Showing: 401 - 410 of 1 269 RESULTS
Isovanhemmuus Ruoka ja viini Vanhemmuus

Tarhan puistossa

Vaikea muistaa tällaista lokakuun alun lämpöä, väriloistoa, aiemmin koettuna. [olipa vanhahtava lause, liekö edes oikeakielinen?]

Vähän vahinko, että ulkoilu jäi aika vähiin – tarhan puistossa reilu tunti eikä muuta. Ja kylläpäs olikin paljon déjà-vu -hetkiä. ”Tarhan puisto” tarkoittaa meidän lasten päiväkodin (Taskilan päiväkoti) viereistä leikkipuistoa, josta tänään pienten kanssa piipahdimme myös tarhan pihalle. Koetin pitää kännykän taskussa, kameran repussa, mutta pakkohan se oli …  Että en unohtaisi.

Kiikkujen luona tapasin tutun näköisen ”mummun” kuten toinen mukanaan olevista pienistä toistuvasti kutsui. Kuten leikkipuistoissa tapana on, ryhdyimme juttusille, ja muistimme kuin muistimmekin yhteiset vuodet päiväkodin ajoilta; heidän kuopus ja meidän esikoinen olivat samassa ryhmässä. Kertailimme lasten ja lastenlasten syntymävuosia ja vaiheita. Sitten hän kuin anteeksi pyydellen ihmetteli, kuinka sitä nuorempana pienten kanssa ehtikään.. nytkin hän oli lähtiessä ”ehtinyt hätäpäissään tempaista kumpparit jalkaan, vaikka todellakaan ei ole kumisaapaskeli, mutta kun ei ehtinyt sitoa mitään lenkkareita… ” ja vastauksena näytin eripari sormikkaitani. Pienet ehtii pukea ja katsoa, että heillä on tarpeeksi ja sopivasti yllä, mutta itselle vain mitä äkkiä käsiin sattuu… Mutta puistossa ehdin olla, nauttia, katsella, kuunnella, juosta ja jutella. Mummit ehtii. 😀

Iltapäivällä päikkäreiden jälkeen oli jännä hetki kun yhdessä papan avustamana saattelimme ilmastointihormiin eksyneen tintin ulos. Eevis ”puhui” häntä säikähdyttäneestä ja ilahduttaneesta asiasta monta kertaa… Pieniä suuria juttuja.

Iltaruokana Juniorin päästessä jo töistä oli tortilloja – aikuisten ja lasten maustein, enemmän ja vähemmän tulisena. Ja Pehtoorin kanssa nautimme viininkin.

Nyt argentiinalaista punaviiniä enää pienen pieni tilkka lasissa. Malbec ja bonarda-rypäleistä tehty vivahteikas, edullinen, lämmin, pehmeä tanniininen punkku sopi mahdottoman hyvin tortillojen pariksi. Kastikkeita oli kahdenlaisia: jauheliha ja broileri, ja varsinkin jälkimmäisen kanssa viinin aromit heräsivät. Ja kyllä makuvivahteita on paljon ihan ”siltäänkin”. Fuzion the Coffee Shop löytynee toistekin meidän ostoksista.

Muistikuvia Ravintolat Ruoka ja viini Valokuvaus

Ruoka on se juttu!

Intiaanisyksy? – Liekö sellaista käsitettä olemassakaan. Intiaanikesähän on toki koettu ja tunnettu (Wikipedian selitys: Intiaanikesä (engl. indian summer) tarkoittaa lämmintä jaksoa, joka tulee syyskylmien alettua. Käsite tulee Pohjois-Amerikasta, jossa intiaanit pitivät syksyllä, yleensä lokakuun puolivälissä tullutta lämmintä säätä suotuisana metsästykselle ja sotimiselle siirtokuntia vastaan.) Tänään Oulussa on parhaimmillaan ollut +18 C.

Aamulla toki oli vielä sumuista, vähän tihkuistakin, ja minulla ensimmäisenä kauppa- ja apteekkireissu…. Sitten Caritakseen ja iltapäivällä hommia. ”Leipä on murusina maailmalla” – vai miten se sanonta meneekään. … Minun vaatimattomaan valokuvaus”uraani” sanonta sopii erinomaisen hyvin; tänään paremmin kuin koskaan. Olin iltapäivän kuvaamassa leipää, ja toki bakery-putiikkia muutenkin. Oulun kauppahallissa on Puistola Bakery, jossa sain iltapäivän kamerani, varsin kelvollisen assarin ja hyvän ”työpaikkavälipalan” kanssa kuluttaa. Kuvauskeikka, yesh!

