Tuulestatemmattua

Oikea kielisyys virheitä :) ja inhokkisanoja

”Renkaan vaihdot!” lukee tienposkessa olevassa kyltissä ja viereisen rakennuksen seinässä olevassa mainoksessa matkalla meiltä kaupunkiin. Tänään ajelin niistä ohi. En pyörällä, sillä tänään sen verran jäätä, etten enää uskaltanut pyörän selkään, vaan oli pitkästä aikaa käytävä kävellen lenkilllä ja huristeltava autolla (spesiaali)ruokaostoksille kaupunkiin. Minulla toki jo on talvirenkaat (Pehtoori vaihtoi viime viikolla – vai jo edellisellä – joten ei ole talvi päässyt siltä osin minua nyt tai kai koskaan yllättämään…) mutta tuo kyltti pisti silti silmään: renkaan vaihdot! Miksei ”renkaiden vaihto”? – Eihän ole kyse siitä, että vaihdellaan yhtä rengasta useampaan kertaan?

Oikeakielisyyden runtelusta en ole viime aikoina kovinkaan paljon ärsyyntynyt, verrattuna esimerkiksi siihen, millaista oli yliopistonlehtoriuden aikana, ja tuo em. kylttikin lähinnä vain huvitti, mutta silti! Reilu viikko sitten yhden FB-ystävän linkityksen kautta satuin Me naiset -lehden artikkelin, jossa kerrottiin siitä, mikä on lehden lukijoiden mielestä ”suomen kielen ärsyttävin väärin kirjoitettu sana”. Selvityksen tuloksista on täällä perhepiirissä (sekä viininmaistelujen ohessa viime lauantaina) keskusteltu ja hieman hämmästelty tuloksia, mutta kakkossijalle tulleet yhdyssanavirheet ärsyttävät meistä monia ja minua erityisesti. Varsinkin kun itsekin teen niitä.

Muistan lukeneeni myös tieteellisen! artikkelin koskien kielivirheistä ärsyyntyvien ihmisten persoonallisuutta; kyllä tyttären kanssa itsemme artikkelin ”henkilögallerioista” löysimme. Hieman on pohdittu, että äppi nyt ei oikeastaan voi puhua ärsyyntymisestä, vaan enemmänkin hämmästelystä: mikseivät ihmiset (enää) välitä kirjoittaa oikein. Mikseivät edes yritä?

Mikä sinua ärsyttää kirjoitetussa/puhutussa tekstissä/kielessä? Onko inhokkisanoja? Minulle niitä ovat edelleen jaxuhali ja masuasukki, esim Mikä Tuulestatemmattua-blogin (jonka nimessäkin on yhdyssanavirhe!) kielessä ärsyttää tai häiritsee tai vaatisi kielenhuoltotoimia osakseen?

Valokuvaus

Onnistuneita juttuja

Vaihteeksi Intrussa tänään. Minähän hankin tässä joku viikko sitten uudet silmälasit, kahdetkin: ajatuksella että toiset ovat ”työntekoon” eli kuvaamiseen ja koneella istumiseen, sekä ulkoiluun ja ajeluun autolla tai pyörällä ja sitten toiset on sellaiset ”paremmat lasit” eli kun olen seurassa tai kaupungilla etc. Jälkimmäiset (Guccin nenätyynylliset, siimalliset) eivät ole oikein ”istuneet”. Olen käynyt kahdesti niitä säätelemässä, eikä ihan täsmällistä näkyvyyttä ole saatu aikaiseksi. Sitä paitsi ne ovat myös hanganneet. Eilen optikko (lupauksensa mukaisesti) soitti kun edellisestä sovituksesta ja säätelystä oli viikko kulunut. Kerroin, että aika hyvin ne toimii, mutta en voi kyllä koko päivää pitää, enkä tehdä mitään tarkkaa (= lukea). Ja sain kuulla että minulla on mahdollisuus vaihtaa sangat. Olin yllättänyt, todella iloisesti yllättynyt. Tänään kävin sitten sovittelemassa uudet pokat. Nyt on sitten taas hyvin samantyyliset kuin entiset. Mutta olkoot, pääasia, että näen niillä.

Toinen positiivisen, uudenlainen asia tänään oli se, että Tyär teki meille safkan. Eipä ole tässä talossa ennen siskonmakkarakeittoa syöty, mutta tänään syötiin ja hyvää oli. Ja kyllä minusta oli mukava kun sain istahtaa ruokapöytään suoraan Photoshopin ääreltä eli minun ei tarttenut tänään köksäillä.

