Sanomakellojen aikaan

2.2.2022

Tänään on kuulemma paljon häitä: monia pareja astuu avioon helmikuisena keskiviikkona? – Kyllä. Syynä siihen on päivämäärä: 2.2.22.

Meillekin päivämäärä on merkityksellinen. Tänään 2.2.2022 klo 12 Tuomiokirkon kelloista kuului suru-uutinen: sanomakellot kertoivat äidin kuolemasta.

Pilvisen aamupäivän jälkeen juuri ennen puolta päivää, ennen surullisen soiton alkua, aurinko tuli näkyviin pilvien takaa ja nousi kirkon katon yläpuolelle. Samaan aikaan kyyneleitä silmät täyteen.

Liki elokuvallinen hetki. Muistan muutakin kuin päivämäärän.

Sanomakellot

Sanomakellot (sielunkellot, kuolinkellot) ovat Suomessa soineet jo keskiajalta lähtien; kirkonkellojen soitto on ollut monin tavoin tärkeä tiedonvälityksen keino ja tapa.

Sanomakelloilla tiedotettiin kuolemasta, ja mm. vainajan iästä. Iso(i)lla kello(i)lla soitettiin ensin kymmenet ja sitten pikku kelloilla yksiköt. Myös sukupuolesta saatiin tieto kelloja tarkkaan kuuntelemalla: miehille soitettiin isolla kelloilla, naisille pikkukelloilla (jos sellaiset seurakunnan kirkossa olivat). Soiton kestolla oli myös merkitystä: se kertoi usein sosio-ekonomisesta asemasta. Kellojen soitto oli ainakin itsenäisyyden alkuun asti maksullista, kirkon kassassa oli erikseen tili multa-, hauta- ja kellonsoittorahoille, joten kuka tahansa ei sanomakelloja (tai saattokelloja) taivasmatkalleen saanut. Kirkollisille ja valtiollisille merkkihenkilöille sanomakellot saattoivat soida monta tiimaa ja useana päivänä.

On seurakuntia ja kappeleita, joissa menneinä vuosisatoina sanomakellojen soitolla tiedotettiin myös se, missä päin kirkolta vainaja oli kotoisin: avattiin kellotapulin luukut vain siihen suuntaan, jossa edesmenneen kotitalo oli.

Monissa seurakunnissa sanomakellot eivät enää ole ollenkaan käytössä, ja enää aniharvassa niitä soitetaan käsin. Oulun Tuomiokirkossa ne soivat omaisten niin toivoessa. Rauhan Tervehdys -lehdessä seurakuntamestari Markku Sirviö kertoo, että tuomiokirkossa soitettavat sanomakellot ovat kaikille samanlaiset: ”Kellojen soitto on täysin automaattista nykyään. Painamme vain nappia ja kellot alkavat soida.”

Sanomakelloilla on (ollut) myös hengellinen tehtävä: soitolla muistutetaan kuulijoita omastakin kuolevaisuudesta, ja kehotetaan aiemmin edesmenneiden läheisten muistamiseen ja rukoukseen.

Saattokellot ja kiitoskellot

Hautaukseen liittyvät myös saattokellot (hautauskellot), jotka soivat kun hautaussaatto aloittaa kulkunsa haudalle. Hautaamisen jälkeisenä sunnuntaina jumalanpalveluksessa luettavien kirkollisten ilmoitusten (kastetut, vihityt, kuolleet) yhteydessä soivat kiitoskellot, joilla seurakunnan edesmenneitä, uusia jäseniä ja vihittyjä muistetaan ja kiitetään sekä rukoillaan heidän puolestaan.

Olen jo tänään kiittänyt. Tänäänkin. Ja itkenyt. Tänäänkin.

Historiaa

Vanhoja aineistoja

Jos eilen oli ”kaikkea uutta”, niin tänään sitten ”kaikkea vanhaa”.

