VAT – Sivu 4 – Tuulestatemmattua

Taas Torniossa

Siinä ne on: samanlaiset melkein joka kerta. VATtilaisen viikonloppueväät, – ja lähtöoletuksena on, että huomenna lähden iltasella kaupungille syömään. On taas lähiopetusviikonloppu Torniossa, nyt jo viidestoista. Tämä on viimeinen varsinainen valokuvauksen opetukseen liittyvä viikonloppu. Maaliskuussa on vielä yksi opetusjakso, mutta silloin käydään läpi liiketoimintasuunnitelmaa ja ammatillistumista, toiminimen ja yrityksen perustamista, ja kaikkea taloudellista, mikä liittyy ammattivalokuvaajan tuottavaan toimintaan pyrkimiseen.

Ja sitten on edessä vielä epälukuinen määrä näyttöviikonloppuja: kahden viikon päästä vuorossa digitaalinen kuvankäsittely (5+1) ja sitten maaliskuussa liiketoimintasuunnitelma + siihen liittyvät ennakkotehtävät ja simultaani (4+1). Ja uusintoja. Niitä saa tehdä vaikka kuinka kauan. Luulen, että teen vaikka kuinka kauan. Joskin nyt olen jo sitä mieltä, että joskus saan ne kaikki suoritetuksi. Simultaanit olisi toivottavaa saada mahdollisimman nopsaan läpi: muita uusintoja varten ei tarvitse tänne Tornioon asti tulla, vaan tehtävät voi lähettää postissa.

Minulla tuntuu olevan jo ihan selvästi sellainen jäähyväisfiilis.

Lähdin aamupäivällä hyvissä ajoin kotoa hurruuttelemaan 140 matkan tänne pohjoiseen, myötävaloon, sulan kelin vähäisessä liikenteessä. Ensin Haaparannalle hakemaan Coopista eväät, Systemistä viinejä ja sitten oli vielä aikaa käveleskellä jokirannassa. Vielä kerran kävin kuvailemassa tämän lempparitaloni, josta olette nähneet ennenkin kuvia. Moniakin. Vähän kuin sillekin kävin heittämässä jäähyväiset.

Kaunolaankin (neljän hengen opiskelija-asuntola, jossa useimmat viikonloput täällä olen asunut) taisin majoittua viimeisen kerran. Näyttöviikonloppuina kun haluan asua yksikseni.

Näitä viikonloppuja tulee kyllä varmasti ikävä, ja meidän oivallista opiskelijaporukkaa. Vaikka meillä kaikilla kyllä tuntuu olevan kyllä ”kisaväsymystä”, kaikki tulevat matkan takaa: lähimmät naapurikunnista ja kaukaisimmat Polvijärveltä. Vähintään kerran kuussa puolitoista vuotta, ja kuvattavaa vain riittää.

Aika kotiutua

Kyllä se nyt riittää tämä Torniossa ramppaaminen. Ainakaan kahteen viikkoon en lähde lähellekään sitä! Sitten onkin taas lähiopetusviikonloppu. Ja kaksi viikkoa sen jälkeen kolmas näyttö.

Näyttää olevan niin, että minulle tammikuu on aina enemmän tai vähemmän sellainen toimen kuukausi. Vuosikausia se merkitsi kokonaan tai melkein kokonaan uuden luentosarjan tekoa ja pitämistä, harjoitusten laatimista ja korjaamista, kandiseminaarin käynnistämistä ja palaveri- ja kokoussumaa. Viime vuonna tammikuu täyttyi VATista ja Laanilan historiasta ja nyt VATista ja muutenkin opiskelusta Torniossa. Tammikuu (ja helmikuu) ovat hyviä kuukausia duunailla.

Tänään lähdin Torniosta kahden jälkeen ajelemaan kotiin ja jätin iltapäivän viimeiset tunnit ja huomisen aamupäivän väliin. Lintsasin siis. Päätin, että voin kotona itsenäisesti tehdä kurssin harjoitukset loppuun. Minulle kun tämä InDesign ei ole millään muotoa mikään kurssisuoritus.

