Kreikkalainen fetadippi on hieman kevyempi kuin meillä puolenkymmentä vuotta sitten paljon käytössä ollut fetavaahto, joka sekin on edelleen varteenotettava lisuke grillituotteille ja leivälle, mutta tässä vähän kevyempi ja erilainen versio.
Tirokafteri (kreikkalainen fetadippi)
1 – 2 punaista paprikaa 2 valkosipulin kynttä ½ – 1 punainen chili tai (2 tl chili-valkosipulirouhetta TÄMÄ koukuttaa) 1 paketti fetaa (esim. Apetina Original 150 g salaattijuustopala, käytin eilen 10 % -versiota tai sitten kunnon suolaista, vahvaa, tuhtia Patros Fetaa) 1 rkl oliiviöljyä mustapippuria ja ehkä suolaa (riippuu millaista fetaa käytät)
Tein helpoimman kautta. Paahdoin paprikoita 200-asteisessa uunissa kunnes alkoivat vähän tummua reunoilta. Ja sitten suoraan jäähtymään ja käyttöön. Kuoriakin voisi, mutta ei tullut kitkerää, vaikken sitä tehnytkään. Ja valkosipulit samaan lämpöön silputtuna ja pienen oliiviöljytilkan kera (katso etteivät pala).
Kun paprikat ovat jäähtyneet, laira kaikki aineet blenderiin tai sekoita sauvasekoittimella kuohkeaksi. Tovi jääkaapissa tasaa makuja ja pian hyvä, säilyvä dippi on valmis.
Tuosta dipin väristä tuli mieleen juhannuksen kuohuviinimme, joka todettiin niin hyväksi, että Pehtoori haki sitä tänään kaksi pulloa lisää tuleviin kesäpäiviin … La Petite Marne Crémant de Jura Rosé Brut. Ei ole edullisin, mutta halvempi kuin yksikään rosesamppanja, joista halvimmat eivät yllä lähellekään tämän cremantin makua, raikkautta ja roseen täyteläisyyttä.
Instagramin resepteistä ja muusta kirjoittelen huomenna lisää, mutta jo nyt, vihdoin, on vinkattava tämä: kaksi nuorta naista juoksevat läpi Suomen, Nuorgamista Hankoon (1500 km) ja keräävät varoja nuorten ennaltaehkäisevän mielenterveystyön tukemiseksi.
Kun Moona ja Rita olivat matkansa alussa, he tulivat meitä vastaan silloin kun me toukokuun lopussa ajelimme mökille. Jo sitä ennen olin törmännyt heidän Insta-stooreihinsa, ja olen edelleen päivittäin seurannut ja tukenutkin näiden sinnikkäiden juoksijoiden taivalta.
Tänä viikonloppuna Oulussa on ollut Karjalan liiton kesäjuhlat.
Tänään puolenpäivän aikaan tihkusateen ripistellessä kansallisasuisten osallistujien lippukulkue kulki halki Oulun keskustan. Pyöräilin katsomaan.
Enhän mie arvannut, että mie niin liikutun ko näin karjalazii juhlallisesti, iloisesti, laulaen kulkevan monisatapäisenä kulkueena kotikaupungissa. Taas kerran vähän sellainen ontto ikävä, kun omien sukujuurten, esi-isien ja -äitien tuntemus ja tieto heistä on hyvin vähäistä. Äidin ikäväkin siihen tuli …
Geeniperämältäni olen puoleksi karjalainen, puoleksi varsinaissuomalainen, mutta ”heimoidentiteetti” suuntaan tai toiseen on kovin heikko. Toisaalta kun 80-luvulla tuoreena historian maisterina hankin itselleni kansallispuvun, oli se itsestään selvästi karjalainen puku, Kaukolan puku. Karjalaisissa yhteisöissä tai suvussa en ole koskaan elänyt ja ollut. Vaikka on minulla sentään aika tarkka muistikuva kesältä 1965, kun tätini kanssa osallistuin Karjalan liiton kesäjuhlaan Helsingissä. En varmaan käsittänyt yhtään, mikä juhla se oli. Mutta muutama vuosi sitten kirjoittaessani äidistä ja hänen koivistolaisesta perheestään ja suvustaan kirjasen, opin paljon.