Vanhojen kuvien skannausta, vanhojen kirjeiden etsimistä, nauhoitteiden kuuntelua, viivähdys Elävän arkiston -filmien parissa, Finna-tietokannan selaamista, puhelu tädille, Digitaalisen arkiston sanomalehtitietokannassa surffailua, muistiinpanojen penkomista ja nauhoitteita, vanhojen karttojen tutkimista. Ihan tulee omat työajat mieleen. Historiantutkimushommia tänään. Enkä malta lopettaa…

Voit sinäkin löytää jotain mielenkiintoista, historia voi havista kutsuvasti kun aloitat. Linkkien takaa löytyy valtava mennyt maailma. Ja mennythän on osa tätäkin päivää…

Menneen maailman juttuja

Minulla on ollut aikeissa – toki monikin asia – mutta myös käydä kuvaamassa ”Tervaleijonan kuusi”, joka on Oulussa Tuiran siltojen kupeessa. Ent. PYP/SYP-talon puistossa on aina joulunaikaan komea kuusi, jonka valaisusta vastaa Lions Club Terva Oulu. Ja koska kerrostalon katolla on jäänteenä menneestä Merijalin Tervaleijonan mainos, kuusi on mulle ”Tervaleijonan kuusi”.

Merijalin (edesmenneen) karkkitehtaan perusti ouluianen apteekkari Y. W. Jalander vuonna 1915 (tehdas oli lähellä tuota kuusta). Tervaleijona-pastilli syntyi Jalanderin ja Leipzigin yliopiston yhteistyössä 1930-luvun alussa. Nimensä pastilli sai saman kuin oli Jalanderin kahdella apteekilla: Leijona-apteekit ja siksi Leijona-pastilli. Sopiva yhdistelmä tervan makua (esanssi) ja arabikumin sitkeyttä ovat pian sata vuotta maistuneet oululaisille ja muillekin Tervaleijonan ystäville. Pian satavuotiaan Tervaleijonan valmistaja on 1990-luvulta lähtien ollut Leaf, ja viimeiset vajaat kymmenen vuotta Cloetta. Sehän tekee nykyisin myös Sisu-pastillit, joten yhteispohjoismainen makeisteollisuus on ominut nämä suomalaiset klassikkolakritsipastillit.

Mutta siis. Tänään sitten lähdin hämärähyssyssä kameran kanssa liikkeelle, tarkoituksena kuvata Tervaleijonan kuusi kauniissa pakkasaamussa. Ja kunhan kohdalle pääsin, tuli rännän sekaista lunta ihan nauhana, märästi kasvoja piiskaavana. Kuvan otin, kun kerran sitä varten olin liikkeellä!

Jatkoin vielä Pikisaareen. Sade taukosi, ja Merimiehenmuseon ikkunoista ja ovesta sainkin kauniita kalenterikuvia.

Vaikka – sattuneesta syystä – museoon ei tänä jouluntienoona sisälle pääsekään,
voi museoon (= Matilan talo Pikisaaressa) luvan kanssa kurkkia ikkunoista sisään:
viehättävästi on jouluista menneen maailman tunnelmaa.

* * * 15 * * *

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Historiaa Oulu

30.11.1808 Oulussa

Reilut 200 vuotta sitten, —

Antinpäivänä, marraskuun 30. 1808, kun muutamat kasakat ensin olivat ratsastelleet kaupungin kaduilla, marssi aamupäivällä Limingan tullista Torikatua pitkin ensimmäinen venäläinen rykmentti, pysähtyen sitten torille raatihuoneen edustalle. Päävartio sijoitettiin sinne ja torin ympärille asetettiin vihreitä ammusvaunuja ja tykkejä, joiden vieressä palavat luntut savusivat useiden päivien aikana. Koko kaupungissa vallitsi venäläisen armeijan sinne marssiessa hämmästynyt kuolemanhiljaisuus.

– – Kreivit Shuvalov, Kamenski ja useat muut kaupunkiin marssivaa armeijaa komentavat venäläiset kenraalit majoitettiin Oulun parhaisiin taloihin. – – Kenraali kreivi Kamenski sekä useat muut armeijaa johtavat kenraalit antoivat jo pian Ouluun marssinsa jälkeen kaikessa kiireessä järjestää tanssiaiset, joihin kutsuttiin kaikki kaupungin huomatuimmat naiset, mutta ei ainoatakaan herraa.

– – Tanssiaiset: Tasan seitsemältä, talvi-iltana kaikki kaupungin huomatuimmat naiset olivat kalpeina ja vapisevina kokoontuneina laamanni Antellin eteiseen tai tanssihuoneiston ulkopuolelle.

Seuraavana päivänä: ”arkajalkaiset kaunottaret” kokoontuivat muistelemaan edellisen illan tanssiaisia. Nuorten naisten mieliin olivat jääneet erityisesti kreivi Kamenski, Tutshkov, Rakmanov, — everstit Kulmev ja paroni von Pahlen, luutnantit Adinshov, Alftan, ja ruhtinaat: Potemkin, Obolesky ja Uvarov sekä ruhtinaalliset tarjoilut.

