voisi päivisin yrittää olla avuksi ja empaattinen.
♦ Vapaaehtoisesti en ilmoittaudu yhdenkään homman tekijäksi. Hyvä jos teen ne, mitkä on tehtävä.
♦ Opettelen nauttimaan lukukauden suvantovaiheista tuntematta huonoa omaatuntoa.
♦ En kehittele kirjahankkeita tai projekteja, joiden tekemisestä päävastuu jää itselleni.
♦ Aamuyön tunteina heräilevä pieni marttyyri minussa nitistetään heti alkuunsa.
♦ Suhtaudun työhöni virkamiesmäisesti, en intohimoisesti.
♦ En kyseenlaista mitään, ja siten aiheuta turhaa työtä ja tappelua tuulimyllyjä vastaan.
♦ En anna sanojen satuttaa.
♦ En syö eväitä työhuoneessa koneen ääressä. Jos on muka niin kiire, etten ehdi eväitä käydä kahviossa syömässä, niin olen ilman ruokaa.
♦ Aina kun mahdollista teen etätyötä: otan käsikirjoitusnipun/niput ja ajelen kotiin tai vaikka mökille lukemaan ja kommentoimaan niitä.
♦ Yritän palauttaa vanhan hyvän ”perjantai on tutkimusvapaapäivä” -käytännön. Lähden vaikka arkistoon ”pakoon”, jotta tämä onnistuu.
♦ Käyn joskus kesken työpäivän ulkona kävelemässä, otan kameran, ystävän, kollegan tai eväät tai vaikka nuo kaikki mukaan ja menen kasvitieteelliseen.
♦ Ilon kautta. Opiskelijoiden ja kollegoiden kanssa olemisesta ja työn tulosten aikaansaamisesta aion edelleen nauttia.

Olen näitä asioita jo pitkin vuotta pohtinut, aina välistä aikeistani pehtoorille kertonut. Olen selittänyt, että ”alan tefloniksi” = minuun ei tartu, eikä jää kiinni mikään. Pehtoori on naurahdellut, epäillyt, väittänyt, että olen valurautapannu, enkä enää muuksi muutu.

Noh, tänään esimies halaten toivotteli moneen kertaan tervetulleeksi, pitkät juttutuokiot vietimme keskenämme (ei meidän käytävällä muita ollutkaan) ja hänellekin kerroin muuttuneesta lehtorista, joka on vuorottelun aikana luterilaisen työmoraalinsa hukannut ja hävittänyt Lapin tuntureille ja Umbrian maaseudulle.

Ja mitä sanoo professori? -”Mielenkiintoista.” Eikä oikein ota uskoakseen minun uutta uljasta työprofiiliani, varsinkaan kun ensimmäinen päivä, jolloin minun olisi pitänyt tulla töihin on vasta HUOMENNA, ei tänään. Olin päivän etuajassa – – !

Mutta vasta yhdeksältä. Se on hyvä alku.

Eipä siellä tunkua tänään ollut: vain pöhkö vuorottelulta palaava yliopistonlehtori ja professori joka on kohta 40 vuotta historiatieteissä uraa tehnyt, eikä kovin paljon muusta elämästä tiedä.

Humus-kuppilakin kiinni.

Joka tapauksessa nyt on uusi työkänny (yliopistolla on luovuttu lankapuhelimista)

ja avaimet omaan huoneeseen.

Kuvan vastapari täällä.

Niitä näitä Vuorotteluvapaa Yliopistoelämää

360 vrk vuorottelua on takana

Piste. Tämä vuorotteluvapaa on loppupisteessä.

Pehtoori sanoi jo viime viikolla, että ”ei tartte yrittää ehtiä tehdä ”kaikkea”. Ethän kuitenkaan mihinkään rangaistussiirtolaan ole lähdössä; onhan sitä työpäivien jälkeen vapaa-aikaakin …” Vaikka tämän tosiasian koetin sisäistää ja muistaa, on tänään kuitenkin ollut sellainen ”pitäisi-vielä-tuo-ja-tuo-ehtiä-tehdä-nähdä-kuvata-kokea-järjestää-käydä-siivota-… ” .

