Showing: 951 - 960 of 4 013 RESULTS
Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Hankikanto

 

Klikkaa ensimmäinen kuva auki, voit edetä oikean reunan nuolella eteenpäin.

Kuvat kertonevatkin, että tänään on ollut hieno ulkoilupäivä.

Ei suksia eikä lumikenkiä, vaan Savottakahvilan pihalta kävellen pitkin Laaniojan, nykyinen Piispanoja, vartta kohti tuntureita. Iltapäivän pitkä lenkki ihan eri tavoin ja eri maisemassa kuin tavallisesti. Vain jäniksen jäljet edessä. ”Vain umpihanki ..,” paitsi että kestohanki. Melkein arastelin jättää jäljet samettipintaiseen, upottamattomaan hankeen.

Vieläkin poskia kuumottaa kimmeltävillä hangilla kulkeminen, ruoka maistuu jatkuvasti, liikkumisesta terve tuntu, pieni kipu kehossa.

Lappi on.

Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Lapin auringossa

Tänään olisi ollut hieno päivä mennä mäkeen, ja vakavasti sitä harkitsinkin, mutta kuinka ollakkaan, enhän minä ollut pakannut toppakamppeita mukaan. Kotona vein toppahousut, untuvatakin sekä myös laskettelukypärän alle tulevan kypärämyssyn jo autotalliin kesäsäilöön; ”me hiihtäjät emme mitään toppaa enää huhtikuussa tarvitse”. Ei tullut pieneen mieleenkään, että rinteessähän niille olisi ollut käyttöä. Näin ollen: nyt tuli toinen peräkkäinen vuosi ilman lasketteluja!

Siispä hiihtämään. Luttojokivartta kohti Vellinsärpimäojan päivätupaa. Helposti jo kulkee hiihto, semminkin kun en tänäänkään ottanut Canonia kaveriksi. Patikalla kamera kulkee kyllä kätevästi mukana (varsinkin kun ainakin varaobjektiivi on Pehtoorilla reppukannossa) mutta hiihtäessä se roikkuessa olalla häiritsee menoa. Jos sen pakkaa reppuun, sinne se tahtoo jäädäkin: ei kesken sivakoinnin tule esille otetuksi. Otin videoklipinkin tähän liitettäväksi, mutta eihän se nyt onnistu. Ainakaan vielä.

Päivätuvan ovessa oli lappu, että vain neljä kerrallaan sisälle, mutta eipä ollut muita lisäkseni, vaikka en ihan kovin aikaisin ollutkaan liikkeellä. Ei ollut eväitäkään, joten minäkin saman tien paluumatkalle. Ja mökillä odottikin jo lämmin sauna. Pehtoori oli touhunnut pihapiirissä, perannut liiteristä kamoja kierrätykseen ja lämmittänyt minulle saunan.

Illansuussa lähdin vielä käymään Kaunispäällä, toiveissa saada ilta-auringon kuvia: minullahan niitä ei tuolta olekaan varmasti kuin muutama sata, mutta kuitenkin. Ulos vielä toviksi. Ja voila!

Siellä olikin aika hieno haloilmiö!

Mökkielämää Niitä näitä Ruoka ja viini

#Viinipäiväntasaus 2021

Viinipäiväntasaus? Mitä ihmettä? – Olen joskus (Viini-lehdestä? Viinitollon kirjasta? Jostain ruoka-viiniblogista? Any way,) jostain ohimennen siitä lukenut. Ja eilen illalla silmiin sattui Hellanjaviinilasinvälissä -blogista, johon aina satunnaisesti törmään, että tämänvuotinen *Viinipäiväntasaus* on juuri tänään 10.4.

