Yliopistoelämää – Sivu 10 – Tuulestatemmattua

Eri puhetta

Huomaan että heti kun ollaan helmikuussa, minun kuvaukseni siirtyy sisätiloihin, ainakin aika paljolti. Tulppaaneja ja työpöytiä ovat aiempienkin helmikuitteni postaukset vuodesta toiseen pullollaan. Ja kuinkas ollakkaan tänäänkin sitten piti pikku kopperoni kuvata.

Enpä tuolta aamuseitsemän jälkeen juuri poistunut kuin vessaan ja kahville. Humahtihan se aika taas.

Tässä on viime aikoina useasti tullut sellainen kokemus, että emme opiskelijoiden kanssa enää kohtaa. Emme kohtaa ajatuksellisesti. Meidän käsityksemme maailmasta, elämästä, opiskelusta, työstä eivät ole samassa linjassa. Tai siis että minä näen asiat liian suoraviivaisesti. Nuoret eivät ajattele kovinkaan lineaarisesti juttuja, heille ne eivät mene vasemmalta oikealle, alhaalta ylös, tai ylipäätään ne eivät välttämättä ´mene´ mitenkään, ne ´ovat´.

En osaa edes piirtää mitä tarkoitan. Mutta on kyse siitä, että puhun ohi. En osaa (enää?) opiskelijapuhetta, ja samaistuminen on vaikeaa. Tai yksinkertaisesti meidän maailmamme ovat niin erilaisia, että käsitteet tarkoittavat meille eri asioita. Muutaman kollegan kanssa olemme tästä puhuneet, – ikäiseni ymmärsi heti mitä tarkoitan, ja sitten toinen vuosikymmeniä minua nuorempi naurahti asiaa selittäessäni, ja sanoi: ”Tiedätkös, tuota kutsutaan sukupolvien väliseksi eroksi.”

Ajatus siitä, että tiettyä asiaa seuraa toinen tietyn lainalaisuuden mukaan, ajatus siitä, että tietoa pyritään kumuloimaan, ajatus siitä, että asioilla ei niin vain ole tapana järjestyä, jollei niiden järjestymiseksi tehdä jotakin, ajatus siitä, että elämässä kaikki ei todellakaan aina mene helposti ja mukavasti, ja kaiken huipuksi ajatus siitä, että asioiden ylipäätään pitäisi edetä, ovat monille nuorille aika lailla vieraita.

Mutta olisiko tässä jo avain ymmärtämiseen? Siis siinä, että tajuan ja tunnenkin, että puhun ohi?

Ja toki on vielä paljon niitä, joiden kanssa puhumme ihan samaa kieltä.

Rauhallisen työpäivän jälkeen erikoisillalliselle

Jäätyneessä räntäsolskeessa, punaisissa liikennevaloissa kuuntelen Ed Sheeranin ”Thinking Out Loud” -biisiä ja hämmästyn, kun huomaan, että lumipenkat todella yltävät auton ikkunoiden alareunaan asti. Todellakin hanget, korkeat nietokset. Hanget ovat vielä valkoisia, maisema kaupungissakin kuin Muumilaakson talvessa, tai Hangasojalla. Pehmeitä, pulleita kinoksia.

Työpaikan isolla parkkipaikalla mietin, että taaskin olisi mieluisampaa lähteä kuvailemaan, olemaan ulkona, kuin mennä sisälle työhuoneen uumeniin. Näin siitäkin huolimatta, ettei tälle päivälle mitään erityistä, hankalaa, töisevää juttua ollutkaan tiedossa.Kiltisti nousin kolmanteen kerrokseen, hiljaisen, aution käytävän varren työhuoneeseen menin. Tulihan niitä muitakin, mutta aika levollisesti pakertelin hommia menemään, rauhallinen päivä oli. Olisi yliopistolla ollut kaikki puoluejohtajatkin arvopalaverissa keskustelemassa, mutta enpä minä moiseen lähtenyt kuuntelemaan. Ihan oman oppiaineen ”arvopalaveria” maanantaille järkkäilin. Uusien ihmisten ja uusien opetussuunnitelmien ja uusien tavoitteiden ja uusien tulosperusteiden vuoksi on reivattava myös arviointiperusteita, ohjeistusta ja määriteltävä vaadittava taso. Sitäpä sitten yritämme maanantaina keskustella tiettäväksi.

