Reija

Päätösten äärellä

Alku oli hyvä. Ei kiirettä, ei liian aikaisin kotoa lähtemistä. Seesteinen aamiainen, kevyt, millä on päivän fiiliksessä merkitystä. Kotoa ja työhuoneesta kannoin sylykselliset kirjoja palautettavaksi kirjastoon; luento on ohi, päivitetty, kirjat nyt tarpeettomia.

Pitkä tovi aamukahvilla työkavereiden kanssa. Vain kahvilla, ja lounastauolla riitti iso, ihana appelsiini ja proteiinijukurtti. Sen jälkeen kuitenkin jo hain kuppilasta ”ylimääräisen” cappuccinon, jota ei voi juoda ilman säällistä sokerimäärää. Kolmeksi olikin jo äidin kanssa aika optikolle, joten en ehtinyt mitään välipaloja töissä mussuttaa.

Menimme Stockan vintille syömään tanskalaiset katkarapuleivät; niistä pidän kovasti. Mistähän siellä katkikset hommaavat, kun ne ovat niin erinomaisen hyviä? Ihan kuin Tanskassa. 😉 Leipään kuuluu myös majoneesia, paljon, hyvää, sekä kananmuna, paksu leipäviipale, toki myös vihreää. Kieltäydyn sentään isosta vadelmakakkupalasta, jollaisen äiti halusi.

Illansuussa kotiutuessani sitten repesi. Valion Aino-jäätelö ”Samettinen nougat” vei, ja nyt olen halkeamispisteessä.

Ja kun juuri tälle illalle olin suunnitellut järjesteleväni vaatekaappini. Pistäväni UHF:lle/Pelastusarmeijaan pienet ja kulahtaneet paitapuserot ja farkut. Nyt ei päälle mahdu MIKÄÄN! Enhän minä kaikkea voi kierrätykseen viedä!

Asialle on tehtävä jotain. Minä vaan jo mietin, että mikähän on se pettämättömän perusteltu (teko)syy, jolla huomenaamulla sallin itselleni taas laiskottelun ja autolla menemisen töihin. Sitä miettien palaan vaatekaapin ääreen: tiedättekö siellä selvästikin asustelee kaloreita, jotka syövät vaatteita pienemmiksi! Onko muilla sellaisia?

Ruoka ja viini

Suosituksia

Selatessani kuva-arkistoja, samalla miettiessäni tämän päivän postauksen aihetta, silmiin sattui monia kuvia, jotka olen ottanut ajatuksella ”laitan tästä joskus blogiin”. Ja tässä näiden kuvien saattelemana kaikenmoisia suosituksia.

Pari, kolme viikkoa sitten törmäsin Festan jääkaapissa limoncello-pulloon, joka on ylivuotista. Viime kevään omatekoisesta, ei sentään ”kotikeittoisesta” sitruunaliköörisatsista on jäänyt yksi pullollinen, mitä ei todellakaan yleensä tapahdu, vaan kesäisin ne muutamat pullolliset nautitaan pois, tarjotaan vieraille, käytetään kakuissa tai jälkkäreissä.

Viime kesän kaikki isommat kestit menivät niin Meksiko-henkisesti, että italialainen limoncello on jäänyt jemmaan. Ja jos se on yleensä erinomaista jo muutaman kuukauden makuuntumisen jälkeen, niin nyt se on kyllä ihan erinomaisen, ylivertaisen oivallista. Siis on aika tehdä omatekoinen sitruunalikööri kesän helteisiä juhlia varten.

OHJE ON TÄÄLLÄ

hillat

Toinen vanha suositukseni on sekin omatekoinen kehitelmä: hillamisu.

Siitä olen puhunut täällä useinkin, ja nyt sen tekee ajankohtaiseksi se, että Radio Novalla oli helmikuussa sellainen ”Etsitään nonnaa” -kilpailu. Vappu Pimiä kehotti lähettämään italialaisia reseptejä ja osallistumaan niillä kilpailuun. Tuota skabaa varten värkkäsin yhtenä viikonloppuna oikein erillisen www-sivun.

