Ruoka ja viini – Sivu 43 – Tuulestatemmattua

Kauppahalli on taas elossa!

Oululaisille, kaupunkilaisille ja lähimaakuntien asukkaille, ruokafriikeille, perusasioista tykkääville, historiassa viipyileville, hyvän kalakaupan asiakkaille, matkailijoille, kulttuurihistorian, käsitöiden ja perinteisen ruoan ystäville on ollut ilon päivät kun Oulun yli satavuotias kauppahalli on liki kaksivuotisen remontin jälkeen vihdoin avannut ovensa. Ja katsokaahan kuinka komeat uudet ovet!!

Ilo on myös siinä, että on ollut ilo nähdä tuttuja, hallikauppiaita ja heidän asiakkaitaan, omia tuttuja.

Olin hallissa eilen ja olin siellä tänään – kameran kanssa tietysti. Ja tulen vastaisuudessakin olemaan usein.

Sisätiloissa on tehty, paljolti käsityönä, uudistus ja entisöinti. Halli on hyvin paljon entisen näköinen, mutta nyt se on valoisa, entistä valoisampi, puhtaan oloinen, raikas, merkillisesti entistä tilavampi. Uusi vihreäsävyinen (ent. tiilenpunainen) lattia on kaunis; se tuo uutta mutta kunnioittaa vanhaa. Kuten koko remontti.

Ruoveden Herkku ja Puistola Bakery vasemmalla ovat uusia hallissa, oikealle jäävä, meidän luotto-vihannes-sieni-spesiaalihillo-etc. kauppa (Riikan kauppa) oikealla. Varsinkin talvella se on tärkeä meidän ruokahuollossa.

Kauppahalliin kuuluu Vassuska. Nyt hieman supistetuin, mutta entistä tyylikkäimmin, valikoimin. Halliin tarvitaan tällainen kauppa.

Vastapäätä Vassuskaa, toisella käytävällä on viehättäviä myssyjä, hattuja, huiveja ja tumppuja kaikissa sateenkaaren väreissä.

Onneksi on vielä Kylmänen: poronlihaa ja leikkeleitä, makkaraa ja lihasäilykkeitä Tämäkin kuuluu oululaiseen hallikauppaan. Porolastut ovat vakio-ostokseni.

Uutena on ravintola Puistolan Bakery, jossa tänäänkin emännöi ravintoloitsija itse, vastikään Rotuvaariksi (= Rotudaamiksi) nimetty (rotuvaarin sauva kuvassa) paistinkääntäjäystävä. Bakerystä saa mm. Puistolan ihanaa saaristolaisleipää ja artesaanijäätelöä sekä Hailuodon Panimon oluita – vastaisuudessa varmaan muutakin ”rakkaudesta ruokaan” -juttua. Puodissa on muutama paikka myös viivähdykseen kuohuviinin äärellä….

Ja sitten: paras kaikista, tätä minä olen kaivannut! Kalaliike jo kolmannessa polvessa: M:lla (keskellä) on sama anoppi kuin minulla, kuvassa kummi”lapsikin”. Näistä sukulaisuuksista huolimatta voin puolueettomasti kehua, että onhan Pekurin kalakauppa vailla vertaa. Olen parissa vuorokaudessa nauttinut kalaa (pitkästä aikaa erityisesti graavilohta) isolla ilolla ja hyvällä ruokahalulla. Kyllä on mukava. Olkoonkin, että meidän lähikaupan (Toppilan K-market) kalatiski on hyvä, mutta kyllä nyt on taas ihana palata halliin kalaostoksille. Ja aina voin tilata jos haluan jotain spesiaalia, kuten esim. rapuja…

