Ruoka ja viini – Sivu 100 – Tuulestatemmattua

Gasteinin laakson flora & fauna

Aamu lupasi hyvää säätä, melkein kuin eilen. …

Eihän me taaskaan oikein tiedetty, mihin ollaan menossa, mutta innokkaasti oltiin lähdössä. Aamukahdeksalta patikkapopot jalassa, kävelysauvat tanassa ja Pehtoorilla reppu selässä. Lähtöä tehdessä mies tuumi, että otetaan vain yksi reppu: jos minä kannan kameran, hän voi otta kaiken muun omaan reppuunsa. Kuinka huomaavaista. Siis kuoritakkini, vesipullloni, zoom-objektiivin ja nenäliinoja ja käsidesin ja – kyllä, myös huullipunan – miehen reppuun pakkasin.

Vielä kuu taivaalla kun matkamme alkoi … Vuorenhuipun oikealla puolella.

Bad Gastein 17b_7_2014 005 (Custom)

Lähdimme meidän patikkaryhmän kanssa bussilla Nassfeldiin, — siellä kerrotaan kullankaivajien aikoineen asuneen ja kultaa kaivaneen; erinomaisen mielenkiintoista kun juuri on menossa Laanilan historia -projektimme, jossa Koilliskairan kullankaivuuta tutkiskellaan.

Bad Gastein 17b_7_2014 123 (Custom)

Päivän ohjelmasta todettiin etukäteen, että on nousua (vain pari sataa metriä), on pitkä lasku ja kokonaispituus noin 16 km. Sopii meille. Koskapa jo alkumatkasta hoksasin, jotta on paljon kasveja, joista ei aiemmin kuvia, niin olkoot päivän teemana ”flora & fauna”.

Varjolilja.

Kelloja? Ei kuitenkaan kissan.

Alppivuokko.

Näistä ei mitään tietoa…

Milka-lehmä!. Kyllä minä kuulkaa lehmät tunnen: on Milka-lehmiä, on Marabou-lehmiä … Aina olen miettinyt, millaisia lienevät Fazer-lehmät!? Tämä kuvan tyyppi on Johtaja, koskapa hänellä on kello kaulassa.

Kuusisataa kiloa lihaa, josta ravintoloiden menuissa tulee ”härkää”. Ja kuinka minä noita pelkäänkään, ei, en lautasella, mutta vuorilla pelkään. Ja vielä enemmän pelkään hevosia, joita niitäkin oli laiduntamassa vuorilla.

Bad Gastein 17b_7_2014 026 (Custom)

Alla näkyy, kuka väistää tosipaikan tullen….

Mutta patikka jatkui, sää suosi, maisemat hulppeita. Eikä liian kuuma tepastella.

Puolelta päivin edessä Pottinger- Hütte. Ja mitäs sitten kävikään… Pehtoorilta lipsahti raskas reppu kiveykselle: kilinää, lasinsirpaleiden ääntä. Zoom? 75 – 200 mmm Canon! Sehän se kilisi. Olimme kohtuulllisen harmissamme. Korvaakohan vakuuutus? Mietin jo, että josko uuden joudun/saan ostaa, niin sitten entistä valovoimaisemman hankin … Koetan etsiä hyviä puolia: että onneksi vasta nyt meni rikki, että juuri tuo objektiivi särkyi, eikä siis 24 – 105 mm, joka kuitenkin on paljon monipuolisempi, onneksi meille kummallekkaan ei sattunut mitään jne …

Siispä istahdamme Pottingerin-hütten pöytään, nautimme lounaan, höpöttelemme, – käyn vielä kuvailemassa ja matka jatkuu.

Bad Gastein 17b_7_2014 096 (Custom)

Alastulo otti polveen, mutta urheilija ei tervettä päivää näe, koe, — 😉 .

Bad Gastein 17b_7_2014 122 (Custom)

Böcksteiniin saavuimme kolmen kieppeissä.

Sieltä bussilla takaisin omaan kylään, . . . Jossa lämmintä hellerajalla.

Jotta asia ei kävisi liian helpoksi, lähdemme kävellen kauppaan ja katsomaan, josko löytäisimme [ihan vaan etukäteen varmistamassa] kalaravintolan, jota monessa yhteydessä mainostetaan. Jotta jos jättäisimme matkapakettiin kuuluvan hotellin illallisen taas väliin ja lähtisimme kylille. Etsimme ja etsimme. Saamme muutaman lisäkilometrin päivän saldoon. Lopulta menemme kahden kesken after-hikelle. Tämän viikon ensimmäinen varsinainen sellainen.

Ja sitten kunhan kello lähenee seitsemää lähdemme kohti Eva´s Fischerstrubelia. Ihan vaan muutaman lisäkilometrin vuoksi. 😉

Ja kyllä ruoankin vuoksi kannatti. Evalla (ja miehellään) on ravintolan pihassa kala-allas, josta pyydetään tuoretta taimenta. Tykötarpeena oli erinomaisia kanttarelleja, joita ei ollut hukutettu kermaan, vaan olivat itsessään erinomaisia.