Juuri kun eilen pääsin kirjoittamasta, että nyt jätän kakut ja jälkkärit, niin ennen puolta päivää olin syönyt jo kahdesti kakkua! Kesäkisan voittaja Kati piipahti hakemassa palkintonsa, – tapasimme piiitkästä aikaa ja istahdimme kahvikupposille, ja eilistä kakkua tuli maisteltua. Ja melkein heti lähdinkin Jäälin mummulaan, johon Pehtoori ja Juniori olivat menneet jo edeltä pensasaidan leikkuuseen ja muihin pihahommiin. Vein mennessäni 87-vuotissynttärikakun ja olihan sitäkin kakkua maistettava: ihan vaan maistettava, etten ollut töpeksinyt sen teossa.

Ja iltapäivällä jo leivoinkin taas yhden kakun pohjat valmiiksi; keskiviikkona Juniorin ”appivanhemmat” tulevat meille iltakahville – eka kertaa tulevat meille, joten onhan sitä kakkua oltava. Eikä loppuviikkokaan mene kakutta ja kesteittä. Perjantaina on rotissööri-piknik. Minulla ei yleensä ole tapana viedä nyyttäreille ja piknikeille makeaa, mutta kyllähän se nyt on niin, että perjantaillekin leivon piirakan tai pari. Laitan sitten reseptin.

Viime viikolla kirjoitin täällä K. A. Åströmistä ja hänen komeasta hautamuistomerkistään, ja ajattelin, että tänään otan siitä kuvan, mutta kävikin niin, että löysin kaksi uutta nimeä kokoelmaani (ks. hieman oudosta harrastuksestani täältä) ja unohdin koko Åströmin.

Miili-nimi ei kyllä sitten ollutkaan niin erikoinen kuin luulin. Lähes 200 naista on saanut sen nimekseen. Onkohan siinä taustalla maili, heh? Vuonna 1915 vain 39-vuotiaana kuolleen Miilin tyttäret olivat Maila ja Milja. Toinen uusi nimi onkin sitten vähän harvinaisempi: sitä on annettu sekä miehille että naisille mutta vain alle sata henkilöä on kastettu Eileriksi.

Ja sitten hautausmaalla on joku taiteellinen ja tarkka uusi kesätyöntekijä. Hiekka voi olla kaunista!

Pihallakin pieniä puuhasteluja, ja tässä esimerkki siitä, mitä minun osuuteni meidän palkintopihassa merkitsee: annan ”rikkaruohoina” kasvavien orvokkien kukkia. 🙂

BTW, Vanhan kansan merkkipäivät: ”Jos mätäkuun ensimmäisenä sataa, sataa koko seuraavan kuukauden.” Jotta vanhan kansan mukaan kosteana kelit pysynee. Ja aamulla aikaisin lenkillä oli niin kylmä, että höyryä tuli hengittäessä…

Paitsi, että se on luvannut suunnilleen aurinkoisinta viikkoa, mitä Oulussa on tänä kesänä nähty. Enkös minä sanonut… Huomenna kun Linnanmaalle astun, niin siitä se kesä repeää. Aurinkoisia päiviä kaikille toivottelen! 😉

Miksi siis juuri huomenna töihin. Siksi että vuorottelulainsäädännön mukaan vuorottelu ei saa kestää vuotta, vaan tasan 360 vrk. Ja nyt ne 360 on käytetty.

Prosessoin tätä tienhaaraa vielä, prosessoin sitä varmaan vielä täällä Temmatussakin: mitä jäi taipaleelle, miltä tuntui, mitä on edessä?

Niitä näitä Vuorotteluvapaa Yliopistoelämää

En ehdi

Jos minä jotain tässä vuorotteluvuoden aikana olen oppinut, niin sen, että koskaan elämässäni en ehdi tehdä ja oppia kaikkea sitä, mitä haluaisin. Ihan sama käynkö oikeasti töissä vai en, en silti ehdi käydä niissä kaikissa tutuissa ja uusissa paikoissa, joissa haluaisin, en ehdi tavata uusia ja vanhoja tuttuja niin paljon kuin haluaisin. En koskaan. Vaikka eläisin suunnilleenkaan toimintakykyisenä vaikka sata vuotiaaksi, siltikään en ehtisi. En millään.