No kisamenestystä ei tullut, mutta kun tästä kovastikin tykätystä ohjeesta olen nyt oman sivunkin tehnyt, niin linkitän sinne. Suosittelen, jos pidät hilloista (lakoista) niin pidät varmasti tästäkin: http://www.satokangas.fi/Keittio/Hillamisu.html Tai jos et pidä, niin ei voi mitään. 😉

Sitten kuvieni joukossa oli tällainen pahvitölkkiviinin kuva. Eräisiin juhliin jouduin valitsemaan tömppöviiniä ja tällaisen sitten – poikkeuksellisesti, meillä kun noita ”lootia” ei yleensä harrasteta – hankimme kotiinkin. Ja se on kyllä tavattoman hyvä, lempeä, silti ryhdikäs punaviini. Tätä ei saa pulloissa. Mutta jos tarvitset ”yleispunaviinin” pahvipaketisssa niin muista tämä.

Sitten yksi soppa. Tämäkin on ollut täällä aiemmin, mutta kun on niin hyvä aasialainen, kevyehkö, nopea, helppo hyvä nuudeli-kana-keitto ja kun sitä vastikään tein ja oikein kuvan arkipöperöstä olen ottanut, niin suosittelenpa taas. Sen ohje on täällä: kana-kookosmaito-nuudelikeitto

Luvan kanssa tähän loppuun liitän yhden ruokaohjeen, jonka sain tänään sähköpostiini seuraavin saatesanoin

Pullet pork on entisen missin sanomana sou laast seeson.. Joten eiköhän tehdä Pullet beef:fiä. Vaatii pitkästi aikaa, mutta ei niinkään työtä. Ja aina kun tehdään ruokaa hitaasti, muistakaa varata jotain hyvää ruuanlaittoruokaa.

Nyhtöpossu eli pullet pork on tosiaan ollut viimeisen vuoden ihan hurja hitti blogeissa ja lautasilla. Nyt tämän ”nyhtönaudan” ohje on samoilla linjoilla. En ole vielä testannut, mutta ohje alla.

Kukako minulle tämän ohjeen postitti? Paistinkääntäjä-ystäväni Antti on Viskaalin kaupan myymäläpäällikkö ja hän näitä ohjeita suunnilleen kerran kuussa postittelee. Ihan mukava reseptejä Antti on posteillut. Ja hän sanoi, että saan mainostaa hänen postituslistaansa täällä Temmatussakin. Siis jos haluat reseptipostilistalle, laita sähköposti osoitteeseen antti.pirttikoski at viskaalin.fi ja kerro liittyväsi listalle niin homma on sillä selvä.

Pullet beef

n. 1 kg naudan etuselkää
2 sipulia
2 porkkanaa
karkeaa merisuolaa
mustapippuria
vettä
aikaa riittävästi

Hiero etuselän pintaan reilusti merisuolaa ja kääri liha tiukkaan pakettiin tuorekelmulla. Anna lihan olla huoneen lämmössä n. kaksi tuntia. Pyyhi suola pois ja ruskista liha kevyesti joka puolelta. Ripsauta pinnalle pippuria maun mukaan. Laita liha vuokaan ja lisää vettä n. kolmasosaan lihan korkeudesta. Liha uuniin n. 115 asteeseen reiluksi tunniksi. Ja lisää paloiteltu sipuli ja porkkana. Jatka paistamista vielä n. 5-6 tuntia.

Maustekastike

1 dl siirappia
1 dl sokeria
½ dl punaviinietikkaa
½ dl soijakastiketta
1 chili, pieneksi silputtuna
3 valkosipulin kynttä murskattuna
1 dl tomaattisosetta
1 dl vettä (tai paistolientä lihan viereltä)
suolaa

Lihan paistuessa keitä kastike valmiiksi. Pilko chili ja valkosipuli ja laita kaikki aineet suolaa lukuunottamatta kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä n. tunti ja tarkista suola. Kun otat lihan pois uunista, niin nosta liha puhtaaseen astiaan ja kaada kastike päälle ja anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Sälää ja Rauhalassa

Asioilla on tapana kasautua. Pienillä asioilla ja isoilla asioilla.

Tänään on ollut pienien asioiden purkupäivä töissä. Tenttikysymysten tekoa, tenttien tarkastamista, kirjeitä, palautteita, kehityskeskustelupapereiden täyttämistä, infon järjestelyä, kollegan diasarjan kommentointia, kurssikirjojen tilaamista, seminaariohjelmien päivitystä, nettisivujen päivitystä, kirjeenvaihtoa esitarkastajien kanssa, huomisen kokouksen esiteltävänä olevien asioiden valmistelua, … sälää, paljon sälää. Mutta eihän se tuollainen paljon rasita. Kasaantumaa on tullut purettua.

