Niitä näitä

Home Niitä näitä (Page 97)
Showing: 961 - 970 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä Valokuvaus

Keväällä kuvaillen

Kevät, kevät, kevät — kyllä tämä taas tästä, uskokaa pois!

Eikä edelleenkään ulkonaliikkumiskieltoa, joten ulos!! Tänään riddari-kelit: + 8 c varjossa, kotipihalla tovin + 15 C. Lähdin aamupäivän kauppa-asioiden jälkeen merenrannalle, Nallikariin, hakemaan pajunoksia,  kuvailemaan, kävelemään, olemaan, miettimättä isompia. Hyvä niin.

Olin (mm.) Nallikarissa tepastelemassa ja reilun tunnin aikana vastaan tuli, ohi meni, rannalla oleili noin 50 muuta ulkoilusta nauttijaa ja bongasin kolme muuta riddaria. Suomalaiset ovat koronatalven aikana kutoneet! Ja tulipahan todettua, että neule on lämmin (alla vain ohuehko fleecepusero), ei takkia, ei anorakkia. Oli hyvä! Islantilaislangan ”tuplakierre” ei ole turha.

(Mainospuhe menee näin: ”Kahdesta eri kuidusta pehmeästä ja lyhyemmästä alemmasta karvasta sekä pidemmästä ja paksummasta päällimmäisestä karvasta. Tästä ainutlaatuisesta yhdistelmästä saadaan lanka, joka on lämmittävä ja samalla hengittävä. Valmiit neuleet ovat kevyitä ja samalla ihanan tuntuisia. Halutessasi kauniin vaatteen, joka kestää pohjoismaista kylmyyttä on Léttlopi sinun lankasi.)

~~~~~~~~~~~~~~

Muistan kun olin about 10 vuotta sitten kansalaisopiston valokuvauskurssilla ja yksi kurssikavereista teki ko. viikon harjoitustyön pelkillä lätäkkö/rapakkoheijasteilla. Minusta se oli mahdottoman hieno idea, enkä ollut ollenkaan varma, osaisinko ollenkaan sellaisia itse kuvailla. Mutta tänään yritin minäkin. Ja kyllä, kyllä minä tästä otoksestani tykkään. Ei ole kymmenen vuoden oppisen yrittäminen mennyt ihan hukkaan. 😀 Ja mihinhän minä tätä taitoa tarvitsen? – Rapakoiden kuvaaja! – Onko paljon kysyntää moisella taidolla? Mietin sitäkin, että onko aina pakko tarvita?

Maailma ylösalaisinkin on kaunis.

Toissapäiväisestä ”kuva-arvoituksen” taustoista lupasin kertoa tänään. Siis: fotojooga-kurssilla on ollut sellaisia tehtäviä, joissa olisi osattava/yritettävä kuvilla/tulkita omia mielenliikkeitään, tunteitaan, minäkuvaansa (kaikkein kamalinta!!), miettiä kuvien kautta omia vahvuuksiaan/heikkouksiaan etc. . Minulla on vahva tunne, että osaan tehdä tuota kaikkea sanoilla ja ihan itsekseni, ihan vaan omiin tarpeisiini, mutta että koettaa valokuvata tunteita ja tuntemuksia! – Ehkäpä juuri tämän haasteellisuuden vuoksi mukaan lähdin, – oppiakseni jotain uutta sekä kuvaamisesta ja itsestäni.

No nyt oli tehtävänä kuvata omaa suojakuorta (tämä on hyvin yksinkertaistettuna ko. tehtävänanto). Eihän minulla mennyt kauan kun tiesin, mihin liittyen ja mikä olisi minun suojakuoreni: teflon! Olenhan joskus (vuosia sitten, silloin kun sille oli ihan erityinen tarve) täällä blogissanikin tätä sivunnut: todennut että olen / että osaisinpa olla teflon: etteivät minuun sattuisi sanat, ei kommentit, ei loukkaukset. Tefloniin ei helposti tartu, ei satu, ei jää kiinni pahimmassakaan kuumuudessa juuri mikään. Sellaista suojakuorta minä olen viime vuodet rakennellut … tietoisesti ja tiedostamatta.