Jos/kun Oulun Kauppahallissa käytte, niin tuo Puistola Bakeryn ruisrevitty ja Pekurin graavilohi … Ihan vaan ohimennen mainitsen, että nyt ollaan perusasioiden äärellä! Niin hyvää1

Kunhan kotiuduin ryhdyin hieman epäröiden pohtimaan, että ”ulos vielä haluan mutta että ruokaakin olisi tehtävä… ” Pieni neuvonpito Pehtoorin kanssa ja lähdin pyörällä kohti lempparireittiäni Oulujokivarteen. Ja sitten minulla olikin treffit Nallikarissa. Pehtoorin ehdotuksesta ja kustantamana söimme erinomaisen hyvin – onhan Nallikarissa menossa äyriäisviikot. Annoksessani (pahoittelen kännykkäkuvan laatua) grillattua tonnikalaa ja hummeria. Ja salsaa! Sain kuin sainkin ainesluettelon: tulette vielä näkemään versioni siitä!

Nallikarissa – ravintolassakin – on maisema niin hyvä. Ja ruokakin.

Iltasella chattailya lasten kanssa.

On viikonloppu. Koetan asennoitua – unohtaa ja elää!

Jokaviikkoinen soppamme

Pitkästä aikaa uutta keittoa

Vaiherikkaan siivous-, ulkoilu- ja kuvauspäivän jälkeen oli aika sopalle. Torstai on tietysti hernekeittopäivä, mutta ei meillä, eikä varsinkaan tänään.

Viinilehden asiakaspostissa tuli resepti, joka minua palsternakan ja graavilohen fanittajaa heti kiinnosti ja innosti kirjoittamaan kauppalappuun tarpeet palsternakkakeiton ja graavilohisalaatin kokkaamiseksi. Kolmen komponentin jokaviikkoinen soppa! Ohje täällä. Keittolautasen pohjalle tehdään trendikkäästi ”salaatti”, jonka päälle kuuma keitto kaadetaan.

Lopuksi vielä viimeistellään kiehautetulla, vispatulla rasvattomalla maidolla.

Maitovaahto ohensi kuvassa näkyvän liki pyremäisen annoksen keitoksi. Se oli todella samettista, sakeaa, pehmeää, lempeää syksyistä sadonkorjuuajan juhlakeittoa.

Ihan vierasruoaksikin sopii, – alkuruokana rieslingin kanssa varmasti maistuisi. Vaikka eipä tässä vierasruokia ole viime aikoina ole paljon tullut kokkailtua. Soppatykkikin on ollut aika tarpeeton jo pitkään.

 

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ruoka ja viini

Ulkoisia huoltotoimia ja sushia

– Varo tuolla on poro!

– Missä? Ei oo mitään poroa.

– On, on. Tuolla vasemmalla mäen alla.

– Sullahan oli tarkoitus uusia ne rillit, eikö? Tuo on postilaatikkorivi.

Uudet rillit. Kahdet uudet rillit. Olen tänään käynyt optikolla ja valinnut kahdet uudet pokat. Tilannut niihin linssitkin. Ei minulla näkö oikeastaan ole huonontunut, mutta näissä kolme vuotta vanhoissa on kulahtanut pinta ja kauas voisin nähdä vähän paremminkin. Joten vihdoin sain aikaiseksi tämän projektin. Instrussa on menossa tarjous ”kahdet lasit yksien hinnalla”, pientä kikkailua hintojen kanssa tuossa tarjouksessa, mutta joka tapauksessa hankin kahdet: toiset on samanhenkiset, eriväriset ja vähän isommat kuin nykyiset kehykset ja toiset on ihan erilaiset, uudenlaiset entisiin verrattuna (kuvassa ei ole ihan sellaiset kuin ostin).