Varmasti joku aamu pyöräreissulle lähtiessäni haen lohileivän evääksi – tänään ostin ”vain” kirjolohta Pehtoorin savustettavaksi ja pientä merenelävää (surimi-palat!) napsittavaksi jääkaapista, eilen graavilohta, enemmän kuin olisi terveellistä. Mutta nyt on ollut kalansyöjän joulu tai juhannus – tai ihan vaan pieni ruokajuhla.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on mainittava Saaga Shop. Se on heti vasemmalla torin puoleisesta ovesta tullessa. Siellä on Oulu- ja Lappi-aiheisia käsitöitä ja matkamuistoja, ja huom. kuvan vasemmalla alareunassa kauniit pipot, ja onhan pakko mainita…

Siellä on minun ”Oulun kauniit vanhat rakennukset” -postikorttisarja myynnissä. Kaikki (tähän mennessä valmiina olevaa) kuusi korttia telineessä…

Kaiken kaikkiaan perinteisiä liikkeitä on siis muutamia, monia uusiakin, – ja kahviloita on kaksin kappalein. Entisestä hallista jään kaipaamaan Torin lihamestaria ja Jaanan leipäpuotia, mutta onneksi molemmat ovat sentään kaupungilla olemassa…

Kaikkinensa, tuntuu, että kaupunkilaisen elämänlaatu on nyt parantunut olennaisesti.

Isovanhemmuus Mökkielämää Ravintolat

Epävakainen sää -> kylpyläpäivä

Vähän on sellainen huijattu olo ollut.

Oli Ilmatieteen laitos meille lupaillut poutasäätä, luvassa piti olla kylmää mutta ulkoiluun kelvollista. Eihän se niin ole tosiaankaan mennyt.

Sateen uhasta ja todellisuudesta huolimatta käytiin aamupäivällä pientä ulkoilua harrastamassa. Eikä Kaunispään munkkikahveilta (yksi iso riitti viidelle) vältytty.

Tunturin laella koetimme Juniorin kanssa Apsulle kertoa jääkaudesta ja sen seurauksista. Kiinnosti ja ei. Hämmästytti ja kummastutti.

Luontoelämäyksiä tänään monta muutakin. Mökkitiellä iso porohirvas käveli auton rinnalla ja ikkunoiden avaamisen jälkeen lapsetkin saivat sitä haastatella: ”Miltä tuntuu olla poro?” 🙂 Ja jo aamiaispöydässä ilona oli orava, joka lintulaudalla vietti omaa brunssiaan. Varsinkin Eevis oli haltioissaan…

Muurahaispesät, lapintiaiset, Kaunispään Huipun täytetty karhunpentu ovat nekin olleet luontotarkkailussa. Ikkunan läpi ja likietäisyydeltä.

Pientä lenkkiä ja metsässä samoamista lasten päivälevon aikana, ja sitten …

Iltapäivällä vihdoin Apsun loman kohokohta! Aika kylpylälle. Ja hänelle oli tärkeää, että me kaikki lähdettiin mukaan, Eeviskin. Ja olikin kyllä kiva. Me Eeviksen kanssa enimmäkseen keskenään, ja alun arastelun jälkeen, ilo ja nauttiminen lillumisesta, kellumisesta, veden liplatuksesta, potkimaan oppimisesta… ja ihan omin päin eteenpäin pääsemisestä. Vain pieni mökötys kun piti kahden tunnin jälkeen lähteä pois.

Ja olinpa luvannut lapsille (ja itsellenikin) että mennään kylpälän jälkeen ”ulos syömään”: Holiday Clubin Rakka-ravintola oli niitä, jotka olivat jo auki ja kun se on siinä kylpylän yhteydessä ja kun emme ole aiemmin käyneet, oli sille nyt hyvä mahdollisuus osoittaa osaavuutensa. Ja oltiinhan me kaikki tyytyväisiä pizzoihimme. Ja mökille jälkkärille: suklaaruutuja oli vielä pakkasessa.

Ilta pelaten ja lukien. Niin että se huijattu olo? – Hyvin paljon voiton puolella tänään kelistä huolimatta.

