KUVAT hävinneet 🙁
Niinhän ne täällä mökkielossa päivät kulkevat: liikkumista, ruoantekoa ja -nauttimista, saunaa, sään mukaan elelyä, lepoa, lukemista (ei, ei kanditöitä, eikä väikkäreiden kässäreitä :)) ja höpöttelyä.
Eilisellä yksinäisellä aamulenkillä törmäsin kotiporoperheemme nuoreen.
Eilisen suhteellisen poutaisen päivän jälkeen olimme aamusella huolissamme kelistä: säätiedotus oli luvannut suunnilleen taukoamatonta sadetta ja kun me saimme vieraaksemme oululaiset eksnaapurit, jotka ovat matkallaan kohti Jäämerta, toivoimme, että olisi voitu tunturiin lähteä. Ja lähdettiinkin sadeviitat, sontikat, goretexit mukana ja yllä.
Kävimme ensin Ahopään Poropolun tepastelemassa (ja kuvailemassa), minkä jälkeen ajeltiin Kaunispään Huipulle kahville. Käytiin myös Savotta-Kahvilan pihapiirissä olleilla markkinoilla: ja tavattiin Siiri!!
Ostimme kolmannen kirjansa; kaksi edellistä luettu ja elämäänsä ihmetelty. Oli hienoa tavata tämä Kutturasta lähtenyt ja kirjoittanut Siiri. Tovin rupattelimme, oli oikeasti hassua ja hienoa tavata tämä liki legendaksi tullut nainen.
Palattuamme mökille ei vieläkään satanut (toisin kuin kaikki mahdolliset säätiedotukset olivat uhkailleet), joten päätimme tehdä vielä pikkupatikan Rönkönlammelle. Pakkasin Pehtoorille repun (makkaraa, juotavaa, puukko, sinapit, jälkkärisuklaat) ja sitten lähdimme.
Poikkeuksellisen paljon väkeä oli patikkapoluilla ja Rönkönlammella. Tulistelimme, makkarat paistoimme myöhäiseksi lounaaksi, ja lähdimme takaisin kohti Hangasojaa.
Joka tapauksessa päivän liikuntasuoritus tuli hyvinkin tehtyä, eikä juurikaan satanut. Tihuutti ja oltiin pilvessä, mutta ei satanut. Oli vallan hyvä hengittää, liikkua, olla, kuvata, jutella, kulkea ja monta muuta verbiä. 😉
Tänään kohtaaminen metton kanssa: kuva vain ei ole eilisen poron kohtaamisen veroinen.
Päivän lopulla, rantasaunan jälkeen istahdettiin tähän mökkipöydän ääreen, avattiin punaviinipullo (sitten myöhemmin toinenkin), nautittiin porolasagnea ja jälkkäriksi olin pitkästä aikaa tehnyt Kaiserschmarrenin. Tänään hillojen ja vaniljakermavaahdon kera. Se oli hyvää. Sopi päivän patikkateemaan…
Ei oikeastaan ihme, jotta nyt jo unettaa.
Oi miten täydellisen ihanat porokuvat! 🙂
Kokemuksesta tiedän, että monelle metsästäjälle käy tänä(kin) syksynä samoin, jos metso tulee vastaan, eli laukaus menee ohi hätiköidessä. Sen verran harvinaista herkkua on tuo metsoon törmääminen luonnossa.
Kiitos, Katri H. Tiedä häntä täydellisistä, ja poro oli kyllä poikkeuksellisen kaunis. Eikä ollenkaan niin tyhmännäköinen kuin ne yleensä ovat.
Pasi, metsokuvassa en voi pistää edes kiireen syyksi. yksinkertaisesti EVO. Ja se oli hyvin kaukana ja minulla normizoom kamerassa. Kuva on kropattu ja pienen pieni osa isosta. Mutta kyllä siitä metson tunnistaa. 😉