Silmänpohjakuvauksessa löytyi toisesta silmästäni kaksi pienen pientä luomea. En ole tiennyt, että silmiinkin voi tulla luomia. Minullahan on niitä aika paljon muutenkin, mutta että silmissäkin! Muutamia on vuosien varrella poistettukin: yksi leikkaamalla, yksi rapsuttamalla ja juuri viime viikolla kaulalta jäädytettiin yksi. Luomea suurempi syy ihotautilääkärille menoon olivat käteni:  se on toinen pitkään vireillä ollut projekti. On ollut tarkoitus hankkia apuja ja keinoja hyvissä ajoin ennen talven pakkaskelejä ja repivää sisäilman kuivuutta, löytää joku ehkäisy – ei vain hoito – ihon repeilyyn käsissä. Ja kyllä nyt on kortisonia, perusvoidetta, salvaa ja karbamidia, hoito-ohjetta ja keinoihon käytön kieltoa. Atoopikko on luottavainen talven sujumiseen ilman käsien haavaumia. Katsellaan. Mutta ainakin nyt olen tehnyt jotain asiantilan parantamiseksi.

Ulkoiseen habitukseen liittyen myös hiuksille perustavanlaatuinen huolto: leikkaus ja vähän raitojakin. Samalla sain vinkin risoton viimeistelyyn. 🙂 Palaan asiaan.

Ja kaupungilla myös lounas. It sudemo-ketjun sushi-ravintola avattiin Ouluun Uudellekadulle toukokuussa, samoihin aikoihin Oulun ensimmäinen aito sushipaikka Tomo sulki ovensa. Hanko-sushi Valkeassa on pysynyt markettien sushi-baarien noususta huolimatta pystyssä, ja Ideaparkkiin on tullut Luckiefun´s buffa, ja muutamissa kiinalaisissa (Hai Long ja Beijing) on ilmeisesti edelleen lounasbuffetissa sushia. Mutta tämä uusi on ”pelkkä” sushiravintola. Jonka lounastarjoilussa oli kyllä myös kiinalaista (nuudelia ja kanaa ja härkää, frittijotain etc.) ja jälkkäriksi kahvia, jätskiä, frittibanaanipalleroita ja nallekarkkeja!

Olimme systerin kanssa lounastamassa iltapäivällä ja iso ravintolasali oli liki täynnä, mistä seurasi, että siellä oli melkoinen ”häly”. Paikka ei ole mitenkään intimii tai edes kodikas, mutta siisti, selkeä ja järjestyksessä. Runsas monipuolinen sushibuffet pysyi runsaana, kaikkea oli tarjolla koko ajan, vaikka asiakkaita oli paljon, soija hyvää ja hinta ainakin määrään nähden edullinen: 12,90 €. Ja kyllä sushit olivat hyviä, kaikkia en edes maistanut, mukana muutamia ennen näkemättömiä. Ei mitään erityistä hifistelyä, mutta hyvää. Positiivista oli se, että tarjolla olleiden nigirien, gunkanien ja makien nimet ja käytetyt raaka-aineet olivat esillä.

Tämäkin postaus voisi kuulua Oulun etniset ravintolat -sarjaan, joten on kai annettava pisteetkin: ehkä olen vähän hövelinä, mutta kyllä 4-/5 tälle kuuluu.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Sankt Laurent apuun

 

Yksi päivän parhaista hetkistä oli, kun oli alkuruoan aika: graavilohta Kauppahallista (Pekurilta tietenkin) ja uutta leipää: Reissumies – ohuen ohut! Vähän sitkeää, sopivan ohutta, lohi parasta mahdollista, viimeiset tillit yrttipenkeistä.

Ei pääruoassakaan (tarte flambee) mitään vikaa ollut. Apsu varsinkin tykkäsi kovasti. Eevis keskittyi etupäässä (lasten) jälkkkäriin: mango-melonituutti upposi hitaasti mutta vakaasti, jokainen haukku ja nuolaisu olivat tärkeitä ja kaiken huomion ja aistimuksen saaneita. Aikuisten omppupiirakka ei lapsille maistunut. Tai eivät he sitä edes maistaneet. Tuutti on the Juttu!

Aikuisilla itävaltalaisen (ranskalaisen?) flambeen seurana itävaltalaista viiniä. Sankt Laurent, Pyhä Lauri, St. Laurence, San Lorenzo … riensi iloksemme. Alkuviini, vähän samea, luomu, vegaaneillekin sopiva punaviini oli aika hintava, ja sillä rahalla saa toki parempiakin, mutta tämä sopi tarte flambeelle tosi hyvin. Ja nyt tarvitaan ”omalta” pyhimykseltä apua, vaikka sunnuntaipäivällisen viinin muodossa. 😉 Trapl Sankt Laurent jää mieleen.