Ruoka ja viini

Tällä erää ”Viimeinen ehtoollinen”

Tänä kesänä ei ole kalaaseja meillä, ei rotissöörien kapitulia, ei viinikerhon rapukestejä, ei Syödään yhdessä -tapahtumaa, – aiempien kesien Isot Juhlat ovat nyt menneitä, eikä tälle kesälle sellaisia ole. Osin oman päätöksen vuoksi, osin koronan vuoksi ruokajuhlat ovat pois kesän ruoka- ja juhlakalenterista. (Ruoka)ystävien ja kylän miesten ja naisten tapaamisia ei ole, ei ainakaan mitään joukkotapahtumia. Paitsi että huomenna on Oulun rotissöörien kymmenes piknik! On niin mukava kun on.

Tällä kertaa teema ei ole mikään kansallinen keittiö, eikä teemana myöskään ole kesä-, mökki- tai lempiruoka, vaan toiveena, aikeena ja tarkoituksena on, että jokainen tuo ruoan (alku-, pää- tai jälkiruoan), joka on vaaleanpunainen. Mitäs sinulle tulee ekana mieleen? – Luulenpa että useimmille ensimmäisenä lappa/vispipuuro, berliininmunkit tai joku katkarapuruoka, ainakin minulla tuli, ja olin vähän skeptinen, mitenkä käy menumme. Pelkkiä pinkkejä jälkkäreitä pöydät notkollaan? – Mutta ehei. Vain minä ja yksi toinen koko 40 hengen porukasta olemme lupautuneet tuomaan jälkkäriä. Muilla on mitä jännittävimmältä kuulostavia herkkuja. Kerron huomenna kuvien kera lisää.

Joka tapauksessa minä olen tehnyt tänään 40 annosta vadelmapossetia. Meillä oli sitä tänään jälkkärinäkin. Oli kolmen hengen ”viimeinen ehtoollinen” kuten Tyär yhteistä sapuskaamme nimitti. Esikoinen kun on huomenna kahden viikon kotikotoilun ja etäetätyöskentelyn jälkeen lähdössä takaisin kotiinsa: Helsingin Hakaniemi ja Aalto yliopisto kutsuvat.

Pariviikkoinen on kulunut nopeasti, ja meilläkin on ollut elämää ja ruokaseuraa enemmän kuin koko alkuvuonna. Tyär sai (tietysti) toivoa, mitä tänään olisi menussa, ja niinpä sitten tattirisottoa, mozzarella-salaattia ja liha-kasvisvartaita hiiligrillistä. Vaihteeksi lihaa. On näiden ”juhlaviikkojen” aikana syöty enemmän punaista lihaa kuin aikoihin. Sekä kotona, että ravintolassa.

Vartaissa herkkusieniä, paprikaa ja esikeitettyjä salottisipuleita, sekä black angus -lihaa, jonka itse marinoin. Lisäksi oli vielä maissia. Ja sitten Pehtoorin hiiligrilliin! Onhan se eri kuin kaasulla …

Huomenna vielä ”Suuri Ruoka Päivä”.

Oulu Ruoka ja viini

Kirjoja, kukkia, kortteja – ja risottoa

Sateen uhkasta huolimatta lähdin kuin lähdinkin kulkemaan sykkelilläni, – hautausmaalla, yhdessä valokuvanäyttelyssä, sitten 15 km kohti Kajaania, ja 15 km takaisin – ihan vaan aikaa taappaakseni ja saadakseni vihdoin Leikolan kirjan loppuun. Vähän työvoitolta se tuntuu, mutta palannen sen arvostelun kanssa vielä lähipäivinä asiaan.

Vielä Ainolan puistoon tarkistamaan joko ruusutarhassa olisi kukinnan aika? Ja kyllä, enemmän kuin puolet ruusulajikkeista ovat jo kukoistavia, kukassa, loisteliainakin.

Vaikka leikkoruusuina tykkään eniten syvänpunaisista ruusuista, niin penkissä tämä Aspirin rose viehättää minua. Sen pastillisen vaaleanpunaiset ja melkein valkoiset kukat ovat jotenkin levollisia, rentoja.

