Ruoka ja viini – Sivu 42 – Tuulestatemmattua

Ruokaperjantai auringossa

Kesän viimeinen hellepäivä? – Ehkä.

Osasin jopa pysähtyä, olla, melkein levollinen mieli, kunnes taas jotain mielenrauhaa rikkovaa. …

Tänään ruoka”vieraita”, joten ilo kokkailla… Alkuun hallista hakemaani Puistola Bakeryn saaristolaisleipää – melkein yhtä hyvää kuin minun leipomani. Noin vaatimattomasti. Totta puhuen, se on pehmeämpää, vähemmän siirappista kuin minun, joten fifty sixty. Molemmat hyviä. Ja sen kanssa tietysti graavilohta. Ja Juniorilla syy (kun isänsä oli ilmoittanut, että voisi) tarjoilla meille samppanjaa. 10-vuotinen chardonnay – oli hyvää, vaikka ei makeaa. Mistä lie moisen tilannut…

Pääruokana oli modifioitua tsatsikia (tarkoittaa isohkoja kurkkupalasia jukurtissa asianomaisine mausteineen ja valkosipuleineen) sekä sitruunarisottoa ja lohta prosciutton kera. Molemmat olivat hyviä, ja sopivat samppanjan kanssa erinomaisesti. Pikkuisen vielä kehittelen lohireseptiä ja sitten julkaisen. Kerrassaan kelpo uusi kalaruoka oli se. Ja jälkkäriksi suklaaruutuja, mustikkapiirakkaa ja vähän karkkiakin. Ainakin yhdelle maistui erinomaisesti!

Illan päälle lähdimme Pehtoorin kanssa vielä ”patiokierrokselle”. Ajatuksena oli käydä Nallikarissa auringonlaskun aikaan ”yhillä”, mutta sielläpä olikin sellainen hulabaloo, että tuntui tarpeelliselta siirtyä toisaalle. Poljimme kaupunkiin, Torinranta ihan yhtä hulppeaa kesäillan viettoa, joten jatkoimme kierrosta – ja lopulta vetäydyimme Kuluman patiolle. Kyllä siinä Jumprua vastapäätä muisteltiin nuoruusvuosia, ja ihan vaan vähän, ihan hiljaa tupisten paheksuttiin naapuripöytien elämänmenoa ja asioiden julkituomista. Huh huh! No eipä tarvinnut jäädä sinne lorvimaan. Palailimme kotiin. Kotona on hyvä.

Kesän lopulla viiniä

Liekö se tämä ihana lämpö, vaikkakin jossain tuulenvireessä aistin jo syyshäivähdyksen, vai puutarhan syvä vihreys, luonnon täyteläiset värit, kukkivat pihat ja parvekkeet … loppukesän ilmanlaatu ja jo matalampaa paistavan auringon säteet, nekö ne ovat tänään ovat saaneet kaipaamaan Italiaa – erityisesti Toscanaa ja Umbriaa, niiden maaseutua? Nekö ne ovat saaneet kaipaamaan reissua Itävaltaan, vaeltamista Alppien rinteillä ja piipahduksia hütten lounaustarjoilujen äärellä tai illallisella patikkapäivän terveessä uuvahduksen tunteessa?

Joka tapauksessa olen hakeutunut keittokirjojeni äärelle: Makuja Toscanasta, Intohimona Italia, Cucina Povera, Toscany and its wines, Passione, Mamma mia – Cucina Italiana… Miettinyt viikonlopuksi jotain spesiaalia, jotain hyvää italialaista. Vaikka ei mitään ruokakekkereitä olekaan. Italian herkkujen oheen on luonnollisesti jotain viinejäkin haettava, ja niitä pohtiessa muistin, että olen muutamia kuvia meidän hyvistä viinikokemuksista ottanut viime kuukausien varrelta, ihan postausta varten … Ja joten muutama viinisuositus elokuun lopun juhlaillallisille tai muuten vaan nautiskeluun.