Siitäpä (ja yhdestä valokuvaajien ruokakuvapostauksesta) nappasin idean: vietetään tänään teemapäivää! Koska tälle päivälle ennustettiin (ja ”lupaus” on todella pitänyt) surkeaa ulkoilukeliä, ei ollut mitään intoa lähteä ladulle, semminkin kun oli oikeasti asiaa Ivalon rautakauppaan ja apteekkiin, eikä Kuukkelia monipuolisempi, parempi ja huokeampi ruokakauppa ollut huono houkutin sekään, joten käytetään päivä ruoalle ja viinille. Siispä kauppalappuun myös pikkupullolliset viiniä ja ruokatarpeita tätä haastetta varten.

Ivalon Alkon valikoimat eivät ole – varsinkaan pienten viinipullojen osalta – kovinkaan kummoiset, mutta löysimme yhden samppanjan, yhden valko- ja yhden punaviinin. Haasteessa on ideana, että hyvästellään punaviinit, huuhdellaan ne alas samppanjalla ja siirrytään kesäisiin valkoviineihin.

Pikkuisen tuo järjestys ja viinien määrä kahden hengen mökkipäivälliselle oli haaste. Semminkin kun jo Oulussa olin hankkinut tänne,  juuri tälle päivälle ankkaa ja Juniorin suosituksella sille sopivan punaviinin, sekä bongannut uuden Philadelphia-tuorejuuston, joka houkutti kokeilemaan sitä luomuherkkusienten kanssa.

Nämä olivat siis valmiina.

Ja nämä pikkupullolliset tänään ostettiin.

Päivän ohjelmahan meni lopulta (karkeasti ottaen) niin, että käytin aamupäivän reseptien ja viinien etsimiseen, haastoin viinikerhomme jäseniä mukaan virtuaalimaisteluun, kävimme Ivalossa, iltapäivän kokkailin ja illansuussa oli aika tasailla… 🙂 Koko päivä ihan vaan ruoan ja viinin parissa. Ei mitään liikuntaa, ei ulkoilua, ei hyödyllistä puuhastelua, vaan keittiöhommissa tavalla taia toisella koko päivä. Harrastellen kuitenkin.

Lopulta poikkesimme ohjelmasta: ensinnäkin nautimme heti aluksi, alkuruoan kanssa samppanjaa. Martellin Prestige -samppanja on todella hyvä, hinta-laatusuhteeltaan oikeinkin kelvollinen. Alkuruoaksi paistoin croissanteja (jotka ovat minusta yleensäkin yksi parhaista samppanjan kumppaneista) ja täytin ne salaatilla, hipaisulla wasabia, teelusikallisella majoneesia ja savulammasviipaleilla.

Mehän sitten jätimme siirtymättä valkoviiniin, pikkupullo jäi jääkaappiin, ja avasimme kuin avasimmekin ison punaviinin, joka oli täsmäviini Confit de Canardille (ankankoivet purkissa). (Oulun Sokoksen Herkusta pääsiäisen alla ostettu tarjouksesta. 🙂 )

Tein oheen valkosipuli-kermaperunoita (milloinhan edellisen kerran? – 20 vuotta sitten?) sekä luomuherkkusieniä tryffelituorejuustolla! Niin ja vielä täytetyt pikkupaprikat: täytteenä sinihomejuustoa ja fetaa. Olihan hyvä kokonaisuus!!

Ankalle on usein suosituksena pinot noit tai voimakas, täyteläinen riesling, mutta tämä chianti oli uusi, tutustumisen arvoinen, ”pyöreähkö” sangiovese-viini, joka pärjäsi ankan rasvaisuudelle kerrassaan mallikkaasti. Kannattaa muistaa San Cirino! Voisin tarjoilla myös esim.  prosciuttopizzan kanssa.

Viinitasauspäivähän ”kuuluisi” päättää valkoisella, kohottaen malja tulevalle:

Kohota punaisella malja menneelle, puhdista aistit samppanjalla ja kohota valkoisella malja tulevalle. Nauti viinit ruoan kanssa. ..

Mehän olemme vielä kiinni menneessä, ja onhan täällä mökkimaisemissa vielä vahvasti ”punaviini”-vuodenaika, joten chiantin loppu nautittiin juusto-lakritsilautasen äärellä. On unohtunut koronat ja muut kurjat jutut! Mökkikuplassa kokkaillen, hyvin syöden ja viinistä nauttien, huomista hiihtokeliä jo odotellen …

 

Ooh, it´s a wine o´clock!