Lähdin vähän kesken tuntien siksikin, että halusin ajella suht valoisaan aikaan. Ja hyvä että lähdin: oli todella paha keli. Iihin asti pyrytti, oli kova, puuskainen, melkein myrskyinen tuuli, välillä tuulilasiin satoi alijäähtynyttä vettä, tien oli pinta jäinen ja palteinen. Tiistaina aamulla mennessä oli melkein samanlainen keli, ja yksi oikeasti paha tilanne, kun auto lähti heittelehtimään. Enkä kyllä voi leuhkia, että olisin itse sen hanskannut, jotenkin vain onnistuin pysymään tiellä. Se muistissa oli tänään halu lähteä valoisaan aikaan kohti kotia.

Kaiket päivät (ja iltaisinkin vielä) koneella ja muutamia satoja kilometrejä, – itseasiassa yli tuhat kilometriä – ratissa parin viime viikon aikana, ovat jumiuttaneet niskat niin, että oli merkillinen repsahdus kotiin tultua. Simahdus suorastaan.

Mutta jopas piristyin kun Aapeli, joka reilussa viikossa! oli kasvanut ihan hirmuisesti, tuli heippaamaan mummia. Mikä väsymys?

VAT Yliopistoelämää

Opintiellä

Kyllä tämä ammattikoululaisten (tai -opistolaisia kai keskiasteen opiskelijat nykyään ovat) kanssa muutaman päivän samassa luokassa viettäminen on ollut hyvin avartavaa ja opettavaista. Ja heistä hyvin monet nimenomaan viettävät aikaa luokassa.

Joskus yliopistonlehtorina meinasi hermostuttaa opiskelijoiden piittaamattomuus luento- ja seminaariajoista, useat luennoilta poissaolot, saatikka muistiinpanojen tekemättömyys ja muutamien totaalinen piittaamattomuus opetuksesta. Mutta täällä ollaan vielä ihan eri levelillä. Ihan eri.

Ryhmässä on 20 opiskelijaa, joista paikalla on enimmillään ollut 14. Ja se ohikiitävä hetki oli eilen alkuiltapäivästä. Opiskelijoista suurin osa tulee ajoissa, mutta monet tippuvat luokkaan milloin sattuu: vartin yli, tunnin myöhässä, ehkä vasta ruokiksen jälkeen, – tai niin kuin tänäänkin yksi tuli kahdelta todeten ”mie vähä nukuin”. Hän oli ainoa, joka yleensä edes mutisi syyn sille, miksi tuli jotenkin outoon aikaan – tai siis ainakin minun mielestäni outoon aikaan.

Kymmeneltä ja puoli kahdelta on kahvitauko, ja puolikahdeltatoista ruokkis. Mutta oppilaat saattavat lähteä kahville milloin vain ja on sellaisiakin, jotka eivät koko päivänä poistu luokasta. He vain viettävät aikaa luokassa.

InDesignin opiskelu on ollut pääosin itsenäistä työskentelyä koneen ääressä, jolloin osa tekee harjoituksia, – ja osa ei. Ne pätkät, ne tunnit, kun opettaja opettaa, nämä nuoret ovat aika hiljaa, mutta muun aikaa eivät. Kuulokkeet saa olla tunnilla, mutta ope on huomauttanut jos jollakin on puhelimesta youtube auki, leffa tai peli tai musiikkivideo pyörimässä.

Ja juttujen aiheet? – 16–20-vuotiaat puhuvat elokuvista ja kirjoista, – erityisesti jostain fantasiajutuista, tatskoista, tietskapeleistä, lävistyksistä, vaatteista, pääkalloista, noidista, musiikista, rahasta, tai paremminkin sen puutteesta ja vanhemmistaan – ilahduttavan ´lempeästi´ kylläkin. Tai vähän kuin kehuskelevat kavereilleen isäänsä tai äitiään. Moni on tietysti ollut ihan hiljaa tuijotellen ruutua, mutta moni on liki huutanut motivaationsa puutetta, sitä, että ”elämä on ihan paskaa”,”mulla on taas masis tulossa”… ”tää on niin vaikeeta”, ja sitten se loputon …tuttelu (ks. eilinen postaus).

Mutta olen minä oppinut, paitsi jotain 15-20-vuotiaiden ajatusmaailmasata myös, InDesignia. Kyllä tässä nyt vaikka paistinkääntäjien vuosikertomus tai VAT-koulutukseen kuuluva liiketoimintasuunnitelma komeasti InDesignilla onnistuu. Itseasiassa nuo tulevat olemaan oikein hyviä harjoituksia tämän viikon opintojen jälkeen.

Alkuillan olin koulun studiolla harjoittelemassa näyttöä varten, tekemässä korttikuvia. Yksikseen muutaman tunnin isossa studiossa hääräsin.