Nyt suurin ongelma, mitä laittaisi päälleen. On nimittäin sattunut sellainen tapaturma, että meidät on vahingossa, tahtomattamme ilmoitettu, ”Sisälmysiltaan”. Yksi tutuntuttumme järjestää silloin tällöin yhteisillallisia, joilla on jokin tavallisuudesta poikkeava ruokateema. Olimme pari vuotta sitten ”Äyriäisillassa”. Ja hieno ilta olikin. Nytkin tämäniltainen houkutti, mutta kun minulla on huomenillaksikin kutsu illalliselle, ja muutoinkin olemme vähän koettaneet pitäytyä kaikista kesteistä näin tammi-helmikuussa, niin oltiin päätetty ettei mennä. Mutta kun sellaista ei järjestävä osapuoli ollut osannut ollenkaan ottaa vakavissaan, ettemme tulisi, niin olemme ilmoittautuneiden listalla. Ja kun arvelen ja tiedän, ettei tällaisen erikoisillallisen ennakkotilauksia niin vain kuluitta peruta, päätimme uhrautua, ja lähteä sittenkin. Eikä taida nyt iso uhraus olla. Menu ainakin vaikuttaa erinomaisen mielenkiintoiselta ja ennakkoluulottomalta.

Alkuun pieniä maistelupaloja

Muikunmätiä ja pikkublini, smetana ja sipuli
Lintuterriini
Vasikan kateenkorva friteerattuna
Karitsansydäntä
Vasikan poskea

Pääruokana
Samppanjamunuaisia (lampaasta)
Vasikanmaksaa
Fenkolirisotto

Jälkihyvä
Limepannacotta, kookoskastike ja kaurasuklaapitsi

Otan kameran mukaan. Jollen jo illallisen jälkeen niin huomenissa liittelen mukaan kuvat ja kommentit.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lauantaiaamu klo 8.00

Ihan ensimmäiseksi saimme pienet ankanmaksaleipäset kuohuviinin kera – hienostunut tervehdys keittiöstä. Ja sitten pikkublini, joka oli tämän kauden paras.

Kuten kuvasta näkyy annoskuvat on on otettu kännykkäkameralla. Pikku Makella ( = digipokkarilla) en osaa vieläkään ottaa kunnollisia lähikuvia. Mutta ruoka? Vasemmalla ylhäällä on karitsansydäntä, joka on yllättävän paljon pihvin makoista. Lihashan se sydän on kuten pöytäseurana ollut biologiystävä kertoi. Että se sitten siitä romantiikasta, joka sydämeen liitetään. 😉 Sen alapuolella frittikateenkorva. En ole ennenkään ymmärtänyt kateenkorvan päälle, eikä käsitys muuttunut. En vieläkään ymmärrä, mikä siitä tekee niin suuressa maineessa olevan herkun. Etualalla vasikanposkea, joka oli erinomaista ja oikealla kahden linnun terriini; sisällä metsäkyyhkyfile ja sitä kiersi peltopyy. Terriini olisi vaatinut ehkä kastiketilkan tai pienen hillokenokareen; vähän makea karpalo olisi minusta voinut mehevöittää.

Toisin kuin yleensä pidin pääruoasta enemmän kuin alkupaloista. Lampaanmunuaiset olivat saaneet konjakkiliekityksen. Ja ne olivat kyllä tavattoman hyviä. Maksan ystävänä syön usein ravintolassa maksaa; vaikka tämä oli paistettu hieman roseeta tummemmaksi, oli se mureaa ja makoisaa. Porkkanoista pidän aina, jollei niitä ole ylikeitetty, näitä ei oltu. Ja takana näkyvä fenkolirisotto oli taivaallista. Juuri oikean kypsää, olematta puuroa.

Pannacotta on joskus sellaista lirua, useimmiten vähän hengetöntä, mutta tässä oli ”oikea tytinä” kuten pöytäseurueen sattuvasanaisin sitä luonnehti.

Kaikkinensa mukava illallinen. Puhetta ja pulputusta riitti. Uusiin ihmisiinkin tuli tutustuttua, ja lopuksi vanhojen tuttujen, viinikerhoystävän ja vaimonsa, kanssa lähdimme vielä ”yhille” = juomaan neljästään pullollisen amaronea viinibaari Voxiin. Olipa mukava istua, jutella, leppoisaa seuraa, – viikonlopun tuntu.