Niitä näitä

Juhlapäivä Koilliskairassa ja Kievarissa

Näissä merkeissä (huom. lämpöasteet!!): uusi reitti, uusia ja tuttuja latuja. Ja huom. kuinka lämmintä ja aurinkoista. Hyvälle tuntui hiihto. Olisi ehkä vähän outoa, jollei olisi maistunut.

Semminkin kun kuuntelussa hyvä kirja (Anni Kytömäen Kultarinta on toki aika alakuloinen, surullinen, vaikuttava, mutta ehkä juuri siksi nyt hyvä kuunneltava.)

Oli ihan tyven, oli ihan hiljaista, oli helppo hiihtää, oli kaunista, … en osaa sanoittaa enempää. Liki pakahduttavan kaunista oli. Epätodellistakin.

Mökille palattua – tietysti – rantasauna. Mutta ei ruoanlaittoa, – minä en todellakaan köksäillyt mitään, vaan lähdimme kylille. Korona-aikana kylille syömään – ja tapaamaan ystäviä! Ennenkuulumatonta!

Olimme saaneet ystäviltä kutsun tulla heidän vuokramökkiinsä/työsuhdelukaaliinsa Kaunispään etelärinteelle. Yllättävää ja ilahduttavaa. Siellä aperitiivit, melkein kahden vuoden jälkeisen tapaamattomuuden jälkeen elämänmenon päivitykset, ja sitten ravintolaan syömään!! Laanilan Kievariin taksilla. Häivähdys jostain elämästä vuosien takaa…

Ja hei, ravintola tuli täyteen asiakkaita, ei tunkua, turvavälit kunnossa, – ja jumalaista ruokaa. Tämä oli meille noin kymmenes kerta ko. paikassa, ja kyllä nyt(kin) oli ihan huippua. Söimme pitkän kaavan mukaan, alku-, pää- ja jälkiruoat, viinit. Ihan juhlameininki.

Matsutake-piirakka poroliemellä, meille madetta ja ystäville poronlapa (josta pääsimme osamme maistelemaan!! kuva alla) ja jälkkäriksi ”lumipallot”, jotain marengin, suklaan, granitan tms. tasapainoista yhteensovittamista oli se. KAIKKI oli hyvää, erinomaista, makoisaa. Ihanaa, gourmet-ravintolaruokaa, jolle suositellut ja tarjoillut viinit olivat vähintäänkin sopivat. Ja ehdimme jutella, olla, nauttia. Yhdessä höpöttäminen, myötäeläminen vähintäänkin yhtä tärkeää kuin ruoka.

Ravintolaillan antiin palannen vielä. Nyt on käytävä levolle, oltava tyytyväinen, kylläinen, iloinen saamastamme kutsusta. Näinä aikoina tällaiset highlightit todellakin ovat juhlaa!

Mökkielämää Niitä näitä

Luppoilua melkein koko päivä

Tässä suunnilleen kaikki, mitä olen tänään saanut aikaiseksi. Hiihtolenkki Luttotuvalle.

Lunta riitttää, ja sitä tuli viime yönä ja aamulla ainakin viisi senttiä lisää. Niinpä kaikkialla on valkoiset, pehmeät hanget, jotka keskipäivällä hetken kimmelsivätkin. Vain hetken, muutoin pilvistä ja juuri ja juuri pakkasen puolella. Ladulla oli melkoinen vilske. En suinkaan ole ainoa, jota tänä vuonna on löytänyt hiihtämisen!

Laskettelurinteiden parkkipaikat ihan täynnä autoja, hissien ala-aseman kahvila ihan täynnä tauottajia, lounastajia, kaakaon ja vohvelin nauttijoita, nuoria näytti enimmäkseen olevan. Etälukiolaiset ja -opiskelijat?

