Reija

Suurenmoinen Grand Champagne

Helsingissä järjestetty kolmipäiväinen ’Grand Champagne – samppanjaa ja herkkuja’ -tapahtuma järjestettiin nyt vasta toista kertaa, ja me olimme siellä ensimmäistä kertaa. Luulenpa, että mekin uusimme vielä joskus käynnin, kuten meidän molemmat nuoret tekivät jo nyt.

Siltä osin kun me sen koimme, järjestelyt olivat mitä mainioimmat, nähtävää, maistettavaa, opittavaa oli paljon. Vanha Ylioppilastalo oli samppanjalle arvoisensa miljöö.

Tarjolla oli yhteensä 230 (!!!) eri samppanjaa, kymmeniltä eri samppanjataloilta, sekä lukuisia ”Master Classeja” = tunnin mittaisia luentoja, joiden yhteydessä ei unohdettu praktiikkaa, vaan teemaan liittyi maisteluja. Meidän perhe oli ostanut toisilleen ja itselleen lahjaksi pääsylippuja ja Master Classeja sikäli sopivasti, että kaikki olimme – tosin eri aikaan – Essi Avellanin tilaisuudessa.

Essi Avellan, joka on paitsi KTM, on myös (ensimmäinen suomalainen) Master of Wine -tutkinnon suorittanut kansainvälisestikin arvostettu samppanja-asiantuntija, jonka kaikki edellisen kirjat meillä on. ”Matkalla Champagneen” -kirjan avulla on eräskin Reimsin, Epernayn ja Troyesin samppanjakauppa ja -talo sekä paikallinen ravintola ”otettu haltuun”. Avellan on myös yksi GC-tapahtuman promoottori ja kaikin tavoin hyvin keskeinen henkilö suomalaisessa samppanjaosaamisessa, -tietoudessa, -markkinoinnissa, etc. Ja hän piti perjantaina oikein hyvän luennon. Hänen taistingissaan olivat

Palmer & Co Blanc de Blancs NV
G.H. Mumm Cuvée R. Lalou 2002
Duval-Leroy Femme de Champagne 1996 magnum
Laurent-Perrier Alexandra Rosé 2004
Louis Roederer Cristal Rosé 2004 – Supreme World Champion 2015

[Pahoittelen kuvien laatua, mutta kuten sanottu, en järkkäriä tuonne ottanut mukaan. Mutta kännykuvistakin näkee jotain paremmin kun klikkaa isommiksi.]

Noiden viiden samppanjan hankintahinta olisi yli 1000 euroa. Saimme jokaisesta 4 cl maisteltavaksi. Ensimmäinen oli Palmerin BB (Blanc de Blancs eli vain valkoisista rypäleistä = chardonnay) tehty NV (non vintage) samppanja, joka ei tavattomasti hätkähdyttänyt. Seuraava Mumm Cuvee oli vuodelta 2002, joka on hyvä samppanjavuosi, mutta ainakin meidän laseissa häipyivät kuplat hyvin nopeasti – ilmankos F1-kisoissa Mummin samppanjaa on hölskyteltävä niin paljon, jotta saataisiin kuplia ja vaahtoa. 😉 Se oli siis aikamoinen pettymys.

Keskimmäinen Duval-Leroyn 20-vuotias Femme, joka oli tarjolla magnum-pullosta, oli yksi illan aikana testatuista liki 20 samppanjasta parhaiten mieleen jääneistä. Siinä oli hyvin moniulotteinen maku, ja kuten Avellan kertoi, ensin – samppanjan ollessa vielä aika kylmää – nousi esiin viinin Chardonnay, mutta kun samppanja vähän lämpeni, alkoikin Pinot Noir hallita makua. Magnum – tai vaikka Nebukadnessar tai jossain muussa isossa – pullossa tapahtunut kypsytys tuo viinin makuun syvyyttä ja parantaa tulosta. Ja perjantain jälkeen uskon sen.