Juhlaviikonloppu! Kuudessa viikossa ohimon haava on umpeutunut, arpikin liki olematon, polvikipu häipynyt, murtunut solisluu kokenut hyviä ja huonoja aikoja, – ehkä parempia aikoja edessä.
Tänään aamulla lähdettiin kaksistaan kauppaan: tapaturmapaikalle rohkeasti. Juuri tuohon korokkeeseen [oikealla] törmäsin silloin. Nyt vakaasti Pehtoorin perässä ruokakauppaan – tarkasti korokkeiden välistä – ihan ehjänä tällä kertaa. .
Eilen (ja tänäänkin) juhlapäivä! On kuusi viikkoa siitä, kun kompuroin Prisman pihalla: seurauksen solisluun murtuma etc. On kaksi viikkoa siitä, kun kolmen viikon takainen punkin purema ”eskaloitui” erythema migrans -ihottumaksi [ja mitä todennäköisimmin borreliooriksi] seurauksenaan tymäkkä ja tehokas antibioottikuuri kaikenmoiseni rajoitteineen. Tänään molempien ”varoaika” umpeutui: oli lupa pyöräillä!, oli lupa ja melkein velvoite syödä skyriä, jukurttia, kalsiumia yllin kyllin, kohottaa malja* tuunattuamme kotipiazzaamme entistä paremmaksi. Taas hetken kaikki tuntuu olevan hyvin, levollista, aika huoletonta.
*Rosekuohuva Ranskan Juran alueelta: La Petite Marne Crémant Mikseipä juhannauspöytään tämä. Sopii varmasti graavilohelle ja uusille perunoille. Ja sellaisenaan lasillinen juhlistamaan keskikesän juhlaa!
Eilen oli se päivä, jolloin meidän oli tarkoitus tulla pohjoisesta ja ajella perinteisesti Kukkolankosken kautta kotiin, mahdollisesti piipahtaa Haaparannan kaupoissa … Eiliseksi olin Juniorin ja kaverinsa kanssa tilannut Haaparannan Systemenbolagetiin muutamia laatuviinejä. Aikoinaan [kun viikkoja sitten tilausta tehtiin] ideana ja ajoituksena oli, että me ajelemme kotimatkalla hakemaan niitä ja rapuherkkuja etc. … Mutta koskapa palauduimme jo viikko sitten Ouluun, oli tilatut jutut käytävä hakemassa erikseen, – siis eilen. Eilen oli aika ulkomaanmatkalle.
Haaparannasta amaronet ja samppajat saa noin 2/3 hinnalla verrattuna Suomen hintatasoon, mutta vielä olennaisempaa on, että sieltä saa – tilaamalla – sellaisia viinejä, joita Alkosta ei löydy. Myös Ikea tietysti kohteena: hankittiin muutakin kuin ylivertaisen hyviä pakastepusseja. Olen mm. tullut liki riippuvaiseksi Stuk-tilanjakajista. Mökin ja kodin kaapin ovat nyt mintissä!!! Oi, että. Piazzalle apujakkara ja kukkia! Ja laventeleita! Yrttiruukun huipulle ne kuuluvat. Kolmella eurolla kaksi.
Tänä vuonna ehkä tärkein syy piipahtaa Tornio-Haaparanta -seudulla oli se, että Torniossa, Aineen taidemuseossa, on valokuvanäyttely, jossa on minun ”ammattikouluaikoinani” (valokuvaajan ammattitutkinto, Ammattiopisto Lappia) opettajanani olleen Jaakko Heikkilän Ja minusta tuli ihminen -näyttely.
(Aforismit, ajatukset Jaakko Heikkilä.)
