Reija

Olof ja meitsi

Viikonlopun kuvasatoa vielä. Hotelli Olof on avattu pari vuotta sitten, ja se on ihan Suensaaren päässä. Torniossahan kaikki on lähellä, joten sijainti hyvä. Erityisen paljon pidän sisustuksessa siitä, että sekä aulassa että huoneissa on käytetty seinillä vanhoja valokuvia. Kuvat ovat Tornion katukuvia, Tornion rantamaisemia.

Sisustus on hillitty, Calligariksen lamput ja tuolit eivät joka paikkaan sovi, mutta tuonne sopivat.

Aamiaishuone oli kellarikerroksessa, ja sielläkin näytti olevan Calligariksen Miss Lacy-tuoleja, mutta mietin, olisivatko olleet feikkejä. Aidot muovisetkin kun maksavat kai toista tonnia. Siellä ei ollut Tornio-kuvia seinillä, vaan tapettia, jossa oli hillitysti kuvia Roomasta.

Aamiainen oli ehkä vähän keskivertoa parempi: lohta Tornionjokivarressa on luonnollisesti tarjolla. Ja hotellin yhteydessä on jo aiemmin mainostamani ravintola Ofelia. Bataattiranskalaiset olen siellä jo kahdesti nauttinut. On siellä muutakin hyvää. Ja sekin on aika viihtyisiä.

Tämä seitsemäs lähiopetusjakso oli siis henkilökuvausta, valaisun opettelu oli eka kerralla se isoin juttu. Minulle sekin ihan uusi asia. Jälki sen mukaista. Mutta parini N. on tehnyt henkilökuvauksia tilauksesta aika paljonkin, joten minä sain ammattilaiskuvat itsestäni ihan sivutuotteena.

Paluun tuntoja

Jotenkin voipunut, helpottunut, kotiin paluusta ja paluuseen tyytyväinen. Olen ollut melkein kaksi viikkoa pois kotoa. Se ei ole tavallista. Siksikin ja muutenkin kotiin on hyvä tulla. Tänäänkin.

Tornion kouluviikonlopulta ajelin lämpimässä (+8 C) sunnuntai-iltapäivässä kotiin. Tänään en kotimatkalla soittanut ystävälleni, kuten melkein joka kerta aiemmin olen tehnyt. Aurinko toi mieleen hänet, ja ajattelinkin, että voisin soittaa. Mutta en soittanut. Minulla ei enää ole häntä. Ystävyyttä ei enää ole. Häntä ei enää ole. Tänään taas suru tuntui. Tänään oli se ”paikka”, johon hän elämässäni kuului. Yksi niistä paikoista, mutta häntä ei enää ole. On niin ikävä. Merkillisesti kyselen toistamiseen itseltäni, miten tässä näin kävi? – Ja taaskaan en usko todeksi, en usko, että maailma on niin epäreilu.

Kotiin tullessa olo paranee, enkä tunne siitä huonoa omaatuntoa. En, vaikka sellainen tuntuu olevan lähellä.

Kotona on Pehtoori taas tehnyt kotiinpaluupäivällisen, ja mm. leiponut suklaakakun!!

Ja vihdoin näen Aapelin ja vihdoin voin pitää häntä sylissä.

Aapeli ei enää tuoksu, eikä tunnu vauvalta: Aapeli on pienen pieni poika, joka tykkää omenasta, tutkimisesta, Teletapeista, joita hän osaa ihan itse katsoa puhelimen näytöltä ja Muumi-kirjasta, jota luimme yhdessä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään oli myös arvonta: ”Oululainen ruokakulttuuri” -kyselyyni vastasi yhteensä kymmenen henkilöä (Satu, Kaisa, Antti, Kaija, Marketta, Koivu, Anna, Maisa, Raila ja Annu), mistä kiitos kaikille osallistujille, palaan vielä teemaan. Ja (nyt kuuluu fanfaareja!!!) voittaja on: Kaija!!! (lähetätkö minulle (reija at satokangas.fi) postiosoitteesi ja kerrothan samassa viestissä, haluatko uuden kirjan vai tämän vuoden ”Oulu kuvissa” -kalenterin.)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Viikonlopun kuviin yms. palaan vielä huomenissa,… Tulevan viikon kuvahaaste on maisema, mutta ei tavallista ”aakeeta laakeeta”, vaan ”maisema lähikuvassa”. Tuokio/palanen urbaanista tai maaseutumaisemasta. Kuluneen viikon ”Erilainen” -haasteeseen en ole (vielä) ehtinyt itse laittaa kuvaa, mutta varsinkin Katri H:n dramaattisia kuvia Ylivieskan kirkon palosta kannattaa käydä katsomassa.

