2013 – Sivu 17 – Tuulestatemmattua

Yllättäen yllätyksiä Limingassa

Sattuipa niin, että minun oli tänään aamupäiväksi ajeltava Liminkaan, ja sitten kun siellä kerran olin, ajattelin, että teenpäs sittenkin sen väliin jääneen kesäretken nyt. (Tai siis yhden niistä. Tämäkään ei siis ole se kesäkilpailu-reissu.)

Vain vajaa puolensataa kilometriä kotoa on Liminka, jossa on vallan hieno museoalue, kulttuurimaisemaa vaikka miten ja mukavia putiikkeja. Sainpas pari tuntia sujuvasti kulumaan kun ajelin, kävelin ja kuvailin. ”Töitäkin” tuli tehtyä; kevään ”Arjen historia” -luennolle on taas uutta kuva-aineistoa. 😉

Limingan vanha pappila on näin komea rakennus. (klikkaamalla kaikki kuvat suurenevat)

Tämä rakennus on taiteilija Vilho Lammen taidemuseo, jossa on tänä kesänä kolmen veljeksen Aaro, Sakari ja Antti Matinlaurin töiden kesänäyttely.

Alkuperäisessä tarkoituksessaan rakennus oli merkittävä osa (pohjois)suomalaista kouluhistoriaa …

Samassa pihapiirissä on myös nämä rakennukset: vihreäkattoinen rakennus on Aappola, Abraham Ojanperän vuonna 1912 rakennettu taiteilijahuvila ja koti. Kannattaa kurkata sinnekin. 1900-luvun alun pohjoispohjalaista maaseutuasumista kaikessa vaatimattomuudessaan.

Eikä kaukana edellisistä ole tämä viehättävä puoti, jossa on sisustus- ja antiikkitavaraa myytävänä. Puodin nimi on Pivis, ja sillä on nettikauppakin (kliks!) Kerrassaan ihastuttavan putiikin omilla nettisivuilla kerrotaan, että

Puoti toimii vanhaa aikaa henkivän Rantatien varrella,
talossa, jonka vanhin osa on rakennettu jo 1800-luvun lopulla.
Talo on ehtinyt toimia aikojen saatossa mm. merikapteenin ja konstaapelin
virka-asuntona, kauppana, arkkitehtitoimistona,
myös taidemaalari Vilho Lampi on ikuistanut talon moneen tauluunsa.

Nettisivuilta kannattaa käydä kurkkaamassa mitä kaikkea siellä on! Minä ostin monot! Oikeesti monot. Tulette vielä joskus näkemään ne ja niiden uuden elämän. Myös hyvän, pestyn, Festaan sopivan kesäräsymaton ostin muutamalla kympillä. Lämpimästi voin suositella puotia.

Toinen liminkalainen pikku putiikki, joka lienee oululaisille naisille ehkä tunnetumpi, ainakin minä olen monen kuullut käyneen siellä tai tykänneen Facebookissa, on Pikku-Riikka.

Se on sellainen ”Butiken på landetin” pikkuserkku. Viehättävä sekin. Vaatteet eivät ehkä minun yksinkertaiselle maulleni ihan nappiin, mutta sentään löysin jotain valkoista, olisin halunnut mustan.

Iltapäivällä kotiin päin huristellessani poikkesin vielä Vihiluodon kalassa hakemassa talon loimulohta ja sille kaveriksi ”Helasen herkkua”. Sitä minulle jo viime kesänä paistinkääntäjäpiknikillä suositeltiin, ja nyt vasta ostin. Se on paikan oman kokin kylmäsavulohesta, majoneesista, yrteistä tekemä soosi, joka tuntuu sopivan lisäkkeeksi vaikka mille. Kalalle, uuniperunoille, leivälle, salaatin oheen. Hyvää on.

Lähimatkailu on avartavaa, luulen että lauantaina menen Liminkaan Arboretumiin ja luontokeskukseen! Katsotaan nyt.