Aineen taidemuseo esittelee rakastetun valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen. Näyttely esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa 1990-luvun alusta 2020-luvulle saakka. Näyttely on esillä Aineen taidemuseossa 8.3.-30.8.2026.
Jaakko Heikkilä on Pohjois-Suomen merkittävimpiä ja kansainvälisesti tunnetuimpia nykytaiteilijoita. Kemissä vuonna 1956 syntynyt Heikkilä työskentelee Tornionjokivarressa, Kukkolankoskella.
Laajan yleisön tietoon Jaakko Heikkilä nousi 1990-luvulla Tornionjokilaakson ihmisiä ja kulttuuria käsittelevillä teoksillaan Meänmaa (1992)ja Kirkas nöyryys (1996). Sittemmin Heikkilä on kuvannut Armeniassa, Venäjällä, Serbiassa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Norjassa, Isossa-Britanniassa, Brasiliassa, Meksikossa ja Kuubassa.
Myös Aineen taidemuseon 40-vuotisnäyttely.
Paluumatkalla aika myös ruumiin ravinnolle: Kemissä on uudehko (avattu 2024) ravintola, jossa kävimme syömässä: Meritähti. Kauniilla paikalla Kemin pienvenesatamassa, merenrantatunnelmaa, mukava monipuolinen menu, ja ainakin Skagen oli hyvä.
Täyttävä, makoisa, ei-mitään fine-dining-gourmeeta, mutta eipä se olisi tuonne sopinutkaan. Maut hyviä, raikkaita, miljöö hyvä, palvelu hymyilevää, nälkä lähti. Kaikki mikä sopi retkemme paluumatkallemme oikein hyvin.
Juhla jatkui tänään! Eka pyörälenkki puoleentoista kuukauteen! Varovasti ajelin parikymmentä kilometriä. Olihan ilo. Jokivarressa, merenrannassa, hautuumaalla nimipäiväsankareille viemässä pienet ruusut, vielä kaupasta uusia pankojauhoja kuhan panerointiin… Kesälauantai ja pyöräily 🩵🚴🏻♀️
Eilen yritin innostua kävelemisestä näillä kotihuudeilla. No en innostunut, mutta kävin silti sen 10 000 askeleen lenkin. Minä niin haluaisin jo pyöräilemään, mutta eihän sellainen ole vielä sallittua. Tänään, kun oli ihan tavattoman hieno kesäpäivä, eikä meidän pihalla vieläkään sääskiä, ei ainakaan auringossa, välttelin kävelemään lähtemistä sillä, että ryhdyin vihdoin Huvilan pesuun ja kesäkuntoon sisustamiseen.
Johan me siellä yksi lounas syötiin pari viikkoa sitten silloin kun tytöt Järvenpäästä ja Juniorin poppoo olivat yhtä aikaa täällä mummilassa. Taisin olla ainoa, jota silloin häiritsi, että pikkuruista ”pihamutteria” ei ollut vielä talven jäljiltä kuurnattu. No nyt on. Pehtoori avitti nostelemalla isot tuolit ulos, mutta muutoin pärjäsin luutuushommissa ja ikkunanpesuissa ihan hyvin.
Kun homma oli jo iltapäivällä hoideltu, oli siirryttävä vielä toiselle puolen pihaa, piazzalle siivoiluhommiin, jotta lenkille lähtemisen voisi edelleen siirtää.
Sisäpiha, joka meillä leuhkasti (sille on syynsä) kulkee Piazza di Pekka -nimellä, kaipasi painepesurinkäyttäjää ja siitepölyn luutuajaa, kukkipurkkien tuunausta, joten siinä oli meille molemmille toviksi touhua. Nyt on hyvä. Kuin pisteeksi tilasin lopuksi uuden, ison, hienon, kalliinkin (😬) aurinkovarjon; edellinen, ainakin 10 vuotta ja pari myrskyä kokenut ja aika hyvin kestänyt varjo alkaa olla jo hengenvaarallinen, joten nyt on tulossa uusi!