Ei, ei minulla ole ollut mihinkään kiire, mutta minua vain harmittaa, että en ehdi.

Nyt viimeisen parin viikon aikana on käynyt niin, etten ole osannut suorilta käsin sanoa, kuinka paljon kello on? Yleensä tiedän puolen tunnin tarkkuudella kellonajan, vaikkei kello olisi kädessäkään. Viikonpäivätkin olen joutunut miettimään – tänäänkin on ihan perjantai-olo. Minulla ei ole ollut kalenterissa mitään merkintöjä moneen päivään. Silti olisi niin paljon välttämätöntä tehtävää ja opittavaa, niin paljon, mitä haluaisin tehdä ja oppia. Haluaisin ehtiä tehdä, mutta en vain ehdi.

Missä vika? – Minussa, tiedetään.

En vain ehdi. Se harmittaa tänään ihan hitosti.

Ja melkein yhtä paljon harmittaa tämmöinen tänään nettilehdestä poimittu tieto:

Mies ei pidä Lappia lainkaan asuin- tai kehityskelpoisena paikkana, vaan kylmänä ja sääskisenä.
– Siellähän on vain ne pari aurinkoista kuukautta keväällä, hän sanoo ja tunnustaa käyneensä Lapissa kymmenkunta kertaa elämänsä aikana, 68-vuotias mies.
– Olkoon siellä ne, jotka siellä ovat ja jos kerran pystyvät olemaan, mutta kyllä siellä on varmaan vaikeaa.
Eikä Bogomoloffiin mielestä ole järkeä Lapin yliopiston olemassaolollakaan.
Harry Bogomoloff ei anna isoakaan arvoa Lapin yliopistosta valmistuneille henkilöille. Hän myöntää oikeaksi sanomalehti Suomenmaan verkkolehden pääkirjoituksessa 18.7. olleen sitaatin: ”Lapin yliopistosta valmistuneita en ottaisi kuin lumitöihin”.
Lapin radiolle Bogomoloff leikkisästi jopa harmittelee sitä, että Helsingin kaupunki viime talvena pestasi kouluttamattomia virolaisia lumitöihin, kun Lapin yliopistosta olisi saatu koulutettuja.
Bogomoloffin mielestä Lapin yliopisto on turha.

Enpä muista pitkään aikaan tuohtuneeni mistään lehdessä olleesta lausunnosta näin paljoa. Eikä tämä johdu (vain) siitä, että kummityttö opiskelee Lapin (ja Beijingin ;)) yliopistossa. Kaiken maailman kerrassaan pöyristyttäviä möläytyksiä sitä voi joku suustaan päästää. Kesäsammakoita. Uuh!

Historiaa Vuorotteluvapaa Yliopistoelämää

Työpäivä – joka ei siltä tuntunut

Kansanopistossa lehtori nukkui oikein hyvin, ja oli aamulla intopinkeänä jo kuudelta hereillä – valmiina luennoimaan. Pienellä kävelyllä kävin ensin, sitten vähän frisööriä, periaatteella ”tukka hyvin, kaikki hyvin” ja sitten aamiaiselle. Sen jälkeen vielä tunti aikaa ennen seminaarin alkua ja lähdin läheiseen puistoon, aurinkoon, vielä selaamaan juttuni läpi. Vuorotteluvapaalainen joutuu verryttelemään, että muistaa, mitä sanoa ja miten.

