Jos viikossa tulee tusinan verran vastauksia kommenttilaatikkoon, voisin arpoa tuolta varastosta sen viimeisen seinäkalenterin, joka on jakamatta ja jossa on ottamiani kuvia Oulusta.
Näinhän minä tuon ”Oman kunnan historian” -postauksessa lupasin. No ei tullut kuin viisi vastausta. Niistä kiitän kauniisti, ja niistä sain hyvää tietoakin. Ehkäpä siis vielä jemmaan kalenteria, ja järjestän piakkoin jonkin uuden kyselyn, veikkauksen tai arvonnan jossa se sitten on palkintona.
Mutta palaanpa noihin kommentteihin:
Kaakkuri kirjoitti, ”koulun vieressä asui innokas kotiseutuharrastaja, joka kävi kertomassa koululaisille paitsi oman kylämme historiasta, mutta myös entisajan elämästä ylipäätään” – tällaista minusta voisi käyttää enemmänkin. Miksei kouluun ala-asteelle tai yläkouluun pyydetä useamminkin ”eläviä esimerkkejä” historiasta, miksei hyödynnetä muistitietoa. Tai miksei oman paikkakunnan tapahtumien kautta avata Suomen tai maailmanhistorian tapahtumia laajemminkin. Liki joka kylässä, pitäjässä tai kaupungissa on jonkun paikallisen merkkimiehen patsas: eikö kotiseudun oman suurmiehen tai elinkeinoista kertovan teoksen kautta voitaisi – vaikka opetussuunnilman puitteissakin – tehdä historiaa läheisemmäksi ja siten ehkä kiinnostavammaksi?
Koivun vastaus oli minulle melkein odotettu: kouluopetuksessa ”puunilaissodat jäivät nimenä mieleen”. Kertoo hyvin paikallishistorian opetuksesta koululaitoksessa, varsinkin jokunen vuosikymmen sitten. 😉
Katri H:n – liki ammattimainen analyysi 😉 – oman kotiseudun paikallishistorioista on minulle hyödyksi luennonpidossa. Erityisesti pidin luennehdinnasta: ”Ne ovat myös positiivisia, ”maksaja on oikeutettu edustavaan muotokuvaan” -tyyppisiä teoksia.” Tuo on niin totta: useat paikallishistoriat on joskus kirjoitettu siten, että jää vaikutelma, että ”sen lauluja laulat, kenen leipää syöt”. Paikallishistorioista (tai yritys- tai vaikka urheiluseurahistorioista) toisaalta toivoisikin, että ne olisivat sellaisia kuten Katri H. kirjoittaa: ”Ne antavat ylivieskalaisille paikallistuntemusta, muokkaavat identiteettiä ja luovat tunteen yhteisestä menneisyydestä.” Antaisivat varmasti vielä enemmän kun niistä tehtäisiin elämänmakuisia, ihmisläheisiä ja niistä olisi tieto ihmisillä.
Sadulle kiitos Kouvolan tilanteen kertomisesta. Siellä tuo historiaharrastuneisuus kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin Rovaniemellä on, tai ainakin on ollut.
Se että Haukiputaalta käytiin Oulussa ”historiallisella” kävelyllä, kuten Laura kertoi, on minusta oivallinen tapa, miten historiaa voisi tehdä tiettäväksi. Ja se tuo mieleen, mitä meidän (Pehtoorin ja minun) italian kielen opettaja Kansalaisopiston iltatunneilla jokunen vuosi sitten kertoi, kun kyselin, miten Italiassa opetetaan historiaa. Ensinnäkin siellä kouluopetus keskittyy Italian (ja antiikin Rooman) historiaan. Euroopan historia nähdään antiikin, renessanssin ja nationalistisen Italian kautta. Ja sitten tämä nuori italiatar kertoi, että tavallista oli, että historian tunneilla mentiin ulos kiertämään. Katsomaan niin kuin nyt vaikka sitä missä Gaius Julius Caesar piti Forum Romaniumilla puheitaan tai sitä missä Garibaldi ja paavin joukot taistelivat. Rooma on historia.