… kuten jo apostoli Paavali ystävälleen, apostoli Timoteukselle toisen vuosisadan alussa kirjoitti:

Älä enää juo pelkkää vettä, vaan käytä vatsasi ja toistuvien vaivojesi vuoksi vähän viiniäkin.

I kirje Timoteukselle (5:23)

Sisiliasta tulee kaksi kuohuviiniä, jotka molemmat nautittiin mökillä ja todettiin erinomaisiksi, hinta-laatusuhteeltaan kerrassaan oivallisiksi: Sualtezza 650 Rose Brut ja Tenute Lombardo Sualtezza 650 Brut Niissä oli melkein samppanjamaista raikkautta ja toisaalta makua ja luonnetta. Jopa niin paljon, että rose kelpasi thaimaalaisen kanapadan kanssa oikeinkin hyvin. Näitä ei näytä olevan kovinkaan monissa myymälöissä, mutta taas kerran voin suositella tilaamista. Helppoa, nopeaa, eikä maksa mitään erityisiä. Meillä oli tosin suoraan mökille kuljetus Juniorin suosituksesta ja toimesta.

Hyvä valkoviini – erinomainen savukalalle – on uusseelantilainen chardonnay. Ja vastoin ennakko-oletuksia, se EI ole tammella tukahdutettu, vaan hyvin moniulotteinen, makoisa, vähän jopa kermainen, vaikka on kuiva ja hedelmäinen. Sopii varmasti myös syksyn sienisadosta valmistettujen keittojen ja kastikkeiden kanssa tarjottavaksi. Giesen viinitalon viineistä myös Pinot Noir on Alkossa ja joskus talvella sen maistoimme, – ei valituksen sanaa siitäkiään.

Punaviineistä puheenollen: Caravan Durif Se on viime aikojen lemppari. Australialainen petit shiraz-rypäleestä tehty viini, jonka kyljessä ei turhaan ole kultamitaleita.

Alkon luonnehdinta ”Täyteläinen, keskitanniininen, karhunvatukkainen, luumuinen, kirsikkahilloinen, hennon suklainen, kevyen tamminen.” Mehevä ja hilloinen viini, joka sopii grilliruoalle, poronkäristykselle ja pihville. Eikä ole kallis (12 €), mutta on melkein jokaisessa myymälässä. Lämmin suositus!

Toinen meidän kahden hengen viikonlopun ruokapöydissä varsinkin kevättalvella usein ollut on Casa Marronen Appassimento. Italian Puglian maakunnasta (saappaan korko) tuleva Primitivo (vrt. Zinfandel) -rypäleestä tehty orgaaninen 15 euron viini, jossa maistuu etelän lämpö ja tuntuu lohtu, – tämä viini tykkää myös suklaasta.

Lidlin kirsikka-chili-suklaata, lasi punaviiniä, takkatuli, kudin ja kirja kuuntelussa: aika hyvin on ulkopuolinen maailma unohtunut hetkeksi…

Tähän loppuunkin vielä raamatullista viisautta viinistä.

Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi.

Saarnaaja 9:7

Reseptit Ruoka ja viini

Energian kulutusta ja hankintaa

Vielä on kesää…

Hyvin tuulista kylläkin. Aamulla olin topakkana lähdössä pohjoiseen, Iihin, mutta jo Pateniemessä totesin, että onpahan edessä niin kova, puuskainen vastatuuli yli 30 kilometrin matkalle, että enpä sittenkään taida. Olkoonkin, että olisi ollut hulppea paluumatka.

Niinpä käännyin sivumyötäiseen, risteilin suuntaan jos toiseenkin etsien suojaisia reittejä. Ja sain kuin sainkin liki kolme tuntia kulutettua liikkuen: Pateniemen uusittu venesatama, Linnanmaan puutarha, Aaltokankaan ja Ritaharjun uudet asutusalueet, sitten Kuivasjärven ja Pyykösjärven kautta Tuiraan (LIdl!) ja vielä Nallikari ja sitten kotiin.