Historiaa Yliopistoelämää

Paikallishistorioista vielä

Jos viikossa tulee tusinan verran vastauksia kommenttilaatikkoon, voisin arpoa tuolta varastosta sen viimeisen seinäkalenterin, joka on jakamatta ja jossa on ottamiani kuvia Oulusta.

Näinhän minä tuon ”Oman kunnan historian” -postauksessa lupasin. No ei tullut kuin viisi vastausta. Niistä kiitän kauniisti, ja niistä sain hyvää tietoakin. Ehkäpä siis vielä jemmaan kalenteria, ja järjestän piakkoin jonkin uuden kyselyn, veikkauksen tai arvonnan jossa se sitten on palkintona.

Mutta palaanpa noihin kommentteihin:

Kaakkuri kirjoitti, ”koulun vieressä asui innokas kotiseutuharrastaja, joka kävi kertomassa koululaisille paitsi oman kylämme historiasta, mutta myös entisajan elämästä ylipäätään” – tällaista minusta voisi käyttää enemmänkin. Miksei kouluun ala-asteelle tai yläkouluun pyydetä useamminkin ”eläviä esimerkkejä” historiasta, miksei hyödynnetä muistitietoa. Tai miksei oman paikkakunnan tapahtumien kautta avata Suomen tai maailmanhistorian tapahtumia laajemminkin. Liki joka kylässä, pitäjässä tai kaupungissa on jonkun paikallisen merkkimiehen patsas: eikö kotiseudun oman suurmiehen tai elinkeinoista kertovan teoksen kautta voitaisi – vaikka opetussuunnilman puitteissakin – tehdä historiaa läheisemmäksi ja siten ehkä kiinnostavammaksi?

Koivun vastaus oli minulle melkein odotettu: kouluopetuksessa ”puunilaissodat jäivät nimenä mieleen”. Kertoo hyvin paikallishistorian opetuksesta koululaitoksessa, varsinkin jokunen vuosikymmen sitten. 😉

Katri H:n – liki ammattimainen analyysi 😉 – oman kotiseudun paikallishistorioista on minulle hyödyksi luennonpidossa. Erityisesti pidin luennehdinnasta: ”Ne ovat myös positiivisia, ”maksaja on oikeutettu edustavaan muotokuvaan” -tyyppisiä teoksia.” Tuo on niin totta: useat paikallishistoriat on joskus kirjoitettu siten, että jää vaikutelma, että ”sen lauluja laulat, kenen leipää syöt”. Paikallishistorioista (tai yritys- tai vaikka urheiluseurahistorioista) toisaalta toivoisikin, että ne olisivat sellaisia kuten Katri H. kirjoittaa: ”Ne antavat ylivieskalaisille paikallistuntemusta, muokkaavat identiteettiä ja luovat tunteen yhteisestä menneisyydestä.” Antaisivat varmasti vielä enemmän kun niistä tehtäisiin elämänmakuisia, ihmisläheisiä ja niistä olisi tieto ihmisillä.

Sadulle kiitos Kouvolan tilanteen kertomisesta. Siellä tuo historiaharrastuneisuus kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin Rovaniemellä on, tai ainakin on ollut.

Se että Haukiputaalta käytiin Oulussa ”historiallisella” kävelyllä, kuten Laura kertoi, on minusta oivallinen tapa, miten historiaa voisi tehdä tiettäväksi. Ja se tuo mieleen, mitä meidän (Pehtoorin ja minun) italian kielen opettaja Kansalaisopiston iltatunneilla jokunen vuosi sitten kertoi, kun kyselin, miten Italiassa opetetaan historiaa. Ensinnäkin siellä kouluopetus keskittyy Italian (ja antiikin Rooman) historiaan. Euroopan historia nähdään antiikin, renessanssin ja nationalistisen Italian kautta. Ja sitten tämä nuori italiatar kertoi, että tavallista oli, että historian tunneilla mentiin ulos kiertämään. Katsomaan niin kuin nyt vaikka sitä missä Gaius Julius Caesar piti Forum Romaniumilla puheitaan tai sitä missä Garibaldi ja paavin joukot taistelivat. Rooma on historia.