Niitä näitä

Odottamattomia juttuja

On päiviä, jotka menevät ihan toisin kuin olit ajatellut. Tämä on ollut sellainen päivä.

Ei mm. ollut pienintäkään tarkoitusta käydä töissä tänään. Kävinpä silti. Siellä tuoksui lattiavaha, eikä siellä ollut ketään. Ei ketään. Muutoin siellä oli sellaista kuin hämärästi muistelinkin. Tämä kertoo siitä, että olen taas kerran niin typerä, että alan jo liu´uttaa itseäni töihin. Mietin jo, että ”eihän tässä enää ehdi”, ”enää niin ja niin monta päivää”, ja ”pitäisi jo ryhtyä nukkumaan ajoissa”, ja alan katsella jo vähän kalenteria valmiiksi, sopia tapaamisia, tehdä listaa, mistä aloittaa duunit… Ja kaikinpuolin olen ikävä ihminen näin loman hiipuessa kohti loppuaan. Miksen revittele sunnuntai-iltaan asti ja herää maanantaina kertarysäyksellä todellisuuteen: TYÖPÄIVÄ!

Jospa minä yrittäisin. Varsinkin nyt kun saimme vielä lämmön!

Tarkoitus oli huomenna lähteä sinne kesäretkelleni, mutta eipä se nyt taida onnistua, liekö ollenkaan… Mutta JOS pääsen päivärundilleni niin kilpailu tulee, palkinnotkin on jo hommattuna. 🙂

Jäälissä käytiin tänään kun pappa (pehtoorin isä) täytti kunniakkaat 88 vuotta. Kaikenmoista muutakin suhaamista eestaas koko päivä.

Nyt taidan ryhtyä viimeistelemään Meksiko-sivut (hope so, että saan ennen puolta yötä valmiiksi). Ai niin, yksi ”kesälomaprojekti” (= uusi lamppu) on pois päiväjärjestyksestä. Poulsenhan se meillä nyt on…

Tilasin netistä (ihan turhaa ramppaamista ja ressiä kaupungilla), tuli postissa neljässä päivässä ja kotiovelle ilman mitään rahtimaksuja. Olemme tyytyväisiä.

Luettua Niitä näitä

Reitinvalintavaihtoehtoja

Tuli tuossa mieleen, käyköhän muille aviopareille kuten meille, että valitaan eri reitit. Ei, älkää säikähtäkö – ei mitään aviokriisiä ole menossa, mutta kyse on siitä, että me valitsemme usein eri reitit.

Esimerkiksi: kaupungista meille kotiin pääsee periaatteessa kahta reittiä. Toinen kulkee reittiä Tuiran sillat-Bertel Jungin tie-Toppilan suora-Koskelantie ja toinen kulkee reittiä: Tuiran sillat – tie 8156 – Tervahovin tie – Emäpuuntie – Mustasuontie – Koskelantie. Toista tykkään ajaa minä ja toista pehtoori. Olemme joskus ajelleet peräkkäin kun ollaan molemmat omilla autoilla palaamassa yhtä aikaa kaupungista (kaikkinensa melkoista tuhlausta, mutta silti) lähtien yhtä aikaa Tuiran liikennevaloista, ja jotensakin yhtä aikaa ollaan kotona. Silti me edelleen valitsemme omat reitit.

Sitten pyöräillessä! Jos tullaan Alppilasta – niin kuin juuri äsken – niin pehtoori taas ajaa eri reittiä kuin minä. Minä ajelen Ketjutien ja Vilkkutien kautta: tuoksuu puulämmitteiset saunat, on kunnostettuja puutaloja, sileä asfaltti, se yksi talo, joka on vanha, mutta hyvin siisti, ja siinä pihalla toinen toistaan hienompia vanhoja, kunnostettuja mersuja, aina erilaisia. Tien varressa on pelargonioita ja liitereitä. Ja samaan aikaan toisaalla: pehtoori pyyhältää joko Emäpuuntietä tai Koskelantietä joiden varrella ei ole MITÄÄN! Hyvä on; minun reittini on noin 100 metriä hitaampi. (voiko joku olla 100 metriä hitaampi? Minulle voi.) Mutta mitä sitten, että pehtoorin on nopeampi??