Pehtoori on päivän ollut Puuha-Pete ja raksa-ukko: rantasaunan lahonnut lattia on pois, ja uusikin jo melkein paikallaan. En ole osallistunut talkoisiin, sen verran vain, että sapuskan duunarille tein. Pirkka pakaste-tonnikalapihvit osoittautuivat oikeinkin hyviksi. Niitä hankin toistekin pakkaseen ”varalle”.

Huomenna yritän olla toimeliaampi.

 

Niitä näitä

Keväimessä hajamielisenä

Isokoskelolla lounasaika (klikkaa isommaksi niin näet ”suupalan”) kun olin jokivarressa lenkillä aamupäivällä. Keväistä oli muuallakin kaupungin laitamilla, ei lämmintä, ja tuulista, mutta silti kevät.

Vaikka oli aamuvarhain jo oltava menossa, ei olisi sentään ollut tarvetta herätä aamuviideltä. Olinpahan ihan itse laittanut kellon väärin soittamaan. Muutoinkin yöunet olleet enemmän vähemmän marginaali-ilmiö tällä viikolla. Mikä ehkä aiheuttaa hieman hajamielisyyttä, – entistä enemmän.

Vähän déjà-vu –ilmiö oli kun olin käyttämässä äitiä Kuntoutuskeskuksessa: muistin kyllä pukea meille molemmille maskit, ottaa sairausvakuutuskortin ja muun tarvittavan mukaan ja hyvissä ajoin, ilman kiirettä pukkasin äidin pyörätuolissa inva-taksin viereen, kuljettaja auttoi kyytiin ja matkasimme Kontinkankaalle. Kuinka ollakkaan (vasta) siellä sisällä hoksasin, että olinpa jättänyt ulkoasuni asusteeksi myös siniset muoviset kuminauhatöppöset kenkieni päälle! Sopivat oikein hyvin vaalean pitkän villakangastakkini kanssa! 😀

Näin tein muutaman kerran myös silloin kun lapset olivat pieniä ja heidät vein tarhaan: sielläkin oli käytössä nuo muoviset sotkunestäjät. Ja niillä sitten ajelin työpaikalle, ja lampsin kolmanteen kerrokseen omaan työhuoneeseeni. Silloin oli melkein 30 vuotta nuorempi, joten ei nämä minun unohteluni ole iästä kiinni. Eikä niitä taida voida selittää edes vähäisillä yöunillakaan. Ei niitä voi oikein selittää millään. Minä nyt vain olen sellainen.

Hajamielinen, – ja herkkäuskoinen. Sain tänään Apsulta ääniviestin: ”Mummi! Nyt multa on lähtenyt eka hammas!”. Ja minä ihmettelemään ja onnittelemaan. Kun tuossa illansuussa piipahdin Juniorin luona, pyysin Apsua (joka on edelleen vasta 5 v.) näyttämään sitä hampaankoloa. ”Mummiiiii, ei mulla oo hampaita lähteny. Etkö tajunnu: aprillia!” En tajunnu, mutta olihan pojalla hauskaa. 🙂 Ja huomenna on Suuri Arteenmetsästys.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Mustarastaan laulu aamuin, illoin kotipihalla on lupaava ja lohduttava. Koskenniemen runossa mustarastas laulaa ”keväimessä”. Keväin on nyt.

 

Niitä näitä

Värejä elämään

Pyöräilykautta odotellessa olin tänään kaupungilla kävelemässä, kulkemassa, kiertelemässä. Pyöräkuumehan on ollut kova, mutta tämmöiseen en ole törmännyt aiemmin. 😀
Vaikuttaa vähän sellaiselta ”kaikki katastrofin ainekset olemassa”.

Aika hiljaista oli, tosin olin taas aika aikaisin liikkeellä. Spesiaaliruokatarpeita hain, ja Eevikselle ostin kevätmekon. Ihan selvästi on kevään tuoma värien kaipuu ja tarve. Nyt kun on jo valoa, että värit näkyvät.