Kyllähän se kunnon tilassa on ihan erilaista kuvailla kuin kotosalla tyttären entisessä, pienessä huoneessa tai olohuoneeseen rakennetussa kotistudiossa. Vähän tuli mieleen, jotta taitaa olla ihan yliarvostettua pitää autoa tallissa koko aikaa. Ihan vaan tuli tuo mieleen, kun mietin, mistä kotona saisi kunnon studiotilan… Merkillistä mutta luulenpa, että Pehtoorin tähän asti varaukseton tuki valokuvausharrastukselleni hiipuisi nopeasti, jos moiseen ryhtyisin.

Niitä näitä VAT

Torniossa koko viikko

Viikonlopun lisäksi tämä viikkokin menee Torniossa. Tosin tänään ajoin käymään kotona, ja aamulla varhain palaan takaisin länsirajan tuntumaan. Palaan kouluun ja opiskelija-asuntolaan. Tämä viikko ei mene niinkään valokuvauksen parissa, eikä vattilaisten kanssa, vaan olen ammattiopiston nuorten opiskelijoiden kanssa päivät koulunpenkillä.

Jo silloin kun toissasyksynä aloitin opiskelun Ammattiopisto Lappiassa, kysyin opinto-ohjaajalta olisiko mahdollisuus joskus päästä media-assistenttien koulutuksessa olevaan InDesign-koulutukseen kuunteluoppilaaksi, vapaapaikalle? InDesign on Adoben taitto-ohjelma, jonka avulla voi tehdä esitteitä, kortteja, lehtiä ja vaikka kirjoja. Sen edeltäjä oli PageMaker, ja siihen sain toistakymmentä vuotta sitten koulutuksen työn ohessa.

Opinkin homman ja taitoin parikin kirjaa, ensimmäisen painoksen ”Manuale Historiae – historian opiskelijan käsikirjan” kokosin, toimitin ja taitoin. Ja myös ensimmäisen keittokirjani ”Riemusta ruoanlaittoon” olen itse taittanut. Ne molemmat ovat olleet omilla saroillaan kyllä parhaita ja eniten positiivista palautetta saaneita kirjojani. Mutta noiden tekemisen jälkeen en ole juuri taittohommia tehnyt, ja kun ohjelma täysin uudistettiin reilu puolenkymmentä vuotta sitten, en enää päässyt alkua pidemmälle edes luentomonisteiden teossa tuon ohjelman kanssa.

Mutta nyt! Nyt olen opissa, että oppisin ainakin perusteet. Kurssi kestää kaksi viikkoa, mutta näillä näkymin olen mukana vain tämän eka viikon.

Minulla kävin hyvä tuuri kun sain Lappian opiskelija-asuntolasta tällaisen luxury-yksiön koko viikoksi. Ja hintakin opiskelijabudjettiin sopiva (100 € koko viikko).

Keskiviikkoillaksi olen varannut koulun ison studion käyttööni, joten samalla kertaa vähän treenaamista helmikuun näyttöä varten, jolloin voisin yrittää uudelleen sitä simultaania. Mutta toki ”henkilö studiossakin” on vielä uusittava, joten jos keskiviikkona olet Torniossa, tulehan malliksi. 😉

Niitä näitä VAT

Helpottuneena

Toinen näyttöviikonloppu on ohi.

Palautteen anto etä- ja simultaanitehtävistä alkoi yhdeksän jälkeen ja viiteen asti istuimme pimeässä luokassa katsellen kymmeniä, satoja kuvia, – kuunnellen palautetta, perusteluja hyväksymisille ja hylkäämisille. Pari pientä taukoa, siinä kaikki.

Erinomaisen paljon olemme taas oppineet, ja – kumma kyllä – into kuvaamiseen taas kasvoi.

Tämän viikonlopun näyttöön piti tehdä neljä ennakkotehtävää ja sitten paikanpäällä Torniossa yksi simultaanikuvaus eli studiokuvaus vapaavalintaisesta aiheesta. Sen kuvaamiseen oli tunti aikaa studiossa ja tunti kuvankäsittelyyn. Siihen olin valmistautunut ihan hävettävän huonosti; tulos sen mukaista.

Mutta koko studionäyttö (4 ennakkoa ja tuo simultaani) meni oikeastaan just niin kuin aavistelin. Joskin kyllä pieni toive oli, että kuvasarja Apsusta studiossa olisi mennyt täydennettäväksi, eikä kokonaan uusittavaksi.

