Joulu Oulu

Joulussa parasta on odottaminen

Sataa lunta. Tasatahtia sen kanssa joulufiilis kasvaa. Semminkin kun meillä alkaa olla aika vähäiset jouluhommat jo valmiina. Tällaista se on näinä päivinä, tässä iässä. 🙂

Tänään on kimpassa siivottu, olipa oikeastaan ihan mukava, ja käyty roudaamassa auton peräkontillinen ruokaa kotiin, puutarhalla kukat kotiin, surutaloon, äideille – puutarhan joulupuodista löytyi mökille kaunis ”reliefi”.

Enää kalaa ja viime hetken tuoretavarat ensi viikolla. Nyt voidaan laskeutua joulun rauhaan, odottaa jälkikasvua käymään ja olemaan kotikotona. Voidaan hiljalleen puuhailla jotain pientä, ulkoilla ja koettaa saada ajatuksetkin lomalle. Nukkua ja nauttia. Katsella telkkaria tai siis suoratoistoa: vihdoin sain kytketyksi C Moren: mistähän aloittaisi.

Nyt on aikaa odottaa… Mitenkäs Nalle Puh sanoikaan: hetki ennen hunajapurkin avaamista on se paras. Ihanaa joulunalusviikonloppua kaikille!

Joulu

Pelimuistoja

Tonttuovi Pikisaaressa (= Merimiehenkotimuseon ovi)

Päivä tuntuu pitkältä. On ollut paljon erilaista tekemistä, huoliakin, mutta myös jouluista mukavaa tekemistä. Liikettä sisällä, liikkumista ulkona. Tänään on pakastanut, se tuntuu hyvälle, sataisi vielä huolella lunta.

Kunhan Pehtoori lääkärireissultaan kotiuitui, hän tuli kaveriksi joululaatikoiden tekoon, ja muihin keittiöhommiin. Siivoilimmekin jo vähän etukäteen. Ihan on oltu anopin viitoittamalla tiellä: siivotaan ennen kuin tulee siivooja.  🙂 Tällä kertaa meille ei meidän oma S. pääsee joulusiivousta tekemään, mikä on kyllä surullinen juttu. Niinpä ollaan sitten huomenna ihan vaan keskenään vastuussa kotimme siivoamisesta jouluksi. Ehkä me selviämme. 😉

Illansuussa kävelin Ideaparkkiin, luvattuani ensin itselleni ostaa uudet jouluiset tabletit keittiön pöydälle. En löytänyt, mutta löysin Lasten Yatsy -pelin. Sain oman ekan Yatzyn joskus 13-14-vuotiaana. Pelasin sitä yksikseni eräänkin illan. Myöhemmin sitä on pelattu mm. tyttären kanssa, usein reissuissa ja viimeksi mökillä. Entäs Brion Labyrintti! Meillä oli sisarusten kanssa siihen kaikki lisälaudatkin. Että jaksoin yrittää. Kuuntelin Monkeys´n musiikkia C-kasetista ja yritin selvitä metallikuulan kanssa labyrintista.

Nyt olen koettanut löytää vanhan kunnon Fortunan, – Apsu osaisi jo varmaan pelata sitä, mutta eipä ole kohdalle sattunut. Se oli kyllä yksi lapsuuden tykätty peli, ja varhaisteininä korona. Mutta sitä tuskin kukaan haluaa tänä vuonna jälkikasvulleen hankkia. Tai miksei? – Sitäkin on tullut pelattua satoja tunteja. Rippileirilläkin sitä pelattiin. Eikä pelin nimi ollut ollenkaan sellainen ”kirosana” kuin se tänä vuonna on ollut.

Mitäs muita pelejä onkaan? Mitä muistuu lapsuuden joululahjapeleistä mieleen?

Joulu

Joululahjavalvojaisia

Jotain hyvääkin koronassa: onpa tullut neulottua eräätkin ”koronasukat”. En ole ihan varma kuinka monet, mutta luulen, että yhteensä tusinan verran aikuisten kirjoneulesukkia, muutamat normisukat ja lasten adidas-sukat. Eräskin kirja ja Netflix-sarja ja leffa on tullut näiden ohessa kuunneltua ja katseltua, takkakulen ääressä istuttua ja maailman menoa ja omaa eloa mietittyä. Keväällä harmaiden tavissukkien ja omien pitkävartisten ”mökkisukkien” jälkeen tein neljät vai viidet ”marisukat”. Muut olen jo jakanut, mutta alla mallin vuoksi Pehtoorin sukat. Noita on nopea neuloa, eikä juuri vaadi laskemista.