Kesäruokavihje tähän loppuun: jos joku jaksaa vielä parsaa tälle kaudelle syödä, niin tämä! K-kaupan ruokalehdestä löysin lupaavanoloisen ruokaisan perunasalaatin ohjeen, siihen tulee siis myös parsaa. Ainekset siihen löytyivät viime viikolla Ivalon K-marketista. Noh, mökkivieraille salaatti jäi tekemättä, mutta maistui se meille eilen kotonakin.
Varsin ruokaisa salaatti, jonka ohessa tarjosin paahdettua juurileipää ja kahta erilaista lisuketta, millähän nimellä niitä pitäisi kutsua? Jonkunlainen kastike ehkä. Tähän tuli mökillä reissun käynyttä poron kylmäsavupaistia ja samoin mökillä pakastettuna käynyttä lohta, jota graavasin viikonloppuna pienen palasen. Molemmissa sama pohja: 2 rkl creme fraichea, 2 rkl Bulgarian jukurttia, 2 rkl ruohosipulituorejuustoa sekoitetaan keskenään ja sitten joukkoon sekoitetaan joko porolastuja tai graavilohikuutioita. Nuo Mariskoolit on niitä pieniä, eikä minulle olisi ihan ”luvallistakaan” syödä tämmösiä kalsiumpommeja, – söin silti ja hyvää oli. Sopisi varmasti uusien perunoiden oheenkin.
Pajulintu laulaa lähimetsässä. Laulaa niin isosti, että kuuluu mökkipihaan asti.
Toissapäivänä kuulimme haukan ääniä, monta kertaa. Toivottiin, jotta olisivat taas (kuten kymmenkunta vuotta sitten) pesimässä tässä meidän ´selkosilla´, mutta eipä ole nyt ollut yhtään näköhavaintoa. Tämä kuva ampuhakoista tuosta meidän kohdalta puronvarresta kesältä 20215.
Kuten tavallista lapintiaisia, viherpeippoja, järripeippoja, kuukkeleita ja käpytikka on nähty ja kuultu. Ja kirjosieppopariskunta on parinakin aamuna kierrellyt tuvan ikkunasta näkyvän linnunpöntön lähellä; ”asuntoesittelyssä”? – Eivät kuitenkaan ole tietääksemme tänne asettuneet.Olen tehneet luontohavaintoja lähinnä mökkipihassa, sillä emme ole vielä tunturiin lähteneet; on saatu aika kulumaan leppoisasti aurinkoisessa, lämpimässä (+ 18 C tänään) pihapiirissä. Minulla pitkästä aikaa pieniä maalaushommia; Pika-Tehoa puitteisiin! Maalaaminen on rauhallista, kevyttä puuhaa. Tykkään! Maisemointihommia luonnollisesti myös.
Yksi tutuista mökkitienoon naapureista piipahti pihassa mönkkärillään, ja Pehtoori ymmärsi kutsua sisälle kahville. Päiviteltiin kuulumiset ja oltiin yhtä mieltä, että mökkielämä kesäkuun alussa (myös silloin, erityisesti silloin) Hangasojan varrella on hyvää.
~~~~~~~~~~~~~~~~ Ivalon keskustassa vasalle liikennekasvatusta: suojatietä pitkin siirrytään toiselle puolelle.
Mökillä oltu kaksi päivää. JOS oltaisiin edetty (jo viime kesänä tehtyjen) suunnitelmien mukaan niin Tuulentuvan terassi olisi jo purettu. Mutta ei ole.
Eikä tällä reissulla puretakaan, saatikka että tehtäisiin uutta. Tehdään elokuussa, ehkä. Jos minullakin on silloin kaksi toimivaa, ja ennen kaikkea nostamiseen ja kantamiseen pystyvää kättä. Ja jos Pehtoorillakin rakentamiskunto on palautunut kunnolla Juniorin terassirempan jäljiltä. Muutamia muitakin muuttuvia tekijöitä tässä on tullut perusteeksi siirtää terassiprojektia. Sillä kun ei ole kiire. Meillä kun Myötätuulen terassi on oikeinkin suojaisa ja ilta-aurinko paistaa kauniisti. Terassiremppaa ei, mutta ollaan tehty muuta. Ajankohtaisempia asioita.
