Huomaan että heti kun ollaan helmikuussa, minun kuvaukseni siirtyy sisätiloihin, ainakin aika paljolti. Tulppaaneja ja  työpöytiä ovat aiempienkin helmikuitteni postaukset vuodesta toiseen pullollaan. Ja kuinkas ollakkaan tänäänkin sitten piti pikku kopperoni kuvata.

00-2

Enpä tuolta aamuseitsemän jälkeen juuri poistunut kuin vessaan ja kahville. Humahtihan se aika taas.

00-3

Tässä on viime aikoina useasti tullut sellainen kokemus, että emme opiskelijoiden kanssa enää kohtaa. Emme kohtaa ajatuksellisesti. Meidän käsityksemme maailmasta, elämästä, opiskelusta, työstä eivät ole samassa linjassa. Tai siis että minä näen asiat liian suoraviivaisesti. Nuoret eivät ajattele kovinkaan lineaarisesti juttuja, heille ne eivät mene vasemmalta oikealle, alhaalta ylös, tai ylipäätään ne eivät välttämättä ´mene´ mitenkään, ne ´ovat´.

Untitled-4

En osaa edes piirtää mitä tarkoitan. Mutta on kyse siitä, että puhun ohi. En osaa (enää?) opiskelijapuhetta, ja samaistuminen on vaikeaa. Tai yksinkertaisesti meidän maailmamme ovat niin erilaisia, että käsitteet tarkoittavat meille eri asioita. Muutaman kollegan kanssa olemme tästä puhuneet, – ikäiseni ymmärsi heti mitä tarkoitan, ja sitten toinen vuosikymmeniä minua nuorempi naurahti asiaa selittäessäni, ja sanoi: ”Tiedätkös, tuota kutsutaan sukupolvien väliseksi eroksi.”

Untitled-5

Ajatus siitä, että tiettyä asiaa seuraa toinen tietyn lainalaisuuden mukaan, ajatus siitä, että tietoa pyritään kumuloimaan, ajatus siitä, että asioilla ei niin vain ole tapana järjestyä, jollei niiden järjestymiseksi tehdä jotakin, ajatus siitä, että elämässä kaikki ei todellakaan aina mene helposti ja mukavasti, ja kaiken huipuksi ajatus siitä, että asioiden ylipäätään pitäisi edetä, ovat monille nuorille aika lailla vieraita.

Untitled-6

Mutta olisiko tässä jo avain ymmärtämiseen? Siis siinä, että tajuan ja tunnenkin, että puhun ohi?

Ja toki on vielä paljon niitä, joiden kanssa puhumme ihan samaa kieltä.

6 Comments

  1. Tiedän täsmälleen, mistä puhut, vaikka olen itsekin jollakin mittapuulla vielä hyvinkin nuori. Jotain on tapahtunut kymmenessä vuodessa, koska väitän, että minä en ole voinut olla samanikäisenä sellainen kuin on aika iso osa niistä alle 25-vuotiaista, joita päivittäin tapaan. He todellakin ovat. Jostain tulossa ja jossain kohtaa ehkä jonnekin menossa 😉

  2. Ehtoota! Ettäkö et ajattelekaan nuorten lailla? Sitä on liikkeellä.

    Pelkään, etteivät meidänkään ajatuksemme kohtaa tämänkertaisen blogisi kuvituksen tulkinnassa.

    Niin selvästi kuin nähtävissä onkin meioottisen solun jakautumisen häiriö, fragmentoituneita kromosomipareja.

    Eller vad?

  3. Katri, siis sinäkin! Ei siis voi olla kyse vain – tai pelkästään – sukupolvien välisestä erosta. Juuri noin, että kymmenessä vuodessa on tapahtunut jotain. Nämä 1990-luvun alun laman jälkeen syntyneet elävät olennaisesti erilaisessa arvomaailmassa (siitäköhän on kyse?) kuin edeltävät vuosikurssit ja opiskelijapolvet.

  4. Koivu, huomenta (sinun ehtoosi oli vain pari tuntia ennen kuin minun huomeneni 🙂 )!

    ”Meioottisen solun jakautumisen häiriö, fragmentoituneita kromosomipareja?” Eri puhetta on meilläkin! 🙂

    Tiedän, etten osaa visuaalisesti(kaan) kertoa, mitä tarkoitan, mutta että yritykseni meni noin pieleen. Vai onko tässäkin kyse sukupolvien välisestä erosta? Vai ”edustamiemme tieteenalojen” hypoteesien ja tulkintojen jo lähtökohtaisesta erilaisuudesta?

    Taitaa vaan olla niin, että ”maailma muuttuu” ja sehän minun nyt historian ammattilaisena pitäisi tietää. Ja humanistina myös ymmärtää.

    Mutta jatkakaamme, taivalta, kulkua, eteenpäin, kohti jotain…

  5. Hei Reija, tervehdys täältä lumen keskeltä ja armeijan lentokoneiden jylinästä!

    Jotenkin tuttuja ajatuksia. – Samanlaista huomasin itsekin viimeisinä työvuosinani, joista niistäkin on jo muutama kulunut.

    Opiskelijat ovat aina nuoria, mutta me vanhenemme koko ajan. – Oppiaineenne sisällössä uskoisin erilaisten maailmojen kohtaamattomuuden tulevan esiin monella tavalla.

  6. Hei Marjatta, ja mukava kun sinäkin sieltä ”raukoilta rajoilta” käsin täällä Temmatussa käyt. Ja ymmärsit mistä puhun.

    Luulen, ettei tämä sittenkään ole oppiainekohtainen juttu: maailmojen kohtaamattomuus ei koske niinkään oppiainetta kuin sen opiskelemista ja opettamista. 😉

    Mutta niinpä vain tänäänkin on ollut ihan hurjan mukava työpäivä, ja ihan samaa kieltä monien, monien opiskelijoiden kanssa on puhuttu. 😉

Jokainen kommentti on ilo!