Illan vietimme Rauhalassa. On vuosikokouksia ja on vuosikokouksia. Piti oikein tarkistaa, mikä talo Rauhala on ollutkaan: sehän rakennettiin 1890-luvun alussa kun nahkatehtailija Karl Robert Åström, jonka hauta on muuten melkein isäni haudan naapuri”korttelissa”, kuoli. Karl Robertin leskelle Clementinelle piti rakentaa oma ”kartano”. Clementinen jälkeen Rauhalaa asui heidän poikansa Hemming Åström.

Hänen tyttärensä (vai sittenkin serkkunsa?) puolestaan rakennutti Kiikkusaareen piparkakkutalona tunnetun Oulun ensimmäisen lastentarhan, joka pari vuotta sitten tuhopoltettiin. Noihin tienoisiin liittyen olisi paljonkin tarinoita, niistä joskus jonkun sinne suunnalle suuntautuvan kuvausretken jälkeen lisää…

Valokuvaus

Lätäkköaika – pintoja

Paluu kustannuspaikalle sujui ilman isompia yllätyksiä; vähän siten, että onko viikkoa tullut poissa oltuakaan. Ehkä keskittyminen kuitenkin oli tavallista parempaa. Ja vähän sellainen ”kääritäänpä-hihat-ja-hoidellaan-hommat-alta-pois”. Noh, parin kokouksen/palaverin jälkeen moinen tarmonpuuska jo ohi: tavallinen hiljalleen puurtamisen meininki oli jälleen tosiasia. 😉

Eiliseltä kuvausretkeltäni vielä kuvia. Ollaan taas lätäkköajassa. Kuvaaja kyykkii kuvaamassa heijastuksia ja veden eri olomuotoja ja hieman tupisee, että ei ollut makroa mukana, vaan normizoomilla (24 – 105 mm) koetti näitä luonnon muokkaamia tekstuureja, kuoseja, pintoja, luonnon arkisia yksityiskohtia kuvailla. Ei tarvi mennä aarniometsiin tai savanneille: lätäköt ja rapakotkin ovat kauniita. 🙂

Edelleen olen sitä mieltä että miehen suvun käytössä ollut sukunimi Rapakko olisi ollut aika hyvä: ajatelkaa nyt Reija Rapakko! Olisi aika lailla rispektiä jo nimessä, eikö? Ottasinkohan taiteilijanimeksi sen? (Heh, minkä taiteen? kysyn vaan!) Mutta siis; eilisiä kuvia (klikkaa isommiksi näet kuinka pieni voi olla karulla tavalla kaunista).

Niitä näitä Valokuvaus

Merkillistä kevättalvea kuvaamassa

Sisäinen ajantaju, henkilökohtainen vuodenaikakello on sekaisin. Jos on luonto väärässä ajassa, niin yhtä lailla on sekaisin myös pohjoisesta palannut kaupunkilainen, joka luulee että pääsiäinenhän se tuli Lapissa vietettyä. Pääsiäisen jälkeiseltä näyttävät tiet, rannat, raitit. Linnutkin lauloivat aamupäivällä kuin pääsiäisen jälkeen. Se laulu kuulosti keväiselle, tuntui hyvälle.

Yön myrsky oli tyyntynyt, – joskin merenrannassa sitten kuitenkin tuntui vielä pureva tuuli. Olipa hyvä kävellä, ei luistanut, ja parempi olen kävelemään kuin hiihtämään. Möljällä, Nallikarissa, Hietasaaressa paljon uutta. Ei kylmä, enempi vähempi urheilullinen viikko takana, joten jonkinlaista liikkumisen riemuakin ilmeni, paljon kuvauskohteita ja kevääntuntua.