Kaikenlaista kerrottavaa olisi, kuvia kymmeniä, mutta nyt on vetäydyttävä nukkumaan, – aamulla taas vuorille.

Mikäpä sen mukavampaa. 😉

Ai niin, se objektiivi: hoksasin kämpille palatessa, jotta jos se onkin mennyt rikki vain se linssiä suojaava UV-lasi. Jawohl! Vain muutaman kympin suojalasi rikki. Objektiivi täysin ehjä ja toimintakuntoinen! Erinomaista! 🙂 Alles gut!

Ruoka ja viini

TOP 10 -klassikkoviinien lista

Viinisuosituksia. Niitä sitä minulta aika useinkin kysellään. 23-vuotinen aktiivisen viinikerhon aktiivinen jäsenyys on kai katsottu meriitiksi, jonka vuoksi minun arvellaan osaavan auttaa viiniasioissa. ”Top 10 -viinit” -listauksestani oli töissä lakkiaisten aikaan ja grillauskauden alkaessa muutamankin työkaverin kanssa puhetta, – – silloin vähän tällaisen listan kokoamista lupailin.

Viinisuositusta antaessa pitäisi tietysti aina tietää, mihin tarkoitukseen viini on ajateltu, minkä ruoan kanssa tarjottavaksi, hintahaarukka, onko viiniä nauttimassa sellaisia, jotka pitävät viineistä ”suomalaiseen makuun” [= uutteiset chiläiset chardonnayt tai tammitetut, vaniljaiset espnjalaiset tempranillot] vai onko viini tarkoitus nauttia harrastajien kanssa.

Joka tapauksessa mielestäni ei ole olemassakaan ”oikeaa” viinimakua, vaan jokainen tietää oman makunsa parhaiten. Listaa kootessani yksi tärkeä kriteeri oli, että suositusviini on Alkon vakiovalikoimassa ja että sitä on useimmissa Alkoissa saatavissa. Etteivät siis ole nämä suositukseni mitään uutuuksia, eivätkä yhden pienen sisäänostoerän tuotteita, vaan jonkinlainen klassikkolista tuo on.

Jotta palvelu olisi hyödyllinen ja jotta siitä olisi iloa, lista on myös ”kauppalappu”-muodossa pdf-tiedostona (KLIKS) 🙂

Kuohuvalla aloitetaan Uusi-seelantilainen 1) Lindauer on syvänkeltaista, aika pienikuplaista. Ja siinä on makua, se on kuiva, mutta ei kirpakka. Sillä on hyvä aloittaa, onnitella, voipa sitä käyttää ihan seurustelujuomana, josta käytetään myös nimitystä ”lipittelykuohuva”.

(klikkaa kuva isommaksi, näet mitä nämä magnumit (1,5 l),
jerobeamit (3 l), metusalemit (6 l), balthasarit (12 l) ja nebukadnessarit (20 l)
maksoivat samppanjatalossa Epernayssa keväällä 2011)

Jos haluat tarjota samppanjaa tai viedä sellaisen lahjaksi, voit tietysti ostaa Moët & Chandonin vakiosamppanjan, mutta persoonallisempi ja moneen tilanteeseen nimeltäänkin oivallinen, on Martell´n talon valmistama 2) Victoire. Se on vuosikertasamppanja (nyt Alkossa on menossa 2005). Sekin on suhteellisen kullankeltainen, ja siinä on paahteisuutta ja toisaalta raikkautta ja makua josta pidän.

2_-2

Sillä voi hyvin jatkaa sitten vaikka kala-alkuruoan pariin. Valkoviiniksi voisin suositella melkein mitä tahansa Alkon hyllyiltä löytyvää alsacelaista rieslingiä. 3) Trimbachin Riesling nyt ainakin on sellainen klassikko, joka sopii juhlavaankin kalaruokapöytään. Ja kyllä sellaisen pullollisen mieluusti ystävien kanssa nauttii vaikka ilman ruokaakin. Myös saksalaiset Rheingaun rieslingit kannattaa pitää mielessä ja testata.

Tällä hetkellä Alkossa näyttää olevan vain Trimbachin Reserve 2011, joka aika tyyris, mutta tilausvalikoiman kautta ja varmaan jonkun ajan kuluttua taas vakiovalikoimaankin tulee Trimbachin vuosikerraton riesling, joka on vitosen halvempi. Yksi Alcasen viini, jota olen monelle tarjonnut, monelle suositellut, on Pfaffnheimin Pinot Gris -viini, jonka nimi vaihtui vastikään pelkäksi 4) Pfaffiksi. Samalla etiketistä tehtiin tunkkainen, vähän jouluinen. Mutta ei se viiniä muuta. Viini on puolikuiva, siis monen ei-niin-viinin-ystävän makuun erinomainen viini. Ja se on oikein hyvä makupari mausteiselle kiinalaiselle ruoalle tai bratwurstille (tai muulle makkaralle) – ihan niin kuin sitä Riquewihrissä ja muissa ihanissa ristikkotaloisissa Alsacen viinikylissä nautitaan.