Ajavatko kaikki muut aina yhteistä, samaa reittiä?

PS. Tänään lupasin Meksiko-sivulle kuvia lisää, olen tehnyt niitä, mutta julkaisu jäänee huomiseen…. On siellä nyt jo hää- ja hautajaissivukin eilisten lisäksi valmiina…

http://www.satokangas.fi/Matka/Meksiko%202013/index.html

Ai niin, ja siinä Petri Tammisen kirjassa (Rikosromaani), jonka viime yön valvottuina tunteina luin loppuun ja joka oli jotenkin kummallinen, oli kohta, johon merkillisesti tämän kesälomani viimeisellä viikolla onnistun samaistumaan erinomaisen hyvin:

– Jännä homma toi siivoaminen oikeastaan, Immonen mietti. – Kun siinähän ei saa mitään pysyvää aikaan. Ja toisaalta saa aikaan niin pirusti.
– Tulee hiukan tämä elämä mieleen, sanoi Vehmas.
Saavuttiin kaupungin valoihin, niitä oli peräkkäin ja päällekkäin, katulyhtyjä, kirkkaita ikkunoita, valomainoksia ja kaiken yllä laiha kuu ja kenties tähtiä.

Meksiko Niitä näitä

Meksiko-kuvia

Pitkien yöunien jälkeen kalseahko aamu, ei erityisesti kesäntuntua, joten annoin itselleni luvan junttaantua tietokoneelle kokoamaaan Meksikon reissun kuvasatoa nettisivuksi.

Tuhansista kuvista koetan valita kelvollisia, kertovia. Joskus – esim. viime Kiinan matkasta tai Alppien vaellukselta – olen jaksanut tehdä huolelliset ja tarkat sivut, nyt ei näistä sellaisia synny. Mutta paljon kuvia jo on, melkein 200. Monestako löydät poliisin?

http://www.satokangas.fi/Matka/Meksiko%202013/index.html

Klikkaudu Meksiko-etusivulta kohtaan ”Kaupunkinäkymiä” ja odota tovi.
Sivulla on nimittäin kymmeniä kuvia, joten latautuminen kestää.

KLIKS

Kuvat eivät ehkä ole ihan tablettikäyttöön tai kovin isolle näytölle sopivimpia,
mutta läppärillä ja normipöytäkoneella pitäisi näkyä
Mexico Cityn värikylläinen ja monin tavoin monenkirjava katukuva.

Myös ”Maya- ja atsteekkikulttuurin jäänteitä” -sivulla on kuvat reissun arkeologisilta kohteilta.

KLIKS

Lähdehän nojatuolimatkalla Mexico Cityyn

Ja huomenissa sitten Karibialle. 😉

Niitä näitä

Metsätöissä

Korkealla kunnahalla hongat huminoi,
kirves paukkaa, puuta haukkaa pokasaha soi.
Jätkät siellä päänsä hiellä leivän saada voi,
mut huilatessaan unelmoi.

Onpahan pehtoorin kanssa metsuroitu tänään. Vietimme päivän Iijoen uitossa, eikun systerin rantatontilla ja huhkimme jokinäkymän näkyviin.

Tuommoisessa me ollaan pehtoorin kanssa hyvä työpari, olen siitä puhunut ennenkin, mutta nythän oli vaan käydä niin, että meitsin kunto alkoi projektin lopulla todellakin hiipua.

Viiden tunnin puiden kaadon ja vitikon raivauksen ja tienvarteen rahtaamisen jälkeen toimintani ei enää ollut erityisen ripeää – mutta sitten parahiksi nuoriparikin tuli käymään [tiesivät ruoan illansuussa olevan tarjolla 🙂 ] ja auttoivat loppurutistuksessa.