Seuranneena talvena Venäjän armeijan upseerien toiveiden mukaisesti ja järjestäminä pidettiin monet tanssiaiset ja tehtiin rekiretkiä, joihin saivat osallistua miehetkin, lähiympäristöön, mm. Limingantien varren Latokartanoon ja Kajaanintien varteen Knuutilaan.

(Lainaukset Sara Wacklin, Sata muistelmaa Pohjanmaalta)

Suomen sodan loppuvaiheessa, kun venäläiset miehittivät Oulun 30.11.1808, lääninjohto oli jo lähtenyt yhtäaikaa ruotsalaisten joukkojen mukana kaupungista, joten paikallisen, oululainen porvariston oli keskenään sovittava suhtautumisestaan venäläisiin. Varsinkin miehillä – luonnollisesti – oli ennakkoluuloja tanssivia upseereja kohtaan, mutta hyvin pian Oulussa kuitenkin päädyttiin yhteistyöhön Venäjän armeijan kanssa. Kun Suomi sodan seurauksena siirtyi Ruotsin kuningaskunnan itämaasta Venäjän autonomiseksi osaksi, sujui vallanvaihto Oulussa ongelmitta, mistä ilahtuneena keisari Aleksanteri I antoi rauhan solmimisen jälkeen kiitoksena lyödä mitalin Oulun kaupungille ja nimitti monia oululaisia porvareita kauppaneuvoksiksi.

~~~~~~~~~~~~~~

Joskus jotkut päivämäärät herättävät muiston jostain omasta luennosta tai muutoin vain menneessä luetusta tai kirjoitetusta. Tänään tämmöinen.

Historiaa Niitä näitä Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Juhlaa, sunnuntaita, arkea

Takaumia lauantailta

VIinikerhon 30-vuotisjuhlien menu ravintola Uleåborgissa:

Roseviinissä kypsennettyä lohta, makeaksi marinoitua purjosipulia ja kirjolohenmätiä, punajuurimajoneesia
***

Savuporo-hapankermakreemiä ja rakuunalla maustettua porkkanakeittoa
***

Patasorsaa, omenaa ja juuriselleripyreetä, haudutettua punakaalia, kermalla pehmennettyä lintukastiketta
***

Kahta valikoitua juustoa ja rusina-cashewpähkinähilloa
***

Rahkamoussea, punaherukkakastiketta ja paahdettua mantelia

Koko menu ja sille soviteltu viinipaketti toimi ja maistui. Eniten pidin alkuruoasta. Vaikka lohi on meillä jokaviikkoista arkiruokaa, niin silti tämä maistui juhlalliselle. Aionpa itsekin kokeilla – joku viikonloppu – tuota lohen kypsentämistä roseeviinissä (saksalainen spätburgunder tarjottiin viininä). Rosee raikasti lohen, häivytti rasvaisuutta. Miksei voisi itsekin tehdä savuporokreemiä ja aateloida sillä porkkanakeiton. Ehkäpä tätäkin kokeilen.

Sorsaa en ole monta kertaa elämässäni syönyt, – voisi syödä useammin, sillä oli hyvää, riistaista.

Juustojen kanssa tarjottiin Finca Antigua Moscatellia, – olisipa sitä Alkossa. Se voisi olla meidän joulupöydässä juustojen kanssa.

Kaikista tarjotuista viineistä pidin eniten samppanjasta. Ehkä siihen vaikutti sekin, että en ole moneen kuukauteen juonut lasillistakaan kuohuviiniä tai samppanjaa. Muutamilla ravintolaillallisilla vain ehkä sen puolilasillista siemaillut. Samoin lähes punaviinitönnä on syksyni sujunut. Lauantaina söin ja join kaiken mitä oli tarjolla, mikä kyllä vähän muistutti vielä eilenkin. Mutta ei katastrofia.

Ainoa pettymys oli se, että vaikka kysyttiin koronapassia, ei kysyttykään henkkareita. Tunnemme ravintoloitsijapariskunnan ainakin 20 vuoden ajalta, joten en vieläkään saanut kokea sitä, että ravintolassa kysyttäisiin henkkarit. Kummasti koronapassivaatimus kyllä toi turvallisuuden tunnetta; semminkin kun Pohjois-Pohjanmaalla on tällä hetkellä korkein altistumisluku.

Sunnuntaina uudella reitillä

