Näissä merkeissä (huom. lämpöasteet!!): uusi reitti, uusia ja tuttuja latuja. Ja huom. kuinka lämmintä ja aurinkoista. Hyvälle tuntui hiihto. Olisi ehkä vähän outoa, jollei olisi maistunut.
Semminkin kun kuuntelussa hyvä kirja (Anni Kytömäen Kultarinta on toki aika alakuloinen, surullinen, vaikuttava, mutta ehkä juuri siksi nyt hyvä kuunneltava.)
Oli ihan tyven, oli ihan hiljaista, oli helppo hiihtää, oli kaunista, … en osaa sanoittaa enempää. Liki pakahduttavan kaunista oli. Epätodellistakin.
Mökille palattua – tietysti – rantasauna. Mutta ei ruoanlaittoa, – minä en todellakaan köksäillyt mitään, vaan lähdimme kylille. Korona-aikana kylille syömään – ja tapaamaan ystäviä! Ennenkuulumatonta!
Olimme saaneet ystäviltä kutsun tulla heidän vuokramökkiinsä/työsuhdelukaaliinsa Kaunispään etelärinteelle. Yllättävää ja ilahduttavaa. Siellä aperitiivit, melkein kahden vuoden jälkeisen tapaamattomuuden jälkeen elämänmenon päivitykset, ja sitten ravintolaan syömään!! Laanilan Kievariin taksilla. Häivähdys jostain elämästä vuosien takaa…
Ja hei, ravintola tuli täyteen asiakkaita, ei tunkua, turvavälit kunnossa, – ja jumalaista ruokaa. Tämä oli meille noin kymmenes kerta ko. paikassa, ja kyllä nyt(kin) oli ihan huippua. Söimme pitkän kaavan mukaan, alku-, pää- ja jälkiruoat, viinit. Ihan juhlameininki.
Matsutake-piirakka poroliemellä, meille madetta ja ystäville poronlapa (josta pääsimme osamme maistelemaan!! kuva alla) ja jälkkäriksi ”lumipallot”, jotain marengin, suklaan, granitan tms. tasapainoista yhteensovittamista oli se. KAIKKI oli hyvää, erinomaista, makoisaa. Ihanaa, gourmet-ravintolaruokaa, jolle suositellut ja tarjoillut viinit olivat vähintäänkin sopivat. Ja ehdimme jutella, olla, nauttia. Yhdessä höpöttäminen, myötäeläminen vähintäänkin yhtä tärkeää kuin ruoka.
Ravintolaillan antiin palannen vielä. Nyt on käytävä levolle, oltava tyytyväinen, kylläinen, iloinen saamastamme kutsusta. Näinä aikoina tällaiset highlightit todellakin ovat juhlaa!