Ja toinen kuvalinkki on Juniorin kuvasivulle: niin Torniossa (jossa monet kurssikaverit olivat yöllä olleet kuvailemassa – minun täysin asiasta tietämättömänä, syvässä unessa olleena) kuin Oulussa oli ollut hieno revontuliyö, ja poika oli kotipihalta/katolta saanut aika kelpo otoksia… KLIKS

Niitä näitä

Torniossa

Eihän se niin kamalaa ollutkaan: olla mallina ja kuvata mallia.

Tornion aamu aukeni aurinkoisena.

Tämä viikonloppu on sellainen, etten mahtunut opiskelija-asuntolaan, ja sen kuultuani päätin varata itselleni hotellihuoneen Torniosta: en lähde majataloon Ruottin puolelle, nyt on MUN viikonloppu. Siis majapaikkana hotelli Olof. Tässä on tyyli. Melkein boutique-hotelli. Kuvia liittelen vaikka huomenissa.

Aamulla ehdin hyvin käydä pienellä lenkillä, katselemassa Suurpilkin valmisteluja.

Tänään kymmentuntinen koulupäivä sujui henkilökuvausta opetellessa, teoriassa ja käytännössä, mallina ja kuvaajana. Lupaan laittaa näytille N:n minusta ottamia kuvia. Hän on pro. Oli ilo tehdä kanssaan harkkareita tänään.

Illalla hotellille palatessa – taas kerran – aika puhki, mutta olisinpa ollut valmis lähtemään porukalla syömään, ehkä jälkidrinksuillekin jonnekin, mutta juuri tänä viikonloppuna kaikki muut tuntuivat mielummin lähtevän ”boksiin”, kämpille tai jopa Ouluun ennemminkin kuin kaupungille. Hö.

Lähdinpä sitten yksikseni kävelemään pitkin Tornion pikkukaupungin katuja: ja hyvänen aika, kuinka paljon karvalakkipäisiä, humalaisia, pahimmoillaan kaira kainalossa käveleviä pilkkijöitä olikaan liikkeellä.

Löysinpä itsekseni kuitenkin, yksikseni ruokapaikan. Perheen kanssa whatsappeilua, … ja juuri poislähdössä ollessani sainkin seuraa, istuinpa sitten tovin vielä. Toinen lasillinen punaviiniä.

Tämäkin viikonloppu pian ohi.

Niitä näitä VAT

Opiskelijan paluu

Saariselkä – Rovaniemi – Kemi (pieni mutka: Pehtoori junalle) – Tornio

Kuuden viikon tauon jälkeen ”Back to school”.

Tänään palaute tuotekuvaus-etätehtävistä ja jo vähän aloittelimme henkilökuvaukseen liittyvien asioiden opiskelua, on siis ensimmäinen ”Henkilökuvaus”-viikonloppu. Miljöö- ja maisemakuvaus oli omasta mielestäni se, jota osasin – edes vähän – tämän koulutuksen alkaessa, studio/tuotekuvausta on ollut mukava harjoitella, ja kyllä jatkan nyt kun tulevina viikkoina on ihan eri lailla aikaa kuvaamiselle kuin alkuvuodesta.

Mutta henkilökuvaus? En osaa, en ole harrastanut, en harjoitellut. Todella arkailen, todella olen huono. Huomenna sitten päivä treenataan. Todella olen epämukavuusalueellani: en haluaisi olla mallina, enkä kuvaajana. Mutta eihän kaikki ole mukavaa, eikä helppoa. Elämässäkään, saatikka opiskelussa. Mutta mikä hyvä, minulle sattui ”työpari-arpajaisissa” hyvä tuuri; sain hyvän henkilökuvaajan parikseni.

Ja tänään koulussa oli kuitenkin mukavaa. Olin tavallista pirteämpi, perjantaiksi.

Nyt juuri täällä räiskyy ilotulitus: Torniossa on raksamessut ja ISOT pilkkikisat. Kai niiden vuoksi tuolla rannassa tulittevat.