Mutta miten sen kuvaat? Miten ilmaiset kuvalla suojakuoren joka hylkii, antaa/pakottaa sanojen jäädä ”ulkopuolelle”? – Teflon-pannusta ei saa oikein ”vaikuttavaa” kuvaa, joten koetinpa toista kautta: tehtävänannossa oli myös, että kuvassa pitäisi olla mukana myös ”oma soundi”. Aika vaikeeta, eikö?

Noh, minun oma soundi on usein ruoanlaitossa, ja vaikka en juuri molekyyligastronomiasta perusta (lue: en osaa sitä), niin nyt sitä päätin vähän koettaa. Siis: kuvassa on pohjalla oliiviöljyä. Siihen puhalsin pillillä balsamico-viinietikkakastiketta – vauhdilla! Aiheuttaa roiskeet!!- Ja ilokseni yksi kupla jää pintaan ja lähtee ”kellumaan” öljyn pinnalla, samalla heijastellen ympärillä olevia valopisteitä. (Öljy hylkii hapanta—)

Lopulta ja lisäksi otoksen numero 25 (tai jotain) kohdalla vielä levitän balsamico-roisketta vetämällä sitä sekä pillillä että hammastikulla pitkin oliiviöljyn pintaa: saadaan lisää dramatiikkaa!

Koetin tänään tehdä kuvasarjan, jolla ajattelin selventäväni, miten toissapäiväinen kuva syntyi. Tiedä häntä, auttaako ollenkaan tämäkään kertomaan, miten otos syntyi  …  Kokeilehan itse: alle öljyä, päälle balsamicoa/viinietikkaa = kaunis salaattikastike tai dippikippo leivälle. Hyvänen aika, ruokahan se nyt on tässä tärkein juttu. 😀

 

Niitä näitä Vanhemmuus

Maaliskuun lopulla


Tästä on tasan 30 vuotta.

Minusta tuli – aika vauhdilla – pienen pojan äiti.

Kun kuopus täyttää 30 vuotta, ja itse oli vielä vanhempi hänen syntyessään, niin kyllä tänään on tuntunut olo aika iäkkäälle.

Synttärijuhlia vietetään perhepiirissä vasta pääsiäisenä, joten tänään ihan tavalllinen kotoilupäivä.

 

Ohraruohoja kylvin useampaankin astiaan ja lautasille, – onpahan sitten äidille ja pienillekin jos haluavat pääsiäisiinsä vihreää. Kunhan jyvät ovat itäneet lisään väleihin vähän rairuohonsiemeniä, siten tulee mahtavan tuuheita. Hieman harkitsin pääsiäisruohoa popcornista, joka näyttää olevan tämän vuoden ilmiö, mutta enpä sentään noin rohkeaksi ryhtynyt.

Jos huomenna hakisi pajunoksia… Pyhien menut alkavat olla suunniteltu. Huomenna teen Colomba-taikinan. Katsotaan nyt mitä tulee, en ole moneen vuoteen tehnyt. Kohti pääsiäistä. Eikä tietoakaan mistään paastosta.

Pehtoori palasi pohjoisesta, mikä merkitsi että oikein kokkailinkin tänään. Kokeilussa oli ”soija-broileria”.  ”Like Chicken beats” paistetaan muutama minuutti pannulla öljyssä ja siinä on päivän ruoalla proteiini valmis. Eikä ollut ollenkaan huono. Kunhan saan tehtyä jonkun oman version tästä, niin tiedottelenpa sitten. Mutta kannattaa kokeilla.

 

Muistikuvia Niitä näitä Valokuvaus

Etätöitä minullakin :)