Ja sitten jo Tähtitornin kahvila aukesikin, ihan yhtäaikaa sateen alun kanssa. Joka tapauksessa korttinippuja sinne sain viedä. Mukavahan se!

Tattirisottopäivä.

Kuvassa valkoviini on Allumea – orgaaninen viini Sisiliasta. Se on sataprosenttinen chardonnay, kepeä, tammittamaton, kympin kesäviini, jossa lisäplussana kaunis etiketti. Ei jätä lähtemätöntä vaikutusta, mutta sen verran hyvä, että ostin sitä nyt toisen kerran. Sitä tarvittiin risottoon pari desiä. Sen sijaan kuvassa näkyvä toinen tuote, Soocin ”hämmentävän hyvä” paahdettu kanaliemi, kului isoon risottoannokseen kokonaan. Noita Soocin (ja Puljongin) liemiä ja kastikkeita kyllä tykkään käyttää silloin kun haluan tehdä astetta parempaa, eikä tarvitse itse keitellä liemiä.

Risottoon vielä vähän voita ja oliiviöljyä, arborioriisiä, suolaa ja tatteja, ja meidän pääruoka oli siinä. Huomisellekin jäi lisukkeeksi. Oli hyvää.

Tattikausi on etuajassa, ja niitä on ainakin minun facebook-feedissäni näkynyt ihan hirmuisia määriä. Metsässä en ole niitä nähnyt; enpä tietenkään kun en ole metsässä käynytkään. On tunnustettava, että nämä ovat lähimarketin hevi-tiskistä!

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Huippuravintolassa pienellä porukalla

Tiistaiko?

Juhlapäivältä tuntuu! Aamupäivällä suht pitkä pyörälenkki … ihan vaan nälän hankkimiseksi. Ihan kuin sitä ei olisi muutenkin. Mutta any way, tälle päivälle olin jo pitkään haaveillut yhteistä ruokahetkeä ”ulkona”, ravintolassa. Hyvässä ravintolassa, hyvässä seurassa. Ravintola Istanbul Oriental.

Oulun etniset ravintolat -sarjassa olen monta kertaa sivunnut, kehunut, luvannut arvostella ravintola Istanbulin, joka on Oulun keskustassa, niin keskellä kuin vain voi.

Se on yksi niistä meidän kolmesta Oulun parhaasta ravintolasta, jossa mieluusti käymme, – vähintään pari, kolme kertaa vuodessa. Siellä ei käydä ”vain kokeilumielessä”, vaan koska se tiedetään hyväksi, erinomaiseksi. Eikä syynä ole vain se, että se on paistinkääntäjien kilven ansainnut ravintola, vaan se, että se nyt vaan on niin hyväksi todettu, kesät talvet erinomainen. Oikeasti, totta puhuen, enpä ole siellä koskaan pettynyt ruokaan enkä palveluun, ja me olemme sentään käyneet siellä eräänkin kerran. Vuosien, vuosikymmenten, aikana kovin usein.

Olen syönyt siellä jättikatkarapuja, ”Imaami pyörtyi” -munakoisoannoksen vailla vertaa, jopa pässinkiveksiä [ne olivat hyviä – jos tykkäät maksasta, tykkäät näistäkin! Ja hei, ihan kurisioteettina! Missä muualla niitä saat!!], karitsaa ja pihviä, maistellut jälkiruokia, tilannyt pöytään meze-vadin.

Mutta olen hieman tylsä: syön siellä useimmin annoksen nimeltä ”Iskender Kebab”. Minähän en ole kebabia juuri muualla syönyt, ja on vaikea kuvitella, miksi sen muualla söisin. Istanbulissa se on gourmeeta, jos haluan kebabia niin sitten tätä parasta. Mutta on siellä niin listalla niin paljon hyvää muutakin. Ihan kaikkea ei ole testattu, mutta monia… (ks. esim. tästä).