Muutenkin on merkillistä palata kahden hengen mökkielämästä maalikyliin, etelään, kommukoimaan monien ihmisten kanssa. Ei kulttuurishokki, mutta hieman outoa. 😉

Ai niin, tänään on blogissani käynyt jo yli 2000!!! kävijää. Aprillia-juttu on linkitetty mm. YLEN sivulle, ja ties minne, trafiikkia kuitenkin on.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt kun on viikonloppu, ja monelle se merkitsee parempaa syömistä kuin viikolla, niin käykääpäs vielä vastailemassa kyselyyni ”Oululainen ruokakulttuuri”. Siellähän on arvontakin. Sunnuntaihin klo 18 asti aikaa osallistua.

Lappi Niitä näitä

Poislähdössä

Ihan liikaa sisällä, ihan liikaa autolla suhailua eestaas …

Merkillisesti perjantai-olo.

Mutta ehdinpä olla tunturissakin, ja pihalla.

Että onko vielä lunta? – On sitä!

Alkaa tulla 10 vuorokautta täällä täyteen, – mahdoton uskoa. Ja vaikka ulkoisesti hyvin pieneltä näyttää tekeminen, niin se ei ole ihan kaikki, kaikki ei näy. Kaksin olemme levollisesti ajan saaneet kulumaan. Eikä ole ollut ”vapaa-ajan ongelmia”.

Edellisellä reissulla saimme aikaiseksi lintujen ruokinnan, monen vuoden tauon jälkeen. Lintulauta näkyy pirtin pöydän äärestä; tintit ja orava käyvät vuorollaan siinä aamiaisella, ihan yhtä aikaa meidän kanssa.

Meitsi ”luontokuvaaja” on istunut aamiaispöydässä tele kamerassa ja kuvaillut ikkunasta luonnon ihmeitä. 🙂 Haastavaa on!

Niitä näitä

Logistisia juttuja

Olenpa taas tänäänkin miettinyt, että eihän tällaista pitkää rupeamaa edes vapaaherratterana voisi mökillä olla, jollei olisi toimivaa netti/puhelinyhteyttä. Eikä se ole todellakaan ollut mikään taattu asia kuin vasta muutamia vuosia. Näin huolimatta siitä, että tämä meidän Myötätuuli ei ole missään kaukana kairassa, ei tiettömien taipaleiden takana, ei edes tuntureiden tuolla puolen. Onpahan vähän katveessa tukiasemista, kurun pohjalla. Silti ollaan ihan Jäämerentien/nelostien kupeessa. Näin ollen ovat tietoliikenneyhteydet olleet kovin epävakaat.

Miten olisi tänäänkin kirjakauppaa ja kolmen sukupolven kontakteja, huolehtimisia, voitu kumpikaan hoidella, jollei sähköposti pelittäisi, jollei kännyköillä kulkisi tieto. Itse asiassa neljän sukupolven kommunikointeja. Onhan jo ihan hurja ikävä Aapelia, mutta onneksi päivittäin tulee videoklippejä huikeaa vauhtia kehittyvän pojan tekemisistä, sanomisista, yrityksistä ja ilmeistä.

[Tämä kuva kymppiviikolta]

Miten olisin voinut paistinkääntäjäasioita/kirjeitä Oulu – Helsinki – Pariisi välillä hoidella ilman nettiyhteyttä? Entäs etätehtävien palauttaminen määräajassa Tornioon (Rovaniemelle itse asiassa), jos Hajakaista ei mahdollistaisi nopeaa, toimivaa yhteyttä koulun ”Etätehtävät”-sivulle.

Farssin merkkejä on ollut pakettilogistiikassa. Eilen sovin, että Pieni pala Lapin historiaa -kirjan kirjoittaja lähettää Oulusta laatikollisen kirjoja minulle, koska olen saanut niitä kaupatuksi myyntiin yhteen jos toiseenkin pisteeseen täällä Saariselän alueella. No kirjapaketti pantiin ihan oikealla osoitteella tulemaan tänne, ja aamulla minulla on kännyssä viesti, että kirjapaketti on – Ivalossa. Ei Saariselällä, vaan reilut 30 km pohjoisempana Ivalossa.