Retriitin päivä ei nyt ole kovin ”henkistyneessä” saatikka hengellisessä tilassa kulunut. Paitsi että olen kaiken muun ohessa kuunnellut professori Timo Airaksisen teosta Jäähyväiset uskonnolle. En muista, että olisin koskaan ennen lukenut yhtäkään Airaksisen kirjaa, mutta hämärä muistikuva on siitä, että 1980-luvun alussa, jolloin suorittelin (myös) aate- ja oppihistorian approa, hän olisi ollut Oulussa vierailevana luennoitsijana ja että olisin ollut jopa luennollaan. Joka tapauksessa hänhän on satiirinen, kyseenalaistava ja mainiota analyysejä tekevä filosofi, joka ei osoita oppineisuuttaan turhilla käsiteapparaateilla, ei filosofian klassikoita syväluodaten eikä ylenpalttisia abstraktioita rakennellen, vaan päinvastoin puhuu ja kirjoittaa yhteiskunnasta ja ihmiselämästä ja -mielestä hauskasti, tarkkanäköisesti ja ironisestikin – ja minusta ainakin aika viisaasti. Nämä kaikki tekevät kirjasta mielenkiintoisen ja ahaa-elämyksiä tarjoavan, välillä myös hymyn kareen tai naurahduksen itsekseen. Siis hyvä.

Airaksisen tahdittamana kevätsiivoustouhuiluni pääsi hyvään alkuun, mutta homma keskeytyi ja jäi sikseen mm. koska sain sähköpostissa tarjouspyynnön ja lyhyen kirjeenvaihdon jälkeen toimeksiannon kuvapaketin  toimittamisesta tilaajalle. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Vastavaloon puuhaamistani 2000 valmiista, muokatusta kuvasta voin valita suoraan asiakkaalle toimitettavaksi kuvia. Eli se puolitoistavuotinen kuvien ottaminen, tekeminen ja toimittaminen kuvatoimistoon on tuottanut tulosta paitsi Vastavalon kautta myös ”suoramyyntinä”. Tälläkin kertaa on kyllä otettava ja tehtävä uusiakin kuvia, mutta eipä se haittaa. Päinvastoin. Onpahan jotain puuhaa ja tulosta ”Muistikuvissa”.

Alla oleva kuva ei liity mihinkään, mitenkäänn, tulipahan vain vastaan kuvakansioista, mutta eiliseen postaukseen liitin lupaamani Ratko-pumpun suojakatoksesta kuvan. Olivat remppamiehet mökillä saaneet operaation suoritetuksi.

 

 

 

Niitä näitä

Retriitti ad. 2021

Pääsiäisretriittini on nyt.

En ole kuitenkaan Hangasojan varrella, luonnon rauhassa, vaan ihan vaan kotosalla. Mutta Pehtoori on möksällä. Pakattuaan jo eilen illalla auton ja peräkärryn ja haettuaan tänään aamulla kaverin mukaan ja remppa-avuksi lähti pohjoiseen. Viime mökkireissulla hajonneeksi todettu Ratko-pumppu tuotiin pois, ja nyt menevät vaihtamaan uuden. Pehtoori teki kotiautotallissa pumpulle uuden suojan, vähän sellaisen vanhanaikaisen kaivon näköisen ”hupun”, ehkäpä huomenissa siitä voisi saada tännekin kuvan (nyt on tuossa alla) . Samassa kuormassa meni rantasaunan lattiaan uuden laudat, jotka tosin vaihdettaneen vasta kesällä.

Minun retriini ei ole vielä kovin syvällisiin svääreihin edennyt: aamupäivällä sain melkein kaikki kolme veroilmoitusta (oma, äidin ja Muistikuvia-yritykseni) tarkistetuksi ja täydennetyksi. Sitten vielä tovi järjestellen  huomenna sairaalasta kotiutuvan äidin asioita ennen ladulle lähtöä. Olipa jo lämmin ja näyttää, että aurinko alkaa jo suoda, talven jäljiltä kalvakoihin kasvoihin, vähän väriä.

Nyt on keittiönkaapit siivottu Chopinin Nocturnon, Albinonini Adagion ja U2:n Beautiful Dayn soidessa ja mietin, että jos sittenkin pyörtäisin päätökseni pitää taukoa jumppereiden kutomisessa, ja vielä yhden aloittaisin. 😀

 