Taisteingin lopuksi oli kaksi rose-samppanjaa: Laurent-Perrierin Alexandra Rose ja huippuna Roedererin talon rose, joka on valittu viime vuonna maailman parhaaksi samppanjaksi. En kyseenalaista. En todellakaan. Ja sellaisesta yksityiskohdasta olen – aiemmin tiedostamatta ja tietämättä – yhtä mieltä Avellanin kanssa, että hyvä rosee on sipulinkuoren tai hailakan kuparin väristä, ei pinkkiä, ei makeaa. Tuo Christal on luksusta, mutta kyllä me kaikki kolme löysimme illan aikana omat – muut – voittajat.

Master Classin jälkeen siirryimme Vanhan isoon saliin, jossa oli mahdollisuus eri maahantuojien ständeillä maistella viinejä.

Korttiin sai ladata lipukkeita = rahaa, ja ostaa ständillä viiniä: neljän senttilitran annokset maksoivat 2 – 30 lipuketta, eli nejästä eurosta kuuteenkymppiin. Me olimme jo etukäteen valkkailleet maisteltavia, muutamia kuuden lipukkeen samppanjoita ja sitten pienien talojen vaatimattomampia vuosikertoja etc. Kun olimme kolmestaan, teimme parinkin kalliin kohdalla niin, että otimme jokaiselle eri vuosikerran samasta samppanjasta ja sitten vaihtelimme laseja. Saimme maisteltavaksi melkoisen määrän hienoja, hyvin toisistaan eroavia samppanjoita.

Muutamasta on erikseen mainittava. Löysimme maisteltavien listalta yhden samppanjan, joka oli tyttären vuosikertaa (1989). Se oli Martell-talon Victoire, jota olen täällä Temmatussakin usein kehuskellut. Hakeuduimme puoli kuuden aikoihin kohti ao. ständiä, mutta meille kerrottiin, että ko. samppanjaa on vain muutamia pulloja, ja seuraava avataan vasta tasan klo 18. Olimme siis paikalla aika sopivasti, – jäimme odottamaan. Saimme nelisenttiset,- ja? – Ja kuohuva oli briossista, paahteista, ”leveää”, kaikinpuolin miellyttävää, mutta siitä häipyivät kuplat alle aikayksikön. Se ei ollut enää niin nuorekas ja elinvoimainen kuin tyttäremme.

Erityismaininnan ansaitsevat Pol Rogerin Cuvee Sir Winston Churchill 1998 ja 2002.

Tuo 1998 oli erityisesti minun mieleeni, mutta näyttää hinta nettikaupoissa olevan sitä luokkaa, että taitaa jäädä tilaamatta, vaikka kuinka siitä pidinkin. Mutta olipa hienoa päästä tilkka sitäkin maistamaan. Winston itse totesi samppanjasta näin: ”Samppanjan on oltava kuivaa, kylmää ja mieluiten ilmaista”. Nimikkosamppanjansa ei todellakaan ole.

Kolmas (Roederin 2002 Rose ja tuo em. lisäksi) mieleeni erityisen hyvänä jäänyt oli Ruinartin Dom Ruinart 2002. Sitä kuin myös Krugin Grande Cuveeta (NV) olin ”opiskellut” etukäteen. Krugin vuosikerraton Grande Cuvee sekoitetaan kymmenistä (120 – 200) eri viineistä, se saa käymisen jälkeen kypsyä 5 – 7 vuotta ennen kuin se laitetaan myyntiin. Ja tämän tietäen odotukset olivat kovin korkealla. Ja minusta niihin ei ylletty. Juniorille samainen samppanja taas oli ollut ollut yksi parhaista. Se oli raikas ja runsas, mutta noviisina ajattelin, että sillä olisi pitänyt olla vielä monta kellarivuotta edessä … tiedä häntä. Mutta Ruinartin Dom Ruinart (sataprosenttinen chardonnay) oli paahteinen, pähkinäinen, minusta jopa voinen, huikea samppanja. Vaikuttikohan tuntemukseeni se, että se on vanhimman (1729) samppanjatalon tuote? – En tiedä. Minä muistan sen.

Ja paljon muuta. Mukavaa oli myös se, että melkein tunteroisen meidän kanssa oli meidän viinikerhon E., jonka kanssa kiertelimme maistelemassa, sitten tapasimme paistinkääntäjätuttuja ja ostimme Essi Avellanin kirjan (hienoin omistuskirjoituksin) ja katselimme kahdessa yläkerran salissa ollutta valokuvanäyttelyä. Ihan mahdottoman hienoja kuvia: champagnelainen valokuvaaja Michaël Boudot on kuvannut samppanjan ”matkan”.