Eilen lähdin äidin luo uutta reittiä (otsikkokuvan Ceydonin kuvasin paluumatkan varrella). Sen jälkeen kun pyörä on ollut lukkojen takana, olen kulkenut hoivakoti Vuoksiin, joka on tuossa muutaman kilometrin päässä, autolla, mutta eilen päätin mennä kävellen Toppilanrannan kautta. Reitistä saa rengasreitin, jonka pituudeksi tulee viis ja puoli kilometriä, joten sään salliessa alankin tepastella hoivakoti-iltapäivisin. Siitä saa sitten huomaamatta kolme lenkkiä viikossa hoidelluksi. Yksi tärkeä kriteeri hoivakotipaikkaa etsiessä oli, että se olisi mahdollisimman lähellä, mikä sitten toteutuikin, mutta kyllä nyt melkein kolmen kuukauden kokemuksella ollaan oltu muutenkin oikein tyytyväisiä Vuoksiin.

Minullahan on moni homma jäänyt pois, huolettomampikin olen ollut nyt kun äiti on ympärivuorokautisessa aktiviisessa, aktivointia yrittävässä, välittävässä hoivassa,. Äidin asuessa kotihoidon tuella omassa asunnossa kävin luonaan kerran, pari viikossa (jos äiti salli auttaa, – aina ei suinkaan huolinut) mutta nyt olen yrittänyt käydä joka toinen päivä, iltapäiväkahvien merkeissä ja rupattelemassa – ja monen asian muututtua se on ollut äidistäkin hyvä juttu.

Maanantaina melkein kuin työpäivä

Aamulla laskutushommia, kaikenmoista päivitystä. Iltapäivällä oli historiatoimikunnan kokous: olin asiantuntijajäsen. Historioitsijahommia, ja samalla sain ison kalenteritilauksen. Oli kyllä mukava olla kokouksessa. Kaukana ne ajat jolloin pahimpina päivinä oli kolme kokousta, ja kokous tai palaveri viikon jokaisena päivänä. Nyt kun oli ensimmäinen kokous pitkään aikaan, se tuntui virkistävälle. Semminkin kun tiesin osaavani asian. Kunhan ko. historiateos puolentoista vuoden päästä valmistuu kerron lisää. 🙂

Historiaa Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Syksyn myötä kuvia ja kalentereita

Tuiranrannasta kohti Myllytullia

”Saariselkä kuvissa 2022” -kalenteri tuli tänään viimeisteltyä valmiiksi ja ladattua painettavaksi. Sellaista en ole ennen (myyntiin) tehnytkään, saapa nähdä miten tämän kanssa käy. Toivottavasti Saariselkä FB-ryhmässä muutaman kuvani saama suosio enteilee, että kuvakalenterilla saattaa olla kysyntää.

Tankasuolla ottamani otos on saanut melkein 8000 tykkäystä, paljon kommentteja ja jakoja. Eipä somessa mikään aiempi kuvani ole saanut tuollaista ”äänivyöryä”. Muutaman kerran Oulu tutuksi -FB-ryhmässä on tullut yli 1200 tykkäystä, samoin tuossa Saariselkä-ryhmässä, jossa kukaan ei ole aiemmin tainnut päästä yli 1500. Mutta että 7700! Katsellaan, kuinka kalenterille käy.

Tänään aloin vihdoin koota ja muokata myös perinteistä (nyt JUHLAvuosi = kymmenes) Oulu kuvissa -kalenteria. Viime vuonna myin niitä yli 50 kpl, ja nyt olisi samanlainen erä tarkoitus tilata. Kuvia on vuoden varrella tullut tätä varten otetuksi, kevättalven kuvakansioissa on valittavaksi asti otoksia, mutta hoksasinpa aamusella aloittaessani, että lokakuullehan ei vielä ole oikein hyvää kaupunkiruskakuvaa.

Niinpä päivän pitkäksi aiottu pyörälenkki vaihtui vain ajeluksi ristiin rastiin kaupungilla, mikä oikeastaan sopi minulle paremmin. Kamera satulalaukkuun ja etsimään kalenterikuvaa: tuo ylhäällä oleva Tuiranrannan kuva on mieleiseni, tyylikkäästi lokakuisen ankea, paljas, mutta kyllä tämä kuva Heinätorin koulusta taitaa lopulta olla se lokakuun kalenterikuva. Siinä on jotain perustavanlaatuista Oulua. 🙂