Ja kolmaskin hyvä juttu: joulukortit vihdoin valmiit ja lähtivät painoon! Heti marraskuun alussa tilattavissa, – aika hienot niistä tuli.

Moneen ehdin :)

Päivä täynnä tekemistä.

Mummin päivä pienten kanssa alkoi jo ennen kahdeksaa. Aamutoimet ja parit muistipelit rauhassa, eikä meillä kiirettä uloskaan, kun sää oli mitä ankein. Siirryttiin sitten mummilaan, jossa iso Lego-arkku esiin. Ja Eeviksen kanssa vietettiin pitkä tovi katsellen Youtubesta delfiini-videoita. (Pian) kaksivuotias oli ihastuksissaan: ”Oi”, ”oho” ja pulputusääniä. Niinpä tänään ei katseltukaan ollenkaan poroja, jotka ovat elokuun mökkireissun jälkeen olleet tytön mieluisimpia nettijuttuja.

Kummitätikin piti ”välitunteja” leikkien lasten kanssa, pappa myös päivähoitolaisten seurana, joten hyvin ehdin laittaa sapuskaa ja vähän huushollatakin. Juniori päästyään neljältä töistä tuli syömään ja sitten kun lähtivät minä suuntasin kaupungille muutamia tarpeellisia kuvia ottamaan. Olipa kylmä vinkka. Mutta kaunis valo auringonlaskun jälkeen. Tällainen Kauppahallin viereisen hotellityömaan mukaanotto (yhteen) kuvaan tuntui ajankohtaisuuden vuoksi tarpeelliselta. VIHDOINkin tontilla tapahtuu jotain.

Ja sitten kotiin viimeistelemään korttitilausta. …

Isovanhemmuus

Ensilumen ilo

Kuvaan kiteytyy olennaisin tästä sunnuntaista. Ensilumi, pienet isänsä kanssa sunnuntaisapuskalla, jälkkkärin jälkkäriksi lupasin lähteä nuhanenien kanssa pihalle – mukaan kyllä tulivat sitten kummitäti ja isikin. Kun ensisijainen juttu oli tolskata lumessa, minulta jäi kuvaaminen toissijaiseksi, vaikka lasten – ja kaikkien – ilo silmissä olisi ollut hienoa tallentaa. Mutta tallennan muiston. Mumminelämän hienoja hetkiä. Eeviksen eka lumisota ikinä. Ja kyllä me meuhkasimmekin. Niin mukavaa.

Räntäsade alkoi vasta aamulenkin jälkeen, joten lenkilläkin käväisin. Sitten koneelle: vähän meillä on tänään tyttären kanssa jäänyt lepopäivän pyhittäminen toissijaiseksi. Kahden hengen ”maisemakonttorissa” (= mun työhuone) on puuhailtu. Minä tuunannut joulukortteja ja Tyär opintojaan. Sekin mukavaa.

Lenkillä ja ruokaa laittaessa kuuntelussa Jorma Uotisen elämäkerta. Nyt koko kirja kuunneltu: erilaisin silmin katson ja varsinkin kuuntelen häntä tänään TTK:n tuomaristossa… Hyvä kirja on tuokin.

Niitä näitä

Lyhyesti ilosta

Kuinka hyvä, että on ystäviä. Että on perhettä.

Enhän minä ilman niitä näistä ajoista selviäisi. Tänään moninkertaista iloa ja eloa….

Iltapäivällä Juniorin luo; minituparit ja onhan isovanhempien (maailmanlaajuinen) päivä.

Ja illan tullen Tyär vei meidät Karjasillalle, jossa piiiiiitkästä aikaa tapasimme viininystäviä. Botrytiksen viininmaisteluilta vähän vajaalla miehityksellä. Mutta me näimme ystäviä! Livenä! Ja yhdessä totesimme, kuinka onkaan mukava – nauraa yhdessä ja syödä hyvin. Oppia uutta. Kiitos ja kumarrus kohti Karjasiltaa, olipa ilo ja nautinto!

Niitä näitä Vanhemmuus

Yhdessä ollen

Perjantai-ilta Rantapellossa.

Pikaisesti ennen ”Vain elämää” -ohjelman alkua päivän kuvien lataus koneelle, ja mielensä pahoitus omasta töpeksinnästä, sillä ei suunnilleen mitään, mitä kehtaisi julkaista, samaan aikaan toisaalla Tyär on omassa huoneessaan ja viettää Teamsin kautta työkavereidensa kanssa ”pilheitä” ja Pehtoori aloittelee telkkari-iltaa talon toisessa nurkassa.