Eilisessä suvisunnuntaissa paistoi aurinko, oli lämmintä (+15 C), hiljaistakin; silloin kun ei tuule, varsinkaan länneltä, niin Jäämerentien autoliikenteen äänet eivät humise täällä. Eikä eilen tainnut muutenkaan olla kovin vilkasta pikitiellä.
Pehtoori meni metsään, palasi kolmen tunnin päästä: korillinen korvasieniä mukanaan! Saamaan aikaan minä keräilin talven myrskyroskia mökkitontilta, ja niitä oli enemmän kuin koskaan. Koetin vähän haravoidakin, muka siten, ettei vasen käsi liiku. Muka. Mikä sitten kyllä tuntui viime yön pätkäisinä, kipeinä yöunina.
Tänään heti aamusta isolle kirkolle: nyt on jääkaappi, lattiakellari, viinihylly, dosetit, siivousvälinekaappi ja maalaustarpeisto täytetty ja täydennetty. Tervehtymistä, leppoisaa mökkiarkea, liikkumista, kunnossapitoa ja ystävien viikonloppuvierailua varten kauppa-asiat hoidettu. Nyt ei suunnitella enää mitään, elellään hetkessä.
Suvivirren aika. Kyllähän se sydämessä läikähdyttää aina, virsi ja sen aika.
Suwi Wirren sanat vuodelta 1701. Ajalta, joka toi taas leivän pöytään, ajalta, jolloin pikku jääkausi hellitti otettaan Suomenniemeltä ja katajainen kansa sai taas leipää syödäkseen…
Jo joutu armas aica, Ja Suwi suloinen, Joll caunist caiken paican, Caunista cuckainen. Nyt armas Auring meitä, Taas lähte lähemmäx, Hän cuolleet hauto, heitä Jäll teke eläwäx.
Tänään moni asia paremmin. Ja kummasti tänään taas ymmärtää olla kiitollinen monesta asiasta…
Tänään olisi ollut konsertti/rotissööri-ilta. Olin ostanut liput sinne jo kuukausia sitten, mutta nyt kun on ollut paljon näitä muuttuvia tekijöitä, päätinkin eilen, että annan liput pois. Joskus tulee tehtyä hyviä ”peruutusliikkeitä”; tämä oli yksi niistä. Hyvä liike.
Varsinkin kun tänään aamuisen röntgenin jälkeen sain lääkäriltä tiedon, että ainakaan tämänhetkisen tilanteen perusteella leikkausta ei tarvita. Ei vaikka solisluun luutuminen (osteopeniani vuoksi?) on aika verkkaista, joten minulla on nyt lupa lähteä ukkelin kans mökille. Sellainen ilon lisäkerroin tähän asiaa tuli, kun lähteminen oli vähän epävarmaa, joten entistä mukavampaa lähteä pohjoiseen.
Lääkärireissun jälkeen kävin kauniissa toukokuisessa päivässä kertomassa systerille kuulumisia, muistelemassa mm. meidän yhteistä suvivirren aikaista Helsingin reissua. Ja kävin myös vanhempien haudalla vähän siivoilemassa, kiertelin pitkään kauniilla, hiljaisella hautuumaalla. …
Ja kotipihalla istuttelimme kesäkukat. Ja vähän orvokkeja mökkiterassille vietäväksi.
Kesän merkki sekin, että meillä oli taimenta ja sen kanssa M:n rapukastiketta – Kauppahallista tietenkin – ja uusia perunoita.
Vastoin skeptisiä odotuksia nehän olivatkin aika kelpoja. Ehkä Madetojansalilla rotissööri-iltapala ei sittenkään oli ollut tämän voittanutta. Joka tapauksessa, nyt on hyvä hipsiä levolle, aamulla kohti pohjoista. ”Koska mä voin!!!”
