Pakkasaamu. Rauhallinen aamu, jolloin kaurapuurokin ehti hautua gourmetruoaksi.

Tyttären kone Helsingistä Ivaloon laskeutui puolelta päivin, ja nuoret lähtivät vastaan. Mie pääsin Aapelin kanssa aamupäiväkävelylle. Menimmä tunturiin, siten kuin mökin pihasta vaunujen kanssa on mahdollista.

On minullakin ollut elämässä vaihe, jolloin en olisi olla vähemmän kiinnostunut vaunujen pukkaamisesta, mutta kuinka se tänään(kin) tuntui mukavalle. Siellä metsäautoteitä kävellessä oli vaikea kuvitella mitään muuta mukavampaa.

Suoraan Helsingistä … suoraan mökille tuli Esikoinen. Takkamakkaraa, savupororieskaa, mustikkapullakahveja lounaaksi, ja sitten oli taas Aapelin päikkäreiden aika. Lähdimme porukalla tunturiin, ihan uutta haastetta nousuihin kun pukkaa Emmaljungia edellä. 😉 Pilveen oli mennyt, pakkasrajoilla ollaan, ja kovin kauniilta näytti lumeton lokakuinen Lapin maisema.

Neljäksi oli varattu kaksi rataa Saariselän uudesta keilahallista, joten sinne suoraan pikkupatikalta! Siinä se on avattuna: Kuukkelin takana, Petronellan naapurissa. Perhekeilaus, mikä tarkoitti, että myös Aapeli oli mukana. Eikä mitään ongelmaa, poika seurasi hohtokeilausvaloja ja tuntui nauttivan happiningistä. Olipa taas kerran mukava keilata, tänään en ehkä ollut ihan pro 😉 , mutta mukavaa oli.

Paluu mökille. Tiedättekö, miltä tuntuu, kun teet ruokaa mökkikeittiössä, nuoripari on saunassa, tyär kuuntelee musiikkia veljensä vauvan kanssa, mies laittelee takkatulta, ulkona on pimenevä ilta, pöydillä on kynttilöitä ja uunista leviää valkosipulisen porolasagnen tuoksu, samalla kun avaat punaviiniä, jonka tyär on työmatkaltaan Tallinnaan ostanut ja tuliaiseksi tänne tuonut. Liki imelän idylliseltä kuulostaa? – Ihan sama, mutta hyvältä tuntui. 😉 Että nuo pennut tänne meidän kanssa tulevat…

2 Comments

  1. Arvaa mistä tietää olevansa vanha? Siitä että jos pitää mainita joku sinihiuksinen, tulee mieleen Pirkko Liinamaa…

    Testasin tätä meidän nuorisolla, ja heille rouva Liinamaa oli täysin tuntematon. Sen sijaan ehdoton sinitukkasuosikki oli laulaja Sanni! 🙂

  2. Katri H., hahaa, niin oikeassa olet! Meillä kävi täällä ihan samoin. Nuorilla ei mitään tietoa Levyraadista, Klasusta ja sinihiuksista Pirkko Liinamaasta, mutta mainitsivat välittömästi Sannin.

Jokainen kommentti on ilo!