Kuvat kännyllä otettuja, kun en kehdannut (taaskaan, ja varsinkaan läsnäolleiden vuoksi) järkkärin kanssa ryhtyä sähläämään. Tuon tomaattikastikkeen alla on hyvää ”hyvää tekevää lampaanlihaa” kuten J. totesi.

Olimme siellä viiden hengen kriittisen ryhmän kanssa testaamassa ruokaa… Tänään, tiistaina, pikaisesti, emme syöneet pitkän kaavan mukaan, vaan vain pääruoat, useimmille ne Iskenderit, ja jälkkäriksi Aperol spritzit (ja Pehtoorille Irish Coffee). Tiedättekös, mistä erottaa hyvän ja vähemmän hyvän Aperol-drinksun? Appelsiinista! Hyvässä se on mukana, huonossa ei. Tänään oli!

Ja kuinka ollakkaan, me kaikki olimme tyytyväisiä. Ruokaan, Istanbulin uuteen, suojaisaan, tyylikkääseen patioon ja palveluun. Palvelu on siellä – aina – parasta.

Oulun etniset ravintolat eivät kovin paljon (eivät useimmiten) voi leuhkia miljöön tai palvelun autenttisuudella, tyylikkyydellä, mutta Istanbul voisi jos haluaisi. Olen sanonut tämän jo monta kertaa, eikä tämän päiväinen kokemus sitä väitettäni muuta: Istanbul on yksi Oulun kolmesta parhaasta ravintolasta. Kaikki kolme ovat tasavertaisia, niiden jälkeen meidän ranking-listalla on pitkä pudotus nelossijalle. Entäs arvosana minun etnisten ravintoloiden arvostelulistallani? Ehkä 5 – . Miksikö tuo miinus? – Ihan vain, että pääsemme testaamaan vielä kerran!

Muistikuvia Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini Valokuvaus

Ruokakuvauksia

Ensimmäinen kuvauskeikka koronan alun jälkeen! Kortti- ja kuvatoimituksia on sentään ollut, mutta tänään ensimmäinen keikka. Nallikarin Bistro & Bakeryn uusille nettisivuille tarvitaan kuvia, – ja minä sain kutsun niitä ottamaan. Ensimmäinen satsi tänään…

Liki helteisenä iltapäivänä siellä olikin melkoisesti trafiikkia, turisteja leirintä- ja asuntovaunualueelta sekä lomakylän mökkialueelta kulki virvokkeilla, jätskiä hakemassa sekä syömässä. Norskeja on aika paljon, alue kaikkinensa jotensakin loppuun varattu. Pohjolan Riviera, Nallikari, vetää Pohjois-Skandinaviasta väkeä joka kesä, tänä kesänä ehkä tavallistakin enemmän. Myös ruotsalaisia tuntui olevan liikkeellä.

Jännä kontrasti aamupäivän kohteeseen: olin äidin kanssa käymässä lääkärikeskus Mehiläisessä, jossa sielläkin oli aika lailla porukkaa, myös koronatestausta odottavia, ja siellä kyllä pidettiin turvavälejä, maskejakin, hissejä ei pakattu täyteen ja käsidesi tuoksui. Toisenlainen meininki oli bistrossa.

Ja valokuvaajalla hyvä palvelu 😀 . Toimitusjohtaja itse oli kuvausassistenttina ja apuna, eikä ruokatarjonta osalleni jäänyt vain kuvausasteelle, vaan sain mitä mainioimman vuohenjuustosalaatin ja mansikkaleivoksen syödäksenikin! (tämä kuva sitten kännykällä. 😀 )

Innossani olen sitten melkein kuvasaaliin perannut ja käsitellyt. Onpa mukava olla taas valokuvaaja.

Oulu Ruoka ja viini

Kesälomalla kotikaupungissa

Kuin lahjaksi saatu oli tämän päiväinen kesäinen keli. Säätiedotus oli lupaillut poutaantuvaa vasta illaksi, mutta koko päivä oli sateetonta, ja enimmäkseen ihanan kesäistä, aurinkoista, lämmintä. Jo aamulla.