Sisaren rantasauna on pikkuisen isompi kuin meillä möksällä – ja kylläpä löylyt maistuivat! Meistä metsureista on kiva saunoa päivän päätteeksi.

Saatikka nauttia ”talkooruokaa” (”hiellä leivän saada voi”). Liekö italialaiset ahvenfileet ja valkosuklaajäädykkeet savottakämpillä olleet ihan tavallista einettä? Olen kyllä lukenut käristyksestä monissa tukkilaisten muistitietoaineistoissa, mutta en valita, vaikka ruoka ei ihan autenttista ollutkaan. 😉

Onpahan liikkunut olo, ja mukava päivä meillä oli. Tekeminen on.

Ja nyt tämä jätkän heila lähtee nukkumaan!

Niitä näitä

Säästä huolimatta lämpimät nimpparit

Nuoret pääsivät töistä vasta myöhään, joten meillä välimerellinen aika nimpparisapuskalle. Syötiinkö ulkona? No ei todellakaan! En tehnyt edes kakkua. Kanttarellimuhennosta ja grillivartaita tykötarpeineen, jälkkäriksi ihania vadelmia ja jäädykettä. Hyvvvää oli. Kolomella veellä, hyvvvää.

Naurettiin. Se on parasta. Asiakaspalvelussa töitä tekevillä nuorilla kun riittää juttua asiakkaista. Joskus tuntuu, että eivät voi edes olla tosia kaikki ne, mitä ihmiset laukovat ostaessaan marjoja (Esim. Mistä nuo mustikat on? – Ne on saksalaisia. – Hitlerin marjoja. En osta.) tai mitä sanovat kun pakettitoimitus on ovella? En kehtaa edes kertoa…

Muutoin päivä kulunut (edelleen) järjestellessä, siivoillessa, kierrättäessä: Mehu-Maija on saanut hyvän uuden kodin, UFF:n laatikkoon viety sellaiset vaatteet, joita ei ole kertaakaan vuoden aikana käytetty (turha luulla että ”kyllä-minä-tuon -neuleen-voisin-joku-kerta-laittaa-päälle” (miksen ole koko vuonna laittanut?) ja ”mahtuuhan-nuo-housut-reisistä-ensi-talvena” (miten muka mahtuisivat ensi talvena, jolleivat nyt mahdu? Siis kiertoon!), (historia)kirjoja viety opiskelijahuoneeseen kyltillä ”saa ottaa” ja omille nuorille jaeltu mattoja ja kaitaliinoja ja sen sellaista. Tämä on vapauttavaa!

Bloggailu Niitä näitä

Koivu, jubilaari

Tänään pääsemme juhliin. Jubilaari on blogini lukijoille tuttu Koivu!

Tokihan me Koivun kanssa tunnemme ohi tämän virtuaalinmaailmankin, kuten varmaan moni on huomannutkin. Olemme tunteneet jo yli 20 vuotta. Muistan tarkan päivänkin (10.12.1991), jolloin tapasimme ensimmäisen kerran. Tämä poppoo on se, jonka parissa tutustuimme.

Ainakin viini, karjalaiset sukujuuret ja yliopisto ovat meille yhteisiä nimittäjiä. Koivu teki työuransa naapuritiedekunnassa; hänen biologian tuntemuksensa on tuonut Tuulestatemmattuun huimasti tietoa pohjoisen (erityisesti Lapin) kasvi- ja eläinkunnasta. Olen monta kertaa kehottanut häntä avaamaan oman blogin, sillä hänen lukeneisuutensa, sivistyksensä ja minua loputtomasti kiehtova verbaalinen/kirjallinen lahjakkuutensa takaisivat lukijoita. Armoitettu kynän (näppäimistön ;)) käyttäjä on hän!