Kukkia pienen mekossa ja kukkia kotona pöydillä. Vihreä-keltaiset tabletit Festassa. Omat mustat T-paidat kotona on vaihtuneet valkoisiin tai pinkkeihin. Huomenna on huhtikuu, on pyöräilykauden alku!! Tänä vuonna jalkakäytävillä on ainakin viime vuotiseen verrattuna todella vähän hiekotussoraa, joten putsauskin tulee varmaan sujumaan nopeammin. Jee!

Ravintolasulun ajan meillä on ollut ”lupaus”, että kerran viikossa haetaan noutoruokaa, ja tänään Pehtoori sitten otti tämän hoitaakseen. Merikosken kiinalainen ravintola (entisen Ärrän ja makkarakopin paikalla) on monen muun aiemmin (ravintolassa) testaama, mutta meille oli eka kokemus. Tälläkin kertaa kaksi annosta, possua ja fritti-broileria. Annokset olivat esim. Saurahaan ja Pad Thaihin verrattuna maltilliset, ja huomattavasti halvemmatkin (30 > 20 euroa), mutta myös maku oli vaatimattomampi. Olivat ”ihan hyviä”, mutta ei niistä kyllä isommasti mitään makuelämyksiä irronnut. Ei jatkoon tämä. Noh, ehkä ihan hyväkin ennen pääsiäisen herkuttelujen alkua syödä vähän vähemmän ja vaatimattomammin.

Historiaa Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Pääsiäisruokia meiltä ja muualta

Tikkutiistai.

Pääsiäisviikon, hiljaisen viikon, tiistai on tikkutiistai. Kansanperinteen  kerrostumissa kerrotaan, että tikkutiistaina vuoltiin tavallista parempia sytykkeitä. On myös selitetty, että juuri pääsiäisviikon tiistaisin olisi tikuilla ja päreillä tilkitty hirsiseinien koloja ja välejä.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla pääsiäisviikonpäivien nimien taustalla kerrotaan kuitenkin olevan enemmän kielelliset perusteet, alkusoinnut kuin maaseutuyhteisön työvuoden päiväjärjestykseen liittyvät toimet. (ks. täältä)

Mutta enpä nyt puutu pääsiäisen viettoon liittyviin perinteisiin enempää; aiemmin olen kirjoitellut ainakin tällaiset kaksi:

Lyhyt juttu pääsiäismunien pitkästä historiasta

Pieni pääsiäisruokakirjanen

ja kolumnini pääsiäispullista (kulitsa, colomba etc.):
Colomba – italialaisten pääsiäispulla vailla vertaa

Tein viikonloppuna tätä italialaisten kyyhkyn muotoon (jos osaa ja/tai on vuoka) leivottavaa pääsiäispullaa (ks. kuva ja pääsiäispulla-kolumni). Se on kyllä melkein enemmän kakkua kuin pullaa, vaikka hiivalla nostatetaankin. Kakkumainen tulee ainakin sillä reseptillä, jonka minä vuosia sitten sain käyttööni. Vähän nyt selkiytin vanhaa ohjetta:

Colomba di pasquale

Taikina (huom. vaatii yön yli nostatuksen) 

 7 – 8 dl vehnäjauhoja
1 + 1½ dl sokeria
2 + 1 keltuaista
½+1½ dl vettä
60 + 60 g voita
½ pkt hiivaa
raastettu appelsiinin, limen ja sitruunan kuori
100 g hillottua appelsiininkuorta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
60 g tummaa suklaata

Päälle kuorrutus
3 valkuaista
120 g tomusokeria
70 g mantelijauhetta
150 g manteleita (lastuja tai kokonaisia)
raesokeria

Liota hiiva lämpimään vesitilkkaan, lisää 2 dl jauhoja ja nostata tunnin verran.
Lisää 1 dl sokeria, 2 keltuaista, 1½ dl vettä, 3 dl jauhoja ja vaivaa hyvin. Nostata taas tunti.
Lisää loput jauhot (noin 2 dl), sokerit ja 1 keltuainen sekä suola ja 60 g pehmeää voita. Vaivaa erittäin hyvin. Peitä kulho kelmulla, nostata yön yli.
Lisää kuoriraasteet, hillottua appelsiininkuori, yksi keltuainen, vaniljasokeri, murskattu suklaa ja 60 g voita. Vaivaa tasaiseksi.