 

Aamupäivällä kylmä, mutta pilvipoutainen keli. Vähän haikeana ajelin ristiin rastiin liki 40 km. Haikeana, koska kausi alkaa olla lopuillaan. Yli 4000 kilometriä on tänäkin vuonna jo takana ja nyt kun jäätyvät väylät ja  loskaiset aamut ovat jo mutkan takana, niin on syytä nauttia. Ei ollut aamun tunteina tien tukkoja, ei juuri ihmisiä liikkeellä. Syksy on tullut kaupunkiin.

Ruoka ja viini

Rapukestit hyvin pienesti

Maailma muuttuu, meidänkin maailmamme muuttuu!

Ehkä rapukestit eivät ole kaikkein relevantein mittari maailmanmenon muutoksista, toisin kuin taksin käyttö ekonomistien ennusteissa tai huulipunien osto taloustieteilijöiden käyrissä, mutta meidän pienessä kuplassamme rapukestit, niiden määrä, laatu, seura ja lukuisuus ehkä kuitenkin kertovat syyskesän arjesta ja varsinkin juhlasta paljon. Näinä päivinä, elämän näin ollessa niihin liittyy tällaista hashtageilla kirjattuna:  #maailmamuuttuu #elämääkotosalla #kotoilukinmaistuu #kaksinkinvoijuhlia #jokiravutovatihanyliarvostettuja [mitä se kettu sanoinkaan…] #hyväruokaparempimieli ja mitä kaikkia näitä nyt onkaan …

Lounaalla meillä oli eilen tehtyä pottuvoita ja lihapullia ilman turhan tulisia mausteita. Kumpikaan lapsenlapsista ei tykkää perunamuusista, mutta rakastavat jauheliharuokia, ja tänään molemmat söivät muusin mukisematta ja Apsu ilmoitti, että lihapullat EIVÄT ole jauhelihaa. Noin.

Kirjastossa ja hallissa viihdyttiin, kuljettiin ja kummasteltiin, syötiinhän me jätskitkin; mummilla on etuoikeus sellaiset tarjota terveellisen hedelmävälipalan korvikkeena…

Kunhan ”perhepäivähoito”-huki iltapäivän lopulla oli ohi, valmistin meille kahdelle perjantai-illan ruoaksi ”rapukestit”. Helppoa hyvää. Alkuun katkarapu-lime-kastiketta (hallista) ja skampeja, paahtoleipää, home made guacamolea, pääruoaksi lohta ja samoja sooseja. Lähti nälkä, joka oli tavallista vähäisempi: ei pyöräilyjä tänään.

 

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jaanpa itse tähän FB:iin laittamani päivityksen:

Suomalaisen ruoan päivä.

Tästä(kin) oli puhetta, kun tänään tein sovellettua suomalaista ruokaa. Porolasagne on yksi minun Lappi-Italo -keittiöni bravuureja. Kulttuuri, myös ruokakulttuuri, kehittyy vuorovaikutuksessa…

Kaikki eivät ehkä tiedä, muista, hoksaa … niin kerronpa, että kolme pientä keittokirjaani ovat netissä vapaasti ladattavissa, olkaapas hyvät!

Riemusta ruoanlaittoon” on oma ”ruokahistoriani”, monia takuuvarmoja, kotoisia arki- ja juhlaruokia.

LappItalia” – siinä on jo paljon omia kehitelmiä, reseptejä, joissa ideana italialaisen (sellaistahan ei totta puhuen edes ole) keittiön ja lappilaisen ruokakulttuurin kohtaamisia.

Ja ”Vuorotellen”: vuorotellen valokuvia, ruokatarinoita ja (sisareni) runoja Ruoan historiaa ja ruokavuoden sanoittamista reseptein ja runoin, mutta myös kolumnitekstein.

Kaikki kolme keittokirjaani ovat pdf-versioina ladattavissa KLIKKAUDU KIRJOJEN SIVUILLE Riemusta ruuanlaittoon LappItalia – à la Carte …
Isovanhemmuus Liikkuminen Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini Vanhemmuus

Liikkeellä ja liikkeessä

Näissä merkeissähän se meni tänäänkin pari tuntinen kun olin saanut kotitöitä ja varautumista loppuviikon juttuihin tehdyksi. Vähän on aina kodin irtaimiston (kukkien, pikkuliinojen, etc.) vaihtamista näin vuoden aikojen vaihteessa. Kynttilät esille, sääskikarkottimet piiloon, villasukat läpsyttimien tilalle, kangaskäsilaukun vaihto nahkaiseen, … kaikkea pientä. Enää lukukauden aloitus ei näitä muutoksia säätele, säiden ja valon muuttuminen vaikuttaa värien valintaan.