Kaikki koronasukat olen neulonut Novitan Seitsemän Veljestä -langasta. Tulee paksuja, lämpimiä, töppössukkia. Marisukkien jälkeen rupesin itse säätelemään varsien kuvioita, vaikka pari sukkakirjaakin minulla on. Ja vastikään ostin yhden uuden, kirjan ”Hyvän mielen villasukat”.

Siinä on paitsi neuleohjeita myös sitä ideaakin, mitä minullakin näiden neulomisessa:  neulominen on terapeuttista, se on välittämistä, tyynnyttävää, – vähän niin kuin ruoanlaittokin. Eihän nuo kudelmani mitään erityisen hienoja ja huolellisia ole, mutta tekijälleen ja käyttäjilleen sopinevat tarkoitukseensa.

Samalla on tullut omatekoisia, edullisia joululahjapaketteja valmiiksi. Viimeiset joulupakettiin menevät ovat vielä kesken, ja niiden jälkeen loppuu sukkien kutominen vähäksi aikaa!

Olen jo ostanut seuraavaan projektiin langat; itse asiassa melkein kahteen. Tämä on yksi monista joululahjoista itselleni. 😀 Mutta toivottavasti pääsen aloittamaan jo tulevana viikonloppuna. Riddari – islantilainen kirjoneulevillapaita on haaveissa tehdä valmiiksi keväthangille. Uusi projekti ei ole enää ”koronaneule”, vaan uuden alun jumpperi. 🙂

Islantilaislankoja ja malleja on Somikissa, mutta mun piti tilata tuo pinkki ja lila Tanskasta kun en muualta löytänyt tähän hätään.

Historiaa Joulu Niitä näitä Oulu

Tiernapojat taas liikkeellä

Tiernapojat ovat olleet reissun päällä jo monta vuotta. Tämä on nyt kolmas paikka, jonne patsas on sijoitettu ja aina on keskustelu lainehtinut korkealle ja kuulunut kauas. Parempi paikka tämä on kuin edellinen. Se ensimmäinen oli ehkä historiallisesti eniten ”oikein”, siinä tiernapojat katselivat kohti kirkkoa ja olivat kaikkein lähinnä Hammarinkulmaa ja ”Tiernaristiä”. Oulun tiernaristi avattiin Kirkko- ja Saaristonkadun risteykseen vuonna 1950. Kyseisen risteyksen kulmissa toimivat Antellin tilat, Oulun Kauppa Osakeyhtiön Pohjoismaiden ensimmäinen itsepalvelumyymälä OKO, Hammarin Sähkö ja Kirjola-kirjakauppa (Kuva vuodelta 1961) Muistan oikeinkin hyvin Tiernaristin ja joulun avaukset siellä. Hämärä muistikuva on siitä, että yksi suuri hämmästykseni aihe oli se, että tiellä/kadulla sai kävellä, eikä autoliikennettä ollut tuossa kohtaa kun joulukatu avattiin. Olin ehkä niin liikenneorientoitunut jo alakouluikäisenä? 😀

Rotuaarin ”jatko-osa” Saaristonkadun ja Albertinkadun väliin on vastikään valmistunut ja tämäkin kävelykadun osa on  saanut jouluvalaistuksen – sekä nuo Tiernapojat. Sanna Koiviston teos on kovasti mieleeni. Sitä tänään kahdeksan jälkeen ihaillessani kohdalle sattui toinen valokuvaaja, ehkä minua hieman vanhempi herrasmies pikkuisen pokkarinsa kanssa, tovin jutustelimme, hyvät joulut jo toivottelimme. Muitapa ei paljon näkynytkään. 🙂 Jouluvalaistua Oulun keskustaa kyllä kannattaa käydä katselemassa, siellä on paljon viehättäviä ja tunnelmallisia kohtia ja kohteita.

Loppupäivä on sitten mennyt enempi vähempi keittiössä: onnistuen ja sitten ehkä en niinkään. 😀 Mutta yrittänyt olen. Leipää ja pullaa, pataa (jääkaapintyhjennyspataan tuli vihannesten lisäksi mausteita, vähän sokeria, suolaa, pippuria nuhjuisia yrttejä, Mutti-murskeprk ja kolme chorizo tuorenakkia, lopuksi ruokakermapurkin jämät. Se oli hyvää peltileivän ja pussi-Caesar-salaatin kanssa. Ison padallisen loput kävi Juniori juuri hakemassa samalla kun toi meidän jouluviinitilauksen. Sekin homma helposti hoidettu.

Päivä kerrallaan kohti joulua, ei mitään kiirettä, tämä alusaika on parasta.