Meillä takana mukava perhepäivällinen: Juniori ja lapset sekä sisareni tulivat pöydän ääreen, – alkuun haaparousku-sienisalaattia ja savupororieskaa (tytär toi pakkaseen tullessaan möksältä), sitten savulohta, mustajuuripyrettä, avokadosoosia, perunapalleroita, salaattia… ja lasten pientä vierastamista: olivathan kummitäti ja mummin sisko pitkästä aikaa mukana. Mutta arastelu oli ohi kunhan oli pääruoasta selvitty.

Leikkiä ja iltavilliä jälkkäriksi jälkkkärin jälkeen. Hetken kaukana kaikki muu…

Ikkunoista näkyi huikea oranssinhehkuinen auringonlasku kaukana metsän takana, kävimme pihalla porukalla katsomassa, ja totesin, että on kuin olisi tulipalo metsänreunassa, mihin Eevis reagoi välittömästi: ”piipaa, piipaa!” Palokunta paikalle!

Kaunista oli jo aamupäivällä Möljällä. Olin pyöräilykesän jäähyväislenkillä, – lempipaikoilla pyöräilin muutaman tunnin. Möljälle ensimmäisenä.

Melkein jokaisena päivänä reilun puolen vuoden ajan olen Helkaman ja Canonin kanssa kulkenut Oulun rannoilla, rajoilla ja ne ylittänytkin. Pyöräily on pitänyt mielen ja kehon kunnossa, – tänään jäähyväiset olivat haikeat. Mitenhän pärjään talven yli… On taas opeteltava tepastelemaan. ”Täytyy kävellä näin…” ja sitä rataa. Hyvä kun saa (ja voi, vielä) kulkea. Tavalla tai toisella.

On hyvä kun on yhteisiä ruokahetkiä, perjantain tunnelmaa, lasten ääniä, kohtaamisia…

Niitä näitä

Kohtaamisia tiedossa

Samaan aikaan kun koronan ”leviämisvaiheessa olevien” alueiden raja tulee lähemmäs, tänne ylemmäs, on meillä poikkeuksellisen sosiaalinen viikonvaihde edessä. Monena päivänä peräkkäin tapaamisia, vierailuja. Mehän ei olla oikein ketään tavattu, missään käyty moneen viikkoon. Okei, ruokakaupassa, ja Pehtoori rautakaupassa, apteekit, äidit, Tyär, Juniori ja pienet sekä systeri on käyty ja tavattu, ja minä parilla pienellä kuvauskeikalla – siinäpä ne kohtaamiset.

Tämä nykyisen elämänmenon aikana harvinainen viikonvaihde alkoi jo tänään, kun tyttären poikaystävä saatiin meille syömään. Ei mitään grande dinneriä, vaan vain astetta parempi torstainen wokki-nuudeli-salaatti-sapuska. Levelin nosto oli myös määrällinen: sekä nuudeleita että curryja oli kahdenlaisia, lisukkeita useampiakin. Jälkkäriksi perusvarmaa kotiruokaa: hillarahka on lähes poikkeuksetta tykätty ruoka. Mutta minusta parasta oli, että meillä oli ruokapöydässä paitsi tytär mutta myös ”vieras”. Tapasimme, kohtasimme, oli uusia juttuja, kuulumisia.

Kaikkinensa korona ei minun elossani ja tämän vuoden elämänmenossa ole ollut mikään kuristava, ei kovinkaan ahdistava juttu (pl. kevään peruuntuneet mökkireissut), – semminkin kun korona ei ole ollut kenenkään lähipiirin terveyttä tai elantoa kurittanut juttu. Koko korona on elämässä ollut jotenkin, kuitenkin, taka-alalla, sillä kaikkea muuta, monenmoista muuta, elämänmenoa ja merkityksellisyyttä, koskettavaa on tälle vuodelle kertynyt. Nyt kuitenkin – kun tuntuu olevan joku hienoinen suvantovaihe muiden asioiden kanssa – aistin, että on koronaväsymystä, kulttuurikaipuuta, ystävien ikävää, jopa haaveita pienistä ja isoista reissuista …

Siksikin on mahdottoman mukavaa, että tämä viikonloppu, nämä kohtaamiset. Niistä iloitsen!

Niitä näitä

Rajapinnoissa

Pähkinäsaaren rauha, Täyssinän rauha, Stolbovan rauha, Uudenkaupungin rauha, Turun rauha, Haminan rauha, Tarton rauha … Rauhat ja rajat.