Sattuipa sellainen harvinainen näky, jollaista ei ikinä ennen: Ämmänväylässä, ihan Raatin kupeessa, siis periaatteessa Oulun keskustassa, uiskenteli saukkoperhe. Ainakin kolme, jollei neljä saukkoa uida lipui rannan läheisyydessä…

Aikani kierreltyäni, vähän kuvailtuanikin, kävin torilla, jossa Hyvärillä torikoju marjoineen auki. Vadelmat, erityisesti ne, todella isoja ja hyvän näköisiä, siispä niistä jälkkäri. Ihan vaan tavallinen, kesäinen rahkaherkku niistä syntyi. Perhepäivällinen tänään laajennettuna versiona kun Tyär ja systeri olivat pöydässä.

Pääruokana oli savusiikaa, uusia perunoita, ja naattiporkkanoita voissa paistettuna. Ja olivatpa ne hyviä fetavaahdon(kin) kanssa. Kasviksia voisi syödä nyt joka päivä. Ihan pääruoaksi vain niitä.

Illansuussa auringon paisteen jatkuessa lähdimme vielä kolmisin (Pehtoori, Tyär and me) pyöräillen Nallikariin. Ja ylläritapaaminen! Tyttären kaima, ”vanha” perhetuttu miehensä kanssa olivat hekin Helsingistä Oulussa käymässä ja tovi istuskeltiin yhdessä, kuulumisia vaihdeltiin. Olipa mukava Merenrannnassa, monien, monien ihmisten keskellä. Auringon porottaessa oli ihan kesälomafiilis.

Reseptit Ruoka ja viini Vanhemmuus

Juhlapäivä

Pendolino Helsingistä Ouluun toi illansuussa tyttären ja pyöränsä. Puoleen vuoteen ei olla tavattu, joten ikävähän se on jo ollut. Korona, opiskelut ja työt ovat pitäneet Esikoisen pois kotikotoa. Toukokuun lopussa etäopiskelu Helsingin yliopistossa vaihtui etätöiksi (harjoittelija-koodari) Aalto-yliopistossa, joten lomaa ei ole ollut, eikä ole nytkään, mutta nyt on sopiva välämä tehdä etänä vaikka pari viikkoa Oulusta asti.

Tervetulosapuskalla olimme sitten kolmistaan, mutta ei se estänyt minua tekemästä vähän parempaa ruokaa, oikein alkuruokaa ja jälkkäriäkin.

Alkuun oli liekitettyjä scampeja, pääruokana pastaa ja jälkkärinä uudenlaista raparperihyvää.

Ohje suoraan Rajamäen sivulta. Ohjeessa mainittua Liquid Chiliä on haettu sekä S- että K-marketeista, mutta eipä löytynyt. Laitoin vähän peperoncinoa (ital. chilisekoitus) ja yhden vihreän tuorechilin.

Chili-katkarapupasta tuoretomaattikastikkeella

Neljälle

500 g kirsikkatomaatteja
4 valkosipulinkynttä
1 rkl Rajamäen Ekstra-Neitsytoliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
kourallinen basilikanlehtiä
180 g katkarapuja
2 rkl kapriksia
2 tl Rajamäen Liquid Chiliä (tai maun mukaan)
500 g tuorepastaa

Halkaise osa kirsikkatomaateista, jätä osa kokonaisiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota tomaatteja ja valkosipuleita muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla, lisää hienonnetut basilikanlehdet. Ota puolet seoksesta ja soseuta suurpiirteisesti sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Palauta pannulle.

Lisää tomaattien joukkoon sulatetut katkaravut, kaprikset ja Rajamäen Liquid Chili. Anna kuumentua.

Keitä tuorepasta pakkauksen ohjeen mukaan, valuta. Sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Tarkista maku ja tarjoile.

Ja jälkkäriksi raparperia ja vaniljajätskiä. Lakritsi sopii mahtavasti tähän. Ohjeen löysin Liemessä-blogista. Helppoa, hyvää, kesäruokaa.