Entäs rose? Niitä aika vähän harrastetaan, mutta 5) Torresin Santa Digna. joka on tehty Cabernet Sauvignon -rypäleestä Chilessä on viinillinen, oivallinen kesäviinibuffet/piknik-viini. Punaviineistä ensimmäisenä on sanottava Beringer. Se on luotettava tuottaja Kaliforniasta, ja oikeastaan ihan sama, minkä Beringerin viineistä ostat (koskee myös valkoviinejä ja roseeta) niin ostat hyvän viinin. Taattu viini buffet-pöytään, kesägrilliruokien kaveriksi, talven juustolautasten äärelle tai höyryävien patojen kumppaniksi on 6) Beringerin Cabernet Sauvignon. Ei mitään suuria intohimoja, mutta hyvä peruspunkku, josta Alkon luennehdinta menee näin: ”Keskitäyteläinen, keskitanniininen, mustaherukkainen, kypsän kirsikkainen, mausteinen, kevyen vaniljainen”

Beringerin lisäksi ”luottotaloja” ovat australialainen Penfolds, italialaiset Zenato ja Tommasi. 7) Tommasin Amarone (lahjaviini, juhlaviini, jouluviini, parasviini) on tietysti yksi ylitse muiden minun viinimakumaailmassani, niin kuin nyt amaronet yleensäkin, mutta myös tänä kesänä alkoon tullut Tommasin Rose on lajissaan/hinta-laatusuhteeltaan vallan hyvä.

Ja amaroneista kun puhutaan, on ehdottomasti vinkattava italialaiset ”appassimento”-viinit. Niitä on monella tuottajalla (Emilia, Due Passi, Vivaldi -nimisiä). Ne on edullisia, melkein makeita, hyviä, helppoja.

Beringerin ja Tommasin ja muiden amarone-viinien lisäksi juustoille ja pihveille, porolle ja paisteille sopivat (australialaiset) syrah-viinit. 8) Wyndham 555 on meillä usein Lapin mökillä pororuokien seurana. Pippuripihville ja monelle muulle takuuvarma valinta. Meistä ainakin.

Jos on tarve jälkiruokaviinille, niin on niitäkin vaikka ja kuinka paljon (Vin Santot italialaisista tietysti), niitä tulee ja menee, mutta yksi klassikko niistäkin on monia muita parempi: itävaltalaista 9) Lenz Moserin Trockenbeerenauslesea ei voi sivuuttaa tässä yhteydessä. Yhtä lailla juustojen kanssa kuin omena-marsipaanipiirakalle tai suklaakakulle.

Suklaakakulle sopii kyllä vielä paremmin hyvä portviini. Nyt kesän keskellä, hellepäivänä on vähän vaikea edes ajatella sitä ihanuutta, jonka sinihomejuustopalanen ja lasillinen porttia talven takkailtana tuottavatkaan. Mutta kun on sen aika, hanki pullo 10) Taylorin 10-vuotista porttia. Siitä riittää moneksi perjantai-illaksi lasilliset.

Vähän tylsä tästä listasta tuli, mutta nämä on minun mielestäni sellaisia varmoja. Täällä blogissahan kerran pari kuukaudessa arvioin kyllä sitten uutuuksia ja erikoisuuksia… Mutta tämä klassikkolista on siis tulostettavassa ”kauppalappu”-muodossa pdf-tiedostonakin: oleppas hyvä – KLIKS 🙂

Oulu Ruoka ja viini

Juhlahetkiä loman keskellä

Mitä tänään?

Ihan hurjan aikaisin ylös. Touhuamista. Liikkumista. Kävellen kaupungille. Iltapäivällä Laanilan historia -palaveria, aurinkoa, hömppälukemista.

Ja illansuussa uudelleen kaupunkiin, Pehtoorin kanssa, – nyt pyörillä. Ensin ajateltiin polkevamme Nallikariin simpukoille, mutta sitten: näitä helteisiä kesälomapäiviä on niiiiiin vähän, joten nyt tehdäänkin ruoasta juhla. Siis vuorossa tämän kesän Uleåborg. Luulen, että keksimme tälle kesälle vielä toisenkin syyn, että sinne menemme. Siellä on erinomainen ruoka, ja leppoisa palvelu. Se on erinomaisella paikalla, torinrannassa, vanhassa aitassa. Kesällä saat syödä ulkona, muttei tarvi istua pölyisellä kadulla.

ulkona-4

Nyt olemme tyytyväisenä kotona.

Tänään toinenkin juhlan paikka.