Historiikki vai historia? Näiden käsitteiden ero ei ole kovin yleisesti hahmotettu, mutta akateemisessa maailmassa niillä on vissi ero. Historiikiksi nimitetään usein aika suppeaa, tapahtumat ja päivämäärät kronologisessa järjestyksessä luettelevaa tai kertovaa esitystä. Se voi perustua alkuperäisiin asiakirjoihin, mutta tutkimuksellisuus, kontekstualisointi on usein kovin vähäistä. Katri H:ta lainaten historiikeistä voisi todeta, että ”Ne ovat ”totta”, niissä on lähdeluettelo, mutta niitä ei ole nootitettu. – – analyysi ja keskustelu aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa on vähäistä.” Historia taas on (yleensä ammattilaisen) tekemä, lähdeviittein, historiantutkimuksen metodein tehty analyysi. Useimmat kaupunki- ja kuntahistoriat ovat juuri historioita.
Nyt paikallishistoriallinen paatokseni tässä blogissa tokenee toviksi.
Jaaha, saat nyt sitten moittia oman työpaikkasi väestöä opetuksen huonoudesta, jos ylsin vain ”liki” ammattimaisuutta 😉
Mielenkiintoinen näkökulma historianopetukseen tuo roomalaisesimerkki! Ei ihme, jos suomalaisilla on vähän huono itsetunto, kun alakoulusta alkaen muut ovat enemmän maininnan arvoisia kuin me. Puunilaissodat jää mieleen, oman paikkakunnan historiasta ei ole mitään tietoa.
Sen sijaan roomalaislapset tietävät pienestä pitäen asuvansa maailman navassa – pakkohan sellaisen on vaikuttaa käsitykseen itsestäkin.
Katri, 😉 ehkä tuo liki lipsahti tekstiini kun olet kuitenkin naapurioppineesta korkeimman oppisi saanut. No ei vaiskaan… Kiitos vain hyvästä kommentista.
Roomalaisilta voisi tosiaan ottaa oppia. Ajatelkaapa vain yksi historian tunti Sanna Koiviston ”Ajan kulku” -teoksen äärellä.
http://www.oulu.ouka.fi/400kuvat/SannaKoivisto/album/index.html
Henkilöhahmojen kautta voisi Oulun historian opettaa ihan uudella tavalla. Oppilaat voisivat jokainen valita oman henkilönsä ja tehdä pienen esseen tämän edustamasta ajasta ja elämänpiiristä. Ja …
Michaelan Italian tunneilla olin minäkin ja Koiviston Sanna perehtyy kyllä teoksiensa aiheisiin ja historiaan perusteellisesti. Muistan myös kommenttisi Pehtoorin italian kielikurssin oppimisesta Milanon reissultanne ” tenga il resto”.
Ei sitten oltu yhtä aikaa, Marja.
Kyllä, ”Tenga il resto” ja ”Il conto per Lei”! Huom. feminiini!! Pehtoorin keskeistä italian kielen sanastoa. 🙂
Kyllä muuten oltiin ainakin sillä Italian kielen kurssilla, istuitte usein Pehtoorin kanssa usein takanamme. Mutta mitäpä tuosta, kaikkea ei voi muistaa.
Marja!! Nyt vasta minä osaan yhdistää sinut! Oltiin tosiaan yhtä aikaa. Sekä perus- että jatkokurssi. Teitä oli kolmen naisen porukka Iistä. Toki muistan. Mukava kun täällä Temmatussakin olet!
Kirjoitan parhaillaan Hyvinkään historiaa ja tarkoitus on tuoda mukaan henkilöhahmoja, joiden kautta paikallinen ja yleinen menneisyys toivottavasti konkretisoituvat. 🙂
A. Lahtinen, olen vakuuttunut, että keinosi tuoda mukaan henkilöhahmoja on juuri oikea. Käytin tätä ”keinoa” omassa väitöskirjassani, mikä sai kiitosta sekä vastaväittäjältä että”suurelta yleisöltä”. 😉
Olen tänään lukenut ja arvostellut nipun opiskelijoiden harjoitustöitä ”Historiaa tilauksesta” -luennolleni. Tehtävänanto oli seuraavaa:
Ja mitä kirjoittavat opiskelijat? – Yksi jos toinenkin kaipaa henkilöitä, mikrohistorialllista näkökulmaa, elämänmakua, ”tavisten elämää” mukaan oman kuntansa paikallishistoriaan.
Hyvinkääläisille siis tulossa juuri sitä mitä toivotaan! 😉