Elokuussa kaupungissakin ilo kulkea: kauniita, hyvin hoidettuja pihoja, puutarhoissa kylläisiä värejä, puistot vehreitä, pieniä polkuja pyöräilijällekin, vesien äärellä kimmellystä, aurinkoa koko ajan, kesän lopun leppeä lämpö. Joka sitten jatkui kotipihalla.

En tiedä, mistä moinen idea, mutta ehkä juuri lämpö aiheutti sen, että päätin lopulta tehdä (välimerellistä) mansikka-vuohenjuustosalaattia ja bolognese-kastiketta pastalle. Alkuruokasalaatti jotenkin odotusten mukainen. Makea ketjap manis -soija sopi salaattikastikkeeksi vähintäänkin tavattoman hyvin, eikä hunaja-balsamico-yhdistelmä ollut sekään huono.

Ja ihan peruspastaa, tosin soosi ehkä ei ihan perus. Vaatii nimittäin parin, kolmen tunnin keittämisen. Mutta on sen väärti, ja ehdottomasti kannattaa tehdä tupla-annos. Nyt on pakkasessa monen arkiruoan varmuusvarasto.

Ohje on mm. LappItalia-opuksessani (sivulla 72). Tänään kolminkertaistin porkkanan, sipulin, valkosipulin ja sellerin määrän. Vähän niinkuin vegempään, kevyempään suuntaan siis. Bueno! Eikä parmesaania vaan raastettua pecorinoa. Tulipahan syötyä turhankin paljon.

Ja iltapäivän lopulla kotipiazzalla äänikirjan ja kutimen kanssa kiireettömyydestä, leppeästä tuulesta ja elokuisesta lämmöstä nauttien.

Oulu Ruoka ja viini Valokuvaus

Kauppahalli on taas elossa!

Oululaisille, kaupunkilaisille ja lähimaakuntien asukkaille, ruokafriikeille, perusasioista tykkääville, historiassa viipyileville, hyvän kalakaupan asiakkaille, matkailijoille, kulttuurihistorian, käsitöiden ja perinteisen ruoan ystäville on ollut ilon päivät kun Oulun yli satavuotias kauppahalli on liki kaksivuotisen remontin jälkeen vihdoin avannut ovensa. Ja katsokaahan kuinka komeat uudet ovet!!

Ilo on myös siinä, että on ollut ilo nähdä tuttuja, hallikauppiaita ja heidän asiakkaitaan, omia tuttuja.

Olin hallissa eilen ja olin siellä tänään – kameran kanssa tietysti. Ja tulen vastaisuudessakin olemaan usein.

Sisätiloissa on tehty, paljolti käsityönä, uudistus ja entisöinti. Halli on hyvin paljon entisen näköinen, mutta nyt se on valoisa, entistä valoisampi, puhtaan oloinen, raikas, merkillisesti entistä tilavampi. Uusi vihreäsävyinen (ent. tiilenpunainen) lattia on kaunis; se tuo uutta mutta kunnioittaa vanhaa. Kuten koko remontti.

Ruoveden Herkku ja Puistola Bakery vasemmalla ovat uusia hallissa, oikealle jäävä, meidän luotto-vihannes-sieni-spesiaalihillo-etc. kauppa (Riikan kauppa) oikealla. Varsinkin talvella se on tärkeä meidän ruokahuollossa.

Kauppahalliin kuuluu Vassuska. Nyt hieman supistetuin, mutta entistä tyylikkäimmin, valikoimin. Halliin tarvitaan tällainen kauppa.

Vastapäätä Vassuskaa, toisella käytävällä on viehättäviä myssyjä, hattuja, huiveja ja tumppuja kaikissa sateenkaaren väreissä.