Ihanaa kesän alkua kaikille, opeille ja opiskelijoille, koululaisille ja kaikille! Päivä kerrallaan, paljon hyvää on!
Kalenterissani toukokuun viimeinen viikko on vuosien varrella ollut usein aika täynnä; paljon menemistä ja tekemistä kotona ja töissä, harrastuksissa ja yhdistyksissä, ystävien ja perheen kesken. Nyt tuntuu, etten ole tehnyt mitään. Paitsi kulkenut fyssarilla, lääkärissä, röntgenissä ja apteekissa. Vielä viime viikolla kävelin kaupunkiin tai Tuiraan noiden takia, nyt olen jo ajellut itse autollakin, joten olen liikkunut aivan mahdottoman vähän. Eikä se tee minulle hyvää!
Eilen käytiin Pehtoorin kanssa puutarhalta hakemassa kesäkukkia ja tällä kertaa tein sen, mitä olen aikonut jo monta vuotta!! Ostin ehkä puolet sitä mitä aiempina vuosina. Toki nytkin Callio-Pe -pelakuita ja Japanin(miljoona)kelloja ja kaksi ruukkubegoniaa, mutta siinä kaikki! Näidenkään ruukuttamista en pysty tekemään; en ainakaan ilman apua. Hmph!
[Kuva edelliseltä kesältä, jolloin pelakuut olivat portinpielissä ja autotallin nurkalla. Tänä vuonna nuo jäävät pois. Ainakin Juniori on tyytyväinen kun on meidän mökkiviikkojen aikana vähemmän kasteltavaa. 🙂 ]
Otsikkokuvassa on suunnilleen ne kaikki valkovuokot, jotka tänä vuonna meidän pihallamme kukkivat. Jostain syystä näin vähän, ainakin viisi edellistä vuotta niitä on ollut monta neliöitä.
Kesän ekan raparperipiirakan sentään saatoin hyvinkin tehdä. Tein taas sitä viime vuosien suosikkia (Maisemakahvilan raparperipiirakka) ison pellillisen, koska toiveena lähteä mökkimaisemiin (ainakin) ensi viikoksi ja sinne hyvä viedä piirakkaa pakasteena.
Sataa vettä, on kylmä. ´Oikiasti kylymä´, kuten Oulun murteella tulee sanotuksi.
Eilisen auringon, kolmen sukupolven yhteisen lounaan, muksujen (ja omien lasten) näkemisen ja heidän kanssaan olemisen jälkeen tänään aika totaalinen notkahdus. Noh, aamupuurolla vielä yhdessä, ja sen jälkeen Pehtoori vei tyttären ja tytöt kotimatkan alkuun, minä laittamaan kotia ”oletusasetuksiin”. Se on paljon ikävämpää kuin pedata sänkyjä tulevia varten, kuin etsiä kaikki vanhat lelukätköt esille, kuin tarkistaa, että on pillejä, kuin että on herra Hakkarais -pyyhkeet suihkun vieressä, kuin että on Irlannin matkan tuliaiset annettaviksi, kuin että on kamerassa akkua, kuin olla varma, että on myös aikuisille juhlaruokaa ja ….
Tiedetäänhän tämä, ihan sama, mitä kauan odotettua se koskeenkaan: matkaa, tapaamista, projektin valmistumista, kesää, hiihtokauden alkua, mökkiviikkoa…
Valmistelussa on yleensä aina iloa, jälkipelissä/siivouksessa etc.yleensä paljon haikeutta, joskus surua tai kaipuuta, mutta onneksi usein, niin nytkin kuten ennenkin myös paljon riemullista tai leppoisaa muisteltavaa, muistoissa onnen täyttämiä välähdyksiä (”mummiiiiii….”). Ja olenhan nyt oppinut ´söpöstelyä´-sanan ja sen merkityksen, ja sen, kuinka lapsenlapsi äkkiä oppii sanan ”lellipentu” ja sen, miten sitä voi käyttää! – ja onhan taas jälleennäkemisen odotusta!