Lisää samppanjavalokuvataidetta.

Perhepäivällisellä ja muuta mukavaa

Aurinkoa, sadetta, kävelyä, shoppailua. Leppoisaakin leppoisampi lauantai.

Samppanjan jälkeen nukutti ihan poikkeuksellisen hyvin, vain mökillä nukutaan yhdeksään. Ja tyttären luona.

Hyvillä mielin lähdimme kaupungille. Jätin – sittenkin – Canonin kämpille ja tyydyin kuvailemaan kännykällä. Oli taivaankannessa kaikenmoista kiinnostavaa.

Helsinki on hyvä citybreak-kaupunki. Vielä kun olisi voinut istua jossain katukahvilassa katsellen ohilipuvaa liikennettä ja jalankulkijoita. No, ei tarjennut. Tämä mikään Etelä-Eurooppa ole, mutta turisteiltiin silti.

Takki tuli ostettua ja monta kesäpuseroa, Jep, jep, Kapteenskassa tuli taas käytyä. Siellä on mun garderobiin hyvin sujahtavia vaatteita.

Iltapäivällä tepastelimme Vetehisenkujalle huilimaan toviksi, ja sitten takaisin Cityyn.

Juniori ja kaverinsa olivat vuorostaan kokeneet Grande Champagnen ja meillä oli tapaaminen Boulevard Socialissa. Me kaikki olemme käyneet siellä ennenkin; siis positiivisia ennakko-odotuksia oli. Emmekä pettyneet.

Söimme monia ruokalajeja kuudestaan, nautimme Chateau Musaria, merkillistä että samppanjakiintiö oli kaikilla jo täynnä. Kahdeksan jälkeen vielä aikaa ennen kuin Juniorilla & kumppaneilla oli lähtö Ouluun.

Siispä Torniin ”yömyssylle”. Olipa Helsinki kaunis. Ja taas kirosin, että Canon on Vetehisenkujan eteisessä. Siispä Sony testiin….

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,…

huomenna raporttia Grande Champagnesta. Au revoir. …

Niitä näitä Ruoka ja viini

Perjantai kuplien

Tämä on ollut hieno päivä. En yritäkään kertoa Grande Champangne -tapahtumasta, jätän sen seuraaviin päiviin, sulattelen ja jäsentelen sitä ennen. Oli kyllä makumuistoihin jäävä sessio, ja tyär mukana. Olispa ollut Juniorikin tänään.

Samppanjaperjantaiaamuna tyär livahti töihin ennen seitsemää, me onnistuimme vielä torkkumaan kuin parhaatkin lomalaiset.

Aamiaiselle tepastelimme Hakaniemen halliin, ei näkynyt Tarja Halosta, jolla on kuulemma myös tapana tuolla piipahdella kahvilla. Jatkoimme keskustaan, Stockalle menimme ja hajaannuimme tahoillemme. Etsin itselleni uusia vaatteita: kevättakki, trenssi, olisi toiveissa löytää. Pari mahdollista löysin, jätän päätöksen huomiseen, jolloin on Stockan kanta-asiakkailla 15 %:n alennuspäivä. Säästöllä saattoi tänään nauttia samppanjaa.

Lunch break meillä Pehtoorin kanssa oli Stockan yläkerrassa: siellä on erinomainen Toast Skagen. Sitten Herkkuun. Oli vain todettava, että oikeastaan onneksi Oulussa ei ole sellaista: olisin konkurssissa ja olisin huomattavasti nykyistä tukevampi. Mutta tänään ostimme surutta Vetehisenkujan nyyttäreille parsaa, tuoremakkaroita, graavilohta, prosciuttoa ja jälkkäriksi macaronseja. Käytyämme viemässä ruokaostokset Vetesihenkujalle ja vaihtamassa vähän siistimpää ylle, palasimme hitonmoisessa räntäsateessa takaisin keskustaan ja suoraan Vanhalle. Tytär tuli suoraan töistä ja ….