1 Henkilökuva (Apsu): uusittava
2 Tuotekuva (Alessi): täydennettävä kuvankäsittely
3 Kuvapari (Helminauha-maljakko): täydennettävä kuvankäsittely
4 Kirjallinen kuvaus- ja valaisusuunnitelma: hyväksytty
5 Studiokuvaus (vanha kamera): uusittava

Ja sitten tähän näyttöön piti/sai tuoda syksyisen miljöönäytön sarjaoja uusintaan tai täydennykseen. Tähän satsiin toin uuden sarjan (Linnanmaan kirjasto vaihtui Tuulentuvaksi) ja se hyväksyttiin pienin teknisin (gamut!!) korjauksin. Henkilö miljöössä minulta puuttuu edelleen, en sitä edes pistänyt ehdolle, mutta josko minä Ylivieskaan tässä kuun loppupuolella ajelisin!?

Ja uutena oli tietysti se kokonaan uusittavana ollut miljöön simultaani, jota eilen ja toissapäivänä kuvailin ja sekin meni läpi (wuhuu!), – vain pieni korjaus ekaan kuvaan! Enpä turhaan kierrellyt ja seisoskellut Haaparannan tyhjillä kaduilla. Enkä kuvankäsittelyssä tehnyt pikkukaupunkiin elämää tyhjästä. Viimeisessä kuvassa on neljä kuvaa päällekkäin, että näyttäisi siltä, että liikennettä on enemmältikin. 😀

6 Reppari (Kauppahalli): täydennettävä kuvankäsittely (yhden kuvan sävyt vielä liian tummat)
7 Miljöö (Tuulentupa): täydennettävä kuvankäsittely (Gamut eli punaiset on käsiteltävä painokuntoon. )
9 Maisema (Kaunispää): täydennettävä kuvankäsittely (porokuvassa vieläkin cyaania liikaa)
10 Miljöö (Pikkukaupungin keskitalvi): täydennettävä kuvankäsittely (sininen taivas eka kuvassa on käsiteltävä ~ taas se gamut!) mutta muutoin läpi.

Tuon kympin läpimenosta olen ihan erityisen iloinen: tarkoittaa, ettei tarvitse välttämättä Tornioon asti lähteä uusimaan. Ja minä tein oikeasti töitä sen eteen ihan hurjan paljon.

Ja työ jatkuu.

Minähän en tänään koulun jälkeen sitten kotiin ajellutkaan, vaan olen täällä Torniossa edelleen. Kerronpa sitten huomenissa. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Studio

Syväterävyys – Helminauha-maljakko
Tuotekuva – Alessi
Henkilömuotokuva studiossa – Aapeli 1½ v.
Studiosimultaani + kuvaussuunnitelma

Miljöön täydennys

Reppari – Kauppahallin kalakaupan aamu
Maisema – Kaunispään syyskesä
Miljöö – Tuulentupa
Simultaani – Pikkukaupungin keskitalvi

VAT

Näytön tunnelmia

Yöllä myrskysi. Siihen heräsin, ja jäin valvomaan. Ja kuinka huolestuttavaa, myös kuvailemaan. Tämän retkeilymajan toisen kerroksen ikkunasta yritin vielä kuvata simultaanitehtävän ”Pikkukaupungin keskitalvea”. Säälittävä yritys.

Tämä asunto on kyllä tähänastisista opiskelija-asunnoistani ehdottomasti värikkäin. Mutta täällä on hiljaista, lämmintä ja oma vessa/kylppäri. Eikä maksa kuin 50 euroa/vrk. Pikkukaupunki Haaparannan keskellä.

Tästä on ollut hyvä lähteä koululle Suomen puolelle, kuvailemaan Haaparannan pikkukaduille, ja nyt äsken Tornion Ofeliaan kisastudioon syömään ja odottamaan tuloksia. Siellä meitä puolitusinaa istuskeli ja puhui – valokuvauksesta! Yllättävää, eikö? Ja taisinpa olla ainoa, joka ei juuri stressaa tuloksia: kaikki, mikä menee yli hylätyn, tulee olemaan minulle ilo.