Lakritsi-raparperimuru

3 dl kaurahiutaleita
1 dl emmerjauhoja (tai speltti tai vehnä)
2tl kanelia
1 dl ruokosokeria
100 g sulatettua voita
3 vartta raparperia
3 tl lakritsijauheutta
0,5 dl ruokosokeria (tai maun mukaan)
1 rkl perunajauhoja

Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pese ja pilko raparperit pieniksi. Laita raparperit kulhoon ja sekoita joukkoon sokeri, perunajauho ja lakritsijauhe. Voitele piirakkavuoka ja levitä raparperit pohjalle. Paista uunissa 15min. Tee sillä välin kauramuru. Sulata voi. Sekoita kulhossa kaikki aineet sekaisin ja levitä raparperien päälle. Paista 200 asteessa 30min. Nauti vaniljajäätelön kera.

Niin hyvä, kun on Tyär tullu …

Puutarhahommia Ravintolat

Kesäisiä touhuja

Kunhan Aleniuksen puutarha aamulla avautui, kävin sieltä hakemassa muratin. Mäntästä ostamani pyöräkukkakori tarvitsi jotain ”kannettavaa”.

Tämän kuvan lisäksi olen luvannut joskus aikoja sitten laittaa kuvia vihdoin valmiiksi tulleesta vierashuoneesta/studiosta/tyttären entisestä huoneesta, jota olen hyvin verkkaisesti uudistanut ja sisustanut. Nyt se alkaa vihdoin olla valmis, … hyvä niin, sillä Tyär tulee kotikotiin lauantaina. Viimeksi on nähty loppiaisen tienoilla.

Puutarhassa tänään pientä siistimistä, ja nyt kun yrttipenkit jo rehottavat, oli aika tehdä pakastimeen loppukesän grilliherkuille maustevoita. Yrttejä, voita, worschester-kastiketta, tomaatteja, soijaa, sardellia, ainakin 20 eri ainesta ja nyt on pakkasesta helppo lisätä makunappi pihvin tai kasvisvartaan päälle.

Timjami on jo ryhtynyt kukkimaan, valkosipulit retkottavat yli äyräiden, rosmariini, ruohosipuli, salvia, persilja, tilli, minttu, — lipstikka, raparperi, laventeli, kurkkuyrtti, auringonkukat — mitä näitä nyt onkaan…

Iltapäivän lopulla poljin vielä kaupunkiin; systerin kanssa ruokatreffit Fuckhassa. Combo-ateriaan valitsin tällä kertaa katkarapukeiton. Ja sitä en enää vaihda. Se oli todella mausteista, makoisaa, sopivan tulista.

Hyvin syötyä ja kuulumiset vaihdettua päätimme vielä mennä patiolle. Aikeena se on ollut pitkään, mutta tänään sen teimme. Torin rannassa olevan Keltaisen Aitan aurinkoisiin pöytiin mahtui vielä. Meille molemmille toinen tai kolmas kerta ikinä ko. paikassa. Tunteroisen ja Aperol Spritzin aikana torin laidan kuppilat ja ravintolat täyttyivät ja Oulussakin tuntui olevan taas kesä.

Ravintolat Reissut Ruoka ja viini

Soon moro – näkemisiin Tampere

Minilomasen viimeinen päivä: toissa-aamuna lähdimme aurinkoisesta Oulusta, tänään tiistaiehtoolla palasimme aurinkoiseen Ouluun, 2½ vrk ja 1300 km 🙂 . Kilometrimäärästä huolimatta tänäänkin lomamme teema ”nautitaan matkalla olosta” edelleen voimassa. Emme – vastoin tapojamme – ponkaisseet heti herättyämme autoon ja hurruutelleet kotiin yksin tein, vaan viivyimme kohteessa.