~~~~~~~~~~~~~~

 

Isovanhemmuus Niitä näitä

Tasa-arvoisesti koko päivä

Onhan tässä taas ollut.

Kello oli soittamassa kuudeksi, – soittamassa, etten vaan myöhästyisi. Aloin heräillä jo neljän jälkeen, jokaisen puolen tunnin välein kuulin kellon lyönnit. Kuuden jälkeen lopetin kuuntelun, ja nousin. Puuroa, kahvia…

Oli aamuvuoro. Mummin elämän merkityksellisyys täällä taas tänään!

Kun isältään lapset sain tänne Rantapeltoon, oli aika leivonnalle. Pitkästä aikaa pullan leivontaa. Noh, Eeviksellä enemmänkin taikinan syöntiä, mutta Apsu oikeasti teki pullaa. Muoteilla ja ilman. Ja olikohan parasta viimeistely: … ”Mummi, isi haluaa paljoooooon sokeria.” Hassua, että pienen napsiessa raesokeria muru kerrallaan suuhunsa, tulin ajatelleeksi, että ehkä myös joku muu (Apsullahan tänään karkkipäiväkin! ja sitten: ”Mummi! Sun kuuluu lelliä meitä!!!”) kuin isänsä tykkää sokerin syönnistä.

Meillä oli yhdessä aika lyhyt päivä, mutta sitäkin intensiivisempi. Lapsille se ei varmaankaan ollut niin tunnetta täynnä kuin meille isovanhemmille … paljon naurua, meillä vain välillä huomaamatonta kyynelten kuivaamista silmäkulmista. Jos Apsu olisi nähnyt, olisi kysynyt: ”Mitä ihmettä, mummi?”

Onneksi Apsu ei nähnyt liikutustani pitkin päivää, eikä kukaan nähnyt, kun olin yksikseni iltapäivällä lenkillä kaupunginsairaalan ja hautuumaan tienoilla. Ees-taas, sitä me Apsun kanssakin tänään pohdimme. Sitä, että mitä se oikein tarkoittaa… Ees-taas. Mitä ootetaan, mistä tullaan, mihin mennään, mihin palataan …

Joskus ennen olen löytänyt tasa-arvopäivään, Minna Canthin päivään sisällön, syyn liputtamiselle, ehkä vähän ylevimmistä aatoksista, mutta tänäänkin, pienen pienessä maailmassani ajattelen edelleen, että

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.”

Minna Canth
Niin kauan kuin minulla on nuo pienet, ei ole puolikuollutta!!!
Niitä näitä

Olen ESFJ

Historian alkuhämärissä, joskus 2000-luvun alkupuolella suoritin töiden yhteydessä ja ohessa korkeakoulupedagogisia opintoja, ja siellä perehdyttiin myös persoonallisuustyyppeihin, ja halutessaan pääsi testattavaksikin. Tietysti halusin ja minulla on vielä tallessa tuloksetkin. Kaivoin ne viime viikolla esille, kun fotojooga-kurssilla käytiin keskustelua persoonallisuuspiirteistä (ja niiden vaikutuksesta myös valokuvaukseen ja myös persoonallisuuden näkymiseen omakuvissa/selfieissä).

Tuon keskustelun kautta löysin persoonallisuustestin, joka on aika lailla tieteellisempi kuin FB:n sähköposteja tai tilejä kalastelevat mitä merkillisimmät ”luonne-testit” (erityisesti Nametest.com), joissa käyttäjä antaa yritykselle luvan hyödyntää käyttäjän antamia tietoja hyvinkin monella tavalla. Ja samalla myös testin tekijän kavereidenkin tiedot kulkeutuvat kolmannelle osapuolelle. Ei hyvä (ks. YLEn artikkeli)

Persoonallisuustesti, jonka tein (luottaen että se ei ole edellisen kaltainen uhka) on täällä. Ja sen tulos on hyvin samankaltainen kuin silloin parikymmentä vuotta sitten tehdyn tulos. Sekin taisi olla juuri Myers-Briggs-tyyppi-indikaattorilla tehty ja ainakin tämän nyt tekemäni perusteeella persoonallisuustyyppini on ”konsuli”, joita on 12 % väestöstä.

Iltalehdssä viime keväänä julkaistussa artikkelissa kerrotaan nimenomaan suomalaisten yleisimmistä persoonallisuustyypeistä ja käyttämisen dimensioista.

Käyttäytymisen keskeisiä dimensioita ovat:

  1. Ekstraversio (E, suuntautuminen ihmisiin ja asioihin ulkoisessa maailmassa)
  2. Introversio (I, ajatusten, tunteiden ja vaikutelmien pohtimiseen sisäisessä maailmassa)
  3. Tosiasialliseen tietoon tukeutuja (S, hankkii tietoa mieluiten viiden aistin kautta, pitää konkreettisesta, käytännöllisestä, hallitsee yksityiskohtia)
  4. Intuitio (N, hankkii tietoa mieluiten kuudennen aistin kautta, hallitsee kokonaiskuvaa ja suvaitsee muutoksia)
  5. Ajattelija (T, looginen päätöksenteko)
  6. Tunteva (F, tunteisiin ja arvoihin perustuva päätöksenteko)
  7. Järjestelmällinen (J)
  8. Spontaani (P)

Dimensioita on kahdeksan ja niistä muodostuu 16 erilaista persoonallisuustyyppiä, joille annetaan em. testissäkin oma ”koodi” Minä olen ESFJ. Testissä saa ylläolevan kuvion lisäksi parisivuisen analyysin omasta persoonallisuustyypistään, ja kyllä minä siitä itseni tunnistin.