Kuva on Lintulan kohdalta, jossa on saatu pitkä pätkä uutta baanaa valmiina. Baanaverkkosuunnitelman toisena vuonna Mäntybaana!  (Kartta suurenee klikkaamalla.)

Pitkästä aikaa, tänään noutoruokaa. Tuiraan Valtatielle avattiin kevätkesällä uusi pizzeria Johnny´s Heist, jossa on vain muutama asiakaspaikka, mutta oikea pizzauuni – joten nimenomaan ulosmyyntiin sieltä. Paljon ”somepöhinää” sen ympärillä oli avaamisen aikana, mekin yritimme jo silloin testata, mutta jonot olivat turhan pitkät. Tänään sitten tilasin, Pehtoori haki ja nautimme Huvilassa.

En tiedä, kuuluiko pizzojen olla pehmoisia, löysiä. En tiedä, annetaanko edes toista yritystä… Näyttivät aika hyvälle, rustiikkisia, artesaanin oloisia. Minua kyllä hieman jo riepoo tuon ”artesaani”-termin käyttäminen vähän kaiken ”käsintehdyn”, ei-teollisen tekemisen yhteydessä. On artesaani-pizzaa, -jäätelöä, -leipää, -makkaraa… No kyllähän se yleensä merkitsee myös hyvälle, maukkaalle maistuvaa. Mutta ainakaan tänään nuo pizzat eivät olleet mieluisia: no eipähän tullut syötyä liikaa. Mutta ainahan se on tylsää heittää ruokaa pois.

Iltasella vielä vähän muuttopuuhissa, ei enää Iissä, vaan ihan tässä lähellä. On muuttojen ja muutosten aikaa.

Ja revontulten aikaa. Ensi yönä pitäisi näkyä täällä Oulunkin korkeudella.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Pieni juhla, paljon puhetta

Kesän viimeiset tuoreet mansikat?  – Ehkä niin.

Tänään kotosalla venetsialaiset, laidunkauden lopettajaiset, – mutta ennen kaikkea kohtaaminen, ystävien tapaaminen, yhdessä syöminen, elämänmenosta puhuminen ja kuuntelu. Sukupolvet, lapset, lastenlapset, vanhemmat, sairaudet, oireet ja lääkkeet, tulevaisuuden pelot ja menneiden muistelut. Koko elämisen kaari, kaikki mennyt hyvä, kaikki pelottava tuleva. Ja toisaalta hyvän odotukset, menneiden hautaamiset… Tällaiset illat ovat tärkeitä. Pimenevässä illassa, pimenevässä vuodessa, – mutta kyllä tässä eteenpäin mennään. Siihen uskon.

Ja tuli vähän terästäydyttyä myös keittiössä. Kehittelin porofileille uuden kastikkeen: demi-glacea, karpaloa, lakritsia, pippuria. Ja kyllä, hyvää se oli. Mutta älkää kysykö mittasuhteita, joka tapauksessa kauan sitä hauduttelin. Toinen uusi juttu oli ”some-omenapiirakka”. Sepäs olikin hyvää. Semminkin kun tein sen oheen kulhollisen mascarpone-vaahtoa. Lupaan kirjoitella tähän ohjeita huomenissa.

Huomenna pyhä, sunnuntai, lepopäivä? Taitaa olla – tai ehkä ei sittenkään. Muuttoasioita vielä huomenissa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tässä linkki omenapiirakan ohjeeseen …  Voin kyllä suositella tämän leipomista.

https://satukoivisto.fi/omenapiirakka-somenapiirakka-hurmasi/

Ja ruokavieraat sekä Pehtoori kyllä yhteen ääneen todistivat, että liki retromaineen saanut mascarpone-kastike (oma kehitelmäni… 😉 ) sopi tämän kanssa erinomaisesti. Amaretton mantelisuus tukee piirakan mantelijauhetta. Kokeilehan. Ohje on ensimmäisessä keittokirjassani ”Riemusta ruoanlaittoon” sivulla 73. Se on on hyvä kastike. Sopii moneen…

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

”Nyt kun on tutustuttu…”

Kävimme Pehtoorin kanssa täällä 41 vuotta sitten. Jännä, että se on vielä olemassa.