Ouluun perustettiin kansakoulu 1874 ja tämä ensimmäinen, komea koulurakennus valmistui 1876. Siinä oli myös Oulun ensimmäinen (kansan)kirjasto 1800-luvun lopulla. Myöhemmin koulussa oli opettajana mm. Fanni Luukkonen, joka tunnetaan paremmin Lotta Svärd -järjestön johtajana. Hän syntyi Helsingissä, mutta valmistuttuaan kansakoulunopettajaksi (1906) hän toimi muutaman vuoden tässä koulussa. Sodan ja Lotta Svärd -yhdistyksen laukkauttamisen jälkeen hän eli aika yksinäisenä, sai sydäninfarktin vuonna 1947 ja haudattiin Iihin, Kruununsaaren hautausmaalle sukuhautaan (postauksessani kuvakin haudasta).

Syksykin on ihana vuodenaika. Tällaisina päivinä ainakin.

Historiaa Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Pääsiäisruokia meiltä ja muualta

Tikkutiistai.

Pääsiäisviikon, hiljaisen viikon, tiistai on tikkutiistai. Kansanperinteen kerrostumissa kerrotaan, että tikkutiistaina vuoltiin tavallista parempia sytykkeitä. On myös selitetty, että juuri pääsiäisviikon tiistaisin olisi tikuilla ja päreillä tilkitty hirsiseinien koloja ja välejä.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla pääsiäisviikonpäivien nimien taustalla kerrotaan kuitenkin olevan enemmän kielelliset perusteet, alkusoinnut kuin maaseutuyhteisön työvuoden päiväjärjestykseen liittyvät toimet. (ks. täältä)

Mutta enpä nyt puutu pääsiäisen viettoon liittyviin perinteisiin enempää; aiemmin olen kirjoitellut ainakin tällaiset kaksi:

Lyhyt juttu pääsiäismunien pitkästä historiasta

Pieni pääsiäisruokakirjanen

ja kolumnini pääsiäispullista (kulitsa, colomba etc.):
Colomba – italialaisten pääsiäispulla vailla vertaa

Tein viikonloppuna tätä italialaisten kyyhkyn muotoon (jos osaa ja/tai on vuoka) leivottavaa pääsiäispullaa (ks. kuva ja pääsiäispulla-kolumni). Se on kyllä melkein enemmän kakkua kuin pullaa, vaikka hiivalla nostatetaankin. Kakkumainen tulee ainakin sillä reseptillä, jonka minä vuosia sitten sain käyttööni. Vähän nyt selkiytin vanhaa ohjetta:

Colomba di pasquale

Taikina (huom. vaatii yön yli nostatuksen)

7 – 8 dl vehnäjauhoja
1 + 1½ dl sokeria
2 + 1 keltuaista
½+1½ dl vettä
60 + 60 g voita
½ pkt hiivaa
raastettu appelsiinin, limen ja sitruunan kuori
100 g hillottua appelsiininkuorta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
60 g tummaa suklaata

Päälle kuorrutus
3 valkuaista
120 g tomusokeria
70 g mantelijauhetta
150 g manteleita (lastuja tai kokonaisia)
raesokeria

Liota hiiva lämpimään vesitilkkaan, lisää 2 dl jauhoja ja nostata tunnin verran.
Lisää 1 dl sokeria, 2 keltuaista, 1½ dl vettä, 3 dl jauhoja ja vaivaa hyvin. Nostata taas tunti.
Lisää loput jauhot (noin 2 dl), sokerit ja 1 keltuainen sekä suola ja 60 g pehmeää voita. Vaivaa erittäin hyvin. Peitä kulho kelmulla, nostata yön yli.
Lisää kuoriraasteet, hillottua appelsiininkuori, yksi keltuainen, vaniljasokeri, murskattu suklaa ja 60 g voita. Vaivaa tasaiseksi.

Laita taikina yhteen isoon tai kahteen pieneen vuokaan, kohota kolmisen tuntia ja tee päällys. Vatkaa valkuaiset kevyesti, lisää mantelijauhe ja tomusokeri ja levitä seos kohonneen pullan päälle, koristele manteleilla (tai mantelilastuilla) ja raesokerilla.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Italiassa tämän kanssa voidaan tarjota kermavaahtoa, pashaa, olenpa kerran saanut sen ohessa gelatoakin. Myös mascarponevaahto, joka sopii myös esim. hedelmäsalaatin tai marjojen kastikkeeksi, on tähän makuparina vailla vertaa.