Löytyykö blogin seuraajista kaimojani? Tiedätkö sinä millainen oikein olet tyypiltäsi? 🙂

Testin etusivulle KLIKS

Niitä näitä Ruoka ja viini

Päiväkirjamerkintöjä vallitsevassa tilanteessa

Tänään, kuten toki moniin päiviin viimeisen vuoden aikana, vallitseva tilanne (= perkelöityvä korona meidän kotikielessä) on vaikuttanut tekemisiin, olemiseen, ajatteluun. En ole ollenkaan vakuuttunut, että näitä aikoja koskaan haluaisi niin kovin paljoa muistella, mutta jo aamulla ajattelin, että tarkastelenpa päivääni korona-ajan näkökulmasta: mihin kaikkeen ”vallitseva tilanne”, ”uusi normaali”, ”kiihtymisvaihe” vaikuttaakaan.

Aamun puheluissa (äidin, sisaren ja Juniorinkin kanssa) koronalla tai tarkemmin ottaen rokotuksilla (Astra Zeneca -kriisi etc.) iso osansa. Isompi kuin pitkiin aikoihin. Ja samalla ihan muu kipu ja kuntoutus, lääkäriin lähtö ja lähtemättömyys, hermostumista ja huolta, avunpyytämisen, -ottamisen ja -saamisen vaikeus ja helppous riippuen tapauksesta.

Aamupäivällä valokuvien parissa, nettikeskustelua ja oppimista. Fotojooga-kurssilla keskustelu FB:ssa on vilkasta, – sisällöltäänkin erilaista kuin aloittaessani ajattelin. Ja tuskin ilman koronaa, tätä kotoilun loputonta määrää, olisin kurssille ilmoittautunutkaan. Mutta kyllä minä olen jo nyt sieltä saanutkin, sekä ajateltavaa että olen ”pakottanut” itseni kuvaamaan myös abstrakteja aiheita ja tunteita, ei vain ”dokumentaarista” kuvausta.

Rännänsekainen lumisade loppui, aurinko pilkahteli ja puolelta päivin olinkin valmis ulos: olisinkohan hiihtänyt tänä talvena näin paljoa tai ollenkaan, jos kuntosalilla käyminen ei olisi lopahtanut koronan myötä? En tiedä. Mutta niinpä vain tänäänkin kävin kympin (Niittyaro – Kuivasjärvi – Vahtola) hiihtelemässä. Nyt se jo tuntuu aina välillä kulkevankin.

Söimme tänään vähän tavallista myöhemmin, sillä Pehtoori käytti äitiään koronarokotuksella. Niin se maailma muuttuu, että anoppinikin antoi itsensä rokottaa. Hän kun on ollut rokotusvastainen ennen kuin sitä oli vielä ”keksittykään”. Pehtoorin isosisko oli se, joka huolehti nuorempien veljiensä rokotuksella käyttämiset niinä kertoina, kun ne eivät automaattisesti sujuneet neuvolassa tai kouluterveydenhoitajan tarkastusten yhteydessä. Mutta niinpä M-mummu 90 v. tänään rokotukselle lähti.

Minä istahdin toviksi kutomaan ja äänikirjan pariin. Tusinan verran kirjoneulevillasukkia ja nyt toinen (Pehtoorin) riddari ovat ihan selviä koronan seurauksia. Äänikirjoja kuuntelin toki jo ennen pandemiaa, mutta määrä on ehkä noin kaksinkertainen verrattuna aikaan ennen sitä.

Onkohan tälle vuodelle jo melkein 40 kuunneltuna? Eilen julkaistiin Sirkku Salovaaran La Mia Italia (kiitos vinkkaamisesta Marja) ja sain sen iltapäivällä kuunnelluksi: olipa ihana olla ajatuksissa ja mielikuvissa Sisiliassa, Napolissa, Firenzessä – ja ajatella, että ”kyllä me vielä”.

