Vanhemmuus

Ei ihan turha ja huono päivä sittenkään. Nolla plus.

Aamulla kävelin kosteassa, tuoksuvassa, aurinkoisessa säässä kaupunkiin. Kampaajalle menin. Ja sen jälkeen hoitelin muita ”rästijuttuja” pois päiväjärjestyksestä: Oulu Kympistä hain vihdoin Oulun ulkoilukartan; vanhan sai ilmaiseksi, uudesta olisi pitänyt maksaa 7,20; otin vanhan. Me voidaan ulkoilla vanhoillakin reiteillä. 😉 .

Rotuaarille avatussa Ruohonjuuressa kävin, – vihdoin? – Pähkinät ovat meidän molempien välipalaherkkua, joten niitä tulin ostaneeksi. Mietin kaupan mielettömän suurta valikoimaa katsellessani, kuinka olisikaan ollut hienoa, kun olisi ollut tällainen kauppa 1980-luvun alussa vegekaudellani! Toisaalta silloin ei juuri olisi ollut varaa ostaa noita… Joka tapauksessa hyvä, että Oulussakin nyt Ruohonjuuri on.

Ja kastajaisten lautasliinoja etsin – vielä löytämättä – ja SPR:llä kävin, kun nyt on tauko hammasrempoissa, saan taas luovuttaa. En tiennytkään, että vatsantähystyskin on este luovutukselle. No juuri ja juuri ”karenssiraja” oli ohi, eikä katarrilääkitys haittaa, joten pääsin nolla plussani luovuttamaan. Siitä tulee aina hyvä mieli.

Auringon vielä paistaessa – nyt jo pilvessä, eikä mistään ”koko Suomea” hellivästä helteestä tietoakaan, söimme piazzallamme yksinkertaisen, hyvän kesäruoan: ihan vaan Kreikka-kriisissä myötäeläen tein mm. horiatikia, kreikkalaista salaattia, – retsina olisi kyllä vielä sopinut tuohon hetkeen.

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.)

Kreikkaan liittyy melkein yhtä paljon hienoja hetkiä ja lomia kuin Italiaan. Ensimmäisen kerran kävimme siellä elokuussa 1982. Olin matkanjohtajana kaksiviikkoisella megaturneella, ja seuraavan kerran Kreikassa seuraavan vuoden syksyllä vanhemmiltani lahjaksi saamamme honey-moon-matkalla Kreetalle.

Sen, että lentokentältä laukkumme löysimme, ja yhden tamperelaisen pariskunnan kanssa taksin hotellille otimme,

oli meitä hotellihuoneessa odottamassa KYLMÄ kuohuviinipullo ja kukkapuska. Ei me tuolloin paljon kuohuvien päälle ymmärretty, mutta vanhempani olivat sellaisen meille valmiiksi ja tervetuliaiseksi tilanneet, ja osasimme kyllä arvostaa, – varsinkin kun se oli kylmää. 😉 Kutsuttiin ne tamperalaisetkin sitten tyhjentämään pullollista kanssamme.

Sitten seuraava reissu oli  jo lasten synnyttyä: Kyprokselle menimme syyskesällä 1992, jolloin Juniori oli puolitoista ja sisarensa kolme. Vain yksi oksennustauti sillä reissulla. 😀  Tuo oli lasten ensimmäinen ”oikea” [Haaparantaa ei lasketa] ulkomaan matka. Eikä kyllä sitten jäänyt siihen.

Samaiseen lomakohteeseen sattui myös meidän yhteinen lukioaikainen rehtorimme, joka oli koulussa (jo yli 10 vuotta aiemmin) nähnyt meidän seurustelusuhteen alkavan, ja hän oli kyllä mukavaa iltapäiväjuttuseuraa altaalla. Ja hän oli kovin riemastunut kun meidän Juniori esitteli itsensä hänelle ja kaikille muille suomalaisille (ja ulkomaalaisillekin!): ”Minä oon dösämies”. Vielä nykyäänkin kun reksiä kaupungilla näkee, hän muistaa kysyä, mitä dösämiehelle kuuluu? 😉

Tuota keltaista kukkamekkoa minä en ymmärrä! Sen kyllä muistan, että Ouluun oli tuolloin keväällä avattu uusi, ensimmäinen, Vero Moda ja sieltä tuon ostin. Se maksoi 28 markkaa. Sen se on kyllä näköinenkin! Tai ei siis muuta vikaa, mutta että keltainen!

Kyproksen jälkeen seuraava matka Kreikkaan oli Halkidikille, siis mantereelle.

Yksi noista kolmesta ”sormesta” oli se niemimaa, jossa oltiin, enkä edes muista, missä niistä. Taisi olla tuo vasemmanpuoleinen?  Missä on Halkidikin kuvat? Siellä vuokrattiin päiväksi pieni Renault Twingo (ei ilmastointia, mutta riemullinen kattoluukku!) ja sillä ajeltiin pitkin niemimaata. Lapset saivat päivän aikana monta jätskiä ja olivat aika innoissaan huikeista maisemista,  istuivat auton takapenkillä ja pomppivat ylös-alas ja hoilottivat ”Kannatti herätä, kannatti herätä”. Onpahan jäänyt tuokin perheen sisäiseksi ´jokeksi´.

Viimeksi olimme Kreikassa kesäkuussa 1999. Oltiin Santorinilla. Se on hieno saari. Eikä Oian auringonlaskua turhaan kehuta maailman kauneimmaksi. Se on hieno.

Yritänkö selittää, että voisin vaikka lähteä Kreikkaan? Miksi en. Toivottavasti kansa siellä äänestää viisaasti.

Täällä sataa nyt.

Ouzo maistuisi nyt, muttei sitä täällä ole – vetäydyn lukemaan.