Onneksi on vielä Kylmänen: poronlihaa ja leikkeleitä, makkaraa ja lihasäilykkeitä Tämäkin kuuluu oululaiseen hallikauppaan. Porolastut ovat vakio-ostokseni.

Uutena on ravintola Puistolan Bakery, jossa tänäänkin emännöi ravintoloitsija itse, vastikään Rotuvaariksi (= Rotudaamiksi) nimetty (rotuvaarin sauva kuvassa) paistinkääntäjäystävä. Bakerystä saa mm. Puistolan ihanaa saaristolaisleipää ja artesaanijäätelöä sekä Hailuodon Panimon oluita – vastaisuudessa varmaan muutakin ”rakkaudesta ruokaan” -juttua. Puodissa on muutama paikka myös viivähdykseen kuohuviinin äärellä….

Ja sitten: paras kaikista, tätä minä olen kaivannut! Kalaliike jo kolmannessa polvessa: M:lla (keskellä) on sama anoppi kuin minulla, kuvassa kummi”lapsikin”. Näistä sukulaisuuksista huolimatta voin puolueettomasti kehua, että onhan Pekurin kalakauppa vailla vertaa. Olen parissa vuorokaudessa nauttinut kalaa (pitkästä aikaa erityisesti graavilohta) isolla ilolla ja hyvällä ruokahalulla. Kyllä on mukava. Olkoonkin, että meidän lähikaupan (Toppilan K-market) kalatiski on hyvä, mutta kyllä nyt on taas ihana palata halliin kalaostoksille. Ja aina voin tilata jos haluan jotain spesiaalia, kuten esim. rapuja…

Varmasti joku aamu pyöräreissulle lähtiessäni haen lohileivän evääksi – tänään ostin ”vain” kirjolohta Pehtoorin savustettavaksi ja pientä merenelävää (surimi-palat!) napsittavaksi jääkaapista, eilen graavilohta, enemmän kuin olisi terveellistä. Mutta nyt on ollut kalansyöjän joulu tai juhannus – tai ihan vaan pieni ruokajuhla.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on mainittava Saaga Shop. Se on heti vasemmalla torin puoleisesta ovesta tullessa. Siellä on Oulu- ja Lappi-aiheisia käsitöitä ja matkamuistoja, ja huom. kuvan vasemmalla alareunassa kauniit pipot, ja onhan pakko mainita…

Siellä on minun ”Oulun kauniit vanhat rakennukset” -postikorttisarja myynnissä. Kaikki (tähän mennessä valmiina olevaa) kuusi korttia telineessä…

Kaiken kaikkiaan perinteisiä liikkeitä on siis muutamia, monia uusiakin, – ja kahviloita on kaksin kappalein. Entisestä hallista jään kaipaamaan Torin lihamestaria ja Jaanan leipäpuotia, mutta onneksi molemmat ovat sentään kaupungilla olemassa…

Kaikkinensa, tuntuu, että kaupunkilaisen elämänlaatu on nyt parantunut olennaisesti.

Isovanhemmuus Mökkielämää Ravintolat

Epävakainen sää -> kylpyläpäivä

Vähän on sellainen huijattu olo ollut.

Oli Ilmatieteen laitos meille lupaillut poutasäätä, luvassa piti olla kylmää mutta ulkoiluun kelvollista. Eihän se niin ole tosiaankaan mennyt.

Sateen uhasta ja todellisuudesta huolimatta käytiin aamupäivällä pientä ulkoilua harrastamassa. Eikä Kaunispään munkkikahveilta (yksi iso riitti viidelle) vältytty.

Tunturin laella koetimme Juniorin kanssa Apsulle kertoa jääkaudesta ja sen seurauksista. Kiinnosti ja ei. Hämmästytti ja kummastutti.