Posti toi korun, jonka sunnuntai-iltana ”huusin”. Aiemminkin olen jotain kirjoittanut Annan koruista Uuden Lastensairaalan hyväksi. Olen roikkunut tuolla Annan korusivulla viikosta toiseen etsien minulle mieluista kaulakorua tai avainnauhaa [nyt kun töissä olisi pidettävä henkilökorttia kaulassa] ja viime viikolla Anna laittoi huutokauppaansa korun, josta pidin hyvin paljon. Sunnuntai-iltana olin valppaana, koneen ääressä, ja onnistuin nettihuutokaupassa ”huutamaan” korun itselleni. Tänään se tuli postissa. Se on vähintäänkin sellainen kuin toivoin. Ja lisäarvoa sille tuo, että tämä nuori nainen, Anna, joka näitä koruja tekee ja huutokauppaa, lahjoittaa kaiken saamansa tulon Uudelle Lastensairaalalle. Käyhän katsomassa Annan sivuja.

Tässä minun uusi koruni. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Tuplailo- ja ihastus.

Historiaa Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Patiolla vai piazzalla?

Lupailin tuossa jokunen viikko sitten kertoa, miksi Oulussa on patiot, kun muualla maassa ravintoloiden ja kuppiloiden ulkopöytäalueista käytetään yleensä nimitystä terassi.

Oulussa toimi 1960-luvulla ylioppilastalo Rauhalan talossa – paitsi Kesäleski-niminen kesäravintola, vähän aikaa (ennen Kesäleskeä?) myös espanjalaistyylinen La Hacienda -niminen ravintola. Kun kerran ravitsemusliikkeen nimi ja vaikutteet olivat espanjasta, oli ravintolassa myös sisäpiha, jossa oli myös ulkopöytiä ja tuoleja, mikä ei suinkaan 60-luvun Suomessa ollut tavallista. Ja nimenomaan tästä La Hacienda -ravintolan sisäpihasta käytettiin nimeä ”patio”, joka on tarkka käännös espanjan ´sisäpihaa´tarkoittavasta sanasta.

Kun olut vuonna 1968 vapautui, ja ravintolakulttuuri monipuolistui ja alan lainsäädäntö muutenkin hiukan hölleni, alkoi Ouluun, kuten muuallekin maahan, syntyä näitä ulkokuppiloita, terasseja. Oulussa Rauhalan pihan ”patio” oli ollut sarjassaan ensimmäinen, ja niinpä se antoi sitten yleisnimen oululaisille oluen ja muiden virvokkeiden kesäisille lipittelypaikoille. Oulussa terassit ovat edelleen patioita.

Meidän kotipihalla ei ole oluenlipittelypatiota, vaan piazza. Aivan samanlaisen etymylogisen selityksen mukaan kuin La Hacienda -ravintolalla oli patio, niin meidän La Festan edessä on piazza, – tai ihan vaan piha. 😉 Ja siinä tänään iltapäivä on tullut luettua, auringosta nautittua. Syötyä. Jo aamuvarhain ennen kampaajalle lähtöä tein kurkkukeiton tekeentymään jääkaappiin.

Ohjeen olen jo aiemmin kirjoitellut: täällä. Sattumina muutama jääkuutio, paprikapaloja ja sitten ruis-sinihomejuusto-snacksejä, joita viime viikon rengasmatkalla ostin. Hyviä ovat. Sellaisenaankin, ja salaatissa, krutonkien tilalla. Lime-juusto-ruis- ja salami-ruis-snacksejä ostin myös. Suomalaista ruokaa.

Kaupunkireissulla tein sitten sellaisen merkillisen virheliikun, että ostin pöytäliinaKANKAAN. Kangas tarkoittaa, että siitä pitäisi ommella liina, iso liina. Enkö minä ikinä opi? Miksi minä en jättänyt sitä liikkeeseen ja maksanut siitä, että joku, joka osaa ommella, ompelee. Minullahan on olemassa suunnilleen elinikäinen ompelukonekammo, joten miksi minä hellepäivän illaksi moisen riesan itselleni keksin? Liekö helle pehmittänyt pään? … Huoh. Mutta ei auta. Nyt ompelemaan, samalla vähän vaatehuoltoa reissukamppeille.

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Lomamaanantai

Paljon ehtii yhtenä lomamaanantaina…

Ystävän ja tämän pojan kanssa kävimme aamulenkillä, lämmin tuli jo silloin. Olipa hyvä idea, eikä suinkaan minun.