Meidän revontuli-ekspertti/ammattilainen oli nyt lähdössä Aavasaksalle reposten metsästykseen, ja olisipa ollut mahdollisuus lähteä hänen kannssaan oppiin ja kuvaamaan, mutta meitsi luuseri lähti kämpille: vähäiset yöunet ja kuitenkin takana aika intensiivinen kuvaus-, ulkoilu- ja kuvankäsittelypäivä, sekä hyvin syöminen ja päälle muutama viinilasillinen, joten nyt väsytttää ihan hirmuisesti.

Pikkukaupungissa oli tänään päivällä huikea auringonpaiste, ja minä onnistuin kuin onnistuinkin pyytämään muutamia ihmisiä ”malliksi”. Kuvat kuitenkin monin tavoin vajaita. Mutta olipa minulla ilo tutustua myös Sven-Erikiin, joka jo eilen oli ´mallina´, ja tänään tapasimme kaupassa. Lopultakaan hänestä ottamani kuvat eivät päätyneet siihen kuvasarjaan, jonka jätin tuomaristolle tänään. Lopullinen sarja on täällä …

Ja huomenna sitten Suuri Arviointipäivä.

VAT

Pikkukaupungin keskitalvessa

Tähän on tultu: seison kadulla ja odotan ohikulkijoita, kävelijöitä tai pyöräilijöitä, odotan jotain vähäistäkään merkkiä ihmiselosta… Odotan, jotta voisin kuvata näyttötutkinnon simultaanitehtävää ”Keskitalven pikkukaupunkimiljöö”. Tehtävähän ei lähtökohtaisesti ole mahdoton. Mutta on loppiainen, on -20 c pakkasta ja on valotonta. Siinä sitten kuvaat pikkukaupungin ELÄMÄÄ! Pikkukaupunki (sekä Tornio että Haaparanta) on autio.

Tehtävänanto oli aamuyhdeksältä, ja hyvin siihen ehdin. Matkalla Oulu – Kemi – Tornio liikenne olematonta, tie sula ja näkyvyys hyvä, joten hyvä oli ajella. Koululla meitä oli kymmenkunta, osa jäi studioon, ja me, joilla oli studiosimultaani myöhemmin ja joilla oli edellisen näyttötutkinnon jälkeen miljöökuvat uusittavana, lähdimme pakkaseen. Onhan tästä ollut puhetta hyvinkin usein: kun on VAT-viikonloppu, sää ei suosi.

No ´keskitalvi´ kyllä löytyi, mutta miten saada kuviin pikkukaupungin idylliä, porvariston hillyttyä charmia, talvista liikkumista, pikkukaupungin elämää etc… Valitsin kohteeksi Haaparannan, jossa myös asustelen tämän viikonlopun (koulun asuntola on vielä kiinni, joten me kaikki bunkkaamme kuka missäkin). YHDEN hyvän kuvan sain aamulla.

Noh, iltapäivä meni studiossa, kuvaten ja assistenttina, ja sitten pari tuntia kuvankäsittelyssä ennen kuin kuvat piti luovuttaa. Siitä setishän ei jäänyt kuin kohtuullinen pettyminen omaan valmistautumattomuuteen. Se osio EI tule menemään läpi.

Mutta sanoinkinhan jo, että tänä viikonloppuna satsaan miljöösimultaaniin, joten ei muuta kuin takaisin Haaparannan, pikkukaupungin keskitalven kaduille ja jokirantaan, odottamaan kuvattavia, toimintaa, elämää, valoa, … Se, mikä oli hyvä juttu, oli, että pakkanen oli laskenut, suorastaan romahtanut. Enää – 3 C, mutta olipas sitten liki myrskyluvut tuulennopeudessa. Niin kova tuuli, että kamera ei tahtonut jalustalla pysyä. … Mutta minä yritin. Hitto, minä yritin!! Melkein seitsemään asti kiertelin Haaparannan katuja, kuvasin taloja, odotin ihmisiä, hypin ja pompin lämpimikseni ja kyllä, hetken kävin pieni ohut, hiipuva, häipyvä ajatus, miksi minä täällä olen! Onko minun pakko? – Ei, ei ole. Ja edelleenkin: minä tämän suoritan vaikka menis maailman tappiin asti!

Kuvat kannattaa klikata isommiksi.

Osa – onnistunut? – porukka on jo Kisastudion etkoilla, – mie en jaksanut. Huomenna on vielä kahteen asti mahdollisuus kuvata ja työstää miljöösimultaania. Minähän rantaan ja sivukaduille vielä menen… Huomenna sitten kisastudioon.