Luontoelämäyksiä tänään monta muutakin. Mökkitiellä iso porohirvas käveli auton rinnalla ja ikkunoiden avaamisen jälkeen lapsetkin saivat sitä haastatella: ”Miltä tuntuu olla poro?” 🙂 Ja jo aamiaispöydässä ilona oli orava, joka lintulaudalla vietti omaa brunssiaan. Varsinkin Eevis oli haltioissaan…

Muurahaispesät, lapintiaiset, Kaunispään Huipun täytetty karhunpentu ovat nekin olleet luontotarkkailussa. Ikkunan läpi ja likietäisyydeltä.

Pientä lenkkiä ja metsässä samoamista lasten päivälevon aikana, ja sitten …

Iltapäivällä vihdoin Apsun loman kohokohta! Aika kylpylälle. Ja hänelle oli tärkeää, että me kaikki lähdettiin mukaan, Eeviskin. Ja olikin kyllä kiva. Me Eeviksen kanssa enimmäkseen keskenään, ja alun arastelun jälkeen, ilo ja nauttiminen lillumisesta, kellumisesta, veden liplatuksesta, potkimaan oppimisesta… ja ihan omin päin eteenpäin pääsemisestä. Vain pieni mökötys kun piti kahden tunnin jälkeen lähteä pois.

Ja olinpa luvannut lapsille (ja itsellenikin) että mennään kylpälän jälkeen ”ulos syömään”: Holiday Clubin Rakka-ravintola oli niitä, jotka olivat jo auki ja kun se on siinä kylpylän yhteydessä ja kun emme ole aiemmin käyneet, oli sille nyt hyvä mahdollisuus osoittaa osaavuutensa. Ja oltiinhan me kaikki tyytyväisiä pizzoihimme. Ja mökille jälkkärille: suklaaruutuja oli vielä pakkasessa.

Ilta pelaten ja lukien. Niin että se huijattu olo? – Hyvin paljon voiton puolella tänään kelistä huolimatta.

Ruoka ja viini

Tällä erää ”Viimeinen ehtoollinen”

Tänä kesänä ei ole kalaaseja meillä, ei rotissöörien kapitulia, ei viinikerhon rapukestejä, ei Syödään yhdessä -tapahtumaa, – aiempien kesien Isot Juhlat ovat nyt menneitä, eikä tälle kesälle sellaisia ole. Osin oman päätöksen vuoksi, osin koronan vuoksi ruokajuhlat ovat pois kesän ruoka- ja juhlakalenterista. (Ruoka)ystävien ja kylän miesten ja naisten tapaamisia ei ole, ei ainakaan mitään joukkotapahtumia. Paitsi että huomenna on Oulun rotissöörien kymmenes piknik! On niin mukava kun on.

Tällä kertaa teema ei ole mikään kansallinen keittiö, eikä teemana myöskään ole kesä-, mökki- tai lempiruoka, vaan toiveena, aikeena ja tarkoituksena on, että jokainen tuo ruoan (alku-, pää- tai jälkiruoan), joka on vaaleanpunainen. Mitäs sinulle tulee ekana mieleen? – Luulenpa että useimmille ensimmäisenä lappa/vispipuuro, berliininmunkit tai joku katkarapuruoka, ainakin minulla tuli, ja olin vähän skeptinen, mitenkä käy menumme. Pelkkiä pinkkejä jälkkäreitä pöydät notkollaan? – Mutta ehei. Vain minä ja yksi toinen koko 40 hengen porukasta olemme lupautuneet tuomaan jälkkäriä. Muilla on mitä jännittävimmältä kuulostavia herkkuja. Kerron huomenna kuvien kera lisää.

Joka tapauksessa minä olen tehnyt tänään 40 annosta vadelmapossetia. Meillä oli sitä tänään jälkkärinäkin. Oli kolmen hengen ”viimeinen ehtoollinen” kuten Tyär yhteistä sapuskaamme nimitti. Esikoinen kun on huomenna kahden viikon kotikotoilun ja etäetätyöskentelyn jälkeen lähdössä takaisin kotiinsa: Helsingin Hakaniemi ja Aalto yliopisto kutsuvat.