Sitä paitsi tiedän Koivun tekevän monien kommenttiensa eteen paljon enemmän töitä (hakee täsmällistä lisätietoa, linkkejä, käännöksiä, lainauksia…) paljon enemmän kuin allekirjoittanut useinkaan vaivautuu postauksiensa eteen tekemään. Koivu on kuitenkin sanonut, että hänelle riittää kun voi Tuulestatemmatun kommenttilootaan kirjoitella. Minähän en voi siitä olla kuin tyytyväinen. Ja tiedän hänellä olevan monia faneja. Moni tuttu onkin kysellyt, kuka tämä Koivu oikein on?

Koivu on nimimerkki. Mutta myös perhepiirissään tunnettu nimi, – jälkikasvultaan sai Amerikan tuliaisenkin siihen liittyen.

Nimimerkin syntytarina liittyy yhteen Koivun monista harrastuksista. Hän laulaa kuorossa, jonka johtaja tässä joku aika sitten (about 10 v. sitten?) vaihtui ja tälle uudelle kuoronjohtajalle oli täysin mahdotonta oppia Koivun oikeaa nimeä. Mihin ilmeisesti vaikutti osaltaan se, että kuoronjohtajan äidinkieli ei ole suomi ja Koivun sukunimi ei ulkomaalaiselle ole helpoimmin äännettäviä. Niinpä uusi kuoronjohtaja – jostain tuiki tuntemattomasta syystä – puhutteli tätä yhtä kuorolaista Koivuksi.

Siitäpä syntyi nimimerkki!

Ensimmäinen Koivun kommentti oli jo vanhan ”Lyhyesti”-blogini aikana: 9.5.2008 KLIKS. Tähän mennessä Koivu on kommentoinut arviolta noin 600 kertaa. Kiitos niistä jokaisesta!

Ja tiedättekös, kaiken muun hyvän lisäksi Koivu on mukava, gentleman ja hyvä ystävä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tällainen me tehtiin pehtoorin kanssa
Koivulle lahjaksi edellisiin ”pyöreisiin” juhliin.
Rankka hommahan se yhdelle viikonlopulle oli:
nuo kaikki korkit aukoa ja viinit nauttia. 🙂

Tänään juhlapäivänä viemme viinikerhon kanssa yhteisen paketin, mutta Koivun yli viiden vuoden blogikommentointien jälkeen halusin ikäänkuin ”blogin puolesta” * hankkia jotain, eikä minulla ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin tämä. Semminkin kun tiedän/tiedämme Koivun kommentoivan usein yösydännä tai aamuyön varhaisina tunteina: kahvimuki edesauttakoon kommentointien jatkumista!

Onneksi olkoon, Koivu,
ja omia sanojasi lainaten:
”Monia vuosia, armorikkaita vuosia…”

* (alan kyllä huolestua itsestäni ja suhtautumisestani tähän Temmattuun)

Bloggailu

Remppaa ja siivoiluja

Kesä on suhteellinen käsite. Jos suhteuttaa viime kesään, niin ihan normikelit (aamulla +10 C!).

Päivän touhut sen mukaisia. Enkä nyt millään muotoa ryhdy tekemisilläni teitä, hyvät lukijat, rasittamaan ja luututtujen neliöiden määriä luettelemaan. Huomenna ehkä jotain mielenkiintoisempaa kerrottavaa.

Nyt tässä vaiheessa jo varoiteltava: voi hyvinkin olla että perjantaista lähtien blogini ei avaudu, sen ulkoasussa, kuvissa, kommentointimahdollisuuksissa voi olla jotain häikkää. Jollei täältä mitään höpotyksiä kuulu tai Tuulestatemmattua tai www-sivustoni keittokirjoineen, matkakertomuksineen, ei perjantaina tai sen jälkeen avaudu tai uutta tekstiä ei tule, se ei – toivottavasti, eikä todennäköisesti – johdu siitä, että minulle olisi sattunut jotain tai että tämän päivittäisen rituaalini olisin hylännyt.