Tämän kuvan kohteesta voisin joku päivä kertoa, muistuttakaapa…

Niitä näitä Ruoka ja viini VAT

Näillä mennään

Näillä mennään on (lehtiartikkelin mukaan) yksi eniten käytetyistä, yksi eniten ärsyttävistä suomen kielen sloganeista.

Mutta nyt on tilanne se, että keskeneräisellä portfoliolla lähden huomenaamulla seitsemältä kohti Torniota. Näillä, mitä on, mennään. Keskeneräisyyttä enemmän häiritsee se, että en ole yhtään ehtinyt treenata huomista studiosimultaania varten. Mutta mitäs en treenannut Japanin matkan jälkeen, mitäs pidin joulu- ja uudenvuodenloman. Toisaalta. Ei minulla niin paljon olisi ollut voitettavaakaan, ei vielä taidot riitä näissä studiohommissa.

Olen tänäänkin humputellut monta tuntia ihan muissa kuin kouluasioissa. Kävin ostamassa kankaat minun 20-luvun pukuani varten, vein ne ompelijalleni, jonka kanssa suunnittelimme flapper-mekkoani, sitten kampaajalle, jossa myös suunniteltiin, 20-luvun frisööriä siis, samalla kun mökkitakkutukka saatiin säälliseen pituuteen ja kiiltoon. Äidin asioilla ja luona vierähti pitkä tovi.

Ja laitoinpa sitten hyvää ruokaakin meille. Broilerin rintafileille kaapintyhjennysaineksista vallan erinomainen kastike. Onhan ranskalaisen keittiön appelsiiniankka gourmandien tuntema, mutta kuinka moni on kotikeittiössä köksännyt broileria appelsiinissa.

Broilerfileet appelsiinissa

4 broilerin rintafilettä
oliiviöljyä
(limoncelloa!!)
2 appelsiinia n. 2 x 2 cm palasina
½ pkt Viola Appelsiini-tuorejuustoa
sitruunapippuria, suolaa

Kuumenna oliiviöljy, ruskista fileisiin pinta, laita pannulle pari ruokalusikallista limoncelloa (tai Cointreautua tms), ei välttämätöntä, mutta syventää makua. Mausta suolalla ja sitruunapippurilla (1 tl) ja lisää sitten pannulle tuorejuusto. Pienennä lämpöä. Kun broilerfileet alkava olla kypsiä, lisää pannulle paloitellut appelsiinit. Kuumenna ja tarjoa basmatiriisin kanssa. Keväistä ja aika kevyttä. Raikasta ja hyvää, vaikka loppiaispöytään.

Loppiaisesta puheenollen, – muistathan, miksi sitä vietetään? – Tre kronor, loppiainen, ja Kölnin tuomiokirkko, muistatko? … KLIKS (Nyt linkki avautuu uuteen välilehtiin … ).

Pitäkäähän peukkuja huomenissa, erityisesti klo 12 – 13, jolloin minulla on studiosimultaani!

Valokuvaus VAT

Vattilaisten pikkujouluviikonloppu

Nyt väsyttää. Opiskelu vie voimia. Mutta vielä enemmän väsyttää jos on opiskelijapikkujoulu. Vaikka olisikin liki ensimmäisten joukossa lähtenyt puolenyön aikoihin nukkumaan ja jättänyt väliin jatkot, joilla osa kurssikavereista oli viihtynyt aamuviiteen asti.

Meillä oli hyvä viikonloppu. Ehkä näistä jo koetusta viidestätoista kouluviikonlopusta nyt tuli vähiten uutta oppia, ehkä vähiten tuli tehtyä töitä, mutta nyt viikonlopun anti olikin enempi sosiaalistumisessa. Tai siis että meillä oli porukalla mukavaa.

Eilen illalla lähdimme melkein suoraan studioista illanviettoon, jossa toinen opeista oli meille kattanut pöydät, paistanut paljon makkaroita, tehnyt salaattia ja avannut pari tömppöä viiniä. Toinen opeista oli viimeiseen asti kanssamme studioissa.

Pikkujoulumme ohjelmana ei ollut muuta kuin syödä, mahdollisesti saunoa, nauttia viiniä, viskiä, muita virvokkeita (OPM ~ oma pullo mukaan -meiningillä mentiin) ja höpötellä yhdessä. Ei tarvittu muuta ohjelmaa. Ja minä tarkkailin (taas kerran) ryhmädynamiikkaa, rooleja, dialogeja.