Tänään me kävimme täällä.

Ja tänään aamupäilvälä melkein samassa kohtaa kuin viime vuonna 27.8. tuli lapsilta perhe-whatssappiin onnittelut: ilohan se on, kun mutikaiset muistavat. Totesin enshätään (ja lähetin kuvan): ”Kiitos, olen samassa kohtaa kuin viime vuonna samassa paikassa samaan aikaan. Maailma eri, avioliitto sama ja uusi Garmin.” [Palaan Garminiin joku päivä… 🙂 ].

Viime viikolla Pehtoori tuli vakavana luokseni ja ilmoitti: ”Ajattelin varata Uleåborgiin pöydän…” Jouduin ilmoittamaan, että olen jo varannut ja että ”ajattelin tarjota illallisen”. Mitäpä mies siihen? – Eipä juuri mitään.

Aika kului, kuluu, turhan nopeasti, välillä tuntuu siltä. Ja tänään 27.8. anno domini 2020 – jolloin on eräskin vuosi avioitumisemme jälkeen, tänään aamiaisella sain lahjaksi Garminin. Kyllähän minä olen harkinnut sen hankkimista, katsellut nettikauppoja, lukenut arvosteluja, kuunnellut tyttären kommentteja ja ajatellut, että enhän minä sittenkään moista härpäkettä tarvitse, Ja sitten: ihan innoissani olen tänään sitä opetellut käyttämään. Totta kai halusin sen!

Mutta kuitenkin: isoin ilo tänään oli Uleåborg. Miksipä ei sinne viettämään 37-vuotishääpäivää. Tietysti hyvin syömään, tietysti Uleåborgiin. Luottoravintola vailla vertaa.

Semminkin kun palvelu toimii – ja vielä kun ruoka on hyvää – innovatiivistakin. Tänä vuonna kun ei ole ollut kovin paljon kokemuksia uusista ruokaideoista niin olihan taas mukava. Nyt ehkä Campari löytää tiensä minunkin kokkailuihini …

Pehtoorin viesti kortissaan oli: ”Nyt kun on tutustuttu…”

Todellakin! Kun  nyt ollaan tutustuttu! – Pian puoli vuosisataa yhteensä on tutustuttu! Ja tästä jatketaan ..,  kun kerran on jo tutustuttu! 😀 cin-cin…

Niitä näitä Oulu Viini

Viljan tuleentuessa

Aamulla melkein kiire ulos. Sade ja ukkonen uhkasivat. Hyvin ehdin niiden alta pois. Sitten onkin riittänyt sadetta, aurinkoa, sadetta, ukkosta, aurinkoa, tuulta ja tyventä. Melkein kuin elämä …

Vilja tuleentuu, tuleentuu se jo täällä pohjoisessa, kaupungissakin. Oulujoen pappilan ohrapelloilla tähkät jo ruskeita. Alkaa olla sadonkorjuun aika muutoinkin…

Päivän ohjelmassa kuvakansioiden siivousta, varmennustallennusta, deletointia –  ja kuvankäsittelyä. Joten luontevaa, että ruoalla oli viininä Adobe. Sehän se on Photoshopin ja Lightroomin (ne kuvankäsittelyohjelmat, joihin perustan) ohjelmistotalo. Adobella on punaviiniä, valkkaria ja tänään meillä oli jaettavana rose.

Minähän en paljon roseesta perusta, mutta Rekosta hankitun lammaskebadin (oli hyvää), home-made salsan, jukurttikastikkeen ja salaatin ohessa tämä maistui hyvälle. Siinä oli luonnetta ja makua, – ei ollenkaan sellaista lirua kuin useimmat roseet tuppaavat olemaan.

Tyttären kanssa sunnuntaipuhelu, tulevan suunnittelua: etätyö/opiskelu mahdollistanee näkemisen jo ennen joulua… Haluaisin kyllä lähteä Helsinkiinkin. Saapa nähdä. Nykyisessä normaalissa on (taas) paljon reunaehtoja, eikä korona ole suinkaan ainoa. On niin monia muitakin… Ja minäkin kuulun niihin. Reunaehtoihin.