Soitanpa Ivaloon, ja kyllä paketti onkin siellä, kyselen, että onnistuisiko sen saaminen – aika nopeasti – Saariselälle. Onnistuuhan se, mutta ei tämän päivän, eikä ehkä huomisenkaan aikana. Koska? – Koska paketti pitää ensin toimittaa Sodankylään, siis ohi Saariselän, reilut 100 km etelään, ja sieltä sitten otetaan taas uudelleen vauhtia, ja sitten yritetään jos paketti jäisikin Saariselälle, eikä hurahtaisi toistamiseen ohi kohti pohjoista. Huoh! Pehtoori kävi sitten aamupäivällä mutkin Ivalossa, mie lupasin siivoilla sillä aikaa. Hommat tuli hoidelluksi.

Kirjapaketin reissusta tuli mieleen se vanha juttu, kun Torniossa oli vielä Lapin Kullan -tehdas, josta toimitettiin rekkalasteittain olutta pitkin Suomea, ja myös Turkuun, josta sitä laivattiin Ruotsiin myytäväksi. Ja Tukholmassa oli rekka odottamassa, jotta keppanaa voitaisiin kuljetella kohti pohjoista, niinkuin nyt vaikka Haaparannalle. Siihen kahden kilometrin päähän Lapin Kullan -tehtailta.

Valokuvaus

Kuvista ja puhelimista

Ehkä joku on miettinytkin mihin minun henk.koht. Photo a Day -haasteeni on jäänyt. Tarkoitushan oli ottaa joka päivä haasteen kuva kännykällä, ja niiden kautta esitellä uuden kännykän (Sony 5Z Xperia) kameran toimintaa ja toimivuutta. Niinhän se oli tarkoitus. Ja viime viikon tiistaihin asti haastekuvia otinkin. Mutta. Tulinpa pudottaneeksi upouuden luurini Tuiran TK:n pihalle, ja kyllä, kyllä näytön lasi oli tuhannen palasina.

Vein rikkoontuneen puhelimen saman tien kauppaan, josta sen ostin, … ja myyjä sanoi ne pari ratkaisevaa lausetta, jotka ehkä kannattaa ottaa huomioon jos aikoo tuon muutoin, kolmen viikon kokemuksen jälkeen, hyvältä tuntuneen puhelimen ostaa. Myyjä sanoi: ”Tämä lähtee nyt huoltoon, ja sieltä sitten soittavat korjauksen kustannusarvion, että haluatko korjauksen tehdä….” Tuohan tarkoittaa, että korjaus on sietämättömän kallis. Eivät ole vielä soittaneet. Ja hän sanoi myös, että ”Näissä Soneissahan on tuo näyttö lasia, …. ” Mikä tarkoittaa sitä, että se särkyy helposti.

Siis jos olet samanlainen räppäkäpälä (kuten mieheni minua ystävällisesti aika ajoin tituleeraa) kuin minä, niin harkitse kahdesti, kannattaako Sonya ostaa. Muutoin olin siihen kyllä hyvin tyytyväinen, ja katsotaanhan kun se joskus sieltä huollosta palautuu, miten sen onnistun käsissäni pitämään.

Niisstä kuvahaasteissa oli yhtenä päivänä aiheena ”Gift”. Silloin otin puhelimella kuvan kirjasta, jonka ostin itselleni lahjaksi. Millähän lahjan ostamista perustelin? 😉 – En muista, mutta hyvä oppikirja tuo on. Olen täällä möksällä sitä ehtinyt lueskella, siinä olevia harjoituksia jo vähän tehdä.

Nyt on kyllä isona ahdistuksena kun pitäisi saada etätehtävät kouluun palautetuksi. Luulen, että minulla on mittavimmat selitykset ikinä, sille, miksi tällä kertaa kuvat eivät ole lähelläkään sitä, mitä niiden toivoin olevan.

Mutta kuten olen jo aiemmin sanonut: en selittele. Ei se auta. Lupaan itselleni – taas – yrittää ensi kerraksi enemmän.

Oulu Ruoka ja viini

Oululainen ruokakulttuuri?

Mitä on oululainen ruokakulttuuri?

– Jos sinulta, oululainen, ”entine tai nykyine, avojalakane tai tullista tullu”, kysytään, mikä on sinun mielestäsi oululainen ruoka ylitse muiden, niin mitä vastaat? Tai onko Oulussa joku leivonnainen/leipä, jonka miellät nimenomaan paikalliseksi? Tai liittyykö oululaiseen ruokaperinteeseen tai -kulttuuriin jotain omintakeista, jota et muualla Suomessa ole tavannut?