Yön unetkin hälvenivät ulkoilmassa. Mietin kyllä vielä lenkilläkin, että miksi minun on nähtävä niin paljon unia (muitakin kuin painajaisia) Meksikosta? Olenhan toki käynyt muissakin maailmanäärissä ja paikoissa kuin Meksikossa, joten miksen voisi välillä nähdä unia vaikka Etelä-Afrikasta, Italiasta, Maltalta, Kiinasta, Marokosta? Tai miksen voisi unissa tolskata jossain ihan uusissa kulttuureissa ja paikoissa: vaikka Mauritiuksella, Argentiinassa, Japanissa, inuiittien luona tai Irlannin nummilla – pakkoko sitä on vähintään kerran viikossa Meksikossa seikkailtava?! Eivät unet ainakaan vähennä alakuloa tyttären ikävän suhteen.

Mutta siis. Nalskussa. Otin paljon kuvia, ja muistin jostain lukeneeni, että kuvasta tulee taideteos kun sillä on nimi. Niinpä sitten mietin kovasti nimiä räpsäyksilleni. 😀 . Enkä kummoisia keksinyt, vaikka kivaa kyllä oli.

Upoksissa

Ei perässähiihtäjä, vaan yksinluistelija

Vappubrunssia odotellessa

[Rempattuun/uudelleenrakennettavaan Nallikarin ravintolaan
voi jo tehdä varauksia vappupäivän brunssille.]

Länsituuli

Kesä kaukana

Yhä ylos

Ei vielä

Laajat kaaret

Mörrimöykyn talvipesä

Liian aikaisin?

Raja railona aukeaa.
Edessä Aasia, Itä.
Takana Länttä ja Eurooppaa;
varjelen, vartija, sitä.

Kummasti nuoren (eihän hänestä koskaan vanha ehtinyt tullakaan) Uuno Kailaan runo tulvahti mieleen, tuota kuvaa ottaessani, tulvahti mieleen näinä epävakaina päivinä.

Kovin on vielä hienoinen tuo railo…

Hietasaareen on tehty ulkoilureiteille kohennuksia, viitoituksia. Siellä kuljin.

Tuolla reitillä otin paljon myös ”pintakuvia”, tekstuureja, tai siis … en osaa selittää. Jäitä, olkia, oksia, säästelen ne kuvat huomiselle, tulevalle viikolle kuvituskuviksi.

Mutta tähän vielä viime vuoden kuukausikuvalle jatko-osa: ”siilojen tuho ja nousu” – alkaa näyttää aika hyvältä, eikö?

Ja sokerina pohjalla: meidän kilpuri on herännyt. Elmerillä oli neljän kuukauden unien jälkeen kevätkylvyn aika. Ruoka ei vielä maistunut, mutta kovasti jo janotti. Vain 10 % painosta (= 55 g) oli talven hibernaation aikana häipynyt.

”Papukaijanokka” pitäisi jo hioa, viilata, mutta eipä taida minusta siihen olla… Noh, katsotaan tässä…

Lappi Niitä näitä

Paluumuuttajat

Tuntui aika sopivalta lähteä tänään pois Hangasojalta. Yöllä oli satanut räntää. Aamulla ovelta näytti tältä.

Meillä oli tarkoitus lähteä niin myöhään että mentäisiin Rovaniemellä lounaalle (Monte Rosaan jota olemme kuulleet kehuttavan), mutta kun olimmekin jo klo 9.18 autossa valmiina lähtemään, olimme Napapiirillä jo puolelta päivin eikä todellakaan vielä nälkä.

Tosin heti kohta matkaan päästyämme näytti että saattaa kulua aikaa ennen kuin päästään kulkemaan. Juuri kun tulimme paikalle (vain yksi auto ennen meitä) oli rekka luisunut ensin oikealle sillan kaiteeseen ja sitten poikittain Vuotson kanavan (yhdistää Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat/järvet) ylittävän sillan tukoksi. Ihan linkussa oli iso venäläinen rekka. Kuski tuli autosta, silmin nähden kiroili, ja soitti jonnekin… Onneksi sillan oikealla puolen menee pyörä- ja jalkakäytävä, joten pääsimme sitä kautta jatkamaan matkaa.

Sodankylään asti kurja sohjo keli, vedensekaista räntää satoi, joten päätin keskittyä harkkamappiin, jota lueskelin. Minulle kun tämmöinen keli tuo ikäviä muistoja nuoruusvuosilta. Kohtuullisen pahan metsäänajon tein ihan omaa kokemattomuuttani ja hölmöyttäni.