Laita taikina  yhteen isoon tai kahteen pieneen vuokaan, kohota kolmisen tuntia ja tee päällys. Vatkaa valkuaiset kevyesti, lisää mantelijauhe ja tomusokeri ja levitä seos kohonneen pullan päälle, koristele manteleilla (tai mantelilastuilla) ja raesokerilla.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Italiassa tämän kanssa voidaan tarjota kermavaahtoa, pashaa, olenpa kerran saanut sen ohessa gelatoakin. Myös mascarponevaahto, joka sopii myös esim. hedelmäsalaatin tai marjojen kastikkeeksi, on tähän makuparina vailla vertaa.

Mascarponevaahto

250 g Mascarpone-juustoa (äärimmäisessä hädässä 200 g Philadelphiaa tai Creme Bonjouria)
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
2 rkl Amaretto-mantelilikööriä (tai pari tippaa manteliöljyä)
Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa
varten ostaa. Toisaalta liköörilasillinen sopii oikein hyvin kastikkeen ja
marjojen seuraksi.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää juusto. Lisää vaahdoksi vatkattu kerma. Mausta liköörillä. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita kevyesti käännellen juustomassaan. JOS tätä jää, niin pakasta loput, saat hyvää jäätelöä. 

Mutta entäs suolaisia alkupaloja?

Sitruunainen mätimousse

1 dl kermaa
1 dl ranskankermaa
1 punasipuli
100 g siianmätiä
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
pari ruokalusikallista silputtua ruohosipulia
suolaa

Vatkaa kerma vaahdoksi, ja lisää siihen ranskankerma. Hienonna punasipuli,  ja lisää se sekä mäti, ruohosipuli, raastettu sitruunan kuori kermaseokseen. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tämä on Tomi Björckin keittokirjasta, tätä meillä syödään ehkä vain pääsiäisenä. Se toinen, perheen äänestyksessä ehdottomasti paremmaksi äänestetty = minun mätimousseni ohje :D.

Nämähän sopivat hyvin alkupalohin, oheen kanan- tai viiriäisenmunia, rieskaa ja graavikalaa. Mitenkö poikkeaa joulun tai juhannuksen alkupaloista? Nuo tuo sitruuna! 😀

Alkuun tai lisukkeeksi tai lounaaksi

parsarisotto!

 

Jollet haluat tehdä perinteistä lampaanviulua tai lammaspaistia, tai jos pöytään ei tänä vuonna tulekaan kahta enempää, tee patee; on helpompaa, ehkä vähän vaatimattomampaa, mutta kyllä hellii pääsiäispöydässä makuhermoja tämäkin. Lisäkemahdollisuudet ovat monet, mutta ainakin smetana ja suolakurkut täydentävät makumaailmaa, ja myös tämän kanssa fetavaahto maistuu.

 

Lammas- ja karitsaruoka tykkäävät australialaisista shiraz-viineistä (esim. Peter Lehmann)

 

Lammaspatee 

1 kg lammasjauhelihaa
1 hienonnettu punasipuli
1 dl vihreitä oliiveja viipaleina
½ dl kaprismarjoja
3 munaa
10 valkosipulinkynttä
1 ½ tl suolaa tai yrttisuolaa
mustapippuria
rosmariinia
2 dl kuohukermaa
2 rkl perunajauhoja

Laita jauheliha isoon kulhoon ja lisää muut ainekset
kermaa ja perunajauhoja lukuun ottamatta.
Vaivaa seos tasaiseksi massaksi.
Lisää kerma ja lopuksi perunajauho.
Kaada seos voideltuun vuokaan
ja laita uuniin paistumaan runsaan tunnin ajaksi.
Kypsä patee tuntuu painellessa kiinteältä.
Anna jäähtyä vähän aikaa vuoassaan ja kumoa sitten. 
Koristele esim. tuoreella rosmariinilla 

