Palsternakkapastaa ulkoilun jälkeen

Tänään aamulla älykello näytti, että olen nukkunut huonosti ja liian vähän. En tuollaiseen ollenkaan suostu. Omasta mielestäni heräsin liki kahdeksan tunnin unien jälkeen varsin toimeliaana, valmiina päivän touhuihin. Jukurtti-mysli-kahvi -aamiaisen jälkeen viimeistelin kuvalähetyksen asiakkaalle, ja sitten ulos!

[Pyöräilysyksyä on vielä jäljellä …]

Palatessani pihapiiriin näin, että Pehtoori ja Esikoinen olivat jo haravointiurakan loppusuoralla, ja Pehtoori totesikin, että Tyär voisi vastaisuudessakin ajoittaa kotikotiin etätöihin tulon siten, että haravointisesonki on vilkkaimmillaan. (Lieko vihjaisi, ettei vaimosta paljon ole apua noissa hommissa? – Ehkäpä… )

Joka tapauksessa katsoin tarpeelliseksi (ja ilokseni myös mahdollisuuden) tehdä puutarhaihmisille hyvää sapuskaa. Sunnuntailla on taas erityismerkitystä! Meillä on ennenkin ollut palsternakkapastaa, mutta tänään oli (onnistuneessa) kokeilussa uusi ohje, jota vähän sovelsin (mm. vähensin voin määrää, lisäsin palsternakkaa). Valkosipuli tuoksui kauas! Mutta ei maistunut ärhäkkäältä. Päinvastoin, makeaa oli. Ja aika joutuisasti tämä valmistuu. Voin näin sadonkorjuunaikana lämpimästi suositella…

Paahdettu valkosipuli-palsternakkapasta (oma versio)

2 kokonaista valkosipulia
1/2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
2 palsternakkaa
80 g voita
2 rkl rosmariinia hienonnettuna

50 g parmesaanijuustoa
2 rkl rosmariinia hienonnettuna
mustapippuria myllystä

* * *

300 g cappellinia, spaghettia, tagliatellea
vettä ja suolaa

1. Leikkaa valkosipulien päistä ohut viipale pois niin, että valkosipulin kynnet tulevat esille. Nosta valkosipulit leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle suolaa. Valuta päälle oliiviöljyä.
2. Paahda valkosipuleita 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes valkosipulin kynnet ovat pehmeitä ja kauniin kullanruskeita.
3. Kuori valkosipuleiden paahtuessa palsternakka ja leikkaa esimerkiksi kuorimaveitsellä ohuiksi, pitkiksi lastuiksi.
4. Kuutioi voi paistinpannulle. Sulata keskilämmöllä. Kun voi ei enää kupli pannulla, purista paahtuneista valkosipuleista kynnet pannulle. Lisää joukkoon hienonnettu rosmariini. Paista miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää joukkoon palsternakkalastut. Nosta pannu liedeltä.
5. Keitä pasta reilusti suolalla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaisen ajan.
6. Valuta pasta lävikössä ja sekoita pannulle valkosipulivoin joukkoon.
7. Raasta/ripottele joukkoon parmesaanijuustoa. Lisää tuoretta rosmariinia. Rouhaise päälle mustapippuria.

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.