Niinpä sitten itse asiassa lueskelin koko matkan, sillä pehtoori lupasi ajaa, ja minä sain monta tuntia tehdä hommia.
Ja räpsiä kännykameralla kuvia.

Sodankylään tullessa tie jo sula, mutta vesiliirron vaara ei ollut mikään vähäpätöinen juttu.

Sodankylässä näyttää kuin olisi ukkonen tulossa.

Rovaniemi kaikkea muuta kuin kaunis Napapiirin talvikaupunki.

Iissä, hautausmaan (joka on muuten Suomen ainoa oleva edelleen käytössä oleva saarihautuumaa) kohdalla jo sinistä taivasta, aurinko paistoi, tie sula ja kuiva.

Kotiin (puhtaasen sellaiseen! meillä on käynyt S. poissaollessamme, ah onnea!) oli hyvä tulla.

Pihalla auton oven avatessa kuuluu humina, isompi humina kuin tunturissa, kuin olisi ison kosken tai valtameren äärellä. Tuuli on kova, kohisee, humisee. On vaikea tietää, mikä vuodenaika on. Pihalla kun näkyy nurmi. Usein hiihtolomalta tullessa katoilta on tullut lumet pihalle, kulkuväylille ja niitä saa ensin raivata. Ei tänään.

Eikä tänään eikä huomennakaan tule nuoret syömään.

Muutoinkin ollut ihan hurja ikävä tyärtä, ja nyt se tuntuu taas isosti. Eihän esikoinen moneen vuoteen ole meidän kanssa hiihto- tai pääsiäislomilla Lapissa ollutkaan (useimmiten lomat paisteli Hesellä hampurilaisia ja/tai teki kandia tai jotain sen sellaista), mutta sitten usein järkkäsi niin, että oli kotiuduttuamme kotikotona syömässä. Ei nyt. Mutta eilen (viime yönä) sain Meksikosta whatsApp-viestin: loppiaisena toistamiseen lähettämäni marraskuun (!!!) mökkituliainen (= kortti, arpa, pieni saamelaiskäsityökaulakoru) oli tullut perille. Siellä alkaa San Pedron posteljooni oppia, missä meidän lapsi asustelee. Eikä mennyt kuin kaksi kertaa kaksi kuukautta!

Lappi Ruoka ja viini

Mökkipavlova ja shoppailuja lomareissulla :)

Käsittämättömän lämmin. Olisi ehkä kannattanut sittenkin mennä mäkeen, eikä hiihtämään. Minun ”automaattivoitelemattomat” tai pitopohjasukset tai voiteluvapaat tai whatever sukset ovatkaan, eivät olleet ihan parhaimmillaan reilusti plussakelillä. Noh olipahan vastusta – vastusta alamäessä ja myötätuulessakin. Noh, ei ihan sentään, mutta ei kyllä ollut mikään lentävä kelikään. Harvoin minulla on hiki, mutta tänään pari tuntisen hiihtolenkin jälkeen oli!

Auringossa + 15 C.

Mökkielämään on tänään kuulunut hyvää ruokaa: tryffelipastaa ja mökkipavlova. Ensimmäinen purkki (neljännes siitä) Laitilan uustuotetta ”tölklkivalkuaisia” tuli testattua pavlovaan. http://www.laitilankanatarha.fi/tuotteet/proegg-valkuainen Pavlovassa oli pieniä mökkivirityksiä: kenellä on mökillä ekstempore maizenaa ja valkoviinietikkaa?! No ei minulla ainakaan. Ajattelin että nou hätä, käytän kastikesuurustetta ja sitruunaa. No eiväthän ne ihan moitteetta toimineet korvikkeina, mutta valkuaiset vispautuivat erinomaisesti, tuli kiiltävä marenkimassa. Eikä maussa ollut vikaa. Leikkaamista ei voi väittää rapsakaksi. Mutta no problem – kehitellään. Uskon että tuo tuote tulee olemaan keittiössäni usein.

Marenkipohjan päälle levittelin sitruunarahkaa viriteltynä kermalla ja likööritilkalla. Ja sitten sitä pistaasihunajaa jota koko viikon on käytetty milloin missäkin yhteydessä.

