Vastaisen varalle

Viime päivinä, ja jo viime viikolla olen saanut monta monituista aiottua juttua tehdyksi, hoidetuksi, laitetuksi ainakin alulle.

Iltapukuasiaa

Esimerkiksi silkkipuvun vietyä ompelijalle. Elokuun lopun viikonloppuna on Oulussa rotissöörien suurkapituli, jossa on lauantaina iltapukujuhla. Minullahan toki on iltapukuja useampiakin, sekä akateemisiin juhlallisuuksiin (oma ja kollegoiden, oppilaiden, ystävien karonkat sekä promootio) ja rotissöörien kapituleihin (ainakin kymmenessä ollaan oltu) niitä olen hankkinut, teetättänyt ja muokkauttanut, enimmäkseen ihanalla luotto-ompelija Raijalla, joka nyt on jäänyt eläkkäälle, mikä aiheutti pienen huolen minulle!

Monet pukuni ehdin hänellä jo viime vuosina sovittaa ja korjauttaa sopiviksi, mutta niitäkin olen ehtinyt jo ainakin kerran, pari käyttää ja osa niistäkin on jo taas aika ´roikkuvia´. Hetken mietin, että hankin/ostan kokonaan uuden puvun, sellaisen kuin La Promesan Martinalla on ollut ”arkipukuna”, mutta sitten: ”Oikeesti yhtä iltaa varten puku? Kaiken kukkuraksi melkein koko tilaisuus menee ruokapöydässä istuessa [minulla kun ei ole enää mitään ´esilläolotehtävää´], joten ei mitään mieltä tuhlailla (mitään kiina-kostuumeja en suostu hankkimaan)!”

Ryhdistäydyin ja – vihdoin – hain autotalliin pakatun ison vaaterasian, johon olin pakannut äidin upeista iltapuvuista sellaiset, joita olin ajatellut minun tai tyttären voivan joskus hyödyntää modistettavana.

Sovittelin kaikkia, lopulta vain yksi sellainen puku, josta harkitsin vakavasti itselleni. Se on puku, jonka äiti teetätti minun karonkkaani varten. Muttaku! Se on 10 cm liian lyhyt, ja se on vihreästä, tosin hyvin kauniista, silkistä tehty. Ei ole minun väri, ja se on niin äidin näköinen, etten ehkä osaisi edes juhlia se ylläni.

Siispä kesän 2012 Jyväskylän suurkapituliin teetättämäni, Kiinan reissulta tuodusta silkistä tehty aika ´suurieleinen´ tummansininen puku, jossa on alla tyllihame!! pääsee tänä kesänä toisiin juhliinsa. Isollakadulla kampaajaani vastapäätä olen nähnyt olevan aika uuden (viis vuotta?) ompelimon (Elisoco ) ja sinne tämän koltun roudasin. Saapa nähdä!

Taas Mehiläisessä

Samalla kaupunkireissulla toinen tärkeä, kauan aikeena ollut juttu tuli hoidetuksi: kävin Mehiläisessä (jossa olen viimeisen kahden kuukauden aikana rampannut muutenkin todella paljon) ja otin vyöruusuroketteen. Se on kallis (2 x 250 euroa), mutta toisaalta: kaksi kertaa vyöruusun sairastaneena olen valmis maksamaan siitä etten sairasta sitä enää ikinä!

Kun vyöruusun on kerrankaan sairastanut, niin on sille tavallista alttiimpi. Ja kahden rokotuksen teho kestää kymmenen vuotta, siis 50 euroa vuodessa; vitonen viikossa on todella pieni hinta taudilta välttymiseksi. Ja nythän on tutkimuksissa todettu, että rokotus saattaa hidastaa alzheimerin oireiden alkamista! Sekään ei ole huono juttu.

Valokuvakansioita koneella ja komerossa

Minun yli vuoden mittaiseksi venynyt ”kuolinsiivousprojektini” on pitkään ollut jämähtänyt viho viimeisen nurkan siivoukseen. Ja se on tämän työhuoneen vieressä oleva vaatehuone, joka itseasiassa on paperivarasto! Olen sieltä jo pari hyllymetriä mappeja hävittänyt (enimmäkseen yliopistovuosiin liittyviä papereita, luentoja, opinnäytteitä, lausuntoja, artikkeliaiheita, kirjeenvaihtoa etc. etc. etc…) mutta paljon on vielä perkaamatta.

Yksi iso kokonaisuus on ollut järjestelmällisessä epäjärjestyksessä: valokuva-albumit ja valokuvalaatikot. Aika hyvin olen ennen digiaikaa olen kuvat albumeihin laitellut ja liimaillut, olen käyttänyt aika vähän muovitaskuja (tästä olen ylpeä!!), mutta mitään ”sisällysluetteloita”, eikä edes nimiä tai vuosilukuja albumien päällä ole ollut. NYT on! Ja albumit (yhteensä 26 omia + neljä äidin jäämistöstä) ovat kronologisessa järjestyksessä ja nimettyinä hyllyillä. Ulkoiset kovalevyt järjestelin jo muutama vuosi sitten. Ja niihin on ne siällysluettelotkin!

Kuvia ja muistikuvia

Albumien järjestelyhommaan ryhdyin kun kollegat pyysivät minun kuva-arkistoistani menneiltä vuosikymmeniltä kuvia, koskapa meidän oppiaineessa (historian laitos/historiatieteet) juhlitaan syksyllä 60-vuotista historiaa: muistikuvien lisäksi tarvitaan oikeita kuvia. Ja kuinka olenkaan tässä viime päivinä elänytkään yliopistovuosieni vaiheissa! Niitäkin ehti kertyä (1978 – 2016, yleisen historian ensimmäisen vuoden opiskelijasta Suomen ja Skandinavian historian yliopistonlehtoriksi ja kaikkea siinä välissä. Elämää. Paljon hyvää elämää. Paljon töitä ja tekemistä. Paljon kohtaamisia, paljon ystäviä, paljon uutta, vielä enemmän vanhaa 🙂

La Promesasta puheenollen

Muutaman vuoden meidän (minun ainoana) seuraamamme La Promesa -sarja jäi kesätauolle viikko sitten. Päivissä on siis ISO tyhjyys. 😄 Meidän päivittäinen tunnin ”ruokalepotuokio” joka arkipäivä neljän, viiden aikoihin on menetetty. Annoimme mahdollisuuden toiselle espanjalaiselle sarjalle Gran Hotel, jolla on sama käsikirjoittaja kuin Promesalla, joka on kuulemma tullut YLE Areenasta joskus aiemminkin ja jota suositeltiin paikkaamaan Promesan jättämää aukkoa.

Noh, viikko on mennyt. En ole siirtynyt katsomaan jalkapalloa, en pyöräilyä enkä someakaan (kun Moona ja Ritakin saivat juoksunsa huikeaan päätökseen). Uutisia tulee kuitenkin seurattua. Vaikka en haluaisikaan! Tiedätte kyllä miksi… Gran Hotel jatkukoon.