Klo 15 alkoi Essi Avellanin ”Master Class”. Tunnin luento, jossa maistelimme viisi huippusamppanjaa (5 x 4 cl): mm. maailman parhaaksi valittu Louis Roederer Cristal Rosé 2004 – ja olihan se jotain huikeaa. Että sellaisella luennolla 😀 Mutta palaanpa samppanjoihin ja koko tilaisuuteen tässä joku päivä …

Huomenna on vielä juhlapäivä.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Juhlamatkalle Helsinkiin

[klikkaa isommaksi omatekemäni. ]

Madame Lily Bollingerin viitoittamalla tiellä

Juon samppanjaa, kun olen iloinen ja myös ollessani surullinen. Joskus juon sitä yksinäni. Kun minulla on seuraa, samppanja on välttämättömyys. Siemailen sitä, jos minulla ei ole nälkä ja nälkäisenä juon sitä. Muuten en koske juomaan – ellen ole janoinen.

Pidennetty Grande Champagne -viikonloppumme alkoi lumisateisessa Oulussa, josta iltapäivällä lensimme Helsinkiin. Ihan kuin pitkästä aikaa olisi lähdetty ulkomaille. Ulkomaan tuntua lisäsi kun ajelimme uudella kehäradalla kentältä keskustaan… olipas sujava ja kätevä.

Parahiksi oltiin neljän jälkeen Alma-talon edessä tyärtä vastassa. Poikkesimme palvelualttiissa Rajala Shopissa (ihan turhaan) ja lähdimme hiljalleen kävelemään kohti Fredrikinkatua. Pöytävaraus Muruun oli tehty jo viikkoja sitten.

Kun kerran samppanjaviikonloppu on, aloitimme Foliagen-artesaanisamppanjalla. Ui-jui. Hyvä alku ruoalle, jutuille ja viikonlopulle.

Porkkanakakun voi tarjota näinkin.

Tässä teimme listaa meidän kolmestaan tyttären reilun vuoden Hesan aikana testaamista ravintoloista. Aika monta on ehditty testailla ja nyt viimeisistä tehtiin äänestys: jaettu eka sija Pastor ja Gaijin, sitten Pastis ja sitten Muru ja Juuri tasoissa. Listasta puuttuu monta ihan eri sarjoissa olevia kuten OLO ja Taverna etc, mutta nuo edelliset ovat jotenkin vertailukelpoisia …

Nyt jo Vetehisenkujalla on Katastrofi-kokki katsottu ja alamme kerätä voimia huomista varten.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jos huomenna illansuussa joku blogituttu on Vanhalla, pistäkää viestiä, olisi mukava tavata samppanjan äärellä.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Helsinkiin samppanjalle

Joululahjojen lunastus alkaa olla lähellä. Jouluaattona tyär ja poika (perheineen ;)) olivat kovin salaperäisen näköisiä, antamisen ilosta ja yllätyksen tuottamisen riemusta repeämäisillään, kun antoivat minulle ja Pehtoorille kauniin kenkälaatikon kokoisen lahjalaatikon.

Ja mitä sieltä paljastuikaan??

Grande Champagne -tapahtuma Helsingissä järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa, ja nyt toisella kerralla se on jo maailman toiseksi suurin samppanjatalojen kokoontuminen yhteen tällaiseen tapahtumaan.

Viime vuonna tyär oli ko. tapahtumassa työpaikan puolesta ja onnistui hommaamaan juuri tuolloin Helsingissä olleelle veljelleen pääsylipun tapahtumaan. Kun sitten tyttären asiakashuki oli ohi, sisarukset kulkivat kimpassa ja lähettelivät vanhemmilleen tekstareita ja kuvia maisteluista, joita olivat ostaneet. Me tietysti harmittelimme, ettemme olleet paikalla. Silloin jo nämä meidän lapset olivat päättäneet joululahjasta vanhemmilleen. Ja kuten osasivat odottaa, on lahja ja jo sen lunastuksen ilo, ollut ihan mielettömän mukavalta tuntuva juttu.