Tämän viikon muutamista muistakin ruokajutuista voisin mainita. Parina päivänä alkuruokana olen tarjonnut poronvasanmaksaa ja (Pentikin) Karpalokonjakkihyytelöä. Vaikuttaa ja maistuu ihan gourmetilta, ja on tavattoman edullista. Eikä vaadi keittiössä puuhastelua.

Maanantaisella Ivalon reissulla törmäsimme S-amarketissa venäläisten ruokien hyllyyn: eipä sellaista ennen ole täällä päin nähty. Edullista ja vähän erikoista oli tarjolla. Majoneesia ja makrillia useampaakin merkkiä. Ja hapankaalta – yllättikö ketään? Kertoo siitä että venäläisiä turisteja ja mökkiläisiä on täällä nykyisin jo paljon.

Pari euroa maksava granaattiomenakastikepullo oli ostettava. Maistelimme broilerin ja lehtipihvin kanssa: ei ollenkaan huonoa. Päinvastoin, vähän kuin balsamicon ja (herukka)hyytelön välimuoto. Toinen uutuus, jota ei suinkaan ostettu S-marketista, vaan kukkakaupasta oli ruususuola. Ruohonjuuren sivuilla siitä lukee näin: ”Hienojakoinen, ruusunpunainen kristallisuola on terveellinen valinta! Ruususuola-kristallisuola louhitaan käsin Bolivian vuoristosta. Ensimmäisen luokan tasalaatuiset Ruususuolakimpaleet valikoidaan huolella ja työstetään käsityönä ja pilkotaan pienemmiksi, lopuksi huuhdotaan ja jauhetaan. Nimi Ruususuola, tulee punertavasta väristä, joka syntyy mm. mangaanista ja raudasta.” Sen sanotaan olevan ekologista ja reilusti tuotettua jne. Olemme nyt viikon maistelleet monessa yhteydessä, ja hyväksi havainneet.

Kukkakaupasta (Ivalon Taimituvassa kannattaa ehdottomasti käydä jos kylille satut) sitten myös kukkakimppu: ruskan värisiä galloja. Ihan mökin verhoihin sävytetyt.

Tänään jo olivat vähän rupsahtamassa.

Mutta eipä sillä väliä. Nyt jo keräillään kamppeita, aamulla loput pakataan, kotiin lähdetään. Ai niin, yksi maanantain shoppailukierroksen löytö. Itävaltalainen grüner veltliner Kamptal-viini; hienostuneelle maistuu minun suussani, mineraalinen, silti hedelmäinen. Oikein hyvä viini nyt lasissa. Hyvää viikonloppua! Pitkästä aikaa sen voi aloitella levänneenä. 😉

Niitä näitä

Pirttipäivä Myötätuulessa

– Mikset nukkuisi jos kerran yöunetkaan ei katoa päiväunosten vuoksi?

Miksenpä tosiaan? Pehtoori kehotti syötyämme menemään (taas!) päikkäreille, – minähän menin – kuten olen tehnyt joka ikinen päivä täällä ollessamme. Ja kuinka se on ollutkaan mukava vartiksi, puoleksi tunniksi kamarin erinomaiselle sängylle torkahtaa. Alan olla vallan erinomaisesti levännyt.

Arktinen myrsky? Siitä olemme eri mieltä. Minun mielestäni tänään (ja jo viime yönä) on ollut arktinen myrsky: on tuullut, on satanut välillä jäätävää tihkua ja alijäähtynyttä vettä, välillä tuiskunnut lunta, välillä muuten vain tuullut hirmuisesti. Pehtoorin mielestä on ollut jotensakin tavallinen hiihtolomakeli. Minusta sikälikin poikkeuksellinen maaliskuun alun sää, että ei ole ollut hirmuisia aamu/yöpakkasia. Kymppiviikolla kun täällä on tapana, että joutuu odottamaan puolille päivin yöpakkasen ( – 28 – 20 C ei ole mitenkään tavatonta) lauhtumista jotta voi lähteä ulos, mäkeen tai ladulle. Nyt ei ole tarvinnut odotella. Mutta silti en tänään ole lähtenyt mihinkään.