Mascarponevaahto

250 g Mascarpone-juustoa (äärimmäisessä hädässä 200 g Philadelphiaa tai Creme Bonjouria)
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
2 rkl Amaretto-mantelilikööriä (tai pari tippaa manteliöljyä)
Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa
varten ostaa. Toisaalta liköörilasillinen sopii oikein hyvin kastikkeen ja
marjojen seuraksi.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää juusto. Lisää vaahdoksi vatkattu kerma. Mausta liköörillä. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita kevyesti käännellen juustomassaan. JOS tätä jää, niin pakasta loput, saat hyvää jäätelöä.

Mutta entäs suolaisia alkupaloja?

Sitruunainen mätimousse

1 dl kermaa
1 dl ranskankermaa
1 punasipuli
100 g siianmätiä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
pari ruokalusikallista silputtua ruohosipulia
suolaa

Vatkaa kerma vaahdoksi, ja lisää siihen ranskankerma. Hienonna punasipuli, ja lisää se sekä mäti, ruohosipuli, raastettu sitruunan kuori kermaseokseen. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tämä on Tomi Björckin keittokirjasta, tätä meillä syödään ehkä vain pääsiäisenä. Se toinen, perheen äänestyksessä ehdottomasti paremmaksi äänestetty = minun mätimousseni ohje :D.

Nämähän sopivat hyvin alkupalohin, oheen kanan- tai viiriäisenmunia, rieskaa ja graavikalaa. Mitenkö poikkeaa joulun tai juhannuksen alkupaloista? Nuo tuo sitruuna! 😀

Alkuun tai lisukkeeksi tai lounaaksi

parsarisotto!

Jollet haluat tehdä perinteistä lampaanviulua tai lammaspaistia, tai jos pöytään ei tänä vuonna tulekaan kahta enempää, tee patee; on helpompaa, ehkä vähän vaatimattomampaa, mutta kyllä hellii pääsiäispöydässä makuhermoja tämäkin. Lisäkemahdollisuudet ovat monet, mutta ainakin smetana ja suolakurkut täydentävät makumaailmaa, ja myös tämän kanssa fetavaahto maistuu.

Lammas- ja karitsaruoka tykkäävät australialaisista shiraz-viineistä (esim. Peter Lehmann)

Lammaspatee

1 kg lammasjauhelihaa
1 hienonnettu punasipuli
1 dl vihreitä oliiveja viipaleina
½ dl kaprismarjoja
3 munaa
10 valkosipulinkynttä
1 ½ tl suolaa tai yrttisuolaa
mustapippuria
rosmariinia
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja

Laita jauheliha isoon kulhoon ja lisää muut ainekset
kermaa ja perunajauhoja lukuun ottamatta.
Vaivaa seos tasaiseksi massaksi.
Lisää kerma ja lopuksi perunajauho.
Kaada seos voideltuun vuokaan
ja laita uuniin paistumaan runsaan tunnin ajaksi.
Kypsä patee tuntuu painellessa kiinteältä.
Anna jäähtyä vähän aikaa vuoassaan ja kumoa sitten.
Koristele esim. tuoreella rosmariinilla

Kaikkien aikojen suosituin reseptipostaukseni on kevyt pasha. Tänä vuonna ajattelin uudistaa tuon vanhan respetin, ja käyttää kuivattuja karpaloita ja cashew-pähkinöitä. Sekoitus on aamumyslini vakiolisä nykyisin. Ja sämpylöihin niitä olen joskus upottanut. Tänä vuonna saakoon myös pasha niistä makua.

Tässä vielä linkkejä ruokiin ja kokonaisiin menuihin, jotka saattavat innostaa pääsiäispyhien kokkailuihin kotosalla ja mökillä…

Fenkolikeittoa

Karitsaa ja stout-kastiketta

Siideri-marinoitu karitsankare

Porkkanakeittoa, karitsanfilettä, lemon possetia…

Mangotuorejuustokakku

Karkkihyllystä kannattaa poimia tällainen pussi. Enemmän aikuisten kuin pienten makumaailmaan, mutta niin hyviä, niin hyviä!