Sen jälkeen jatkoin pienesti pihapuuhia, pyykkejä ja sitten kohti Linnanmaata. Oppiaineen professoreilla on vuosikymmenten aikana ollut tapana heinäkuussakin, helteilläkin, töissä käydä, joten ihan vain perinteitä ylläpitääkseni, viimeisinä professroriviikkoinani, katsoin velvollisuudekseni 😉 käydä katsomassa kun tänään oli väitöskirjan naulaustilaisuus.Meitä oli paikalla kaikkiaan neljä: väittelijä, kustos (= työn pääohjaaja), kollega, joka on jo kesäkuulla lomansa viettänyt ja meitsi. Onhan meitä noissa pienimuotoisissa naulaustilaisuuksissa yleensä 10 – 30 henkeä. Mutta hyvin se meni neljän hengen keskenkin. 😉

Noh, totta puhuen, en ihan vain tuon naulauksen takia paikalle hankkiutunut, vaan kukkien kastelu, kesätenttivastauspinot ja Laanilan historia -projektin yksi tulostusvälivaihe saivat duuniin menemään. Mutta kovin kauaa minua ei helteisenä maanantaina siellä pidätelty. Semminkin kuin meillä oli kutsu Kelloon. Kelloonpa hyvinkin. Ystävien luo menimme ”kaffelle”.

Erinomaisen viehättävän pihapiirin katsastimme ensin.

Eikä siinä vielä kaikki: perheen 8-vuotias – paitsi tekee kauniita koruja – myös mm. tällaisia:

Samppanjaa, mansikoita ja niitä niin kaipaamiani croissanteja maisteltuamme ja tovit juteltuamme olimme kovin hyvillä mielin ja oli aika lähteä kotimatkalle.

Kotiin polkiessamme poikkesimme vielä Juniorin luona. Ilmoitin jo aamupäivällä pojalle tulevani tarkastamaan ”aitarojektin”, jonka pääosin Pehtoori toukokuussa duunasi. Kenttä- ja tupatarkastuksen jälkeen ei huomauttamista. 🙂

En yhtään ihmettele, että ammattikirvesmies/rakennusyrittäjä, joka oli Pehtoorin aidan nähnyt, oli todennut, että kirvesmiehenäkin mieheni olisi elantonsa hankkinut. Osaa se. 😉

Illalla lämmön ja kesälomatunnelman vielä viipyilleissä tein meille iltapalaherkut. Lasilliset punaviiniä, pari siivua vuohenjuustoa, hyvää italialaista metsähunajaa ja pinjansiemeniä. Yksinkertainen on usein parasta. Perfetto.

Kokeilehan. 😉

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus Yliopistoelämää

Monenlaista maanantaina

Kävelinpä aamulla töihin, – muka tarkastamaan kesäkuun tentit. Mutta eipä niitä vielä ollut jaettukaan. Ei ollut kyllä vaikeuksia keksiä muuta puuhaa. Oli mukava olla autiolla työpaikalla. Siellä ei ollut koko päivänä ketään muita. Tuli mieleen väikkärintekovuodet: ei ollut yksi se kesäpäivä tai lauantai kun hiljaisella kampuksella yksikseni uppouduin kirjoittamiseen. Tänään iltapäivän raju sadekuuro jotenkin lisäsi viihtyvyyttä ja työnsaattoa. 😉

Tosin aamun ensimmäinen tunti meni surffatessa ja odottaessa ammattikorkean tuloksia nettiin. Oikeasti jännitti kovasti. Mutta eipä sitten poika päässyt. Tänä vuonna sentään oikeasti yritti, otti vuosilomansa jo toukokuussa, jotta sai luettua pääsykokeisiin, preppausapuakin oli. Viime vuonna meni takki auki, hullun huoletonna ja parin päivän intensiivisellä ja viikon, kahden satunnaisella lukemisella ja jäi vain pisteen päähän. Silloin riitti yhteispisteet, mutta pääsykokeesta ei ollut alinta vaadittua pistemäärää. Vuoden aikana oli sitten päättänyt vaihtaa linjaa (konepuolelta LVI-tekniikkaan) ja lukenutkin. Nyt pääsykoepisteitä oli melkein parikymmentä enemmän kuin viime vuonna, ja viime vuotisilla rajoilla olisi päässyt tuonne LVI-puolellekin, mutta nyt jäi kauas… fysiikkaa olisi pitänyt osata enemmän. Ja kun yo-todistus meidän vipeltäjällä on jotensakin kehno, lähtöpisteet ei riittäneet. Pisterajat olivat kivunneet liian korkealle Juniorin todistuksesta. Onneksi on pojalla kuitenkin töitä, elantonsa tienaa ja ilmoitti, että ens vuonna yritetään vielä kovemmin. Mitäpä sitä muuta. Asenne kohillaan.

Töistä tullessani minulla ei sitten ollut mitään vaikeuksia päästä takaisin kesälomafiiliksiin: tarkoittaa sitä, että ryhdyin laittamaan ruokaa oikein ajan kanssa, ei mitään äkkiä-heti-valmista kuten työviikkoina. Ja teki hirmuisesti mieli sushia. Siispä sitä, ja sitten ajattelin tehdä lauantaisen Lasaretti-käynnin innottamana sipulikeittoa kesäsipulista.