Tai sinä Oulussa koskaan asumaton, ehkä paikkakunnalla usein tai vain kerran käynyt tai Oululta koko elämäsi välttynyt, mitä sinä tiedät oululaisista herkuista, ruuista, puolen Suomen pääkaupungin ruokakulttuurista?

Auttakaapa hyvät blogiystävät! (Toki olette tässä parin päivän aikana aika paljon auttaneetkin: kirjatilauksia on tulllut ihan mukavasti, kiitos niistä!)

Oululainen ruokakulttuuri on tänään ollut minun pohdintani alla, koska teen pientä opasta paistinkääntäjien ensi kesän kapitulivieraille. Ouluun tulee satoja ruoka-alan ammattilaisia ja harrastajia, ja ajattelin, että voisin tiedottajana kertoa vähän myös paikallisesta ruokaperinteestä. Ja siitä, millaiseksi se mielletään.

Suomessahan on pilvin pimein paikkakuntia, joilla on joku perinneruoka tai joku muuten tunnettu safka, joka koko maassa tunnetaan ja tiedetään yleisesti (musta makkara Tampereella, Lemin särä, kampanisut Posiolla (ja monella muulla pohjoisen paikkakunnalla etc.) ja sitten on sellaisia ehkä vähän vähemmän tunnettuja paikallisherkkuja kuten Iin nahkiaiset tai Turun laukkamakkara etc..

Kertokaapa kommenteissa (tai vaikka yksityisesti spostilla reija at satokangas.fi) a) oululaisista ruuista tai b) oman/vanhempienne/mökki tms. paikkakuntanne perinneruuasta tai herkusta, joka on leimallinen juuri tälle yhdelle paikkakunnalle/maakunnalle.

Kaikkien kommentoineiden kesken arvon yhden palkinnon: kalenterin (Oulu kuvissa) tai uutukaisen ”Pieni pala Lapin historiaa” -kirjan. Voittaja saa valita kumman haluaa. Ihan vaan yksi sana, mielummin tietysti hieman laveampikin selitys, on riittävä. Vastaa joko a)- tai b) -kohtaan, tai itse asiassa molempi parempi. 😀 Eikä haittaa vaikka joku muu olisi jo saman maininnut aiemmin. Päinvastoin. Kaikki vastaukset hyväksytään.

Ensi sunnuntaina kun palailen kouluviikonlopulta suoritamme kaikkien vastanneiden kesken arvonnan, joten melkein viikko aikaa vastailla. Mutta hetikin saa mieleen tulleet jutut tuohon alle (tai sähköpostiin) kirjata.

Niitä odotellessa, etukäteen kiitellen… 😉

Lappi

Pääsiäisenä pohjoisessa

Hangasojalla on kaikissa mökeissä asukkaita, laduilla on paljon hiihtäjiä, Laanihovin edessä monotanssien aikaan ruuhkaa, kaupassa oli oikein jonotettava, Savottakahvilassa pöydät täynnä hiihtolenkiltä piipahtelijoita. On sesonki.

On lämmintä (+5 C), aurinkoa, lunta, sininen taivas. Ensimmäinen pääsiäispäivä.

Olimme iltapäivällä kirjan myyntikierroksella, ja sitten tepastelemassa ristiin rastiin kunnes päädyttiin Kievariin brunssille. Kirjakaronkka ”Sateenkaarenpääntiellä”. Kievarin brunssi ei taaskaan pettänyt: alkupalapöydässä oli mm. heinäsorsaa confit!! Ja se oli ihan hiton hyvää. Harvinaista herkkua. Pääruokana ahvenfileitä parsarisoton päällä. Sopiva annos. Ihana annos.

Mökille palauduttua lähdin vielä Hangasojantielle kävelemään, kuvailemaan. Josko YLEn sääkuvissa tältäkin mökkireissulta julkaistaisiin kuva. Neljältä edelliseltä on julkaistu. 😉

Ja ”Vuotuisjuhlien historiallisia juuria” ajatellen kuvailin mökkipihassa, olkoon tämä ”pääsiäsikorttini”, hyvän pääsiäisen toivotusteille kaikille!