Sananen pääsiäisviineistä. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä: ei kannata antaa ulkoviinillisten tekijöiden (”sopii pääsiäispöydän kattaukseen”) hämärtää valintaa. Ko. viini maistui Pez-karkeilta.

Sen sijaan tämä on AINA hyvä valinta. Myös pääsiäisenä.

Historiaa Joulu Niitä näitä Oulu

Tiernapojat taas liikkeellä

Tiernapojat ovat olleet reissun päällä jo monta vuotta. Tämä on nyt kolmas paikka, jonne patsas on sijoitettu ja aina on keskustelu lainehtinut korkealle ja kuulunut kauas. Parempi paikka tämä on kuin edellinen. Se ensimmäinen oli ehkä historiallisesti eniten ”oikein”, siinä tiernapojat katselivat kohti kirkkoa ja olivat kaikkein lähinnä Hammarinkulmaa ja ”Tiernaristiä”. Oulun tiernaristi avattiin Kirkko- ja Saaristonkadun risteykseen vuonna 1950. Kyseisen risteyksen kulmissa toimivat Antellin tilat, Oulun Kauppa Osakeyhtiön Pohjoismaiden ensimmäinen itsepalvelumyymälä OKO, Hammarin Sähkö ja Kirjola-kirjakauppa (Kuva vuodelta 1961) Muistan oikeinkin hyvin Tiernaristin ja joulun avaukset siellä. Hämärä muistikuva on siitä, että yksi suuri hämmästykseni aihe oli se, että tiellä/kadulla sai kävellä, eikä autoliikennettä ollut tuossa kohtaa kun joulukatu avattiin. Olin ehkä niin liikenneorientoitunut jo alakouluikäisenä? 😀

Rotuaarin ”jatko-osa” Saaristonkadun ja Albertinkadun väliin on vastikään valmistunut ja tämäkin kävelykadun osa on saanut jouluvalaistuksen – sekä nuo Tiernapojat. Sanna Koiviston teos on kovasti mieleeni. Sitä tänään kahdeksan jälkeen ihaillessani kohdalle sattui toinen valokuvaaja, ehkä minua hieman vanhempi herrasmies pikkuisen pokkarinsa kanssa, tovin jutustelimme, hyvät joulut jo toivottelimme. Muitapa ei paljon näkynytkään. 🙂 Jouluvalaistua Oulun keskustaa kyllä kannattaa käydä katselemassa, siellä on paljon viehättäviä ja tunnelmallisia kohtia ja kohteita.

Loppupäivä on sitten mennyt enempi vähempi keittiössä: onnistuen ja sitten ehkä en niinkään. 😀 Mutta yrittänyt olen. Leipää ja pullaa, pataa (jääkaapintyhjennyspataan tuli vihannesten lisäksi mausteita, vähän sokeria, suolaa, pippuria nuhjuisia yrttejä, Mutti-murskeprk ja kolme chorizo tuorenakkia, lopuksi ruokakermapurkin jämät. Se oli hyvää peltileivän ja pussi-Caesar-salaatin kanssa. Ison padallisen loput kävi Juniori juuri hakemassa samalla kun toi meidän jouluviinitilauksen. Sekin homma helposti hoidettu.

Päivä kerrallaan kohti joulua, ei mitään kiirettä, tämä alusaika on parasta.

Historiaa Isovanhemmuus Joulu Oulu

Kolmas adventti

Adventtiaika

Onhan tästä ollut puhetta joka joulu: minulle kuten niin monelle muullekin, iso, melkein suurin, juttu joulussa, on joulun odottaminen.* Ja siihen odottamiseen, joulun riemun tuloon ovat syntyneet joulukalenterit, ja niihin liittyvät myös adventtisunnuntait ja adventtisunnantaisin poltettavat kynttilät. Jokainen joulukuun pyhä, joka sunnuntai, sytytetään yksi kynttilä lisää, aiemmin sytytettyjen edellisten rinnalle.

Kirkollisessa perinteessä ensimmäinen adventtikynttilä sytytetään odotuksen, toinen ilon, kolmas rauhan ja neljäs rakkauden kunniaksi.