Kaikkien aikojen suosituin reseptipostaukseni on kevyt pasha. Tänä vuonna ajattelin uudistaa tuon vanhan respetin, ja käyttää kuivattuja karpaloita ja cashew-pähkinöitä. Sekoitus on aamumyslini vakiolisä nykyisin. Ja sämpylöihin niitä olen joskus upottanut. Tänä vuonna saakoon myös pasha niistä makua.

Tässä vielä linkkejä ruokiin ja kokonaisiin menuihin, jotka saattavat innostaa pääsiäispyhien kokkailuihin kotosalla ja mökillä…

Fenkolikeittoa

Karitsaa ja stout-kastiketta

Siideri-marinoitu karitsankare

 

Porkkanakeittoa, karitsanfilettä, lemon possetia…

   Mangotuorejuustokakku

Karkkihyllystä kannattaa poimia tällainen pussi. Enemmän aikuisten kuin pienten makumaailmaan, mutta niin hyviä, niin hyviä!

Sananen pääsiäisviineistä. Älkää tehkö samaa virhettä kuin minä: ei kannata antaa ulkoviinillisten tekijöiden (”sopii pääsiäispöydän kattaukseen”) hämärtää valintaa. Ko. viini maistui Pez-karkeilta.

Sen sijaan tämä on AINA hyvä valinta. Myös pääsiäisenä.

 

Niitä näitä

Sateinen sunnuntai

Virvon varvon koronan hiiteen,
jengin koolle
vaik aamuviiteen.
Virvon varvon reissut matkat,
raflat auki,
pöytiin safkat.
Virvon varvon klubit keikat,
teatterin penkit,
yksiin juhliin vaarit ja veikat.
Virvon varvon muksut kouluun,
täydet junat
Turkuun, Ouluun.
Virvon varvon paremmat ajat,
maailman vapaan,
avoimet rajat. 

    Minna Kuukan varsin pätevä päivitys palmusunnuntain virpomisperinteestä (lainaus Instagram-tililtään).

Aamusella takana huonohkosti nukuttu täydenkuun yö, uuteen kellonaikaan herääminen (jota olen kyllä luontaisesti tehnyt jo pari viikkoa) sekä harmaa taivas ja vesisade. Ne nyt riepoivat sen verran, etten edes ajatellut ulkoilua, hiihtoa varsinkaan. Kohtuullinen draivi kuitenkin oli olemassa, joten romu-vaatehuone joutuivat turhautumisen purkamisen kohteeksi.

Siinä se sunnuntai kului: papereita, laatikoita, kansioita, mappeja, kuvakoteloita, romurasioita etc siivotessa, peratessa, luututessa, deletoidessa ja järjestellessä. Jäin pitkiksi toveiksi vanhojen kuvien, luentojen ja muiden omien työpapereideni, omien opiskelijoideni postien äärelle, … Muistoja, muistoja. Enimmäkseen hyviä. Ja paljon jo unohtuneitakin kokemuksia, tuntoja, tekemisiä. En ole ihan varma, onko se hyväksi noissa pyöriä, niitä muistella, surra, ikävöidä, ilota, ihmetellä… Mutta hyvä mieli ja olo on urakan loppuunsaattamisesta.

 

 

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Vanhemmuus

Monien makujen lauantai

Olipa aikeeni, että tästä tulisi huikea makujen lauantai: kaukana pääsiäispaasto, kaukana mikään muukaan ruoan välttely tai vähättely. Päinvastoin.