Tiedättehän, että jos ortopedit kokoontuvat yhteen illanviettoon, niin koko ilta leikataan, jos bussikuskit kokoontuvat yhteen illanviettoon, niin koko ilta ajetaan, jos keittiömestarit kokoontuvat yhteen illanviettoon, niin koko ilta kokataan ja voitte olla varmoja, että jos valokuvauksen opiskelijat kokoontuvat yhteen illanviettoon, niin koko ilta pohditaan, miten näytöissä on mennyt ja miten tulevista selvitään. Ja paljon muuta siinä ohessa.

Hyvä tunnelma meillä lopultakin oli.

Studiokuvauksissa tuli kyllä hoksattua, että minun ja uuden kamerani välinen yhteistyö ei vielä ole mitenkäään saumatonta, mutta kyllä minä taas yritin. Yritin kovasti.

Ja opin studiokuvauksesta paljon, mm. miten savukonetta käytetään ja miten paljon on tehtävä valaistuksen kanssa töitä, jotta iso moottoripyörä ja sen kiillot saadaan näyttämään hyvälle.

Omat kuvaukseni eivät oikein onnistuneet. Onhan taas uuden kameran kanssa paljon opettelemista, tutustumista, tavoille oppimista. Mutta ei auta muuta kuin kuvata. Olenhan sanonut itselle ja opiskelijoille, että vain kirjoittamalla oppii, ja kyllä se pätee varmasti siihenkin, että vain kuvaamalla oppii… Siispä harjoitukset jatkuvat.

Niitä näitä VAT

Duunari-opiskelijan kotiinpaluu

Kotiin palattua mietin tovin, miten on niin paljon postia, laskuja, kasteltavia kukkia, purettavia laukkuja… Olenhan ollut vain viikonlopun Torniossa, kouluviikonloppu takana. Mutta niinhän se olikin, että matkaan lähdinkin jo viikko sitten. Mökkiviikko oli alla, ja sitten lähiopetusjaksolle Tornioon. Ihan duunarimeiningiksihän se siellä meni.

Tein kollaasin kolmesta kuvasta (kuvat Elisa Vääräniemi), jotka kuvausparini otti. Paljon reippaampi raksaminäni oli studiossa kuin todellisuudessa 30 vuotta sitten. Kuten eilen jo kerroin, minulla ei ollut mitään rekvisiittaa/kamppeita kuvauksia varten, joten kehittelimme yhdessä tällaisen lookin. Haalari ja vallan erinomainen remppaduunarin tukkapanta löytyivät koulun hyvin vaatimattomasta ”puvustosta” ja sitten kävin ruokiksella Ica Maxista ostamassa, paitsi aamiais- ja evästarpeet, myös vasaran ja työhanskat. Ei ollut ollenkaan vaikeaa olla mallina. Rooli tuntui hyvin omalta. Paitsi raksavuonna myös kolmena Hailuodon kaivauskesänä pukeuduin haalariin, joten minulle mitä ominaisin kampe. 😀

Ja niin taisi minun mallinikin tuntea itsensä luontevaksi asussaan. Ainakin minusta hän soveltui siihen mitä parhaiten. Ottamani kuvasarja on täällä. Olisin halunnut taustaksi kesäisen järvenselän ja koivunoksia etualalle, tuo ”betoniseinä” tausta ei oikein sovi herkän E:n taustaksi. Pieni sumuisuuskin, tai ”kesäillan utuisuus”, olisi ehkä ollut hyväksi, jos sellaisen olisin osannut valaista ja tehdä.

Eilen ja tänään tuli kyllä paljon uutta tietoa ihon muokkauksesta kuviin, joten oikein odotan, että huomenissa on aikaa kokeilla saatua oppia. Juuri nyt (taas) tuntuu hyvälle, että huomenna ei ole mentävä kampukselle, eikä opettamaan, vaan voin jatkaa yksikseen opiskelujani kotosalla.

Tänään kotiin tultua oli – kuten jo tavaksi on tullut – ruoka valmiina. Myös flunssainen pikkuperhe oli ruokapöydän ääressä kun minäkin kotiin ehdin. Pehtoori oli taas leiponut!

Cupcake-kuorrute kevennetty versio, ei siis voita ja tomusokeria ja keltuaisia, vaan mascarponea ja tomusokeria. Hyvää oli, oikein hyvää.