Niinpä me huomenna lennämme Helsinkiin – vaikka totta puhuen on ollut tosi vaakalaudalla, onnistuuko lähteminen – ja menemme tyttärelle asumaan pidennetyksi viikonlopuksi. Perjantai on sitten meille Grand Champagne -päivä. Tyär ei ole tänä vuonna työpaikan porukalla siellä, ei vaikka kuukausi sitten jännitetyistä yyteistä huolimatta saikin duuninsa pitää, vaan lähtee meidän mukaan. Minä puolestani ostin hänelle pääsylipun yhdelle ”Master Classille” ikäänkuin tuliaisena. Samoin synttärilahjaksi pojalle, joka lauantaina ruokafriikki-ystävänsä ja tämän avokin kanssa lentävät Stadiin osallistuakseen samaan tapahtumaan. Meillä on siis perheen keskeinen samppanja-kokoontuminen Helsingissä. 😀 Ei ehkä ihan tavallisin ”perheharrastus”.

Juniori ei vielä viisi vuotta sitten Champagnessa ja Epernayssa käydessämme paljon samppanjoista piitannut, mutta nyt hän on niiden maailmaan uponnut. Lukenut suunnilleen kaiken suomenkielisen ja muutaman englanninkielisen kirjan, mitä samppanjoista löytyy, pistänyt opiskelijan vähistä rahoista euroja, ei olueen eikä pubi-iltoihin, vaan samppanjoihin, joita kaverinsa ja minunkin kanssani satunnaisesti ulkomailta tilailee. Pidän näistä hankinnoista ja harrastuksesta paljon enemmän kuin mäyräkoirista ja sen sellaisesta.

Teillä on siis kirjeenvaihtaja ko. tapahtumassa.
Ja muitakin Helsingin kuulumisia ja kuvia ehtinen päivitellä.

Niitä näitä

Odotusaulassa

Jouduin tänään viettämään monta tuntia odotellen julkisessa tilassa, jossa oli kaikenlaista väkeä, nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia, lapsia ja vanhuksia. Myös väkeä ns. kansan syvistä kerroksista.

Olin takapenkissä, tarkoin varjellen yksityisyyttäni haluamatta jutella kenenkään kanssa, luin kirjaa, surffailin ja sähköposteilin kännykällä, ja torkuskelinkin. Ja katselin aulan telkkaria ja tarkkailin kanssaodottajia.

Ensimmäistä kertaa elämässäni näin, että on sellainenkin telkkariohjelma, jossa on kuvattu telkkarin katsojia. Siis, että on perheitä, pariskuntia, tyttöporukoita tai ukkoköörejä, jotka istutetaan katselemaan kotimaisia ohjelmia (Voice of Finlandia, jotakin parinetsintä-ohjelmaa, Huussi ja Huvilaa) ja sitten kuvataan näitä ihmisiä telkkarin ääressä kommentoimassa … Minä en ymmärrä! Kenelle tuommoinen ohjelma on suunnattu? Aulassa odottajille? EVVK.

Toinen asia, jota en ymmärrä ja johon olen kiinnittänyt jo aiemmin huomiota, on tämä nuorten naisten ja miestenkin tapa pitää tennareita tai vaikka varrettomia talvikenkiä, ja että talvellakin käytetään sillaisia varrettomia sukkia: siis nilkat paljaana on talvikin tarvottu lumisilla kaduilla ja kujilla. Kyllä tämä kukkahattutäti moista paheksuu.

Vaikka toki minä muistan, ettei keskikoulu- ja lukioaikana voinut pitää pipoa. Ja Pehtoori tuntee vieläkin sairastuessaan nilkoissa ja ranteissa, että ajeli koulu- ja työmatkat mopolla ja kevarilla pitkälle talveen ilman asianmukaisia kenkiä ja pitkävartisia hanskoja. Flunssaan liittyy aina reumaattista särkyä nivelissä.

Sitten kanssaodottajia kuunnellessa huomasin, että nälkäiset ihmiset ovat kärsimättömimpiä, ja toisaalta pullukat ja ylipainoiset mussuttavat koko ajan jotain pientä. Yksi perhe kaivoi reilun tunnin odottamisen jälkeen muovirasiat esiin ja järjestivät piknikin muun porukan katsellassa heidän jauhelihakeittonsa syömistä. Ei, en minä paheksunut, mutta kieltämättä katselin vähän kummissani. Ja nälkäisenä. Ja kärsimättömänä.