Ruoan tilaus ja haku: Saurahasta noutoruokaa – tällekin viikolle valitsimme aasialaista ruokaa, tällä kertaa nepalilaista. Sieltä haettiin kevään lockdownin aikana kerran ja tänään uudelleen. Ei ennen pandemiaa todellakaan viikoittain haettu ruokaa kaupungista. Ehkä neljä kertaa vuodessa, ja nekin aina pizzaa.

Mutta tänään: 41. Makhani Kukhuro: Tandoori grillattuja kananrintafilettä tomaatti-voi-cashewpähkinä kermakastikkeessa ja 53. Swadilo Bheda: Haudutettua lammasta juusto-cashewpähkinä-tomaatti-kermakastikkeessa.

Kaikkiin take-a-way -ruokiin tulee mukaan basmatiriisiä, tandoori naan leipää, raita- ja chatani-kastiketta. Tälläkin kertaa kassillinen ruokaa maksoi vähän alle 30 euroa, ja ruoka oli hyvää, joskin Pad Thai viime viikolla tarjosi parempaa.

Ja nyt illansuussa meillä oli Oulun viininystävien vuotuisjuhla. Dionysos-jumalan kunniaksi järjestetty Dionysia-ilta on (meille) vuosia ollut hieno ravintolaillallinen ystävien ja tuttujen kanssa esitelmiä, viinejä, hyvää ruokaa ja seuraa. Aikanaan antiikin Ateenassa juhla oli vähän laajempi. 😉

Nyt pandemian alla tämä juhla pidettiin etänä. Teams-yhteyden äärellä meitä oli tusinan verran osallistujia, pieniä pullollisia tällä kertaa. Huomisellekin meille jäi vielä lasilliset … Mutta olipa kiva. Opimme taas paljon, oli mukava keskustella, esittää toiveita tulevasta. Kyllä me vielä. Livenä. Kun normaali on jotain muuta kuin mitä se nyt on.

Niitä näitä

Mietteitä ja odotuksia

Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Eikä aina voi olla hyvä mieli, eikä huoleton.

Tästäkin keskusteltiin Juniorin kanssa tänään.

Ja todettiin yksissä tuumin, että saa ja ehkä jopa pitää näyttää, jos on huono päivä, olo. Miten ja kenelle sen näyttää, on tietysti hyvä kysymys.

Jotain olen tänään voittanutkin: myin pyöräni. 🙂 Liki 10 000 yhteistä kilometriä takana, ja heippa! Hyvillä mielin erosimme: sykkeli pääsi hyvään kotiin ja minulla on nyt mahdollisuus hankkia uusi! Vanha pyörähän on ihan hyvä, miksi siis uusi? – Uudella voi tehdä vielä pitempiä matkoja kuin entisellä. Lähimatkailu on varmasti ensi kesänäkin hyvä laji ja mainio, terveellinen ajanviete. Ensi kuussa sukset vaihtuvat pyörään. Siitä on jo nyt hyvä mieli.

Niitä näitä

Kevättalven aurinko

 

Kevättalven aurinko paistaa jo sisälle asti. 🙂 Se tuntuu hyvälle.

Olen miettinyt, josko alkaisin tekemään kevätkylvöjä. Taimien kasvatusta siemenestä, kodinhoitohuoneen pöydille pieni herbaario tai mikä lieneekään. Daalioita, auringonkukkia, basilikaa ja mitä näitä nyt on. Mutta ehkä en sittenkään. En viitsi. Kun pihalla on paikka paikoin 1,5 metrin korkuiset lumikinokset, kesäiset yrttipenkit kodin takapihalla tuntuvat melkoisen kaukaisilta jutuilta. Tämänkin kohdalla sellainen puolankalainen ”mitäpä se hyvejää” -fiilis.

Pikkuisen tuntuu, että jossain minussa heräilee kevätsiivous-niminen hurrikaani, mutta toivon, että se torkuttelesi vielä jonkun viikon. Sitten olisikin jo pääsiäinen, ehkä pääsy mökille ja sen jälkeen alkaa pyöräilykausi, joten ei enää ehdi. 🙂

Kevättä myös lautasella: parsakausi avattu. Eilisen sushi-näpertelyn jälkeen kaapissa lohta, nieriää ja poroa, ja ne kaikkihan sopivat parsan ja hollandaisen oheen oikeinkin hyvin. Nyt on kolmen päivän runsas syöminen tehnyt tehtävänsä ja ensi viikolla on tiedossa kurinpalautus.