Joulu

Joulua kohti …

Joulukorttien postituksen ensimmäinen dead-line oli tänään. Niinhän se meni iltaan ennen kuin korttipinot saimme valmiiksi ja postiin. Ettei yhtään viime tinkaan, vaikka kuvat ja painatukset on tehty jo viikkoja ja kuukausia sitten. Vähän sellainen suutarinlapsilla ei ole kenkiä fiilis.

Yllä olevassa kuvassa on myös yksi ”joulukortti” tai ehkä paremminkin installaatio. Systeri on noussut aiemmalta korkealta korttien teon tasoltaan ihan uudelle levelille, uusiin svääreihin. ”Kortti” on kolmiuloitteinen, siinä on valot ja se on vaatinut aika lailla luovuutta, aikaa ja askartelua… Minusta tämä on enemmänkin lahja kuin ”pelkkä” kortti.

Kortin tekijän kanssa olimme tänään iltapäivällä kahvitreffeillä Kauppahallissa paluumatkallani Caritaksesta. Hallissa oli mukava tunnelma, vähän jouluinenkin, sentään vähän ihmisiä liikkeellä, mutta ei mitään tungosta. Samalla reissulla ostin lantut ja porkkanat josko tässä joku päivä Pehtoorin kanssa saisimme aikaiseksi ja laatikot tekisimme. Muutenkin joulun valmistelut alkavat siirtyä keittiöön, sillä enimmät hommat, hankinnat ja lahjat  alkavat olla jo hoideltuna.

Joulusta on tulossa kovin erilainen kuin koskaan ennen, mikä yhdessä lauantai-iltana tulleen suru-uutisen kanssa on tehnyt unista kovin tummia ja takkuisia, yöt olleet pätkittäin unettomia… Mutta puuhastelu ja ulkoilma ovat hyväksi. Kyllä tämä tästä taas.

Historiaa Isovanhemmuus Joulu Oulu

Kolmas adventti

 

Adventtiaika

Onhan tästä ollut puhetta joka joulu: minulle kuten niin monelle muullekin, iso, melkein suurin, juttu joulussa, on joulun odottaminen.*  Ja siihen odottamiseen, joulun riemun tuloon ovat syntyneet joulukalenterit, ja niihin liittyvät myös adventtisunnuntait ja adventtisunnantaisin poltettavat kynttilät. Jokainen joulukuun pyhä, joka sunnuntai, sytytetään yksi kynttilä lisää, aiemmin sytytettyjen edellisten rinnalle.

Kirkollisessa perinteessä ensimmäinen adventtikynttilä sytytetään odotuksen, toinen ilon, kolmas rauhan ja neljäs rakkauden kunniaksi.

Monenlaisia joulukalentereita, nimenomaan adventtikalentereita on ollut kautta maailman sivu. Nyt on Oulussa yksi uusi, julkinen, kerran viikossa avautuva luukkukalenteri. Pikisaaren Merimiehenkotimuseon ikkunoista kukin avautuu vuorollaan: talossa avataan yhteensä neljä ikkunaa, yksi jokaisena adventtina. Nyt on avattu jo kolme luukkua. Tämä on niistä toinen. Merimiehenkotimuseo eli Matilan talo on Oulun vanhin koti, joka on siirretty paikasta toiseen. Nyt se on mukava kalenteri.

Vastaavia ikkunaluukkukalentereita on monissakin kaupungissa. Lähimpänä, yksi hienoimmista on Wanhassa Raahessa. ”Livenä” en ole sitä koskaan nähnyt, mutta nytkin seuraan Instassa ja kyllä tekisi mieli joku päivä ajella luukkuja katselemaan ja samalla Langin Kauppahuoneelle lounaalle ja putiikkiin saippuaostoksille (kirsikkatuoksuinen marseillesaippua on ihana).

Joulukuun lauantai

Heräsin seitsemän jälkeen siihen, että jostain kuului pienten askelten läpsytys ja varovaisesti ”mummi, mummiii … ” Yökyläläiset, pienet olivat kuin olivatkin löytäneet takanreunuksen joulusukista tonttujen tuomat yllärit ja hihkuivat hiljaksiin… Aika pitkään kesti non-stop-aamiaistarjoilu meillä. 😉 Oli aamupiirrettyjä ja kaakaota, leipää ja juttuja, tonttujen tarkkailua, pukemista ja puhetta. Leppoisaa ja välillä vähän vauhtiakin.