Satavuotinen sota, kolmekymmenvuotinen sota, hattujen sota, Yhdysvaltain vapaussota, Korean sota …

Augsburgin uskonrauha, investituurariita, Westfalenin rauha, Wienin tanssiva kongressi, Münchenin sopimus, Molotov–Ribbentrop-sopimus …

— En laskenut lampaita, en tehnyt mitään hengitysharjoituksia, mutten myöskään nukkunut. Mietin Suomen historiaa, maailmanhistoriaa. Mennyttä ja tulevaa… Mistä ihmeestä noiden listojen miettiminen tuli mieleen? Ja niitä oli monta lisää. Niin monta, että aamuneljän kellonlyöntien jälkeen en enää miettinyt mitään, en kuullut mitään. Historiasta on moneksi – melatoniinin korvaajaksikin.

Aamutoimien ja (äidin) pankkiasioiden jälkeen liikkeelle. Kyllä oli jo aika vilpoista, – pakkasaamussa olivat pipo, untuvatakki, kaulahuivi, etc. jo hyvinkin tarpeen, vaikka aika tyventä oli tänäänkin.

Mukana ei ollut kuin puhelimen kamera, mutta efektien avulla jokimaiseman kuvasta tuli vähän maalauksellinen. 😉

Mutkan kautta Caritakseen, jossa pitkästä aikaa vierähtikin pitkä tovi. Aamulla oli tullut Veripalvelusta kutsutekstari, joten varasinpa saman tien ajan, ja kotimatkalla kävin siellä. Sielläkin meni hyvin. Kaupunkikierros päättyi Aasia Markettiin, – olen huomiseksi luvannut kokkailla Chinese Food kun tyttären lisäksi toinenkin Oulussa etätöissä ja -opinnoissa oleva hakaniemeläinen on luvannut tulla kanssamme syömään.

Tänään meillä oli pakastimen kätköistä löytyneen palsternakkakeiton lisäksi toissapäiväisen suppispiirakan puolikas. Kotiin kuljetuksella sain sunnuntai-iltana pari pussia suppilovahveroita ja maanantaina leivoin niistä piirakan, joka silloin lämpimänä runsaan salaatin kanssa oli oikein hyvää, kuin myös tänään kylmänä lämpimän sopan kaverina. Enpä ollut ennen tehnyt, – hyvä ohje löytyi Valion sivuilta. Varmaankin reseptissä käytetty Gouda-juusto oli rapean pohjan ja lempeän vähän pähkinäisen maun takana. Ehkä voisi sopia kanttarelleillekin?

__________________________

EDIT 16.10.2020 klo 8.20. Ks. kommentti alla

Ravintolat Ruoka ja viini

Säiden viilentyessä

Ei ehtinyt lumi ja talvi tulla ennen kuin minun auringonkukkani vihdoin kukkii! Ei taittunut, vaikka taipui! Ja kukkii! Onhan se vähän surkuhupaisa, ja saa minut tekemään päätöksen että ensi kesänä en edes yritä. Keskityn rosmariiniin, basilikaan, persiljaan, timjamiin etc. Unikkoja, laventeletia ja auringonkukkia olen yrittänyt, ja saanut ne kaikki kukkimaan, mutta en voi puhua niityistä enkä edes puskista. Joten olkoon. Keskityn yrtteihin.

Syksyistä oli myös Lämsänjärvellä. Sorsat taisivat luulla, että tulen ruokkimaan niitä, kun pysähdyin kuvaamaan. Tyventä ja rauhallista oli. Järvi on muutama vuosi sitten putsattu, oli jo pahoin rehevöitynyt, mutta on kaunis ja kesällä hyvä uimapaikka. En tosin koskaan ole siellä uinut, mutta viime kesänäkin siellä oli usein paljon polskijoita, auringonottajia.

Iltapäivällä talvitakin osto. Koko viime talven se oli agendalla, enkä saanut aikaiseksi. Tänään ostin, vaikka vähän on sellainen olo, että mihinhän minä luulen ”hienoa” pitkää villakangastakkia tulevana talvena tarvitsevani.

Ei ole tiedossa mitään menoja mihinkään! Paitsi tietysti ulkoilemaan, ja sitä varten kyllä on goretexia, untuvaa, toppaa, duffelia ja tuulitakkia. No nyt kuitenkin on parempi takkikin olemassa, ihan varuilta. Eikä ole musta eikä tummansininen.