Minun mielestäni täällä on ollut sellainen keli, että olen voinut ihan hyvällä omallatunnolla hoidella sisällä niitä juttuja, jotka ovat tekemättöminä aiheuttaneet huonoa omaatuntoa: gradu on luettu ja arvosteltu, paistinkääntäjien sivustoa olen päivitellyt (eläköön toimiva nettiyhteys!!) ja pitkän jäsenkirjeen olen laatinut, sähköpostiliikennettä ja muitakin työjuttuja olen hoidellut. Siten siis oikein kelpo pirttipäivä ollut. Jo vain on ollut hyvä päivä.

Aamu alkoi smoothiella: kiwi-banaani-proteiinijukurtti-sitruunamehu-sitruunamelissa-minttu. Tähän asti paras.

Uusi tuttavuus tällä lomalla on ollut valmiiksi savustettu valkosipuli: ostimme Oulusta (Välivainion K-market) jo lähtiessä. On ollut hyvää kermaviiliin murskattuna savukalan kanssa, hyvää uuniperuna/porkkanalohkojen kanssa uunissa muhien, hyvää lehtipihvin kanssa pannulla makua antamassa. Suosittelen.

Edessä leffailta vai Siiri Magga-Miettusen elämäkerta kakkosen loppuunlukeminen? Ehkä leffa – saisin samalla kudotuksi säärystimet valmiiksi. Loma kun loppuu, eikä niillä todellakaan ole käyttöä kaupungissa : ) — mutta, mutta saisinpa senkin jutun valmiiksi. Eilen katsottiin Haute Cuisine -elokuva. Sekin niitä rainoja, joita oli tarkoitus ja aie käydä kaupungissa teatterissa katsomassa, mutta oli muka joku syy, ettei ehditty, viitsitty, haluttu. Nyt on sekin katsottu. Kannatti. Hulppean näköisiä ruokia, jos kohta juonikäänteet eivät niitä vauhdikkaimpia olleetkaan. 😉

Lappi Niitä näitä

Laajakaista? – ei vaan Hajakaista

Tiedättehän, aamuksi smoothie (tänään eilistä parempi), vähän töitä, hiihtämään, saunaan, ruokaa, leposet, vähän töitä. Nyt bloggauksen vuoro.

Ja siihen ei enää kulukaan koko iltaa kuten usein aiemmin, vaikka liittäisin moniaitakin kuvia! Meillä on täällä toimiva, ei mikään salamannopea, mutta joka tapauksessa kesken kaiken simahtelematon, nettiyhteys. Vaikka nyt tuulee, tuulee kovasti, vaikka vähän pyryttää, vaikka Saariselän alueella on sentään jonkinmoinen sesonkiaika (= mahdollista ruuhkaa tietoliikenneyhteyksissä) niin meidän netti pelittää! Yesh!

Tätä ennenhän olen kokeillut kaikki Suomen operaattorit, kesäkeleillä bloggailen pihalla, työsähköposteja on joskus käyty autolla nelostien varressa lähettelemässä, – kaiken kaikkiaan kaltaisellleni nörtiille tämä nettiongelma on ollut ropleemi ja mökkielämänlaatua olennaisesti heikentävä tekijä. Naapurimökeissä netit pelittää, mutta tämä meidän möksä on vähän notkelmassa, jossain hitsin katveessa, mikä on tehnyt mokkuloiden ja kytkyläppärin kanssa liikennöinnin vaikeaksi.

Yhdeltä tutulta (kiitos JJ) saimme vinkin firmasta, joka luo yhteyksiä myös haja-asutusalueille, laajakaistojen ulottumattomille kairoille.

Siis nyt meillä on Hajakaista. Asentaminen ei ollut ihan ongelmatonta pehtoori on viettänyt eräänkin tunnin antennin ja sen johdon asianmukaisessa, turvallisessa, siistissä asentamispuuhassa (Ivalosta koetettiin hakea jatkoantennijohtoa, turhaan) ja minä olen säädellyt iPadia ja läppäriä, soitellut ko. firman ”helpdeskiin” (jossa on puhuttu suomea eikä datistien slangia), mittaillut nopeuksia ja sen sellaista.