Kun Juniori muksujen kanssa lähtivät oli kotimme kummallisen tyhjä. Sitä tyhjyyttä lähdin pakoon lenkille, mm. Pikisaaressa kiertelin. Olinpa iloinen, että en kummoisempia ajatellut. Elin ihan hetkessä. Olisiko niin, että olisin pieniltä jotain oppinutkin; kunpa edes hetken muistaisin ja vain nauttisin joulun odotuksesta. Minä yritän.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*  Sanaa adventti käytti jo Mikael Agricola kirjoituksissaan. Sana on kulkeutunut meille ruotsin kielen kautta latinan kielestä, jossa adventus tarkoittaa Kristuksen tulemista ja alun perin tuloa, saapumista. Sana on johdettu verbistä advenire ’tulla luo, saapua’, joka koostuu etuliittteestä ad- ’luo, kohti’ ja verbistä venire, joka tarkoittaa tulemista.

          Kotus, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 

 

Isovanhemmuus Joulu Niitä näitä

Enkeleitä elämässä, elämään…

Enkeleiden aika. Niitä tarvitaan nyt, ja niitä on nyt. Enkeleitä teidän kaikkien elämään …

Mummilassa on ollut vilskettä, kun kahden pienen kakkoskodissa, isin luona, on sauna-kylppäriremontti venähtänyt päivän, pari yli suunnitellun.

Päivän aikana on paljon joulujuttuja puhuttu ja eletty, ja odotetaan niitä tulevaksi. Joulufriikkimummi ei ehkä ole paras mahdollinen lapsenlapsen joulunalusjännityksen lieventäjä. Kyllä, kyllä me Apsun kanssa odotamme, että myös huomenaamulla joulusukissa takanreunuksella on Aku Ankka tai joku muu mukava pikku ylläri.

Poikkeusolojen poikkeuksiin liittyy sellainenkin, että äsken saunassa oli kolme sukupolvea Satokankaita. Pehtoori & Poika ja sitten vielä Apsu – ja sitten vielä Eeviskin. Mummi huolehti iltapalan valmistamisesta sillä aikaa… Paljon jutskattiin iltapalallakin, – ja katseltiin Eeviksen ihan omaa show´ta. Eevis nyt vaan on ainakin pohjoisen pallonpuoliskon paras ilvehtijä, tunteiden tulkki ilmeillä, loputtoman rento sylissä, mutta osaa myös tiukasti sanoa ´ei´. Ja sitten juosta kädet harallaan syliin: mummiiiii… Mitäpä muuta minä joulukuisena perjantaina osaisin toivoa?

Historiaa Niitä näitä Oulu

”Piparkakkutalo”

Alakööki 

Torniosta Ouluun muuttaneet Åströmin veljekset Hemming ja Karl Robert perustivat Koskenniskaan 1860-luvulla nahkatehtaan, joka toimitti mm. Venäjän armeijalle lähes kaiken nahkatavaran (satulat, saappaat, valjaat, vyöt, …) minkä vuoksi tehdas menestyi ja laajeni. Monialaiseksi laajentuneesta Åströmin yrityksestä on alueella on jäljellä paljon monia rakennuksia ja jälkiä Åströmien ajasta.

Veljeksistä Hemming avioitui Maria Snellmanin kanssa ja he saivat vain yhden lapsen: (Jo)Hanna Helena Åström syntyi Oulussa helmikuussa 1879.  Kauppaneuvoksen ja hänen vaimonsa ainokainen Hanna matkusteli paljon, ja vanhempiensa tukemana kouluttautui. Hän opiskeli lastentarhaopettajaksi Berliinissä Pestalozzi-Fröbel Hausissa ja Helsingin Ebeneser-seminaarissa, joista valmistui vuonna 1900.

Palattuaan Ouluun hän perusti kaupungin ensimmäisen lastentarhan, ja rakennutti sitä varten omin varoin upean, ison kansallisromanttisen talon (1913) Ainolan puistoon. Tarhan keittiö ”alakööki” oli vieressä. Talvisodan pommituksissa iso päärakennus tuhoutui, mutta Alakööki säilyi. Se säilyi aina vuoteen 2011 asti, jolloin se tuhopoltettiin. Kuvassa oleva Alakööki on rakennettu aiemman paikalle samoin piirustuksin.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään aamusella yksikseni Alaköökin tienoilla.

”Piparkakkutaloksi” sitä nykyään kutsutaan.