Pariviikkoinen on kulunut nopeasti, ja meilläkin on ollut elämää ja ruokaseuraa enemmän kuin koko alkuvuonna. Tyär sai (tietysti) toivoa, mitä tänään olisi menussa, ja niinpä sitten tattirisottoa, mozzarella-salaattia ja liha-kasvisvartaita hiiligrillistä. Vaihteeksi lihaa. On näiden ”juhlaviikkojen” aikana syöty enemmän punaista lihaa kuin aikoihin. Sekä kotona, että ravintolassa.

Vartaissa herkkusieniä, paprikaa ja esikeitettyjä salottisipuleita, sekä black angus -lihaa, jonka itse marinoin. Lisäksi oli vielä maissia. Ja sitten Pehtoorin hiiligrilliin! Onhan se eri kuin kaasulla …

Huomenna vielä ”Suuri Ruoka Päivä”.

Oulu Ruoka ja viini

Kirjoja, kukkia, kortteja – ja risottoa

Sateen uhkasta huolimatta lähdin kuin lähdinkin kulkemaan sykkelilläni, – hautausmaalla, yhdessä valokuvanäyttelyssä, sitten 15 km kohti Kajaania, ja 15 km takaisin – ihan vaan aikaa taappaakseni ja saadakseni vihdoin Leikolan kirjan loppuun. Vähän työvoitolta se tuntuu, mutta palannen sen arvostelun kanssa vielä lähipäivinä asiaan.

Vielä Ainolan puistoon tarkistamaan joko ruusutarhassa olisi kukinnan aika? Ja kyllä, enemmän kuin puolet ruusulajikkeista ovat jo kukoistavia, kukassa, loisteliainakin.

Vaikka leikkoruusuina tykkään eniten syvänpunaisista ruusuista, niin penkissä tämä Aspirin rose viehättää minua. Sen pastillisen vaaleanpunaiset ja melkein valkoiset kukat ovat jotenkin levollisia, rentoja.

Ja sitten jo Tähtitornin kahvila aukesikin, ihan yhtäaikaa sateen alun kanssa. Joka tapauksessa korttinippuja sinne sain viedä. Mukavahan se!

Tattirisottopäivä.

Kuvassa valkoviini on Allumea – orgaaninen viini Sisiliasta. Se on sataprosenttinen chardonnay, kepeä, tammittamaton, kympin kesäviini, jossa lisäplussana kaunis etiketti. Ei jätä lähtemätöntä vaikutusta, mutta sen verran hyvä, että ostin sitä nyt toisen kerran. Sitä tarvittiin risottoon pari desiä. Sen sijaan kuvassa näkyvä toinen tuote, Soocin ”hämmentävän hyvä” paahdettu kanaliemi, kului isoon risottoannokseen kokonaan. Noita Soocin (ja Puljongin) liemiä ja kastikkeita kyllä tykkään käyttää silloin kun haluan tehdä astetta parempaa, eikä tarvitse itse keitellä liemiä.

Risottoon vielä vähän voita ja oliiviöljyä, arborioriisiä, suolaa ja tatteja, ja meidän pääruoka oli siinä. Huomisellekin jäi lisukkeeksi. Oli hyvää.

Tattikausi on etuajassa, ja niitä on ainakin minun facebook-feedissäni näkynyt ihan hirmuisia määriä. Metsässä en ole niitä nähnyt; enpä tietenkään kun en ole metsässä käynytkään. On tunnustettava, että nämä ovat lähimarketin hevi-tiskistä!

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Huippuravintolassa pienellä porukalla

Tiistaiko?