Historiikki vai historia? Näiden käsitteiden ero ei ole kovin yleisesti hahmotettu, mutta akateemisessa maailmassa niillä on vissi ero. Historiikiksi nimitetään usein aika suppeaa, tapahtumat ja päivämäärät kronologisessa järjestyksessä luettelevaa tai kertovaa esitystä. Se voi perustua alkuperäisiin asiakirjoihin, mutta tutkimuksellisuus, kontekstualisointi on usein kovin vähäistä. Katri H:ta lainaten historiikeistä voisi todeta, että ”Ne ovat ”totta”, niissä on lähdeluettelo, mutta niitä ei ole nootitettu. – – analyysi ja keskustelu aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa on vähäistä.” Historia taas on (yleensä ammattilaisen) tekemä, lähdeviittein, historiantutkimuksen metodein tehty analyysi. Useimmat kaupunki- ja kuntahistoriat ovat juuri historioita.

Nyt paikallishistoriallinen paatokseni tässä blogissa tokenee toviksi.

Historiaa Yliopistoelämää

Töissä

Töissä tänään kylmä: tasan + 20 C näytti huoneen mittari. Se on liian vähän paikallaan olevalle, iltapäivät istuvalle työntekijälle. Aika hiljaista. Opinto-ohjausta muutamille. Joskus toivoisin etten olisi niin hövelisti ilmoittanut kaikille, että ”opinto-ohjausta on tarjolla, kenenkään opinnot ei saa jäädä sen takia jumiin, ettei olisi ohjausta.” Ja yksi matonnykäisy. Viime viikolla parikin. Että sellainen vie motivaatiota. Mutta koetan sulkea tuollaiset pois, harmistumatta.

Huomaatteko, mikä noissa käytävällä ottamissani kuvissa on?

Ja tässä kattotasanteellakin se näkyy?

Aurinko. Vaakasuora aurinko. Valo.

Ja reilu kuukausi ja tämän vuoden kurjin kuukausi on ohi.

Olen joskus täällä kertonut ja vinkannut netissä olevaan vanhojen digitoitujen sanomalehtien arkistoon… Se on edelleen olemassa Kansalliskirjaston sivuilla. Ja nyt myös aikakauslehtien kokoelma on valtavasti laajentunut. Siellä voi selailla 1800-luvun Suomen Kuvalehteä, Terveydenhoitolehteä, on lehdet opettajille, kätilöille, käsityöihmisille, urheilijoille… Onpa vuonna 1908 ilmestynyt kaksi kertaa kuussa lehti nimeltä ”Kanankasvattaja”. Leikkeet-otsikon takaa löytyy mukavia ajankuvia. Ja esimerkiksi pian käsillä olevia vaaleja ajatellen kannattaa perehtyä puoluekenttään . http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1005363/articles/436597

Klikkaa sisällys isommaksi: näet polttavimmat terveysasiat sadan vuoden takaa.

Siis Kansalliskirjaston sivulle. Kannattaa surffailla.

Kokeilinpa tekstihakuakin. Hakusanaksi ”linnit” (= blinit) ja voilá!
Resepti löytyi: vuoden 1901 Kasvitarhalehden ensimmäisessä numerossa oli kuin olikin blinien ohje.

http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/963612?term=linnit#?page=2

Ja samalla sivulla on ”täytettyjen pyöryleipien” ohje… kuulostaa laskiaispullilta, eikö?

Historiaa Niitä näitä Oulu Yliopistoelämää

Oman kunnan historia? – mahdollinen arvontakin…

Viime vuonna täällä Tuulestatemmatussa tein silloin meneillään olleeseen Arjen historia -luentosarjaani liittyvän 1960-lukua käsittelevän kyselyn. Siihen tuli paljon hyviä vastauksia ja kommentteja. Nyt tästä tämänvuotisestakin voisin kysellä: opiskelijoiden kanssa kun keskusteltiin siitä, kuinka paljon koulujen historian tunneilla opettajat hyödyntävät paikallishistoriallista tutkimusta, käytetäänkö kouluopetuksessa oman kotikunnan/kaupungin historiaa esimerkkinä tai elävöittäjänä? Kyselin myös noilta, enimmillään 1990-luvun alussa syntyneiltä, onko heidän kotikunnastaan tehty paikallis/seurakuntahistoriaa? Ovatko he koskaan siihen tutustuneet?