Keitto onnistui aika hyvin, mutta koskaan en ole tehnyt niin surkeita maki-rullia. Ne oli sellaista sushi-puuroa. Miksikö? No kun en sitten kuitenkaan tehnyt ajan kanssa, vaan riisi oli vielä lämmintä, enkä kunnolla tuulettanut ennen kuin ryhdyin rullailemaan. No saattoi nuo sentään nälkäänsä syödä.

Äsken sain maalausprojektini loppuun, ja tulos … no joo, kohtuullinen. Ja kuten minun maalaukseni jäljiltä yleensä on, maalia myös hiuksissa, käsissä, onnistuinpa muutama pisaran rillien sankoihin huiskimaan. Sääskien kanssa kun maalailee niin väistämättä tapahtuu pientä sotkemista.

Mutta minun geelikynteni voivat edelleen hyvin; miniä, äitini ja muutama muu ovat kiinnostuneena tarkkailleet, miten tämä kokeiluni etenee. Ja nyt kun ne on olleet jo reilut kaksi viikkoa, ja olen putsannut ja puleerannut mökkiä ja kotia, tehnyt pihatöitä siellä ja täällä, maalaillut ja kaikin puolin ”elänyt” mitenkään varomatta kynsiä, ovat ne edelleen kiiltävät, lohkeilemattomat, naarmuttomat. Tietysti ”tyvikasvu” alkaa jo näkyä. Nyt jo hieman mietinkin, että ”mitä-minä-näiden-kanssa-nyt-teen?” – Ehkä menen ”huollattamaan” ne?

Tällä viikolla, loppuviikosta taidan lähteä kesäkisa-rengasmatkalleni ja viinien top 10-listakin on tulossa, sillä puoltoääniä on jo 17. Ehkäpä jo ensi viikonlopuksi saan aikaiseksi. Huomenna en mene töihin. 😉

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Alppi-simulaatio

– Te ootte varmaan kävelleet jo useammankin kuukauden yhdessä?, sanoo keski-ikäinen mies, joka pysähtyy pyörällään vierellemme Koskelantiellä kun pehtoorin kanssa kävellään kaupunkiin.

– No joo, tosiaankin – useampikin kuukausi, – itseasiassa pian 38 vuotta. Niinku miten niin?

– Kattoin jo kaukaa, että TE OOTTE PARI! Jotenkin sen teistä näkee…

– Yhy, no hyvä …

– Hyvää päivänjatkoa vaan, …. Ja sitten mies lähtee taas polkemaan, ei, ei hän ole humalassa, ainakaan kovin paljoa. 😉

Niinku mitä? Mihin tämä liittyy? Antakaapas kun kerron.

Juttuhan oli niin, että Pehtoori oli luvannut tarjota minulle ruoan tänään: ”mennään kaupungille syömään”. No jo vain, sellainen minulle sopi. Semminkin kun äiti, jota koetin houkutella meille savukalalle etc., ei tullut, eikä juniorikaan ehtinyt kun oli järjestämässä 0000-miittiä autoharrastajille [en ole perheessä ainoa, jolla on vähän omalaatuisia harrastuksia :)].

Niinpä kun erinäisiä kodinhoidollisia toimia olin suoritellut, kauppa- ja Caritas-reissut tehnyt, lähdimme lämpimässä pilvipoutaisessa, viime ajat huomioonottaen, lämpimässä säässä (+ 15 C), kävellen kaupunkiin. Ja nimenomaan kävellen. Minulla kun on tämä kunnonkohottamisjuttu tässä menossa: kohti Alppi-vaellusta on tepasteltava aina kun mahdollista.

Torilla kävimme katselemassa Grillimestari-kisoja, ja sitten päätimme, että kesän ensimmäisen patio-drinksun aika on NYT. [tuosta oululaisesta patio/terassi-sanan syntyhistoriasta voisin joku päivä täällä kertoa]…

Etsimme aurinkoista paikkaa, ja väistämättä istahdimme Kulumaan. Ja koska meneillään on ”kuivaharjoittelu” Alppi-vaellusta varten, tilasin Aperol-spritzin.

Ensimmäisen kerran tällaisen juoman näin Kitzbühelissä kolme vuotta sitten. Siellä niitä nauttivat kylässä olijat, vuorilla vaeltajat, minun mielikuvissani Aperol liittyy Alppi-kaupunkeihin. Ohje menee näin:

1 drinkkiin:
Jäitä
2 lohkoa appelsiinia
Aperol (1 osaa)
Prosecco (3 osaa)
Soodaa (1 osa)

Keskustasta lähdimme kolmen kieppeissä kohti Lasaretinsaarta. Hotelli-ravintola Lasaretti on minulle tuttu mm. töiden vuoksi: seminaareja ja koulutuspäiviä on siellä tullut oltua, siellä oli myös isän muistotilaisuus, parissa karonkassa olen ollut siellä, siellä on ollut paistinkääntäjien tapahtumia ja monia kokouksia, mutta tänään me ymmärsimme [Pehtoorin ehdotuksesta] mennä sinne ”vain” syömään. Ja ui-jui. Kyllä kannatti. Ei mennyt kauaakaan kun tutkimme ruokalistaa, ja molemmat päädyimme siihen, että Oulu-Menu olisi nyt hyvä. Se oli erinomainen!