Kännykän käyttäjinä ikäiseni naiset ovat kaikkein vähiten toisia huomioonottavia. Nuoret vetäytyvät jonnekin sivuun juttelemaan, miehet vain murahtelevat, mutta naiset kyllä kailottavat kaikki kuulumisensa kanssaodottajille, jotka eivät välttämättä olisi halunneet ihan kaikkea kuunnella. Mistähän moinen johtuu?

Päivittäin minäkin kuulumisia täällä Temmatussa kailottelen. En kaikkia kuulumisia kuitenkaan. Ja aina jotakuta tuntuu kiinnostavankin. 🙂

Niitä näitä

Teknisiä ongelmia

Tietokoneeni on hajoamassa. Tai se on ollut jo kauan hyvin epävakaa. Se ei ole kuin neljä vuotta vanha, mutta käyttötunteja on ihan hirmuisesti. Ja se, mikä on aiheuttanut ongelmia, pätkimistä, hitautta, jämähtämistä, väärinymmärryksiä, jumittamista, ja kaikinpuolista epämukavaa, lienee se, että koneella on ihan liikaa kaikenmoista. Huolimatta siitä, että säilytän kuvat ulkoisilla kovalevyillä.

Sellaisina päivinä kuin tänään, kun oli tehtävä nettisaitteja ja jopa lehti-ilmoitusta, mikä tarkoittaa, että oli oltava lukuisia ohjelmia auki, ei vaan pelitä, ei vörki. Ja se ärsyttää ja hermostuttaa suuresti. Ja samalla hiertää kalvava huoli, että eihän vain joudu jotain hävöksiin.

Olisin periaatteessa valmis hankkimaan uuden koneen, mutta .se mikä arveluttaa ja saa lykkäämään juttua aina vain edemmäs – siihen pisteeseen, että on liian myöhäistä – on se ahdistus, jonka tuntee jo etukäteen kaikkien ohjelmien ja yhteyksien uudelleen asentamisesta. Ja tästähän on ollut puhetta useastikin: minulle tietskari on ´he´, not ´she´mikä vaikeuttaa sopeutumista. Maskuliini merkitsee jääräpäisyyttä, putkiaivoisuutta, mikä vaikeuttaa toiminnan sujuvaa Ja huolimatta siitä, että kahden hengen kommuunissamme on insinööri, niin humanisti nämä datailuhommat on aina perinteisesti tehnyt. Enkä nyt haluaisi.

Ja onnistuihan se tämäkin postaus vielä tällä temppuilevalle koneella… 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~

Viikon kuvaushaaste olkoon ´juoma´. Ruokaahan on jo kuvattukin, ja nyt kun vappu on jo lähellä ja kun minä olen kovasti viimeisen viikon aikana kuvannut juomia, ja teema on loppuviikosta enemmän kuin ajankohtainen, niin kuvataanpa tällä viikolla juomia.

Niitä näitä

Hömppäherkuttelua kerrakseen

Lastenkestit tänään! Tai siis tein safkaksi pizzaa ja lettuja. Olivat nuoret mielissään; jotain tavallisesta poikkeavaa tavallista meillä ruokapöydässä. Meillähän ei kotipizzaa juuri tehdä, ja silloin harvoin kun sitä on, on se ollut joko tyttären tai miehen tai heidän yhdessä tekemäänsä, mutta tänään siis minä tein. Muutenkin ollut sellainen ”teiniruokavaihe” minulla.

Oletteko syöneet Kolmen kaverin lakritsijätskiä? Minä olen! Yksikseni olen viikonlopun aikana – ikään kuin välipalaksi! – syönyt koko purkillisen. EIlen illalla loppuneljänneksen suoraan purkista. Se on ihan syntisen hyvää. Eikä kaloreitakaan ole kuin sen hippusen yli 200 kcal sadassa grammassa! Siis ihan tolkuttoman hyvää. Kalorit on.

Uusi Valion tummasuklaa-minttu-rahka oli mansikoiden – ja lettujen – kanssa hyvää. Pistäppäs korvan taakse.

Nyt alkaa jo tuntua tämä pizza-, jätski-, lettukesti-hömppäherkuttelu.

Tarkoituksena oli, että viikonloppuna lähdemme Pehtoorin kanssa jonnekin retkelle, ehkä jopa piknikille. Koiteliin, Hailuotoon, Liminganlahdelle, Virpiniemeen… Jonnekin luontoon, liikkumaan, ehkä jopa katselemaan lintuja, syömään eväitä, kuvailemaan.