Ja liki odotusten mukaisesti enimmät olivat ihan hämmästyksissään: ei koulussa todellakaan mistään kotikunnan historiasta mitään opetettu, eivätkä opiskelijat myöskään tienneet, oliko heidän kotikunnastaan historiateosta kirjoitettu. Ja luennollani on siis nimenomaan historian opiskelijoita!

Miten on, onko täällä Temmatussa kävijöiden kotikunnasta/kaupungista historia kansien välissä? Onko se hyllyssä? Koskaan aukaisemattomana vai läpiluettuna? Vaikeusastetta tähän voi halutessaan lisätä ja käydä katsomassa luentoni sivulla olevan ykkösharjoituksen tehtävänannon. http://www.satokangas.fi/Historiaa%20tilauksesta/

Entäs muistuuko mieleen, puhuttiinko koulussa – millään luokka-asteella – oman kotipaikan historiasta? Kerrottiinko, miksi Oulun nimi on Oulu ja miksi siitä koskaan tehtiin kaupunki? Tiesikö opettaja kertoa, että Raatinsaaressa oli sisällissodan jälkeen punaisten vankileiri? Entä miksi Kakaravaaran kaupunginosan nimi on Kakaravaara?

Jos viikossa tulee tusinan verran vastauksia kommenttilaatikkoon, voisin arpoa tuolta varastosta sen viimeisen seinäkalenterin, joka on jakamatta ja jossa on ottamiani kuvia Oulusta.

Tähän alle vielä kuva eilisen surmapaikan tienoilta; kuva otettu jokunen vuosikymmen sitten, ehkä 1950-luvun alusta. Kortin/kuvan vohkaisin fb-ryhmästä nimeltä ”Puu-Tuira”. Toinen fb-ryhmä, jossa on paljon hyviä kuvia Oulun menneiltä ja nykyisiltäkin vuosikymmeniltä, on ”Oulu tutuksi”. Paikallishistoriaa sielläkin…

Niitä näitä Yliopistoelämää

Kynäillen ja korostaen

Töissä aamulla ilokseni huomasin pöydällä kaikkien tarpeellisten kynien olevan tallessa. Ei mikään itsestäänselvyys. Mikä ei kuulu joukkoon? Kaikki kuuluvat! Huulipuna on hyvin tärkeä korostukseen. 😉

Kovasti olen kirjoittanut ja korostanut tänään. Minähän edelleen kirjoitan käsin, kynällä, paperille, muistikirjaan, papereihin, muistioiden reunaan. Kirjoittaminen on ajattelemista. Ja käsin kirjoittaminen nimenomaan ajatusten hahmottamista, luonnostelua, luomista, muistiin (myös omaan) merkitsemistä, oppimista.

Niinpä minä kyllä taas luennolla ihmettelin, kun opiskelijat eivät kirjoittaneet muistiinpanoja, mutta tämä on iäisyyskysymys – en nyt siitä enää rutise. Mutta kuinka mukava olikaan luennoida! Ja keskusteltiin – minä en siis höyrynnyt itsekseni koko aikaa!

Korostuksesta puheenollen; eipä ihan kaikki kuitenkaan ole ollut tallessa. Kävipä nimittäin vähän tympeästi, että unohdin uudenvuoden päivänä mökiltä lähtiessämme pari kirjaa sinne. Eikä ihan mitä tahansa kirjoja. Kaksi sellaista kirjaa, jotka ovat ihan perusteoksia tämän nyt meneillään olevan luentosarjani kannalta. Niin perus, että syksyllä varhain ostin toisen, ostin oikein omakseni, toinen jo olikin oma (olen siihen artikkelinkin kirjoittanut), että voisin alleviivata, korostuskynällä merkitä. Ja molempia ehdinkin jo joulukuussa lueskella, luentoainesta niistä korostella etc. Ja vakaa aiehan oli että mökkiviikon aikana noista työstän luento-power-pointeja. En työstänyt. No ei se mitään. Olinhan kuitenkin jo perehtynyt asiaan.