Monenlaisia joulukalentereita, nimenomaan adventtikalentereita on ollut kautta maailman sivu. Nyt on Oulussa yksi uusi, julkinen, kerran viikossa avautuva luukkukalenteri. Pikisaaren Merimiehenkotimuseon ikkunoista kukin avautuu vuorollaan: talossa avataan yhteensä neljä ikkunaa, yksi jokaisena adventtina. Nyt on avattu jo kolme luukkua. Tämä on niistä toinen. Merimiehenkotimuseo eli Matilan talo on Oulun vanhin koti, joka on siirretty paikasta toiseen. Nyt se on mukava kalenteri.

Vastaavia ikkunaluukkukalentereita on monissakin kaupungissa. Lähimpänä, yksi hienoimmista on Wanhassa Raahessa. ”Livenä” en ole sitä koskaan nähnyt, mutta nytkin seuraan Instassa ja kyllä tekisi mieli joku päivä ajella luukkuja katselemaan ja samalla Langin Kauppahuoneelle lounaalle ja putiikkiin saippuaostoksille (kirsikkatuoksuinen marseillesaippua on ihana).

Joulukuun lauantai

Heräsin seitsemän jälkeen siihen, että jostain kuului pienten askelten läpsytys ja varovaisesti ”mummi, mummiii … ” Yökyläläiset, pienet olivat kuin olivatkin löytäneet takanreunuksen joulusukista tonttujen tuomat yllärit ja hihkuivat hiljaksiin… Aika pitkään kesti non-stop-aamiaistarjoilu meillä. 😉 Oli aamupiirrettyjä ja kaakaota, leipää ja juttuja, tonttujen tarkkailua, pukemista ja puhetta. Leppoisaa ja välillä vähän vauhtiakin.

Kun Juniori muksujen kanssa lähtivät oli kotimme kummallisen tyhjä. Sitä tyhjyyttä lähdin pakoon lenkille, mm. Pikisaaressa kiertelin. Olinpa iloinen, että en kummoisempia ajatellut. Elin ihan hetkessä. Olisiko niin, että olisin pieniltä jotain oppinutkin; kunpa edes hetken muistaisin ja vain nauttisin joulun odotuksesta. Minä yritän.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

* Sanaa adventti käytti jo Mikael Agricola kirjoituksissaan. Sana on kulkeutunut meille ruotsin kielen kautta latinan kielestä, jossa adventus tarkoittaa Kristuksen tulemista ja alun perin tuloa, saapumista. Sana on johdettu verbistä advenire ’tulla luo, saapua’, joka koostuu etuliittteestä ad- ’luo, kohti’ ja verbistä venire, joka tarkoittaa tulemista.

Kotus, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus

Historiaa Niitä näitä Oulu

”Piparkakkutalo”

Alakööki

Torniosta Ouluun muuttaneet Åströmin veljekset Hemming ja Karl Robert perustivat Koskenniskaan 1860-luvulla nahkatehtaan, joka toimitti mm. Venäjän armeijalle lähes kaiken nahkatavaran (satulat, saappaat, valjaat, vyöt, …) minkä vuoksi tehdas menestyi ja laajeni. Monialaiseksi laajentuneesta Åströmin yrityksestä on alueella on jäljellä paljon monia rakennuksia ja jälkiä Åströmien ajasta.

Veljeksistä Hemming avioitui Maria Snellmanin kanssa ja he saivat vain yhden lapsen: (Jo)Hanna Helena Åström syntyi Oulussa helmikuussa 1879. Kauppaneuvoksen ja hänen vaimonsa ainokainen Hanna matkusteli paljon, ja vanhempiensa tukemana kouluttautui. Hän opiskeli lastentarhaopettajaksi Berliinissä Pestalozzi-Fröbel Hausissa ja Helsingin Ebeneser-seminaarissa, joista valmistui vuonna 1900.

Palattuaan Ouluun hän perusti kaupungin ensimmäisen lastentarhan, ja rakennutti sitä varten omin varoin upean, ison kansallisromanttisen talon (1913) Ainolan puistoon. Tarhan keittiö ”alakööki” oli vieressä. Talvisodan pommituksissa iso päärakennus tuhoutui, mutta Alakööki säilyi. Se säilyi aina vuoteen 2011 asti, jolloin se tuhopoltettiin. Kuvassa oleva Alakööki on rakennettu aiemman paikalle samoin piirustuksin.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään aamusella yksikseni Alaköökin tienoilla.

”Piparkakkutaloksi” sitä nykyään kutsutaan.

Toisenlaisia piparihommia illansuussa…