On niin pimeää.

Ja aika ”pimeitä” juttujakin tänään on ollut. Kaikkea sitä.

Joko muilla on kausivaloja ripustettuna, sytytettynä? Me olemme tällä viikolla niitä laitelleet – naapurustossa kun aloitettiin jo viime viikolla, mistä rohkaistuneena mekin lähdimme mukaan piha- ja kotivalaisuun. Ja paljon kynttilöitä ostin Ideaparkin reissulla tänään. Menin sinne hakemaan istuintyynyä kirjoituspöydän tuoliin, ja innostuinpa shoppaamaan. En ole ennen tiennyt (kun olen vissiin kerran ennen käynytkään), että Luhta Outletissa on Ril´s vaatteita: 229 euron ”paremmat” housut 67 eurolla, ja kokoa 38! Jihuu! Mutta talvitakki jäi taas ostamatta. Pianhan se jo päivä pitenee ja kelit lämpenee… ei vai?

Illalla kävin vielä REKOssa: nyt ostin ison kassillisen kaikenmoista. Kalakauppiaita siellä ei tällä kertaa ollut 🙁 , mutta karitsan lihaa ja Sydänmaan Highlander nyhtölihaa olin varaillut. Se on sellaista puoliriistaa, kuulemma. En ole kuin kerran sitä maistanut (proomotiossa tai jossain muussa isossa yo:n juhlassa). Nyt päästään testaamaan. Sinisiä perunoita, vihanneksia, tyrniä, hunajaa, jauhemaksaa, kananmunia, – ja niiden oston vuoksi jouduin sitten Kauppalehteen… Olivat tekemässä sinne juttua, ja VAT-näyttöjen ”tuomari” oli kuvauskeikalla, eikä ollut puhettakaan, että olisi päässyt kameraansa pakoon. Argh!

On tulossa ruokajuhlaviikonloppu: huomenna on paistinkääntäjien kekri-juhla, lauantaina viinikerhon maistiaiset Iskossa, mikä merkitsee myös hyvää ruokaa ja sitten sunnuntaina pikkuperhe saa nyhtötortilloja ja/tai jotain muuta hyvää. Pimeällä on hyvä syödä hyvin. 😉 Ja kuvailla. Kiitokset 10 haasteaiheesta, yksi kuvista on jo otettu. Saapa nähdä…

Jokainen kommentti on ilo!