Kaupungilla myös syömässä. Veimme tyttären Fuckhaan nauttimaan bangladeshilaisesta ruoasta. Kyllä hänkin siitä piti. Minähän olen käynyt ainakin jo puolenkymmentä kertaa, ja tänään ensimmäistä kertaa maistoin/otin jälkkkäriksi ”banglakahvin”. Hyvää mausteista, kookosmaidolla maustettua kahvia. Kannattaa kokeilla. Pehtoori kehui myös suklaakakkua. 😀

Bloggailu Historiaa Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Niksipostaus 2020

Pitkään aikaan ei täällä blogissani ole ollut minkäänmoista ”niksinurkka”-postausta. Sellaisia on näköjään kerran vuodessa tullut laadituksi. KLIKS

Nyt sitten tämänvuotisen niksipostauksen aika. Tällä kertaa vain muutamia vinkkejä teille kerrottavana.

Aloitetaan aamukahvista. Meillähän kahvi keitetään pannulla, tosin mökillä keittimellä. Tyttäreltä opittu niksi oli aluksi käytössä vain juhlapyhinä, pian myös sunnuntaisin. Nykyisin kahvi meillä keitetään sekä Juhla Mokasta että suklaakahvista. Ihan sama onko käytössä pannu vai keitin, mutta 1/3 tai 1/4 böönistä on tätä suklaakahvia. Se ei tee kahvista suklaanmakuista, mutta pieni hyvä vivahde siihen tulee. On kokeiltu myös kardemumma-, pähkinä- ja vaniljakahvia, mutta niissä mausteisuus ei ole hyvä, vaan ”puskee” päälle ja vie kahvista kahvin maun taka-alalle. Suklaan häivähdys saa tuiki tärkeän kahvin maistumaan vähän tavallistakin paremmalta.

Joskus kesällä kauppareissulla mukaan tarttui Thai Green Curry -purkki. Se on noista kolmesta meidän mielestä paras, eivätkä muutkaan huonoja ole. Käytän niitä seuraavasti: Leikkelen Jyväbroilerin fileet isoiksi paloiksi, sitten pyörittelen kuumassa rypsiöljyssä kunnes palasiin tulee vähän väriä, lisään vähän suolaa ja kattilaan mukaan purkillinen bambunversoja. (Aasia Marketista saa erityisen hyviä aika ohuiksi suikaleiksei leikattuja, mutta kyllä nuo Spice Up -merkkiset kauppojen normivalikoimissakin olevat käyvät). Bambunversojen lisäksi lisään joskus porkkanan tikkuina, samoin vähän sipulia ja paprikaa, mutta välttämättä ei tarvitse niitäkään. Broileripalojen ja vihannesten päälle purkillinen currya; noin puolisen tuntia miedolla lämmöllä ja valmista on. Tarjolle nuudeleita ja tai riisiä. Helppoa ja hyvää!

Voin väittää olevani kokemusasiantuntija monissa hampaistoon liittyvissä asioissa, joten nyt kannattaa ottaa vakavasti suositukseni. Noin vuoden käytön jälkeen olen vakuuttunut, että Yotuelin hammastahna, jonka luvataan valkaisevan hampaita, todella tekee niin. Tai ainakin se estää tummumista, – huolimatta päivittäisestä kahvin ja viikottaisesta punaviinin juomisesta.

Se on miellyttävä käyttää: ei vaahtoa ylenpalttisesti, itse asiassa ei juuri ollenkaan, varsinkin Snowmint-maku on hyvä, hampaista tulee puhtaan tuntoisetkin, eikä niitä juuri koskaan vihlo, ja tahna valkaisee. Aika tyyristä on (riippuen kaupasta noin 15 €) mutta sitä ei tarvita paljoa, joten on hyvin riittoisaa.

Ja loppuun maskisuositus!

Espanjantauti alkoi vuonna 1918, ja se kulki aaltoina Suomenkin yli. Viimeinen, neljäs aalto oli erityisen paha Inarissa, jossa 10 % väestöstä kuoli. Kaikkiaan tauti tappoi kymmeniämiljoonia ihmisiä (arviot vaihtelevat suuresti 40 – 100 miljoonan väliltä). Suomessa ”vain” 20 000 menehtynyttä ja USAssa puolimiljoonaa. Historioitsijoilta tavataan kysyä, toistaako historia itseään, ja historioitsijat ovat tutkineetkin ”toistuvuutta” kaikkialla maailmassa monin eri tavoin. Ennustamaan historioitsijat harvoin ryhtyvät, eivätkä siihen – tietenkään – pystykään. Mutta historiasta usein kuitenkin opitaan: onhan tämän korona-pandemian aikanakin opittu menneestä, influenssan ensimmäisestä aallosta ja aiemmista maailmanlaajuisista epidemioista. Mm. opittu käyttämään maskeja.