Kunhan olimme hellahuoneen keittiössä (palaan huomenna vielä tähän airbnb-kokemukseen) nauttineet pienen aamupalan, lähdimme Tampereen keskustaan, tarkemmin ottaen ajelemaan Pispalaan ja Pyynikille.

Eipä olla pariinkymmeneen vuoteen siellä ajeltu. Aamun kakkoskahville autolla (vaikka olisi kyllä ollut houkuttelevan näköinen kuntopolkukin) Pyynikin Näkötornin juurelle ja ”maankuulujen” munkkien äärelle: ”Munkki päivässä pitää nutturan löysällä.” Maistoinpa minäkin ja vaikken todellakaan ole munkkien ystävä, nämä olivat hyviä. Jopa Kaunispään Huipun munkit jäävät kakkosiksi: ei nimittäin rasva maistunut. Voiko olla ”raikkaita munkkeja”? – Pyynikillä on.

Kauppahallissa oli luonnollisesti piipahdettava. Ja sen jälkeen kello olikin tarpeeksi, että ”Culinaria – Keittiöelämää” -kauppa oli jo avoinna. Kuten monta kertaa ennenkin ostin sieltä kassillisen kuivamuonaa (pastaa, balsamicoa, risottoriisiä, bruschettakastiketta), lautasliinoja, huippuraastimen ja pienen suklaan… Kyllä nyt taas italialaisilla herkuilla voi perhettä ruokkia.

Seuraavaksi Kapteenskaan. Etsimäni T-paita löytyi. Kuinka monta St. Jamesin vaatetta olen vuosikymmenien varrella Kapteenskoista (Hki, Turku, Jyväskylä + Butiken på Landet Fiskarsissa ja Korpikylässä, Övertorneå) ostanut. Eikä siinä vielä vielä kaikki: Pihtiputaalla on Outlet-myymälä, jossa on myös Kapteenskan valikoiman vaatteita. Ja löysinpä sieltä hupparitakin! Kolmella kympillä! Tuossa T-paidassa ”se juttu” on tuo kaula-aukko: tykkään tuosta kulmikkuudesta.

Pehtoorikin löysi itselleen mökkitakin muutamalla kympillä. Ihan pelkkää säästöä on tämä loma ollut. 😀 Ei olla ennen tuossa Pihtiputaan Outletissa käyty, kannattaa kyllä. Myös Lumene ja Finlayson hyvillä tuotteilla, alennetuilla hinnoilla ko. paikassa.

No jos vaateostoksista selvittiin lomalla vähin menoerin, niin ruokakuluissa ei ole säästelty. Tämän päiväinen gourmet-lomamme kohde oli Jyväskylässä ravintola Pöllöwaari. Kaksi paistinkääntäjien kapitulia on Jyväskylässä vietetty ja kaupungin läpi usein ruoka-aikaan ajeltu, mutta Pöllöwaariin emme ole päässeet tutustumaan.

Tänään lounastimme siellä, ei mitään Nesteen baarin lohileipää ja kahvia, vaan muutaman ruokalajin lounas valkoisten pöytäliinojen ravintolassa. Olipa minun mieleiseni ravintola: pienehkö, fiini, silti aika rento, kauniit kattaukset, rauhallinen, ruokaa (ja asiakasta) kunnioittava tarjoilutahti. Hyvin valmistettua, turhia kikkailematonta (pääosin suomalaista) ruokaa. Kampasimpukat kukkakaalimoussella alkuun ja pääruoaksi paistettua siikaa ja uusia perunoita, – jujuna oli juuripersilja-herakastike, nams. Pehtoorilla vielä jälkkärinä paahdettua valkosuklaata, mansikoita ja kauragranolaa…

Matka Ouluun jatkui, pysähdys Pihtiputaalla, muutama sadekuuro, huikeita pilvimuodostelmia, paljon liikennettä, ei saksalaisia matkailuautoja, ei ruotsalaisia kaahareita, ei italialaisia tai ranskalaisia turisteja, paljon rekkoja. Mutta kotona taas. Kesälomamatka tehty. 🙂