Juhlapäivältä tuntuu! Aamupäivällä suht pitkä pyörälenkki … ihan vaan nälän hankkimiseksi. Ihan kuin sitä ei olisi muutenkin. Mutta any way, tälle päivälle olin jo pitkään haaveillut yhteistä ruokahetkeä ”ulkona”, ravintolassa. Hyvässä ravintolassa, hyvässä seurassa. Ravintola Istanbul Oriental.

Oulun etniset ravintolat -sarjassa olen monta kertaa sivunnut, kehunut, luvannut arvostella ravintola Istanbulin, joka on Oulun keskustassa, niin keskellä kuin vain voi.

Se on yksi niistä meidän kolmesta Oulun parhaasta ravintolasta, jossa mieluusti käymme, – vähintään pari, kolme kertaa vuodessa. Siellä ei käydä ”vain kokeilumielessä”, vaan koska se tiedetään hyväksi, erinomaiseksi. Eikä syynä ole vain se, että se on paistinkääntäjien kilven ansainnut ravintola, vaan se, että se nyt vaan on niin hyväksi todettu, kesät talvet erinomainen. Oikeasti, totta puhuen, enpä ole siellä koskaan pettynyt ruokaan enkä palveluun, ja me olemme sentään käyneet siellä eräänkin kerran. Vuosien, vuosikymmenten, aikana kovin usein.

Olen syönyt siellä jättikatkarapuja, ”Imaami pyörtyi” -munakoisoannoksen vailla vertaa, jopa pässinkiveksiä [ne olivat hyviä – jos tykkäät maksasta, tykkäät näistäkin! Ja hei, ihan kurisioteettina! Missä muualla niitä saat!!], karitsaa ja pihviä, maistellut jälkiruokia, tilannyt pöytään meze-vadin.

Mutta olen hieman tylsä: syön siellä useimmin annoksen nimeltä ”Iskender Kebab”. Minähän en ole kebabia juuri muualla syönyt, ja on vaikea kuvitella, miksi sen muualla söisin. Istanbulissa se on gourmeeta, jos haluan kebabia niin sitten tätä parasta. Mutta on siellä niin listalla niin paljon hyvää muutakin. Ihan kaikkea ei ole testattu, mutta monia… (ks. esim. tästä).

Kuvat kännyllä otettuja, kun en kehdannut (taaskaan, ja varsinkaan läsnäolleiden vuoksi) järkkärin kanssa ryhtyä sähläämään. Tuon tomaattikastikkeen alla on hyvää ”hyvää tekevää lampaanlihaa” kuten J. totesi.

Olimme siellä viiden hengen kriittisen ryhmän kanssa testaamassa ruokaa… Tänään, tiistaina, pikaisesti, emme syöneet pitkän kaavan mukaan, vaan vain pääruoat, useimmille ne Iskenderit, ja jälkkäriksi Aperol spritzit (ja Pehtoorille Irish Coffee). Tiedättekös, mistä erottaa hyvän ja vähemmän hyvän Aperol-drinksun? Appelsiinista! Hyvässä se on mukana, huonossa ei. Tänään oli!

Ja kuinka ollakkaan, me kaikki olimme tyytyväisiä. Ruokaan, Istanbulin uuteen, suojaisaan, tyylikkääseen patioon ja palveluun. Palvelu on siellä – aina – parasta.

Oulun etniset ravintolat eivät kovin paljon (eivät useimmiten) voi leuhkia miljöön tai palvelun autenttisuudella, tyylikkyydellä, mutta Istanbul voisi jos haluaisi. Olen sanonut tämän jo monta kertaa, eikä tämän päiväinen kokemus sitä väitettäni muuta: Istanbul on yksi Oulun kolmesta parhaasta ravintolasta. Kaikki kolme ovat tasavertaisia, niiden jälkeen meidän ranking-listalla on pitkä pudotus nelossijalle. Entäs arvosana minun etnisten ravintoloiden arvostelulistallani? Ehkä 5 – . Miksikö tuo miinus? – Ihan vain, että pääsemme testaamaan vielä kerran!