On vain kyse siitä, että webbihotellissani (SJR) tehdään jotain remppaa ja päivityksiä, ja niiden varalle pitäisi etukäteen tehdä jotain. Noh, olen tehnyt jotain, mutta en tiedä, riittääkö se. Kaikkienhan nyt pistäisi tietysti tietää, mitä pitää tehdä kun on kyseessä

Tärkeä PHP-rajapintapäivitys
Olennaisin muutos toiminnallisuudessa on, että osoiterivillä olevat parametrit pitää kutsua erikseen. Myös jotkin vanhat PHP-funktiot on korvattu uusilla, kuten esimerkiksi ereg, joka on korvattu preg-funktiolla.

No minä EN tiedä, mitä tehdä, ja minun wordpress-konsulttini on vielä ensi viikon lomalla, joten olen hieman hukassa. Mutta EHKÄ osasin tehdä jotain itsekin… Ainakin vielä huomenissa toiminee. 🙂

Luettua Niitä näitä Ruoka ja viini

Lukemista, tekemistä ja maistamista

Luin viime yönä loppuun Juha Itkosen kirjan ”Hetken hohtava valo”. Se on paksu kirja. Merkillistä että kategorioisin sen luokkaan ”historiallinen romaani”. Historiallinen, vaikka se käsitteleekin kaupunkilaista Suomea viimeisen 60 vuoden ajalta. Minun ikäisteni suomalaista arkea, arjen historiaa, jota yritän aina joskus nuorille työkseni opettaa. Se oli merkillisen verkkainen kirja, sanoisinko, että myös tsehovilainen (mitä lie tarkoittaneekaan?), enkä ole ihan varma, pidinkö kirjan rakenteesta (minä-kertoja ja sitten ”minän” vanhempien näkökulma kolmannessa persoonassa”), mutta kyllä se toisaalta toimi.

Puolivälissä kirjan lukemista minun oli googlattava, kuka on kirjan kirjoittanut Juha Itkonen? Minkä ikäinen hän on? Hänen täytyy olla syntynyt 50-luvun alussa? Olin onnistunut Juha Itkosen sivuuttamaan, – en ollut hänestä aiemmin kuullutkaan, kerta kaikkisesti olen onnistunut tämmöisen nuoren lahjakkuuden skippaamaan. Ja kun Wikipediasta luen, että hän on syntynyt vuonna 1975, olen ihmeissäni. Ryhdyn miettimään, miten paljon ja mitä kaikkea hän on tehnyt, lukenut, museoita kierrellyt, vanhoja lehtiä lukenut, jopa Arjen historia tv-sarjaa tai historiakirjasarjaa lukenut, jotta on voinut ko. kirjan kirjoittaa? Ja ennen kaikkea, miten noin nuori mies voi päästä oikeaan ”moodiin”, miten löytää tietyn ikäpolven ja sukupuolen fiilikset tiettynä vuosikymmenenä. Perinteisempiä ”historiallisia romaaneja” (esim. Utrion, Tuurin, Waltarin, Skiftesvikin tuotantoa) lukiessa tämmöisen ”ammatillisen” osaamisen kummastelu ei ole minulle tullut niinkään mieleen. Miksi juuri tämän kirjan kohdalla? En tiedä.

Joka tapauksessa. Lopultakin. Kaikesta huolimatta. Juuri sen takia. Kirjan tunnelma ja ”tarina” veivät .. minä pidin siitä.

Tänään ”lomalistan” (= tämän käsittämättömän pitkän lomajakson aikana aikeissa olleiden hommien) vaatimaa touhuamista.

Ja sitten kokeilimme uutta grilliwokkipannua. Kiehautin kuoritut parsat, käärin pekoniin, pannun pohjalle öljyä ja hiiligrilli kuumaksi. Mukaan muutama mustakalarengas. Lisukkeeksi tarjolla purkki-aiolia. Ihan kelpoa arkeen 🙂 ja kulhollinen salaattia. Parahiksi, illaksi aurinkokin ryhtyi paistamaan.