Toisenlaisia piparihommia illansuussa…

Historiaa Muistikuvia Oulu Valokuvaus

(Joulu)posti

Postikonttori - muutama vuosisata sitten

Liljeblomin talo

Liljeblomin talo  Torikadulla on Oulun vanhimpia puurakennuksia, tosin vuoden 1822 palon jälkeinen. Sen rakennutti (1831) nahkuri Tornberg. Empiretyylisen päärakennuksen pihapiirissä oli lisärakennuksia, ihan kuten missä tahansa 1800-luvun puolivälin kaupunkitalossa. Rakennuksissa oli muun muassa leivintupa, liiteri, navetta, talleja, nahkurinverstas ja heinälato. Nahkurin jälkeen talon omisti kauppiass ja laivanvarustaja Toussaint Liljeblom. Tuolloin elettiin Oulun laivanvarustuksen ja tervakaupan vaurainta aikaa. Liljeblomin jälkeläisten jälkeen, 1960-luvun puolivälissä, rakennus siirtyi kaupungille, mutta 90-luvulla taas yksityiseksi asuintaloksi; entisöintityö tehtiin niin pieteetillä ja hienosti, että se ansaitsi Viiskanta-palkinnon.

Liljeblomin talon jouluinen (toissa-aamuinen) julkisivu ja se, että talossa toimi 1800-luvulla vähän aikaa myös postikonttori, johdattelvat päivän aiheeseen. 🙂

Posti kulkee – moneen paikkaan 

Postikonttorit tai ainakin Posti (ent. Itella, ent. Posti) on tärkeä palvelu juuri näin joulukuussa, joulun tullessa. Ja onpa sen toiminnassa ollut taas kömmähdyksiä.

Esimerkki 1: tilasin Ifolorilta ”jatkotilauksen” kalentereita, yhteensä kahdeksan kappaletta. Jostain, edelleen selittämättömästä syystä, postin kulku kesti kaksi kertaa kauemmin kuin tavallisesti = melkein kaksi viikkoa. Sitten tuli kännykkääni ilmoitus, että Ifolorilta on paketti Tuiran postissa. Minä kiirehdin seuraavana aamuna hakemaan jo odotettuja kalentereita, paluumatkalla postista kotiin tulee viesti, jossa todetaan, että Ifolorilta on tullut minulle paketti – Tuiran Lidlin pakettiautomaattiin. Ihmettelin kovasti, että mitä ihmettä? Minähän juuri hain sen postista. Ajan kuitenkin Lidliin, ja naputtelen koodin automaattiin ja tsädäm: lokerossa on Ifolorilta minulle paketti, ihan saman kokoinen kuin se postista hakemani. Ovatko lähettäneet tuplasti kalentereita?

Kotona avaan paketit ja molemmissa, aika isoissa pahvipakkauksissa, on neljä kalenteria. Olisivat mahtuneet yhteen pakettiin, ja olisivat varmasti molemmat mahtuneet samaan jakelupaikkaan: joko Tuiran postiin TAI Lidlin automaattiin. Jos Ifolorilla on edelleen tapana tuhlata (olen ennenkin moista tuhlausta kritisoinut) ja lähetellä saman tilauksen tuotteita eri paketeissa, niin miksi posti sitten vielä jakaa ne kahteen eri noutopisteeseen. Okei, ei iso vaiva minulle, mutta silti, ja entäs jos olisin jo rollaattorimummo tai muuten vaikeasti liikkuva?

Esimerkki 2: Lähetimme Pehtoorin kanssa postikortit mökiltä ystäväpariskunnalle: sellaisia meidän sisäpiirijuttuja nämä korttien postittelut. Kaksi korttia, samanlaiset merkit, osoitteet oikein ja selkeästi, samasta paikasta (Saariselältä) samaan osoitteeseen (Oulun Koskitielle). Ja kuinka ollakkaan: kortit saapuvat perille eri päivinä.

Joulukortit kulkee

Ja sitten esimerkki siitä, että tänä vuonna lähetellään joulukortteja. Niin iloisena ja ylpeänä voin kertoa, että olen myydyt melkein 2000 joulukorttia! Suoramyynnillä, tilimyynnillä, ”tukkumyynnillä” liikkeisiin ja museoihin. Minulla ei ole enää kuin pari 10 kappaleen nippua kortteja jäljellä. Jos joku vielä kaipaa, niin kannattaa käydä vaikka Tuuma & Tikissä, Muoriprivaatin Pop-Up-kaupassa, Taitoshopissa, Kukkakauppa Kanervassa, Aleniuksen puutarhalla, Kauppahallin SaagaShopissa, Toripakan kioskilla, LifeStyleNordicissa – ainakin niistä pitäisi löytyä… Kalenteritkin (70 kpl!!) on jo loppuunmyyty. Tuntuu kyllä mahdottoman mukavalle, että kuvaustuotoksistani on tykätty. Ihan kuin olisin tehnyt hyvästi hommia, – sellaisesta tulee hyvä mieli.