Viikonloppuna yksikätisyyteni konkretisoitui siinä, etten pieniä (Emmiliini jo melkein 3 v. ja pikkusiskonsa kohta 4 kk) juuri voinut kanniskella, – sylitellä sentään saatoin. Ja olla läsnä.
Ja helliä ruoalla kaikkia läsnäolleita.
Joten maailma aika mallillaan – kuitenkin.
~~~~~~~~~~
Kuvissa Apsun synttärikakkuja. Pojanpojalle, joka ei perinteisistä kermakakuista, eikä yltiömakeasta muutenkaan perusta, mutta joka on ehdoton vaniljajäätelön ystävä. Siksipä kaksi jätskikakkua ja paljon erilaisia kastikkeita, mansikoita ja strösseleitä ja muuta sellaista (Eepi ja Emmiliini olivat hyvänä apuna näitä tehdessä).
Kuvat kertovat toivottavasti enemmän kuin sanat, mutta silti muutamia saatesanoja:
Irlanti ON vihreä.
Irlannissa kaikki tienviitat ja paljolti muutkin silmiin osuvat kyltit ja taulut ovat sekä iiriksi että englanniksi. Kaikki lapset opiskelevat iirin kieltä koulussa, ja melkein kaikissa kouluissa on koulupuvut (näkyy muutamissa kuvissakin).
Irlantilaiset puhuvat heittosateista tai sadeheitoista: kuvistakin näkee, että sää vaihteli nopeasti. Yhdessä hetkessä paistaa, hetken päästä ripsuttelee vettä. Vain viimeisenä patikkapäivänä sadetta kesti muutaman kilometrin. Pääasiassa oli sateetonta, + 10 – + 16 C, aika tuulista, varsinkin vuorilla.
Vajaan viikon aikana pääsimme patikoimaan monenlaisissa maisemissa, tasaisella ja vuorilla, puistoissa, poluilla ja asfalteilla. Historiallisia kohteita/raunioita sopivasti, ruokakulttuuri ei vienyt mennessään (vrt. esim. Italia), joten annoskuvia poikkeuksellisen vähän, mikä osaltaan myös vajaasta kuvauskalustosta ja -kyvystä johtuvaa.
Hautausmaa Muckrossin reitin varrella oli minulle ”hautuumaabongarille/harrastajalle” mieluinen yllätys; ja siellä paljon ”uutta”, mm. kelttiläisiä symboleita ja saatesanoja kristillisten kanssa sopusoinnussa.
Kuvasin myös bussin ikkunasta (mitä periaatteessa pidän huonona asiana): varsinkin Ring of Kerryn varrella ja Dublinissa. Jälki sen mukaista. Esim. Yrjön aikaisissa taloissa värikkäät, kolkuttimelliset ovet viehättivät minua kovin. Kuvani niistä eivät!! Huoh!
Muitakin rientoja kuin tepastelua reissulla oli: venekyytiä kolmen järven poikki, hevosvankkuriajelu kaupungin läpi, Celtic Steps (ja Irish Coffee, joka ei lämmittänyt😂 ) naapurikaupungissa.
Matka oli markkinoitu seniorimatkailuksi, mutta kokeneita patikoijia näette kuvissa, ei mitään vaappujengiä, ei todellakaan.
Ja kuten aiempia (,parempia) patikkareissujemme kuvakansioita katselleet tietävät, kuvissa näkyy porukan reput, muttei juuri kasvoja, mutta tällä kertaa (palautteen jälkeen 😀 ) Pehtoorista on sentään muutaman kerran kasvot kuvaajaa kohti.
Linkin takana on kuusi kuvakansiota: yksi/päivä. Muutamissa kansioissa on kännykällä kuvattuja/editoimattomia videoklippejä. Saatan lisäillä sellaisia vielä tässä joku päivä…