* * *

Kuvahaaste tulevalle viikolle? – Eipä taida kouluporukalla olla haastetta, mutta minäpä otan tuolta omasta ”aihevarastostani” tähän Tuulestatemmatun haasteeseen yhden aiheen: erilainen. Tulevalla viikolla kuvataan erilaista, erilainen.

Historiaa Lappi Niitä näitä Valokuvaus

Pieni pala Lapin historiaa

— tänään on se päivä. Kirjan julkistus.

”Kultaa, poroja ja partisaaneja Laanilassa – Pieni pala Lapin historiaa” on valmis ja julkistettu. Nähtiinhän se jo heti Kultamuseolle mennessä, että porukkaa on tilaisuuteen tullut PALJON!

Kultamuseon auditorio oli täynnä. Tosin on todettava, että auditorio ei ole kovin iso, mutta kuitenkin yhteensä 40 henkeä oli paikalla. Sepä ilahdutti.

Kirjan kirjoittajan kanssa pidimme lyhyet puheenvuorot, ja kyllä, kyllä harrastaja-historioitsija pärjäsi oikein hyvin.

Julkistuksen taustalle laitoin omia ottamiani kuvia … täällä ne kaikki ovat: http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/Lappi/ Koettakaapa hullaantua Lappiin. Kommentointikin toivottavaa.

Kultamuseolla kiinnostusta oli, ja tarjottujen kahvien ohessa kirjakauppa kävi aika hyvin.

Ja mikä oli erinomaisen hauskaa: julkistuksessa oli kaksi ”mun” opiskelijaa läsnä! Täällä raukoilla rajoilla ent. historianopiskelijoita. Olipa mukava sekin. Ja sitten se, että läheisiä ennen ´face-to-face´ tapaamattomia Hangasojan mökkiläisiä tavattiin. Historia yhdistää! Olenhan sanonut!!!

Pienestä painoksesta huolimatta kirjoja kuitenkin jäi vielä myyntiinkin, joten… nyt sinulla on mahdollisuus tilata 250-sivuista kirjaa vaatimattomaan 20 euron hintaan. Takakannen esittelytekstissä lukee näin:

Saariselän tuntureiden kupeessa, Laanilassa ja sen lähiympäristössä, on liikkunut ja asunut peuranpyytäjiä, kultakuumeeseen hurahtaneita, valtiomiehiä ja tutkimusmatkailijoita. Taka-Lapin yli ovat kulkeneet vaino- ja sota-ajat, jotka ovat tuoneet kairoille partisaaneja ja vankileirejä.
Elanto on saatu milloin metsästämällä, milloin poronhoidolla, 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien esimerkiksi kaivamalla kultaa tai teitä tekemällä – tai vuorottelemalla noiden kaikkien välillä.
Pieni pala Lapin historiaa on koottu hakemalla tietoja arkistoista, tallentamalla kymmenien ihmisten muistitietoa ja tutkimalla maastoon jääneitä jälkiä menneestä. Lähes sata kuvaa kertovat nekin menneiden aikojen elämänmenosta pohjoisimmassa Suomessa.

Kannesta olen oikeasti ylpeä, kuvat (partisaanihyökkäyksen kohteeksi joutunutta onnikkaa (oik.) lukuunottamatta) olen itse ottanut, muokannut, asemoinut kuvat. Kultahippu on Länsituulen väre, omani, josta olen kertonut täällä.

Postituskulut ovat viisi euroa/kirja. Tilaa kymmenen! Saat 180 eurolla koko paketin ilman postituskuluja! Joululahjat hankittu? Minulla on kirjoja täällä möksälläkin mukana, joten heti tiistaina lähtee Saariselän postista, jos pistät sähköpostia osoitteeseen reija at satokangas.fi Kappalehinta on 20 euroa.

* * *

Ja kuinka minua ilahduttikaan kun Pehtoori Kultamuseolta lähtiessämme ilmoitti, että hän on varannut meille kirjan julkistuskaronkkaa varten (on mies jo oppinut, että kirjojen julkistamista on juhlittava ;)) paikan läheisestä intiimistä ravintolasta.

Mutta kuten näette: kiinnihän se oli.

Vetäydyimme Hangasojan varren Myötätuuleen nauttimaan kaksistaan kuohuvaa ja hyvää LappItalialaista-ruokaa. Nyt on hyvä. Ainakin hetken levollinen olo. Ei tarvitse tehdä mitään. Tämä oli tässä. Hetken.