Ja kun sitten kotiin palatessa jo viikonloppuna topakasti ryhdyin hommiin, hoksasin unohdukseni! Hitto! Siispä aika iso työ hukkaan. Argh! Ja hämmästyttävintä oli että Pehtoori ei heti hypännyt autoon ja ajanut 480 km matkaa mutkin hakemaan vaimon luentomatskut Ouluun.

Jotta kynät on tallessa, kirjat ei.

Kirjastosta löytyivät.

Mutta niitä ei korostella,

eikä reunoihin kirjoitella.

Yliopistoelämää

Työnteon tuntua

Minulla on tällä viikolla kuusi kokousta ja kahdeksan tuntia opetusta, johon sisältyy uuden luentosarjan (”Historiaa tilauksesta”) aloittaminen huomenna. Lisäksi tällä viikolla on yksi sovittu graduohjaustapaaminen, neljä vai viisi kandiseminaarilaista tulossa meetinkiin, yksi pitkämatkalainen palaaja tulee ylihuomenna ja ”revitalisoimme” (hah mikä termi taas hallinnossa keksitty!) hänen opintonsa ja aina on aikaavaraamattomia opintojen tai opinnäytetöiden ohjausapua tarvitsevia, yhtäkkiä ovelle tupsahtelijoita, keskiviikkona on myös vastaanotto. Sitten muuta ihan tavallista, kuten tenttikysymysten tekoa tai hopsien hyväksymistä. Ja kaikki tuo edellä oleva tarkoittaa enempi vähempi lukemista: kokousten matskuja, käsikirjoitusaihioita, opintorekistereitä.

Sitä minä vaan, että on sitä joskus vähän löysempiäkin viikkoja.

Mutta tänäänkin oli ihan mukava, joskin vähän pitkähkö päivä.

(ps. tuo luentoni ”kansikuva” kannattaa kyllä todellakin klikata isommaksi. On se niin hieno kuva. 😉

Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Akateemiset pikkujoulut

Perjantaiaamu alkoi kokouksella. Perjantai-ilta kului samojen ihmisten (ja kymmenien muiden) kanssa Teatteri Riossa. Oli humanistisen tiedekunnan pikkujoulut. Erilainen konsepti kuin ennen. Menimme Teatteri Rioon. Söimme buffeesta jouluruoan, ei valittamista, mutta enpä nyt repeä mainesanoihinkaan. Kysyin tarjoilijalta, mistä ruoat tulevat: Ranelta. – Selevä. Ei Rane huono keitraaja ole, mutta – kuten sanottu – ei mitään ylenpalttista makusinfoniaa.

Mutta illan ”teatteri”: Ulla Tapanisen puolitoistatuntinen monologi ”Hämmennystä” oli erinomaisen viihdyttävä. Juttua riitti. Liki hengittämättä. Ja naurua. Ja kyllä siellä taustalla oli paljon asiaakin; aika lähellekin kolahti kun katselee, kuuntelee, elää äidin ja appivanhempien, omaakin, vanhenemista.

Oulussa näytti pitkin kevättä olevan vielä esityksiä, voisinpa vaikka suositella. Syömässä kannattaa ehkä käydä jossain muualla. 😉

Joka tapauksessa paljon kehnompiakin akateemisia pikkujouluja on vietetty. Jo nyt olen iloinen, etten sittenkään lyöttäytynyt jatkoille lähtevään porukkaan. Sillä huomenna on Suuri Leivontapäivä. Tai ulkoilupäivä. Ehkä voisin tehdä jotain asian nimeltä ”joululahjat” eteen.

Ja tästä suoraan aasinsiltana muistutan, että sunnuntain illansuuhun asti on vielä aikaa osallistua Jouluarvontaan! Kerro jouluruokamuistosi tai se mikä maku tai tuoksu tuo sinulle joulun. Palkintona oleva kalenteri tuli jo toissapäivänä postissa… Osallistuminen kannattaa aina: KLIKS

Ja toinen vinkki: vanhat jouluruokasivuni ovat taas auki. Hieman myötähäpeää itseäni kohtaan hoksautan, että joulusivuilla (kuten sanottu vähän vanhentuneilla) on paljon mukavia jouluruoka -ja -viini ohjeita ja vinkkejä https://www.satokangas.fi/blogi/joulusivut/

