Yhdessä ollen

Perjantai-ilta Rantapellossa.

Pikaisesti ennen ”Vain elämää” -ohjelman alkua päivän kuvien lataus koneelle, ja mielensä pahoitus omasta töpeksinnästä, sillä ei suunnilleen mitään, mitä kehtaisi julkaista, samaan aikaan toisaalla Tyär on omassa huoneessaan ja viettää Teamsin kautta työkavereidensa kanssa ”pilheitä” ja Pehtoori aloittelee telkkari-iltaa talon toisessa nurkassa.

Meillä takana mukava perhepäivällinen: Juniori ja lapset sekä sisareni tulivat pöydän ääreen, – alkuun haaparousku-sienisalaattia ja savupororieskaa (tytär toi pakkaseen tullessaan möksältä), sitten savulohta, mustajuuripyrettä, avokadosoosia, perunapalleroita, salaattia…  ja lasten pientä vierastamista: olivathan kummitäti ja mummin sisko pitkästä aikaa mukana. Mutta arastelu oli ohi kunhan oli pääruoasta selvitty.

Leikkiä ja iltavilliä jälkkäriksi jälkkkärin jälkeen. Hetken kaukana kaikki muu…

Ikkunoista näkyi huikea oranssinhehkuinen auringonlasku kaukana metsän takana, kävimme pihalla porukalla katsomassa, ja totesin, että on kuin olisi tulipalo metsänreunassa, mihin Eevis reagoi välittömästi: ”piipaa, piipaa!” Palokunta paikalle!

Kaunista oli jo aamupäivällä Möljällä. Olin pyöräilykesän jäähyväislenkillä, – lempipaikoilla pyöräilin muutaman tunnin. Möljälle ensimmäisenä.

Melkein jokaisena päivänä reilun puolen vuoden ajan olen Helkaman ja Canonin kanssa kulkenut Oulun rannoilla, rajoilla ja ne ylittänytkin. Pyöräily on pitänyt mielen ja kehon kunnossa, – tänään jäähyväiset olivat haikeat. Mitenhän pärjään talven yli… On taas opeteltava tepastelemaan. ”Täytyy kävellä näin…” ja sitä rataa. Hyvä kun saa (ja voi, vielä) kulkea. Tavalla tai toisella.

On hyvä kun on yhteisiä ruokahetkiä, perjantain tunnelmaa, lasten ääniä, kohtaamisia…

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.