Ehkä ruoka oli lopultakin kevyempää kuin Itävallan hütte-paikoissa, mutta toki maastokin vähemmän vaativaa.

Ja koska on menossa Alppi-simulaatio, ei kotiinkaan palata taksilla, bussilla tai muutenkaan simppelisti, vaan kävellään. Patikka on pop! Ja mikä leppoisa illansuu olikaan.

Matkalla meitä kohtasi Ykän Pubin mainos!

Oululaiset tietävät, mikä mega-tapahtuma on Ykän Pubin Hässäkkä-päivät! Onneksi tämä houkutus on vasta ensi viikonloppuna!!

Muistan kerran raksa-aikana käyneeni Ykän Pubissa sisällä. Kävin ostamassa tulitikkuja, kun piti saada takkaan kynsitulet. Tuon ainokaisen kerran jälkeen ei ole tarvinnut kyseiseen kulttuurimestaan mennä: ei edes Hässäkkä-päivinä. Joskus olen niiden jälkeen aamuvarhain ohi rullaluistellut/lenkkeillyt. Vaatii taitoa sekin! Mutta siis, vältyimme Ykän pubilta. 😉

Kotipiazzalla [jossa alppiruusujakin on, kuten bannerikuvasta näkyy!] oltiin kuuden kieppeissä. Ihan kuten Alppi-vaelluksillakin tapana on – viiden kuuden aikaan kotiudutaan. Kun on päivä liikuttu, on aika palata lähtöruutun. Ehkä tämä simulaatio ei ihan vastaa todellisuutta, sillä ainakaan edellisellä Alppi-reissulla ruoan/vaeltamisen suhde ei ollut 3:5 kuten meillä tänään, vaan jotain 1:6. Mutta, hyvänen aika, jostain on lähdettävä tämän treenaamisen kanssa! 🙂

Niitä näitä Ruoka ja viini

”Markkinointitutkimuksen” aika

Kieltäydyn valittamasta säästä. Vaikka on kyllä sanottava, että… soisin lämpenevän. Lämpenevän paljon.

Mutta kun ei, … silti lomatouhuja. Rästihommia, edelleen Laanilan historiaa, pikaisesti piipahdin töissä – tosin vain kastelemassa kukat, ja yhden postituksen hoitelemassa… , vaatehuoltoa, järjestelyä, kesäkukkien perkausta. Istahtanut aina välillä toviksi lueskelemaan. Neljäs, vai jo viides, aiotuista kesäkirjoista luvun alla. Erinomaisen mukavaa, palaan arvioihin joku ilta. Lenkillä tietysti, yritän löytää mäkiä (you know Alpit!) mutta eihän niitä täällä aakeella laakella Pohjanlahden rannalla paljon ole.

Olen myös surffaillut: etsin ”matkani Pohjois-Suomessa”/kesäkisa -kohteita. Olisiko ehdotuksia? Kuinka moni aikoo osallistua? Kannattaako edes tehdä? (ks. edellisiä 2013 ja 2012). Pari palkintoakin olen jo jemmannut … kosmetiikkaa, kirjoja…

Sitten harkinnassa toinen ”työläs” iso postaus, jota olen suunnitellut lomatekemiseksi, – liittyy viineihin. Ajatus syntyi tässä joku viikko sitten kun töissä naapuri(huoneen)oppiaineen proffa kävi kyselemässä viinisuosituksia. Jo toisen kerran. Ja kiitteli jouluviinisuosituslistastani. Joku toinenkin, joskus ennenkin, on kysellyt minulta sellaista ”minun top 10” -listaani. Aina joskus joku kysyy viinisuosituksia, .. ”sinä kun olet asiantuntija”.

Ensinnäkin en ole, en asiantuntija. Hyvä on: paljon olen testannut. Mutta nämähän ovat tavattoman henkilökohtaisia juttuja: joku tykkää saksalaisesta puolimakeasta ”libbiksestä”, minä taas kuivasta alsacelaisesta. Joku tykkää tammitetuista australialaisista [minäkin vannoin ennen Lindemans chardonnayn nimiin], toisille maistuu nuoruusmuistona algerialainen Sidi Brahim tai vain ja ainoastaan paksut espanjalaiset tempranillot, minulle nykyään erityisesti (amaronet tietysti) useat Ribeira del Douron espanjalaiset ja samoin monet cabernet sauvignon -viinit (Kalifornia, Australia), Italian IGT:t ja – ehdottomasti – samppanjat!!! sekä laadukkaat kuohuvat. Mutta jos tekisi sellaisen ”klassikkolistan”?