Tämmöisen ostin Meksiko-pilheisiin. Tuoksuu merkilliselle. Kaunis on.

Sisäänkäynnin begonia ja petunia voivat hyvin.

Omenapuu yrittää…

Ensimmäistä kertaa pehtoorin ruusupenkistä talvella
paleltuivat/pakastuivat/muuten kuihtuivat kaikki ruusut yhtä lukuunottamatta.
Se ”vanha” jo kukkii. Uudet vasta nupuillaan.

Niitä näitä

Asioilla?

Olin koko iltapäivän kaupungilla, tiedättehän ”asioilla”. Mietin, mitä ihmeen ”asioilla” oloa sitä aina onkaan? Semminkin kun minä en varsinaisesti harrasta shoppailua (tiedättehän lähteä päiväksi jonnekin ostoskeskukseeen tai Rotuaarin kauppoihin katselmaan ja hypistelemään – ei oo minun juttu), joskus on virettä moiseen, mutta tosi harvoin.

Minun ”asioilla”-listassa on toistuvasti, aina jotain apteekkiasioita. Vaikken (puuta koputtaen) oikeastaan sairastakaan mitään. No allergia ja olkapää, niitä nyt ei lasketa. Ja allergialääkkeet hommaan yleensä puoleksi vuodeksi kerrallaan ja olkapäälle nyt ei voi mitään. Paitsi sauvakävellä ja käydä hierojalla. Mutta silti tänäänkin apteekista pikku kassillinen kaikkea (mökki lääkekaapin täydennyksestäkin oli kyse).

”Asioilla”-listassani on usein myös pesula (takkeja ja juhlavaatteita käytän pesulassa, juhlapöytäliinoja), jotain hiustenhoitoon ja/tai muotoiluun liittyviä aineita on myös listassa, aika usein joku lahja hankittavana: joku perheenjäsenistä on pienemmmän tai isomman muistamisen kohteena tai sitten olen kimppalahjojen hankkija aika usein. Varsinkin jos on päätetty ostaa ruokaa/viiniä. Ja sitten joku vieminen kyläreissulle; useimmiten kyllä viedään viinipullo ja kukkakimppu :), mutta kun nekin pitää hankkia. Talvisin, viikonloppuisin ”asioilla” voi merkitä myös piipahdusta Linnanmaalla työhuoneessa: jäänyt joku kirja, tiedosto, luentomappi duuniin … Aiemmin tämmöistä oli useammin kuin viime vuosina. Tänään paljon aikaa kului (jonottamiseen) DNA:lla: nyt olen sanonut irti KAIKKI dna-liittymät, mokkulat, omat, lasten, mökkiläppärin, laajakaistan. Kiitos riitti.

Lautasliinoja, muistivihkoja, muistitikkuja, kopiopaperia, pullasuteja, muffinsivuokia, Kuudes maku -kaupasta pähkinät ja wasabi, pattereita (mihin niitä kuluu niin hirveästi!!), kosteusvoide (sitä vasta kuluukin, talvella varsinkin), kenkälankki. Ja posti! Minä käyn postissakin hirmu usein. Valokuvia ja muita kuvajuttuja kun olen tilannut, tai tänään hain kaksi hienoa pussilakanaa (niihin ne ylimääräiset Finnair-plussapisteet sitten lopulta käytin :)) ja sitten jotain postitettavaa (Vuorotellen-kirjaa vielä joku joskus tilailee 🙂 ).

Tänään sitten listassa isolla LAMPPU. Eipä tullut lamppua, tuli wokkipannu grilliin. Esimerkiksi näiden tai näiden tekoon lienee erinomainen. Taidan tilata lampun netistä. Tuleepa sitten taas asiaa postiin.

Kukkia en tuonut – tällä kertaa. Aika usein niitäkin.

Tämä lilja on Mexico-pöydästä. Roudasimme kimpun mökille…