Ja meinasi hieman hymyilyttää kun ennen tänne tuloa, kun tuo kuvissa näkyvä pikku antenni ja modeemi (vai reititinkö sen nimi lienee?) saatiin (huom. tuotiin kotiin) ja sähköpostitse tuli liittymän asennus- ja säätöohjeet (eivät ehkä ihan selkeimmät mutta kyllä niillä homma oli mahdollista saada toimimaan) ja sitten sen sähköpostin lopussa luki, että ”Jos tulee ongelmia yhteyden löytämisen kanssa, voimme katsoa tukiasemille kompassisuuntia. Soitto tai sähköposti meille, niin katsomme suunnat.” Kerrassaan loistavaa: nimenomaan ollaan hankkimassa uutta antennisysteemiä juuri siksi kun yhteydet EI TOIMI, eikä sähköposteja voi lähetellä. Siis miten ihmeesä pistellään sähköposteja ja kysellään yhteyden luomisesta? Noh, ei mikään iso juttu ja nyt toimii. Vielä täytyy Oulusta yksi piuha tuoda ja vähän säädellä (johtuu lähinnä kytkyläppäristä ei tästä kaistajutusta), mutta jo nyt meillä on täällä oma wlan-verkko! Eikä edes maksa mahdottomasti.

Kuvien liittämisen nopeudesta ja helppoudesta riemastuneena yksi eilen harjoituksena kännykällä ottamani panomaaraotos (klikkaamalla suurenee). Näitäkin nyt voi liitellä! Näitä ja paljon muita! Nyt minä voin muuttaa tänne möksällä pidemmäksikin aikaa…. 😉

Lappi Niitä näitä

Laskiaistiistai hiihdellen

Aurinko! Tänään on paistanut aurinko, hanget ovat kimmeltäneet, suksi on luistanut, ruoka on maistunut., antenni on asennettu, [töitä ei ole juurikaan tehty, ] – tänään on ollut hyvä päivä. Smoohtiet aamiaisella. Hmmmm…

Ajattelin ensin hiihtäväni vain Rönkönlammelle, mutta poroaidalle asti hyvinkin jaksoin, ja takaisinkin – tietysti. Mennessä ei juuri muita hiihtäjiä näkynyt – olin sen verran aikaisessa [ei oikein vielä lomaunirytmiä ole 😉 ] – eikä aurinkoakaan,

palatessa jo sinistä taivasta, muutaman kerran puiden varjot kimmeltävällä hagella, aurinko jossain.

Kunhan pääsin mökin pihaan niin jo paistoi.

Pehtoori lähti kun minä tulin; ihan samasta syystä kuin emme Oulussa lenkkeilekään kaksistaan, ihan samasta syystä emme hiihdäkään kimpassa – minä olen niin paljon huonokuntoisempi, etten ala verenmaku suussa skabaamaan miehen kanssa. Ei pehtoorista olisi mukava vatuloida minun vuokseni; siis käymme erikseen ja hyvä niin. Patikointi sopii samaan tahtiin, mutta ei lenkkeily eikä hiihtäminen.

Sauna kuului pävään. Niin kuin täällä aina.

Eikä pieneen mieleenkään tullut pulahtaa puroon.(Varjokuva? Piiloselfie? 🙂 )

”Uusi” ruokakin tuli sovelletuksi. Paistelin broilerin filesuikaleita oliiviöljyssä, suolasin (ruususuolalla!), sivelin makealla tulisella sinapilla, sitten loraus ruokakermaa pannulle, juuri ennen tarjolle tuomista silputtua basilikaa ja pippuria. Vaikeahan tämä oli, mutta kyllä kannatti. 😉 Ne hiihtäjät tarvitsemme protskua. 😀 Ja hiilareiden tarve tuli tyydytetyksi laskiaispullilla.

Iltapäivällä ja nyt vuorossa lukemista ja surffailua (voi miten nopea yhteys meillä onkaan! Kerron siitä huomenna.)

Ehkä joku elokuvakin vielä ohjelmassa, olisi kutomistakin. Toissailtana katsoimme ”Kekkonen tulee”. Erinomainen elokuva näissä maisemissa katsottavaksi. Mie niin tiiän tämän pohjoisen maailmanäären ihmisten mentaliteetin; jo vain Kekkosta on täällä odotettu ja vieläkin kaivataan.

Nyt pakastuu: on jo -10 C, koko päivän ollut pari pakkasastetta, auringossa jo tuntunut lämpö. Näkyisiköhän revontulia, pilviä ei ainakaan paljoa ole… pitääpä tarkkailla.

Kiireistä on loma. 🙂