Minun makuni on siis kovin erilainen kuin monen muun, eikä ole ”oikeaa” kaikille soppelia listaa… Mutta kun onkin kysytty minun top 10 -listaani. 😉 Joten teenpä taas kuten fabo-maailmassa [facebookissa] tehdään: jos on enemmän kuin 15 henkilöä, jotka kaipaavat minun suosituksiani, niin kokoan listani. Lasken kollegan kehotuksen ensimmäiseksi. 😉 Joten josko teitä Tuulestatemmatussa-kävijöitä kiinnostaisi top 10-viinilista ”kaikkiin juhliin, tai viinejä kokeiltavaksi ainakin”, niin klikkailkaahan ruksi ylläolevaan kyselyyn.

Nyt vetäydyn takkahuoneen nojatuoliin Antti Tuurin Euroopan matkojen ja zinfandel-lasillisen pariin…

Ruoka ja viini

Pavlova pelasti

Touhupäivä, ihan hirmu touhu, sitten vähän alavirettä, jumittaa. Lukossa.

Mietin, mitä kirjoittaisin, etten alkaisi tekemisiäni luetella, etten turhaa tupisisi, ja selasin kuviani inspiroituakseni. Ja siinä se on! Pavlova. Tämän olen jo luvannut postailla tänne, ja sitten unohtanut. Siis. Hiihtoloman (vai pääsiäisen) hieman surkeahkon pavlova-leipomuksen jälkeen olen tehnyt parikin eri versiota, ja tässä sitten onnistunut tuotos.

Perusohje on Valion sivuilta. Vain pikkuisen modifioin. Ja homma menee näin:

Ainekset:

4 valkuaista
2½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl väkiviinaetikkaa
2 tl maissitärkkelystä

Valmistus:

Kuumenna uusi 120-asteiseksi. Voitele leivinpaperille ympyrä. Vatkaa valkuaiset (tai suoraan Eggo-purkista). Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, ja lisää sokeri koko ajan vatkaten. Kun seos kiiltää, lisää vaniljasokeri ja etikka. Levitä massa leivinpaperille (jostain luin ohjeen, että juoksevan kuuman veden alla lämmitetty, mutta kuivattu spatula on paras työväline tähän, ja se kyllä toimikin), tee reunoista vähän korkeammat. Paista noin 1½ tuntia. Anna jäähtyä. Tähän asti voit tehdä valmiiksi päiviäkin ennen tarjoilua.

Sitten voit täyttää marenkikuoren, miten parhaalta tuntuu, esimerkiksi (maustettu)kermavaahto ja mansikat luonnollisesti. Minä käytin baileys-vaahtoa ja pensasmustikoita sekä tuoreananasta, niin ja suklaamintunlehtiä.

Tämä kannattaa tehdä pari tuntia ennen tarjoilua, itse asiassa jämät olivat seuraavana päivänä vielä parempia kuin kakku erään sunnuntain jälkkärinä.

Silloin paistoi aurinko.

Ruoka ja viini

Jo hiipuu kokoukset, kesä etenee

Vaikka aamu aukeni ankean näköisenä oli kuitenkin lämmin.

Positiivista (4/5) on, että on sopivan lämmin

1) ainakin verrattuna siihen, mitä Meksikossa duunaavalla tyttärella ja

2) että puutarha kukoistaa

3) Positiivista on, että on kotipuutarhuri:
alppiruusut puhkesivat tänään kukkaan ja nurmi on kerrassaan trimmattu.

Puutarha on_-3

Hyvä harrastus miehellä. Ilo tulla illalla kokouksesta vihreään maailmaan. Ja kokous oli pitkään aikaan viimeinen. Harrastuskokouksistakin kun loma lähenee tai itse asiassa on jo alkanut. Vielä kun muutamia minulle tiedottamiseen ja kesän tapahtumien järjestelyihin liittyviä tapahtumia teen, niin sitten on loma Pressen tehtävistä.

Lomasta suora ajatus juhannukseen, siitä sitten jo päästäänkin ruokaan. Ajattelin tehdä jo viikonlopuksi jääkellarin lohta, unohdin, joten jäänee juhannukseksi. Voisinkin kyllä suositella ”Juhannusruoka” -postaustani muutaman vuoden takaa. Saaristolaisleipää ja jääkellarin lohta? Ehkä kaikki juhannuspöydässäsi istuvat eivät tykkää, mutta luulisin, että useimmat. Ja on tuolla sivulla https://www.satokangas.fi/blogi/2011/06/juhannusruokaa/ on paitsi sen ohje, myös muutakin herkullista. Jääkellarin lohi on parempaa kuin graavilohi ja se on helppo tehdä. Kokeilehan.

Sitten sellainen tiedoksi, että ihan lähiviikkoina tulen perkaamaan sekä matka- että keittiösivustoja raa´alla kädellä. Siis käy katselemassa (erityisesti vanhat) matkakertomussivut ja monet (erityisesti joulu)ruokasivut, sillä tulen poistamaan niistä aika paljon.