Viikonlopun jälkeen on tyhjä olo.
Talo on hiljainen. Väljä. Järjestyksessä. Äänetön. Iloton. Duploton. Pelitön.
Pihalla ei kukaan pelaa, ei juokse, ei hihku, ei puhalla saippuakuplia, ei kastele mummin kanssa kukkia.
Ruokapöydässä nyt enää vain me kaksi.
Kolmepäiväiset kolmevuotissynttärit on vietetty.
Emmiliini 3 v., pikkusisko Vee 6 kk, vanhemmat, eno ja Veen kummitäti (Juniori & Miniä), serkut Eepi 7 v. ja Apsu 11 v. ovat kaikki lähteneet.
Ikävä kertoo siitä, että on onni, että olivat.



Mukavia ikimuistettavia hetkiä teillä!
Meillä samankaltaisia; yksi neljästä vietti perjantaina 9v päiviään Sacher-kakun äärellä (toivomuksena suklaakakku, joten Mummihan teki). Saimme myös muut kolme meille ja olivatkin sitten kaikki neljä maanantaiaamuun asti meillä yökylässä. Serkukset saivat olla keskenään ja meillä.
Eilen tuotiin puoli porukkaa tänne etelään ja ensi viikolla mennään taas samalla porukalla Linnanmäelle, säävarauksella.
Hyvää heinäkuun jatkoa Rantapellonkujalle!