Meille oli kutsu Juniorin luo: ystävät olivat järjestäneet pojalle 30 v.-synttärijuhlat toisaalla (ruokajuhla juurikin kokoontumisrajoitusten puitteissa), mutta meille vanhemmille oli kutsu kotiinsa neljän hengen etkoille. Tiesimme saavamme samppanjaa, mutta että näin huikeaa!!! Enpä muista noin vanhaa (1985), vanhempaa kuin kuopus, samppanjaa koskaan maistaneeni. Ja vaikea on nimetä parempaakaan koskaan maistetuksi.

Lasilliset nautittuamme ja muisteltuamme omia kolmekymppisiä (joista vain hämärä muistikuva, että kotona ilman mitään erityistä…) totesimme, että Pehtoorilla sentään oli kunnon juhlat (talkoosynttärit) 29-vuotispäivänä! Meillä oli raksalla ystäviä ja sisaruksia perheineen… booliakin … Raksa-pikkujoulujen ja yksien blinikestien lisäksi taisivat olla ainoat kunnon kekkerit koko rakennusvuonna.

Ja tänä talkoopäivänäkin tehtiin hommia, ainakin vieraat tekivät. 🙂

Sankarilla on vapaapäivä. Ainakin iltapäivä.

Lakkaboolia! Ja kattaus on hieno!

Toinen toistamme tukien. Oltiin tuossa nuorempia kuin Juniori on nyt!

Tänään Juniorin ”cocktail-kutsuilta” palattua jatkoin eilen aloittamaani La colomban leivontaa. Palaan asiaan. Siitä tuli niiiiiiin hyvää.

Ja sitten oli myös tykötarpeet uuden lohiruoan valmistamiseksi; lisukkeetkin ennen kokkailemattomia, ja ”kaiken takana” vuoden kuohuviini ja sille netistä (Viinilehti) löytynyt lupaavan oloinen resepti.

Värkkäsin lohen kanssa (fileen nahan poisto ja halkaiseminen eivät sujuneet aivan mallikkaasti, mutta sujuivat kuitenkin), täyte maistui jumalaiselle jo valmiseluvaiheessa, ja kaikkinensa oli mukavaa puuhastella keittiössä. Tekeillä ei kylläkään ollut mikään ”fastfood”, mutta onhan tässä aikaa. Saan ruoan valmiiksi (ja kuvatuksikin) ja —

Pehtoori tulee Festaan, kerron, että tarjolla on vuoden kuohuviini ja sille passeli ruoka (ja mainitsen, että minusta kuohuva on kyllä turhan vaatimaton vuoden skumpaksi), ja Pehtoori, joka nyt ei ihan aina ole meistä se parempi viinitrendien tuntija, ilmoitti, että sehän pitäisi olla se Bernard-Massardin Organic, eikä tämä Millisime! Huoh!

Tästä huolimatta en tuhonnut ruoka-annoksia, eikä viinikään joutunut lavuaariin, mutta kyllä vähän harmitti. Toisaalta: ruoka oli hyvää, vaikka ohjeen mukaisen rullauksen jälkeen en onnistunut leikkaamaan lohesta ”kääretortun kaltaisia viipaleita” kuten ohjeessa neuvotaan. Any way, uudet aasialaiset maut olivat hyviä, home-made teriyaki-kastiketta teen varmasti toistekin. Eikä tuo luxemburgilainen millisimekään ollut mikään huono.

Kuten ehkä moni matkaava blogin lukija muistaa, Bernard-Massard on kovin tuttu niiltä kaukaisilta ajoilta, jolloin tuli matkustettua lentokoneella ties mihin: Finnairin ”luottoskumppahan” on juuri tämän talon piccolo. Kuinkahan monen lomamatkan alkua on juhlistettu sen siivittäminä!!! Ehkä vielä joskus.

Ja vielä minä sen Organicinkin testaan.

Broccoliineille (varsiparsakaalit, joita meillä on juuri nyt viikottain ruokalistalla) valmistustapa oli uusi ja meille molemmille mieluisa. Hyviä tuli.

Ohje tähän hyvään ruokaan on TÄÄLLÄ.

La Colombaan ja muihin pääsiäisherkkuihin palannen huomenissa.