Huomenna tuoreempaa…

Ai niin, kuinka verratonta, että sataa lunta. White Christmas? Olisipa mukava.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Niitä näitä Yliopistoelämää

Luentoja

Mukavan rauhallinen työpäivä. Niinkin rauhallinen, että sain aloitettua kevään luentosarjan kokoamisen. MIKSI minä olen taas lupautunut tekemään uuden luentosarjan? 18 + 2 tuntia puhumista vaatii ainakin 18 + 2 ympärivuorokautista valmistelua. Ainakin. Luentosarjan aihe on ”Historiaa tilauksesta”. Luulen että siitä jää jäljet tammi-maaliskuussa tänne Temmattuunkin.

Eikä siinä vielä kaikki! Lupauduin pitämään myös ”kiertueen”! Kiertueohjelma on tällainen.

Oulu to 16.4. klo 16.30-18.00
Ylivieska ke 22.4. klo 15.00-16.30
Raahe to 23.4. klo 15.00-16.30
Kuusamo ke 29.4. klo 15.00-16.30

Ja aihe?

Vuotuisjuhlat arjen katkaisijana
– Vapun, joulun ja juhannuksen sekä muiden vuotuisjuhlien historialliset juuret

Puolitoista tuntia aikaa puhua parin tietokirjan verran asiaa. Siinäpä haastetta taas kerrakseen.

Ja foorumi? – Ikääntyvien yliopisto! Se oli ennen ”Ikäihmisten yliopisto”. Silloinkin minulla oli kiertue. Siitä on kyllä ainakin 10 vuotta. Silloin puhuin linja-autoliikenteen historiasta. Ikäihmisille oli tuo kiertue, nyt ”vain” ikääntyville. Ja sentään luennoitsija-puolella vielä olen. En kuulijana. Vielä. 😉

Mutta huominen iltapäivä menee kuuntelijapuolella.

Seminaari pidetään Oulun yliopiston päärakennuksen Saalastinsalissa Linnanmaalla 12.12.2014 klo 12–16. Se on kaikille avoin ja maksuton. Ohjelma on täällä KLIKS

Ehkä sinäkin tulet kuuntelemaan? Mikset?

Ja sitten huomenna illalla – tai ainakin viikonloppuna – aion täällä blogissa ”luennoida” jouluviineistä, ja lauantaina ehkä Santa Luciasta, mikä tarkoittaa paitsi pyhimystarinaa, mutta myös maailman parhaan glögireseptin julkistamista.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

(joulukuinen Martti – suosittelen: klikkaa isommaksi)

Niitä näitä Yliopistoelämää

Joulua yliopistolla

Päivän pitkästä kokouksesta huolimatta ehdin kirjastoonkin; sittenkin artikkelipuuhaan taidan ryhtyä, yrittää ehtiä. Ja kirjastossa joulua.

Siellä oli eilen luokanopettajakoulutuksen/varhaiskasvatuksen musiikkia opiskelevat esiintymässä.

Mukava sekin, mutta vielä enemmän minua ihastutti kirjaston henkilökunnan idea!

Vihreistä ja punaisista kirjoista koottu joulukuusikirjapuu. Ja vieressä pieni punainen joulupuu.

Kokouksessakin melkein joulutunnelma [paino sanalla melkein]: saatiin kokouskahveilla oikein suklaakakkua. Yliopiston (= Unirestan) ravintoloissa on kondiittorimestari, joka tekee tilauksesta kakkuja, hienoja ja herkullisia kakkuja. Ja voi miten hyvää suklaakakkua tänään saimmekaan: hyvän tuloksen vuoksi. Hmm… tästä voisi keskustella ja kirjoittaa enemmänkin. Mutta kakku oli erinomaista.

Ja aamupäivällä kävin minäkin torttukahvit huomiseksi tilaamassa: omaopelaisteni kanssa aattelin ohjaustuokion vielä heidän kanssaan viettää – torttukahvien äärellä. Joidenkin vuosikurssien omaopelaisille olen itse leiponut, nyt en ehdi, en enää viitsi.

Oulun yliopiston logosta (alla) oli tehty himmeli! ”Hallinnon päässä” eli juhlasalin edessä olevassa aulassa roikkui katosta. Kaikkea sitä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~