Kansanopiston jugend-tyylin viehättävä päärakennus ja sen auditorio jo odottivat. (Harmittaa etten innostukseltani malttanut ottaa kuvia sisältä; luentosalikin on poikkeuksellisen kaunis). Hyvin meni, kukaan ei nukahtanut 😉 , ja kiinnostuneilta oikeastaan kaikki vaikuttivat. Jälkeenpäin joku kiittelijöistä sanoi, että ”oli asiaa ja intohimoa sopivassa suhteessa”. Kiintiönainen ja kiintiöpohjoissuomalainen, teollistamisen sosiaalihistoriaa tutkinut ja siitä kirjoittanut oli paikkansa täyttänyt. Huh. Ja olihan minusta mukava luennoida, antoi uskoa siihen, että päätös paluusta duuniin reilun kuukauden päästä ei ollutkaan niin huono.

Päivä jatkui tieteenalan professoreiden (Jyväskylä ja Helsinki) luennoilla ja parilla muulla luennolla. Lounaalla, kahvitauolla ja väliajoilla ehti tavata uusia ja vanhoja tuttuja, oli mukava tavata. Erityisesti yksi ”mentorini”, (joka oli mm. ”syypää” minun seminaariin kutsumiselleni) jaksaa aina yllättää jutuillaan. Kaikkinensa hyvä päivä. Aina oppii uutta. Kun illansuussa lähdin Kansanopistolta rautatieasemalle, tajusin, kuinka on kesä ja lämmin.

Junalla Helsinkiin. Nyt vuorossa pienen työrupeaman jälkeen pieni loma. Olen kokonaisen vuorokauden yksin, yksin Helsingissä!!! Mahdollisuuksia on monia. Huomiseen …

Vuorotteluvapaa Yliopistoelämää

Valmiina

Nyt on pakattu, Elmerille sovittu catering-palvelu, talonvahdit järkätty, posti käännetty, äiti heipattu, laskut maksettu, Jäälissä käyty, veroilmoitus postitettu, kampaajalla käyty, ripset ja kulmat kestovärjätty, jalkohoidosta nautittu, laivaliput tulostettu, haudalla käyty, passien kopiot otettu ja skannattu sähköposteihin, matkavakuutukset tarkistettu, auto huollettu, tankattu ja pesty, sisaren kanssa käytännön jutut selvitelty.

Paikoillanne, valmiina – aamulla startataan varhain.

Kaikki on valmiina lähteäksemme suurelle turneelle. Kauan olemme haaveilleet pääsevämme joskus ajelemaan keväiseen Keski-Eurooppaan ja Italiaan tietysti. Olemaan siellä vähän kauemmin kuin viikon pyrähdyksen …

Varasin talon jo viime keväänä, samalla viikolla kun vahvistus vuorotteluvapaan saamisesta tuli. Aikainen varaus merkitsi – paitsi tuntuvaa alennusta vuokrasta – myös sitä, että koko vuoden saattoi odottaa jotain hienoa (jota tosin on jo ollutkin monta kertaa, mutta tämä on GRANDE!) … Mutta monta kertaa, monesta syystä pitkin talvea, kevättä on tullut juttuja, joiden on pelännyt vievän tämän haaveen.

Noihin maisemiin ollaan lähdössä. …

Niin, onhan se ihana vielä nauttia tästä vapaudesta, mahdollisuudesta reissata toukokuussa… ensi keväänä sitä mahdollisuutta kun ei ole. Kävin sitten tänään kertomassa työpaikalla, että heinäkuun lopussa tavataan. Olen valmiina palaamaan töihin. Esimies onnistuneesti ainakin esitti tyytyväistä. 🙂

Päätös ei ollut helppo, eikä itsestäänselvyys (toisin kuin esimerkiksi perhe ja muutamat työkaverit tuntuivat luulevan), mutta niin siinä nyt sitten kävi, että tämä yliopistonlehtori jatkaa duunissa. Ei ehkä viralliseen eläkeikään asti, mutta ainakin vielä vähän aikaa.

Miksikö? Siitä varmasti kirjoittelen joskus toiste. Kunhan se kunnolla selkiintyy itsellenikään.

Vuorottelua on kolme kuukautta jäljellä, ja aloitan tämän lopun elämäni lähtemällä huomenna pehtoorini kanssa Italiaan! Ci vediamo!