Eihän ne kelit sitten kuitenkaan olleet sellaiset kuin oli luvattu. Tänään on ollut kiitettävän karmea keli. Kiitettävä siksi, että olen edennyt erinäisissä tiedottamisasioissa, tehnyt paistinkääntäjähommia taas niin, että jo kyselin itseltäni, että oikeastiko olen lupautunut tämmöisiin puuhiin ihan vapaaehtoisesti, palkatta. – No olen, ja ensi viikolla en taas muistakkaan että puoli viikonloppua niihin on tärvääntynyt.

Tänään en edes lenkillä käynyt. Kunhan nyt mättösessio-safkaa tuunasin, ja sitten olen rypenyt itsekritiikissä ja lievästi hiilaripöhössä. Päivän urheilusuorituksen tehtävää hoidelkoot pian alkava ”Huippujengi”. Niitä harvoja telkkariohjelmia, joita seuraan. Kummasti se viehättää. Vuorille kaipaan.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Lauantain puuhasteluja

Niin kauan, kun elämässä kaikki ei mene odotusten mukaisesti, on toivoa! Kun on vielä muuttuvia tekijöitä, voi olla varma, ettei ole ihan jämähtänyt. Tänään olen saanut siitä monenmoisia esimerkkejä. Jätän vanhustenhuollon asiat sikseen ja keskityn tässä pienimuotoisempiin asioihin…

Kaupassa oli mansikoita. Tiedänhän minä, ”ettei ne muut kuin kotimaiset, kesän mansikat” ole hyviä. Ostin silti. Maksoin vitosen koko lavallisesta. Ja siihänän ne menee ihan yhtä lailla kuin viinirypäleet tai mandariinit, tai … kyllä minusta vitosen väärti olivat.

Ihan kaikkia emme ehtineet kaksistaan syödä, kun nuoripari ja Aapeli tulivat illansuussa käymään. Sitten porukalla niitä napsimme. Umbriaan ikävöimme.

Olin jo aiemmin aloittanut kuvailemaan (läksykuvia) ja on väistätämätöntä, etteikö tässäkin olisi niitä kuvia …

Kuohuva, jonka kuvaussetuppiini laitoin, oli saksalaisen tohtorin sekt. Eikä se ollut ollenkaan huono valinta, se on uutuusskumppa Alkon hyllyissä. Suosittelen. Jopa vapun uutuuskuohuvaksi. Muttä tähän teemaan palannen vielä ..

Enemmän olisi vielä koettava, elettävä … näissä merkeissä.

Niitä näitä

Tekemisen puutetta ei ole

Heräsin niin aikaisin ( klo 4:38) ja niin paljon olen liikkunut, että ranteessa oleva Polar Looppi näyttää tällä hetkellä liki ennätyslukemia = aktiivisuus 192 %. Voihan sitä päiväänsä noinkin mitata, mutta tiedä häntä, onko mittaamisella mitään väliä.

Joka tapauksessa olen liikkunut ja ollut puhelimessa poikkeuksellisen paljon.

Koko viikon ovat paistinkääntäjien ja luokkakokouksen asiat työllistäneet, saaneet liikkeelle, pitämään palavereita, soittelemaan, laatimaan kirjeitä, vastaamaan posteihin, ottamaan kuvia ja pyytämään tarjouksia.

Ei sillä, ettenkö voisi noita asioita hoidella, harrastuksiahan ne, mutta olen tässä miettinyt, että kyllä se niin on, että määräänsä enempää ei voi tehdä ja toisaalta ”päivät täyttyvät tekemisestä ihan sama mikä elämäntilanne on”. Näin se näyttää olevan.

Erona duunarin arkeen se, että näin freenä on aikaa kävellä paikasta toiseen, eikä tarvitse ajella ovelta ovelle, meetingistä toiseen. Ja että voi valita, missä ja kenen kanssa pitää kahvitaukonsa. Että työpaikan kahvihuone työkavereineen voi vaihtua vaikka Makiaan ja systerin seuraan.

Ja sitten ihan vaan etätehtävien vuoksi voi kuohuvaa pullollisen avata.