Muistikuvia Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini Valokuvaus

Ruokakuvauksia

Ensimmäinen kuvauskeikka koronan alun jälkeen! Kortti- ja kuvatoimituksia on sentään ollut, mutta tänään ensimmäinen keikka. Nallikarin Bistro & Bakeryn uusille nettisivuille tarvitaan kuvia, – ja minä sain kutsun niitä ottamaan. Ensimmäinen satsi tänään…

Liki helteisenä iltapäivänä siellä olikin melkoisesti trafiikkia, turisteja leirintä- ja asuntovaunualueelta sekä lomakylän mökkialueelta kulki virvokkeilla, jätskiä hakemassa sekä syömässä. Norskeja on aika paljon, alue kaikkinensa jotensakin loppuun varattu. Pohjolan Riviera, Nallikari, vetää Pohjois-Skandinaviasta väkeä joka kesä, tänä kesänä ehkä tavallistakin enemmän. Myös ruotsalaisia tuntui olevan liikkeellä.

Jännä kontrasti aamupäivän kohteeseen: olin äidin kanssa käymässä lääkärikeskus Mehiläisessä, jossa sielläkin oli aika lailla porukkaa, myös koronatestausta odottavia, ja siellä kyllä pidettiin turvavälejä, maskejakin, hissejä ei pakattu täyteen ja käsidesi tuoksui. Toisenlainen meininki oli bistrossa.

Ja valokuvaajalla hyvä palvelu 😀 . Toimitusjohtaja itse oli kuvausassistenttina ja apuna, eikä ruokatarjonta osalleni jäänyt vain kuvausasteelle, vaan sain mitä mainioimman vuohenjuustosalaatin ja mansikkaleivoksen syödäksenikin! (tämä kuva sitten kännykällä. 😀 )

Innossani olen sitten melkein kuvasaaliin perannut ja käsitellyt. Onpa mukava olla taas valokuvaaja.

Oulu Ruoka ja viini

Kesälomalla kotikaupungissa

Kuin lahjaksi saatu oli tämän päiväinen kesäinen keli. Säätiedotus oli lupaillut poutaantuvaa vasta illaksi, mutta koko päivä oli sateetonta, ja enimmäkseen ihanan kesäistä, aurinkoista, lämmintä. Jo aamulla.

Sattuipa sellainen harvinainen näky, jollaista ei ikinä ennen: Ämmänväylässä, ihan Raatin kupeessa, siis periaatteessa Oulun keskustassa, uiskenteli saukkoperhe. Ainakin kolme, jollei neljä saukkoa uida lipui rannan läheisyydessä…

Aikani kierreltyäni, vähän kuvailtuanikin, kävin torilla, jossa Hyvärillä torikoju marjoineen auki. Vadelmat, erityisesti ne, todella isoja ja hyvän näköisiä, siispä niistä jälkkäri. Ihan vaan tavallinen, kesäinen rahkaherkku niistä syntyi. Perhepäivällinen tänään laajennettuna versiona kun Tyär ja systeri olivat pöydässä.

Pääruokana oli savusiikaa, uusia perunoita, ja naattiporkkanoita voissa paistettuna. Ja olivatpa ne hyviä fetavaahdon(kin) kanssa. Kasviksia voisi syödä nyt joka päivä. Ihan pääruoaksi vain niitä.

Illansuussa auringon paisteen jatkuessa lähdimme vielä kolmisin (Pehtoori, Tyär and me) pyöräillen Nallikariin. Ja ylläritapaaminen! Tyttären kaima, ”vanha” perhetuttu miehensä kanssa olivat hekin Helsingistä Oulussa käymässä ja tovi istuskeltiin yhdessä, kuulumisia vaihdeltiin. Olipa mukava Merenrannnassa, monien, monien ihmisten keskellä. Auringon porottaessa oli ihan kesälomafiilis.